Kollaa kestää ja koirat juoksee - VUL SM 2018

Vauhdikas viikonloppu koirahiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailuissa Kontiolahden ampumahiihtoladuilla. Suomen (ja samalla maailman) terävin kärki oli kerääntynyt nauttimaan urheilun tunnelmasta huikeille laduille ja samalla taistelemaan Suomenmestaruus mitaleista. Minä ja Bolt ei tällä kaudella päästä lähellekään näiden huippujen suorituksia, joten tyydyimme kilpailemaan harrastussarjassa. Ja päätös oli kyllä täysin oikea.

Minun ja Boltin kilpailumatka alkoi jälleen aikamoisella jonglöörauksella julkisilla kulkuvälineillä. Meidän rakas punto on korjaamolla edelleen, joten suksipussi, matkalaukku ja koira kainalossa urheiltiin itsemme perjantai iltana Hyvinkäälle. Bussi - Metro - Juna yhdistelmä kaikkine vaihtoineen kävi hyvin lämmittelykierroksesta. Metrossa Bolt tyynen rauhallisesti istui toisen matkustajan syliin sen enempää lupia kyselemättä, ei kuulemma haitannut, vaikka minua saattoi hiukan nolottaa. Junassa herra keräsi kehuja ja huomiota, kun ruuhkajunan hiukan erilainen matkustaja keräsi sympatiat. Henna poimi meidät Hyvinkään juna-asemalta, jonka jälkeen juoksutettiin Bolt ja Ykä, käytiin saunomassa ja siitä sitten nukkumaan ajoissa, jotta neljältä soivaan herätyskelloon heräisi mahdollisimman pirteänä.

Lauantai aamuna klo 5:03 starttasimme kohti kilpailupaikkaa. 10:07 oltiin perillä, joten hyvin ehdittiin vielä rataselostukseen, sekä kiertämään kisalatua. Tosin itsehän laiskottelin ja kiersin vain alkukilometrit, jotta ehdin varmasti ajoissa auttamaan Tuomas Notkoa oman starttinsa kanssa. Tuntui hassulta olla katsomassa ja jännittämässä kaikkien kaverien kilpailuita, kun itsellä ei ollut tämän kilpailureissun suhteen oikein mitään tavoitteita. Autoin Tuomaksen ajoissa startti viivalle, lämppäilin Liekkiä ja lähetin pojat matkaan. Sitten vain jänniteltiin maalissa kaikkien tuloksia ja ihasteltiin vauhdikkaita lähtöjä. Kontiolahden ampumahiihtostadion oli todella hieno kilpailupaikka erityisesti yleisölle. Maalialueen katsomosta pääsi näkemään niin lähdöt kuin maaliin tulot, sekä kierrokselle kääntymiset ja pitkän pätkän stadionia lähestyvistä hiihtäjistä. Ihan oli ison urheilujuhlan tunnelmaa. Tuomas ja Liekki ottivat miesten sarjasta ylivoimaisen Suomenmestaruuden, myös naisissa Maija Nivala vei mestaruuden lähes minuutin erolla seuraavaan. 

Kisan isointa mäkeä kiipeämässä © Outi Pisto

© Outi Pisto

© Outi Pisto

Kun kilpailuluokat oli jännitetty oli aika alkaa keskittymään omaan höntsä kisaan. Tietysti kaikki alkurutiinit suoritettiin Boltille kuin oltaisiin MM-kisoihin valmistauduttu. Koirahan ei tiedä eroa mikä kisa on kyseessä. Into reitille on aina samaa tasoa. Bolt lämmitteli Aliina Mäkisen avustuksella sillävälin kun minä sekoilin etsiessä kaikkia mahdollisia puuttuvia tavaroita. Hanskat olivat hukassa ja vetoliina sai Tuomakselta huonot arvostelut. Meidän 5 vuotta vanha zero DC vetoliina ei kuulemma enää jousta tarpeeksi. Tuomas lainasi kisaan oma tekemänsä liinan, ja kyllähän eron joustossa huomasi välittömästi. Hanskatkin löytyi, mutta lasit olivat jääneet kotiin. Starttiviivalle kuitenkin päästiin ajoissa ja Tuomaksen avustuksella päästiin tekemään oikein lentävä lähtö. Suksi tuntui toimivan, vaikka keli olosuhteet olivat muuttuneet aivan täysin päivän aikana. Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt ladulla yhtään mitään. Lunta tuiskusi taivaalta sekä Boltin tassuista suoraan minua silmiin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin hurjat laskuosuudet, ja minuutilla eteenlähtenyt saatiin kiinni jo ennen isoja nousuja. Ohitus oli oikein nätti, vaikka Bolttia hiukan turhautti juosta ulkokaarteessa ohi. 

Kohti maalialuetta  © Outi Pisto

Radan ylämäet olivat aivan kammottavan pitkiä ja raskaita sekä minulle että koiralle. Kotona meillä Espoossa ei ole tietoakaan ylämäistä (eikä siitä lumestakaan...) joten ylämäkiin hiihtäminen oli aivan kauheaa räpeltämistä. Tasaisella sain wasperin kulkemaan yllättävän hyvin ja suksi pysyi nätisti kropan alla. Alamäkien jälkeen taas säärissä pakotti aivan kauheasti, mutta sekin johtuu vain tekemisen puutteesta. Kisa meni kaikesta huolimatta todella hyvin aina maalisuoralle asti. Stadionille kääntyessä ohjeistin Bolttia oikealle hiukan liian vahvasti ja poika olisi lähtenyt toiselle kierrokselle. Huomasin Boltin ajatuksen ajoissa, joten sivuttaisnykäisy ei ollut paha, mutta kuitenkin aivan riittävä kaatamaan surkean hiihtäjän. Pyllähdin maalisuoran päätyyn ja Bolt jatkoi kiskomista. Liu'uin kyykyssä Boltin perässä ja yritin päästä pystyyn. Väsyneet jalat eivät kuitenkaan saaneet väännettyä kroppaa pystyyn joten pyllähdin uudestaan ja Bolt oli pakko pysäyttää. Könysin pystyyn ja jatkettiin maaliin. Aikaa meni hävyttömästi hukkaan, mutta maalilinjan ylittäessä menimme silti kärkeen. Eemeli Mäkinen jäi vain sekunnin meidän taakse. Iloinen yllätys kuitenkin lieveni hiukan kun Henna ja Ykä tulivat hurjaa kyytiä maaliin vieden meidät yhdeksällä sekunnilla. Kilpailussa oli mukana monta muutakin kovaa hiihtäjää hyvillä koirilla, mutta kukaan ei mahtunut tiputtamaan meitä enempää. Saimme olla tyytyväisiä toiseen sijaan. Sunnuntaina pitäisi pysyä vain pystyssä. 

Arin ja Spencen lähtöä auttamassa © SporttiRakki/Tiina Jurvakainen

Sunnuntaina oli vuorossa oma suosikki lajini eli yhdistetty. Yhdistetyssä koirakko hiihtää ensimmäisen kierroksen pulkan kanssa, joka tuo suoritukseen lisäpainoa koiran koon mukaan. Puolessa välissä pulkka jätetään pois ja hiihdetään naru osuus maaliin. Tämä kilpailu tapahtuu aina yhteislähtönä, joten jännitystä ei radalta puutu. Miesten kilpailussa pääsin lähettämään Boltin veljen Spencen matkaan. Mahtava tunne kun yli puolet omasta painosta painava koira kiskoo raivopäänä, kun haluaisi jo juosta. Naisten startin pääsin katselemaan katsomon puolelle ja siitä kilpailusta ei jännitystä puuttunut, kun kolareita oli useampia ja ladulla muutenkin ruuhkaa kun kilpailijoita alkaa näissäkin luokissa olla todella paljon. 

Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi. 

Oli todella turhautunut, mutta Bolt oli super innoissaan lähdössä uudelle kierrokselle. Joten lähdettiin purkamaan kuskin ärsytys ylämäkiin. Kierrettiin treenin kannalta neljän kilometrin lenkki ja Bolt veti hyvin. Itsellä hapotti jo pahasti, mutta selviydytiin kuitenkin. Toisen kerran maalialueelle saapuessa ei ärsyttänyt juuri ollenkaan. Bolt olisi halunnut lähteä vielä kolmannelle kierrokselle, ja koiran innon nähtyäni myötä katosi loputkin ärsytykset. Koira on huikein ja nauttii tuosta hommasta aivan mielettömästi. Se vain juoksisi aina vaan <3

© Outi Pisto

Viikonloppu oli oikein hauska. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä siinä samalla kisafiilikseenkin. Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja kiitokset järjestäjille hienosta kilpailusta! Kotona oltiin Boltin kanssa eilen hiukan ennen yhtätoista illalla, ja samantien laitoin menemään seuraavat ilmoittautumiset. Ensiviikonloppuna kilpaillaan Hämeenlinnassa SPKL:n kilpailussa A-naiset sarjassa, jonka jälkeen matka jatkuu Vaajakoskelle VUL:n kilpailuihin, jossa osallistutaan jälleen harrastussarjaan. 

Yksi väsynyt matkustaja kotimatkalla metrossa <3

SPKL Imatra 20.1.2018

Talvikausi aloitettiin Boltin kanssa viime viikonloppuna Imatralla. Ensimmäistä kertaa hiihtouramme aikana tuli lähdettyä Vuoksenniskan laduille hiihtämään, ja näin kilpailun jälkeen voin todeta, ettei kauhean herkästi toista kertaa mennä. Latu oli huippukuntoinen, järjestelyt toimivat virheettömästi, mutta ladun profiili oli tappava. Ylä- ja alamäkiä tauotta. Ei meidän hiihtotaidolla tai -kunnolla tuollaisista selvitä millään.

Starttikiihdytys!  © Roosa Heikura

© Roosa Heikura

Lähdimme kilpailuun pitämään hauskaa, ja hauskaahan meillä oli kaikkialla muualla paitsi ladulla. Tai ensimmäisen 3km meni vielä hurmoksessa, mutta huonosti luistava suksi ja olematon hiihtorutiini latisti tunnelmaa. Bolt veti kilpailussa todella hyvin, mutta kuntoa ei ole vielä noin pitkälle ladulle. Kymmenen kilometriä raskaalla ladulla, hurja taakka perässä laski vauhtia erityisesti kilpailun toisella kierroksella. Omat jalat alkoivat painaa jo ensimmäisten kilometrien aikana, jonka takia mutkat muuttuivat hitaammiksi ja ylämäkien kiipeäminen oli kammottavaa sähellystä. Bolt antoi kuitenkin vahvaa tukea kiipeämiseen, joskin mäkien jyrkkyydestä johtuen vauhti tippui välillä aivan kävelyksi. Alamäet olivat ainoita, joissa meno tuntui hyvältä ja vauhti oikealta.

Toiselle kierrokselle matkalla! © Roosa Heikura

Kilpailun viimeisen kilometrin aikana, kisan jyrkimmässä ala- ylämäki yhdistelmässä Bolt irtosi minulta vyöstä ja jatkoi matkaa itsekseen. Bolt juoksi mäen päälle syömään lunta, eikä suostunut maanittelusta huolimatta palaamaan minun avuksi. Jouduin siis kiipeilemään tuon kammottavan mäen aivan ilman vetoapua. Kroppa ihan väsyksissä iskin Boltin kiinni vyöhön ja jatkoimme viimeiset mutkat maaliin. Hapotti koko kropassa.

yli 9km takana ja koira vetää silti hyvin <3 © Roosa Heikura

Ero kärkeen oli suhteellisen kammottava. Vaikka kovimpia aikoja hiihtivät muutamat Suomen huippukoirakoista, oli ero silti aika iso. Kolme minuuttia nopeammin tulivat nämä itseäni reilusti taitavammat hiihtäjät. Hiihtokoulu alkaa heti tänään, ja huomennakin vielä hiihdetään, mutta sen jälkeen, jos on säätiedotuksiin uskominen, niin menetämme  nyt jo viikon kestäneen talven. Tavoite olisi  saada ensiviikonlopun kilpailu startteihin jo ainakin 20 hiihtokilometriä pohjalle. Imatralla startattiin uusilla monoilla, joilla ei oltu edes lumessa kävelty, saati sitten hiihdetty, koko talvena.

Tämä surkea säätilanne on ajanut suunnittelemaan erittäin tiiviin kilpailukalenterin, jotta päästäisiin suksille edes noin kerran viikossa. Kierrämme kilpailuita treenin kannalta, jotta edes maaliskuussa Kallinkankaan SM-kilpailuissa voisimme kilpailla jonkinlaisten tavoitteiden kanssa. Vaikka tarkoitus oli jättää VUL SM kokonaan väliin, päätimme kuitenkin starttailla harrastussarjassa huvin ja kunnon vuoksi. Harrastussarjan taso on kuitenkin aika huikea, joten eiköhän sielläkin päästä kilpailemaan ihan "tosissaan".

Kauden startti oli suhteellisen kaaoottinen mutta eiköhän tästä vielä nousta. Vaikka meidän kilpailukauden avaus ei mennyt aivan kovin hyvin, on Boltin rakkaat pentuset korkanneet myöskin hiihtouransa. Väke ja Kirsi hiihtivät myöskin 10km lenkin ja voittivat minut ja Boltin komeasti. Isla tyttönen pääsi juoksemaan 5km, mutta olisi kuulemma mieluusti jatkanut vielä toiselle kierrokselle. Uskon että Boltin pikkuisista kuullaan vielä!

Ensiviikolla kirjoitellaan sitten seuraavaa kilpailuraporttia. Nyt pitäisi kuulemma keskittyä sähköturvallisuuden luentoon vähän enemmän :)

2018

Niin sitä hujahti taas yksi vuosi minun ja Bolttisen elämästä. 2017 alkoi rikkonaisesti jälleen huonolla talvikaudella ilman kunnollisia treenimahdollisuuksia, mutta jatkui kuitenkin mukavana nousukiitona kohti vuoden päätöstä. Takaiskuista huolimatta treenasimme tiemme ensin Suomen top kolmen porukkaan, ja siitä vielä hätyyttelemään sitä Maailman terävintä kärkeä. 

Vuoden 2018 tavoitteet tulevat lähentelemään samankaltaisia tavoitteita kuin nyt jo menneenä vuonna. Focus on tällä kertaa EM-kilpailuissa syksyllä 2018. 

Rankka vuosi 2017 opetti kuitenkin muutaman seikan, joihin täytyy kiinnittää huomiota vuonna 2018. Vaikka kilpaileminen Suomen ja Maailman huipulla on ollut aina unelmani ja tavoitteeni, on nyt tänä vuonna otettava rennommin. 2017 oli erittäin stressaava, ja jatkuva keskittyminen vain treenien suunnitteluun ja toteuttamiseen, sekä kisamatkojen rahoittamiseen vei liian paljon aikaa ja energiaa koulu töiltä ja sosiaaliselta elämältä. Ensi vuonna en aio lopettaa elämistä kilpailemisen takia. Tämän päätöksen tein erityisesti nyt alkavan hiihtokauden osalta. Koirahiihto on ollut suosikki kaikista maailman lajeista jo vuodesta 2011, mutta etelän olematon talvi on vienyt meiltä harrastamisen ilon. Talvikaudella tavoitteena Boltin kanssa siis ei todellakaan ole mitalit. Lähdemme kyllä kilpailemaan muutamat kilpailut, mutta lähinnä vain moikkaamaan tuttuja, pitämään yllä kilpailurutiinia sekä pitämään hauskaa. Muutenkin kevään aikana on tarkoitus tsempata koulun suhteen, joka jäi aivan liian vähälle huomiolle viime syksynä. 

Hiihtämään me jo haluttaisiin... Robur Sprint 2017

Joulun aikana olemme Boltin kanssa latailleet akkuja kaikessa rauhassa. Tällä kertaa vietimme joulun eri mantereilla. Bolt erittäin hyvässä hoidossa Nooran ja Timon luona, minä niin ikään huikeissa puitteissa Kanadan Montrealissa. Kroppa ja pää olivat syksyn koulu-treenit-työt rumbasta niin hajalla, että kahden viikon löhöily kaukana kaikesta stressattavasta tuli erittäin tarpeeseen. Poikaystäväni Väinön perheen luona vietetty joulu osui täydelliseen kohtaan, vaikka menomatkasta ei meinannutkaan tulla mitään peruuntuneen lennon takia. Joulun viettoon pääsin matkustettuani yksin 49 tuntia Suomesta. Lennot kulkivat lopulta Helsinki - Tukholma - Lontoo - Miami - Montreal. Näin jälkikäteen ajateltuna, aika huikea kokemus tuommoinen pikkuseikkailu. Kaksi viikkoa Montrealissa sisälsi paljon upeita säitä, ulkoilua kanadalaisen karvakamuni Roopen kanssa,  hyvin vähäsen urheilua mm. seinäkiipeilyn ja kotikuntosalin muodossa, loistavaa ruokaa aivan liikaa sekä paljon hyvää seuraa. Nyt kaksi kertaa Montrealissa käyneenä, on tuo kaupunki saanut minut aika addiktoituneeksi. Miljoona kaupunki, joka ei tunnu siltä. Latuja kulkee paljon, ulkoilijoita on joka puolella ja tekeminen ei lopu, kunhan jaksaa itsensä nostaa sohvalta ja lähteä pakkaseen. Vaikka reissu olikin huikea, olin kotiinpaluusta super innoissani. Bolttia ehti tulla todella kova ikävä kahden viikon eron aikana. Kotimatka sujui onneksi menomatkaa kivuttomammin. Finnair kuljetti nopeasti ja turvallisesti kotiin. Iso osa tästä tekstistä syntyi juurikin vaihtokentällä John F. Kennedyllä New Yorkissa.

Minun seikkaillessa pitkin maailmaa, Bolt nautti elostaan täysin rinnoin Piinan, Maisan ja Puppen kanssa. Säät eivät ole Helsingissä oikein suosineet treenaamista, mutta onneksi Bolt viihtyy hyvin myös kainalossa sohvalla. Bolt on päässyt vierailunsa aikana muutaman vetotreenin lisäksi touhuamaan mm. agilityä. Nooran kanssa ollaan joka päivä viestitelty hömpän kuulumisista, ja kuulemma istuu laumaan niin hyvin että voisi vaikka jäädäkin. Heti Suomeen päästyäni hain kuitenkin  rakkaan pikku elukan takaisin kotiin, jonka jälkeen ollaan epätoivoisesti yritetty nukkua jetlag pois. Karu paluu arkeen oli jo kuitenkin heti 2.1. töiden muodossa.  Koulu jatkuukin vasta ensiviikolla.

Boltin joulu oli erittäin onnistunut (huomaa ehkä vähän nuista kuvistakin :)) ja siitä valtava kiitos kuuluu Nooralle ja Timolle <3 

Tästä linkistä Boltin ja Piinan eloa ja lisäksi Boltin taidonnäyte agilitystä. Ei aina ihan tuo into ja äly kohtaa Boltissa :D

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

Meillä kotona Espoossa ei ole tällä hetkellä ollenkaan lunta, joten treenit toteutetaan nyt kickbikella. Onneksi on myös niin lämmin, ettei maa ole edes jäässä, joten tassut eivät kärsi. Huomenna starttaa monen muun kilpailukausi Törmis-Sprintissä, mutta me vielä haaveillaan lumesta. Ensimmäinen kilpailumme tälle kaudelle piti olla SM-kilpailut Joensuussa Tammikuun lopussa, mutta Henna Lapin innostamana lähdemme kahden viikon päästä pyörähtämään Ruotsiin kilpailuihin. Mikäs siinä kun kilpailumatka Ruotsiin on suurinpiirtein samanverran kuin meiltä esimerkiksi Rovaniemelle. Kilpailuihin tähtääviä treenejä ei olla ajettu/ hiihdetty vielä yhtäkään, eikä kuskilla ole vielä edes monoja. Mutta kaikki aikanaan, eikä nyt jakseta stressata pikkuasioista ;)

Vaikka tällä menolla ei etelässä päästä kertaakaan hiihtämään talven aikana, on minulla ja Boltilla suunnitelmissa muutto Rovaniemelle kevättalvella. Koulun harjoittelujakso innosti minut hakemaan harjoittelu paikkaa kehä kolmosen ulkopuolelta, ja tästä syystä muutamme Boltin kanssa Rovaniemelle maaliskuussa. Pääsemme nauttimaan hiihtokauden upeimmista säistä kuudeksi viikoksi. Kilpailut ovat jo tuossa vaiheessa enemmän ja vähemmän ohi, joten talven menestykseen tämä operaatio ei pääse vaikuttamaan, mutta lähdetään pitämään hauskaa.