sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Sohvamusherin syksy

Dopingkarenssi. Tuo ikävä, mutta vakavasti otettava asia, jonka takia tälläkin hetkellä kirjotan jostain muusta kuin päivän Suomen mestaruuskilpailuista. Tosiaan syksyn Janakkala cross kilpailuissa toinen koira kävi Boltin päälle, jonka seurauksena Bolt jouduttiin parsimaan kokoon ja lääkitsemään kilpailuissa kielletyillä aineilla. Dopingin vuoksi olemme siis sivussa 28 päivää, jonka sisälle sattuu juurikin osumaan syksyn molemmat SM- kisat sekä Ruotsissa ajettavat Euroopan mestaruuskilpailut. Harmittaa, mutta taistelutahto ensi vuoden kilpailuita ajatellen on tässä muutaman viikon aikana kasvanut aivan älyttömästi.

Boltin kylkihaava lähti hyvin parantumaan ja tikit saatiin ajallaan pois, eikä haavassa näkynyt mitään tulehduksen merkkejä. Vielä ei olla valjaita uskallettu laittaa päälle, koska ihon vetolujuus ei vielä ole aivan normaalia tasoa. Boltin toipilasaika on ollut raastavaa. Heti kun kivut alkoivat helpottamaan, on Bolt ollut aivan kaheli. Hihnalenkeillä ei paljoa tuollaista eläintä väsytetä. Eikä me olla koskaan oltu suuria aivotyöskentelyn ystäviä... Nyt menoa hidastaa vielä raju flunssa sekä yskä minkä sain pohjoisen reissulta tuliaisena.





















Vaikka ollaan oltu kilpailuista sivussa itse, lähdimme viikko sitten kuitenkin kisaturisteiksi Ouluun canicrossin ja yhden koiran kärryluokkien SM-kilpailuihin. Ajoimme Nooran ja Piinan seurana perjantaina Ouluun, jossa tytöt starttaisivat lauantai aamuna ensimmäiset SM-kilpailunsa.

Boltin viikonloppu sisälsi paljon auton häkissä istuimista, mutta Bambi pääsi tutustumaan kisatunnelmiin oikein kunnolla. Hirveästi tyttöä kiinnosti startissa kovaan ääneen huutavat lajitoverit. Katselimme lähtöjä, maaliintuloja ja välillä kävimme juoksentelemassa metsässä Bambin veljien kanssa. Kaiken touhuamisen välillä autoin Nooraa ja muitakin kilpailijoita starteissa. Vaikka oma kisaamattomuus harmitti kauheasti, niin oli huikeaa olla osana kisafiilistä ja päästä höpöttelemään pitkästä aikaa tuttujen kanssa. Itseni hiukan jopa yllätti kuinka innoissaan ja liikuttunut voi olla toisen menestyksestä! Noora ja Piina tekivät aivan mielettömän suorituksen raskaalla radalla ollen kolmanneksi nopeimmat naiset koko kilpailussa!!

Kun parhaita ystäviä näkee lähinnä kisoissa, ei niitä tee mieli kauhean helposti jättää väliin.
Jasminin kanssa meillä tuli 6 vuotta yhteistä harrastusta täyteen. Juhlittiin sitä yhdessä Oulun kilpailuissa.

Oulun reissu oli huikea, ja erityisen mielelläni olisin lähtenyt myös tämän viikonlopun Jämin SM kilpailuihin katsomaan koirapyöräilyn mitalitaistoja. Piti kuitenkin hyödyntää vapaaksi jäänyt viikonloppu ja mennä töihin. Katselin sitten kisoja etänä L-SVU:n livestream lähetyksestä. Pompittiin innostuksesta Boltin ja Bambin kanssa kotona, etenkin silloin kun Jonna nappasi ensimmäisen aikuisten luokan SM-mitalinsa. Myös rakkaan pikku Piinan huikea suoritus isompien koirien seassa aiheutti pienen hepulin täällä ruudun toisella puolella.

Tämän syksyn SM-kilpailuiden tuloksia katsellessa saa kyllä olla aivan mielettömän onnellinen ja ylpeä myös noista Boltin tuotoksista. Reilu kaksi vuotta sitten Boltista tuli isä seitsemälle pienelle pötkylälle. Oulussa ja Jämillä näistä pötkylöistä kilpaili viisi, joista kolme nappasi jo SM-mitalitkin mukaan. Etenkin Boltin tytöt ovat osoittaneet järjetöntä juoksuintoa ja taistelutahtoa! Isla nappasi Aliinan kanssa Oulusta yhdenkoiran kärryn nuorten SM-kultaa ja Acca juoksi itsensä ja Heidin tänään upeasti koirapyöräilyn naisten hopealle!! Myös Väke kiskoi Kaitsun kanssa tänään miesten koirapyöräilyn pronssipaikalle!! Nuoria koiria, joilla on mielettömän lupaava tulevaisuus kaikilla. Olen ylpeä ja Bolttikin olisi jos tajuaisi asiasta yhtään mitään. Onnittelut kaikille pentujen omistajille hienoista suorituksista ja tsemppiä Ruotsin EM-radoille!

Meidän tulevaisuus näyttää nyt treenin täyteiseltä. Erityisesti kuskille. Ostin pitkästä aikaa itselleni kuntosalille kortin ja hankin kotiin spinning pyörän, myös boulderointikaveri palaa reissusta pian, joten sekin harrastus saa taas uutta vauhtia. Lisäksi tietysti edessäpäin on Bambin ensimmäisten vetojen aika. Kunhan löydetään sopivat valjaat, on aika pistää pikkutyttö kokeilemaan vetopuuhia. Bolt pääsee takaisin treeniin heti kun uskallan vain poitsun päästää. Todennäköisesti treenaillaan vetoja nyt harvakseltaan siihen saakka että pakkaset saapuu. Sitten siirrytään odottamaan lunta ja keskitytään vapaanajuoksuun. Tosin nyt ihan ensimmäisenä parannellaan kuskin kärsimä raju flunssa pois. Blogia pyrin päivittelemään kisojenkin ulkopuolelta aina kun kirjoitettavaa kehittyy. Aktiivisemmin tulee päiviteltyä tuota instagramin puolta. Eli laittakaahan seuraukseen @vedonvoimaa

Kyllähän se juoksijalta näyttää! Ei osaa seisoa nätisti sitten ollenkaan :D



lauantai 29. syyskuuta 2018

Janakkala cross ja yllättävä kauden päätös

Vielä tänään aamulla lähdin hyvillä mielin kilpailuihin Janakkalaan. Ajatuksena käydä kisailemassa huvin ja kunnon vuoksi näissä pikkukisoissa, samalla saaden kovavauhtista treeniä SM-kilpailuita ajatellen. Molemmilla meillä on ollut hiukan kunto hakusessa tänä syksynä, mutta veri vetää kisaradoille vahvasti.

Rakkain pieni ystävä <3
Pääsimme koirien kanssa Nooran ja Timon kyydillä Janakkalaan, jossa meitä kaikkia odotti kilpastartit. Minä kilpailisin tuttuun tapaan pyöräilyssä, Noora potkisi kickbikella ja Timo polkisi lainakoira Väsyllä harrasteluokassa. Lisäksi olin pitkästä aikaa saanut siskoni Veran ylipuhuttua kilpailuihin mukaan, joten Bolt pääsisi starttaamaan vielä canicross luokassa. 

Kilpailupaikalla vuorossa oli vanhan ja tutun radan kiertäminen. Vaikka rata on tuttu, ei siihen tutustumisesta koskaan ole haittaa. Muutoksia reitillä ei ollut. Hirveästi vain ulkopuolisia lenkkeilijöitä. Onneksi tämä ei meitä haittaa, kun lenkkeilijöiden seassa me treenataankin. Lämppä kierroksen jälkeen olikin aika jo lähes juosta omaan starttiin. Välissä piti toki vielä lämmitellä koira, sekä pumpata uudelleen täyteen kilpapyörän rengas, joka ei meinaa aivan pysyä täynnä. 

Melkein on Boltin paita jo sopiva Bambille, joka vielä toimittaa varikkoviihteen roolia.
Starttiviivalla Bolt puhkui intoa tuttuun tapaan. Timo handlasi Boltin ja Stefan tuli avustamaan minua lähdössä. Startti oli jälleen räjähtävä ja yllätyin oikein kuinka hyvältä oma polkeminen tuntui, vaikka kisoja edeltävä yö oli jäänyt todella lyhyeksi. Rata vilisi silmissä, lenkkeilijöitä pujoteltiin vähän väliä. Välillä kurkistelin olan yli, että milloin perään lähtenyt Jonna saa kiinni. Tällä kertaa ei saanut, vaikka viimeinen kilometri tuntui aivan järjettömän hitaalta. Bolt jaksoi ensimmäiset neljä kilometriä juosta todella kovaa ja vauhti tuntui kaikinpuolin hyvältä. Lopun mutkissa kuitenkin hihna jäi useammin löysälle ja pidemmän treenin puute näkyi koirassa. 

Maaliin saavuttiin kaatumatta ja hyvällä tahdilla Veran kannustaessa kovaan ääneen. Koiralle super kehut ja autolle hakemaan palauttavaa juotavaa. Pian perästä saapui Noora ja Piina maaliin, jonka jälkeen oli hyvä suunnata jäähdyttely lenkille, jotta Bolt olisi pian valmis seuraavaan starttiin.

Siskoni Vera on kilpaillut aikanaan erittäin aktiivisesti canicrossissa, mutta välivuosia on nyt kertynyt useampi. Tänään kuitenkin päätti lähteä kokeilemaan Boltin kanssa ensimmäistä kertaa juoksemista. Janakkala cross kisassa järjestettiin perinteinen canicross sprint jossa matkaa vain yksi kilometri. Vera ja Bolt starttasivat ylämäkeen hurjaa vauhtia, ohittivat minuutin edelle lähteneen ja kiitivät hyvää tahtia maaliin. Vera sai Boltilta hyvät kyydit kun tyttö rojahti puskaan keräilemään itseään maaliin saapuessa.  Minä nappasin Boltin ja kehuin reippaan pojan maasta taivaisiin. Kaksi starttia ja molemmat hienosti! Lähdettiin kävelemään autolle päin ja siitä alkoi sitten meidän kisakauden lopun alku.

Haava ennen tikkausta
Bolt käveli rauhakseen vieressäni, kun täysin yllättäen aiemmin maaliin saapunut lapinkoira hyökkäsi pojun päälle. Tuli suoraan sivulta niskaan ja kylkeen kiinni. Omistajan nopeat reagtiot saivat koiran heti kyllä pois Boltin kimpusta ja hetken luulinkin että säästyttiin säikähdyksellä. Kuitenkin vasemman lavan takaa kyljestä löytyi komea reikä. Vaikka harva asia saa minut itseni järkyttymään on Bolt aina ollut heikko kohta. Pieni paniikki iski päälle ja itkuhan siinä tuli. Onneksi paikalla oli luotto ystäviä joiden tuella tilanne saatiin hallintaan. Stefan putsasi haavan ja todettiin kimpassa, että varmasti muutaman tikin tarvitsee. Ei muuta kuin soittelua lähialueen päivystäville eläinlääkäreille. Iloinen yllätys oli, kun kuulimme että lähimmän päivystävän klinikan eläinlääkärinä on samainen ihminen joka on ollut Boltin elämässä mukana aivan ensimmäisistä tunneista asti. 

Bolt hässäkän aikana oli tulokset saatu laskettua ja pääsimme reikäisen sankarini kanssa pyörähtämään palkintopallillakin. Olimme polkeneet Boltin kanssa kolmanneksi luokassamme. Tänään olin myös päivän nopein naiskuski. Taakse jäi kolme loistavaa pyöräilijää. Vauhditkin alkoivat olla jo mukavat, vaikkakin kovempaakin saisi noin helpolla radalla polkea. Päivän keskinopeus meillä oli 32km/h. Boltin loistavan pyöräsuorituksen lisäksi poika nappasi Veran kanssa myös kolmannen sijan 1km canicrossista. Tehokas lapsi teki super suoritukset kauden viimeisen kisan kunniaksi. Tosin tätähän emme tienneet ennenkuin eläinlääkäriin pääsimme. 

Kyllä sieltä pieni hymy irtosi kun puhdas suoritus toi päivän kolmannen sijan !!
Kun palkinnot oli käyty keräilemässä, oli aika kääntää auton keula etelän sijasta pohjoiseen ja ajaa Hattulan evidensiaan. Eläinlääkärissä meidät otti vastaan Terhi. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli yrittää hoitaa Bolt ilman nukutusta, ei se ollut tilanteen huomioon ottaen mahdollista. Bolt oli kipeä ja haava ilmeisimmin ainakin lihaksen pintaan saakka. Poika nukutettiin ja kipulääkittiin, jotta haava pystyttiin hoitamaan kunnolla. Matkaan saatiin neljät tikit, antibioottikuuri ja 28päivää kestävä doping karenssi.  Tosissaan tämähän oli sitten meidän viimeinen kilpailu tälle kaudelle. Kaikki tärkeät kilpailut osuvat tuon 28 päivän sisään, joten mietitään sitten kisoja uudelleen taas keväällä (tai jos saadaan lunta niin jo talvella). 


 Bolt on varsin edustava valokuvattava, erityisesti ollessaan tainutettuna...

Ihan tosissaan ja koko sydämestäni toivon, että jokainen joka ei voi olla vähintään 99% varma koiransa käytöksestä kilpailutilanteissa tai varikolla ei tuo koiraansa siihen kilpailuun. Tai jos tuo, niin sitten sille koiralle ei anneta pienintäkään mahdollisuutta vahingoittaa muita. Agressiiviset tai agressiivisesti käyttäytyvät koirat eivät kuulu valjakkourheiluun. Vetokoiran ei tarvitse rakastaa kaikkia koiria, mutta hyökkäävyys on ehdoton ei. Tämä ikävä huolimattomuus toisen koiran omistajalta pilasi meiltä yhden Boltin parhaista vuosista. Koiran parhaat kilpailuvuodet ovat ne muutamat siinä kahden ja seitsemän ikävuoden välillä. Bolt on nyt neljä vuotias, eli koira parhaassa iässä. Emmekä me tänävuonna pääse hyödyntämään tätä koiran oppimaa kypsyyttä kilpailuissa. Yhden kauden ehkä vielä kestän, mutta kyllähän tässä väkisinkin miettii että millaisia traumoja koira tälläisestä saa. Tai jos ei koira niin minä. Ohitustreenejä saadaan aloittaa tekemään alusta asti, kunhan tästä nyt toivutaan ensin fyysisesti. 

Tällä hetkellä Bolt on niin puhki, ettei jaksanut nousta sänkyyn itse. Oli nukahtanut seisaalleen nojaten sänkyyn. Nostaen sain pojan kainaloon nukkumaan. Rauhakseen mennään kohti kautta 2019.

Valtavat kiitokset kuluneesta kaudesta. Erityisesti tänään kiitos avusta ja tuesta Noora ja Timo, Lipposet, Stefan ja Tuire! Sekä tietysti Terhi Boltin hoivaamisesta <3

maanantai 17. syyskuuta 2018

Season start - #ohkola2018

Niin vain se kilpailukausi lähti käyntiin, vaikka kovasti lupailemaani ryhdistäytymistä treenien suhteen ei ole näkynyt. Laiskottelu mood on jäänyt pahasti päälle, vaikka oma fiilis on pikkuhiljaa kohonnut syvimmistä hetkistä. Elämä on heitellyt viime kuukausina sen verran rajusti, ettei treenaamiseen keskittymisestä ole tullut yhtään mitään. Pikkuhiljaa lähdetään keräilemään kuntoa paremmaksi ja suunnataan ajatuksia kisakauteen.

Ohkolaan lähdimme puhtaasti katsastamaan, että mitä jaksaa kuski pelkällä pk-treenillä ja koira metsälenkkien ja uimisen voimalla. Ja kyllähän me maaliin päästiin, joten tavoite saavutettiin. Ohkolassa naisten koirapyöräilyssä oli tänävuonna ilmoittautuneita hurjat 12. Ajatuksena oli lähinnä, että maaliin pitää päästä ja ei saa olla viimeisiä. Ja kyllähän Bolt teki kaikkensa, jotta tavoite täyttyisi. Kuskilla olisi vielä parantamisen varaa, jotta päästäisiin todelliseen kisafiilikseen.

Ohkolan radat oli uusittu edellisistä vuosista, ja nyt täytyy kyllä hiukan kehua! Oikeasti mielenkiintoinen reitti, jossa hiukan jopa korkeuserojakin. Paljon mutkaa erityisesti alkumatkasta, ja vieläpä sellaisia mutkia joissa oikeasti pitää osata ajaa todella hyvin, jottei vauhti putoa aivan älyttömästi. Nyt oli sellainen rata, missä voisi helposti ja ylpeänä järjestää kansainvälisiäkin kisoja (jopa isompia kuin nyt kilpailtu ifss worldcup osakilpailu). Toki stakeout alueelle pitäisi vielä tehdä hiukan kehitystyötä.

© Timo Waltari

Hymystä päätellen se nauttii hommasta ! © Timo Waltari
Meidän oma kilpailu starttasi klo 10:34. Lähtöavuksi saimme tällä kertaa kisaturistiksi saapuneen Jaden ja pyörää piteli Stefan -- Kiitos!! Kunnollista kisafiilistä ei minulla ollut oikein missään vaiheessa. Lähinnä olin täysin varma, että kaaduttaisiin johonkin mutkaan. Tästä huolimatta startattiin mielestäni ihan hyvällä tahdilla samalla kun taivaat aukesivat ja saimme järkyttävän kaatosateen matkamme viihdykkeeksi. Jo heti lähtö suoran päädyssä alkoi hengittäminen tuntua vaivalloiselta, vaikka matkaa takana muutama sata metriä (flunssaisena on aina mukava kisata). Tasoitin omaa hengittämistäni hiukan ja keskityin tasaiseen polkemiseen. Homma eteni aika kivasti, vaikkakin ne mutkat tuottivat meille päänvaivaa. En ole koskaan ollut erityisen taitava mutka ajaja, mutta nyt on kyllä treenin puute tehnyt tehtävänsä ja mentiin mutkat aivan matelemalla. Rata oli myös koiralle haastava. Bolt ei aivan hahmottanut minne kääntyä vaikka yleensä herra on todella taitava lukemaan rataa. Pahimmillaan koira luki reitin kääntyväksi, vaikka suoraan olisi pitänyt mennä. Silloin huuto raikasi ja lähes otettiin osumaan oranssiin reuna-aitaan. Osumilta vältyttiin, mutta vauhti tyssäsi aivan pysähdyksiin sopivasti radan jyrkimpään ja pisimpään ylämäkeen. Raskasta oli erityisesti Boltille.

© Timo Waltari

Loppureitti oli jo helpompaa sekä alamäkivoittoista. Ennen kisaa uskalsin väittää että Bolt juoksee täysillä 2km ja sen jälkeen vauhti hiipuu, ja näinhän siinä hiukan meinasi käydä. Treenin puute näkyi koirassa ja edettiin radalla niin kovaa kuin Bolt suinkin jaksoi juosta alta pois. Loppureitistä oli vielä muutamat tiukat mutkat ja jyrkkä alamäki. Alamäen Bolt vielä tsemppasi hyvin, mutta maaliin tultiin kyllä todella löysästi. Maalissa fiilikset olivat about noh tässäkö tää oli?! Se jokin puuttui nyt suorituksesta, ja eiköhän se ollut se kilpailufiilis. Tyytyväinen kuitenkin pystyi olla, kun tuloksen näki.

Kyllä se meno oli välillä oikein lennokasta! © Auvo Kuusinen
Naisten taso koirapyöräilyssä on viime vuosina noussut todella paljon, ja ei mitenkään ollut ihme että kauas kärjestä jäätiin tällä suorituksella. Bolt jäi tyttärelleen Accalle, joka kiskoi Heidi Liimataisen komeaan voittoon, hurjat 55 sekuntia. Meidän aika 4,2km reitillä oli 8min 34s, joka on kyllä turhan paljon, kun keskinopeudeksikin saatiin vain 29,42km/h. Toisaalta nyt on suunta vain ylöspäin. Tämä suoritus oli huomattavasti parempi kuin mitä osasin tällä treenimäärällä odottaa! Jos sitä seuraaviin kisoihin saisi vaikka jo muutaman vetotreeninkin alle.

Kilpailusta Bolt palautui nopeasti, sai takin päälle ja pääsi nukkumaan Bambin kainaloon punton takapenkille. Minä toimitin kuuluttajan virkaa loppupäivän ja seurasin aktiivisesti online tuloksia. Kaiken tapahtuman keskellä ehdimme kuitenkin käydä juoksuttamassa paikalle päässeet pennut pellolla. Bolt juoksutti Bambia, Kurkoa ja tsekkipentu Topekia ympäriinsä. Ipanoilla oli hauskaa ja Boltillakin vielä kun pääsee juosten karkuun piraijoita. Mukava oli nähdä tuttuja, olla apuna kisajärjestelyissä ja olihan se kiva käydä vähän polkemassakin. Seuraaviin kisoihin kaivetaan hurja kisainto minullekin mukaan. Näillä näkymin seuraava startti tapahtuu Oulussa Alma of snow -kilpailuissa.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Mikä kesä!

Kuumaa, kuivaa ja aivan liikaa laiskottelua. Hävettää oikein myöntää miten vähän sitä on tullut treenattua. Ja vaikka Boltin kohdalla voikin vedota kahdenviikon tikkien paranteluun ja kolmen viikon tulehtuneen hännän hoitoon, ei oman treenin puutteeseen taida löytyä riittävän päteviä syitä. Tietysti pentuarki on vienyt voimia tavalla jota en edes muistanut ja Bolt-the-personaltrainerin ollessa liikuntakiellossa ei ole tullut lähdettyä yhdellekään juoksu tai pyörälenkille.

Bambi on oikein rohkea pentu, joka on uskaltautunut jo uimaankin. © Timo Waltari
Aivan täysin en ole laiskotellut, vaikka lajinomaiset treenit ovat täysin jääneetkin. Rahatilanne kesän aikana on ollut tiukka, joten säästösyistä kuljin useamman viikon töihin 13,5km/suunta polkupyörällä. Ikivanha mummokonkeli kuljetti sopivan rauhallisella tahdilla töihin ja kyllä siinä lämmin tuli, kun ilman vaihteita polki menemään säässä kuin säässä. Hiukan siinä polkiessa alkoi kiinnostamaan maantiepyörän ostaminen. Tosin vilkaisu pankkitilille palautti arvostamaan mummopyörää jonka renkaissa pysyy ilmat edes toiseen suuntaan mennessä. 

Oheisharjoitteluna kesän aikana olen käynyt boulderoimassa. Boulderointi tarkoittaa siis seinäkiipeilyä matalilla seinillä ilman turvavaljaita. Radat vaihtelevat teknisesti paljon toisistaan, ja kesän aikana olen kehittynyt valtavasti hommassa. Samalla laji on vienyt täysin mukanaan! Täysin erilainen laji omiin vauhtilajeihini verrattuna, mutta mukavaa vaihtelua, joka tekee pääkopalle todella hyvää. Ainoa miinuspuoli on ettei koiria saa mukaan touhuun, ainakaan ennenkuin uskaltaa lähteä luontoon kiipeilemään. Siihen tosin taitaa mennä kauan. 

 Bambi ensimmäistä kertaa Töölössä. © Vera Ignatius

Vähäiset treenit olemme korvanneet runsaalla kaupunkimatkailulla erityisesti Bambin kanssa. Tässä kuluneiden viikkojen aikana on Bambi päässyt useampaan paikkaan yökyläilemään ja neiti on kulkenut jo varsin mallikkaasti junassa, metrossa, ratikassa ja bussissa. Ja tänään ipana lähtee ensimmäistä kertaa hoitoon ilman minua tai Boltia. Eikä ole epäilystäkään etteikö tämä siitä selviäisi. Järjettömän rohkea pentu, joka on luonteellaan hurmannut kaikki tapaamansa ihmiset. 

Kesät ovat yleensä aikaa, jolloin tulee treenailtua koirien kanssa vähän ja nähtyä koirakavereita vielä vähemmän. Tänä kesänä olemme tässä asiassa kuitenkin hiukan ryhdistäytyneet. Bambi on päässyt pentutreffeilemään ystäväni Linnean bortsun pennun kanssa ja myös päiväkodista asti tuttu Hanna oli ottanut kelpienpennun, jota käytiin myöskin moikkaamassa. Näiden treffien lisäksi ollaan Nooran ja Timon Tuska-pentua käyty ihastelemassa! Bambi tajusi selkeästi paremmin pentutreffien idean kun toinen pentu oli myöskin tälläistä samanlaista lookia. Tuska on myöskin lintukoiraristeytys, joten meno oli aivan erilaista kuin muun rotuisten kanssa. 

Uusi paraskamu Tuska. Nukkuu tälläkin hetkellä tuossa Bambin kainalossa. © Timo Waltari
Isoveli Kurko saa kyytiä pikkulikalta.  © Timo Waltari
 Kesän mielenkiintoisin meeting koettiin viime viikonloppuna, kun suuntasimme Bambin kasvattajan Jennin mökille. Paikalla oli Jenni ja Bambin sisko Rhonda, Noora, Timo, Wilma ja Tuska, Kiisken perhe sekä heidän Topek-pentu (Tuskan veli) sekä Immoset, joilla on Bambin veli Kurko. Myös Matti, Justus ja Noomi saapuivat pyörähtämään paikalla, vaikka Bambin puoli-isoveli Riemu ei aivan pentu olekaan.  Viisi pentua sai aikaan mukavat ja välillä hiukan hurjemmatkin painit. Pennut saivat touhuilla vapaana Jennin mökin pihalla, ja samaan aikaan Bolt juoksenteli ympyrää ihastellen kaikkia pentuja. Bolt-setä on kyllä aivan huikeaksi osoittautunut pentujen kanssa. Uskomattoman kärsivällinen otus, jolla tuntuu riittävän huumorintajua jopa tälläisen piraijalauman keskellä.

Bambi 14vk. © Timo Waltari
Myös Bolt nautti pentutreffeistä suuresti. Tosin otus taisi viettää eniten aikaa laiturilta hyppien. © Timo Waltari
Koirien touhuillessa me ihmiset höpöttelimme, saunoimme, grillailimme, uimme ja meloimme/suppailimme vanhoilla purjelaudoilla. Suppailu oli tämän kesän toinen uusi innostus! Purjelaudalla meno oli mukavan kiikkerää. Huterasta menosta huolimatta olihan sitä pakko kokeilla myös koirien kanssa. Bambi oli todella taitava suppailija kaveri, vaikka muutamaan otteeseen kävi sukeltamassa. Tämän pennun hermot on kuitenkin rautaa, joten ipana tyynen rauhallisesti (kauheasti pärskien ) ui rantaan. Toki itse sukelsin perään ja uin mukana varmistamassa turvallisen rantaan pääsyn. Boltin kanssa suppailu olikin sitten astetta mielenkiintoisempaa... Ei poika suostunut rannasta laudalle, mutta vedestä sain nostettua pojan kyytiin. Ei me pitkästi päästy ennenkuin kohelolta loppui tasapaino. Hauskaa se oli silti kokeilla. Ehkä oikealla sup-laudalla voisi onnistua paremmin kummankin koiran kanssa. Alla hirmuinen kasa suppailu kuvia. Iso kiitos Timolle joka jaksoi katsella meidän sähelllystä kameran linssin lävitse.

Rauhallinen aloitus. © Timo Waltari
Seuraavana aamuna seistiin jo! © Timo Waltari
Bolt lähti mukaan retkelle © Timo Waltari (myös kuvat alla)


Kesää on vielä jäljellä, ja perjantaina alkaa virallisesti kesäloma. Helteet näyttäisivät jatkuvan, joten Bolt hoitaa treenit uimalla. Minä yritän löytää täydellisesti kadonneen motivaationi. Tällä hetkellä näyttää todella heikolta syksyn kisakauden suhteen. Oma henkinen hyvinvointi on ollut vaakalaudalla pahasti, joka heijastuu fyysiseen hyvinvointiin ja sitä kautta motivaatioon. Päivä kerrallaan mennään kohti parempaa huomista. Bolt ja Bambi ovat viimeaikoina olleet suurin syy nousta sängystä aamulla.

Pieni pulahdus, ja homma jatkuu. Bolt tuli tarkistamaan, että pikkukaveri on ok. © Timo Waltari
Jostain syystä Bolt joutuu jatkossakin uimaan... © Timo Waltari



torstai 21. kesäkuuta 2018

Pentuhuumaa ja tikkejä

Koko kesäkuu on mennyt enemmän tai vähemmän älyttömässä pentuhuumassa. Toukokuun puolelta asti on ollut tiedossa, että yllättävää kyllä perheemme kasvaisi yhdellä pienellä nelijalkaisella. Toisen koiran hankkiminen ei ole missään nimessä ollut suunnitelmissa ainakaan vielä vuoteen tai kahteen, mutta niin vain tuommoinen pentulauma saa mielen muuttumaan. Kävin "olosuhteiden pakosta" Jenni Kreivin luona useampaan kertaan tässä keväällä, jossa asustelivat 11 täydellistä pientä greysterin alkua. Ajattelin pentujen pallottelun olevan turvallista koska vapaita uroksia ei ollut yhtäkään, mutta niinhän siinä sitten kävi että meille muutti pieni ja sitkeä narttu.

© Vera Ignatius
© Vera Ignatius
Viime sunnuntaina oli vihdoin ja viimein aika hakea Bambi - meidän pieni prinsessa - kotiin. Tätä hetkeä oli odotettu ja jännitetty suunnattoman paljon. Pennun valinta oli aivan järjettömän vaikeaa kolmesta hyvinkin tasaisesta nartusta. Suurimmat erot tuntuivat liittyvän korvien kokoon ja varpaiden väriin, joten lopullista päätöstä jahkailtiin useampi tunti. Lopulta valinnan teki Bolt. Kaikki kolme pentua esiteltiin vuorotellen Boltille pihalla, ja tämä pentueen pienin narttu tiesi heti mitä tehdä. Siinä missä muut alkuun väistivät vierasta isoa koiraa, niin Bambi loikkari suoraan päin ja alkoi leikkimään. Ei siis ollut epäilystäkään kuka meidän mukaan lähtisi.

Jo heti ensi minuuteista saakka Bambi on ollut aivan huikea pentu. Koti matkalla ei itkettänyt yhtään. Istui etupenkillä ja ihmetteli maailmaa. Kotona tuli oikea kulttuurishokki välittömästi vastaan, kun maaseudulla kasvanut pentu raahattiin Espoon asfalttiviidakkoon. Heti joutui opettelemaan niinkin hirveän asian kuin kaulapannan ja hihnan käytön. Seuraavaksi vietiin hissiin!! Kotona oli kuitenkin mukava käpertyä ison ja turvallisen Boltin kainaloon.

Yleensä Bambi valtaa koko pedin ja Bolt nukkuu lattialla... Pitää ostaa prinsessalle oma sänky.
Maanantaina lähdettiin heti ensimmäiselle pienelle roadtripille, kun suunnattiin äidin pihalla touhuamaan päiväksi. Bolt sai pitää seuraa Kodalle ja Popolle, kun Bambin kanssa opeteltiin pysymään pihassa, käytiin hihna kävelyillä ja tavattiin sukulaisia. Päivän aikana pentu oppi pitämään autoa omana turvapaikkanaan, ja aina päiväunien aikaan ipana suuntasikin Puntoon nukkumaan.


"How u doing up there?"
Kotiin lähdön aikaan lähdimme vielä isojen koirien kanssa metsään, jolloin Bolt paineli menemään omia reittejään. Juuri ennen pihaan paluuta huomasin Boltin reidessä jotain ylimääräistä. Pojalla oli noin 5 cm pitkä viiltohaava sisäreidessä! Vuotoa ei pahemmin ollut, mutta haavasta näki välittömästi, että tikattavaksi olisi lähdettävä. Ilmeisesti Bolt oli juossut piikkilankaan, jota vielä löytyy satunnaisesti tuosta metsästä (tätä en ennen lenkkiä vielä tiennyt).  Heti päästiin eläinlääkäriasema Askeleeseen, jossa Bolt rauhoitettiin ja reiteen neulottiin viisi tikkiä. Haava oli iso, mutta kohtalaisen siisti. Itsekin olisin sen osannut tikata, jos tarvikkeet löytyisivät... Noh Boltin kanssa ollaan jo huomattu, että noin kerran vuoteen joutuu hakemaan lekurista johonkin raajaan paikkausta. Ja yleensä päivystysaikaan, jotta minun lompakko kevenisi mahdollisimman paljon.

Väinö ja Bambi
Nyt poju joutuu kulkemaan pari viikkoa tötterö päässä, eikä juokseminen ole ok ollenkaan. Ajoitus ei voisi paljoa huonompi olla, kun pennun kanssa ei nyt voi valvomatta jättää ja lenkkeilykin on kovin tylsää. Raukka on aivan masentunut, kun mitään ei saa tehdä ja kaikki vain huomioivat ihanaa ipanaa. Vaikkakin todellisuudessa työnjako tuntuu olevan se, että minä pussailen Bolttia ja Väinö peuhaa pennun kanssa. Tämä järjestely varmaan kestää siihen asti että uhmaikä alkaa :D

Pentuna Bambi on yllättävän helppo. Tai vaihtoehtoisesti Bolt oli aikanaan poikkeuksellisen kamala. Tyttö lähtisi kenen tahansa matkaan, ja kaikki ihmiset on todella ihania. Bambi oppii nopeasti ja tykkää touhuilla myös itsekseen. Tarvittaessa kuitenkin ääntä lähtee runsaasti, jota naapurit varmasti arvostaa. Yöt onneksi mennyt jo alusta asti todella hyvin. Antaa nukkua noin 23-07 välin, jonka jälkeen alkaa ihana pentuääninen herätyssireeni soimaan. Nyt ollaan jo opittu oma nimi, käsky pois ja istu, sekä osataan matkustaa hississä todella taitavasti, eikä taloyhtiön useat ulko-ovet tuota enää vaikeuksia. Ja jottei nyt luoda kenellekkään liian ruusuista kuvaa pentuelämästä, niin kyllä on lapsi ehtinyt maistaa minun kenkää, kakkia jopa kerran sisälle, ja pissinyt sohvatyynylle. Myös päin hyppiminen tuntuu suosikki puuhalta, joka ei ehkä ole hyvä juttu kun paino tuosta noin kolminkertaistuu.

Bambin kasvua ja Boltin elämää siinä sivussa pääsee seuraamaan instagramista minun ja koirien omasta profiilista: @vedonvoimaa. Päivittelen tiliä mahdollisimman tiheään, ja vaikka kesällä kuvat ovat lähinnä arki painotteisia, tulee treenijutut lisääntymään kilpailukauden lähestyessä. Tälläkin hetkellä pitäisi treenien olla kovassa vauhdissa, mutta oma loukkaantumiseni kaksi viikkoa sitten jarrutti treenejä ja vei motivaatiota kovasti. Nyt alkaa jalka kestää pikkuhiljaa iskuja, joten juoksutreenit jatkuvat ja pyörän selkäänkin olisi taas tarkoitus hypätä. Kadonnut motivaatio pitäisi taas löytää, eikä Boltin loukkaantuminen ainakaan edistänyt sitä.




keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Team Lipposen juniorleiri 2018

Viime viikonlopun järjestelin itselleni vapaaksi töistä ja lähdimme Boltin kanssa Team Lipposen kutsumana leireilemään. Team Lipponen järjesti leirin uusille sekä vanhoille junioreille, joita saatiin paikalle mukavasti nopeasta järjestelyaikataulusta huolimatta. Leirillä nähtiin harrastajia aivan aloittelijoista jo kokeneisiinkin.

Saavuimme Boltin kanssa paikalle hiukan muiden jälkeen. Työpäivä piti sumplia läpi ennen starttia, joten paikalle päästiin vasta leirin ensimmäisen luennon jälkeen. Jonna Lipponen piti leiriläisille luentoa treenaamisen perusteista. Viikonloppuamme helli hurjat lämpötilat, joiden vuoksi jätimme koiratreenit myöhäiseen iltaan ja aikaiseen aamuun. Jo heti perjantai iltana otettiin ensimmäiset vedot canicrossaten.
Minä ja Bolt "näytetään mallia" © Sonja Kaurola
Aloitteleville koirakoille lyhyitä motivaatio vetoja, joissa nähtiin aivan huikeaa suoriutumista. Kokeneemmat juoksivat noin 600 metrin kierrosta pellolla ja metsässä. Myös minä uskaltauduin rikkinäisen polveni kanssa juoksemaan ja kyllähän se oli hauskaa pistää itsensä likoon aivan täysillä. Lähdimme oman turvallisuuden vuoksi ensimmäisenä, koska Bolt saa edelle lähtevistä koirakoista aivan järjetöntä lisäbuustia, joka olisi hankaloittanut minun juoksemistani entisestään. Bolt kiskoi huutaen, kun kuski oli liian hidas ja takaa tulivat nopeasti kantaan kiinni Jonna ja Simpson. Räpiköimme kuitenkin ensimmäisen kierroksen hengissä maaliin vain yhdellä nilkan pyöräytyksellä. Toisella kierroksella otimme hiukan lyhyemmän pätkän ja saimme innokkaita junioreita jälleen perään. Reipas kilometri riitti kuskille juostavaksi, mutta Boltilla tuntui intoa vielä löytyvän, joten laitettiin Bolt vielä muutamaan lyhyeeseen pätkään testikoiraksi. Leiriläisistä Ronja testasi millaista on juosta hulluna kiskovan ison koiran kanssa, kun aiemmat treenit oli juossut Lipposten pienen mutta pippurisen sheltti Rikun kanssa. Kaikki leiriläiset juoksivat hyvin, ja jopa paransivat kierrosten lisääntyessä. 



 Vasemmalla Ralli & Ella ja oikealla Simpson ja Jonna © Sonja Kaurola

Leirin kuopus Alex vauhdissa! © Sonja Kaurola
Bolt näyttää Ronjalle miten sekopäät vetää... © Sonja Kaurola
Uni maistui yöllä kaikille muille paitsi Boltille, joka hämmentyi kovasti emännän kadotessa vinttiin kattoluukusta. Perään olisi tullut mutta hurjan jyrkät rappuset vaikeuttivat hommaa. Vauveli joutui siis aivan yksin nukkumaan...

Aamulla aloitimme jälleen koiratreeneillä ennen auringon porotuksen alkua. Ajoimme läheiseen mäkeen tekemään ylämäkivetoja juosten. Ylämäkeen juokseminen on tehokasta koiralle sekä ohjaajalle, eikä kiusaa nivelvammaistakaan aivan yhtä paljon kuin tasamaalla juokseminen. Treeni kulki mielestäni kaikilla todella hyvin! Juha lähetti porukkaa mäen alta, ja Sanna otti kopin huipulla. Minä ja Jonna osallistuimme treeniin, ja meidän kohdalla ne ainoat ongelmat sitten syntyivätkin. Kova kilpailuvietti ja yhteislähtö pistivät meidän koirat koville kun väänsimme Jonnan kanssa väkisin homman kilpailuksi. Starttasimme rinnakkain kolmesti. Ensimmäisellä kerralla Bolt kiilasi Simpsonin eteen ja blokkasi tämän juoksulinjan, tällöin kuitenkin suunta vielä reilusti eteen. Kuvittelin ongelman olevan juoksulaidassa. Vaihdoimme puolia ja starttasimme kisaan uudelleen. Tällä kertaa kun pääsimme Jonnan edelle jäi Bolt katsomaan taaksepäin. Koetin käskyttää kovasti eteen, mutta Bolt juoksi huonosti taakse vilkuillen. Mietin lähinnä että häiritsikö Simpsonin "äänekäs" juokseminen Bolttia vai missä vika. Sovimme että viimeisellä kierroksella Sanna huutaisi Bolttia kovasti. Tästä ei kuitenkaan ollut apua vaan sama toistui seuraavalla kerralla. Siinä vain sitten iski oma tyhmyys kun ei tajunnut vetää heti seis vaan koirat pääsivät kontaktiin ja ärähtämään toisilleen. Tilanne onneksi oli nopeasti ohi hyvien reaktioiden vuoksi. Vielä neljäs veto molemmille yksin jottei jää traumoja.

Ylämäkitreenin huipulla 

Tilanne jäi paljon mietityttämään ja vieläkään en ole varma mistä Boltin käytös johtuu. Normaalisti ohituksissa ei ole minkäänlaista ongelmaa Boltilla eikä Simpsonilla. Ohituksessa oli eroa kisatilanteeseen tietysti sillä tavalla, ettei normaalisti ohitukset kestä noin kauaa ja taakse jäävän tulee kilpailutilanteessa antaa reilusti tilaa eteen menevälle. Talvella teimme vastaavanlaista ylipitkän ohitustilanteen treeniä toisen koiran kanssa, joka sitten Boltin ohituksen jälkeen kävi nappaamassa Bolttia lavasta. En sitten tiedä onko tuosta jäänyt jonkinnäköinen muistijälki tms. Nopeat ohitustilanteet menneet kuitenkin edelleen koko kevään todella hyvin. Vaatii ehkä työskentelyä ja pohtimista, miten saadaan taas homma pomminvarmaksi.

Koiratreenien jälkeen syötiin aamiaista, nautittiin auringosta ja alettiin valmistelemaan lipunryöstöpeliä. Kilpailualueet sijoittuivat vanhalle hakkuuaukealle, jossa riitti risukkoa, vadelmapuskia ja heinikkoa. Hurja helle ja kilpailuhenkinen porukka saatiin kovat skabat aikaiseksi. Loppujenlopuksi voitto vaati enemmänkin tarkkuutta ja malttia katsella ympärilleen kuin päätöntä juoksemista. Jalat naarmuilla palasimme leiripaikkaan syömään ja lepäilemään hetkeksi ennen treenien jatkamista.

Reippaat kuntopiiriläiset 

Shortsit ei ole aina se paras valinta...
Iltapäivän kuumuudessa vedin leiriläisille kuntopiirin, joka sai omatkin jalat tutisemaan. Tiivis reisi-pakara rääkki sekä vatsalihas setti siihen päälle. Reippaimmat innostuivat vielä punnerrushaasteeseen joka jäi lopulta lyhyeksi kun ei enää voimat riittäneet. Taas oli aika ruokailun, pienen uintisession ja pitihän sitä ottaa vielä uusinta lipunryöstöstä. Tämä toinen skaba oli jopa edellistä intensiivisempi ja kelikin kuumempi. Hiki virtasi, vesi maistui ja liput löytyivät lopulta. Illalla oli aika grillailla, katsella Suomi-Canada ottelua ja tottakai vähän Euroviisuja.

Sunnuntai aloitettiin jälleen koiratreeneillä. Tällä kertaa ajoimme pihan reittiä pyörillä ja kickbikeilla.  Osa kävi myös helpommalla baanalla ajamassa koiralle vedot. Minä ja Jonna kisailimme jälleen pyörillä pihan ympyrää ja täytyy kyllä todeta että on tämä oma ajaminen aika karmeaa kohellusta. Kädet jarrulla jatkuvasti, Boltti huutaen joka mutkassa kun en tule tarpeeksi vauhdilla. Toisella ja kolmannella kierroksella uskalsi jo ensimmäistä paremmin, mutta kolmannella kierroksella sitten mätkähdin oikein komeasti kyljelleen mutkassa. Ei muuta kuin neulaset pois ja menoksi. Komeaa mustelmaa jälleen muistoksi, mutta hyvä on noitakin tilanteita harjoitella.

Kun mustelmien keräämisessä oltiin päästy vauhtiin niin aamiaisen jälkeen niitä lähdettiin sitten oikein hakemalla hakemaan. Sanna veti junioreille kickbike tekniikkaa, kun minä ja Jonna lähdimme Juhan vetämälle maastopyörälenkille. Ja täytyy sanoa että noilta Lipposilla taitaa olla joku ihan oma spessu geeni, kun vauhti on tuommoista ja kuulemma ihan ilman treeniäkin. Kauheaa räpeltämistä oli oma ajaminen siinä rinnalla. Ja ne ylämäet. Jäin kauas taakse ja puuskutin kuin höyryveturi kun ylös pääsin (jos pääsin). Kaatumisia tuli useita ja syytän kyllä liian tiukkoja lukkopolkimia, vaikka todennäköisesti syy taitaa olla niiden käyttäjässä. Nyt on jalat kuin tikkurilan värikartta juuri sopivasti näihin shortsikeleihin. Reipas tunti räpiköitiin pusikoissa, kallioilla ja välillä jopa poluillakin. Monesti meinasi usko loppua, mutta selvisin (juuri ja juuri). Paljon tuli kotiläksyjä.

Minä ja Jonna komeissa maisemissa
Leiriin palatessamme oli osa jo lähtenyt kotimatkalle. Meillä edessä vielä siivoilut, vähän ruokaa ja kotimatka. Olin aivan varma etten loppuiltana poistuisi omasta sängystä, mutta pitihän sitä kisastudioon lähteä nauttimaan seuraavastakin pelistä. Maanantai aamuna se väsymys todella iski. Eilen jaksoi jo lähteä treenailemaan ja tänään näyttäisi siltä, että ehkä pääsee Bolttikin taas vetopuuhiin.

Kiitos Team Lipponen leiristä. Oli kunnia saada olla vetäjänä noin hienossa seurassa. Ja tottakai iso kiitos kaikille leiriläisille! Teillä on kaikilla oikein lupaava tulevaisuus valjakkourheilun parissa!



maanantai 7. toukokuuta 2018

Jämin kevät 2018

Kerran sitä piti päästä tänä keväänäkin starttaamaan Boltin kanssa sulanmaan kilpailuissa. Ilmoittauduimme L-SVU:n järjestämään perinteisiin Jämin kevätajoihin, joissa päästiin tänä vuonna testaamaan uutta kilpailureittiä. Meidän kevät on vielä ollut kovin lyhyt, joten vetotreenejä ilman suksia ehti kertyä ennen kilpailua vain kaksi, joista vain toinen ajettiin pyörällä. Kilpailuun lähdimmekin lähinnä tarkastelemaan uusia reittejä ja muistelemaan että miten se koirapyöräily oikein toimikaan.

Ylivarovaista mutka-ajoa sormet jarruilla... © Kimmo Virkki

Kävimme jo viime viikolla hakemassa hiukan vauhtia tähän kilpailuun, kun Bolt pääsi juoksemaan Nooran ja Piinan kanssa DS2 luokassa SHS:n kevät kilpailuissa. Minulla piti olla töitä, mutta enhän mitenkään malttanut päästää Bolttia kisoihin, jos en katsomaan päässyt. Bolt juoksi Nooran kanssa loistavasti, vaikka vieressä juoksi hiukan tyrkky, oletettavasti tärppipäivillä oleva ihanan tuoksuinen Piina. Vasta maalissa poika tajusi naisen olemassa olon, vaikka koko matka mentiin samassa autossa. Bolt, Piina ja Noora nappasivat ylivoimaisen voiton kovalla keskinopeudella!

Tämän viikonlopun kilpailuun lähdimme samalla kokoonpanolla, mutta tällä kertaa kaikki meistä kilpailisivat itse. Minä Boltilla pyörässä, Noora Piinan kanssa ykkösessä ja lainakoirilla kakkosessa sekä Timo myöskin lainakoiralla koirapyöräilyssä. Tavaraa siis riitti kun ajoimme kolmen pyörän, kolmen ihmisen ja kahden koiran karavaanilla Jämillä. Piinalla oli edelleen juoksut päällä ja nyt Boltti oli jo alusta asti innoissaan. Ihasteli Piinaa koko matkan häkin läpi. Kisassa ei kuitenkaan tyttöjen tuoksut enää olleet mielessä.

Kilpailupaikalle päästyämme kävimme kiertämässä uuden kisareitin. Tai niin kuvittelimme. Todellisuudessa kiersimme 7km reitin, joten ei ainakaan jäänyt lämmittelystä kiinni. Rata oli aiempaa mäkisempi ja mutkaisempi! Tykkäsin kyllä profiilista, mutta pohja oli edelleen mielestäni liian pehmeää hiekkaa. Löytyi kyllä pitkiä pätkiä loistavaa metsätiepohjaa, mutta ne jotkin pehmoiset ja kohtuu pitkätkin hiekkapätkät tekivät ajamisesta hiukan haasteellista. Ainakin ilman koiran vetoapua ajaminen oli vaikeaa. Reitin loppupäässä yhdessä hiekka mäessä sitten tilanne eskaloitui siihen että Jasmin kopsahti nurin kun vauhti loppui, ja siinä Jassulle nauraessa menin itsekin nurin. Eikä oltu kuulemma edes ainoat, joille tuo kohta koitui lämppäkierroksen ongelmaksi.

© Jarkko Parikka
Bolt ehkä haluaisi matkaan ? © Jarkko Parikka
Kilpailuun lähdin luottavaisin mielin. Lähettäjätkin löytyi viimetipassa, joten päästiin tekemään suhteellisen siisti lähtö (kiitos Aliina ja Kurre!). Lähdön hetkellä aurinko paljastui pilvien välistä ja lämpötila lähti välittömästi nousuun. Piinan juoksujen vaikutus Bolttiin oli näkynyt lähinnä huonona juomisena, joten hiukan hirvitti. Radalle lähdettiin kuitenkin tuhatta ja miljoonaa. Alkusuoran pehmohiekassa, joutui itse lähinnä keskittymään järkeviin ajolinjoihin, mutta sitten pääsi jo polkemaankin. Uusi rata vaati pyöräilijältä reilusti vanhaa rataa enemmän. Nyt ei pystyisi vain vapaamatkustamaan.

Lähtökiihdytystä © Jarkko Parikka
Lähtökiihdytystä © Jarkko Parikka

Matka eteni hyvin ja löysimme tiemme oikealle reitille tällä kertaa helposti. Kickbike kisaajat olivat ennen meidän starttia käyneet varoittelemassa jostain puusta, jonka koira lukee helposti väärältä puolelta, joten hiukan hermostuneena joutui ympäristöä lukemaan. Kun ohitin kuvaukseen sopivan puun, ajaminen rentoutui huimasti, mutta sieltähän tulikin sitten eteen toinen samanmoinen. Bolt luki reitin juurikin puun väärältä puolelta. Onneksi näitä viimehetken reitinmuutoksia me ollaan harjoiteltu vaikka kuinka paljon. Minun epämääräinen eiiieieii huuto oli tarpeeksi selkeä käsky Boltille, jotta se pystyi jonglööraamaan itsensä vielä oikealle puolelle puuta.




Kieli pitkällä... © Kimmo Virkki

Suorat pätkät ajoimme mielestäni hyvin. Bolt jaksoi hyvin pitää vauhtia yllä, eikä oma polkeminen tuntunut pahalta ollenkaan. Harmi vain ettei reitti ole pelkästään suoraa, kun niistä mutkistakin pitäisi selvitä. Olisi pitänyt napata jarrut kokonaan pois koska aivan turhaa varovaisuutta oli kyllä helpoissakin mutkissa. Minkäänlaista varmuutta mutka ajoon ei löytynyt, mutta ainakin nyt tiedän mihin panostan koko kesän. Loppureitistä, maalin jo melkein näkyessä, oli reitin viimeiset kauhun hetket edessä. Näin jo kaukaa että nyt on reitillä ylimääräistä, joka pahasti vaikutti mahdottomalta houkutukselta ohittaa. Kirkkaan keltainen frisbee keskellä reittiä!! Varauduin henkisesti äkkijarrutukseeen ja käskytin Bolttia tiukasti eteen. Juokseminen maistui onneksi vielä sen verran että pelkkä frisbeen vilkaisu riitti ja maaliin asti päästiin hengissä, jossa odotti sitten oma pallo palkaksi.

Maalissa ! © Katja Juntunen
Maalissa Bolt oli suhteellisen vaahtoinen ja palautuminen suorituksesta kesti kauemmin kuin yleensä. Kuuma keli teki tehtävänsä. Itselläkin jalat hiukan sheikkasi, mutta tällä kertaa ei tarvinnut keräillä aivan maasta asti kuskia. Nopeasti saatiin tuloksiakin kun muut saapuivat maaliin. Tiukka kisa oli kyllä ollut! Matti Laaksonen voitti kilpailun aivan ylivoimaisesti, mutta sijat 2-4 menivät kahden sekunnin sisään. Hiukan harmitti, että me oltiin sitten juurikin se neljäs. Tosin aina ei voi voittaa ja yksi puu episodi vähemmän olisi voinut tuoda hopeaa. Naisista oltiin kuitenkin toisiksi nopeimpia, eikä siinäkään huonolle hävitty kun itse nuorten maailmanmestari voitti meidät 1,3 sekunnilla. Onnea Jonnalle <3

Loppu päivä meni kilpailuja katsellessa ja mystisen vatsakivun kanssa taistellessa. Kilpailu paikalla oli ilahduttava määrä Boltin lapsosia taas paikalla! Ja kaikki vetivät hyvin lämpöisestä kelistä huolimatta. Aliina ja Isla voittivat junioreiden kickbike luokan, Kaitsu ja Väke potkivat toiseksi aikuisissa ja samassa luokassa Auvo ja pikku Sintti olivat seitsemänsiä sekä Kirsi ja Make olivat viidensiä pyöräluokassa. Hienoja lapsia <3
Kisojen ohessa ehtii aina hiukan leikkiä traktoreillakin © Jarkko Parikka

Hieno tapahtuma jälleen kaikenkaikkiaan! Ja radat loppujen lopuksi todella hyvät! Tuommoinen rataprofiili pitääkin olla vaikka itse valitsisin kyllä varmaan mudan ennemmin kuin pehmeän hiekan. Kiitos järjestäjille ja kuvaajille sekä tietysti kaikille tutuille! Syksyllä taas nähdään (paitsi juniorit kaikki tulevat tietysti TEAM LIPPOSEN Juniorleirille ensiviikonloppuna ;))