SPKL Valjakkohiihdon SM 2015

Enpä voi kuin huokaista helpotuksesta että tämä päivä on ohi. Vihdoin.

Tänään oli vuorossa tämän kauden ainoa kisa mun osalta. SPKL:n SM-kilpailut Jämillä.

Ihan tosissaan en jaksaisi sanoa kisoista yhtään mitään... koko sosiaalinen media ja kisapaikka oli kyllästetty kisojen arvostelulla. Kaikkea tätä kuunnellessa olen ehtinyt muodostaa oman käsitykseni kisojen järjestämisessä noissa oloissa ja haluan sen myös kertoa.

Pitkin viikkoa oltiin ihmetelty miten ihmeessä Jämillä voi olla lunta, Kesäisen lämpöiset kelit etelässä ovat väkisinkin verottaneet lumen määrää myös kisapaikalla.Viime yönä näin kuvia kisaradasta ja säikähdin. Hiekkaa, jäätä ja paljasta maata SM-kilpailu reitillä. Hennan kanssa suoritettiin pikapalaveri ja mietittiin onko mitään järkeä lähteä 300km päähän epävarmojen kisojen vuoksi. Päätettiin kuitenkin että auto starttaa klo 6:00 lauantai aamuna suuntana Jämi. Aamukoomassa ajelimme kolme tuntia ja koko ajan odottelimme tietoa, että järjestetäänkö kisoja vai ei. Kilpailupaikalle päästyämme ei vieläkään tiedetty mikä on starttien kohtalo. Jämillä oli kuitenkin täydet kisahulinat käynnissä. Ilmottauduimme, koirat tarkastettiin ja klo kymmenen ensimmäiset infot päästiin kuulemaan. Reittiä oli paranneltu aamun aikana runsaasti, kilpailijat pääsisivät ladulle heti kokouksen päätyttyä ja tämän jälkeen uusi palaveri, jossa lopullinen päätös kisasta tehtäisiin.

Meillä oli hieno päivä!

Kierrettiin Hennan ja Veran kanssa 5km lenkki ja pohja oli hyvin vaihteleva. Kuvien mukaisia jäätiköitä oli siellätäällä, mutta muuten latu oli hiihdettävässä kunnossa, joskin todella kovapohjainen. Kauhua aiheutti vain lähdön jyrkkä ja jäinen ylämäki sekä puolivälin jälkeen ollut todella jyrkkä mäki, jossa auraamisesta ei ollut mitään hyötyä. Profiililtaan latu oli kaikin puolin ihana (minä tykkäsin!!). Alkumatkasta muutama tiukka ja muutama kevyempi nousu, loppua kohti reitti muuttui kokoajan tasaisemmaksi.

Rataan tutustumisten jälkeen, jotkin kilpailijat ilmoittivat suoraan jättävänsä väliin. Itse kuitenkin koin ladun hiihdettäväksi. Falconille kovempi pohja on aina ollut kivempi (vähän raskas otus upottaville radoille..) ja pohja oli hiihtämiseen kuitenkin yllättävän hyvä! Hiukan mietitytti Falan tassut, mutta tossuilla suojattuna ei ollut hätää vammoista. Kilpailu päätettiin ajaa läpi, vaikka tämä aiheutti melkoista porua kilpailijoiden joukossa. Paljon on ollut puhetta asiattomasta käytöksestä tuomarin sekä kilpailijoiden suunnalta, mutta tähän en ota kantaa, koska en ole sitä ollut näkemässä. Vähän kaikilla olivat kuitenkin tunteet pinnassa ja tiukkaa arvostelua lenteli. Latumestari ja järjestäjät kuuntelivat kuitenkin hyvin kilpailijoiden toiveita reitin muuttamisesta turvallisemmaksi! Pahin, jyrkin ja jäisin alamäki poistettiin oikoreitin avulla kilpailijoiden toiveesta, ja uusi latupohja luotiin miltein tyhjästä noin puolessa tunnissa ja aivan hiihdettävään kuntoon!

Startatessa jännitti suhteellisen paljon. Lähinnä jännitti lähdön jälkeinen tiukka ylämäki, jonka yläosa oli pahasti jäinen. Vauhdilla kuitenkin päästiin liikkeelle ja jäätikkö jäi taakse ennen kuin ehti kunnolla tajuta edes. Alkumatkan vauhdikas ja pitkä lasku väsytti Falconia jonkun verran, joten muutama ylämäki meni lunta syödessä, muuten edettiin hienosti. Paljon joutui kannustamaan, mutta maaliin selvittiin täysin ehjinä ilman suurempia traumoja reitistä.

Koira ehjä, minäkin ehjä ja hyvä fiilis jäi kisasta, vaikka maalissa palautuminen tuntui tapahtuvan hiukan liian nopeasti... olisi siis voinut mennä kovempaakin! Maaliviivan ylittäessä tuntui kuin taju lähtisi, mutta ennen seuraavan koirakon saapumista jo pystyssä valmiina ottamaan koppi Verasta ja Pixelistä.

Kisan jälkeen oli hyvää aikaa palloilla kisapaikalla Boltin kanssa ja jutustella tuttujen kanssa. Aina on hieno nähdä tuttuja! Oli mahtava tunne, kun näki että Tuusulasta asti tullut minun ja Veran kesätöiden pomo oli tullut katselemaan kisoja aina Jämille asti. Myös erään kilpakumppanin kanssa jutustelu piristi aivan mielettömästi! Suomen valjakkourheilun junioreihin on vahva luotto! Myös Bolt pääsi riehumaan oikein kunnolla kun veli Spence oli kisapaikalla myös. Pojat intoutuivat hurjiin juoksukisoihin Jämin yhdellä kiitoradoista. Tilaa riitti, samoin energiaa! Kutosvaihde silmässä nuoret vetokoiran alut laittoivat itsensä likoon juostessa.

Tämän jälkeen odoteltiin vielä palkintojen jako, hurrattiin Veralle ja vähän muillekkin. Sitten auto pakettiin ja menoksi. Kahdeksalta kotona ja onnellinen Koda vastassa. Bolt oli niin väsynyt ettei jaksanut kuin ihan vähäsen kiusata kissaa ja nyt kuuluukin jo tyytyväinen kuorsaus tuolta nurkasta :)

Sanoi kuka tahansa tämän päivän kisoista mitä tahansa, olen itse tyytyväinen päivääni. Järjestäjät eivät ole syyllisiä siihen jos lumi yksinkertaisesti loppuu kesken. Hurjan hienoa työtä Jämillä tehtiin, jotta laduista saataisiin mahdollisimman hyvät kisaa varten. Sitä en kiistä, etteikö ladut olisi olleet kurjat. Nämä olivat kuitenkin tällä hetkellä parhaat mahdolliset, mitä saatavilla oli. Jokainen teki oman henkilökohtaisen päätöksen starttaamisesta. Tuomari päätti sallia startit (en ole perehtynyt sääntöihin, joten en tiedä oliko tämä nyt kuinka radikaali päätös) jonka ansiosta halukkaat pääsivät kilpailemaan. Jokainen omista syistään.

Ymmärrän miksi jotkut eivät halunneet startata. Mutta en todellakaan ymmärrä miksi niitä jotka päättivät startata pitää haukkua, syyllistää ja mustamaalata? Jokainen arvioi tilanteen oman itsensä ja oman koiransa kannalta. Minun edellytys starttaamiselle oli tossut, jotka toimivat oikein loistavasti. Sosiaalisessa mediassa kuitenkin aikuiset ihmiset ovat taantuneet lapsen tasolle ja haukkuneet kanssakilpailijoitaan suhteellisen julmastikkin (en ala nimeämään yhtään ketään, mutta tälläiseen jouduin törmäämään). Oma syyni starttaamiselle ei todellakaan ollut SM-tittelit yms. vaan puhdas kaipuu kisoihin. Nautin kisaamisen tunteesta, ja niin nauttii myös se edellä menevä koirakin, ja näytti nauttivan tänäänkin ladun pohjasta huolimatta. Sijoituimme seitsemänsiksi ja se riittää minulle. Aika oli hyvä! Toisiksi paras omista ajoistani kaikista Falconin kanssa hiihdetyistä kilpailuista, vaikka nyt oli kolmen kuukauden liikuntakielto takana ja vasta ensimmäinen kilpailu naisten sarjassa.

Ärsytys menetetystä ajasta, rahasta ja vaivasta on täysin ymmärrettävää, mutta sen oikeaoppinen purkamiskeino ei ole somessa rähjääminen ja pahan mielen levittäminen muillekkin. Ottakaa se koira mukaan ja menkää paremmille laduille heittamään lenkki! Onnellinen koira ja varmasti parempi mieli itselläkin :)

Loppuun vielä muutama kiva kuva onnellisesta koirasta ja sen hyvän tuulisesta omistajasta!
Kaikki tekstin kuvat © Vera Ignatius

Treeniä, treeniä... tai sitten kirjoja

Heipsan taas!

Meillä on ollut hiukan vaihtelevaa kiirettä. Kunnolla treenaamaan ei olla päästy sitten millään nuiden "jäätiköiden" takia, eikä valtava kirjavuori sängyn reunalla ole asiaa pahemmin helpottanut. Bolt alkaa olemaan sekoamispisteessä ja Kodakin löytänyt taas huonot hihnakäytöstapansa (onneksi vain satunnaisesti).

Viime viikon torstaina yhdistettiin kämppikseni Jennin kanssa koko talven ajan päässä pyörinyt haave, koirien väsyttäminen ja mun omat treenit. Lähdettiin pulkkamäkeen (pihalta löytyi koditon pulkka niin olihan tilaisuus pakko hyödyntää! ). Aluksi suunnattiin Sveitsin hiihtokeskuksen pulkkamäkeen, joka osoittautui kuitenkin aivan liian laimeaksi. Pälkähti päähän laskettelurinteen kokeileminenkin, mutta olisi saattanut mennä hiukan hurjaksi... Päädyttiin jatkamaan matkaa, ja olihan sitä pakko kokeilla laskea soramontun reunalta alas. Jalat kyytiin ja menoksi. Jenni ja Koda jäivät suosiolla montun reunalle, itse syöksyin reunalta alas Bolt perässä. Kyyti oli hurjaa ja rinne järkyttävän jyrkkä. Kovaa mentiin ja hauskaa oli, vaikkakin lahkeet aivan täynnä lunta. Ylöskapuaminen olikin sitten jo kunnon mäkitreeni. Rinne oli miltein pystysuora ja se tultiin Boltin ja pulkan kanssa ylös juosten/kiiveten. Hauskaa oli, mutta huipulle päästessä jaloissa hapotti mukavasti ;) Hengellä leikkimisen jälkeen löydettiin varmasti Suomen paras pulkkamäki. Jennin kanssa pulkassa, Koda juoksi mukana hihnassa ja Bolt vapaana. Kovaa mentiin ja huuto kuului varmasti monen kilometrin päähän. Ylösmennessä Boltti hoiti pulkan vetämisen, ja mäkitreenit jatkuivat mun ja Kodan osalta. Kotiin palattiin jäisiä latupohjia pitkin. Koda veti minua ja Jenniä pulkassa aina kun oli vähänkin alamäkeä. Kaikille siis oikein mukava hupireeni :)

Perjantaina treenattiin sitten ihan kunnolla. Äidin, Veran, Hennan ja koirien kanssa Hyvinkään koiraladun sohjossa. Koda sai tällä kertaa jäädä kotiin lepäilemään. Treenasin Falconin kanssa yhteensä 8,5km ja Boltin kanssa kolme lyhyttä (n.100m) vetoa. Ensin lähdettiin Falconin kanssa Veran ja Hennan perään, joten ohitukset tuli treenattua. Ohitusten jälkeen Falconia sai kannustaa todella paljon, jotta lähti uudelleen vetämään. Ensimmäinen kierros meni kuitenkin suhteellisen hyvin ilman lumen syömistä. Seuraavat kaksi kierrosta hiihdettiin putkeen, jotta Falcon sai yhtäjaksoisen 5km matkan. Ensimmäinen kierros meni hyvin, mutta toinen oli katastrofi. "Maalialueen" jälkeen ohitettiin Vera ja Pixeli, jonka jälkeen mielenkiinto jatkamiselle katosi totaalisesti. Loput 2km mentiinkin hissukseen loppukiriä lukuunottamatta. Vielä juuri ennen kotiin lähtöä kiersimme vielä 1km pituisen pikkulenkin.

Boltin kanssa otettiin valaistulla "maalialueella" kolme lyhyttä vetoa, joista kaksi lähettäjän kanssa ja yksi ilman. Ensimmäinen veto oli Boltille hämmentävä Falconin, Pixun ja Ekan huudon vuoksi. Hiihdettiin siis näiden kolmen ohitse. Seuraavat kaksi kertaa menivät kuitenkin kuin vanhalta konkarilta. Boltilla on todella vahva pyrkimys eteenpäin. Juuri ja juuri malttaa jäädä palkalle, poju on vain niin ahne, ettei herkkuja voi noin vain jättää. Palkan jälkeen olisi kuitenkin taas menossa kovaa kyytiä.

Viikonloppu ollaan laiskoteltu muutama pidempää kävely lenkkiä lukuunottamatta. Vera ja Pixeli olivat kylässä pe-la yön, joten Bolt pääsi härnäämään jotakuta muuta kuin Kodaakin välillä. Koko alku viikko ollaan taisteltu kirjoitusten lomassa. Maanantaina äidinkielen yo ja tänään psykologia. Vielä olisi neljä koetta kahlattavana, mutta sitten helpottaa. Myös koirilla. Lumet on jo melkein poissa, joten pyöräilykauden aloitusta voisikin jo alkaa suunnittelemaan!

Kovin seisojamaiset nukkuma asennot tällä otuksella ;)

Tänään on hyvä päivä!

Vihdoin! Vihdoin se päättyi! Nimittäin liikuntakielto.

Nyt noin kolme kuukautta toipilaana kärsineenä, ei voi paljon parempaa tunnetta olla kuin se kun saa vetää urheilukamat päälle ihan tositoimia varten. Heti alkajaisiksi oli pakko päästä siis lenkille. Juoksu kamat niskaan  (koska muuhun ei tällä hetkellä täällä etelässä pysty...) ja menoksi! Lenkki kesti huimat 30min (siis se pätkä minkä juoksin (yritin juosta..)) Kuitenkin kaikki polut, pururadat ja latupohjat olivat aivan peili jäässä. Juokseminen muistuttikin enemmän nuoralla kävelyä kuin treenaamista. Päädyttiin kiipeämään läheisen laskettelukeskuksen eli Hyvinkään Sveitsin huipulle. Mukana oli tottakai vauhtikaksikko Koda ja Bolt.

Tästä tilasta on nyt aikaa 3kk ja 2päivää

 Koirilla oli kivaa, tapansa mukaisesti, mutta erityisesti silloin kun vahingossa eksyttiin rinteeseen. Pikainen poistuminen vähin äänin ja suunta takaisin kotiin. Koda sai vetää ja kyllä huomasi että pojulla oli ollut myös ikävä kovaa menemistä. Bolt juoksi tavalliseen tapaan vapaana. Pentu juoksee jo oikein kovaa, ja on jo niin iso että viikottaisia vetotreenejä lyhyillä matkoilla (n.100m) voisi hyvinkin tehdä. Ollaan kuitenkin sattuneista syistä hiukan "jäljessä" tässä treenaamisessa, mutta näyttää tuo vapaana juokseminenkin toimivan loistavasti. Bolt osaa nauttia täysillä menemisestä ja rakastaa kun saa mennä porukan edellä. Vapaana juostessa ollaan pystytty hyvin myös opettelemaan vetokoiran peruskäskyjä. Oikea, vasen, eteen, mene, odota ja ohi ovat enemmän ja vähemmän tuttuja. Hyvä koira kasvamassa!

 

SM-kilpailut lähenee kovaa kyytiä, mutta vielä kovempaa lähenee kirjoitukset. Lukemis projekti on työn alla, mutta kiinnostus 12vuoden koulunkäynnin jälkeen ei ole mikään valtavin. Mahdollisimman hyviä arvosanoja tavoitellaan siitä huolimatta, jottei tuossa pöydällä odotteleva lakki jää käyttämättä :)