Uusia aluevaltauksia!

Viikon loma koulusta, ja muutama päivä myös töistä. Paljon parempaa suunnitelmaa ei oltaisi Boltin kanssa voitu tehdä kuin pienimuotoinen roadtrip erilaisten treeniolosuhteiden perässä.

Tämä meidän "hiihtoloma" alkoi viikko sitten perjantaina, kun suuntasimme Boltin kanssa ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ensin Järvenpäähän hiihtämään. Kiersimme 5km lenkin kahdesti. Osan matkasta Bolt juoksi vapaana, koska veto ei ollut vieläkään aivan toivomaani. Bolt oli vaisu ja toisen kierroksen aikana alkoi pälyilemään ympärilleen kesken vedon. Onneksi olimme jo matkalla hakemaan helpotusta pienen miehen elämään. Suuntana siis HauPair ja Kaisan käsittely. Riihimäelle päästyämme käytiin Boltin kuulumisia läpi ja todettiin että edellinen hieronta oli auttanut tilannetta, mutta vielä jäi tehoja puuttumaan. Poikkeuksellisesti päädyttiin käsittelemään Boltin faskiat varsinaisen lihashieronnan sijaan.

Faskiat ovat lihaskalvojärjestelmä, joka ympäröi lihaksia, luita ja muita elimiä. Ne muodostavat yhtenäisen verkoston päästä varpaisiin ja toimivat kehon tukiverkkona.  Faskioiden tehtävänä on liikkeen ja kehon hallinta, koordinaatio, proprioseptiikka sekä voimantuotto ja voimanvälitys. Lihassupistuksessa 30 % voimansiirrosta tapahtuu faskioiden kautta. Jos faskiakudos ei ole kunnossa, osa lihassupistuksen voimasta jää käyttämättä. Jos faskiakalvot kiristävät jatkuvasti, lihakset tulevat kipeiksi ja niihin muodostuu krooninen jännitystila.

-Kaisa Valto / Haupair

Faskia käsittely tuntui Boltista todella epämukavalta, mutta kyllä vaikutti eläin ymmärtävän että avuksi tässä yritetään olla. Kipu pisteitä löytyi ympäri kroppaa, joten varmasti on poika ollut aika kokonaisvaltaisesti jumissa. Pieni mies "itki" käsittelyn aikana, mutta siitä huolimatta pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Tämän meille uuden käsittelyn tulokset jännittivät todella, ja niitä päästäisiin arvioimaan kunnolla seuraavan kerran kun puettaisiin valjaat niskaan.

Lauantai aamuksi täytyi palata vielä töihin Helsinkiin, mutta heti työvuoron jälkeen starttailtiin Boltin kanssa tienpäälle. Ensimmäisenä suunnattiin Jyväskylään Scandiciin Suomen valjakkourheilu liiton pöytäkokoukseen. Pitkä ajomatka taittui hitaasti pikku punton räpiköidessä jäisellä tiellä ilman kunnollisia talvirenkaita. Muutama sydäri saatiin matkan aikana, mutta hengissä ja ehjänä päästiin perille. Scandic olikin jo Boltille tuttupaikka ja herra hyvin tietää että kun ollaan kahdestaan reissussa on kainalopaikka hänelle varattu. Onnellinen pieni poika rötkötti pehmeässä sängyssä ensin koko yön ja vielä seuraavan päivän kokouksen ajan. Rankan faskiakäsittelyn jälkeen tämmöinen sängyssä pötköttely luksus teki oikein hyvää.

Kokouksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suonenjokea hyvän ystäväni Jasminin luokse. Jasminin kanssa olemme reissanneet kilpailuita harrastukseni alkuajoista asti. Tapana on ollut aina välillä kokoontua myös treenailemaan yhdessä. Nyt sopivasti ajoitettu reissu olympialaisten aikaan takasi urheilullista tekemistä joka hetkelle. Jos ei juoksutettu koiria ulkona, tehty vetotreenejä tai syöty, niin katselimme olympialaisia. Bolt sulautui nopeasti osaksi Jasminin laumaa, vaikka syksyn reissukaveri Rayek ei tuntunut enää niin mukavalta kaverilta. Juoksutettiin koiria kahdessa tiimissä, joten Bolt sai pitkästä aikaa juoksukavereita myös irtolenkeille.

Tarkoituksena oli treenailla koiria hiihtämällä, mutta koiraladun huolto ei ollut oikein pelannut. Myöskin pikkuinen punto ei olisi välttämättä vetänyt viittä koiraa sisäänsä. Päädyttiin siis treenailemaan järven jäällä koiravaljakon muodossa. Vaikka valjakkourheilua olen harrastanut vuodesta 2011 en ole koskaan päässyt valjakon kyytiin. Nyt tarjoutui siis ihan huikea tilaisuus tutustua tähänkin harrastusmuotoon. Maanantaina valjastimme Jasminin koirat reen eteen (ensimmäistä kertaa koko talvena) ja lähdimme ajelulle. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta hauskaa oli ja vauhti pysyi maltillisena kun neljälle koiralle kun kaksi ihmistä roikkui jalaksilla. Jasmin hoiti ohjaamisen ja minä nautin upeista maisemista.

Viisi koiraa ja innostunut musheri <3

Tiistaille suunniteltiin jo toinen treeni valjakolla. Tällä kertaa iskettäisiin pieni Bolttinen osaksi tiimiä. Bolt on kerran tai kaksi juossut pari valjakossa, mutta ei koskaan sen isommassa tiimissä. Hiukan myös jännitti Boltin ja Rayekin välit, mutta huoli katosi kun nähtiin poikien into kulkea eteenpäin. Ei pahemmin ollut kiinnostusta siihen ketä siinä tiimissä oikein juoksee. Aloitimme kokeilun siten että Bolt juoksi erittäin kokeneen Sisun kanssa kärkikoirana. Epävarmin koira Terä juoksi yksin vauhtiparissa ja Rayek ja tiimin ainoa tyttönen Jirda toimivat pyöräkoirina. Kovaa ja tasapainoisesti veti koko valjakko ja Bolt kiskoi keulilla loistavasti! Intoa riitti ja veto näytti tehokkaalta. Koko koira tuntui olevan täynnä voimaa ja räjähtävyyttä. Vähän eri meininki kuin muutamaa päivää aiemmin. Tällä kokoonpanolla ajettiin reipas kolme kilometriä, jonka jälkeen vaihdettiin Terän ja Jirdan paikkoja. Matka jatkui kunnes päätettiin kääntyä takaisin päin. Samalla Sisun vauhti hiukan hiipui, joka väkisinkin jarrutti Bolttia. Hetken aikaa mietittiin kuka uskalletaan laittaa keulaan, mutta oltiin rohkeita ja laitettiin Rayek keulille. Ja ihan turhaan jännitettiin koirien kemioita työskentelytilanteessa. Molemmat nuoret urokset ovat loistavia vetopäältään, joten aivan se ja sama kuka siinä vieressä juoksisi.

Meillä oli suunnitelmana ajella maksimissaan viiden kilometrin lenkki, koska Jasminin koirilla ei vetokilometrejä ollut pahemmin alla. Hienosta valjakostamme innostuneena oli matkaa vahingossa kertynyt hiukan enemmän. Vielä viimeinen paussi pidettiin muutamaa sataa metriä ennen pihaan saapumista. Samalla vaihdettiin Rayek takaisin vauhtipariin ja jätettiin Bolt yksi keulille. Kiihdytys ja siinä kohtaan kun täysi vauhti päällä, tajuttiin edessä olevan matkan ainoa mutka. Mutkaan täysillä ja reen toinen jalas nappasi hyppyriin, joten eihän siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin kaatua komeasti. Se ainoa asia mikä minullekin on jäänyt mieleen valjakolla ajosta on se ettei reestä päästetä irti vaikka mikä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Minä ja Jasmin jäätiin molemmat tonttiin ja koirat jatkoivat omatoimisesti matkaa. Jasminin kanssa onneksi molemmilla hyvät refleksit, joten ei muuta kuin pystyyn mars ja spurtti koirien perään. Onneksi pojat olivat menneet solmuun ja matka tyssännyt siihen. Loppumatkaksi Jasmin jätti minut yksin reen jalaksille, jotta tiimi jaksaisi vetää mäen ylös takaisin pihaan. Ihan itse ohjasin viiden koiran valjakon muutaman sadan metrin matkan ylämäkeen! Pihassa päästettiin koirat irti, ja nyt olivat koko jengi ihan fine toistensa kanssa. Niin vain se yhteistyö yhdistää näitä meidän poikiakin <3 Loistavan treenin päätteeksi innostuttiin jo suunnittelemaan kisakuvioitakin! Aika varmasti Bolt nähdään joskus vielä Jasminin valjakon vahvikkeena! Meille hiihtokausi on kuitenkin aina se toissijainen, joten oikein mielellään lainaisin Boltin tälläisen valjakon jatkeeksi. Tiimin ensimmäinen veto yhdessä, yhdeksän kilometriä mentiin ja keskinopeus nousi yllättävänkin korkealle vaikka naperot joutuivat kiskomaan noin 135kiloa perässään kovassa pakkasessa.

Supertiimi vasemmalta oikealle: Rayek, Terä, Jirda, Bolt ja Sisu <3

Illalla tehtiin vielä intervallitreenit spinningpyörällä ja keskiviikko aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa (kunhan ensin käynnisteltiin puntoa työntämällä, vetämällä ja piuhoilla...).

Mukava pieni lomareissu jolta saatiin tuliaisena älytön flunssa. Sunnuntaina piti kilpailla Kangasalalla, mutta nyt jää väliin kun eivät keuhkot oikein ole kympin hiihtokunnossa. Nyt on ainakin aikaa leikkiä sohvamusheria peiton alla kuumeessa ja seurata IFSS:n Euroopan mestaruuskilpailuita Italiassa. Facebookin puolella on Suomen joukkueenjohtaja huolehtinut erinomaisesta live kuvasta, ja vaikka tuloksia odotellaan pitkään ja hartaasti on näiden kisojen seuraaminen aina yhtä kutkuttavaa :)

Mikä motivaatio?

Ehkä kilpailu-urani vaikeimmat viikot takana. Kaikki into treenaamiseen on kadonnut. Edes viime viikonlopun kaksi kilpailua eivät jaksaneet innostaa pahemmin. Paha mieli on näkynyt kaikessa arjessa, eikä ulos ole tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Vetotreeneihin lähteminen on ollut kaikkein vaikeinta, eikä niistä vähäisistä treeneistä ole pystynyt oikein nauttimaan.

© Auvo Kuusinen

Nyt jo muutama viikko sitten saatiin lunta tänne Etelään. Fiilis oli loistava ja lenkille tuli lähdettyä pitkänkin päivän päätteeksi. Alkuviikosta kickbikella ja muutaman lumisade päivän jälkeen suksilla. Latuja ei täältä meiltä päin löydy, mutta Espoon rantaraittia ei hiekoteta, joten kakkos suksilla menoksi vaan. Nämä muutama treeni vain päättyi meiltä aina hiukan huonoihin tunnelmiin.

Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.

Pari päivää keräsin rohkeutta lähteä taas vetolenkille. Lumen ansiosta kuitenkin laitettiin sukset jalkaan ja lähdettiin taas rantaraitille. Lunta oli tullut oikein mukavasti, joten aikamoiseksi kahlaamiseksi touhu meni. Olin jättänyt sauvat kotiin, joten vauhti ei treenissä päätä huimannut. Meillä on treenimahdollisuudet olleet aina pitkälti ihmisten ilmoilla yleisillä pururadoilla ja hiekkateillä, joten olen ottanut tavakseni aina ilmoittaa hyvissä ajoin ennen ohitusta ja vielä huikata kiitokset ohituksen jälkeen. Ohitustilanteet ovat nopeasti ohi ja Bolt juoksee aina omaa laitaansa kovaa ohi piittaamatta ohitettavasta. Tästä mielestäni erittäin siististä tavasta huolimatta saatiin jälleen yksi äkäinen espoolainen kimppuumme. Ohitimme koiranulkoiluttajan heti alkulenkistä, kiitimme ja jatkoimme matkaa. Takaisinpäin tullessa oli tämä rouva koiransa kanssa vastassa meitä kädet levällään estäen kulun. Ja taas meille huudettiin. Nyt oltiin jo soittamassa poliisit perään kun rikotaan kuulemma vähän kaikkia lakeja. Kuulemma ainakin ylinopeutta kuljetaan, jonka vuoksi aiheutamme suurta vaaraa koko yhteisölle (ihan mielelläni maksan ylinopeussakot, jos joskus Boltin kanssa tutkaan ajetaan ;)). Tällä kertaa tilanne oli jo hiukan koominen koska naisen argumentit olivat hiukan ylidramaattisia. Nätisti kuitenkin pyrin selittämään toimintatapamme ja lopulta myönnyin että siinähän soittaa poliisit. Ei kuitenkaan soittanut. Tällä kertaa ei tilanne ollut niin kammottava kuin muutamaa päivää aikasemmin, mutta silti tuli fiilis että emme me tänne mahdu. Jos lähes joka treeni päätyy siihen että joku raivoaa meille. Onneksi aina silloin tällöin joku ihana ihminen on aidon innoissaan, kannustava tai muutenvain ei huuda meille. En halua näitä kokemuksia yleistää kaikkiin espoolaisiin, mutta turhan paljon on tullut omalle kohdalle näitä negatiivisia kokemuksia, kun tässäkin kerroin vain nämä kaksi radikaaleinta. Näiden episodien jälkeen otin itse yhteyttä poliisiin ja varmistin harrastuksemme laillisuuden. Kuulemma kaikki ok niin kauan kun ei ajeta kenenkään yli. Eikä sitä riskiä onneksi hirmuisesti ole, paitsi näiden irtokoirien suhteen mitä tulee vastaa lähes joka lenkillä.

Bolt ja Ykä valmistautuvat kilpailuun <3

© Auvo Kuusinen

Tälläisten treenien jälkimainingeissa oli hiukan ahdistava lähteä kilpailuihin, mutta onneksi saimme hiihdellä rauhassa ilman raivoavia sivullisia. SPKL:n kilpailu Ahveniston moottoriradalla oli ihan mukava kisa, mutta vähän tuntui puuttuvan särmää sekä Boltilta että minulta. Bolt veti tasaisen vahvasti koko 10km matkan, vaikka kiersimme hurjat neljä kierrosta!! Enemmän ne samat ylämäet ottivat hiihtäjää päähän. Vauhti oli ok, mutta semmoinen viimeinen vauhti tuntui koiralta puuttuvan, ja itseltäni en löydä uskallusta laskea alamäkeen samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Sijoitus neljäs eli viimeinen. Vähän harmitti, mutta Boltin toinen vetoserti saavutettiin kuitenkin ihan kilpailukykyisellä ajalla. Sunnuntaiksi ajoimme Jyväskylään VULlin kilpailuun hiihtämään harrastesarjaan. Jälleen kovilla nimillä täytetyssä kilpailussa ihan ok suoritus. Tuomaksen lainaamien suksien ansiosta meillä oli aivan mielettömän kivaa ladulla. Omat sukset olivat lämppäkierroksella niin tahmeat ettei varmasti koskaan ole luistanut niin huonosti. Onneksi Tuomaksen lainaama suksi luisti ja viiden kilometrin kisamatka oli juuri sopivan lyhyt meille. Päädyttiin kilpailussa jälleen neljänneksi, mutta tällä kertaa jätettiin taaksekin oikein mukavasti porukkaa!

© Auvo Kuusinen

© Auvo Kuusinen

Jarru päällä, vaikka ei pitäisi... © Auvo Kuusinen

 Molempien starttien jälkeen vähän jäi Boltin juoksu pyörimään mielessä. Tuntui ettei koira oikein antanut kaikkeaan. Jyväskylästä kotimatkalla Hennan kanssa mietittiin jo kaikki skeanaariot, että miten saan Boltin taas kulkemaan. Päätin pitää useamman päivän tauon kaikista vedoista ja aloittaa taas lyhyemmillä matkoilla. Onneksi heti tiistaina päästiin jo Kaisan hierontaan HauPairiin. Iso kivi vierähti sydämmeltä, koska kävi ilmi että Bolt on ollut todella jumissa etukropasta. Ei kivaa tietenkään, mutta huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon kuin motivaatio ongelmat! Viimeisimmästä hieronnasta oli vierähtänyt normaalia pidempi aika, ja kyllä sen huomasi koiran kropasta. Boltilla on tapana vetää vasemmassa laidassa, joka hiukan vetää koiraa jumiin. Erityisesti sen takia säännöllinen kehonhuolto tekee pojalle todella hyvää. Nyt hieronnan jälkeen Bolt on ollut todella rennon oloinen ja tuntuu juoksevan oikein letkeästi. Ollaan käyty seikkailemassa meren jäällä, jossa ollaan vältytty äkäisiltä espoolaisilta, eikä olla edes vielä tiputtu jäästä läpi. Minä hiihtelen rauhakseen ja Bolt juoksee vapaana. Vedetään vain silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Positiivista on että koira saadaan kyllä kuntoon, koska tukijoukot ovat niin huikeat! Kuski vaan on aavistuksen rampa jo toista viikkoa, kun molemmat polvet ottivat sen verran ikävästi osumaa kaatumisissa. Vasemman polven vanha vamma kipuilee ja oikeassa polvessa lievää turvotusta sekä nyt jo kovin vihertävä tennispallon kokoinen mustelma. Ja ettei päästäisi liian helpolla niin suksilla kaatuilut (ihan joka treeni mennään ainakin yhdessä mutkassa nurin...) ovat kiusanneet oikeaa olkapäätä. Ja äiti aina väitti että koirapyöräily on vaarallista. Enemmin tässä hiihtämisessä tarvitsisin sen kuplamuovin ympärilleni. Tai sitten voisi oikeasti opetella hiihtämään...

Ehkä pitäisi itsekin tehdä jotain siellä koiran perässä.... :D Kiitos Auvo Kuusinen jälleen upeista kuvista!

Kollaa kestää ja koirat juoksee - VUL SM 2018

Vauhdikas viikonloppu koirahiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailuissa Kontiolahden ampumahiihtoladuilla. Suomen (ja samalla maailman) terävin kärki oli kerääntynyt nauttimaan urheilun tunnelmasta huikeille laduille ja samalla taistelemaan Suomenmestaruus mitaleista. Minä ja Bolt ei tällä kaudella päästä lähellekään näiden huippujen suorituksia, joten tyydyimme kilpailemaan harrastussarjassa. Ja päätös oli kyllä täysin oikea.

Minun ja Boltin kilpailumatka alkoi jälleen aikamoisella jonglöörauksella julkisilla kulkuvälineillä. Meidän rakas punto on korjaamolla edelleen, joten suksipussi, matkalaukku ja koira kainalossa urheiltiin itsemme perjantai iltana Hyvinkäälle. Bussi - Metro - Juna yhdistelmä kaikkine vaihtoineen kävi hyvin lämmittelykierroksesta. Metrossa Bolt tyynen rauhallisesti istui toisen matkustajan syliin sen enempää lupia kyselemättä, ei kuulemma haitannut, vaikka minua saattoi hiukan nolottaa. Junassa herra keräsi kehuja ja huomiota, kun ruuhkajunan hiukan erilainen matkustaja keräsi sympatiat. Henna poimi meidät Hyvinkään juna-asemalta, jonka jälkeen juoksutettiin Bolt ja Ykä, käytiin saunomassa ja siitä sitten nukkumaan ajoissa, jotta neljältä soivaan herätyskelloon heräisi mahdollisimman pirteänä.

Lauantai aamuna klo 5:03 starttasimme kohti kilpailupaikkaa. 10:07 oltiin perillä, joten hyvin ehdittiin vielä rataselostukseen, sekä kiertämään kisalatua. Tosin itsehän laiskottelin ja kiersin vain alkukilometrit, jotta ehdin varmasti ajoissa auttamaan Tuomas Notkoa oman starttinsa kanssa. Tuntui hassulta olla katsomassa ja jännittämässä kaikkien kaverien kilpailuita, kun itsellä ei ollut tämän kilpailureissun suhteen oikein mitään tavoitteita. Autoin Tuomaksen ajoissa startti viivalle, lämppäilin Liekkiä ja lähetin pojat matkaan. Sitten vain jänniteltiin maalissa kaikkien tuloksia ja ihasteltiin vauhdikkaita lähtöjä. Kontiolahden ampumahiihtostadion oli todella hieno kilpailupaikka erityisesti yleisölle. Maalialueen katsomosta pääsi näkemään niin lähdöt kuin maaliin tulot, sekä kierrokselle kääntymiset ja pitkän pätkän stadionia lähestyvistä hiihtäjistä. Ihan oli ison urheilujuhlan tunnelmaa. Tuomas ja Liekki ottivat miesten sarjasta ylivoimaisen Suomenmestaruuden, myös naisissa Maija Nivala vei mestaruuden lähes minuutin erolla seuraavaan. 

Kisan isointa mäkeä kiipeämässä © Outi Pisto

© Outi Pisto

© Outi Pisto

Kun kilpailuluokat oli jännitetty oli aika alkaa keskittymään omaan höntsä kisaan. Tietysti kaikki alkurutiinit suoritettiin Boltille kuin oltaisiin MM-kisoihin valmistauduttu. Koirahan ei tiedä eroa mikä kisa on kyseessä. Into reitille on aina samaa tasoa. Bolt lämmitteli Aliina Mäkisen avustuksella sillävälin kun minä sekoilin etsiessä kaikkia mahdollisia puuttuvia tavaroita. Hanskat olivat hukassa ja vetoliina sai Tuomakselta huonot arvostelut. Meidän 5 vuotta vanha zero DC vetoliina ei kuulemma enää jousta tarpeeksi. Tuomas lainasi kisaan oma tekemänsä liinan, ja kyllähän eron joustossa huomasi välittömästi. Hanskatkin löytyi, mutta lasit olivat jääneet kotiin. Starttiviivalle kuitenkin päästiin ajoissa ja Tuomaksen avustuksella päästiin tekemään oikein lentävä lähtö. Suksi tuntui toimivan, vaikka keli olosuhteet olivat muuttuneet aivan täysin päivän aikana. Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt ladulla yhtään mitään. Lunta tuiskusi taivaalta sekä Boltin tassuista suoraan minua silmiin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin hurjat laskuosuudet, ja minuutilla eteenlähtenyt saatiin kiinni jo ennen isoja nousuja. Ohitus oli oikein nätti, vaikka Bolttia hiukan turhautti juosta ulkokaarteessa ohi. 

Kohti maalialuetta  © Outi Pisto

Radan ylämäet olivat aivan kammottavan pitkiä ja raskaita sekä minulle että koiralle. Kotona meillä Espoossa ei ole tietoakaan ylämäistä (eikä siitä lumestakaan...) joten ylämäkiin hiihtäminen oli aivan kauheaa räpeltämistä. Tasaisella sain wasperin kulkemaan yllättävän hyvin ja suksi pysyi nätisti kropan alla. Alamäkien jälkeen taas säärissä pakotti aivan kauheasti, mutta sekin johtuu vain tekemisen puutteesta. Kisa meni kaikesta huolimatta todella hyvin aina maalisuoralle asti. Stadionille kääntyessä ohjeistin Bolttia oikealle hiukan liian vahvasti ja poika olisi lähtenyt toiselle kierrokselle. Huomasin Boltin ajatuksen ajoissa, joten sivuttaisnykäisy ei ollut paha, mutta kuitenkin aivan riittävä kaatamaan surkean hiihtäjän. Pyllähdin maalisuoran päätyyn ja Bolt jatkoi kiskomista. Liu'uin kyykyssä Boltin perässä ja yritin päästä pystyyn. Väsyneet jalat eivät kuitenkaan saaneet väännettyä kroppaa pystyyn joten pyllähdin uudestaan ja Bolt oli pakko pysäyttää. Könysin pystyyn ja jatkettiin maaliin. Aikaa meni hävyttömästi hukkaan, mutta maalilinjan ylittäessä menimme silti kärkeen. Eemeli Mäkinen jäi vain sekunnin meidän taakse. Iloinen yllätys kuitenkin lieveni hiukan kun Henna ja Ykä tulivat hurjaa kyytiä maaliin vieden meidät yhdeksällä sekunnilla. Kilpailussa oli mukana monta muutakin kovaa hiihtäjää hyvillä koirilla, mutta kukaan ei mahtunut tiputtamaan meitä enempää. Saimme olla tyytyväisiä toiseen sijaan. Sunnuntaina pitäisi pysyä vain pystyssä. 

Arin ja Spencen lähtöä auttamassa © SporttiRakki/Tiina Jurvakainen

Sunnuntaina oli vuorossa oma suosikki lajini eli yhdistetty. Yhdistetyssä koirakko hiihtää ensimmäisen kierroksen pulkan kanssa, joka tuo suoritukseen lisäpainoa koiran koon mukaan. Puolessa välissä pulkka jätetään pois ja hiihdetään naru osuus maaliin. Tämä kilpailu tapahtuu aina yhteislähtönä, joten jännitystä ei radalta puutu. Miesten kilpailussa pääsin lähettämään Boltin veljen Spencen matkaan. Mahtava tunne kun yli puolet omasta painosta painava koira kiskoo raivopäänä, kun haluaisi jo juosta. Naisten startin pääsin katselemaan katsomon puolelle ja siitä kilpailusta ei jännitystä puuttunut, kun kolareita oli useampia ja ladulla muutenkin ruuhkaa kun kilpailijoita alkaa näissäkin luokissa olla todella paljon. 

Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi. 

Oli todella turhautunut, mutta Bolt oli super innoissaan lähdössä uudelle kierrokselle. Joten lähdettiin purkamaan kuskin ärsytys ylämäkiin. Kierrettiin treenin kannalta neljän kilometrin lenkki ja Bolt veti hyvin. Itsellä hapotti jo pahasti, mutta selviydytiin kuitenkin. Toisen kerran maalialueelle saapuessa ei ärsyttänyt juuri ollenkaan. Bolt olisi halunnut lähteä vielä kolmannelle kierrokselle, ja koiran innon nähtyäni myötä katosi loputkin ärsytykset. Koira on huikein ja nauttii tuosta hommasta aivan mielettömästi. Se vain juoksisi aina vaan <3

© Outi Pisto

Viikonloppu oli oikein hauska. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä siinä samalla kisafiilikseenkin. Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja kiitokset järjestäjille hienosta kilpailusta! Kotona oltiin Boltin kanssa eilen hiukan ennen yhtätoista illalla, ja samantien laitoin menemään seuraavat ilmoittautumiset. Ensiviikonloppuna kilpaillaan Hämeenlinnassa SPKL:n kilpailussa A-naiset sarjassa, jonka jälkeen matka jatkuu Vaajakoskelle VUL:n kilpailuihin, jossa osallistutaan jälleen harrastussarjaan. 

Yksi väsynyt matkustaja kotimatkalla metrossa <3

SPKL Imatra 20.1.2018

Talvikausi aloitettiin Boltin kanssa viime viikonloppuna Imatralla. Ensimmäistä kertaa hiihtouramme aikana tuli lähdettyä Vuoksenniskan laduille hiihtämään, ja näin kilpailun jälkeen voin todeta, ettei kauhean herkästi toista kertaa mennä. Latu oli huippukuntoinen, järjestelyt toimivat virheettömästi, mutta ladun profiili oli tappava. Ylä- ja alamäkiä tauotta. Ei meidän hiihtotaidolla tai -kunnolla tuollaisista selvitä millään.

Starttikiihdytys!  © Roosa Heikura

© Roosa Heikura

Lähdimme kilpailuun pitämään hauskaa, ja hauskaahan meillä oli kaikkialla muualla paitsi ladulla. Tai ensimmäisen 3km meni vielä hurmoksessa, mutta huonosti luistava suksi ja olematon hiihtorutiini latisti tunnelmaa. Bolt veti kilpailussa todella hyvin, mutta kuntoa ei ole vielä noin pitkälle ladulle. Kymmenen kilometriä raskaalla ladulla, hurja taakka perässä laski vauhtia erityisesti kilpailun toisella kierroksella. Omat jalat alkoivat painaa jo ensimmäisten kilometrien aikana, jonka takia mutkat muuttuivat hitaammiksi ja ylämäkien kiipeäminen oli kammottavaa sähellystä. Bolt antoi kuitenkin vahvaa tukea kiipeämiseen, joskin mäkien jyrkkyydestä johtuen vauhti tippui välillä aivan kävelyksi. Alamäet olivat ainoita, joissa meno tuntui hyvältä ja vauhti oikealta.

Toiselle kierrokselle matkalla! © Roosa Heikura

Kilpailun viimeisen kilometrin aikana, kisan jyrkimmässä ala- ylämäki yhdistelmässä Bolt irtosi minulta vyöstä ja jatkoi matkaa itsekseen. Bolt juoksi mäen päälle syömään lunta, eikä suostunut maanittelusta huolimatta palaamaan minun avuksi. Jouduin siis kiipeilemään tuon kammottavan mäen aivan ilman vetoapua. Kroppa ihan väsyksissä iskin Boltin kiinni vyöhön ja jatkoimme viimeiset mutkat maaliin. Hapotti koko kropassa.

yli 9km takana ja koira vetää silti hyvin <3 © Roosa Heikura

Ero kärkeen oli suhteellisen kammottava. Vaikka kovimpia aikoja hiihtivät muutamat Suomen huippukoirakoista, oli ero silti aika iso. Kolme minuuttia nopeammin tulivat nämä itseäni reilusti taitavammat hiihtäjät. Hiihtokoulu alkaa heti tänään, ja huomennakin vielä hiihdetään, mutta sen jälkeen, jos on säätiedotuksiin uskominen, niin menetämme  nyt jo viikon kestäneen talven. Tavoite olisi  saada ensiviikonlopun kilpailu startteihin jo ainakin 20 hiihtokilometriä pohjalle. Imatralla startattiin uusilla monoilla, joilla ei oltu edes lumessa kävelty, saati sitten hiihdetty, koko talvena.

Tämä surkea säätilanne on ajanut suunnittelemaan erittäin tiiviin kilpailukalenterin, jotta päästäisiin suksille edes noin kerran viikossa. Kierrämme kilpailuita treenin kannalta, jotta edes maaliskuussa Kallinkankaan SM-kilpailuissa voisimme kilpailla jonkinlaisten tavoitteiden kanssa. Vaikka tarkoitus oli jättää VUL SM kokonaan väliin, päätimme kuitenkin starttailla harrastussarjassa huvin ja kunnon vuoksi. Harrastussarjan taso on kuitenkin aika huikea, joten eiköhän sielläkin päästä kilpailemaan ihan "tosissaan".

Kauden startti oli suhteellisen kaaoottinen mutta eiköhän tästä vielä nousta. Vaikka meidän kilpailukauden avaus ei mennyt aivan kovin hyvin, on Boltin rakkaat pentuset korkanneet myöskin hiihtouransa. Väke ja Kirsi hiihtivät myöskin 10km lenkin ja voittivat minut ja Boltin komeasti. Isla tyttönen pääsi juoksemaan 5km, mutta olisi kuulemma mieluusti jatkanut vielä toiselle kierrokselle. Uskon että Boltin pikkuisista kuullaan vielä!

Ensiviikolla kirjoitellaan sitten seuraavaa kilpailuraporttia. Nyt pitäisi kuulemma keskittyä sähköturvallisuuden luentoon vähän enemmän :)

2018

Niin sitä hujahti taas yksi vuosi minun ja Bolttisen elämästä. 2017 alkoi rikkonaisesti jälleen huonolla talvikaudella ilman kunnollisia treenimahdollisuuksia, mutta jatkui kuitenkin mukavana nousukiitona kohti vuoden päätöstä. Takaiskuista huolimatta treenasimme tiemme ensin Suomen top kolmen porukkaan, ja siitä vielä hätyyttelemään sitä Maailman terävintä kärkeä. 

Vuoden 2018 tavoitteet tulevat lähentelemään samankaltaisia tavoitteita kuin nyt jo menneenä vuonna. Focus on tällä kertaa EM-kilpailuissa syksyllä 2018. 

Rankka vuosi 2017 opetti kuitenkin muutaman seikan, joihin täytyy kiinnittää huomiota vuonna 2018. Vaikka kilpaileminen Suomen ja Maailman huipulla on ollut aina unelmani ja tavoitteeni, on nyt tänä vuonna otettava rennommin. 2017 oli erittäin stressaava, ja jatkuva keskittyminen vain treenien suunnitteluun ja toteuttamiseen, sekä kisamatkojen rahoittamiseen vei liian paljon aikaa ja energiaa koulu töiltä ja sosiaaliselta elämältä. Ensi vuonna en aio lopettaa elämistä kilpailemisen takia. Tämän päätöksen tein erityisesti nyt alkavan hiihtokauden osalta. Koirahiihto on ollut suosikki kaikista maailman lajeista jo vuodesta 2011, mutta etelän olematon talvi on vienyt meiltä harrastamisen ilon. Talvikaudella tavoitteena Boltin kanssa siis ei todellakaan ole mitalit. Lähdemme kyllä kilpailemaan muutamat kilpailut, mutta lähinnä vain moikkaamaan tuttuja, pitämään yllä kilpailurutiinia sekä pitämään hauskaa. Muutenkin kevään aikana on tarkoitus tsempata koulun suhteen, joka jäi aivan liian vähälle huomiolle viime syksynä. 

Hiihtämään me jo haluttaisiin... Robur Sprint 2017

Joulun aikana olemme Boltin kanssa latailleet akkuja kaikessa rauhassa. Tällä kertaa vietimme joulun eri mantereilla. Bolt erittäin hyvässä hoidossa Nooran ja Timon luona, minä niin ikään huikeissa puitteissa Kanadan Montrealissa. Kroppa ja pää olivat syksyn koulu-treenit-työt rumbasta niin hajalla, että kahden viikon löhöily kaukana kaikesta stressattavasta tuli erittäin tarpeeseen. Poikaystäväni Väinön perheen luona vietetty joulu osui täydelliseen kohtaan, vaikka menomatkasta ei meinannutkaan tulla mitään peruuntuneen lennon takia. Joulun viettoon pääsin matkustettuani yksin 49 tuntia Suomesta. Lennot kulkivat lopulta Helsinki - Tukholma - Lontoo - Miami - Montreal. Näin jälkikäteen ajateltuna, aika huikea kokemus tuommoinen pikkuseikkailu. Kaksi viikkoa Montrealissa sisälsi paljon upeita säitä, ulkoilua kanadalaisen karvakamuni Roopen kanssa,  hyvin vähäsen urheilua mm. seinäkiipeilyn ja kotikuntosalin muodossa, loistavaa ruokaa aivan liikaa sekä paljon hyvää seuraa. Nyt kaksi kertaa Montrealissa käyneenä, on tuo kaupunki saanut minut aika addiktoituneeksi. Miljoona kaupunki, joka ei tunnu siltä. Latuja kulkee paljon, ulkoilijoita on joka puolella ja tekeminen ei lopu, kunhan jaksaa itsensä nostaa sohvalta ja lähteä pakkaseen. Vaikka reissu olikin huikea, olin kotiinpaluusta super innoissani. Bolttia ehti tulla todella kova ikävä kahden viikon eron aikana. Kotimatka sujui onneksi menomatkaa kivuttomammin. Finnair kuljetti nopeasti ja turvallisesti kotiin. Iso osa tästä tekstistä syntyi juurikin vaihtokentällä John F. Kennedyllä New Yorkissa.

Minun seikkaillessa pitkin maailmaa, Bolt nautti elostaan täysin rinnoin Piinan, Maisan ja Puppen kanssa. Säät eivät ole Helsingissä oikein suosineet treenaamista, mutta onneksi Bolt viihtyy hyvin myös kainalossa sohvalla. Bolt on päässyt vierailunsa aikana muutaman vetotreenin lisäksi touhuamaan mm. agilityä. Nooran kanssa ollaan joka päivä viestitelty hömpän kuulumisista, ja kuulemma istuu laumaan niin hyvin että voisi vaikka jäädäkin. Heti Suomeen päästyäni hain kuitenkin  rakkaan pikku elukan takaisin kotiin, jonka jälkeen ollaan epätoivoisesti yritetty nukkua jetlag pois. Karu paluu arkeen oli jo kuitenkin heti 2.1. töiden muodossa.  Koulu jatkuukin vasta ensiviikolla.

Boltin joulu oli erittäin onnistunut (huomaa ehkä vähän nuista kuvistakin :)) ja siitä valtava kiitos kuuluu Nooralle ja Timolle <3 

Tästä linkistä Boltin ja Piinan eloa ja lisäksi Boltin taidonnäyte agilitystä. Ei aina ihan tuo into ja äly kohtaa Boltissa :D

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

Meillä kotona Espoossa ei ole tällä hetkellä ollenkaan lunta, joten treenit toteutetaan nyt kickbikella. Onneksi on myös niin lämmin, ettei maa ole edes jäässä, joten tassut eivät kärsi. Huomenna starttaa monen muun kilpailukausi Törmis-Sprintissä, mutta me vielä haaveillaan lumesta. Ensimmäinen kilpailumme tälle kaudelle piti olla SM-kilpailut Joensuussa Tammikuun lopussa, mutta Henna Lapin innostamana lähdemme kahden viikon päästä pyörähtämään Ruotsiin kilpailuihin. Mikäs siinä kun kilpailumatka Ruotsiin on suurinpiirtein samanverran kuin meiltä esimerkiksi Rovaniemelle. Kilpailuihin tähtääviä treenejä ei olla ajettu/ hiihdetty vielä yhtäkään, eikä kuskilla ole vielä edes monoja. Mutta kaikki aikanaan, eikä nyt jakseta stressata pikkuasioista ;)

Vaikka tällä menolla ei etelässä päästä kertaakaan hiihtämään talven aikana, on minulla ja Boltilla suunnitelmissa muutto Rovaniemelle kevättalvella. Koulun harjoittelujakso innosti minut hakemaan harjoittelu paikkaa kehä kolmosen ulkopuolelta, ja tästä syystä muutamme Boltin kanssa Rovaniemelle maaliskuussa. Pääsemme nauttimaan hiihtokauden upeimmista säistä kuudeksi viikoksi. Kilpailut ovat jo tuossa vaiheessa enemmän ja vähemmän ohi, joten talven menestykseen tämä operaatio ei pääse vaikuttamaan, mutta lähdetään pitämään hauskaa.

IFSS World Championships 2017 Poland

Unohtumaton roadtrip, mutakaaoksella kuorrutetut MM-kilpailut, rakkaita ystäviä, kansainvälisiä uusia ja vanhoja tuttavia sekä suunnaton ylpeys Suomen menestyksekästä maajoukkuetta kohtaan. Asiaa on taas kokonaisen viikon verran. Omaa suoritusta kohtaan on ristiriitaiset tuntemukset, jotka toivottavasti selkiävät vähän tässä samalla itsellenikin.

© Katja Juntunen

Reissuun lähdimme tosiaan tyttöporukalla Jasmin Köcherin ja Noora Waltarin kanssa. Olimme Suomen joukkueesta viimeiset lähtijät, mutta koska Nooran kanssa luotettiin omaan jaksamiseen auton ratissa otettiin matkan aikana kiinni meitä 12tuntia aiemmin startanneet Suomalaiset. Neljä tuntia nukuimme hotellissa Latvian Bauskassa, mutta muuten ajoimme koirien pissataukoja ja muutamaa Lidl ja Mäkkäri kierrosta lukuunottamatta suoraan Puolan Kozleen. Tarkoituksena oli Nooran kanssa nukkua vuorotellen matkan aikana, mutta mennessä innostus kilpailuista piti kaikki hereillä joten höpöttelyksihän se meni. Koirille meillä oli varattu hyvät tilat ja lopulta saatiin Helsingin satamassa pakattua pyörätkin auton sisään vaikka tarkoitus oli kuskata niitä auton perässä. Tilaa riitti kaikille hyvin ja matkustaminen oli mukavaa. Yllättävän nopeasti hujahti lähes 24h autossa. Puolassa majoituimme hotel Kama Parkissa noin 30min ajomatkan päässä kilpailupaikalta. 

Meidän reissuteam <3

Torstai 23.11. Avajaiset

Kilpailuiden avajaispäivä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella ja kilpailupaikkaan tutustumisella. Hurjia huhuja oli kantautunut jo matkalle meidän korviin, mutta todellisuus iski vasten kasvoja kun saavuimme kilpailupaikan liejuun. Stake out oli rakennettu maissipellolle ja viimeisen kuukauden hurjat sateet Puolassa olivat yllättäneet kilpailujärjestäjät. Mutaa oli pahimmillaan puoleen väliin säärtä, joten kumisaappaita tuli ikävä. Myös pellot olivat veden peitossa, joten lähtö ja maalialueet menivät uusiksi. Rata lyheni noin 700metriä. Kauhulla odotettiin lupaa lähteä kiertämään itse kilpailureittiä.

Tältä näytti meidän MM-kisarata 2017 © P.S Photo

Iso osa suomalaisista kierrättivät koiransa kävellen kilpailureitin läpi. Itse tein päätöksen luottaa koiraan. Koskaan ennen en ole Bolttia kierrättänyt kisareitillä etukäteen, eikä ongelmia ole ilmennyt. Bolt olisi vain turhaan kuumunut radalla ja turhautunut kävelyvauhtiin. Nappasin siis pyörän ja Nooran toiseksi silmäpariksi tutustumaan reittiin. Alku vaikutti kaikkien kuvailemaan reilusti paremmalta. Hiukan möykkyinen hiekkatiepohja, jossa kuitenkin vauhtien pitäisi päästä nousemaan todella koviksi. Kauan ei kuitenkaan tätä kestänyt. Mutaa löytyi muutaman suoranpätkän jälkeen. Ja sitä mutaa oli paljon ja se oli liukasta. Hitaassa vauhdissa tuntui että pyörä vain sutii paikallaan ja suoraa ajolinjaa oli mahdoton löytää. Kovempaa kun yritti ajaa oli fiilis kuin venäläistä rulettia pelatessa; joko sitä kaatuu tai ei, itsellä ei ollut mitään kontrollia pyörän toimintaan. Ja reitin loppua kohti mutakohdat vain pitenivät ja pahenivat. Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat. Nooran kanssa kierrettiin vielä 3km lenkki ihan treenin kannalta ja lopulta lähdin vielä Tuiren mukaan kiertämään meidän oman kisareitin toiseen kertaan. Ajolinjat tuli painettua hyvin mieleen, vaikka hyvin sitä tiesi, ettei niiden noudattaminen tulisi olemaan mitenkään helppoa.

Pitkä päivä meni hujauksessa ja illalla käväistiin vielä edustamassa kilpailuiden avajaisissa. Kävin pyörähtämässä Suomen edustajana MM-lavalla yhdessä Jonna Lipposen ja Teemu Lojamon kanssa. Illalla hotelilla uni maistui hyvin, eikä perjantain kisapäivä edes jännittänyt. Vielä.

Perjantai 24.11. Ensimmäinen kilpailupäivä

Melkein ihmetytti herätessä kuinka vähän jännittää. Aamupuuro maistui, en sählännyt pahemmin ja kaikki tarvittava tuli pakattua mukaan. Rauhallisin mielin lähdettiin kohti kilpailupaikkaa, missä odotti elämäni ensimmäinen arvokisastartti aikuisten koirapyöräilysarjassa. Noin puolessa välissä matkaa kilpailupaikalle bongasimme Jasminin kanssa maissipellon ja flashback kilpailupaikasta jysäytti kisajännityksen jokapuolelle kroppaa. Aamupuuro yritti kiivetä takaisin ja mieli vajosi omaan kuplaan. Edellisen päivän ratatsekkauksen perusteella tiesin tasantarkkaan ettei rata ollut meille hyvä. Oma ajotekniikka on vieläkin ruosteessa, joten mutavellissä ei saataisi meidän parasta tulosta mitenkään aikaiseksi. Haaveilin ennen radan näkemistä hiukan korkeammista sijoituksista (top 10 oli alkuperäinen tavoite), mutta perjantai aamun mietteet olivat lähinnä hengissä selviämisessä. Tavoitteeksi asetettiin pystyssä pysyminen ja oman tason ajosuoritus.

Tästä linkistä näkee meidän startin perjantain kilpailuun :)

Starttiviivalla ei jännittänyt enää pahemmin. Yhdeksän vuoden kisaamisen ansiosta mieli on alkanut oppimaan jo hiukan hermojen hallitsemista. Luotto Bolttiin oli kova ja halu mennä kovaa sitäkin kovempi. Lähdettiin mielestäni hyvin. Painettiin täysillä, mutta ensimmäisessä mutakossa vauhdin tyssätessä muuttui kilpailu huomattavasti raskaammaksi. Muta oli erittäin imuttavaa ja tahmeaa, joten sekä Boltilta että minulta vaadittiin valtavasti voimaa, jotta ylipäätänsä edettiin radalla. Nopeissa kohdissa mentiin hyvää kyytiä, mutta mutaiset kohdat tiputtivat vauhdin aivan olemattomaksi. Valmiiksi mietityt ajolinjat eivät toimineet, joten välillä oltiin hyvin syvällä mudassa. Kerran taakse lähtenyt yritti tulla ohi meistä (ainakin siltä kuulosti, ja juurikin siinä pahimmassa mutakossa), jolloin väistin asianmukaisesti ja tietysti siihen kaikkein syvimpään railoon, josta ei sitten noustu ennen seuraavaa mutkaa. Ohi eivät kuitenkaan päässeet koska ilmeisimmin samalla hetkellä oli heille sattunut jotakin, koska mutkaan päästessämme oli tämä ruotsalainen taas kaukana takana. Jatkettiin omaa suoritusta, jota kuitenkin ilmestyi haittaamaan jumiutuneet vaihteet. Mutaa oli tässä kohden lentänyt jo niin paljon, ettei vaihteet suostuneet ensin vaihtumaan ja sen jälkeen jumiutuivat aavistuksen liian pienelle vaihteelle. Aina välillä pyörähdettiin myös puolisen kierrosta tyhjää ennenkuin nappasivat kiinni.

Puhtaudesta päätellen tässä ollaan menossa alkumatkasta. © Izabela Gettel

Maaliin! © Yuliya Belyanina

Hyvin turhauttavaa ajoa, mutta selvittiin maaliin. Maalilinjaa ylittäessä olo oli hyvä. Ja tämä ei ollut millään tasolla hyvä juttu. Maahan lysähdin perinteisesti, mutta ei oksettanut, ei sumentunut silmissä eikä jalat olleet aivan letkut, joten kaikkea ei oltu annettu. Voimien jako oli mennyt kilpailusuorituksen aikana siis pieleen. Tuloksia odotellessa ei odotukset olleet kovin korkealla, joten tieto sijasta 17. ei tuottanut oikein minkäänlaisia tunteita. Sunnuntaina jatkettaisiin sitten toivottavasti puhtaammalla suorituksella (mieluusti myös kirjaimellisesti... mutaa oli aivan joka puolella...)

© P.S. Photo

Myöhemmin tuloksia tutkiessa kuitenkin heräsi pieniä hyviä viboja kun huomasin jättäneeni kauas taakse muutaman minun kanssani juniorluokissa useamman vuoden kilpailleen urheilijan. Junnuluokissa olin aina hävinnyt ainakin tälle eräälle norjalaiselle, ja nyt oli minun vuoroni olla johdossa! Tuloksista ilmeni myös radan hitaus. Meillä Boltin kanssa vauhti oli säälittävän surkea 29.52, mutta silti oltiin tasantarkkaan naisten sarjan puolivälissä (34 osallistujaa). Ja tästä sarjasta puuttui vielä kaikki puhdasrotuisten rekikoirien (huskyt, malamuutit ja samojedit jne.) kanssa kilpailijat sekä tänä vuonna oli myös veteraani naisille oma sarja koirapyöräilyyn. Ihan ok oltiin siis menty, vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin mennä hurjasti kovempaa.

Loppupäivä meni lähtö ja maalialueella juostessa ja muita suomalaisia kannustaessa. Suomella oli todella hyvät asetelmat seuraavien päivien startteihin. Muutama johtoasema sekä monta hyvää sijoitusta iskuetäisyydellä mitaleista!

Lauantai 25.11. Toinen kilpailupäivä

Tänään meillä ei ollut Boltin kanssa startteja ollenkaan. Hiukan erikoisempi ratkaisu tälläinen välipäivä, mutta sopi meille mitä parhaiten. Keskityin koko lauantain handlaamaan muiden suomalaisten koiria sekä kuvaamaan kaikkea mahdollista mitä eteen sattui. Kilpailupaikalla nähtiin ilmiömäisiä suorituksia suomalaisilta ja ääni tuli kannustettua täysin käheäksi. Myös ensimmäiset maailmanmestaruuden päästiin ratkomaan ja nämä ratkaisut olivat aikamoista juhlaa suomalaisille! Kahdeksan koiran kärryluokassa Vesa-Pekka Lehtomäki voitti maailmanmestaruus kultaa ja samaisen luokan pronssin nappasi Ville Halme! Myös kuuden koiran kärryluokassa mentiin suomalaisten dominoidessa kun Antti Mäkiaho voitti ylivoimaisesti MM-kultaa!

Tuomas Notko maaliin kahden koiran kärryssä! Dory antoi handlerille aikamoisen kielarin ;) © C A M

Niin tärkeitä <3

Lauantaina saatiin iloita myös erityisesti suomalaisten juniorurheilijoiden loistavista suorituksista. Jo perjantaina oli Jonna Lipponen kiitänyt tyttöjen pyöräluokassa itsensä kiinni MM-kultaan ja lauantai loi suurta luottoa suomen valjakkourheilun tulevaisuuteen. Patrik Siekkinen juoksi Boltin veljen Riskin kanssa poikien canicrossissa kiinni hopeamitaliin, ja samassa luokassa Eemeli Mäkinen tavoitteli mitalia juoksemalla neljänneksi. Tyttöjen puolella niin ikään Aliina Mäkinen oli kiinni mitalin kannassa juoksemalla neljänneksi, ja Jonna Lipponen ja Lotta Ahlström pitivät sijoituksia 6. ja 9. Aliina kilpaili myös yhden koiran kickbike luokassa, jossa hätyytteli myöskin mitalisijoja tiukassa kilpailussa. Tälläinen ex junnu tunsi suurta ylpeyttä näitä katsellessa <3


Päivä oli jälleen pitkä ja jatkui aina vaan. Illalla päästiin herkuttelemaan paikallisella ruualla Musher Dinnerissä. Väsymys oli vahvasti läsnä ja se näkyi ja kuului kauas. Kun näkee parhaita ystäviään harvoin, niin silloin ei pahemmin välitetä ympäristöstä vaan nautitaan täysillä toisten seurasta! Kuulemma suomalaiset ovat äänekkäitä, terkuin joku Norjan maajoukkueesta. Uni maistui jälleen. Boltin kainalossa extra hyvin <3

Minusta ja Boltista löytyy varmaan enemmän nukkumiskuvia kuin kisakuvia tältä reissulta :)

Sunnuntai 26.11. Kolmas ja viimeinen kisapäivä

Super aikainen herätys, auton pakkaus ja vielä kerran kilpailupaikalle. Olo oli ihan hyvä, vaikka vähän jännitti radan kunto yön sateiden jälkeen. Ja ihan syystä jännittikin. Ennen omaa starttiani klo 8:33 oli korviin kantautunut jo useita kaatumisia. Todella moni oli mennyt nurin erittäin liukkaaksi muuttuneella radalla. Lähdettiin siis jälleen selviytymään hengissä maaliin asti. Kisakärpänen onneksi puraisi jo heti ensimmäisellä pidemmällä suoralla. Meidän eteenlähteneen selkä läheni hyvää vauhtia ja lähdettiin Boltin kanssa siis nostamaan sijoitustamme aivan tosissaan. Ohi mentiin jo toisella suoralla kun tämä tsekkiläinen ajoi suorallakin mutaiset kohdat vähintään toinen jalka maassa.

Ohitus meni Boltilta täydellisesti, vaikka tilaa oli hyvin vähän. Hyviä ajouria ei ollut ja ohitettava ajoi keskilinjaa  parhaalla pohjalla. Bolt valitsi reitin itselleen kuitenkin erinomaisesti vasemmanlaidan vesilammikoista, joista ei siis yleensä suostu juoksemaan. Vesilammikon pohja oli tasainen, joten ohitus saatiin menemään nopeasti ja turvallisesti. Hetken roikkui tsekki peesissä, mutta onneksi Bolt ei välittänyt vaan jatkoi juoksua maalin kuva silmissä. Rapa kohdissa saatiin kiskottua hyvin eroa ja vaikka ajaminen oli reilusti haasteellisempaa kuin perjantaina, tuntui kisaaminen paremmalta. Omasta kropasta sai paljon paremmin irti tehoja ja liukkaalla ajaminen oli jännittävyyden lisäksi yllättävän hauskaa. Pystyssä pysyttiin yllättävän hyvin kun mutkat otettiin supervarovaisesti ja suorilla koitin keskittyä tasaiseen pyöritykseen ja pyörän hallintaan. Kertaakaan en napannut lukkopolkimia irti ja päässä soi vahvasti Matti Laaksosen toteamus kevät leiriltä, että vauhti korjaa ajovirheet. Ei aivan pitänyt paikkansa kun kerran luiskahti pyörä suoralla alta. Koira jatkoi muutaman metrin, mutta pysähtyi kuitenkin mudassa raahautuvan pyörän painon ansiosta. Mudasta kivutessa vähän jo huippasi, mutta matka jatkui suoraan ilman solmuja. Tälläisissä yllättävissä tilanteissa adapterin merkitys kasvaa ja sai taas olla tyytyväinen tuohon antenniin! Kunnon solmu tässä kohtaa olisikin puuttunut tästä fiaskosta.

Aivan upeita kuvia Paulius Stravinskas saanut napattua meistä! Kuskia tosin ei paljoa näy kurakuorrutuksen alta...

Kaatumisen jälkeen saatiin paketti takaisin kasaan ja reitin viimeiseen loivaan pitkään ylämäkeen, missä mutaa oli kaikkein eniten koko reitillä, saatiin tällä kertaa valittua mitä parhain ajolinja. Aivan mutkan sisäkurvista lähti radan reunalla etenevä polku jonne yritin jo perjantaina käskyttää koiraa siinä kuitenkaan silloin onnistumatta. Nyt sunnuntaina sitten onnistuttiin ja varmasti säästi meiltä kymmeniä sekunteja sekä pari kaatumista. Loppukiri tultiin taas pienellä vaihteella, kun mutaa ja heinää oli jokaisen rattaan ympärillä tehden vaihteista täysin käyttökelvottomat.

Maali fiilikset olivat huikeat. Ensin pökrättiin pyörän kanssa vet-checkiin, josta Jasmin raahasi väkisin sivuun. Seuraavaksi tuli aamupuurot ylös, jonka jälkeen oli EA-henkilöstö jo kyselemässä että tarviiko apua. Onneksi joukkueen johtaja Maku oli tilanteen tasalla ja tiesi, ettei oikeasti hätää ollut. Muutaman kerran saanut selittää huonolla englannilla ambulanssissa, että tälläinen on minulle aivan normaalia.

Bolt <3 © C A M

Kun paha olo helpotti saatiin kuulla vihdoin tyydyttäviä uutisia. Noustiin tällä raparallilla neljä sijaa ylöspäin. Näin ollen lopullinen sijoitus 13./34. Kärki oli tullut molempina päivinä radan olosuhteista huolimatta todella kovaa. Eli treenattavaa riittää, etenkin kuskilla. Boltin suoritus oli molempina päivinä käytännössä virheetön. Maaliin saisi juosta edelleen kovempaa, mutta on se silti uskomaton! Pienintäkään epäilyä ei ollut missään kohtaan suunnissa tai ohituksissa tai edes siinä kaatumisessa mitä ei olla Boltin kanssa varmaan kokeiltu ikinä, ainakaan kilpailuissa.

Outfit of the day! © Pippuri Leinonen

Seuraavan tunnin kilpailun jälkeen vietin auton takakontissa pesulappujen kanssa putsaamassa noin sentin kerrosta mutaa pois kropasta. Pahin virhe oli startata kilpailuun shortseissa, jolloin muta liimautui ihoon tiukasti. Suihku oli tarjolla kuitenkin seuraavan kerran Suomessa, joten pesulappuja kului paljon. Pesun jälkeen oli aika palata raparalliin handlerin muodossa. Jasmin ja Rayek starttasivat toiseen kilpailupäiväänsä myöskin. Kuten myös monta muuta suomalaista. Ääni tuli huudettua käheäksi vaikka aina tuli pahaa katsetta tuomaristolta kun yritin joukkuekavereita kannustaa. Suomalaisten menestys oli aivan liikuttavaa. Erityisesti Jonna Lipposen komea voitto tyttöjen koirapyöräilyluokassa sai lähes tipan linssiin. Junioreissa myös Patrik Siekkinen piti sijoituksensa ja nappasi Boltin velipoika Riskin kanssa poikien canicrossin MM-hopeaa.

Radan kunto oli päivän mittaan mennyt yhä huonommaksi, joten turvallisuussyistä päätuomari peruutti kilpailun viestin. Viestissä olisi startannut 32 joukkuetta, joka olisi ollut ennätyksellisen suuri viesti kilpailu. Olisihan se ollut aikamoinen spektaakkeli päästä näkemään, mutta kyllä siellä olisi ollut aika hurja meininki radalla, joten ehkäpä hyvä näin.

Illan palkintojenjaossa saatiin laulaa kolmesti Maamme-laulua ja muutenkin kannustaa useita kertoja palkintopallille nousevia Suomalaisia! Aina yhtä hienoja hetkiä! Suomella oli muutenkin mielestäni aivan upea maajoukkue! Yhteishenki pelasi, kaikki kannustivat toisiaan ja muutenkin tunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa, vaikka välillä radan kunto vähän harmitti. Suomessa ollaan totuttu aivan liian hyviin ratoihin.

Suurinosa Suomen maajoukkueesta 2017 <3 © Anu Mäkinen

Kotimatkalle lähdettiin heti kun kaikki suomalaiset olivat saaneet mitalit kaulaansa. Tunteikkaat ja jopa hiukan itkuiset hyvästit kavereille, ja takaisin reissun päälle. Tavoitteena oli ajaa maanantai illaksi Tallinnaan josta laiva Suomeen klo 22:30. Noora päätti kuitenkin olla extra reipas kuski, joten suunnitelmat muuttuivat lennosta ja pääsimme laivaan jo 16:30. Itsekin pääsin ajamaan, kun ensin olin ladannut akkuja noin 6h Boltin pedissä auton takapenkillä. Kahvia ja energiajuomia kului runsaasti, mutta hengissä selvittiin. Ehdittiin jopa hiukan shoppailla Pärnussa, sekä käydä ottamassa pakolliset edustuskuvat komeissa maisemissa meren rannalla.

Kotona ensimmäisenä odotti iso pino älyttömän kuraisia vaatteita, seuraavaksi suihku ja sitten univajeen helpotusta omassa sängyssä. Jasmin ja Rayek jäivät vielä yökylään ennen lopullista kotimatkaa. Aamulla piti valitettavasti raahautua kouluun, mutta iltapäivällä ehdittiin käsitellä koko reissu Jasminin kanssa vielä kertaalleen läpi.
Päädyttiin tulokseen että oli meillä aivan huikea MM-reissu!! <3

Rayek, Jasmin, Minä ja Bolt <3 © Noora Waltari

Nyt on sulanmaankausi 2017 ohi. Aika levätä ja keskittyä vielä muutama viikko koulun käyntiin. Reilun kahden viikon kuluttua kuski lentää jouluksi Kanadaan, Bolt lomailee Suomen maalla. Talvikaudesta ei olla vielä otettu stressiä, eihän täällä ole vielä luntakaan. Nyt palaudutaan rauhassa ja mietititään seuraavia vetoja lähempänä talvea. 

Meillä oli kaikista hidasteista huolimatta aika loistava syyskausi! Iso kiitos lähtee yhteistyökumppaneille, joita ilman moni saavutuksista olisi jäänyt haaveeksi. DocTrSam, HappyDog, Kainpo ja HauPair <3 Kiitos! Te teitte tämän reissun mahdolliseksi! Ensivuonna kilpaillaan sitten Euroopan mestaruuksista Ruotsin Nybrossa, toivottavasti kuljette silloinkin meidän tiimin mukana.

Yritettiin olla edustavia! © Noora Waltari