keskiviikko 24. joulukuuta 2014
torstai 18. joulukuuta 2014
Totuuden hetki ja nuoruuden riemua!
Heipsan taas!
Jälleen on ollut aika palailla arkeen kisailureissun jäljiltä. Arkeemme on kuulunut paljon kävelylenkkejä Etelä-Suomeen yllättäen saapuneen talven ansiosta sekä paljon loikoilua kotona, myös koulukiireet painavat päälle hurjaa tahtia. Puolassa saadun polvivamman tilanteen selvittely on vienyt myös runsaasti tunteja vuorokaudesta. Keskiviikkona olinkin vihdoin ja viimein magneettikuvauksessa, ja tulos yllätti vähän kaikki, pahiten ehkä itseni.
Helsingin Munkkivuoren Dextrassa kömmin kuvausputkeen luottavaisin mielin: jalka oli tuntunut jo päiviä hyvältä, vain liukkaan kelin epätasapainoilu oli aiheuttanut turhia vääntyilyitä jotka tuntuivat ikävältä. Kävely oli jo normaalia ja portaissakin uskalsi jo mennä ns. normaalilla tyylillä. Kuvauksen jälkeen suoraan yhdelle Suomen olympiajoukkueen ortopedeistä tuloksia kuulemaan. Siteet kaikki ehjät! Kierukassa vain pieni repeämä, joka tulee paranemaan helposti, ei vaadi erityisempää hoitoa. Mutta sitten... Sääriluun päädyssä on murtuma! Puolalaisten lääkäreiden vahvasta vakuuttelusta huolimatta oli pieni lohkeamamurtuma päässyt täräyksessä syntymään. Näin myös itse kuvan polvesta ja näytti kuin luusta olisi leikattu pieni palanen pois, ja jätetty se omalle paikalleen odottelemaan. Hoidoksi rauhallista elämää vähintään tammikuun puoleenväliin saakka jolloin tt-kuvaus sekä kontrollikäynti. Saan kävellä! Ja hiihtää perinteistä sekä polkea kuntopyörää ja käydä salilla. Enkä pahemmin muuta. Taitaa tämän talven kisaamiset jäädä aika vähälle.
Ja vielä näin hilpeän päivityksen lopuksi ottakaa muutama talvinen kuva vauhtihirviöistä!
Kuvat kahdelta eri viikonlopulta meidän omalta talviselta leikkikentältä :)
Jokainen kuva on myös ihan minun itseni ottama!
Jälleen on ollut aika palailla arkeen kisailureissun jäljiltä. Arkeemme on kuulunut paljon kävelylenkkejä Etelä-Suomeen yllättäen saapuneen talven ansiosta sekä paljon loikoilua kotona, myös koulukiireet painavat päälle hurjaa tahtia. Puolassa saadun polvivamman tilanteen selvittely on vienyt myös runsaasti tunteja vuorokaudesta. Keskiviikkona olinkin vihdoin ja viimein magneettikuvauksessa, ja tulos yllätti vähän kaikki, pahiten ehkä itseni.
Helsingin Munkkivuoren Dextrassa kömmin kuvausputkeen luottavaisin mielin: jalka oli tuntunut jo päiviä hyvältä, vain liukkaan kelin epätasapainoilu oli aiheuttanut turhia vääntyilyitä jotka tuntuivat ikävältä. Kävely oli jo normaalia ja portaissakin uskalsi jo mennä ns. normaalilla tyylillä. Kuvauksen jälkeen suoraan yhdelle Suomen olympiajoukkueen ortopedeistä tuloksia kuulemaan. Siteet kaikki ehjät! Kierukassa vain pieni repeämä, joka tulee paranemaan helposti, ei vaadi erityisempää hoitoa. Mutta sitten... Sääriluun päädyssä on murtuma! Puolalaisten lääkäreiden vahvasta vakuuttelusta huolimatta oli pieni lohkeamamurtuma päässyt täräyksessä syntymään. Näin myös itse kuvan polvesta ja näytti kuin luusta olisi leikattu pieni palanen pois, ja jätetty se omalle paikalleen odottelemaan. Hoidoksi rauhallista elämää vähintään tammikuun puoleenväliin saakka jolloin tt-kuvaus sekä kontrollikäynti. Saan kävellä! Ja hiihtää perinteistä sekä polkea kuntopyörää ja käydä salilla. Enkä pahemmin muuta. Taitaa tämän talven kisaamiset jäädä aika vähälle.
Ja vielä näin hilpeän päivityksen lopuksi ottakaa muutama talvinen kuva vauhtihirviöistä!
 |
| Valmistautukaa törmäykseen, maailman nopein Bolt tulee! |
 |
| Dinosaurus |
 |
| Komeissa maisemissa saa pojat peuhata. |
 |
| Ihan ei kuvaaja ehtinyt tarkentamaan :P |
 |
| Mitäköhän lie oli puussa ;) |
Kuvat kahdelta eri viikonlopulta meidän omalta talviselta leikkikentältä :)
Jokainen kuva on myös ihan minun itseni ottama!
tiistai 9. joulukuuta 2014
Ranskan EM-kilpailut 28.11.-30.11.2014
Vihdoinkin jotain kirjalliseen muotoon tuosta reissusta! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten täältä pesee! Lyhyesti sanottuna meidän reissu Ranskaan oli oikea surkeiden sattumusten sarja. Hauskaa oli, mutta epäonnisuudet olis voinu jäädä vähän vähemmälle.
Kaatumisia, sairaalareissuja, kielitaidottomia puolalaisia, eksymisiä, epäonnistuneita hotellivarauksia, yksi kipsattu jalka, yksi juoksuinen narttu ja kolme seonnutta urosta. Jälkikäteen lähinnä naurattaa että miten onkaan mahdollista, että yksi neljän hengen porukka voikin saada noin pahasti kaikki kurjat tilanteet reissuunsa.
Lauantaina 22.11. starttasimme Tuusulasta täyteen ahdetun transportterin kyydissä kohti Helsinkiä ja Tallink superstaria. Matkalla käväisimme hakemassa Satulle passin lentoasemalta jonka jälkeen seikkailu pääsi kunnolla alkamaan. Täpärä ehtiminen laivaan, buffetissa masut täyteen, taxfreen tyhjennys matkaeväiden muodossa ja baanalle. Suoraa, karua Balttian maisemaa monta sataa kilometriä pohjoiseen Puolaan yöksi. Hotelli johon varaus oli tehty, olikin mennyt jo talviunille joten pimeässä Puolan maaseudulla yöpaikan etsiminen vaati pitkää pinnaa ja sinnikkyyttä. Sängyt kuitenkin saatiin ensimmäisen yön uniin.
Heti aamusta löysimme hotellin vierestä lähtevän pikkuisen hiekkatien, josta löytyi aivan loistava treenimaasto! Noin viiden kilometrin lenkki auton levyistä hiekkatietä, mäkiä ja mutkia, siis liki täydellinen. Koirat valmiiksi ja treenaamaan. Aloitettiin Veran kanssa kiertämällä reitti ilman koiria eksymisten estämiseksi. Seuraavan kierroksen saivat Royal pyörän ja minun edellä sekä Veran canicross koira Boa kickbikella Veran edellä. Seuraavalle kierrokselle en itse edes sitten päässytkään.
Treeni oli kaikin puolin juuri sellainen kuin treenin pitääkin olla viikkoa ennen kisaa. Vauhdista hurmautuneena laitoin itsekkin kaikkeni peliin ja mentiin Royalin kanssa todella kovaa. Vieran maasto pääsi kuitenkin yllättämään meidät. Eteen rynnännyt kulkukoira sai Royalin kiihdyttämään aivan hurjaan vauhtiin, koko koira näytti huokuvan kilpailutahtoa, ja halua päästä ohi edellä menijästä. Luin tilanteen totaalisesti pieleen ja kannustin koiraa. Huomaamatta jäänyt pieni sivutie oli kuitenkin pikkukoiran päämäärä, ja Royal seurasi tottakai perässä, oltiinhan jo melkein ohitusetäisyydellä. Itse en kuitenkaan tähän ollut varautunut joten jatkoin matkaa muutaman metrin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mun reitti tyssäsi Puolalaiseen hiekkatiehen. Suhteellisen kovaa vieläpä. Royal odotti kiltisti vieressä pyörän kanssa sillä aikaa kun koitin saada tajuntaani mitä oikein oli tapahtunut, mihin sattuu ja mitä tästä seuraa. Aluksi kipu oli kamala, shokin myötä lähinnä nauratti, shokin hälvetessä kipu palasi ja sen mukana pelko jalan ja kilpailun kohtalosta. Perässä ajanut Vera jäi keräämään koirat kasaan ja soittamaan apua. Äiti haki autolla, hotellissa annettiin pikaensiapu jonka jälkeen suunnattiin paikalliseen sairaalaan, ensin yhteen josta ohjattiin seuraavaan. Päivä kului pyörätuolilla kruisailessa valtavan kokoisessa Suwalkin sairaalassa. Englannin kielen taito sairaalassa oli olematon, joten viittomakielellä pelattiin. Polvi ja nilkka kuvattiin molemmat, murtumia ei onneksi ollut, mutta jostain kumman syystä halusivat kipsata jalan. Edelleen syy tähän on täysi mysteeri, mutta kipsi jalassa oli hyvä jatkaa matkaa kohti Ranskaa.
Jos haluat nähdä treenit koko komeudessaan niin hyppää pyörän tangolle ja klikkaa linkkiä ;)
Vasta maanantaina matka pääsi jatkumaan pikaisen sairaalassa pyörähdyksen jälkeen. Päivän myöhässä aikataulusta kruisailimme kahden pysähdyksen kautta Ranskaan. Reiteen asti kipsattu jalka keräsi tehokkaasti sympatia pisteet, vaikka naama oli suhteellisen hapan. Lähestyvä kilpailu ja jalan tilanne turhauttivat suunnattomasti. Oloa ei yhtään helpottanut oma avuttomuus. Liikkuminen oli hankalaa, suihkussa käyminen kamalaa, koirien lenkitykset mahdottomia ja kipsi kutitti julmetun paljon.
Kilpailupaikalle saavuttiin vihdoin keskiviikko illalla, jolloin heti ensimmäisenä kävimme juttelemassa Maija Nivalan kanssa jalan tilasta. Kipsi napsaistiin pois ja armoton kävelyn yritys alkoi. Polvi oli temppujalkapallon kokoinen ja nilkkakin mukava patti. Paljon kylmää ja jatkuva kohoasento toimi kisan pelastus yrityksenä.
Torstaina pyörän selkään ja reittiin tutustumaan. Kävimme Jasminin ja Veran kanssa kiertämässä radan pyörällä ja kickbikeilla. Tuon kuuden kilometrin aikana oppi arvostamaan lukkopolkimia. Oikealle jalalle raju treeni päivää ennen kisaa, kun polkaisin lähes koko lenkin yhdellä jalalla. Vasen polvi oli edelleen yhtä turvonnut kuin kipsin poisto hetkellä, ja kisan kohtalo näytti pahalta. Maija lääkärinä kuitenkin pystyi kilpailun eläinlääkäriltä lainatuilla tarvikkeilla punkteeraamaan nesteet pois. Vajaa puoli desiä osittain hyytynyttä verta polven sisältä noin 10h ennen EM-kisa starttia. Jännä fiilis, mutta helpotti niin julmetusti.
Perjantaina 8.47 oli mun aika polkaista mutavellin sekaan. Stefan Vehkojan tiukasti teippaama polvi tuntui hyvältä, joten löysin itseni lähtöviivalta intoa puhkuvan dobermannin kanssa. Koskaan ei ole pelottanut starttaaminen tuolla tavalla. Meinasi ihan tosiaan mennä pupu pöksyyn, ihan vain polven takia. Päässä pyöri kauhukuvat tilanteesta jos satun kaatumaan, enkä pääse ylös. Kuitenkin vasta kaksi päivää aiemmin kipsi varpaista melkein nivuseen asti ja päivää aikasemmin pyöräily muistutti enemmän pelleilyä kuin kisaan valmistautumista. Siitä huolimatta sitä mentiin. Ja ihan mukavasti mentiinkin, vaikka otinkin varovaisemmin kuin ikinä. Mudassa ajaminen vajaalla voimalla oli haastavaa, mutta Royal hoiti homman kotiin vetämällä tasaisen varmasti. Reitin tiukat mutkat otin super varovaisesti. Ajatus tolppaan törmäämisestä ei tuntunut houkuttelevalta. Matkan edetessä sain jo hiukan varmuutta ajoon ja uskalsin paremmin avustaa Royalia mun raahaamisessa. Muutama suora mentiinkin oikein hyvällä kyydillä! Kuitenkin noin reitin puolivälissä perään lähtenyt norjalainen sai meidät kiinni joten annoin tietä. Tuli kovaa rinnalle, mutta siinä kohtaa koira löi jarrut päälle. Jatkettiin matkaa rinnakkain. Jouduin ajamaan reitin huonommassa laidassa vesi/kuralammikossa. Norjalainen yritti useaan kertaan ohi, mutta koira löi liinat kiinni joka kerta juuri meidän rinnalla. Lopulta luovutin ja jatkoin omaa suoritusta keskellä baanaa. Royalissa kuumuus ja raskas reitin pohja alkoivat jo näkymään kun vauhti hiipui. Maaliin tultiin kuitenkin hyvää kyytiä norjalaisen roikkuen peesissä loppuun asti.
Maalissa fiilis oli onnellinen, mutta samalla pettynyt. Pettynyt omaan suoritukseen. Mahdollisuudet olisi ollut paljon parempaan kuin vain seitsemänteen sijaan, mutta nyt kävi näin. Liuta epäonnea ja oman rohkeuden pettäminen ärsyttivät. Koira kuitenkin teki kaikkensa ja ansaitsee meidän suorituksesta kaikki kehut. Tämän kisan jarru olin minä. Tai jos haluaa olla armollisempi niin mun polvi.
Kickbike luokan jätin väliin kokonaan polvea säästelläkseni. Muutenkin luokka olisi ollut lähinnä väliaika viihdettä. Oma kunto oli tällä kaudella niin kova, että halusin osallistua, vaikka koira olisikin poikennut massasta aikalailla! Ajatus oli siis startata siskoni Veran bordercollie Pixelillä. Oli meillä ihan tavoitekkin! Piti kilpailla jostain muusta kuin jumbo sijasta ;)
Kisat jatkuivat mun osalta kannustus joukoissa kameran takana! Muut Suomen junnut taistelivat ilman kaatumisia maaliin, ja vaikka mitalisijat jäivät tänä vuonna saamatta, ollaan kaikki taas yhtä kokemusta rikkaampia ja seuraavaan kisaan starttaaminen taas hitusen helpompaa.
Lauantaina vuorossa oli Suomen muun maajoukkueen kannustamista ja videoimista. Jonnan porukka oli jo lähtenyt takaisin kohti kotimaata, mutta minä, Vera ja Jasmin pidettiin lippu korkealla kaikkien Suomen junnujen puolesta. Hieno päivä ja hienot suoritukset kaikilta! Usean mitalin kannassa oltiin oikein tiukasti, ja muutenkin sijoitukset näyttivät oikein hyviltä sunnuntain toista kisapäivää ajatellen. Lauantai illalla oli vuorossa musher dinner, jossa oli mukana suhteellisen paljon suomalaisia mushereita tukijoukkoineen. Me junnut saimme rentoutua ja nauttia ranskalaisen keittiön antimista ilman huolenhäivääkään ruuan sulavuudesta. Meidän kisat olivat tältä vuodelta ohitse ja kotimatka odotti seuraavana aamuna.
Sunnuntai aamuna startti Ranskasta, Belgian ja Luxemburgin kautta yöksi Saksaan. Minäkin pääsin vihdoin ja viimein auton rattiin! Vaikka ajokortti ollut taskussa vasta muutaman kuukauden löysin itseni ajamasta viisikaistaista moottoritietä Saksassa pimeällä satojen rekkojen seasta. Onneksi seuraavan kerran Eurooppaan autolla vasta parin vuoden päästä! Saksassa nukutun yön jälkeen matka jatkui Tanskaan, jossa autossa nukkuen seuraava yö. Aamun koitteessa Tanskan siltojen yli ja seuraavaksi vuorossa Ruotsin maisemissa tyhjää moottoritietä. Koko auto nukkui sikeästi kun kruisailin 400km motaria yhdeltä istumalta. Ihan hauska kokemus, vaikka olihan se mahtava tunne saada nostaa takapuoli ylös kuskinpaikalta!
Tiistai iltana, pienten Tukholman keskustan eksymisten jälkeen, vihdoin perillä laivassa! Buffetissa masu täyteen, Siljan jouluohjelmistolle naureskelua (oli vähän jänniä :D ) ja seikkailua tyhjillä laivan käytävillä. Aamulla herätessä oltiinkin jo rakkaassa suomessa missä kaikki ymmärtävät mitä höpiset! Hassua, kun oli reilun viikon voinut puhua mitä mieleen tuli... Heipat Jasminin porukalle ja täyttä vauhtia kohti kotia!
Kokonaisuutena reissu oli kiva. Huonoja hetkiä sattui liikaa, mutta päällimmäisenä muistona haluan säilyttää ne hyvät puolet! Parhaat naurut pitkään aikaan saatiin Kölnin keskustassa parkkipaikkaa etsiessä! Poliisit pysäyttivät aivan tuomikirkon kylkeen, kuski jäi selvittämään ongelmaa neljän saksalaisen poliisin kaveriksi ja me muut painuttiin Royalin ja Boan kanssa leikkimään turisteja joulutorille ja Kölnin tuomikirkon portaille! Parempaa parkkipaikkaa ei olisi voinut saada, ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Herkullisimman pitsan pitkään aikaan söin Lyypekissä! Pieni stressi Saksan kaahailuista kuumottaa vieläkin, kun odottelen peltipoliisin sakkolappua postiluukusta. Myös Veran ja Jassun kanssa saadut uudet kaverit Puolasta ja Venäjältä musher dinnerissä jäivät kyllä mieleen. Jokaisissa liikennevaloissa piti etsiä wifiä, ja ruokapaikan tärkein ominaisuus oli vessa ja netti. Myös 20min pikashoppailu (tuhlauskierros) Saksassa oli hulvattoman hauskaa. Reissunpäällä oloon mahtuu vaikka ja mitä!
Isot kiitokset mun kilpailun onnistumisesta (että pääsin osallistumaan!) kuuluvat ehdottomasti Samuli Nissiselle konsultoinnista, Maija Nivalalle polven tilan helpottamisesta, Stefan Vehkojalle kilpailuun teippaamisesta, Juha Lipposelle pyörän hajonneiden vaihteiden korjaamisesta, Äidille kuskaamisesta ja erityisesti Satu Laitiselle upeasta koirasta! Suomalaiset pitävät tiukasti yhtä, ja oli ihanaa että kaikki tsemppasivat ja auttoivat hankalan tilanteen kanssa. Kiitos siitä ihan jokaiselle!
Ja erityiskiitos vielä Jassulle ja Veralle perinteisistä kisasekoiluista!
Kaatumisia, sairaalareissuja, kielitaidottomia puolalaisia, eksymisiä, epäonnistuneita hotellivarauksia, yksi kipsattu jalka, yksi juoksuinen narttu ja kolme seonnutta urosta. Jälkikäteen lähinnä naurattaa että miten onkaan mahdollista, että yksi neljän hengen porukka voikin saada noin pahasti kaikki kurjat tilanteet reissuunsa.
Lauantaina 22.11. starttasimme Tuusulasta täyteen ahdetun transportterin kyydissä kohti Helsinkiä ja Tallink superstaria. Matkalla käväisimme hakemassa Satulle passin lentoasemalta jonka jälkeen seikkailu pääsi kunnolla alkamaan. Täpärä ehtiminen laivaan, buffetissa masut täyteen, taxfreen tyhjennys matkaeväiden muodossa ja baanalle. Suoraa, karua Balttian maisemaa monta sataa kilometriä pohjoiseen Puolaan yöksi. Hotelli johon varaus oli tehty, olikin mennyt jo talviunille joten pimeässä Puolan maaseudulla yöpaikan etsiminen vaati pitkää pinnaa ja sinnikkyyttä. Sängyt kuitenkin saatiin ensimmäisen yön uniin.
 | |
| Tien nimi oli osuvasti Royal, kaupunkia en tähän hätään kyllä muista, mutta taisi olla Luxemburgissa :) |
Treeni oli kaikin puolin juuri sellainen kuin treenin pitääkin olla viikkoa ennen kisaa. Vauhdista hurmautuneena laitoin itsekkin kaikkeni peliin ja mentiin Royalin kanssa todella kovaa. Vieran maasto pääsi kuitenkin yllättämään meidät. Eteen rynnännyt kulkukoira sai Royalin kiihdyttämään aivan hurjaan vauhtiin, koko koira näytti huokuvan kilpailutahtoa, ja halua päästä ohi edellä menijästä. Luin tilanteen totaalisesti pieleen ja kannustin koiraa. Huomaamatta jäänyt pieni sivutie oli kuitenkin pikkukoiran päämäärä, ja Royal seurasi tottakai perässä, oltiinhan jo melkein ohitusetäisyydellä. Itse en kuitenkaan tähän ollut varautunut joten jatkoin matkaa muutaman metrin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mun reitti tyssäsi Puolalaiseen hiekkatiehen. Suhteellisen kovaa vieläpä. Royal odotti kiltisti vieressä pyörän kanssa sillä aikaa kun koitin saada tajuntaani mitä oikein oli tapahtunut, mihin sattuu ja mitä tästä seuraa. Aluksi kipu oli kamala, shokin myötä lähinnä nauratti, shokin hälvetessä kipu palasi ja sen mukana pelko jalan ja kilpailun kohtalosta. Perässä ajanut Vera jäi keräämään koirat kasaan ja soittamaan apua. Äiti haki autolla, hotellissa annettiin pikaensiapu jonka jälkeen suunnattiin paikalliseen sairaalaan, ensin yhteen josta ohjattiin seuraavaan. Päivä kului pyörätuolilla kruisailessa valtavan kokoisessa Suwalkin sairaalassa. Englannin kielen taito sairaalassa oli olematon, joten viittomakielellä pelattiin. Polvi ja nilkka kuvattiin molemmat, murtumia ei onneksi ollut, mutta jostain kumman syystä halusivat kipsata jalan. Edelleen syy tähän on täysi mysteeri, mutta kipsi jalassa oli hyvä jatkaa matkaa kohti Ranskaa.
 |
| Vera nappasi kuvan onnettomuuden uhrista apujoukkoja odotellessa |
 |
| Astetta isompi sukka... |
 |
| Muovipussi jalassa kohti uusia kolhuja! ;) |
 |
| Herkkiä hetkiä Berliinissä |
 |
| (c) Vera Ignatius |
Kilpailupaikalle saavuttiin vihdoin keskiviikko illalla, jolloin heti ensimmäisenä kävimme juttelemassa Maija Nivalan kanssa jalan tilasta. Kipsi napsaistiin pois ja armoton kävelyn yritys alkoi. Polvi oli temppujalkapallon kokoinen ja nilkkakin mukava patti. Paljon kylmää ja jatkuva kohoasento toimi kisan pelastus yrityksenä.
 |
| Roylin mielestä automatkailu oli jo vähän tylsää... |
 |
| Jännittyneenä valmiina kisaan |
Maalissa fiilis oli onnellinen, mutta samalla pettynyt. Pettynyt omaan suoritukseen. Mahdollisuudet olisi ollut paljon parempaan kuin vain seitsemänteen sijaan, mutta nyt kävi näin. Liuta epäonnea ja oman rohkeuden pettäminen ärsyttivät. Koira kuitenkin teki kaikkensa ja ansaitsee meidän suorituksesta kaikki kehut. Tämän kisan jarru olin minä. Tai jos haluaa olla armollisempi niin mun polvi.
 |
| Royal ansaitsi kyllä rapsuttelunsa! |
 |
| Matkalta kerättiin kohtalaisesti mutaa mukaan |
 |
| ns. shortsirajat |
Kisat jatkuivat mun osalta kannustus joukoissa kameran takana! Muut Suomen junnut taistelivat ilman kaatumisia maaliin, ja vaikka mitalisijat jäivät tänä vuonna saamatta, ollaan kaikki taas yhtä kokemusta rikkaampia ja seuraavaan kisaan starttaaminen taas hitusen helpompaa.
 |
| Perjantai illalla taputettiin naapurimaiden junnuille jotka hakivat mitalit kotiin. |
Lauantaina vuorossa oli Suomen muun maajoukkueen kannustamista ja videoimista. Jonnan porukka oli jo lähtenyt takaisin kohti kotimaata, mutta minä, Vera ja Jasmin pidettiin lippu korkealla kaikkien Suomen junnujen puolesta. Hieno päivä ja hienot suoritukset kaikilta! Usean mitalin kannassa oltiin oikein tiukasti, ja muutenkin sijoitukset näyttivät oikein hyviltä sunnuntain toista kisapäivää ajatellen. Lauantai illalla oli vuorossa musher dinner, jossa oli mukana suhteellisen paljon suomalaisia mushereita tukijoukkoineen. Me junnut saimme rentoutua ja nauttia ranskalaisen keittiön antimista ilman huolenhäivääkään ruuan sulavuudesta. Meidän kisat olivat tältä vuodelta ohitse ja kotimatka odotti seuraavana aamuna.
 |
| Uusia valjakkourheilija ystäviä Puolasta ja Venäjältä! |
Tiistai iltana, pienten Tukholman keskustan eksymisten jälkeen, vihdoin perillä laivassa! Buffetissa masu täyteen, Siljan jouluohjelmistolle naureskelua (oli vähän jänniä :D ) ja seikkailua tyhjillä laivan käytävillä. Aamulla herätessä oltiinkin jo rakkaassa suomessa missä kaikki ymmärtävät mitä höpiset! Hassua, kun oli reilun viikon voinut puhua mitä mieleen tuli... Heipat Jasminin porukalle ja täyttä vauhtia kohti kotia!
 |
| Onnelliset kotimatkaajat |
Kokonaisuutena reissu oli kiva. Huonoja hetkiä sattui liikaa, mutta päällimmäisenä muistona haluan säilyttää ne hyvät puolet! Parhaat naurut pitkään aikaan saatiin Kölnin keskustassa parkkipaikkaa etsiessä! Poliisit pysäyttivät aivan tuomikirkon kylkeen, kuski jäi selvittämään ongelmaa neljän saksalaisen poliisin kaveriksi ja me muut painuttiin Royalin ja Boan kanssa leikkimään turisteja joulutorille ja Kölnin tuomikirkon portaille! Parempaa parkkipaikkaa ei olisi voinut saada, ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Herkullisimman pitsan pitkään aikaan söin Lyypekissä! Pieni stressi Saksan kaahailuista kuumottaa vieläkin, kun odottelen peltipoliisin sakkolappua postiluukusta. Myös Veran ja Jassun kanssa saadut uudet kaverit Puolasta ja Venäjältä musher dinnerissä jäivät kyllä mieleen. Jokaisissa liikennevaloissa piti etsiä wifiä, ja ruokapaikan tärkein ominaisuus oli vessa ja netti. Myös 20min pikashoppailu (tuhlauskierros) Saksassa oli hulvattoman hauskaa. Reissunpäällä oloon mahtuu vaikka ja mitä!
Isot kiitokset mun kilpailun onnistumisesta (että pääsin osallistumaan!) kuuluvat ehdottomasti Samuli Nissiselle konsultoinnista, Maija Nivalalle polven tilan helpottamisesta, Stefan Vehkojalle kilpailuun teippaamisesta, Juha Lipposelle pyörän hajonneiden vaihteiden korjaamisesta, Äidille kuskaamisesta ja erityisesti Satu Laitiselle upeasta koirasta! Suomalaiset pitävät tiukasti yhtä, ja oli ihanaa että kaikki tsemppasivat ja auttoivat hankalan tilanteen kanssa. Kiitos siitä ihan jokaiselle!
Ja erityiskiitos vielä Jassulle ja Veralle perinteisistä kisasekoiluista!
torstai 20. marraskuuta 2014
Lähtölaskenta käynnissä
Heipparallaa pitkästä aikaa :)
Tässä viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Paljon stressiä, pennun alkava murkkuikä number 1 , vähän lisää stressiä, pakkaamista, stressiä, siivoamista, koirien hoitojen järkkäämisiä, yhdet festarit, kaverin synttärit, treeniä, koeviikkoa, stressiä ja hiukan vielä stressiä.
Lähtö Ranskaan lähenee tunti tunnilta ja tekemistä on enemmän kuin tehtyä. Stressi painaa päälle ja tunnit loppuvat vuorokaudesta. Reissuun lähteminen on mahdottoman stressaavaa, mutta reissun päälle pääseminen on huima tunne!
Meillä lähtöön ei ole kauaa aikaa, ja mun, Royalin, meidän porukan sekä koko Suomen joukkueen reissua voit seurata sosiaalisesta mediasta:
Royal matkalla maineeseen - Facebook tapahtuma
Suomen valjakkourheilun maajoukkue - Facebook tapahtuma
Kisojen "virallinen" Facebook - sivu
Tänne blogiin kertoilen reissusta kun joskus rantaudutaan takaisin Suomen maalle :)
Tässä viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Paljon stressiä, pennun alkava murkkuikä number 1 , vähän lisää stressiä, pakkaamista, stressiä, siivoamista, koirien hoitojen järkkäämisiä, yhdet festarit, kaverin synttärit, treeniä, koeviikkoa, stressiä ja hiukan vielä stressiä.
Lähtö Ranskaan lähenee tunti tunnilta ja tekemistä on enemmän kuin tehtyä. Stressi painaa päälle ja tunnit loppuvat vuorokaudesta. Reissuun lähteminen on mahdottoman stressaavaa, mutta reissun päälle pääseminen on huima tunne!
Meillä lähtöön ei ole kauaa aikaa, ja mun, Royalin, meidän porukan sekä koko Suomen joukkueen reissua voit seurata sosiaalisesta mediasta:
Royal matkalla maineeseen - Facebook tapahtuma
Suomen valjakkourheilun maajoukkue - Facebook tapahtuma
Kisojen "virallinen" Facebook - sivu
Tänne blogiin kertoilen reissusta kun joskus rantaudutaan takaisin Suomen maalle :)
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Suosukellusta
Tänään oli vuorossa hiukan extremeä elämään tyyppinen lenkki Hennan kanssa. Heitettiin maastopyörät auton perään ja huristeltiin Hyvinkään Usmiin seikkailemaan.
Liikkeelle lähdettiin hyvissä ajoin valoisalla Usmin uimarannan parkkipaikalta. Lähdettiin etsimään metsään valmiiksi katsottua reittiä, tavoitteena selviytyä Suolijärvelle ja takaisin. Alkumatka oli mukavaa metsähiekkatietä ja edettiin suhteellisen vauhdilla. Piilolammin jälkeen reitti muuttui poluksi, joka osoittautui _todella_ liukkaaksi kostean ilman ja märkien lehtien takia. Jokaisen kiven ja juuren kohdalla pyörä luisteli komeasti vähän joka suuntaan. Jossain kohtaa polku hävisi kokonaan ja löydettiin ittemme suolta! Hitaasti mutta varmasti taisteltiin eteenpäin sukat nilkkaa myöten suossa uiden. Löydettiin taas tie ja olo oli mahtava!
Karttana meillä toimi sport tracker ja molempien olematon suuntavaisto. Yhdessä risteyksessä kaikki kyltit ohjasivat suoraan, mutta me päätimme harrastaa hiukan extremeä ja lähteä kokeilemaan kartassa näkymätöntä polkua. No ei sitä polkua paljoa edes ollut. Ensimmäinen polkuvaihtoehto oli ajamista kaislikossa (siis ihan oikeita järvikaisloja keskellä metsää), ja toisella yrittämällä löydettiin inhinmillinen polku, joka kuitenkin kapeni jatkuvasti ja päättyi sopivasti keskelle metsää. Hetki haahuiltiin keskellä pusikkoa ja löydettiin oikea tie. Seuraavan risteyksen kohdalla harkittiin auton suuntaan, mutta sport trackerin tietoja kurkatessa oli vasta 10km takana, joten päätettiin ottaa treenin kannalta ja suunta 3.3km päässä olevalle suolijärvelle. Ajettiin vahingossa ohi ja päädyttiin Suolijärven etelä päätyyn, josta lähdettiin etsimään reittiä autolle pilkkopimeässä metsässä. Tässä vaiheessa lenkki oli pääosin metsätietä (onneksi!), mutta pienen epätoivon hetken ja pusikkoon eksymisen jälkeen jouduttiin palaamaan alkupätkän suolle. Kasteltiin kengät uudestaan, tällä kertaa pimeässä. Pusikossa kapealla polulla ainoa pelastus oli Hennan puhelin ja taskulamppu toiminto (oli meillä oikea taskulamppukin mukana, mutta nätisti tallessa autossa).
Turvallisuussyistä iso osa lenkkiä meni kävelyksi, tai melkeinpä uimiseksi. 27km oli lopullinen matkan pituus ja aikaa kului valtavasti. Hitaasti mutta varmasti taisteltiin reissusta, ja kyllä se taisi suhteellisen tehokas treenikin olla, ainakin tällä hetkellä on kovin vetelä olo. Hauskaa oli jäätyneistä varpaista, kramppaavista reisistä ja pimeydestä huolimatta. Ilman seuraa olisi tuokin kokemus ollut suhteellisen karmaiseva. Nytkin jo pyöri päässä kaiken maailman hirvet, karhut ja suohirviöt. Näin turvallisesti kotona omassa sängyssä voi sanoa että koska vaan lähden uudestaan, mutta ensikerralla hiukan paremmin varustautuneena! :)
 |
| Kulkupelit ensimmäisen suon jälkeen :) |
 |
| Hulluilla on halvat huvit! |
Turvallisuussyistä iso osa lenkkiä meni kävelyksi, tai melkeinpä uimiseksi. 27km oli lopullinen matkan pituus ja aikaa kului valtavasti. Hitaasti mutta varmasti taisteltiin reissusta, ja kyllä se taisi suhteellisen tehokas treenikin olla, ainakin tällä hetkellä on kovin vetelä olo. Hauskaa oli jäätyneistä varpaista, kramppaavista reisistä ja pimeydestä huolimatta. Ilman seuraa olisi tuokin kokemus ollut suhteellisen karmaiseva. Nytkin jo pyöri päässä kaiken maailman hirvet, karhut ja suohirviöt. Näin turvallisesti kotona omassa sängyssä voi sanoa että koska vaan lähden uudestaan, mutta ensikerralla hiukan paremmin varustautuneena! :)
 |
| Autolle kun selvittin niin pakollisen onnistumis selfien aika! |
lauantai 8. marraskuuta 2014
Takaisin treenien pariin
Vihdoin on flunssa/poskiontelontulehdus voitettu kunnolla, ja tiistaina aloitinkin taas kunnon treenit. Tiistaina juoksu lenkki, keskiviikkona kickbike treenit ja torstaina kevyt, reipas kävelylenkki ensilumessa.
Tiistain lenkki oli lyhyt, mutta tehokas. 2,7km täysillä Kodan kanssa, lisänä lämmittely ja jäähdyttely pätkät. Vaikka Koda on jo hiukan vanha, on pojalla intoa vaikka muille jakaa. Vetää koko matkan, mutta vedosta ei paljoa apua ole. Poika on niin kevyt että lähinnä juostaan molemmat omaa tahtia naru välissä. Miltein kahden viikon toipumisesta huolimatta juoksu kulki hyvin ja vaikka vauhti ei päätä huimaava ollutkaan, olin tyytyväinen. Vajaa viikontakaiseen lenkkiin verrattuna kehitystä oli tullut (vai oliko sattumaa, ero todella pieni).
Keskiviikon treenit oli jo pidempään suunnitelmissa ollut yhteistreeni kaverini, keväällä valjakkourheilun aloittaneen Henna Lapin (vähäisestä kokemuksesta huolimatta Jämin SM4 DCWJ luokassa!) kanssa. Matkasimme Hennan ja koirien kanssa Tuusulaan. Nappasimme Falconin mukaan ja painuimme Ruotsinkylän tutkimusmetsään reittejä tutkimaan. Kiersimme noin 4km pitkän lenkin ensin ilman koiria mukavaa lämmittely tahtia (n. 15km/h keskinopeus). Tämän jälkeen oli Falconin ja Ekan aika päästä baanalle. Lähdimme Falconin kanssa edelle, ja kovaa mentiin! Keskinopeus ei päätä huimannut (23km/h/ 3,5km reitti, huiput 40km/h), mutta esim. Jämin ratoihin verrattuna oli mäkiä mukavasti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidimme pienen huilin, ja sitten taas menoksi. Nyt Henna ja kojkerhondie Eka lähtivät edelle ja me Falconin kanssa perään. Falconin armoton halu voittaa kiritti pojan hulluun vauhtiin (keskinopeus noin 25km/h/ 3,5km reitti, huiput 52km/h). Vaikea oli uskoa, että menossa oli jo toinen kierros. Poika jaksoi todella hyvin, ja on todella positiivista, että nimenomaan toinen kierros oli ensimmäistä parempi.
Torstain lenkkinä toimi Kodan ja Boltin kanssa noin tunnin peuhaaminen ensilumessa noin neljän kilometrin lenkillä. Rauhallisessa tahdissa ihanasta kelistä, loistavasta seurasta ja lumeen hurahtaneista koirista nauttien. Bolt tosiaan siis sai ensikosketuksensa lumeen ja ihastui ikihyviksi. Lunta oli tosi kiva syödä, lumipallot oli huisia ja lapsi tuntui löytävän muutaman vaihteen lisää kropastaan maan valkeuden avulla. Edes kylmä ei ehtinyt tulla kun koko ajan oli vauhti päällä. Kotipuistoon päästessä oli poju sen verran uupunut oudon uuden aineen tuomasta hämmästyksestä, että juoksi jo monta sataa metriä ennen kotiovea portaalle istumaan, että nyt mennään kotiin. Piste. Illalla oli kotona kaksi hyvin väsynyttä ja samalla onnellista hurttaa.
Tällä hetkellä itse olen leirillä, ja pojat pääsivät vierailemaan ystävälleni Minnalle. Minna on toiminut jo pari vuotta Kodan varaäitinä, ja tottelee välillä Minnaa jopa paremmin kuin minua. Nyt pääsi Bolt ensikertaa Kodan mukaan, mutta ei ole kyllä pienintäkään huolta lapsen pärjäämisestä. Bolt on ollut tähän asti malliyksilö sopeutumisesta. Mikään uusi tilanne ei aiheuta suuren suurta kauhua ja uudet asiat lähinnä kiinnostavat, ehkä hiukan ujostuttavat, mutta kaikkea pitää kokeilla.
Tiistain lenkki oli lyhyt, mutta tehokas. 2,7km täysillä Kodan kanssa, lisänä lämmittely ja jäähdyttely pätkät. Vaikka Koda on jo hiukan vanha, on pojalla intoa vaikka muille jakaa. Vetää koko matkan, mutta vedosta ei paljoa apua ole. Poika on niin kevyt että lähinnä juostaan molemmat omaa tahtia naru välissä. Miltein kahden viikon toipumisesta huolimatta juoksu kulki hyvin ja vaikka vauhti ei päätä huimaava ollutkaan, olin tyytyväinen. Vajaa viikontakaiseen lenkkiin verrattuna kehitystä oli tullut (vai oliko sattumaa, ero todella pieni).
Keskiviikon treenit oli jo pidempään suunnitelmissa ollut yhteistreeni kaverini, keväällä valjakkourheilun aloittaneen Henna Lapin (vähäisestä kokemuksesta huolimatta Jämin SM4 DCWJ luokassa!) kanssa. Matkasimme Hennan ja koirien kanssa Tuusulaan. Nappasimme Falconin mukaan ja painuimme Ruotsinkylän tutkimusmetsään reittejä tutkimaan. Kiersimme noin 4km pitkän lenkin ensin ilman koiria mukavaa lämmittely tahtia (n. 15km/h keskinopeus). Tämän jälkeen oli Falconin ja Ekan aika päästä baanalle. Lähdimme Falconin kanssa edelle, ja kovaa mentiin! Keskinopeus ei päätä huimannut (23km/h/ 3,5km reitti, huiput 40km/h), mutta esim. Jämin ratoihin verrattuna oli mäkiä mukavasti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidimme pienen huilin, ja sitten taas menoksi. Nyt Henna ja kojkerhondie Eka lähtivät edelle ja me Falconin kanssa perään. Falconin armoton halu voittaa kiritti pojan hulluun vauhtiin (keskinopeus noin 25km/h/ 3,5km reitti, huiput 52km/h). Vaikea oli uskoa, että menossa oli jo toinen kierros. Poika jaksoi todella hyvin, ja on todella positiivista, että nimenomaan toinen kierros oli ensimmäistä parempi.
Torstain lenkkinä toimi Kodan ja Boltin kanssa noin tunnin peuhaaminen ensilumessa noin neljän kilometrin lenkillä. Rauhallisessa tahdissa ihanasta kelistä, loistavasta seurasta ja lumeen hurahtaneista koirista nauttien. Bolt tosiaan siis sai ensikosketuksensa lumeen ja ihastui ikihyviksi. Lunta oli tosi kiva syödä, lumipallot oli huisia ja lapsi tuntui löytävän muutaman vaihteen lisää kropastaan maan valkeuden avulla. Edes kylmä ei ehtinyt tulla kun koko ajan oli vauhti päällä. Kotipuistoon päästessä oli poju sen verran uupunut oudon uuden aineen tuomasta hämmästyksestä, että juoksi jo monta sataa metriä ennen kotiovea portaalle istumaan, että nyt mennään kotiin. Piste. Illalla oli kotona kaksi hyvin väsynyttä ja samalla onnellista hurttaa.
.jpg) |
| Ensilumi, Koda ja meidän treeni maastot |
Tällä hetkellä itse olen leirillä, ja pojat pääsivät vierailemaan ystävälleni Minnalle. Minna on toiminut jo pari vuotta Kodan varaäitinä, ja tottelee välillä Minnaa jopa paremmin kuin minua. Nyt pääsi Bolt ensikertaa Kodan mukaan, mutta ei ole kyllä pienintäkään huolta lapsen pärjäämisestä. Bolt on ollut tähän asti malliyksilö sopeutumisesta. Mikään uusi tilanne ei aiheuta suuren suurta kauhua ja uudet asiat lähinnä kiinnostavat, ehkä hiukan ujostuttavat, mutta kaikkea pitää kokeilla.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Mallipoikia
Eilinen oli kyllä jännä päivä! Eksyttiin kämppikseni Jennin kanssa Match showhun NoDo hallille Hyvinkään Monniin. Tarkoituksena oli viedä Koda kisaamaan isoihin aikuisiin ja Bolt tutustumaan kisapaikan hälinään. No sitten kävikin niin että hiukan innostuttiin :)
Koda isoissa aikuisissa ja Bolt isoihin pentuihin. Jennin piti esittää Koda kehässä, mutta viimehetken jännityksen takia pääsi Koda esittelemään itseään Liisan kanssa. Ehdin katsomaan Kodan kehää, eikä poika ole koskaan esiintynyt noin kauniisti! Seisoi aivan rauhassa _todella_ upeasti ja juoksi omaan tyyliinsä kauniisti. Käytös oli moitteetonta, ja kehässä pyörähdys omaan silmään nappi suoritus! Myös tuomari tykkäsi ja antoi Kodalle punaisen nauhan. Punaisten ryhmäkehässä sitten Jenni esitti Kodan upeasti, ja koira todella pisti parastaan! Tuomari ei kuitenkaan enää lämmennyt Kodalle ja kisa loppui siihen. Hienosti meni kuitenkin kaikin puolin, ja Koda sai hyvää palautetta esiintymisestä ja tuomari luonnehti vanhusta kaikinpuolin tasapainoiseksi.
Isoihin pentuihin innostuin lähtemään Boltin kanssa aivan hetken mielijohteesta, kun kokeilimme osaisiko Bolt seistä rauhassa, vaikka koskaan ei olla edes kokeiltu. Meni yllättävän hyvin, joten päätin lähteä kokeilemaan. Pariksemme saimme 10kk vanhan isovillakoiran pennun joka oli sivukorvalla kuultuna juuri saapunut Euroopasta kilpailemasta, mukanaan jonkinmoinen juniortitteli! Sininen nauha päätyi meille, mutta olin super tyytyväinen. Bolt seisoi hyvin, juoksi upeasti (vaikka itselläni oli ongelmia sovittaa vauhti järkeväksi) ja käyttäytyi oikein herttaisesti, sulattaen tuomarin sydämen pötköttelemällä hampaiden tarkastuksen aikana selällään joka raaja eri suuntaan. Sinisten ryhmäkehässä sattui jätti yllätyksiä. Bolt seisoi vielä edellistä kertaa upeammin, ihan rauhassa imeskellen herkkuja ja siinä samalla jyrsien mun sormet. Tuomari valitsi kahdeksan jatkoon joista me olimme se kahdeksas! Seuraavassa vaiheessa kaksi pentua sai lähteä ulos kehästä - kuuden parhaan joukossa oltiin! Tuomari palkitsi neljännen, kolmannen ja toisen. Ykköspalkinto ruusukkeen kanssa tuli vertailemaan bokseria ja Boltia, käski vielä kerran juoksemaan ympäri ja päätyi valitsemaan bokserin. Niin lähellä voittoa, tiputus viidenneksi. Hassu järjestys jakaa palkinnot, mutta olen järjettömän tyytyväinen. Bolt oli oikea luonnonlahjakkuus! Koskaan en ole edes harkinnut mitään näyttelyissä käymistä, mutta kaipa sitä tulisi harkita. Ei tuollaista talenttia voi hukkaan heittää! 3,5kk vanha pentu vei monet melkein vuotiaat aivan leikiten! Huippua! Jälkikäteen tuomari tuli vielä rapsuttelemaan kisan kuopuksen ja kehui valtavasti! Ei vain voi heti ensimmäistä kisaa kuulemma voittaa, vaikka olisi kuinka hyvä.
Koda, Bolt ja Liisan koira Riemu olivat kaikki esiintyneet esimerkillisesti, mutta palkinnot olivat vielä jääneet saamatta. Hetken mielijohteesta ilmoitimme vielä Kodan ja Riemun parikilpailuun. Kyseessä siis Labradori ja sekarotuinen pystykorva, ainoa yhdistävä tekijä oli musta väri. Kisan ainoana erirotu parina odotukset eivät olleet korkealla. Pojat esiintyivät kuitenkin Liisan ohjauksessa upeasti ilman minkäänlaista etukäteisharjoittelua. Itse olen ihan pulassa jo yhden koiran händlaamisessa, Liisa esitti kaksi yhtäaikaa ilman harjoittelua. Upea esiintyminen ja poikien sympis look vetosi tuomariin ja pojat nappasivat kolmannen sijan! Päivän jättiyllätys ehdottomasti!
Illalla lähdimme vielä Kodan ja Boltin kanssa kaverilleni kyläilemään ja samalla testaamaan miten pieni käyttäytyy kun mennään vierailulle. Hyvin meni sekin! Väsynyt lapsi nukkui melkein koko illan oikein tyytyväisenä!
Koulun kuvataiteen projektiin lainattu kamera (canon 500D ) on ollut kovassa käytössä, ja nyt seuraavat pari kk tässäkin blogissa muitakin kuvia kuin vain puhelimella räpsittyjä :) Tässä muutama kuva harjoittelukierrokselta.
 |
| Kisapaikan tunnelmaa |
Koda isoissa aikuisissa ja Bolt isoihin pentuihin. Jennin piti esittää Koda kehässä, mutta viimehetken jännityksen takia pääsi Koda esittelemään itseään Liisan kanssa. Ehdin katsomaan Kodan kehää, eikä poika ole koskaan esiintynyt noin kauniisti! Seisoi aivan rauhassa _todella_ upeasti ja juoksi omaan tyyliinsä kauniisti. Käytös oli moitteetonta, ja kehässä pyörähdys omaan silmään nappi suoritus! Myös tuomari tykkäsi ja antoi Kodalle punaisen nauhan. Punaisten ryhmäkehässä sitten Jenni esitti Kodan upeasti, ja koira todella pisti parastaan! Tuomari ei kuitenkaan enää lämmennyt Kodalle ja kisa loppui siihen. Hienosti meni kuitenkin kaikin puolin, ja Koda sai hyvää palautetta esiintymisestä ja tuomari luonnehti vanhusta kaikinpuolin tasapainoiseksi.
 |
| Koda poseeraa ilman häntää |
 |
| Riemu |
Isoihin pentuihin innostuin lähtemään Boltin kanssa aivan hetken mielijohteesta, kun kokeilimme osaisiko Bolt seistä rauhassa, vaikka koskaan ei olla edes kokeiltu. Meni yllättävän hyvin, joten päätin lähteä kokeilemaan. Pariksemme saimme 10kk vanhan isovillakoiran pennun joka oli sivukorvalla kuultuna juuri saapunut Euroopasta kilpailemasta, mukanaan jonkinmoinen juniortitteli! Sininen nauha päätyi meille, mutta olin super tyytyväinen. Bolt seisoi hyvin, juoksi upeasti (vaikka itselläni oli ongelmia sovittaa vauhti järkeväksi) ja käyttäytyi oikein herttaisesti, sulattaen tuomarin sydämen pötköttelemällä hampaiden tarkastuksen aikana selällään joka raaja eri suuntaan. Sinisten ryhmäkehässä sattui jätti yllätyksiä. Bolt seisoi vielä edellistä kertaa upeammin, ihan rauhassa imeskellen herkkuja ja siinä samalla jyrsien mun sormet. Tuomari valitsi kahdeksan jatkoon joista me olimme se kahdeksas! Seuraavassa vaiheessa kaksi pentua sai lähteä ulos kehästä - kuuden parhaan joukossa oltiin! Tuomari palkitsi neljännen, kolmannen ja toisen. Ykköspalkinto ruusukkeen kanssa tuli vertailemaan bokseria ja Boltia, käski vielä kerran juoksemaan ympäri ja päätyi valitsemaan bokserin. Niin lähellä voittoa, tiputus viidenneksi. Hassu järjestys jakaa palkinnot, mutta olen järjettömän tyytyväinen. Bolt oli oikea luonnonlahjakkuus! Koskaan en ole edes harkinnut mitään näyttelyissä käymistä, mutta kaipa sitä tulisi harkita. Ei tuollaista talenttia voi hukkaan heittää! 3,5kk vanha pentu vei monet melkein vuotiaat aivan leikiten! Huippua! Jälkikäteen tuomari tuli vielä rapsuttelemaan kisan kuopuksen ja kehui valtavasti! Ei vain voi heti ensimmäistä kisaa kuulemma voittaa, vaikka olisi kuinka hyvä.
 |
| Pieni komistus! |
Koda, Bolt ja Liisan koira Riemu olivat kaikki esiintyneet esimerkillisesti, mutta palkinnot olivat vielä jääneet saamatta. Hetken mielijohteesta ilmoitimme vielä Kodan ja Riemun parikilpailuun. Kyseessä siis Labradori ja sekarotuinen pystykorva, ainoa yhdistävä tekijä oli musta väri. Kisan ainoana erirotu parina odotukset eivät olleet korkealla. Pojat esiintyivät kuitenkin Liisan ohjauksessa upeasti ilman minkäänlaista etukäteisharjoittelua. Itse olen ihan pulassa jo yhden koiran händlaamisessa, Liisa esitti kaksi yhtäaikaa ilman harjoittelua. Upea esiintyminen ja poikien sympis look vetosi tuomariin ja pojat nappasivat kolmannen sijan! Päivän jättiyllätys ehdottomasti!
Illalla lähdimme vielä Kodan ja Boltin kanssa kaverilleni kyläilemään ja samalla testaamaan miten pieni käyttäytyy kun mennään vierailulle. Hyvin meni sekin! Väsynyt lapsi nukkui melkein koko illan oikein tyytyväisenä!
Koulun kuvataiteen projektiin lainattu kamera (canon 500D ) on ollut kovassa käytössä, ja nyt seuraavat pari kk tässäkin blogissa muitakin kuvia kuin vain puhelimella räpsittyjä :) Tässä muutama kuva harjoittelukierrokselta.
 |
| Jennin napsaisema kuva syvällisestä keskusteluhetkestä Boltin kanssa |
 |
| Niin kaunis katse! |
 |
| Korvat korvan taakse ja menoksi |
 |
| Vaikea arvata haluaako pojat jotakin |
 |
| Koda uudella matollaan |
 |
| Taisi kissa tulla liian lähelle |
 |
| Tän kuvan ilme oli jotain aivan loistavaa! |
 |
| Kitokin olisi mielellään ottanut luun |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)