keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Lunta odotellessa

Talvikausi on starttailtu ilman lunta. On kyllä kylmää, ja hurjan jäistä, mutta se tärkein puuttuu edelleen. Ehkä kohta... ehkä.

Lumettomassa etelässä ollaan käytetty nyt runsaasti mielikuvitusta, ettei anneta pohjoisen ihmisille vielä ihan hirmuisaa etumatkaa. Vetohiihtokertojen määrä on edelleen siellä huimassa kahdessa. Vapaana juoksuttelua on kilometritolkulla sekä Boltilla, että minulla :))

Viimeisen viikon suosikiksi on löytynyt taas jälleen kerran Tuusulan järven jää! Aivan täydellinen paikka luisteluun! Minä luistimilla ja koirat juosten ollaan nyt pariin kertaan käyty liikkumassa. Aluksi jännitti jään kestävyys, sitten liukkaus. Itsellä on kyllä hyvä luistella, mutta koirat joutuvat keskittymään täysillä pystyssä pysymiseen. Torstain lenkillä mentiin Popon ja Boltin kanssa, ja ei se liukkaus hirmuisesti Bolttia tuntunut häiritsevän. Hirmuinen vauhti päällä joka suuntaan. Popo tyytyi hölkkäämään vieressä. Erityisesti nyt maanantain lenkillä, kun uskalsin jo luottaa jäähän tuli kiinnitettyä huomiota Boltin liikkumiseen. Kehonhallinta tuolla otuksella on kyllä jotain aivan mieletöntä!! Kiihdytykset ja jarrutukset hiukan hupsun näköisiä, mutta muuten painoi menemään aivan kuin vakaalla pohjalla. Kiitolaukassakin askel pysyi puhtaana eikä vauhti hidastunut edes loppulenkistä, vaikka matkaa kertyi noin 15km.


Jäälenkkeilyn lisäksi ollaan hyödynnetty kummallisia kouluaikoja, ja päästy liikkumaan poikkeuksellisen paljon valoisalla! Tiistain ohjelmassa oli hiihtelyä Hyvinkään tykkilumiladulla ja sen perään jäähdyttely hölkkälenkki metsässä Bolt vapaana sinkoillen! Aivan parasta <3

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

winter vibes

Syksy loppui lyhyeen, kun talvi ja lumikaaos saapuivat Etelä-Suomeen pari kuukautta totuttua aiemmin! Koskaan ennen en ole päässyt hiihtämään luonnonlumella  marraskuussa. Harvemmin edes joulukuussa. Tänä vuonna on hiihdetty jo nyt! Samoin kahlattu lumessa, paleltu ja ostettu koiralle toppahaalari. Talvi siis todellakin tulee!

Tämä iloinen yllätys talven kiirehtimisessä sai aikaan valtavan muutoksen omassa treenimotivaatiossa! Tällä viikolla olen tehnyt kaikkea. Salilla viihtynyt tunteja päivien aikana, uimassakin kävin kertaalleen ja sitten siellä hiihtämässä!! Salilla käymisestä on muodostunut viimeaikoina oikea addiktio. Musiikit korviin ja menoksi! Olen oppinut rakastamaan salin ilmapiiriä ja sitä yksin omassa kuplassa tekemistä. Maailman kirjat on sekaisin pahasti kun minä juoksen!  Koko elämäni olen vihannut juoksemista ja pitänyt itseäni siinä aivan surkeana! Nyt kuitenkin 40minuuttia hujahti hetkessä juoksumatolla lumisadetta ikkunasta tuijotellen. Perään vielä rääkkäystä koko loppukropalle.  Hikisenä treenin jälkeen fiilis on mitä mahtavin! Kisojen koittaessa on habaa millä iskuttaa mäkiä ylös ja kovaa :D


Tämän viikon kohokohta oli kuitenkin sukset, hiihtäminen ja sen luoma huikea fiilis! Lauantai aamuna Tuusulan ensimmäisillä latupohjilla lähdin hakemaan tuntumaa suksiin. Ensimmäisen kahden hiihtometrin jälkeen pannutin naamalleni hankeen. Kroppa oli unohtanut kokonaan miten sen tulisi toimia suksen päällä :D Pari kilometriä siinä meni, että sain potkun kulkemaan. Suksi luisti hyvin, ladulla oli tilaa ja keli oli loistava. Lenkit olivat itselleni uusia, ja ladut todella epätasaisia vielä, joten pitkään en viitsinyt räpistellä. 6,5km matkan poukkoilin ristiin rastiin ja hauskaa oli! Viime kauden yllättävä keskeytyminen ei harmittanut enää niin hirmuisen paljon, kun nyt pääsi jo näin aikaisin hiihtelemään. Aivan huikeat fiilikset! Ainoa vielä enemmän odotettu on ladulle pääsy koiran kanssa! Bolt on myös kovin malttamaton tämän suhteen!

Koti talliin saatiin talven treeneihin myös pientä välinepäivitystä! Kickspark odottaa ensimmäistä ajoa ja upouudet sukset ovat matkalla! Fiilis kauden suhteen on aivan huipussa. Nyt toivotaan vain että tämä talvi ei katoa aivan kokonaan, vaan saataisiin pitää hurjan pitkä hiihtokausi! Motivaatiota, välineitä ja koiria treenattavaksi löytyy vaikka kuinka paljon!



Täysin ollaan siis jo suuntaamassa talven kilpailuihin. Nyt piti olla matkalla Britteihin EM-kilpailuihin, mutta jos totta puhutaan niin paljon mieluummin hiihdän kotisuomessa kuin räpiköin Brittiläisessä mutarännissä. Niille reippaille, jotka sinne mutaränniin suuntaavat toivotan valtavasti onnea kilpailuihin!!


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Ohkolan syyskisat 2016

Syksyn viimeinen kilpailu (paitsi niille muutamille onnekkaille jotka suuntaavat vielä Englantiin). Eli siis minun ja Boltin viimoinen kilpailu sulallamaalla. Kausi oli hyvä päättää kotikisoihin tutulla radalla, tutun porukan kanssa yhdessä kisaa järjestellen.

Tänä vuonna tosiaan Ohkolan perinteiset L-SVU:n syysajot muuttuivat Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden järjestämäksi Ohkolan syyskisoiksi! Hyvä ja toimiva paikka kilpailuille oli mitä mainioin pohja UVU:n ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin. Minun virkani kilpailuissa oli toimia kuuluttajana! Oli huisin hauskaa päästä heti ensimmäisenä käsiksi uunituoreisiin tuloksiin (suoraan UVU:n online tulospalvelusta), ja päästä kertomaan koko kansalle, että miten kovaa sieltä radalta oikein tultiin ! Kuulutteluiden ohessa oli tarkoitus kilpailla DS2 ja DS1 luokissa. Viimehetkellä kahden koiran kärry luokasta tipautettiin minun nimi pois sairastumisen vuoksi. Yhdellä koiralla eli omalla rakkaalla Boltillani kilpailin DS1 luokan.

© Auli Liimatta

Joensuun SM-kilpailuissa hävisin SM-kultaa vieneelle Petri Kiiskelle yli minuutin. Tätä eroa oli tavoite kuroa pienemmäksi, kun me molemmat asetuimme starttiviivalle Ohkolassa. Startissa Bolt tuntui olevan jotenkin aivan extra täpinöissään. Viimeisin veto oli tehty kaksi viikkoa sitten Jämillä, joten ehkä oli syytäkin olla innoissaan. Lähtö oli loistava! Radan ensimmäisissä mutkissa vauhti tuntui kovemmalta kuin koskaan ennen kickbikella. Saattoi pitkälti johtua siitä että minä uskalsin vihdoin ajaa!!! Tiesin tasantarkkaan minne rata kääntyy ja millaista pohjaa on mutkissa, joten pahemmin ei tarvinnut varoa. Fiilis oli mahtava kun kesken suorituksen tajusin että en ole koskenut jarruun ennen kuin vasta lampien keskellä menevässä ässä mutkissa (noin 3km kohdalla). Vaikka vauhti tuntui mutkissa kovemmalta kuin ennen, ei se mitään päätä huimaavaa ollut. Rata oli hurjan pehmeä ja imutti pyörää pahasti. Kovaa tehtiin Boltin kanssa molemmat töitä, mutta silti tuntui että omassa potkussa ei ole ihan sitä kaikkea tarvittavaa voimaa. Maaliin tultiin taas kaikkemme antaneina (tällä kertaa en kuitenkaan tipahtanut jaloiltani). Eteen lähteneet Pete ja Maria olivat tulleet kovempaa, mutta ei sentään minuutteja tällä kertaa!!! Ja kukaan takaa tullut ei tullut meitä kovempaa!! Jälleen oltiin kolmansia :) ja "vain" 25sekunnin erolla hallitsevaan Suomen Mestariin!

Kuva Joensuun SM kilpailuista, jossa ajaminen reilusti eilistä epävarmempaa... © Annaleena Ylitalo

Oman suorituksen jälkeen oli aika palata kuuluttajan rooliin. Hiukan oli kummallista kuulutella omiakin tuloksia kaikkien kuultavaksi. Kisaajia Ohkolassa oli aivan kirkkaasti ennätysmäärä ja kuulemma yleisöäkin! Vauhtia siis riitti koko päiväksi, etenkin kun kilpailun yhteydessä järjestettiin arktisten rekikoirien REK-koe. Viimeinen lähtö koko päivänä oli vasta 16:23. Kilpailupaikalla tuntui että ehti kyllä ennätysmäärän asioita tekemään ! Kuuluttajan tehtävien, oman kisan lisäksi ehdin keskustelemaan paljon Boltin pentujen tulevien omistajien kanssa sekä rapsuttelemaan ensimmäisenä kotiutunutta Ryyppy pentua! Pieni ja rohkea palleroinen oli oikein reipas hurjan kisahälinän keskellä.

Myös Niklas kilpaili jälleen! Kodan kanssa osallistuivat kickbiken 10-13 vuotiaiden luokkaan. Matkaa radalla 900metriä, eli aika sopivasti raskaalla reitillä vanhuskoiralle ja aloittelevalle nuorelle. Aika ylpeä olen pikkuveljestä kun ei Kodalta hirmuisesti vetoapua enää saa ja silti jaksavat painaa kovaa! Tällä kertaa sijoitus jaettu toinen sija!

© Auli Liimatta

© Auli Liimatta

Kilpailupäivä oli valtavan pitkä ja ulkona oli jo hurjan kylmä, mutta aivan huippupäivä taas jälleen kerran! Kisajärjestelyt toimivat ja täytyy kyllä kehua meidän UVU:a!!! Aivan mieletöntä että jengi saa tuon tasoisen tapahtuman aikaiseksi ilman mitään aiempaa kokemusta! Talkoolaisena oli hyvä olla! Meininki oli rentoa, ja todella tuntui että sitä omaa, kuitenkin suhteellisen pientä panosta kilpailun eteen arvostettiin todella. Myös kisaajan näkökulmasta homma toimi! Rata oli hyvin merkattu ja pehmeydestä huolimatta edelleen yksi omista suosikeistani koko Suomessa! Tulospalvelu toimi ilman sen suurempia bugeja tai viiveitä. Kaikki osasivat hommansa ja tiesivät mitä tekevät! Apua sai aina kun sitä tarvitsi, sekä kilpakumppaneilta että järjestäjiltä (vetoliinasta kiitos Hennalle ja  Matille kiitos lähetysavusta!! )

Ja erikseen haluan vielä kehua kilpailun palkintoja ja sponsoreita!! Kilpailuista lähti mukaan jo pelkästään ilmoittautumalla yli kuukaudeksi Magnesiumit (Kiitos MagneCit!!). Palkinnoksi vielä vähän lisää. Palkinnot olivat muutenkin runsaat ja mikä tärkeintä käytännölliset! Tärkeitä lisäravinteita, voiteita, palautusjuomajauheita, vähän herkkuja koiralle sekä punkkirauta! Lastenluokissa palkittiin pieniä innokkaita myös mitaleilla ja pokaaleilla! Paikan päällä oli myös runsaasti myyjiä, joten eiköhän jokainen, jonka teki vähänkään mieli shoppailla löytänyt jotakin! Aivan huippua!

Nyt on aika vetäytyä pienelle vetotauolle ja alkaa panostaa pikkuhiljaa talveen suuntaaviin treeneihin! Silloin mennään taas kovaa! Kiitos tästä kaudesta <3




maanantai 17. lokakuuta 2016

Jämin SM menestys

Jos edellinen SM oli fiasko, niin tämän kertainen hiukan lohdutti! Jämille suunnattiin lauantai aamuna neljän tunnin yöunilla ja erittäin viimetingassa. Aamupalan juoksin Pirkkalan ABCltä noin seitsemässä minuutissa. Vielä jäi kuitenkin huimat kolme minuuttia pelivaraa ennen ajajien kokousta.  Todella tyylikäs saapuminen siis... Kaiken kruunasi vielä Bolt joka päätti tyhjentää suolensa toimisto teltan eteen kesken rataselostuksen... Noooh eipä tuo mitään. Muuten oli kaikinpuolin rauhallinen olo (not....). Bolttia juoksuteltiin ja tikutettiin oikein urakalla, jotta jaksaisi poika juosta edellisen päivän ruokintamokasta huolimatta. Ahmattipossu oli syönyt tyytyväisenä kahdesti täydet ateriat kun kotiväki oli niitä tarjonnut tietämättä, että koira oli jo ruokittu.


Startti läheni ja todettiin että lainapyörään ei olekkaan lukkopolkimia. Tasoitus kilpakumppaneille olisi ollut aikamoinen ilman niitä, joten ei muuta kuin uuden pyörän metsästykseen. Onneksi Jonna Lipponen saapui pelastamaan meidän kisan! Upouudella (superhienolla!!!) pyörällä päästiin starttaamaan. Lisäluksusta loi Kainpon uusi Race Pro adapteri! Lähtöönkin löytyi kaksi händleriä kun Patrik ja Jasmin Köcher tulivat molemmat auttamaan! Pate tutulla paikalla pyörän pitelijänä ja Jasmin roikkui Boltissa.  Lähtö oli lähes tyylikäs!

© Kimmo Virkki

Kisan ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pimeästi. Vauhti oli hirmuinen ja näkyvyys nolla. Pelkät ajolasit eivät paljoa suojanneet Boltin tassuista lentäneeltä hiekalta. Kutosen lenkille kääntyessä oli vauhti rauhoittunut sen verran että uskalsin alkaa availemaan silmiä. Tiukkoihin mutkiin menin turhan varovaisesti ja aivan surkeilla ajolinjoilla. Tämä vei suoritukselta ikävästi tehoja, kun jokaisen mutkan jälkeen joutui kiihdyttämään hurjasti. Kutosen lenkki tuntui muutenkin hurjan pitkältä. Ensimmäinen kisani tuolla matkalla, ja tajusin siinä polkiessani, että olisihan sen radan voinut käydä kiertämässä ennen kisaa. Voimien jakaminen koko matkalle epäonnistui totaalisesti ja viimeiset puolitoista kilometriä olivat yhtä tuskaa. Ääni takaraivossa kuitenkin ruoski jatkamaan. Tässä kisassa mentäisiin täysillä jokainen metri. Jämin pitkä ja loiva (ja pehmeä) loppuylämäki meni sumussa. Viimeiset mutkat meni käytännössä ilman happea tai näkökykyä. Maaliin tullessa näin vain paljon ihmisiä ja seuraavaksi maata :D Jalat eivät kantaneet ollenkaan pariin minuuttiin ja senkin jälkeen erittäin huterasti. Onnea on kuitenkin ystävät jotka pakottavat liikkumaan, muuten olisi sunnuntain startti voinut olla suhteelllisen heikko esitys.

© Kimmo Virkki

Ajat tulivat hiukan viiveellä, ja tämä tuotti suurta jännitys tuskaa. Kolmanneksi kuitenkin itsemme taistelimme!! Kärki viiletti omia menojaan (48s edellä) eikä neloseksi polkenut Tuire ollut kaukana (12s) Boltin veljen Rallin kanssa. Mitali ylipäätään vaatisi sunnuntailta hurjaa polkemista, kirkkaampi mitali olisi vaatinut ihmeen. Tavoitteeksi sunnuntaille asetin polkea niin kovaa kuin jaloista lähtisi, jotta ei päästettäisi tätä SM-mitalia karkuun. Lisätavoitteena tottakai parantaa aikaa. Omat ajolinjat joutuivat ankaraan syyniin, samoin voimien jakaminen koko matkalle. Sopivan kokoisten vaihteiden käyttäminen oli myös to-do listalla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuorossa sauna, venyttelyt sekä hieronta (tämä vain Boltille...).

Sunnuntai aamuna herätys oli aavistuksen pirteämpi. 9h yöunet, kunnollinen aamupala ja hiukan enempi aikaa ennen starttia tuntuivat hyvältä. Kroppa tuntui hyvältä ja koirakin oli täysin rento, ainoastaan takapuoli oli sökönä kun pyörän selkään taas hyppäsi. Olihan kyseessä jo toinen kerta pyörän selässä koko syksynä.

Kisa meni juuri niinkuin pitikin! Bolt toimi kuin kello (as always!). Itse sain parannettua omaa ajoa huomattavasti! Ajolinjat menivät juurikin sieltä mistä pitikin. Pienellä riskillä mutkiin, mäkiin täysillä  ja muuten tasaista pyöritystä. Kerran meinasin kaatua, muuten ajo oli puhdasta (ei kyllä ihan kirjaimellisesti... hiekkaa on hiuksissa vieläkin :D ). Maaliin tullessa ensimmäinen huolenaihe oli sekunttikello ja pelko siitä kuinka kovaa Tuire tulisi perästä. Sekuntteja kului ja kului juurikin tarpeeksi! SM-pronssi olisi meidän!! Jalat eivät kantaneet taaskaan, mutta nyt pysyin hiukan kauempana tajuttomuudesta. Kuusi kilometriä tuntui taas pidemmältä kuin mitä muistelin.

© Kimmo Virkki


Onnellinen. Ylpeä. Väsynyt. SM-3. 

Maailman mahtavin fiilis oli päästä seisomaan samalle palkintopallille niiden ihmisten kanssa joita olen pienestä tytöstä asti katsonut ylöspäin. Neljä vuotta sitten kilpailin ensimmäiset kilpailut juurikin koirapyöräilyssä. Siitä asti se on ollut se oma juttuni. En edes muistanut miten kivaa se olikaan! Nyt on pakko löytää uusi pyörä varastetun tilalle ja päästä takaisin tositoimiin. Ensivuonna kirkastetaan mitali?!?


Alunperin koko kauden päätavoite on ollut EM-kilpailut Briteissä. Eilisestä asti olen asiaa miettinyt ja tänään jouduin tuosta haaveesta luopumaan. Tai ei se oikeastaan ole luopumista vaan järkipäätös. Ero Suomen kärkeen oli nyt Jämillä vielä 1,28sekuntti 12km matkalla, ja mielestäni se on tässä vaiheessa aivan liikaa. Kolmessa viikossa en saa meidän nopeuksia tuolle tasolle sitten millään. Reissu Britteihin olisi myös taloudellisesti raskas, vaikka tukibudjettia olikin kerättynä jo mukavasti. Investoin nyt säästyvät rahat uusiin suksiin ja alan treenaamaan talven kisoja ajatellen. Sielläkin kilpaillaan nyt aikuisten sarjoissa, joten treenattavaa on. Sarjakortti hiihtoputkeen on jo hankittuna, sukset saapuvat ensiviikolla ja siitä lähtee. Kahden viikon päästä kilpaillaan vielä "kotikisoissa" Ohkolassa, mutta sitten saa syyskausi meidän osalta olla siinä.

Jämin viikonloppu oli jälleen kerran aivan huikea! Jo pelkästään kisapaikan tunnelma, maailman luokan radat ja pettämätön taito järjestää kilpailut tekivät reissusta sen arvoisen. Jämin kilpailut ovat joka vuosi sellaiset joita voin suositella aivan kaikille! Hyvät radat aloittaa harrastus turvallisesti, asiantuntevat järjestäjät, jotka varmasti opastavat aloittelijatkin mukaan lajiin sekä hieno fiilis kisapaikalla jos vaikka tulisi vain katselemaankin. Kiitos L-SVU jälleen kerran! Kiitosten lisäksi on ehkäpä syytä onnitella kaikkia mitalisteja! Jälleen huikea taso (niin kuin Suomessa tuppaa olemaan nykyään kaikissa kisoissa)! Eritys onnittelut tottakai Boltin kasvattajalle Samuli Nissiselle DBM luokan voitosta!

© Kimmo Virkki

Vanhus koira Koda pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa kilpailemaan <3 Ei enää minun kanssani, vaan innokkaan pikkuveljeni Niklaksen kanssa. Parivaljakko teki hurjasti töitä, ja vaikka ei pikkukoiran vauhti riitä seisojia vastaan oli kokemus ilmeisen hyvä molemmille! Taas on Koda opettanut yhdelle nuorelle lisää mitä on olla koukussa valjakkourheiluun !


tiistai 4. lokakuuta 2016

Joensuun SM fiasko!

Otsikko kuvaa meidän SM reissua kokonaisuudessaan paremmin kuin hyvin.

Itsessään kisa ei ollut se fiasko vaan kaikki muu sen ympärillä. Matka Joensuuhun ensin lykkäytyi parilla tunnilla kyytiläisten perumisten vuoksi. Perhe retki Veran ja Niklaksen kanssa vajautui yksin ajeluun, kun Niklaksen kisa peruuntui turvallisuus syistä ja Vera sattui sairastumaan. Yksin ajelu ei kuitenkaan kestänyt koko neljän ja puolen tunnin ajelua, vaan Lahdesta kyytiin hyppäsi Jade Halme. Jaden kanssa reissu jatkui hyvällä fiiliksellä, ilman ongelmia. Varkaudessa napattiin ruokaa matkaan sekä yksi ylinopeussakko.

Joensuuhun sain tiputettua Jaden siinä ennen yhdeksää illalla. Oma matkani jatkui kohti oletettua majapaikkaa. Ajoin yksin, kenttää oli huonosti siellä ja täällä. Oletettuun osoitteeseen saavuin tunnin ajettuani. Paikka oli kuitenkin keskellä metsätietä, eikä osoitteessa yhtään mitään. Hätäinen viestittely muille asukkaille. Ilmeni että navigaattori oli ohjannut minut väärän kaupungin osoitteeseen. Matkaa oikeaan paikkaan tunti ja kaksitoista minuuttia. Itketti ja väsytti. Kaasu pohjaan ja itkuinen puhelu siskolle että pitäisi hereillä. Noin kaksikymmentä kilometriä ennen perille saapumista hajosi autosta molemmat etuvalot. Pitkät valot ja sumuvalot toimivat ja pelastivat täydelliseltä matkan stopilta. Kun viimein saavuin yhdeltä yöllä perille oli helpotus valtava. Seuraavana aamuna pitäisi kisata, mutta ainoa päähän mahtuva ajatus oli uni. Bolt kapusi kainaloon, Pixeli nukkui patjan vieressä kerällä.

Aamulla heräsin jännitykseen. Liian aikaisin ja liian lyhyillä unilla. Bolt nukkui keskellä patjaa selällään, minä puoliksi tyhjenneen ilmapatjan reunalla. Koirille hyvät juotot ja Boltille aamuhölkät siskojen Micon ja Tooran kanssa. Jatkettiin vielä hetki unia, jonka jälkeen olikin aika suunnata kisapaikalle Joensuun Lykynlammelle. Jännitys alkoi tiivistymään.

Ilmoittautumiset, rataselostus, koiran juotto, radan läpi kiertäminen. Kauhun sekaiset tunteet. Rata oli kiinnostava, mukavan vaihteleva ja samalla erittäin haastava. Itselleni on tullut tavaksi kaatuilla enemmän kuin tarpeeksi ja näin radalla useammankin potentiaalisen kohdan mihin rysäyttää. Lopulta radasta jäi ensivaikutelmaa parempi fiilis. Hauska, mutta haastava rata jossa sai todella laittaa itsensä ja kaiken ajotaitonsa peliin.
© Annaleena Ylitalo
Bolt oli valmis kisaan. Hiukan takareidet kireinä automatkasta, mutta intoa täynnä. Lähtöpaikkamme ei ollut parhaimmasta päästä. Ennätyssuuren DS1 luokan loppupäässä itseämme hitaamman koirakon perään. Lähtö radalle oli Boltille tyypillisen räjähtävä, alkupää radasta pehmeää alustaa jossa sai tehdä töitä, jotta vauhti saatiin kiihtymään. Vajaan kilometrin päästä lähdöstä oli aika ensimmäisen "vuoristoradan". Hurjan jyrkkä mäki, jossa ei potkimalla ylös päässyt sitten millään. Koira veti kickbikea, minä juoksin minkä jaloistani pääsin. Mäen päältä käännyttiin jyrkästi hurjaan laskuun, jonka jälkeen pian oli edessä juuri se kohta mihin itseni kuvittelin teräsverkkoaitaan roikkumaan. Mutka alamäestä kuitenkin selvittiin, joskin ei aivan tyylipuhtaasti. Pystyssä kuitenkin pysyttiin! Seuraavaksi taas tiukka mäki, jossa juostiin edelle lähteneen ohitse. Matka jatkui aikalailla samanlaisena loppuun asti. Alamäkiin hiukan liian varovaisesti, ylämäkiin niin kovaa kuin jaloista lähti sekä mutkiin kirkuen ja "lintassa".

© Stefan Vehkoja
Maalissa olo oli kaikkensa antanut ja siltä se kuulemma näyttikin. Koiran suoritukseen sai olla todella tyytyväinen, oma ajaminen ei ollut aivan toivottua tasoa. Ajasta tai sijoituksesta ei ollut mitään tietoa vielä. Tiesin etukäteen, että jos suoritus olisi puhdas ja kaikki menisi muutenkin ns putkeen voisi olla mahdollisuus lähteä haastamaan näistä Suomen (ja samalla maailman) huippuja. Rata ei kuitenkaan ollut aivan meitä varten profiililtaan ja ajettavuudeltaan. Kaikki meni hyvin, mutta käsi kävi jarrulla liian usein ja pehmeä sekä mäkinen pohja antoi etulyöntiaseman voimakkaille koirille ja vahvoille potkijoille. Sijoitus lauantain jälkeen oli yhdeksäs, tasan minuutin erolla kisaa johtavaan Petri Kiiskeen.

© Katja Juntunen

Kisan jälkeen olo aivan puhki. Vajaa yö, kolmen viikon sairastelut, pitkä ajomatka sekä rankka kisa painoivat päälle. Ilta kului Boltin kanssa pötkötellessä ja netflixiä katsoessa. Jo ennen ilta yhdeksää oli pää tyynyssä. Herätyskellon soimiseen aikaa ruhtinaalliset 12 tuntia. Aamulla kämpän siivous, pakkaus ja suunta takaisin Lykynlammelle. Kisapäivä nro kaksi sujui saman kaavan mukaan. Kuten myös itse kilpailu. Tein tiukkaa analyysiä kisan kulusta lauantailta ja uskalsin lähteä tavoittelemaan ajan parantamista. Boltin ensimmäinen kahden päivän kisa, joten tuntui hassulta lähteä parantamaan aikaa. Kisasuoritus sujui lähes prikulleen lauantain tapaan. Ajolinjoissa pientä hienosäätöä, joilla säästettiin joitain sekunteja. Ylämäissä aikaa kuitenkin hävittiin väsyneiden jalkojen takia. Lopputuloksena kuitenkin aika parani! Sen yhden tärkeän sekunnin! Täytyi siis olla tyytyväinen!! Erityisesti superkoiraan!

Jo kickbike suorituksen jälkeen jalat tärisivät. Kisat jatkuivat kuitenkin vielä Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden viestijoukkueessa avausosuudella. Viestin koiraa oltiin veivattu useampaan otteeseen, mutta lopulta päädyin juoksemaan Jaden kisakoiralla Becksillä. Lähdettiin yhteislähdössä takarivistä, mutta saatiin aivan loistava lähtö ja päästiin ensimmäiseen mutkaan sisäkurviin, josta pinkaistiin hyvällä rytmillä porukan keskivaiheille. Jono venyi kun nopeimmat pääsivät karkuun ja hitaimmat jäivät jälkeen. Juostiin Becksin kanssa omaa suoritusta välittämättä muista tai muiden vauhdista. Juoksu kulki mukavasti ja siinä reitin puolivälissä (noin 1,5km) alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan siltä että saisi jo maali tulla. Eipä tullut. Loppumatka meni räpiköidessä. Etenkin alamäet tekivät tiukkaa. Maaliin juostiin itsemme voittajina! Lähetin UVU2 joukkueen seuraavan juoksijan matkaan ja lyyhistyin maahan. Kaikki oli annettu! Apua tuli useammasta suunnasta, Becksi pääsi Jaden halittavaksi ja minä keräilin itseäni tovin maassa. Olo oli ylpeä ja jollain tavalla masokistisen hyvä. Joka paikkaan sattui, mutta hyvällä tavalla!

Tuskien maalisuora © Séphora Sirjacques 

Viestistä suoraan vaatteiden vaihto, palkintojen jaon katselu ja suunta kotiin. Jade jäi Lahteen ja minä kruisailin ilman kunnollisia ajovaloja takaisin kotiin. Taas väsytti. Nyt ei itkettänyt :)

Viikonloppu oli rankka mutta antoisa. Iso kiitos kuuluu erityisesti kisojen järjestäjälle Josepalle, Kristalle ja tuomareille. Samppa ja Terhi, Vehkojat ja Jenni ansaitsevat kiitosta majoitusseurasta ja hyvistä kisavinkeistä.  Jadelle jättikiitos matkaseurasta ja huikeasta viestikoirasta!
Lisäksi on ehkä syytä lähettää isopino onnitteluita ympäri Suomen! En ole ikinä nähnyt noin tasokasta kilpailua! Aivan huikeita suorituksia, ja taso aivan jäätävä. Kovassa porukassa saa Suomen mestaruuksista taistella. Tänä vuonna tuloksena yhdeksäs, ensivuonna parannetaan !

maanantai 26. syyskuuta 2016

Pennut 3 viikkoa

Sunnuntaina oli aika jälleen suunnata tapaamaan jälkikasvua ja samalla huoltamaan syksyn kisavälineistöä! Kickbike on nyt kuin uusi, ja pikku Lotat ja Boltit pääsivät ensimmäistä kertaa kunnolla kameran eteen.

Nyt on lupa ihastella ja rakastua! Vielä on loistavia vetokoiran alkuja vailla sitä omaa kotia!

Narttu 1 
Pieni, mutta pippurinen. Pentueen pienin, mutta omaan silmään ehdottomasti vilkkain. Kehon hallinta ja liikkuminen muutenkin sulavinta koko pentueesta. Väritykseltään selkeästi muita tummempi.

Narttu 2
Isin tyttö! Väritykseltään erottuu porukasta. Valkopohjainen kirjava pentu, jonka kuviointi on kuitenkin muita tummempi. Muistuttaa kovasti Boltin väritystä saman ikäisenä! Pentueen isoin narttu. Lähes urosten kokoinen jättiläinen.

Narttu 3
ADHD tyttö! Mahdottoman vauhdikas tapaus, joka ei meinannut kuvaus pöydällä pysyä paikallaan sitten millään. Keskimmäinen tytöistä kokonsa puolesta.

Uros 1
Vauhtihirmu! Ensimmäisenä omin tassuin liikkeelle lähtenyt pentu. Lähes täysin valkoinen, päätä ja hännän tyveä lukuunottamatta. Iso ja rauhallinen pentu, jolla kuitenkin hyvä kehonhallinta.

Uros 2
Ahmattipossu! Ruoka-ajan koittaessa oli nisässä kiinni kuin takiainen! Kuvattaessa "helppo" ja jaksoi hyvin hallita omaa kroppaansa ilman tukea.

Uros 3
ADHD poju! Vauhtia riitti kuvaus sessiossa ja ääntä lähti pentulaatikossa. Persoonallinen tapaus. Tässä vaiheessa pienin uros.

Uros 4
Jättiläinen! Pennuista rotevin. Uroksista ruskein. Hiukan meinasi uni olla silmässä kun kuvia napsittiin :)

Semmoisia pennun palleroita ne nyt on ! Ikää mittarissa 3vkoa ja vauhtia tulee joka päivä lisää! Pennuista voi rohkeasti kysellä lisää, ja katsomaankin pääsee! Jos isän tapaaminen kiinnostaa niin syksyn kilpailuita kierretään aktiivisesti, jossa Bolttia pääsee rapsuttelemaan!



torstai 22. syyskuuta 2016

Takapakkia

Reilu viikko Joensuun SM-viikonloppuun. Antibiootti kuuri, kuumetta ja olo aivan kamala. Pyörä varastettu. Kickbike pahasti mutkalla kaatumisen jäljiltä. Molemmat polvet enemmän tai vähemmän rikki. Luojan kiitos koira on onnellinen ja pirteä oma itsensä.

Viime viikkoihin on mahtunut kaikenlaista, joista suurin osa ei ole edistänyt tuleviin kilpailuihin valmistautumista. Treenit ovat jääneet vähälle, joten etumatkaa on kilpakumppaneille annettu. Tavoitteet ovat silti yhtä korkealla kuin aiemmin. Henkistä valmentautumista kisaa varten on tehty runsaasti ja syksyn pahin stressi aalto onkin saatu talttumaan.

Vapaana juoksee paljon. Ja kovaa juokseekin!

Boltin treenaus on ollut viime viikkoina se numero 1. ohjelmassa. Itse olen vältellyt hengästymistä ja lähinnä pyörinyt salilla tai sängyn pohjalla. Treenit koiran kanssa ovat rajoittuneet kickbiken selässä seisoskeluun. Koira kyllä vetää armottoman hyvin!

Ensimmäistä kertaa olen panostanut syksyn kisa kauteen oikean treeniohjelman muodossa. Joka viikolle suunniteltuna monipuolisesti treenejä, sekä koiralle että itselleni. Ohjelma on sinänsä toiminut hyvin ja treenien määrä on pysynyt hallinnassa sekä laatu riittävän monipuolisena. Hyvin ollaan pystytty pysymään myös aikataulussa, miinuksena tietysti tällä hetkellä päällä oleva ankara flunssa. Tavoitteena on parantua tässä viikon aikana mahdollisimman hyvään kuntoon, jotta kisaradalla pystyisin tekemään kaikkeni Boltin avuksi. Luotto koiraan on kova, omaan jaksamiseen ei tässä kuumehöyryissä niinkään.

Sairastelun ohessa olen ehtinyt metsästämään taas ison pinon uusia junioreita kilpailemaan, jotta Suomen juniorurheilijat pääsisivät myös kilpailemaan virallisista SM-mitaleista. Canicrossista puuttui yksi junior, kun projektiin lähdimme yhdessä kisajärjestäjän kanssa. Lopulta myös yhden koiran kärryluokkaan saatiin haalittua puuttuvat kaksi osallistujaa, sekä vielä yksi extra! Kuusi innokasta junioria starttaa siis kickbikeilla Joensuussa, joista jopa kolme ensikertalaisia! Yksi näistä ensikertalaisista on pikkuveljeni Niklas rakkaalla vanhus koiralla Kodalla! Niklas on porukan nuorin ja vetotreenejä tässä vaiheessa takana vasta yksi. Vielä on kuitenkin aikaa kokeilla ja oppia. Koira on ainakin pommin varma, ja Niklas ainakin tuplasti enemmän innoissaan kuin minä ensimmäiseen kisaani lähtiessä.

Minä ja Koda joskus silloin kun me aloitimme!
Viikonloppuna taas suunta ihastelemaan pieniä Boltti&Lotta palleroita! Pennut ovat tässä muutaman viikon aikana kasvaneet hurjasti ja pakko kyllä olla ylpeä näistä! Kaunis ja tasapainoinen pentue, josta kuulette varmasti lähiaikoina lisää! Samalla reissulla korjauttamaan / huoltamaan kickbike täyteen kisakuntoon ja keräämään viimehetken vinkit ennen jännää kisaviikkoa.



tiistai 16. elokuuta 2016

Puppies Expected!

Niin se aika liitää. Vain kaksi vuotta sitten Bolt oli pienenpieni ruttunahkainen pentu. Nyt aikuinen, menestynyt kisakoira, joka osoittanut olevansa kaiken hehkutuksen arvoinen! Alusta asti on ollut tunne että Boltista voisi tulla jotain suurta. Oletin että jonain päivänä muutkin huomaavat koiran upeuden ja ehkä voisi olla mahdollista haaveilla pikku-Bolteista. Tämä päivä tulikin aiemmin kuin ikinä olisin arvannut!


Viime talvena SM.-kilpailuiden jälkeen sain kyselyä Boltin käytöstä jalostukseen! Koira oli osoittanut suurta lahjakkuutta vetohommiin kuluneella kaudella. Pystyi kilpailemaan jo ensimmäisissä kilpailuissa SM-mitaleista, kykeni vetokilpailuun parivaljakossa ilman sekunninkaan harjoittelua, ei häiriintynyt vaikka perässä hiihtäjä olikin täysin vieras ihminen. Vetopää muutenkin aivan huippuluokkaa, eikä mitään terveydellisiä ongelmia näkynyt tiiviin kauden aikana. Kiinnostus tottakai heräsi, ja päätös jätettiin hautumaan.

Kevään aikana käytin Boltin luustokuvissa, ja niiden puolesta kaikki olisikin mahdollista! Lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja selkä terve! Sitten jäätiinkin odottelemaan juoksujen alkamista. Juhannuksena vihdoinkin alkoi merkkejä näkyä, joten Bolt suuntasi Kouvolaan kyläilemään. Itselläni oli tuolloin kesäloma ja viikot täynnä ohjelmaa, joten tästä syystä Bolt vietti vajaat kolme viikkoa vaimokkeensa luona. Astumista jännitettiin kovasti, koska nuori uros kuitenkin kyseessä, mutta turhaan jännitettiin! Kaikki oli mennyt ilmeisen hyvin ja nyt onkin odotettavissa pentuvilinää syyskuulle! Ultrassa on käyty viime viikolla, ja niitä pentuja oikeasti tulee !! Superjännittävää!

Pientä yhteenvetoa tulevan pentueen vanhemmista:

Kirjoitettu täysin pentueen isän omistajan (minun) näkökulmasta :)
 
Rakenne:
Isä: Bolt on ollut pennusta asti erittäin siro uroskoiraksi. Pitkät raajat ja keveä rakenne antavat Boltille mahdollisuuden juosta aivan uskomatonta vauhtia! Tätä mahdollisuutta Bolt käyttää aina radalle päästessään. Askellus Boltilla on kevyttä, eteenpäin vievää. Ruumiinrakenne on aina ollut hoikka, vaikka ruoka maistuu ja imeytyy hyvin. Rakennetta on usein luonnehdittu jopa vinttikoiramaiseksi. Vaikka koira onkin kevyt, on se osoittanut olevansa myös hurja voimapesä niin halutessaan.


Emä: Lotta on ruumiinrakenteeltaan voimakas, mutta olematta kuitenkaan raskas. Erittäin iso narttu, jolta löytyy voimaa ja nopeutta kilpailla samalla viivalla uros seisojien kanssa. Kropaltaan Lotta on erittäin kaunis ja tasapainoinen koira.


Luonne:
Isä: Bolt on luonteeltaan erittäin vilkas sekä miellyttämisen haluinen. Koira on aina valmis toimintaan, oli se sitten kauppareissu hihnassa tai vetotreenit pakkassäässä. Vaikka Bolt onkin vilkas ja huomio kiinnittyy mitä pienimpiin asioihin ympärillä, on arjessa päästy tekemään tottelevaisuutta lupaavilla tuloksilla ja kuuliaisuus kaikissa tilanteissa on aivan ylivertainen. Vapaana ollessa ei lähde kauas seikkailemaan ja on jatkuvasti kuulolla, että minne seuraavaksi. Kotona rakastaa makoilla kainalossa ja mikään ei ole parempaa kuin kyläilevät kaverit. Bolt on asustellut koko elämänsä taajamassa. Rauhoittuu hyvin vilkkaassa ympäristössä ja viettää päivät yksin kerrostaloasunnossa ilman mitään ongelmia.
Emä: Lotta on luonteeltaan kova ja periksi antamaton. Kotona kuitenkin toimii hyvin yhteen perheen koirien kanssa. Lotta elää maalla lapsiperheessä useamman koiran laumassa.

Vetotaustaa:
Isä: Bolt on opetettu pienestä pitäen vetokoiraksi. Osasi jo 9viikkoisena oikean ja vasemman, puolivuotiaana tehtiin ensimmäiset vedot ja reilu vuotiaana voitti ensimmäisen SM-mitalinsa. Bolt on kilpaillut vasta yhden lisenssikauden ajan (elo-heinäkuu). Tässä ajassa koira on ehtinyt kilpailla canicrossissa (yksilömatkoilla sekä viestissä), koirahiihdossa, kahdenkoiran koirahiihdossa, yhdistetyssä (pulkka- & koirahiihto), koirapyöräilyssä sekä yhden koiran kärryluokassa. Bolt on osallistunut neljään SM-luokkaan ja saavuttanut neljä SM-mitalia, joista kaksi vieraan ohjaajan kanssa. Myös kaksi EM-kisastarttia on ehditty suorittaa upeasti. Bolt on lyhyen vetouransa aikana saavuttanut jo huimia tuloksia, ja lisää on varmasti tulossa. Vetointo on aivan omaa luokkaansa, eikä koira tiedä mitään parempaa kuin edetä radalla mahdollisimman kovaa! Koirasta löytyy vauhdin lisäksi vääntöä vetää raskaampaakin taakkaa. Kertaakaan ei ole Bolt sortunut raville kisasuorituksen aikana, edes canicrossissa. Boltin paras puoli radalla on kuitenkin täydellinen varmuus tekemisestä. Ohitukset, käännökset ja yllättävätkin tilanteet menevät sujuvasti yhdellä käskyllä, pitkällä liinalla.


Emä: Lotan kanssa on aloitettu vetoharjoittelut vasta 3-vuotiaana, mutta edistyminen on ollut hurjan nopeaa! Puolessa vuodessa koiralle on rakennettu mahtava kunto ja into juoksemiseen. Koira on luonnostaan todella nopea, ja onkin pystynyt haastamaan kisoissa urosseisojia! Tähän ei aivan jokainen narttu kykene.


Pennuista on odotettavissa suurikokoisia, mutta samalla kevytrakenteisia. Hyvä vetopää periytyy molemmilta vanhemmilta, samoin kuin nopeus! Molempien vanhempien sukulinjat ovat erittäin vaikuttavat! EM- ja MM-mitaleita on molemissa suvuissa, juuret johtavat Ruotsin ja Suomen parhaimpien koirien linjoihin, samoin kuin Norjan vaikutusvaltaisimpien vetoseisoja kasvattajien koiriin. Jännityksellä odotan mitä tulee!!




torstai 11. elokuuta 2016

Treeniätreeniä, suuntana syksy!

Nyt ne sitten alkoivat! Tai no pari viikkoa sitten... Treenit nimittäin.

Kauden treenien aloitus on ollut erittäin laiska (myönnän). Hitaasti mutta varmasti ollaan saatu hommaa pyörimään. Nyt voi todeta kuitenkin virallisesti että kausi on korkattu, kun istun koneella kirjoittamassa tänne, ja samalla kiroan maailman kipeimpiä lihaksia. Pari viikkoa olen salilla käynyt, koiria (Pixeli on nyt vakiokuono meillä) on juoksuteltu irti, uitettu ja uitu yhdessä. Eilen kuitenkin lähdettiin ensimmäiseen vetotreeniin! Henna Lappi, Eka, Ykä, Minä, Bolt ja Pixeli suunnattiin Hyvinkään koiraladun pohjille juoksentelemaan. Tavoitteena oli ohjaajille tiukat canicross treenit.


Tiukat niistä tulikin (ainakin minulle...)! Aloitettiin hölkkäämällä suunniteltu lenkki läpi (vajaa 2km) Boltin, Ekan ja Ykän kanssa. Hennalla oli plääninä juosta Boltin kanssa, mutta otettiin lämpät varmanpäälle, joten juostiin ensimmäinen kierros "pikkukoirien'' kanssa. Henna starttasi Ekan kanssa edelle, minä Pixun kanssa perään. Bolt juoksi tämän kierroksen tuhatta ja sataa porukan edellä. Vähän oli kroppa vielä hakusessa, joten lyhennettiin lenkki noin 1,1km pituiseksi. Pixelin kanssa on tehty viimeisimmät vedot Jämillä kevätleirillä, mutta pikkuotus veti huikean hyvin! Pysyttiin melkein jopa Hennan ja Ekan perässä! Ensimmäisen kierroksen jälkeen pieni tauko ja koirien uudelleen järjestäminen. Eka sai jäädä Ykän seuraksi lähtöpaikalle, Henna nappasi Boltin veturiksi ja minä jatkoin Pixelin kanssa. Löytyi aivan uusia vaihteita kun paraskaveri lähti vetohommiin edelle. Bolt oli vetänyt Hennaa hurjaa kyytiä koko lenkin, sortumatta raville kertaakaan! Pixun kanssa ei menty ihan yhtä kovaa, mutta ihan riittävän kovaa meille! Jalat muusina jäähkättiin koirat ja suunnattiin autolle.

Tämän jälkeen piti jatkaa vielä suolle tarpomaan, mutta suo olikin erittäin umpeen kasvanut viidakko, joten päädyimmekin uimaan kaatosateessa. Yhteenvetona treenit olivat siis erittäin Hennan ja Tanjan tyyliset! Näitä tämmöisiä on suunnitelmissa erittäin paljon lisää!

Loppuun vielä kuvasatoa meijän kesän aktiviteeteistä :

© Jenni Pitkänen
© Jenni Pitkänen
© Jenni Pitkänen
© Jenni Pitkänen
© Jenni Pitkänen
Eikä me oikeasti olla ihan täysin laiskoteltu koko kesää! Pokemonmetsästystä koirien kanssa tullut parhaimmillaan 5h/päivä ja kickbike on todistetusti ainakin kerran kaivettu kaapista! Kerran ollaan myös piipahdettu Boltin kanssa VEPE treeneissä ja pyörähdettiin me pikaisaisesti myös Match showssa esiintymässä ja tukemassa omaa EM-kisamatkaa ;)





torstai 16. kesäkuuta 2016

Pixelimössöä

Taas saa aloittaa postauksen pahoitteluilla vähäisestä päivittelystä... Hiljaista on ollut, kesäkausi kun on päällä. Ihanat kelit ovat houkutelleet kaikkialle muualle kuin koneen ääreen. Satunnaiset viileät kelit taas liikkumaan. Tällä hetkellä kumpikaan ei oikein onnistu. Vettä tulee kaatamalla, juurikin äsken iski valtava salama tuossa vieressä. Boltti nukkuu tyytyväisenä sohvallaan, joten minulle tarjoutui loistava sauma kirjoitella.


Viimeisen reilun kuukauden minun ja Boltin pikkuperhe on saanut nauttia siskoni Veran bordercollie Pixelin seurasta. Olemme kevään aikana vaihdelleet Veran kanssa ahkerasti koiria. Bolt on vieraillut Helsingissä muutamia päiviä, Pixu täällä satunnaisia pätkiä. Koirat ovat nauttineet suuresti, kun on kaveri seurana. Työpäivien aikana on joku jonka kainalossa loikoilla, lenkeillä joku jonka kanssa juosta kilpaa. Tosiaan Pixelin viimeisin vierailu venyi reiluksi kuukaudeksi.


Tämän kuukauden aikana olemme viettäneet aivan valtavasti aikaa uiden, juosten ja riehuen. Kaupunkikoira Pixeli sai vierailun aikana silminnähden lisää lihasmassaa, vaikka vetoja tehtiin huikeat kaksi kertaa. Uiminen ja kymmenet kilometrit vapaana juoksua tekivät tehtävänsä. Myös Boltissa on ollut havaittavissa muutosta, vaikka käytännössä treenin määrä on vähentynyt ainakin puoleen. Ruoka on tiputettu kesäksi hiukan kevyempään (Happy Dog Sport (28/16)), mutta täytyy varmaan palata vahvempaan, kun suunniteltu "lihotuskuuri" ei tunnu toimivan. Koira on edelleen solakka ja super lihaksikas oma itsensä.

© Jenni Pitkänen
© Jenni Pitkänen
© Jenni Pitkänen
Kevättalvella kuvatun Boltin terveystulokset saapuivat tässä jossain kohtaa alkukesää. Terve koirahan Bolttipoika on ! Lonkat olivat pienoinen pettymys, mutta muuten aivan odotettua tulosta!
Lonkat B/B, Kyynärät 0/0 ja selkäkin terve (LTV0)!



keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Jämin kevät - juniorleiri & kilpailut

Koko kevään projekti Jämin juniorleiri on nyt rämmitty läpi. Olo on onnellinen ja ylpeä, mutta samalla jäätävän helpottunut. Töitä leirin eteen tuli tehtyä niin paljon, että itku tuli siinä kohtaan kun kaikki oli ohi ja tajusi kuinka enää ei tarvitsisi stressata. Junioreilta tuli pelkkää hyvää palautetta, ja vanhemmatkin vaikuttivat tyytyväisiltä. Hetken palauttelua tämmöinen vaatii, mutta ehdottomasti on ensikeväänä sama urakka edessä.


Leiri alkoi keskiviikkona 4.5. Leiriläisiä valui paikalla pitkin iltapäivää ja iltaa. Minä pääsin starttaamaan vasta 8,5 tunnin aamun työvuoron jälkeen. Auto oli pakattuna valmiiksi, nappasin vain Jaden ja koirat kyytiin ja matka pääsi alkamaan. Tykitettiin täysillä Pirkkalaan asti, jossa syötiin. Ruokailun jälkeen, kun matkan piti jatkua reippaalla tahdilla, ei kaikki ollutkaan ihan okei. Auto ei kiihtynyt mihinkään, ja piti kammottavaa meteliä. Ajettiin hissukseen, mahdollisimman vähillä kiihdytyksillä Hämeenkyröön, missä pysähdyttiin kyselemään fiksummilta jeesiä. ST1 pihasta löytyi joukko autoasentajia kahvilta. Vika löytyi, uskalsi kuulemma ajaa. Matka jatkui siis, mutta edelleen hissukseen. Perille päästiin vasta lähempänä iltaa, joten edessä oli vain pikainen tutustumiskierros ja majoittuminen. Bolt ja Pixeli nukkuivat koko leirin autossa, minä leiriläisten kanssa sisällä lattiamajoituksessa.


Torstai aamuna lähes kaikki heräsivät reippaina jo tuntia ennen herätystä. Hirveä kuhina jo klo 6:30. Koiria lenkiteltiin, juotettiin, ruokittiin ja ihmiset pähkäilivät päivän asusteita. Edellisen illan nurina liian aikaisesta herätyksestä unohtui nopeasti. Päivä alkoi aamulenkillä, jonka jälkeen suunnattiin aamiaiselle. Lenkkeilyn vetäminen kaatui minun johdettavaksi, muiden vetäjien puolikuntoisuuden vuoksi. Oma kunto on ollut hiukan heikossa vedossa viimeaikoina, kun ilmarinnan jälkeinen liikuntakielto hiukan venähti. Onneksi leirillä oli useampi reipas leiriläis konkari, jotka innoissaan pitivät huolta lenkkiporukan kärjestä. Minä sitten siitä loppupäästä. Aamupala oli huikea kuten aina! Kenelläkään ei varmasti jäänyt nälkä!


Korkeiden lämpötilojen takia jouduimme vetämään koirien treenit jo heti aamusta. Suoraan aamupalalta valmistauduimme canicross ohitustreeneihin. Kahdessa eri porukassa, jokainen pääsi kokeilemaan useaan otteeseen ohittamista ja ohitetuksi tulemista. Molemmissa porukoissa oli nähtävissä hurjaa kehitystä! Ohitukset menivät loistavasti treenin loputtua! Itse en osallistunut treeniin kuin kameran takaa, mutta Bolt pääsi juoksemaan Jaden kanssa. Pojusta saa kyllä olla ylpeä kun juoksi täysin puhtaasti ohi, vaikka perässä oli vieras kuski ja viime ohitusharjoituksista on taas vierähtänyt tovi jos toinenkin.

Olimme jakaneet leirin canicross ja kickbike päivää, kisapäivään ja loppuhöntsäilyyn. Torstai siis painottui canicrossiin kokonaisuudessaan. Koira treeneistä lähes suoraan lähdimme juoksemaan Kaitsun vetämää canicross tekniikkatreeniä. Itse osallistuin jälleen kameran kanssa. Ensin hölkkäiltiin metsässä hyvä tovi, sitten tekniikkaa. Pakarajuoksut, polvennostoa, kuopaisua, rullausta, kiihdyttelyä jne. Treenin aikana huomasi kaikista junnuista valtavan kilpailuvietin (sekä itsessäni). Kiihdyttelyiden aikana homma meni ihan pelkäksi kisaamiseksi. Täysillä noin 100m vetoja pareittain. Koko metsä raikasi kun porukka kannusti suosikkejaan. Tuomaksen kanssa otettin kolme kovaa vetoa. Harmi ettei oma vauhti ihan riitä tuommoisten kisojen voittamiseen :D

Matka jatkui hölkällä, kunnes löysimme loivan alamäen, jossa oli hyvä ottaa vielä vähän pidempiä vetoja. Rennosti rullaillen, loppua kohti kiihtyen. Tässä treenissä otettiin viimeisetkin mehut irti. Jalat aivan soosina junnut painoivat juoksemaan. Kaikki tsemppasivat huikean hyvin, vaikka välillä meinasi usko itseen loppua. Loppurykäisynä kivuttiin vielä leiripaikan viereinen laskettelurinne ylös.

Terveellisellä väli-/iltapalalla
Välipalatauon jälkeen painuttiin pesiskentälle. Leiriporukka oli todella innokasta pesisporukkaa, joten saatiin huikean hienot pelit aikaiseksi. Mukana oli myös kaksi oikeasti pesiksen pelaajaa. Mirka ja Emppu jakoivat joukkueet ja toimivat johtajina. Tasainen ja tunteikas pelistä tuli. Kun laittaa noin kymmenen yksilöurheilijaa pelaamaan joukkuepeliä, on meteli taattu. Jokainen ajoi enemmän tai vähemmän omaa/joukkueensa etua, joten huutoa riitti. Hyvällä hengellä kuitenkin mentiin. Jokaisesta pienestäkin tilanteesta väännettiin, että kuka on oikeassa: kenen juoksu, palo tai väärä heitto. Tiukassa pelistä oli hyvä painua syömään. Ähky ei ollut monellakaan kaukana. Masut täynnä potkittiin takaisin majalle hoitamaan koiria. Ilta kului vapaa-ajan muodossa. Lenkiteltiin koiria, naurettiin, vaihdettiin kuulumisia ja tutustuttiin paremmin toisiimme. Illalla päästiin jälleen saunaan.


Hauskaa oli!
Perjantai aamu oli monen osalta erittäin hidas ja tahmea. Torstain treenit olivat tehneet tehtävänsä. Aamu kului samalla kaavalla kuin torstaina, nyt koiratreenit tehtiin vain kickbikeilla, jotta jokainen sai vähän tuntumaa siihen millaista on ajaa kickbikea koiran kanssa. Heti koiratreenien jälkeen minä lähdin Jaden kanssa huoltamaan autoa. Reissussa meni tovi, kun auton pakokaasunkierrätysputki oli hajonnut aivan tomuksi. Uutta osaa ei tähän hätään saatu, mutta Etelä-Pohjanmaalla osataan selvästi käyttää luovuutta kun auto saatiin ajokuntoiseksi palalla peltiä ja hiukan hitsaamalla.

Pääsimme mukaan kickbike treeniin hiukan myöhässä, mutta kuitenkin osaksi tärkeintä osaa treenistä. Tekniikkarataa kierrettiin ahkerasti, ja kaikilla alkoi homma kulkemaan vauhdikkaasti. Myös kokeneemmat kickbike kruisailijat saivat oppia paljon uusia juttuja. Tekniikkaradalla pujoteltiin, hypittiin, jarruteltiin, kaahailtiin kurveja ja kiihdyteltiin sekä juostiin kickbiken kanssa. Nyt kun tekniikka oli hallussa kovapohjaisella hiekkakentällä, oli hyvä lähteä potkimaan pehmeälle kisareitille. Katsoimme läpi kisaradan haasteelliset paikat seuraavan päivän kisaa varten. Moni tuntui saavan varmuutta ajamiseensa! Treenin aikana tuli monella niin kova hiki, että äänestyksessä seuraavasta ohjelmanumerosta kirkaan voiton vei uiminen. Lopulta kukaan muu kuin Miksu ei uskaltanut uida, mutta rannalla hengailtiin tovi. Napsittiin kuvia ja kahlailtiin jääkylmässä vedessä. Seuraavaksi olikin jo aika syödä taas.


Ruokailun jälkeen huollettiin Kaitsun johdolla kaikkien kickbiket. Nyt jokainen juniori osaisi huoltaa omansa kisakuntoon! Minun oma kickbike oli hiukan heikossa hapessa. Yksi jarrupiuha meni vaihtoon, adapterista puuttui pari osaa ja rengaspaineet olivat vähän mitä sattuu. Huolto oli siis ihan aiheellinen. Loppu ilta meni taas saunoessa, ja henkisessä valmistautumisessa seuraavan aamun kilpailuun.

Lauantai päivä vietetiin tehokkaasti kisapaikalla. Lähes kaikki nuoret osallistuivat kilpailuun, muut auttoivat, kannustivat ja tutustuivat kilpailuiden tunnelmaan. Itselläni meni koko aamupäivä oman kisan kanssa. Kilpailimme Boltin kanssa DS1, eli yhden koiran kärryluokassa. Lähtölistoilla oli monta kovaa nimeä. Tavoitteena oli olla paras Boltin sisaruksista, joita kisoissa oli paljon! Suurinosa vieläpä samassa luokassa Boltin kanssa. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Startit olivat puolenminuutin välein, joka hiukan jännitti. Bolt oli ennen kisaa hiukan jumissa, kisapaikalla oli kuuma ja omat jalat aivan tukossa. Ressi unohtui kuitenkin kun päästiin lähtöalueelle. Tiesin, että Bolt tekisi parhaansa, ja se saisi riittää. Radalla Bolt painoi kovaa! Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt eteeni taaskaan. Vaikka päässä oli lasit, silmät vuosivat kun vauhti oli niin hurjaa. Kisan puolivälin jälkeen näimme edessämme eteenlähteneen selän. Kiinni oli otettu selvästi, mutta edessä oli vielä kisan pehmeä nousut. Bolt oli väsynyt, mulla ei jalka noussut enää yhtään mihinkään. Menetettiin kiinniotettua matkaa, mutta tultiin silti maaliin kovaa. Aliina nappasi koiran. Itsellä sumeni silmissä. Henki kyllä kulki, mutta jalat painoivat niin julmetusti, ettei kävelystä meinannut tulla mitään. Hetken päästä saatiin tuloksia. Olimme Boltin kanssa kolmansia!!! Voitimme kaikki sisarukset, mutta hävisimme Kaitsulle, joka olisi kuulemma pitänyt voittaa. Tämä ei kuitenkaan harmita tippaakaan. Jäimme ykkössijasta vaivaiset 3,4sekuntia! Muutama tiukempi potku tai ei jumittavat jalat, niin ero on kiritty kiinni. Aivan huikea suoritus tällä treenimäärällä! Syksyllä pitäisi pystyä vielä paljon parempiin suorituksiin, kun aletaan oikeasti treenaamaan.

Kuva: Tero Mäkinen
Maskottikoira Pixeli pääsi vielä kisaamaan Miksun kanssa lasten kärryluokkaan. Parivaljakko lähti hurjaa kyytiä! Kauhulla katseltiin menoa, mutta ei tainnut kuskia paljon pelottaa. Puolivälissä reittiä oli Pixu tehnyt perinteiset ja alkanut paimentamaan kickbikea. Kaitsu oli onneksi reitillä auttamassa, joten matka oli jatkunut. Loppuun tulivat oikein reippaasti Miksun potkiessa kovasti! Sitkeällä suorituksella Miksu ja Pixu olivat kolmansia luokassaan!























Kisojen jälkeen osa junioreista palasi mökille lepäilemään, osa meni kuuntelemaan L-SVU:n antidoping koulutusta. Itse olin antidopingkoulutus porukan mukana. Paljon oppi uusia asioita omaakin kisaamista varten. Erityisesti ulkomaille lähtiessä täytyy tästä edespäin tehdä paljon juttuja, jottei käy hassusti omien lääkitysten kanssa. Koulutuksen jälkeen oli ruokailun aika. Ruuan jälkeen loppuilta menikin pelaillessa. Ensin pesistä. Sitten kisoja leirin joukkueissa. Pesis meni tutun kaavan mukaan, hurjan huudon säestämänä. Samoin kisailut. Tulitikun heittoa, ilmapallon kuljetusta ja tölkin kaatoa. Lopulta ilta meni kokonaan kisailuksi, kun starttiviivalle asetuttiin eukonkannossa ja ilmapallon rikkomisessa. Vielä makkaranpaistoa, väsyneen hilpeä sekasauna ja nukkumaan.

Antidopingkoulutuksessa


Sunnuntai aamuna oltiin jo hiukan kotiinlähdön tunnelmissa. Siivoiltiin yhdessä Niinimaja ja käytiin noin tunnin kävelylenkillä koirien kanssa. Pikkuhiljaa kaikki lähtivät omiin suuntiinsa. Mun Fiatin kyydissä Etelään matkasi Jasmin ja Jade. Kotimatka oli väsynyt, mutta täynnä naurua sekä perinteisen noloja ja vauhdikkaita tilanteita. Hengissä selvittiin Hyvinkäälle asti, josta Jaden ja Jassun matkat jatkuivat. Minä kävin tankkaamassa auton, hukkasin lompakkoni sillä reissulla ja painuin juoksevan veden alle suihkuun. Bolt ja Pixu olivat molemmat aivan puhki, samoin minä. Leirin tavoite saavutettu.
Huikea tiimi tuli tästä porukasta leirin aikana!
Kiitos leiristä: Leiriläiset! Kaitsu ja Kurt! Kainpo, SiMPeK ja VUL! On nää hienoja <3
Kiitos hienoista kisoista ja kiinnostavasta antidoping koulutuksesta L-SVU!