maanantai 13. maaliskuuta 2017

Onnistunut kauden päätös - SPKL SM Lieksa

Kisajännitys SPKL:n SM kisoihin alkoi taas tänäkin vuonna erittäin hyvissä ajoin. Armoton flunssa iski päälle tiistaina, torstaina tilanne oli jo niin kurja, että messupäivä vaihtui sairaslomaan. Pelkästään sängystä poistuminen keittiöön oli huono idea, kun onnistuin telomaan itseni sairaalakuntoon omassa kodissakin. Tylsistyneenä hyppäsin keittiön oven leuanvetotankoon, kiskoin kroppaa kohti kattoa kuten about jokainen kerta kun kuljen kyseisestä ovesta. Tällä kertaa tanko kuitenkin petti. Komea rysähdys keittiön lattialle, takaraivo ja lantio ottivat kovimmat iskut sekä lopuksi vielä tanko otsaan. Soitto päivystykseen, josta käskivät että olisihan sitä syytä tulla näyttämään naamaa taas vaihteeksi siellä. Kuuden tunnin makoilun jälkeen (jalat puutuneina, pää jyskyttäen) diagnoosina "kisakuntoinen". Eli aivotärähdys ja jotain mystistä sekä selittämätöntä selässä/jaloissa. Seuraavana aamuna suunta Lieksaan. Matka taittui pitkästä aikaa ihan äitin kanssa ja matka seuraksi oltiin saatu Henna Lappi koirineen.

Bolt ja serkkupoika Ykä valmiina kisareissuun!

Lauantai aamuna heräsin aikaisin ja pirteänä. Aamun ensimmäinen hiihtelijä kisareitillä taisin olla minä. Kiersin koko kisareitin ja täytyy myöntää että Lieksan reittejä oli ollut ikävä. Täydellinen kisarata! Kovaa nousua, pitkää ja vaativaa laskua sekä ihanan tiukkoja mutkia sopivan vauhdikkaissa kohdissa. Boltti tykkäisi tästä! Ilman koiraa hiihtäminen vain oli kurjaa... Selkä krakasi sen verran pahasti, että ilman vetoapua meni yksi mäki ihan kävelyksi sukset olalla.

Itse kisaa en pahemmin jännittänyt. Tultiin hakemaan kisakaudelle puhdasta päätöstä. Tiesin faktana, että palkintosijoille ei olisi asiaa tässä seurassa näillä treenikilometreillä. Lähdössä itsellä suhteellisen rauhallinen mieli, Bolt oli lentoon lähdössä. Ja lentoonhan me lähdettiin! Sukset luisti (kiitos Stadium Hyvinkää <3 ) ja koira juoksi! Oma tasapaino ensimmäiset 200metriä aivan hukassa, mutta paketti saatiin kasaan heti kun yleisön silmistä päästiin. Hiihtäminen oli pitkästä aikaa oikeasti kivaa hyvän suksen ansiosta ja koirakin juoksi puhtaasti ja perkuleen kovaa!!

Lentoon lähdössä! Kuva: Mari Moisala
Startti. Kuva: Mari Moisala
Bolt <3 Kuva: Mari Moisala


Reitti vain vilisi silmissä. Ylämäissä Boltti veti täydellä laukalla, vaikka oma selkä ei ihan 100% suoritusta kestänyt. Tasaisella pystyin enemmän auttamaan (tasaista vain ei ihan mahdottomasti tuolla ladulla ole). Alamäkiin mentiin kovaa ! Pienesti joutui auraamaan ettei juosta jalkoja alta, mutta annoin Boltin juosta suhteellisen "vapaana" mäet ja onhan se upeaa katsottavaa millaiseen laukkaan tuo eläin venyy! Ensimmäisen 5km lenkin loppupuolella ohitettiin lähes putkeen yksi kakkimaan jäänyt koirakko, minuutin meidän eteen startannut koirakko, sekä miesten sarjassa kisannut oman seuran Matti Laaksonen lainakoiransa kanssa. Ensimmäinen ohitus tasaisella kovaa, toinen ylämäkeen, jossa saatiin mukavasti tilaa kun kilpakumppani ystävällisesti keräsi koiraansa lähemmäs! Matti ja Juke ohitettiin loivaan alamäkeen hurjassa vauhdissa. Pian käännyttiinkin jo seuraavalle 2,5km lenkille. Ei taaskaan mitään ongelmia! 2,5km katosi hetkessä suksien alta ja pian oltiinkin maalisuoralla, joka tultiin aivan tuhatta ja sataa hymyillen! Bolt oli maalissa mukavan pirteä! Olisi helposti mennyt sen kympin kisankin! 


Ohitustilannetta in action! Kuva: Outi Pisto
Kuva: Outi Pisto
Takaa-ajossa! Kuva: Outi Pisto
Tällä suorituksella oltiin kova tasoisessa kisassa kuudensia, turhauttavat 1,1 sekuntia viidennestä sijasta, ja reilu puolitoista minuuttia ylivoimaiseen voittoon hiihtäneestä Mariasta ja Rovasta. Kaiken kaikkiaan naiset A luokassa starttasi 12 kovaa koirakkoa, joten puoleen väliin asetuttiin. Kovia nimiä oli edessä ja takana, eli ei meillä mitään hätää ole. Nyt saatiin se ensimmäinen onnistunut hiihto tähän kauteen. Itsestä en saanut aivan kaikkea irti, ja kisan jälkeen koko selkä olikin aivan tulessa. Koira teki kaikkensa! Parempaan suoritukseen emme mitenkään olisi pystyneetkään. Seuraavaksi kääntyikin katse sunnuntain viesti kisaan!

Lieksan kisareissua suunnitellessa, oli yksi isoimmista tavoitteista UVU:n viestijoukkueessa hiihtäminen. Sunnuntaina kisattiinkin SM-viestit, missä miehet A-luokassa starttasi kahdeksan joukkuetta. Yksi niistä meidän etelän jäätiköillä treenannut UVUteam. Sisältäen minut ja Boltin, Arin ja Specen sekä Matin ja lainakoira Juken. Kisataktiikkana oli naulita katse kärjen selkään ja roikkua perässä mahdollisimman pitkään. Paperilla kun joukkueita katseli, sijoitimme itsemme kärjen perään neljänneksi.
Ensimmäinen vaihto! Kuva: Suomen Palveluskoiraliitto

Matti ja Juke starttasivat yhteislähdössä ensimmäiselle osuudelle. Kovaa lähtivät ja pääsivätkin ruuhkasta juurikin sellaisiin asemiin kuin suunnittelimme etukäteen. Arin kanssa jännitettiin, että missä kohtaa tulevat vaihtoon. Minä starttaisin Boltin kanssa seuraavana. Ensimmäiset väliaikatiedot kun saatiin, niin kyllä siinä hiukan ihmeteltiin. Matti ja Juke lähestyivät vaihtoa heti toisena!  Ensimmäisenä vaihtoi RPKK, josta Marika Tiiperi ampaisi matkaan. Seuraavana vaihtoon tosiaan saapui Matti, joka teki erittäin vauhdikkaan koiran jätön, tyylikkään käännöksen ja sen perään pyllähti tonttiin. Kuin hidastetusta filmistä meni koko vaihto, loppujen lopuksi aika nopeasti kaatumisesta huolimatta. Starttasimme Boltin kanssa tuhatta ja sataa Marikan takaa-ajoon. Lähes heti meidän perään (noin 20s) starttasi Teemu Lojamo Kähyn kanssa. Kisan kovimmassa nousussa katsoin, että kyllähän ne kovaa sieltä tulevat, ottavat varmaan kiinni kohta. Sitten keskityttiin omaan suoritukseen. Painettiin kuin hullut, ja vaikka mäkiin jalka painoi jo aivan järjettömästi ja hiihtotyyli oli epämääräistä loikkimista eikä suksikaan ollut yhtä hyvä kuin lauantaina, ei Teemua näkynyt rinnalla. Viimeiselle alamäki osuudelle laskiessa sitä pääsi oikein innostumaan ja vauhti tuntui vain kiihtyvän. Vaihtoon saavuttiin edelleen kakkosena!!! Super koiran jättö, kömpelö kääntyminen Arin vapauttamiseen, läppäisy selkään ja onnellinen tipahtaminen ladun viereen. Pitkästä aikaa kisan jälkeen oli oksettavan eufoorinen olo! Tiesi tehneensä aivan kaikkensa, ja onnistuneensa täydellisesti! Hypetyksen keskellä jännäsimme vielä Arin taistelua ankkuri osuudella. Kovaan taistoon joutuivat Spencen kanssa, kun KPKS:n ankkurina Maria Viitahalme lähti heti kannoille taistelemaan samoista sijoituksista. Ari ja Spence saapuivatkin kolmantena maaliin ja varmistivat UVU teamille SM-pronssia!!!

Hyvä me !! Kuva: Heini Ruottu
Parastahan tässä suorituksessa oli ehdottomasti se, että tiimityö toimi! Vaihdot menivät nappiin ja jokainen teki suorituksessaan parhaansa koko tiimin eteen. Hyvä fiilis jäi elämäni ensimmäisestä koirahiihto viestistä!

Nyt on kausi paketissa! Kiitos siitä kaikille asianomaisille!! Pikkuhiljaa täytyy kääntää katseet syksyyn ja alkaa miettimään Puolan MM-kilpailuita. Sinne suunnataan. Todennäköisesti koirapyöräilyyn! Can't wait!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pitkiä kilometrejä - Robur Sprint 2017

Perjantai 24.2. klo 7:30. Bolt, minä, sukset, reppu ja iso laukku tavaraa kipusimme UVU-bussiksi nimettyyn autoon, joka kuljettaisi meidät toiselle puolelle Suomea kilpailemaan SM-mitaleista. Tosissaan, jännittyneenä, odotukset olosuhteista huolimatta korkealla.

Lähdimme matkaan yhdessä Uudenmaan Vetokoira Urheilijoiden Ari Rastaan ja Matti Laaksosen kanssa. Tällä pienellä tiimillä oli varmasti yksi kilpailuiden pisimmistä matkoista ajettavana. Matkaa taitettiin pysähdyksineen vajaat 11 tuntia. Juttu luisti, ideoita lenteli ja hauskaa oli!



Perillä majoituimme Boltin kanssa Halmeiden hotellihuoneessa (koska joku ei ollut osannut miettiä majoituksiaan ajoissa....) Seuraavan aamun kisa jännitti kovasti, erityisesti muuttuneet sää olosuhteet. Suksien huolto toteutettiin taas yhteistyössä Hyvinkään Stadiumin kanssa! 100% paremmat onnistumis mahdollisuudet voitelun suhteen kun suosiolla jätän muiden tehtäväksi. Voiteet laitettiin pohjaan torstaina sääennusteiden perusteella. Kauhulla kuitenkin sai katsella kun ennustusten pakkasarviot vain kiristyivät aste asteelta, lopputulos kisa-aamuna olikin juuri sitä mitä pelättiin... Liian kylmä ja taas jäätiin muille suksiaan testaileville useita metrejä. Ja koska meikäläisen kisasuksi valikoima sisältää yhden upean Rossignolin uutuutta hohtavan parin, sekä noin viisi vuotta vanhat Fischerit joiden pohjista näkee, että treenattu on milloin missäkin (polut ja kävelytiet kivineen sekä etelän roskaiset ladut) ei vaihtoehtoja ollut pahemmin. Suksi testistä jäi lähinnä paha mieli.

Boltin tassu ongelmat Liepeen kisan jälkeen jatkuivat aina kisaa edeltäneelle viikolle. Tasan viikko ennen kisaa vedettiin riskit minimiin ja käytiin lenkit kiltisti hihnassa. Ei vetoja, ei palloleikkejä, ei mitään. Bolt oli virtaa täynnä ja tassu saatu sellaiseen kuntoon että uskalsin startti viivalle, tossut jalassa tosin. Tossut olivat viimehetken hankinta Hyvinkään ainoasta kunnollisia vetourheilu välineitä tarjoavasta eläinliikkestä (Salamanteri <3). Luotto Non-stoppeja ei löytynyt, mutta kun tossupaketissa oli Norjan lipun kuva ja maininta vetourheiluista, päätyivät ne meidän matkaan. Etu tassuissa uudet tossut, takatassuissa laina tossut (non-stop).

Tassu viikoa ennen starttia
Vakio välineet tassuhuoltoon (ehkä vähän turkinkin)














Naiset A Naru

Jännitti. Startattiin. Kovaa ja suhteellisen tyylikkäästi (ehkä? :D ). Lähtö oli pitkään nousuun ja homma tuntui ihan hyvältä suksien luistosta huolimatta. Ensimmäisen mäen päällä, tasaisella alkoi tuntumaan kummalliselta ja aloin kiinnittämään Boltin juoksuun huomiota. Koira juoksi "ilmavasti". Kuulostaa terminä hyvältä, mutta kun normaali kisameininki on tuhatta ja sataa eteenpäin korvat takana ja askel pitkänä, niin ei ihan kaikki täsmännyt. Nyt saatiin askeliin enenmpi korkeutta kuin pituutta. Erityisesti alamäkiin. Ylämäissä vauhti hiipui valtavasti ja ei ollut toivoakaan, että olisi pystynyt pitämään oman hiihdon wassulla (varmasti vaikutusta myös suksilla).

Jo ensimmäisen kierroksen alkupuolella nähtiin perään lähtenyt Hanna Kaipiainen. Kierroksen loppupuolella tulivat Kekkosen kanssa kovaa ohi. Ohitus meni hyvin vaikka Kekkoselle kisauran ensimmäinen ja ei Bolttiakaan monesti ollut kukaan muu ohittanut. Tässä kohtaa kilpailua masensi erittäin vahvasti. Laskeskelin vauhtiamme ja harkitsin vakavasti keskeyttämistä maalialueen ohituksen kohdalla. Jokin päässä kuitenkin sai jatkamaan toiselle tuskien kierrokselle. Päätös oli kaikin puolin väärä. Boltin juoksu muuttui kehnommaksi joka metriltä. Teki pahaa juoksuttaa poikaa, mutta ympäri ei tässä kohtaa enää voitu kääntyä. Alamäet poika juoksi loikkien, ylämäet käveltiin, tasaista ei pahemmin reitiltä löytynyt. Hengailtiin ja nautittiin aurinkoisista maisemista. Minä keskityin hiihtotekniikan harjoitteluun (SM-laduilla, kyllä :D )

Kuva: Tanja Loukusa
Kuva: Tanja Loukusa

Maaliin asti selvittiin, ja kyllä sai purra hammasta ettei itku tullut. Pettymys oli valtava. Ensinnäkin täydellisen epäonnistuneeseen suoritukseen, toiseksi oman harkintakyvyn täydelliseen pettämiseen. Tällä 9 vuoden valjakkohiihto kokemuksella olisi jo pitänyt oppia missä kohtaa on aika jättää leikki kesken. Vaikka olisi ollut ensimmäinen keskeytetty kisa ikinä, olisi siihen pitänyt pystyä. Boltti oli puhki ja minä aivan rikki. Hanskat heitetty hankeen jo seuraavan päivän kilpailun osalta. Jos koira on kipeä, ei radalle startata. Tassujen tarkastuksessa löytyi kuitenkin se kaikkein ikävin uutinen. Uudet, oudon merkkiset tossut olivat pakkasessa keränneet kosteutta itseensä ja jäätyneet Boltin anturoihin kiinni!! Jäästä kovat pohjat anturan alla, eivät mitenkään voineet olla mukavat. Non-stopit takatassuissa olivat toimineet kuitenkin moitteettomasti. Missään kohtaa kisan aikana ei ollut meikäläisen päähän pälkähtänyt pysähtyä ja tarkastaa että voisiko vaikka tossuissa olla vikaa... Vähemmän aikaa siinä olisi turhautunut kuin hiihtelyssä. Suomen mestari (ja maailman mestari) Maija Nivalasta jäätiin hurjat 6minuuttia.

Loppupäivä kului valjakoita handlaillessa, pitsaa syödessä ja Boltin parhaan mahdollisen palautuksen varmistamisessa. Vaikka starttaus päätös sunnuntaille oli vielä täysin auki tehtiin parhaamme, että se olisi edes teoriassa mahdollista.

Naiset A Yhdistetty

Minun suosikki ja samalla inhokki laji! Kaksi starttia yhdistetyssä aiemmin takana, ja vaikka sijoitukset ovat tähän mennessä olleet aina viimeisenä ja ajallisesti kaukana kärjestä, on parhaat valjakkohiihto tarinat juurikin näistä starteista! Pulkan kanssa oma fiilis on kömpelö ja hidas, mutta yhteislähdön tuoma fiilis on jotain aivan mahtavaa! Ja niinhän siinä kävi että startti viivalta itsemme löysimme! Boltti oli aivan täpinöissään, joten suurempia traumoja lauantain räpellyksestä ei jäänyt. Starttasimme reunasta, vieressämme Maria Viitahalme. Lähtö meillä meni lähes täydellisesti! Kovaa startattiin, Boltti huutaen juostessa. Vierestä Maria meni nurin ja taisi kaatuessaan kolahtaa meidän pulkkaan (adrenaliini ryöpyssäni en edes huomannut, mutta videolla näytti hiukan siltä).

Yhteislähtö, me vasemmassa laidassa! Kuva: Tanja Loukusa

Vaihtoon laskemassa! Kuva Tanja Loukusa
Lumi pöllyten <3 Kuva: Tanja Loukusa

Starttilatujen päädyssä oltiin kolmantena. Tämä näky hämmensi niin pahasti, että suusta taisi päästä ihmettelevä huudahdus että mitäs me täällä tehdään :D Eikä siinä mennytkään kuin muutama sekunti kun Marika ja Hanna olivat jo rinnalla. Ohitus tilanteessa Boltti astui Marikan pulkan päälle ja kompuroi hiukan. Samassa rytäkässä kaadoimme pulkan, jota sai hiukan säätää taas kuntoon. Matka jatkui Hannan ja kisaan mukaan selvinneen Marian kanssa. Bolt juoksi hyvin! Keskittyneesti eteen, puhtaasti ja  välittämättä muista. Jo suhteellisen alussa Hannan koira Topi irtosi vyöltä ja jatkoi matkaa omillaan, ei kuitenkaan kauas. Jäimme Boltin kanssa hiukan pussiin Hannan taakse, mutta pienellä kuokka-pujottelu suorituksella selvittiin, eikä Topikaan lähtenyt siinä meidän mukaan. Maria pääsi rytäkästä nopeammin irti, joten lähdettiin takaa-ajoon. Näköetäisyydellä pysyttiin hyvä hetki, mutta kisan tiukimman alamäki-ässä mutka koitui meidän seuraavaksi ongelmaksi. Jo aavistuksen jäinen jyrkkä mäki oli liikaa meille. Bolt juoksi minkä jaloistaan pääsi, minä koitin jarruttaa pulkkaa parhaani mukaan, mutta kun oma paino on vain hiukan päälle tuplat pulkkaan nähden ei fysiikan lait olleet meidän puolella. Yhteen nippuun siis päädyimme kaikki kolme. Koira, pulkka ja minä suksilla. Pysähdys, pulkka pystyyn, solmut auki ja menoksi. Bolt jaksoi vielä hyvin ja veti kuin juna. Omat jalat alkoivat hiukan painaa edellisen päivän jäljiltä. Tämä kostautui taas aivan tasaisella pätkällä (stadion alueella missä mahdollisimman paljon yleisöä). Komea pannutus hankeen... Viimeinen jyrkkä ylös, Mariaa saavutettiin tässä! Vaihtoalueella tuhlautui aivan liikaa aikaa, mutta vaihdostä lähdettiin tuhatta ja sataa takaa-ajoon. Hetken tuntui siltä, että saatettaisiin olla vielä kisassa mukana. Tässä kohtaa kuitenkin alkoi Boltillakin jo jalat painaa. Treenikilometrejä vieläkin aivan liian vähän. Maria meni menojaan, me jatkoimme omaa suoritusta. Hanna pysyi takana ja maaliin saavuttiin. Tänään hymyiltiin! Selvittiin :D

Naru osuutta. Kuva: Tanja Loukusa

Poju hymyilee kameralle :D Kuva: Tanja Loukusa
Kärjestä jäätiin taas se kuusi minuuttia, mutta nyt suoritukseen pystyi olemaan jo tyytyväinen! Jos lauantain kisan olisin tajunnut jättää kesken, olisi voimat ehkä riittäneet kunnolla loppuun asti! Paljon jos/ehkä skenaarioita, mutta ensi vuonna taas pari kokemusta viisaampana.

Hienot kisat, upeat baanat (ainakin tarpeeksi leveät!) ja mikä mahtavinta taas parasta mahdollista vetourheiluporukan meininkiä! Onnea kisakumppaneille upeista hiihdoista! Ja tottakai kaikille SM-mitalisteille. Kiitos kisajärjestäjälle, Jadelle ja Villelle majoituspaikasta sekä kaikista eniten vielä Ari ja Matti (meidän UVU team!) matkaseurasta, Matille Boltin tassuhuollosta sekä Arille valjaiden ja pulkan lainaamisesta!

Minä, Bolt ja Riemu annoimme kaikkemme!