Pentuhuumaa ja tikkejä

Koko kesäkuu on mennyt enemmän tai vähemmän älyttömässä pentuhuumassa. Toukokuun puolelta asti on ollut tiedossa, että yllättävää kyllä perheemme kasvaisi yhdellä pienellä nelijalkaisella. Toisen koiran hankkiminen ei ole missään nimessä ollut suunnitelmissa ainakaan vielä vuoteen tai kahteen, mutta niin vain tuommoinen pentulauma saa mielen muuttumaan. Kävin "olosuhteiden pakosta" Jenni Kreivin luona useampaan kertaan tässä keväällä, jossa asustelivat 11 täydellistä pientä greysterin alkua. Ajattelin pentujen pallottelun olevan turvallista koska vapaita uroksia ei ollut yhtäkään, mutta niinhän siinä sitten kävi että meille muutti pieni ja sitkeä narttu.

© Vera Ignatius

© Vera Ignatius

Viime sunnuntaina oli vihdoin ja viimein aika hakea Bambi - meidän pieni prinsessa - kotiin. Tätä hetkeä oli odotettu ja jännitetty suunnattoman paljon. Pennun valinta oli aivan järjettömän vaikeaa kolmesta hyvinkin tasaisesta nartusta. Suurimmat erot tuntuivat liittyvän korvien kokoon ja varpaiden väriin, joten lopullista päätöstä jahkailtiin useampi tunti. Lopulta valinnan teki Bolt. Kaikki kolme pentua esiteltiin vuorotellen Boltille pihalla, ja tämä pentueen pienin narttu tiesi heti mitä tehdä. Siinä missä muut alkuun väistivät vierasta isoa koiraa, niin Bambi loikkari suoraan päin ja alkoi leikkimään. Ei siis ollut epäilystäkään kuka meidän mukaan lähtisi.

Jo heti ensi minuuteista saakka Bambi on ollut aivan huikea pentu. Koti matkalla ei itkettänyt yhtään. Istui etupenkillä ja ihmetteli maailmaa. Kotona tuli oikea kulttuurishokki välittömästi vastaan, kun maaseudulla kasvanut pentu raahattiin Espoon asfalttiviidakkoon. Heti joutui opettelemaan niinkin hirveän asian kuin kaulapannan ja hihnan käytön. Seuraavaksi vietiin hissiin!! Kotona oli kuitenkin mukava käpertyä ison ja turvallisen Boltin kainaloon.

Yleensä Bambi valtaa koko pedin ja Bolt nukkuu lattialla... Pitää ostaa prinsessalle oma sänky.

Maanantaina lähdettiin heti ensimmäiselle pienelle roadtripille, kun suunnattiin äidin pihalla touhuamaan päiväksi. Bolt sai pitää seuraa Kodalle ja Popolle, kun Bambin kanssa opeteltiin pysymään pihassa, käytiin hihna kävelyillä ja tavattiin sukulaisia. Päivän aikana pentu oppi pitämään autoa omana turvapaikkanaan, ja aina päiväunien aikaan ipana suuntasikin Puntoon nukkumaan.

"How u doing up there?"

Kotiin lähdön aikaan lähdimme vielä isojen koirien kanssa metsään, jolloin Bolt paineli menemään omia reittejään. Juuri ennen pihaan paluuta huomasin Boltin reidessä jotain ylimääräistä. Pojalla oli noin 5 cm pitkä viiltohaava sisäreidessä! Vuotoa ei pahemmin ollut, mutta haavasta näki välittömästi, että tikattavaksi olisi lähdettävä. Ilmeisesti Bolt oli juossut piikkilankaan, jota vielä löytyy satunnaisesti tuosta metsästä (tätä en ennen lenkkiä vielä tiennyt).  Heti päästiin eläinlääkäriasema Askeleeseen, jossa Bolt rauhoitettiin ja reiteen neulottiin viisi tikkiä. Haava oli iso, mutta kohtalaisen siisti. Itsekin olisin sen osannut tikata, jos tarvikkeet löytyisivät... Noh Boltin kanssa ollaan jo huomattu, että noin kerran vuoteen joutuu hakemaan lekurista johonkin raajaan paikkausta. Ja yleensä päivystysaikaan, jotta minun lompakko kevenisi mahdollisimman paljon.

Väinö ja Bambi

Nyt poju joutuu kulkemaan pari viikkoa tötterö päässä, eikä juokseminen ole ok ollenkaan. Ajoitus ei voisi paljoa huonompi olla, kun pennun kanssa ei nyt voi valvomatta jättää ja lenkkeilykin on kovin tylsää. Raukka on aivan masentunut, kun mitään ei saa tehdä ja kaikki vain huomioivat ihanaa ipanaa. Vaikkakin todellisuudessa työnjako tuntuu olevan se, että minä pussailen Bolttia ja Väinö peuhaa pennun kanssa. Tämä järjestely varmaan kestää siihen asti että uhmaikä alkaa :D

Pentuna Bambi on yllättävän helppo. Tai vaihtoehtoisesti Bolt oli aikanaan poikkeuksellisen kamala. Tyttö lähtisi kenen tahansa matkaan, ja kaikki ihmiset on todella ihania. Bambi oppii nopeasti ja tykkää touhuilla myös itsekseen. Tarvittaessa kuitenkin ääntä lähtee runsaasti, jota naapurit varmasti arvostaa. Yöt onneksi mennyt jo alusta asti todella hyvin. Antaa nukkua noin 23-07 välin, jonka jälkeen alkaa ihana pentuääninen herätyssireeni soimaan. Nyt ollaan jo opittu oma nimi, käsky pois ja istu, sekä osataan matkustaa hississä todella taitavasti, eikä taloyhtiön useat ulko-ovet tuota enää vaikeuksia. Ja jottei nyt luoda kenellekkään liian ruusuista kuvaa pentuelämästä, niin kyllä on lapsi ehtinyt maistaa minun kenkää, kakkia jopa kerran sisälle, ja pissinyt sohvatyynylle. Myös päin hyppiminen tuntuu suosikki puuhalta, joka ei ehkä ole hyvä juttu kun paino tuosta noin kolminkertaistuu.

Bambin kasvua ja Boltin elämää siinä sivussa pääsee seuraamaan instagramista minun ja koirien omasta profiilista: @vedonvoimaa. Päivittelen tiliä mahdollisimman tiheään, ja vaikka kesällä kuvat ovat lähinnä arki painotteisia, tulee treenijutut lisääntymään kilpailukauden lähestyessä. Tälläkin hetkellä pitäisi treenien olla kovassa vauhdissa, mutta oma loukkaantumiseni kaksi viikkoa sitten jarrutti treenejä ja vei motivaatiota kovasti. Nyt alkaa jalka kestää pikkuhiljaa iskuja, joten juoksutreenit jatkuvat ja pyörän selkäänkin olisi taas tarkoitus hypätä. Kadonnut motivaatio pitäisi taas löytää, eikä Boltin loukkaantuminen ainakaan edistänyt sitä.

Team Lipposen juniorleiri 2018

Viime viikonlopun järjestelin itselleni vapaaksi töistä ja lähdimme Boltin kanssa Team Lipposen kutsumana leireilemään. Team Lipponen järjesti leirin uusille sekä vanhoille junioreille, joita saatiin paikalle mukavasti nopeasta järjestelyaikataulusta huolimatta. Leirillä nähtiin harrastajia aivan aloittelijoista jo kokeneisiinkin.

Saavuimme Boltin kanssa paikalle hiukan muiden jälkeen. Työpäivä piti sumplia läpi ennen starttia, joten paikalle päästiin vasta leirin ensimmäisen luennon jälkeen. Jonna Lipponen piti leiriläisille luentoa treenaamisen perusteista. Viikonloppuamme helli hurjat lämpötilat, joiden vuoksi jätimme koiratreenit myöhäiseen iltaan ja aikaiseen aamuun. Jo heti perjantai iltana otettiin ensimmäiset vedot canicrossaten.

Minä ja Bolt "näytetään mallia" © Sonja Kaurola

Aloitteleville koirakoille lyhyitä motivaatio vetoja, joissa nähtiin aivan huikeaa suoriutumista. Kokeneemmat juoksivat noin 600 metrin kierrosta pellolla ja metsässä. Myös minä uskaltauduin rikkinäisen polveni kanssa juoksemaan ja kyllähän se oli hauskaa pistää itsensä likoon aivan täysillä. Lähdimme oman turvallisuuden vuoksi ensimmäisenä, koska Bolt saa edelle lähtevistä koirakoista aivan järjetöntä lisäbuustia, joka olisi hankaloittanut minun juoksemistani entisestään. Bolt kiskoi huutaen, kun kuski oli liian hidas ja takaa tulivat nopeasti kantaan kiinni Jonna ja Simpson. Räpiköimme kuitenkin ensimmäisen kierroksen hengissä maaliin vain yhdellä nilkan pyöräytyksellä. Toisella kierroksella otimme hiukan lyhyemmän pätkän ja saimme innokkaita junioreita jälleen perään. Reipas kilometri riitti kuskille juostavaksi, mutta Boltilla tuntui intoa vielä löytyvän, joten laitettiin Bolt vielä muutamaan lyhyeeseen pätkään testikoiraksi. Leiriläisistä Ronja testasi millaista on juosta hulluna kiskovan ison koiran kanssa, kun aiemmat treenit oli juossut Lipposten pienen mutta pippurisen sheltti Rikun kanssa. Kaikki leiriläiset juoksivat hyvin, ja jopa paransivat kierrosten lisääntyessä. 

 Vasemmalla Ralli & Ella ja oikealla Simpson ja Jonna © Sonja Kaurola

Leirin kuopus Alex vauhdissa! © Sonja Kaurola

Bolt näyttää Ronjalle miten sekopäät vetää... © Sonja Kaurola

Uni maistui yöllä kaikille muille paitsi Boltille, joka hämmentyi kovasti emännän kadotessa vinttiin kattoluukusta. Perään olisi tullut mutta hurjan jyrkät rappuset vaikeuttivat hommaa. Vauveli joutui siis aivan yksin nukkumaan...

Aamulla aloitimme jälleen koiratreeneillä ennen auringon porotuksen alkua. Ajoimme läheiseen mäkeen tekemään ylämäkivetoja juosten. Ylämäkeen juokseminen on tehokasta koiralle sekä ohjaajalle, eikä kiusaa nivelvammaistakaan aivan yhtä paljon kuin tasamaalla juokseminen. Treeni kulki mielestäni kaikilla todella hyvin! Juha lähetti porukkaa mäen alta, ja Sanna otti kopin huipulla. Minä ja Jonna osallistuimme treeniin, ja meidän kohdalla ne ainoat ongelmat sitten syntyivätkin. Kova kilpailuvietti ja yhteislähtö pistivät meidän koirat koville kun väänsimme Jonnan kanssa väkisin homman kilpailuksi. Starttasimme rinnakkain kolmesti. Ensimmäisellä kerralla Bolt kiilasi Simpsonin eteen ja blokkasi tämän juoksulinjan, tällöin kuitenkin suunta vielä reilusti eteen. Kuvittelin ongelman olevan juoksulaidassa. Vaihdoimme puolia ja starttasimme kisaan uudelleen. Tällä kertaa kun pääsimme Jonnan edelle jäi Bolt katsomaan taaksepäin. Koetin käskyttää kovasti eteen, mutta Bolt juoksi huonosti taakse vilkuillen. Mietin lähinnä että häiritsikö Simpsonin "äänekäs" juokseminen Bolttia vai missä vika. Sovimme että viimeisellä kierroksella Sanna huutaisi Bolttia kovasti. Tästä ei kuitenkaan ollut apua vaan sama toistui seuraavalla kerralla. Siinä vain sitten iski oma tyhmyys kun ei tajunnut vetää heti seis vaan koirat pääsivät kontaktiin ja ärähtämään toisilleen. Tilanne onneksi oli nopeasti ohi hyvien reaktioiden vuoksi. Vielä neljäs veto molemmille yksin jottei jää traumoja.

Ylämäkitreenin huipulla 

Tilanne jäi paljon mietityttämään ja vieläkään en ole varma mistä Boltin käytös johtuu. Normaalisti ohituksissa ei ole minkäänlaista ongelmaa Boltilla eikä Simpsonilla. Ohituksessa oli eroa kisatilanteeseen tietysti sillä tavalla, ettei normaalisti ohitukset kestä noin kauaa ja taakse jäävän tulee kilpailutilanteessa antaa reilusti tilaa eteen menevälle. Talvella teimme vastaavanlaista ylipitkän ohitustilanteen treeniä toisen koiran kanssa, joka sitten Boltin ohituksen jälkeen kävi nappaamassa Bolttia lavasta. En sitten tiedä onko tuosta jäänyt jonkinnäköinen muistijälki tms. Nopeat ohitustilanteet menneet kuitenkin edelleen koko kevään todella hyvin. Vaatii ehkä työskentelyä ja pohtimista, miten saadaan taas homma pomminvarmaksi.

Koiratreenien jälkeen syötiin aamiaista, nautittiin auringosta ja alettiin valmistelemaan lipunryöstöpeliä. Kilpailualueet sijoittuivat vanhalle hakkuuaukealle, jossa riitti risukkoa, vadelmapuskia ja heinikkoa. Hurja helle ja kilpailuhenkinen porukka saatiin kovat skabat aikaiseksi. Loppujenlopuksi voitto vaati enemmänkin tarkkuutta ja malttia katsella ympärilleen kuin päätöntä juoksemista. Jalat naarmuilla palasimme leiripaikkaan syömään ja lepäilemään hetkeksi ennen treenien jatkamista.

Reippaat kuntopiiriläiset 

Shortsit ei ole aina se paras valinta...

Iltapäivän kuumuudessa vedin leiriläisille kuntopiirin, joka sai omatkin jalat tutisemaan. Tiivis reisi-pakara rääkki sekä vatsalihas setti siihen päälle. Reippaimmat innostuivat vielä punnerrushaasteeseen joka jäi lopulta lyhyeksi kun ei enää voimat riittäneet. Taas oli aika ruokailun, pienen uintisession ja pitihän sitä ottaa vielä uusinta lipunryöstöstä. Tämä toinen skaba oli jopa edellistä intensiivisempi ja kelikin kuumempi. Hiki virtasi, vesi maistui ja liput löytyivät lopulta. Illalla oli aika grillailla, katsella Suomi-Canada ottelua ja tottakai vähän Euroviisuja.

Sunnuntai aloitettiin jälleen koiratreeneillä. Tällä kertaa ajoimme pihan reittiä pyörillä ja kickbikeilla.  Osa kävi myös helpommalla baanalla ajamassa koiralle vedot. Minä ja Jonna kisailimme jälleen pyörillä pihan ympyrää ja täytyy kyllä todeta että on tämä oma ajaminen aika karmeaa kohellusta. Kädet jarrulla jatkuvasti, Boltti huutaen joka mutkassa kun en tule tarpeeksi vauhdilla. Toisella ja kolmannella kierroksella uskalsi jo ensimmäistä paremmin, mutta kolmannella kierroksella sitten mätkähdin oikein komeasti kyljelleen mutkassa. Ei muuta kuin neulaset pois ja menoksi. Komeaa mustelmaa jälleen muistoksi, mutta hyvä on noitakin tilanteita harjoitella.

Kun mustelmien keräämisessä oltiin päästy vauhtiin niin aamiaisen jälkeen niitä lähdettiin sitten oikein hakemalla hakemaan. Sanna veti junioreille kickbike tekniikkaa, kun minä ja Jonna lähdimme Juhan vetämälle maastopyörälenkille. Ja täytyy sanoa että noilta Lipposilla taitaa olla joku ihan oma spessu geeni, kun vauhti on tuommoista ja kuulemma ihan ilman treeniäkin. Kauheaa räpeltämistä oli oma ajaminen siinä rinnalla. Ja ne ylämäet. Jäin kauas taakse ja puuskutin kuin höyryveturi kun ylös pääsin (jos pääsin). Kaatumisia tuli useita ja syytän kyllä liian tiukkoja lukkopolkimia, vaikka todennäköisesti syy taitaa olla niiden käyttäjässä. Nyt on jalat kuin tikkurilan värikartta juuri sopivasti näihin shortsikeleihin. Reipas tunti räpiköitiin pusikoissa, kallioilla ja välillä jopa poluillakin. Monesti meinasi usko loppua, mutta selvisin (juuri ja juuri). Paljon tuli kotiläksyjä.

Minä ja Jonna komeissa maisemissa

Leiriin palatessamme oli osa jo lähtenyt kotimatkalle. Meillä edessä vielä siivoilut, vähän ruokaa ja kotimatka. Olin aivan varma etten loppuiltana poistuisi omasta sängystä, mutta pitihän sitä kisastudioon lähteä nauttimaan seuraavastakin pelistä. Maanantai aamuna se väsymys todella iski. Eilen jaksoi jo lähteä treenailemaan ja tänään näyttäisi siltä, että ehkä pääsee Bolttikin taas vetopuuhiin.

Kiitos Team Lipponen leiristä. Oli kunnia saada olla vetäjänä noin hienossa seurassa. Ja tottakai iso kiitos kaikille leiriläisille! Teillä on kaikilla oikein lupaava tulevaisuus valjakkourheilun parissa!

Jämin kevät 2018

Kerran sitä piti päästä tänä keväänäkin starttaamaan Boltin kanssa sulanmaan kilpailuissa. Ilmoittauduimme L-SVU:n järjestämään perinteisiin Jämin kevätajoihin, joissa päästiin tänä vuonna testaamaan uutta kilpailureittiä. Meidän kevät on vielä ollut kovin lyhyt, joten vetotreenejä ilman suksia ehti kertyä ennen kilpailua vain kaksi, joista vain toinen ajettiin pyörällä. Kilpailuun lähdimmekin lähinnä tarkastelemaan uusia reittejä ja muistelemaan että miten se koirapyöräily oikein toimikaan.

Ylivarovaista mutka-ajoa sormet jarruilla... © Kimmo Virkki

Kävimme jo viime viikolla hakemassa hiukan vauhtia tähän kilpailuun, kun Bolt pääsi juoksemaan Nooran ja Piinan kanssa DS2 luokassa SHS:n kevät kilpailuissa. Minulla piti olla töitä, mutta enhän mitenkään malttanut päästää Bolttia kisoihin, jos en katsomaan päässyt. Bolt juoksi Nooran kanssa loistavasti, vaikka vieressä juoksi hiukan tyrkky, oletettavasti tärppipäivillä oleva ihanan tuoksuinen Piina. Vasta maalissa poika tajusi naisen olemassa olon, vaikka koko matka mentiin samassa autossa. Bolt, Piina ja Noora nappasivat ylivoimaisen voiton kovalla keskinopeudella!

Tämän viikonlopun kilpailuun lähdimme samalla kokoonpanolla, mutta tällä kertaa kaikki meistä kilpailisivat itse. Minä Boltilla pyörässä, Noora Piinan kanssa ykkösessä ja lainakoirilla kakkosessa sekä Timo myöskin lainakoiralla koirapyöräilyssä. Tavaraa siis riitti kun ajoimme kolmen pyörän, kolmen ihmisen ja kahden koiran karavaanilla Jämillä. Piinalla oli edelleen juoksut päällä ja nyt Boltti oli jo alusta asti innoissaan. Ihasteli Piinaa koko matkan häkin läpi. Kisassa ei kuitenkaan tyttöjen tuoksut enää olleet mielessä.

Kilpailupaikalle päästyämme kävimme kiertämässä uuden kisareitin. Tai niin kuvittelimme. Todellisuudessa kiersimme 7km reitin, joten ei ainakaan jäänyt lämmittelystä kiinni. Rata oli aiempaa mäkisempi ja mutkaisempi! Tykkäsin kyllä profiilista, mutta pohja oli edelleen mielestäni liian pehmeää hiekkaa. Löytyi kyllä pitkiä pätkiä loistavaa metsätiepohjaa, mutta ne jotkin pehmoiset ja kohtuu pitkätkin hiekkapätkät tekivät ajamisesta hiukan haasteellista. Ainakin ilman koiran vetoapua ajaminen oli vaikeaa. Reitin loppupäässä yhdessä hiekka mäessä sitten tilanne eskaloitui siihen että Jasmin kopsahti nurin kun vauhti loppui, ja siinä Jassulle nauraessa menin itsekin nurin. Eikä oltu kuulemma edes ainoat, joille tuo kohta koitui lämppäkierroksen ongelmaksi.

© Jarkko Parikka

Bolt ehkä haluaisi matkaan ? © Jarkko Parikka

Kilpailuun lähdin luottavaisin mielin. Lähettäjätkin löytyi viimetipassa, joten päästiin tekemään suhteellisen siisti lähtö (kiitos Aliina ja Kurre!). Lähdön hetkellä aurinko paljastui pilvien välistä ja lämpötila lähti välittömästi nousuun. Piinan juoksujen vaikutus Bolttiin oli näkynyt lähinnä huonona juomisena, joten hiukan hirvitti. Radalle lähdettiin kuitenkin tuhatta ja miljoonaa. Alkusuoran pehmohiekassa, joutui itse lähinnä keskittymään järkeviin ajolinjoihin, mutta sitten pääsi jo polkemaankin. Uusi rata vaati pyöräilijältä reilusti vanhaa rataa enemmän. Nyt ei pystyisi vain vapaamatkustamaan.

Lähtökiihdytystä © Jarkko Parikka

Lähtökiihdytystä © Jarkko Parikka

Matka eteni hyvin ja löysimme tiemme oikealle reitille tällä kertaa helposti. Kickbike kisaajat olivat ennen meidän starttia käyneet varoittelemassa jostain puusta, jonka koira lukee helposti väärältä puolelta, joten hiukan hermostuneena joutui ympäristöä lukemaan. Kun ohitin kuvaukseen sopivan puun, ajaminen rentoutui huimasti, mutta sieltähän tulikin sitten eteen toinen samanmoinen. Bolt luki reitin juurikin puun väärältä puolelta. Onneksi näitä viimehetken reitinmuutoksia me ollaan harjoiteltu vaikka kuinka paljon. Minun epämääräinen eiiieieii huuto oli tarpeeksi selkeä käsky Boltille, jotta se pystyi jonglööraamaan itsensä vielä oikealle puolelle puuta.

Kieli pitkällä... © Kimmo Virkki

Suorat pätkät ajoimme mielestäni hyvin. Bolt jaksoi hyvin pitää vauhtia yllä, eikä oma polkeminen tuntunut pahalta ollenkaan. Harmi vain ettei reitti ole pelkästään suoraa, kun niistä mutkistakin pitäisi selvitä. Olisi pitänyt napata jarrut kokonaan pois koska aivan turhaa varovaisuutta oli kyllä helpoissakin mutkissa. Minkäänlaista varmuutta mutka ajoon ei löytynyt, mutta ainakin nyt tiedän mihin panostan koko kesän. Loppureitistä, maalin jo melkein näkyessä, oli reitin viimeiset kauhun hetket edessä. Näin jo kaukaa että nyt on reitillä ylimääräistä, joka pahasti vaikutti mahdottomalta houkutukselta ohittaa. Kirkkaan keltainen frisbee keskellä reittiä!! Varauduin henkisesti äkkijarrutukseeen ja käskytin Bolttia tiukasti eteen. Juokseminen maistui onneksi vielä sen verran että pelkkä frisbeen vilkaisu riitti ja maaliin asti päästiin hengissä, jossa odotti sitten oma pallo palkaksi.

Maalissa ! © Katja Juntunen

Maalissa Bolt oli suhteellisen vaahtoinen ja palautuminen suorituksesta kesti kauemmin kuin yleensä. Kuuma keli teki tehtävänsä. Itselläkin jalat hiukan sheikkasi, mutta tällä kertaa ei tarvinnut keräillä aivan maasta asti kuskia. Nopeasti saatiin tuloksiakin kun muut saapuivat maaliin. Tiukka kisa oli kyllä ollut! Matti Laaksonen voitti kilpailun aivan ylivoimaisesti, mutta sijat 2-4 menivät kahden sekunnin sisään. Hiukan harmitti, että me oltiin sitten juurikin se neljäs. Tosin aina ei voi voittaa ja yksi puu episodi vähemmän olisi voinut tuoda hopeaa. Naisista oltiin kuitenkin toisiksi nopeimpia, eikä siinäkään huonolle hävitty kun itse nuorten maailmanmestari voitti meidät 1,3 sekunnilla. Onnea Jonnalle <3

Loppu päivä meni kilpailuja katsellessa ja mystisen vatsakivun kanssa taistellessa. Kilpailu paikalla oli ilahduttava määrä Boltin lapsosia taas paikalla! Ja kaikki vetivät hyvin lämpöisestä kelistä huolimatta. Aliina ja Isla voittivat junioreiden kickbike luokan, Kaitsu ja Väke potkivat toiseksi aikuisissa ja samassa luokassa Auvo ja pikku Sintti olivat seitsemänsiä sekä Kirsi ja Make olivat viidensiä pyöräluokassa. Hienoja lapsia <3

Kisojen ohessa ehtii aina hiukan leikkiä traktoreillakin © Jarkko Parikka

Hieno tapahtuma jälleen kaikenkaikkiaan! Ja radat loppujen lopuksi todella hyvät! Tuommoinen rataprofiili pitääkin olla vaikka itse valitsisin kyllä varmaan mudan ennemmin kuin pehmeän hiekan. Kiitos järjestäjille ja kuvaajille sekä tietysti kaikille tutuille! Syksyllä taas nähdään (paitsi juniorit kaikki tulevat tietysti TEAM LIPPOSEN Juniorleirille ensiviikonloppuna ;))

Jatkoaika talveen

Monella Etelän valjakkourheilijalla on viimevuosina ollut talvikausien treenaaminen jäänyt hyvin vähäiseksi. Kilpailuihin on tullut lähdetty helposti vain muutaman vedon treeneillä. Meillä ainakin on ollut tapana käydä "treenaamassa" lumitreenit kisoissa, ja muuten ollaankin sitten kiskottu kickbikella. Tänä vuonna tämä tapa alkoi todella tympiä, eikä kisaaminen ollut yhtä mukavaa kuin mitä pitäisi. Varmasti vuoden paras päätös oli kuitenkin ottaa täydellinen irtiotto arkeen ja muuttaa lumen perässä kevättalveksi Lappiin. Työharjoittelu Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä loi tähän ajatukseen hyvät puitteet, ja vaikka kahden kämpän maksaminen ja palkkatyön keskeyttäminen vaativat uhrauksia en kadu päätöstäni hetkeäkään. 

Bolt Kaunispään huipulla

Pikkuveljet ja Bolt, Popo sekä Koda

Kuuden viikon työharjoittelu Lapin keskussairaalassa tuli eilen täyteen. Kuusi viikkoa Rovaniemellä riitti kevyen Lappi-kuumeen syntyyn. Erittäin onnistunut harjoittelu huikealla osastolla, jossa sai oppia järjettömän paljon uusia asioita, sekä elämää lumisessa ympäristössä, joka loi mahdollisuudet vaikka minkälaiseen aktiviteettiin. Harjoitteluni oli kaikin puolin onnistunut, ja ohjaajien osalta kävi kyllä hillitön tuuri! Kaikki hiljaiset hetket osastolla käytimme hiihdosta, treeneistä, ruokavalioista, koirista ja suksista puhumiseen. Tylsää hetkeä ei päässyt tulemaan ja sisätauti tietämyksen lisäksi tiedän nyt paljon enemmän treenaamisestakin.
Töissä kävin tiiviisti, jopa hiukan yli vaadittujen tuntimäärien ja vapaa-ajalla vietimme Boltin kanssa aikaa ladulla tai hangilla hiihdellen. Uni maistui iltaisin eikä tullut tylsää vaikka lähes koko elämä jäikin etelään. Muutama rakkaista ihmisistä tuli etelästä asti ihan vain meitä katselemaan, joten ihan pelkän Boltin kanssa ei tarvinnut keskustella kaikkia iltoja. 

Rovaniemellä on erittäin toimiva ja aktiivinen kimppatreeni järjestelmä ja koirahiihtovuoroja löytyi jokaiselle illalle. Iso kiitos tästä kuuluu RPKK:lle joka otti meidät avosylin vastaan ja mukaan treeneihin! Useita kertoja viikossa kävimme Boltin kanssa hiihtämässä hiihtovuoroilla. Ounasvaaran stadionilla saatiin useita loistavia ohitustreenejä, kierrokselle lähtöä ja vastaan tulevien ohittelua. Lisäksi hiihtäjää rääkättiin reippaasti mäkisemmässä maastossa kuin mihin on tullut totuttua. Oukun latujen lisäksi hiihdeltiin välillä Pöyliövaaran hiukan helpommalla ladulla ja vapaat aamut vietimme pitkälti jäällä hiihdellen Bolt vapaana juosten. Kimppatreenit olivat meidän viikkojen kohokohtia kun pääsi hiukan olemaan sosiaalinen ja tekemään porukassa, jotain semmoista mistä kaikki varmasti nauttivat täysillä. Ja ei ne treenit muutenkaan pahaa tehnyt meidän kunnolle saati hiihtotekniikalle. 

Paras kamu kympin hiihtelyn jälkeen <3

Lähes koko kuusi viikkoa meni Rovaniemen rajojen sisällä, mutta muutama pakollinen poistuminen kauemmaksi oli koettava. Kävimme pääsiäisenä pyörähtämässä Törmis-Cupissa Törmävaaralla. Koirahiihtokisa jossa hiihdeltiin 5km kahtena päivänä. Tulokset ei nyt mitään sen ihmeempiä olleet, mutta meillä oli hauskaa. Hiihtäminen tuolla oli lähinnä selviytymistaistelu kun ei suksi toiminut alla ollenkaan, mutta koira kulki erityisesti sunnuntain startissa todella hyvin. Maanantaina oltiin vähän vaisumpia, tosin vaikutusta saattaa olla autossa nukutulla yöllä.

Lauantain starttia © Mari Moisala

© Mari Moisala

Viime viikonloppuna lähdimme päiväreissuksi pohjoiseen. Tuomaksella oli työkeikkaa Ivaloon, joten hyödynsin kyydin tuntureille. Saariselällä kävimme huiputtumassa kaksi tunturia. Kaunispään ihan vain maisemien katselu tarkoituksessa ja autolla, mutta Kiilopään huippua lähdimme tavoittamaan suksilla. Latu ylös ei ollut pitkä, mutta nousua riitti. Pari kilometriä kiivettiin latupohjaa, jonka jälkeen könyttiin haarakäyntiä vajaa kilometri hangessa. Maisemat olivat kuitenkin täysin sen arvoiset! Aivan upea paikka tuo Saariselkä! Alaspäin tultiin kovaa ja taidettiin molemmat Tuomaksen kanssa heittää komeasti nurin kun yritettiin selvitä hangessa lasketellen normaaleilla luisteluhiihtosuksilla.

Matkalla ylöspäin. © Tuomas Notko

Huipulla! © Tuomas Notko

Rovaniemi ja Lappi yleensäkin valloitti meidän sydämet sen verran hyvin, että eiköhän tännepäin tule suunnattua toistekin. Vaikka ihan töihinkin. Ison osan viihtymisestä tekivät loistavan harkkapaikan ja vielä parempien säiden lisäksi nämä Rovaniemen ystävät! Kiitos erityisesti Tuomas, Kati, Vesku ja Anu kivoista kimppatreeeneistä ja kaikesta muustakin :) Tänään suuntamme takaisin Etelään, jossa vastassa jo täysi kevät. 

© Tuomas Notko

Maaliskymppi ja muutto lumen perässä

Eilen kilpailtiin kauden viimeinen virallinen startti. Tällä kertaa lähdettiin niinkin kauas kuin Ylikiiminkiin. Tosin suunta oli vieläkin kauemmas eli Rovaniemelle. Huomenna alkaa työharjoittelu Lapin keskussairaalassa, joten yhdistettiin matka pohjoiseen samalla kisareissuksi.

Koiran hyvä vetofiilis tarttui myös hiihtäjään © Mari Moisala

Matkaan lähdettiin jo perjantai aamuna ja suunnattiin ensimmäisenä Kokkolaan sukuloimaan. Tosin meinasi matka tyssätä jo Alavuuden kohdalla, kun Italialainen päätti ettei luminen keli ole sitä varten (lupaa hyvää kun rovaniemellä tätä lunta riittää). Punto siis sammuili kesken ajon koska lumipöllyä oli päässyt moottoritilaan. Onneksi pohjanmaalla ovat jo tottuneet pelastamaan meikäläistä erinäisten Fiatien ongelmien kanssa. Käsky kävi olla ajamatta rekkojen perässä, ja matka sai jatkua. Lauantai aamuna sitten starttasimme Kokkolasta kohti Oulun seutua. Suuntana tosiaan OPKY:n järjestämät koirahiihtokilpailut. Tavoitteena näille kisoille oli saavuttaa Boltille viimeinen vetovalion arvoon vaadittava serti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pitäisi hiihtää 10% sisään voittajan ajasta. Ei mahdoton tavoite, mutta kisassa kuitenkin mukana sen verran kovia nimiä, joten kovaa pitäisi tehdä töitä.

Etukäteen tiedettiin että latu on helpohko, joka oli pelastus meille. Minulla oli taustalla parin viikon flunssajakso, joista yhden viikon olin oikeasti niin huonossa hapessa ettei sängystä ollut poistumista. Bolt ei siis ollut päässyt oikein treenaamaan ja minäkään en ollut kuin yhden hiihtotreenin tehnyt muutaman viikon aikana. Boltin vähäisissä vedoissa meno oli kuitenkin tuntunut paljon paremmalta kuin alkukaudesta, joten luotto koiraan oli kova (niinkuin aina).

Kisapaikalla kävin hiihtämässä Katri Loukusan kanssa kisareitin lämmittelyksi ja kyllä teki jo se viisi kilometriä järjettömän pahaa. Tuttuun tapaan suksi ei oikein luistanut ja oma kroppa tuntui aivan vetelältä. Positiivisena puolena latu oli hyvän tuntuinen ja hiihtotekniikka ei tuntunut aivan kamalalta.

© Mari Moisala

© Mari Moisala

© Mari Moisala

Kisaan starttattiin kolmantena kaikista päivän osallistujista. Bolt oli aivan lentoon lähdössä ja ensimmäiset pari kilometriä tuntuikin jotenkin poikkeuksellisen vauhdikkailta. Jo ensimmäisellä pitkällä suoralla näimme edessä hiihtävän Katrin selän (kaukana edessä). Pikkuhiljaa hivuttauduimme lähemmäs ja kierrokselle lähdettäessä hiihdettiin jo aivan peräkkäin. Ohitus meni nätisti, vaikka kisalatu oli hiukan kapea. Toisen kierroksen ensimmäiseen mäkeen alkoi tuntua pahalta. Vielä pystyi wassuttamaan, mutta oma kunto loppui kyllä aivan täysin. Samaan aikaan takaa tuli B-luokan koirakko ensimmäisellä kierroksellaan meidän kantaan kiinni. He pyysivät latua ja minä kiltisti keräsin Bolttia lyhyemmälle ja hiihdin sauvoitta loivaan alamäkeen. Tämä koirakko ei kuitenkaan päässyt ohi oikealta vaan pyysivät päästä vasemmalta. Siinä sitten väisteltiin Boltin kanssa, jotta toiset pääsisivät ohi. Eivät vaan koskaan päässeet vaikka sama kuvio toistui vielä seuraavassa alamäessä. Lopulta luovutin ja jatkoin omaan hiihtoon keskittymistä. Nopeasti tämä koirakko sitten jäikin taakse. Ja pian näkyi seuraava selkä jo edessä. Hiukan kirosin kun saatiin V-P Pyörälä kiinni ja jouduttiin menemään ohi. Oma jalka ei noussut enää yhtään ja keuhkot olivat halkeamassa. Varmasti ollut tyylikäs show katsella kun räpiköin voimattomana Boltin perässä. Ohitus meni hyvin ja pitkällä liinalla ja vaikka hiukan jännitin, että vieläkö Bolt jaksaa jatkaa matkaa ohituksen jälkeen näin loppuvaiheessa reittiä. Turhaa hermoilin, kun otus jatkoi kuin juna. Viimeisessä mäessä alkoi jo pyörryttää ja maalisuora oli kuulemma suhteellisen kaameeta esitystä meikäläisen hiihtämisestä.

Bolt kierrokselle lähdössä © Mari Moisala

Maalissa olo oli kaikkensa antanut, mutta Bolt oli pirteä ja olisi voinut jatkaakin vielä. Vaikka oli vetänyt koko matkan todella hyvin. Aivan erilaisella asenteella kuin alkukauden kisoissa! Olin koirasta aivan järjettömän ylpeä!! Ja samalla myös hirvittävän huojentunut, että koira kulkee jälleen! Nyt näki oikeasti eron siinä miten paljon heikommin jumissa ollut Bolt on kulkenut. Niin vain se lihashuollon tärkeys korostuu.

Super suorituksella Bolt kiskoi meidät kisan kolmanneksi, ja juurikin se serti mitä lähdettiin hakemaan saatiin kasaan ! Nyt on Boltilla kaikki sertit kasassa, joten seuraavaksi pitäisi hommata pojalle H näyttelyistä (kerran on poika käynyt kehässä ja pahin moka ikinä oli laittaa tämmöinen ylikorkea laiheliini näyttelyyn, joten enskerralla lihotetaan ensin kunnolla :)). Näyttelytuloksen lisäksi pitäisi myös vääntää BH-koe läpi. Harjoittelu alkaa kyllä pikkuhiljaa, mutta ehkä realistisesti meidät nähdään kokeessa kun Bolt on vanha ja väsynyt ja neljä tassua pysyy maassa kaikki yhtäaikaa.

Miska Ignatiuksen ensimmäiset koirahiihtokisat :) © Mari Moisala

© Mari Moisala

Oman kisan jälkeen piti jäädä vielä odottelemaan harrastussarjoja, joissa starttaisi pikkuveljeni Miska rakkaalla Koda palleroisella. Miska 12v oli kisan nuorin ja Koda 11v varmasti kisan vanhin. Pari lähti starttisuoran kovaa ja Miska kaatui jo ensimmäisessä mutkassa. Ylös vain ja matka jatkuu. Tämä taisi tapahtua ladulla noin 50 metrin välein, mutta aina poika jatkoi matkaa. Ensimmäisellä kerralla kun Miska hiihti stadion alueen ohi, huomasin ettei Koda nyt oikein ollut hommassa messissä. Pomppasin ladulle kannustamaan koiraa ja tsemppaamaan Miskaa. Pikaisesti uusi lähtölaskenta ja taas olivat matkalla. Matkaa tässä kohtaa oli parivaljakolla varmasti reilu kolme kilometriä, joten heitin itselleni sukset jalkaan ja hiihdin poikia vastaan. Koda oli jo vähän retkeilyfiiliksillä ja Miska tarvitsee vetoavun, jotta matka etenisi. Hyvin saatiin vanhuskoiraan vauhtia kun hiihdin parivaljakon edellä ja tsemppasin Kodaa. Maaliin päästessä tunsi hiihtäneensä. Miska oli tyytyväinen ensimmäiseen kisasuoritukseensa ja Koda onnellinen herkuista, joten kyllä kannatti käydä vähän tsemppaamassa.

Kisapaikalla saatiin Kössi poika ja Bolt iskä samaan kuvaan. Niin ovat erilaiset, mutta vetopää molemmilla yhtä kultaa <3 © Mari Moisala

Bolt ja Merri-Mamma <3

Kisan jälkeen käytiin Boltin kanssa moikkaamassa Merri mammaa naapurissa ja kyllä sitä vaan huomaa niin paljon samoja juttuja äidissä ja pojassa <3 Merrin ja Siro-siskon kanssa peuhaamisen jälkeen oli hyvä lähteä urakoimaan viimeinen etappi Rovaniemelle. Lumipyryssä ajettiin rauhakseen ja kauhisteltiin oletettavasti paikallisten ajokulttuuria. Aivan säkkipimeällä mutkaisella ja jäisellä tiellä pitää ohittaa, vaikka meilläkin vauhtia ihan rajoitusten mukaan. Kyllä hirvitti. Mutta perille päästiin, purettiin tavarat ja painuttiin nukkumaan. Aamulla herättiin täydelliseen lumiparatiisiin. Lunta on täällä valehtelematta puoleen reiteen saakka. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä käydä aamulla järven jäällä ennenkuin hiki virtasi. Koirakin väsähti ihmeen helposti :D Ja tästä tilanteesta saadaan todella nauttia huhtikuun loppupuolelle asti! Siinä ajassa saadaan ehkä hiihtäjänkin kuntoa lähemmäs koiran tasoa...

Tämän rakkaan hullun kanssa vietetään koko kevät Rovaniemellä! © Mari Moisala

Uusia aluevaltauksia!

Viikon loma koulusta, ja muutama päivä myös töistä. Paljon parempaa suunnitelmaa ei oltaisi Boltin kanssa voitu tehdä kuin pienimuotoinen roadtrip erilaisten treeniolosuhteiden perässä.

Tämä meidän "hiihtoloma" alkoi viikko sitten perjantaina, kun suuntasimme Boltin kanssa ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ensin Järvenpäähän hiihtämään. Kiersimme 5km lenkin kahdesti. Osan matkasta Bolt juoksi vapaana, koska veto ei ollut vieläkään aivan toivomaani. Bolt oli vaisu ja toisen kierroksen aikana alkoi pälyilemään ympärilleen kesken vedon. Onneksi olimme jo matkalla hakemaan helpotusta pienen miehen elämään. Suuntana siis HauPair ja Kaisan käsittely. Riihimäelle päästyämme käytiin Boltin kuulumisia läpi ja todettiin että edellinen hieronta oli auttanut tilannetta, mutta vielä jäi tehoja puuttumaan. Poikkeuksellisesti päädyttiin käsittelemään Boltin faskiat varsinaisen lihashieronnan sijaan.

Faskiat ovat lihaskalvojärjestelmä, joka ympäröi lihaksia, luita ja muita elimiä. Ne muodostavat yhtenäisen verkoston päästä varpaisiin ja toimivat kehon tukiverkkona.  Faskioiden tehtävänä on liikkeen ja kehon hallinta, koordinaatio, proprioseptiikka sekä voimantuotto ja voimanvälitys. Lihassupistuksessa 30 % voimansiirrosta tapahtuu faskioiden kautta. Jos faskiakudos ei ole kunnossa, osa lihassupistuksen voimasta jää käyttämättä. Jos faskiakalvot kiristävät jatkuvasti, lihakset tulevat kipeiksi ja niihin muodostuu krooninen jännitystila.

-Kaisa Valto / Haupair

Faskia käsittely tuntui Boltista todella epämukavalta, mutta kyllä vaikutti eläin ymmärtävän että avuksi tässä yritetään olla. Kipu pisteitä löytyi ympäri kroppaa, joten varmasti on poika ollut aika kokonaisvaltaisesti jumissa. Pieni mies "itki" käsittelyn aikana, mutta siitä huolimatta pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Tämän meille uuden käsittelyn tulokset jännittivät todella, ja niitä päästäisiin arvioimaan kunnolla seuraavan kerran kun puettaisiin valjaat niskaan.

Lauantai aamuksi täytyi palata vielä töihin Helsinkiin, mutta heti työvuoron jälkeen starttailtiin Boltin kanssa tienpäälle. Ensimmäisenä suunnattiin Jyväskylään Scandiciin Suomen valjakkourheilu liiton pöytäkokoukseen. Pitkä ajomatka taittui hitaasti pikku punton räpiköidessä jäisellä tiellä ilman kunnollisia talvirenkaita. Muutama sydäri saatiin matkan aikana, mutta hengissä ja ehjänä päästiin perille. Scandic olikin jo Boltille tuttupaikka ja herra hyvin tietää että kun ollaan kahdestaan reissussa on kainalopaikka hänelle varattu. Onnellinen pieni poika rötkötti pehmeässä sängyssä ensin koko yön ja vielä seuraavan päivän kokouksen ajan. Rankan faskiakäsittelyn jälkeen tämmöinen sängyssä pötköttely luksus teki oikein hyvää.

Kokouksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suonenjokea hyvän ystäväni Jasminin luokse. Jasminin kanssa olemme reissanneet kilpailuita harrastukseni alkuajoista asti. Tapana on ollut aina välillä kokoontua myös treenailemaan yhdessä. Nyt sopivasti ajoitettu reissu olympialaisten aikaan takasi urheilullista tekemistä joka hetkelle. Jos ei juoksutettu koiria ulkona, tehty vetotreenejä tai syöty, niin katselimme olympialaisia. Bolt sulautui nopeasti osaksi Jasminin laumaa, vaikka syksyn reissukaveri Rayek ei tuntunut enää niin mukavalta kaverilta. Juoksutettiin koiria kahdessa tiimissä, joten Bolt sai pitkästä aikaa juoksukavereita myös irtolenkeille.

Tarkoituksena oli treenailla koiria hiihtämällä, mutta koiraladun huolto ei ollut oikein pelannut. Myöskin pikkuinen punto ei olisi välttämättä vetänyt viittä koiraa sisäänsä. Päädyttiin siis treenailemaan järven jäällä koiravaljakon muodossa. Vaikka valjakkourheilua olen harrastanut vuodesta 2011 en ole koskaan päässyt valjakon kyytiin. Nyt tarjoutui siis ihan huikea tilaisuus tutustua tähänkin harrastusmuotoon. Maanantaina valjastimme Jasminin koirat reen eteen (ensimmäistä kertaa koko talvena) ja lähdimme ajelulle. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta hauskaa oli ja vauhti pysyi maltillisena kun neljälle koiralle kun kaksi ihmistä roikkui jalaksilla. Jasmin hoiti ohjaamisen ja minä nautin upeista maisemista.

Viisi koiraa ja innostunut musheri <3

Tiistaille suunniteltiin jo toinen treeni valjakolla. Tällä kertaa iskettäisiin pieni Bolttinen osaksi tiimiä. Bolt on kerran tai kaksi juossut pari valjakossa, mutta ei koskaan sen isommassa tiimissä. Hiukan myös jännitti Boltin ja Rayekin välit, mutta huoli katosi kun nähtiin poikien into kulkea eteenpäin. Ei pahemmin ollut kiinnostusta siihen ketä siinä tiimissä oikein juoksee. Aloitimme kokeilun siten että Bolt juoksi erittäin kokeneen Sisun kanssa kärkikoirana. Epävarmin koira Terä juoksi yksin vauhtiparissa ja Rayek ja tiimin ainoa tyttönen Jirda toimivat pyöräkoirina. Kovaa ja tasapainoisesti veti koko valjakko ja Bolt kiskoi keulilla loistavasti! Intoa riitti ja veto näytti tehokkaalta. Koko koira tuntui olevan täynnä voimaa ja räjähtävyyttä. Vähän eri meininki kuin muutamaa päivää aiemmin. Tällä kokoonpanolla ajettiin reipas kolme kilometriä, jonka jälkeen vaihdettiin Terän ja Jirdan paikkoja. Matka jatkui kunnes päätettiin kääntyä takaisin päin. Samalla Sisun vauhti hiukan hiipui, joka väkisinkin jarrutti Bolttia. Hetken aikaa mietittiin kuka uskalletaan laittaa keulaan, mutta oltiin rohkeita ja laitettiin Rayek keulille. Ja ihan turhaan jännitettiin koirien kemioita työskentelytilanteessa. Molemmat nuoret urokset ovat loistavia vetopäältään, joten aivan se ja sama kuka siinä vieressä juoksisi.

Meillä oli suunnitelmana ajella maksimissaan viiden kilometrin lenkki, koska Jasminin koirilla ei vetokilometrejä ollut pahemmin alla. Hienosta valjakostamme innostuneena oli matkaa vahingossa kertynyt hiukan enemmän. Vielä viimeinen paussi pidettiin muutamaa sataa metriä ennen pihaan saapumista. Samalla vaihdettiin Rayek takaisin vauhtipariin ja jätettiin Bolt yksi keulille. Kiihdytys ja siinä kohtaan kun täysi vauhti päällä, tajuttiin edessä olevan matkan ainoa mutka. Mutkaan täysillä ja reen toinen jalas nappasi hyppyriin, joten eihän siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin kaatua komeasti. Se ainoa asia mikä minullekin on jäänyt mieleen valjakolla ajosta on se ettei reestä päästetä irti vaikka mikä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Minä ja Jasmin jäätiin molemmat tonttiin ja koirat jatkoivat omatoimisesti matkaa. Jasminin kanssa onneksi molemmilla hyvät refleksit, joten ei muuta kuin pystyyn mars ja spurtti koirien perään. Onneksi pojat olivat menneet solmuun ja matka tyssännyt siihen. Loppumatkaksi Jasmin jätti minut yksin reen jalaksille, jotta tiimi jaksaisi vetää mäen ylös takaisin pihaan. Ihan itse ohjasin viiden koiran valjakon muutaman sadan metrin matkan ylämäkeen! Pihassa päästettiin koirat irti, ja nyt olivat koko jengi ihan fine toistensa kanssa. Niin vain se yhteistyö yhdistää näitä meidän poikiakin <3 Loistavan treenin päätteeksi innostuttiin jo suunnittelemaan kisakuvioitakin! Aika varmasti Bolt nähdään joskus vielä Jasminin valjakon vahvikkeena! Meille hiihtokausi on kuitenkin aina se toissijainen, joten oikein mielellään lainaisin Boltin tälläisen valjakon jatkeeksi. Tiimin ensimmäinen veto yhdessä, yhdeksän kilometriä mentiin ja keskinopeus nousi yllättävänkin korkealle vaikka naperot joutuivat kiskomaan noin 135kiloa perässään kovassa pakkasessa.

Supertiimi vasemmalta oikealle: Rayek, Terä, Jirda, Bolt ja Sisu <3

Illalla tehtiin vielä intervallitreenit spinningpyörällä ja keskiviikko aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa (kunhan ensin käynnisteltiin puntoa työntämällä, vetämällä ja piuhoilla...).

Mukava pieni lomareissu jolta saatiin tuliaisena älytön flunssa. Sunnuntaina piti kilpailla Kangasalalla, mutta nyt jää väliin kun eivät keuhkot oikein ole kympin hiihtokunnossa. Nyt on ainakin aikaa leikkiä sohvamusheria peiton alla kuumeessa ja seurata IFSS:n Euroopan mestaruuskilpailuita Italiassa. Facebookin puolella on Suomen joukkueenjohtaja huolehtinut erinomaisesta live kuvasta, ja vaikka tuloksia odotellaan pitkään ja hartaasti on näiden kisojen seuraaminen aina yhtä kutkuttavaa :)