sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pentukuumeen hoitoa

Sydän suli yhdentoista upean vetokoiran alun sännätessä syliin. Parasta oli kuitenkin tunne siitä, että yksi niistä olisi pian minun!

Merri oli erittäin kärsivällinen äiti yhdentoista ipanan hyökätessa nisälle
Pihamaan ihmettelyä
Siipi oli oikein mukava leikkikaveri
Taistelutahtoa löytyi!


Uteliaita ja rohkeita lapsosia

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä
Onko mitään suloisempaa kuin koiranpennut edes olemassa?

Ja perään vielä kuva vanhasta herrasta ylämäki treenin päätteeksi :)




perjantai 29. elokuuta 2014

Pienten tassujen töminää!

Muutaman tunnin päästä starttaa juna viikonloppureissuun. Koda jää kämppäkaverin kanssa talovahdeiksi, koska tähän reissuun ei tuota karvakasaa oteta.

Suuntana on Kuopio ja koiranpentu haaveet. Mun oma valjakkourheiluformula on kohta täysin todellinen asia. Jännittää suoraan sanottuna aivan kamalasti!

Sunnuntaina luvassa kuvapläjäys tulevasta perheenjäsenestä :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lomat lusittu :)

Kesän aikana blogissani vierailleet ovat todennäköisesti huomanneet hiljaiselon. Aika eikä resurssit ole riittäneet kirjoitteluun, vaikka treenattu ollaan jonkin verran.

Suomen kesää
Heinäkuun ja nyt takana olevan elokuun pätkän aikana on tullut juostua ja vähän pyöräiltyä. Heinäkuu meni työskennellessä mansikkapellolla, joten iltaisin treenailtiin Kodan kanssa oman jaksamiseni mukaan. Myös lämpöiset kelit pakottivat treenit vähäiseen määrään. Elokuu on ollut täynnä muutto hulinaa ja syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista. Muutimme Kodan kanssa Hyvinkäälle lähemmäs koulua. Uuden kodin ympärillä on mahtavat treenimaastot, joita en ole vielä päässyt erityisen syvällisesti tutkimaan. Tänä viikonloppuna saapui kilpapyöräni Kokkolasta, ja säätkin alkavat olemaan treenikelpoiset. Kohta mennään taas! Ja onhan jo aikakin startata kovat treenit. Jämin SM-kilpailuihin on jäljellä enään kaksi kuukautta.

Oman kodin oma peti
Treenit on ollut pakko sijoittaa ilta-aikaan

Tämän syksyn haaveena olisi päästä Ranskaan sulanmaan EM-kilpailuihin starttaamaan. Tämän vuoden kilpailut ovat junior luokissa yksi päiväiset, joten unelmoin kahdesta luokasta. Olisi mahtavaa päästä starttaamaan pyöräluokan lisäksi ensimmäistä kertaa kickbikessa. Oman potku tyylin sain kuitenkin kuntoon keväällä ja halu kisata on kova! Ongelmana on kuitenkin kisakoirat. Kenellä starttaisin ja missä luokissa? Lähtö Ranskaan vaatisi ainakin yhden lainakoiran.
Onnellinen kesänviettäjä
Uusiin naapureihin piti päästä tutustumaan
Suurin draivi Ranskaan itselläni on juniorluokat. Tänä ja ensi vuonna pääsen starttaamaan vielä junioreissa, mutta 2015 MM-kilpailut ovat Kanadassa, jonne ei rahat eivätkä resurssit riitä lähtemään. Periaatteessa tämän vuoden EM-kilpailut olisivat jäähyväis kilpailut kansainvälisten kisojen junior luokille. Houkuttaa paljon! Saa nyt nähdä miten käy :)

Ajatuksena olisi palata ahkerampaan päivittelyyn. Toivottavasti saadaan pian blogiin pienten tassujen töminää. Pentuhaave vaikuttaa olevan toteutumassa! Ensiviikonloppuna reissunpäälle ja tutustumaan hauvavauvoihin. Jännittää ihan pikkuisen!