Ehkä kilpailu-urani vaikeimmat viikot takana. Kaikki into treenaamiseen on kadonnut. Edes viime viikonlopun kaksi kilpailua eivät jaksaneet innostaa pahemmin. Paha mieli on näkynyt kaikessa arjessa, eikä ulos ole tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Vetotreeneihin lähteminen on ollut kaikkein vaikeinta, eikä niistä vähäisistä treeneistä ole pystynyt oikein nauttimaan.
 |
| © Auvo Kuusinen |
Nyt jo muutama viikko sitten saatiin lunta tänne Etelään. Fiilis oli loistava ja lenkille tuli lähdettyä pitkänkin päivän päätteeksi. Alkuviikosta kickbikella ja muutaman lumisade päivän jälkeen suksilla. Latuja ei täältä meiltä päin löydy, mutta Espoon rantaraittia ei hiekoteta, joten kakkos suksilla menoksi vaan. Nämä muutama treeni vain päättyi meiltä aina hiukan huonoihin tunnelmiin.
Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.
Pari päivää keräsin rohkeutta lähteä taas vetolenkille. Lumen ansiosta kuitenkin laitettiin sukset jalkaan ja lähdettiin taas rantaraitille. Lunta oli tullut oikein mukavasti, joten aikamoiseksi kahlaamiseksi touhu meni. Olin jättänyt sauvat kotiin, joten vauhti ei treenissä päätä huimannut. Meillä on treenimahdollisuudet olleet aina pitkälti ihmisten ilmoilla yleisillä pururadoilla ja hiekkateillä, joten olen ottanut tavakseni aina ilmoittaa hyvissä ajoin ennen ohitusta ja vielä huikata kiitokset ohituksen jälkeen. Ohitustilanteet ovat nopeasti ohi ja Bolt juoksee aina omaa laitaansa kovaa ohi piittaamatta ohitettavasta. Tästä mielestäni erittäin siististä tavasta huolimatta saatiin jälleen yksi äkäinen espoolainen kimppuumme. Ohitimme koiranulkoiluttajan heti alkulenkistä, kiitimme ja jatkoimme matkaa. Takaisinpäin tullessa oli tämä rouva koiransa kanssa vastassa meitä kädet levällään estäen kulun. Ja taas meille huudettiin. Nyt oltiin jo soittamassa poliisit perään kun rikotaan kuulemma vähän kaikkia lakeja. Kuulemma ainakin ylinopeutta kuljetaan, jonka vuoksi aiheutamme suurta vaaraa koko yhteisölle (ihan mielelläni maksan ylinopeussakot, jos joskus Boltin kanssa tutkaan ajetaan ;)). Tällä kertaa tilanne oli jo hiukan koominen koska naisen argumentit olivat hiukan ylidramaattisia. Nätisti kuitenkin pyrin selittämään toimintatapamme ja lopulta myönnyin että siinähän soittaa poliisit. Ei kuitenkaan soittanut. Tällä kertaa ei tilanne ollut niin kammottava kuin muutamaa päivää aikasemmin, mutta silti tuli fiilis että emme me tänne mahdu. Jos lähes joka treeni päätyy siihen että joku raivoaa meille. Onneksi aina silloin tällöin joku ihana ihminen on aidon innoissaan, kannustava tai muutenvain ei huuda meille. En halua näitä kokemuksia yleistää kaikkiin espoolaisiin, mutta turhan paljon on tullut omalle kohdalle näitä negatiivisia kokemuksia, kun tässäkin kerroin vain nämä kaksi radikaaleinta. Näiden episodien jälkeen otin itse yhteyttä poliisiin ja varmistin harrastuksemme laillisuuden. Kuulemma kaikki ok niin kauan kun ei ajeta kenenkään yli. Eikä sitä riskiä onneksi hirmuisesti ole, paitsi näiden irtokoirien suhteen mitä tulee vastaa lähes joka lenkillä.
 |
| Bolt ja Ykä valmistautuvat kilpailuun <3 |
 |
| © Auvo Kuusinen |
Tälläisten treenien jälkimainingeissa oli hiukan ahdistava lähteä kilpailuihin, mutta onneksi saimme hiihdellä rauhassa ilman raivoavia sivullisia. SPKL:n kilpailu Ahveniston moottoriradalla oli ihan mukava kisa, mutta vähän tuntui puuttuvan särmää sekä Boltilta että minulta. Bolt veti tasaisen vahvasti koko 10km matkan, vaikka kiersimme hurjat neljä kierrosta!! Enemmän ne samat ylämäet ottivat hiihtäjää päähän. Vauhti oli ok, mutta semmoinen viimeinen vauhti tuntui koiralta puuttuvan, ja itseltäni en löydä uskallusta laskea alamäkeen samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Sijoitus neljäs eli viimeinen. Vähän harmitti, mutta Boltin toinen vetoserti saavutettiin kuitenkin ihan kilpailukykyisellä ajalla. Sunnuntaiksi ajoimme Jyväskylään VULlin kilpailuun hiihtämään harrastesarjaan. Jälleen kovilla nimillä täytetyssä kilpailussa ihan ok suoritus. Tuomaksen lainaamien suksien ansiosta meillä oli aivan mielettömän kivaa ladulla. Omat sukset olivat lämppäkierroksella niin tahmeat ettei varmasti koskaan ole luistanut niin huonosti. Onneksi Tuomaksen lainaama suksi luisti ja viiden kilometrin kisamatka oli juuri sopivan lyhyt meille. Päädyttiin kilpailussa jälleen neljänneksi, mutta tällä kertaa jätettiin taaksekin oikein mukavasti porukkaa!
 |
| © Auvo Kuusinen |
 |
| © Auvo Kuusinen |
 |
| Jarru päällä, vaikka ei pitäisi... © Auvo Kuusinen |
Molempien starttien jälkeen vähän jäi Boltin juoksu pyörimään mielessä. Tuntui ettei koira oikein antanut kaikkeaan. Jyväskylästä kotimatkalla Hennan kanssa mietittiin jo kaikki skeanaariot, että miten saan Boltin taas kulkemaan. Päätin pitää useamman päivän tauon kaikista vedoista ja aloittaa taas lyhyemmillä matkoilla. Onneksi heti tiistaina päästiin jo Kaisan hierontaan HauPairiin. Iso kivi vierähti sydämmeltä, koska kävi ilmi että Bolt on ollut todella jumissa etukropasta. Ei kivaa tietenkään, mutta huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon kuin motivaatio ongelmat! Viimeisimmästä hieronnasta oli vierähtänyt normaalia pidempi aika, ja kyllä sen huomasi koiran kropasta. Boltilla on tapana vetää vasemmassa laidassa, joka hiukan vetää koiraa jumiin. Erityisesti sen takia säännöllinen kehonhuolto tekee pojalle todella hyvää. Nyt hieronnan jälkeen Bolt on ollut todella rennon oloinen ja tuntuu juoksevan oikein letkeästi. Ollaan käyty seikkailemassa meren jäällä, jossa ollaan vältytty äkäisiltä espoolaisilta, eikä olla edes vielä tiputtu jäästä läpi. Minä hiihtelen rauhakseen ja Bolt juoksee vapaana. Vedetään vain silloin kun siltä sattuu tuntumaan.
Positiivista on että koira saadaan kyllä kuntoon, koska tukijoukot ovat niin huikeat! Kuski vaan on aavistuksen rampa jo toista viikkoa, kun molemmat polvet ottivat sen verran ikävästi osumaa kaatumisissa. Vasemman polven vanha vamma kipuilee ja oikeassa polvessa lievää turvotusta sekä nyt jo kovin vihertävä tennispallon kokoinen mustelma. Ja ettei päästäisi liian helpolla niin suksilla kaatuilut (ihan joka treeni mennään ainakin yhdessä mutkassa nurin...) ovat kiusanneet oikeaa olkapäätä. Ja äiti aina väitti että koirapyöräily on vaarallista. Enemmin tässä hiihtämisessä tarvitsisin sen kuplamuovin ympärilleni. Tai sitten voisi oikeasti opetella hiihtämään...
 |
| Ehkä pitäisi itsekin tehdä jotain siellä koiran perässä.... :D Kiitos Auvo Kuusinen jälleen upeista kuvista! |
Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti