The DogRiders training camp 2017

Lomailu ja höntsäily painotteisen kevään jälkeen oli hyvä kerätä urheilukamppeet autoon ja kokoontua yhteen lukuisten hyvien ystävien kanssa viettämään valjakkourheilupainoitteista  pitkää viikonloppua. The DogRiders treenileiri nimellä kulkenut viikonloppu oli isoin ja samalla kirkkaasti tasokkain valjakkourheilu leiri Suomessa ikinä. Osallistujat olivat pitkälti Samuli Nissisen kasvatteja omistajineen, ystäviä ja tuttuja kasvoja kisaradoilta. Onnekseni olin yksi näistä reilusta kolmestakymmenestä osallistujasta.

Saavuin leirille hiukan muiden jälkeen ja pääsin suoraan mukaan treenihulinaan. Aamut aloitimme aina useamman tunnin treeneillä ihmisten kesken, päivällä keskustelimme, rentouduimme ja opimme valtavasti teoriaa sekä illalla oli vielä aika testata opittuja koirien kanssa. Painotus leirin ohjelmassa oli yhden koiran kärryssä ja koirapyöräilyssä. Leirin vetäjät olivat kirjaimellisesti maailman parhaita, kun kickbike tekniikoita oli saapunut vetämään Suomen oma Kai Immonen (maailman parhaita kickbike potkuttelijoita ja valjakkourheilija) sekä yksi suurimmista idoleistani valjakkourheilun osalta ikinä: Igor Tracz Puolasta (moninkertainen MM- ja EM-mestari koirapyöräilyssä sekä neljän koiran luokissa). 

Viime kesänä varastetun kisapyöräni tilanne on edelleen auki vakuutusyhtiön kanssa, joten viimeisimmästä maastopyörälenkistä on vierähtänyt jo lähes vuosi. Lainapyörillä starttasin jokaiseen mahdolliseen pyörätreeniin. Kickbike treenit kiinnostivat toki myös, mutta täytyi nyt hyödyntää suhteellisen ainutkertainen mahdollisuus Igorin opeista.

Tätä mieltä minä ja Bolt oltiin leiristä !

Ai mitenniin kaaduin pari kertaa?

Jokaisen treenin avaamiseen en nyt lähde, mutta yleisesti ottaen olin pahasti hukassa! Reitit ja harjoitukset olivat erittäin teknisiä (ainakin minulle :D ). Ihmistreenit painoittuivat maastopyöräilyyn sekä pyörän hallintaan. Vieras pyörä ilman lukkopolkimia toivat treeneihin valtavasti epävarmuutta. Lajinomaisten treenien täydellinen puuttuminen taas teki minusta jälleen täysin aloittelijan pyörän selässä. Kahdesti putosin portaista pyörällä ja kerran lensin nurin äkkijarrutuksen seurauksena. Muuten pystyssä pysyin ja sain jopa kehuja itse mestarilta. Liian monta kohtaa oli missä yksinkertaisesti rohkeus petti, eikä luottamusta omaan ajamiseen meinannut löytyä sitten millään. Suomalaisella sisulla kuitenkin sätkin kaikista treeneistä läpi enemmän tai vähemmän kunnialla. Leiri ja sen vaativat harjoitukset osoittivat kuitenkin omasta ajamisesta ne kohdat joihin täytyy alkaa keskittymään, heti kun pyörän saa alle! Erityisesti huomasin omasta ajamisestani vauhtitreenien puutteen. Osaan kyllä ajaa teknisesti ihan okei, mutta heti kun mukaan heitetään kova vauhti, lähtee virheiden määrä ja jarrujen käyttö eksponentiaaliseen kasvuun. Tämä on valtava ongelma koirapyöräilyssä, jossa keskinopeudet ovat lähes poikkeuksetta yli 30km/h.

© Stefan Vehkoja

Haasteista huolimatta hymyilytti © Jenna Kanko

Kickbike treeneihin osallistuin vain lauantai aamuna, jolloin koko leirin väki tutustui lajiin (myös Igor!) Vaikka viimevuosien treenit on tehty ilman koiraa ja koiran kanssa juurikin kickbikella, muistutti treeni ikuisuus ongelmastani. En yksinkertaisesti saa potkun frekvenssiä tarpeeksi ylös. Pitkät "juntta"-potkut toimii ja kulkee, mutta kunnon pyöritys jää lähtökiihdytyksissä ja loppukireissä todella vajaiksi! Onneksi kickbike on nyt jäänyt meillä sellaiseksi treenailu/ oheislajiksi, joten tästä puutteesta ei tarvitse sen suurempia stressata. 

Leirin teoria osuudet olivat erityisesti itselleni mieleen. Aina kun Igor tai Kaitsu kertoilivat pyhiä salaisuuksiaan treenamisesta kuuntelin tarkkana (kirjoitin kaiken ylös) ja yritin imeä itseeni kaiken sen valtavan määrän informaatiota. Erityisesti tutustuminen Igorin pyörään oli erittäin valaiseva kokemus. Kunhan vakuutusyhtiö tekee päätöksiä vanhan pyöräni suhteen, niin pääsen hyödyntämään uutta tietoa uuden pyörän tuunaamiseen/ kokoamiseen. 

Kaiken oman oppimisen ohessa opin Boltistakin taas uutta. Tai oikeastaan varmistin vanhaa tietoa. Uskomaton eläin onnistui yllättämään kuskinsa kahdessa kolmesta treenistä. Torstain kickbike veto oli hyvin perus tasaista Bolt laatua. Perjantaina rääkättiin kuskeja ylämäki canicross treeneissä. Tässä treeneissä pääsin ihastelemaan Boltin periksiantamattomuutta ja voimaa. Otus kiskoi minut, maailman onnettomimman juoksijan, ylös jyrkkää mäkeä yhteensä kolmesti. Kahdesti näistä "kisattiin" voittoisasti Boltin siskoja vastaan, joiden perässä juoksijat olivat kuitenkin satakertaa enemmän juoksijoita kuin minä ikinä. 

© Stefan Vehkoja

© Stefan Vehkoja

© Stefan Vehkoja

Lauantain vetotreenit olivat kuitenkin ehdoton oma suosikkini. Kovaa, kapealla polulla ja aikaa vastaan. Osa porukasta oli treenannut tällä radalla jo torstaina, mutta nyt "kilpailimme" kaikki samalla baanalla. Osa porukasta pyörillä ja osa kickbikeilla. Itse menin jälkimmäisellä, koska vieras pyörä ja Bolt ei olisi ollut hyvä yhdistelmä tuolla radalla. Torstaina kiersin rataa jo Jenni Kreivin Ässällä, joten rata oli tuttu. Silti jännitti miten Bolt (ja minä siellä Boltin perässä) selviäisi serpenttiini poluista ja lukuisista tiukoista mutkista. Me kuitenkin pärjättiin. Paremmin kuin ikinä olisin uskonut! Bolt veti kuin viimeistä päivää, vain yhdessä noin 150° mutkassa epäröi hetken että minne, ja minäkin pysyin pystyssä, vaikka potkimaan en hirmuisesti uskaltanut. Aika 4:40, mikä oli paras kaikista radan kickbikella kiertäneistä naisista! Eikä miehistäkään jääty kuin noin 15s. Kovimmat kickbike ajat veti luonnollisesti Kaitsu. Ensin omalla koirallaan Lotalla (4:24), sitten Igorin Octolla (4:07) ja lopuksi vielä (kun kädet jo tärisi kiinni pitämisestä) minun pikku Boltilla (4:07). Tämä pieni kokeilu todisti aina vain vahvemmaksi tiedon siitä, että minulla on kultakimpale käsissäni. Boltin vauhti on aivan maailman huippujen tasoa <3 Ja sai poika nopeudestaan kehujakin! Minulta, kasvattajaltaan sekä itse koirapyöräilymestarilta ja tottakai Kaitsulta!

Bolt valmiina toiselle kierrokselle! © Stefan Vehkoja

Ässä! © Stefan Vehkoja

#fangirls

Päätapahtumien lisäksi leireily sisälsi paljon hyviä kavereita, naurua sekä hirmuiset määrät menoa ja meininkiä. Tunnelma oli katossa vahvasti ja jokainen ilta venyi pitkäksi hyvien juttujen äärellä, vaikka väsy painoi aivan valtavasti. Sisäinen fanityttöni hepuloi monta kertaa leirin aikana kun pääsin mm. handlaamaan Igorin Jamalia pyörätreenissä. Tälläiselle leirille kelpasi osallistua, ja koska vain lähtisin uudestaan! Kiitos! Eritysesti Jenni ja Samppa organisoinnista, Igor ja Kaitsu treeneistä, sekä kaikki leiriläiset mukavasta tunnelmasta, ja tietysti Stefan kuvista ja erityisesti vielä rikkinäisen jalan teippauksesta!

Thank you!

© Jasmin Köcher

Back in business - Ohkolan kevätajot 2017

Erittäin sujuvasti olen onnistunut välttelemään blogin päivitystä koko kevään. Tosin eipä me olla mitään tässä oikein tehtykkään. Toivuttu talven haavereista rauhassa, kerätty kasa uusia vammoja kevään kunniaksi ja käytiin me vammaisurheilija tiimillä kisaamassa keväisen mutaisessa Ohkolassa.

Komea pieni mies <3 © Auvo Kuusinen

Tosiaan Boltin tassun parantelun jälkeen aloitimme rauhassa juoksemis harjoittelut. Koska etelän jäätikkö kelit jatkuivat pitkälle huhtikuuhun, opettelimme juoksemaan kauniisti vierellä. Tassu parani, minun kunto koheni ja lumet suli. Kaivoimme frisbeen stadiumin ale-laarista ja lähdimme ulos. Ehkä kuudes heitto, ja tampio koira juoksi sokeana päin betoniporsasta. Molemmista etu raajoista nahkat pois, toiseen haava aivan lihakseen saakka. Myös koko koiran vatsa raapiutui vereslihalle. Ja taas oltiin sairaslomalla. Ahkeraa putsausta ja pikkuhiljaa otus piristyi! Ainoa isompi miinus oli jäykkyys. Koko koira meni tällistä aivan jumiin ja hiukan alkoi puntti tutisemaan, että päästäänkö me koko keväänä kisaamaan.

Uskaltauduttiin koti kisoihin Ohkolaan. Lauantai 22.4. sisälsi täydelliset ainekset perinteikkääseen Ohkolan kevätajoon. Luvassa oli aurinkoa, rakeita, lunta, räntää, vettä, kuraa ja mutaa. Täydellistä siis! Lähdin kilpailuun täysin fiiliksellä, että mennään pitämään kivaa. Kivaa meillä olikin! Startattiin aamupäivästä, kun keli oli vielä lähes aurinkoinen.

Startista ©Auvo Kuusinen

©Auvo Kuusinen

Rapa roiskuen kiskottiin pehmeällä radalla. Ilman ohituksia, omaan suoritukseen keskittyen. Kickbike oli alla ensimmäistä kertaa koko keväänä, ja täytyy myöntää, että ikävä oli! Oma jalka nousi korkealle, mutta kovaa frekvenssiä ei potkuun vielä löytynyt. Bolt juoksi tasaisesti, mutta selkeästi lyhyellä laukalla. Nopeilla osuuksilla tuntui, että maksimeista jäätiin aivan valtavasti. Koko koira tuntui jumittavan. Maaliin kuitenkin selvittiin, ja tavoite saavutettiin! Kivaa oli, samoin kuraa joka paikassa.

Vielä nousee jalka :D ©Kimmo Virkki

Nopeet lasit ei ihan nopeuttanut tarpeeksi tällä kertaa :D ©Kimmo Virkki

Maalisuoralla ©Auvo Kuusinen

Maalissa! ©Auvo Kuusinen

Maaliin tultua, oli Boltin aika jo alkaa valmistautumaan seuraavaan starttiin. Poju pääsisi pitkästä aikaa canicross luokkaan, tällä kertaa kiskomaan Jade Halmetta. Hyvät juotot ja verryttelyt starttien välissä. Vähän raekuuron välttelyä lämpöisessä autossa ja sitten oltiinkin taas valmiina matkaan. Startti viivalla Bolt vaikutti täysin palautuneelta ja meno haluja löytyi (ja kuului)! Hitaampi tahti näytti myös sopivan Boltille. Juoksu näytti paremmalta, kuin kickbiken edessä, ja Jaden mukaan koko suoritus oli ollut perinteistä Bolt-laatua! Tuloskin oli sen mukainen, Jaden sairasteluista huolimatta.

Jade ja reipas veturi Bolt ! © Kimmo Virkki

 Päivän kruunasi vielä lasten luokat, joihin osallistui tällä kertaa hurjat kolme kappaletta Ignatiuksia. Niklas 10-13 -vuotiaiden kickbike luokkaan Popolla, Miska ja Miro lasten koirajuoksuun Kodan kanssa. Kaikki pojat kisasivat hurjan hyvin ja olivat tyytyväisiä suorituksiinsa (paitsi Miroa vähän harmitti, kun kaksoisveli Miska sai käyttää Kodaa ensin, jolloin Mirolle jäi väsyneempi koira :D )
Niklas voitti luokkansa (ainoana osallistujana) aivan upealla suorituksella. Popo kuunteli Niklasta ja veti kovaa koko matkan, ja mikä parasta Niklas potki ja teki töitä koko kisamatkan, vaikka tällä kertaa edessä oli oikeasti vetävä koira. Miska sijoittui lasten kisassa toiseksi ja Miro kuudenneksi (muistakaa se väsynyt koira :D ).

Kuvia pojista kisoissa, saa isosisko olla ylpeä! © Kimmo Virkki

 

Kisat oli ja meni, ja tyytyväisiä ollaan. Tehtiin Ohkolan jälkeen vielä päätös, että meidän kevät kausi oli tässä. Säästellään syksyyn, jolloin kisoja on kierrettäväksi melkein kesästä lumien tuloon saakka. Nyt keskitytään Boltin vetreyttämiseen, ja rakennetaan kuntoa sinne syksylle (se kunto alkaa pikkuhiljaa näkymään ja tuntumaan). Vaikka Boltin treenit ovat olleet pitkälti "jäissä" kevään, on kuskia rääkätty salilla, lenkkipoluilla ja portaissa aivan tuskan hikeen ja kyyneliin asti. Vanha polven vamma meinaa aavistuksen jarruttaa kehitystä, mutta pienillä askelilla rakennetaan pohjakuntoa, ajatuksena lähestyvät Puolan MM-kilpailut.

Vammaistiimi pääsi palkinnoille <3 1. Tuomas Notko 2.Maria Viitahalme 3. Minä&Bolt

Onnistunut kauden päätös - SPKL SM Lieksa

Kisajännitys SPKL:n SM kisoihin alkoi taas tänäkin vuonna erittäin hyvissä ajoin. Armoton flunssa iski päälle tiistaina, torstaina tilanne oli jo niin kurja, että messupäivä vaihtui sairaslomaan. Pelkästään sängystä poistuminen keittiöön oli huono idea, kun onnistuin telomaan itseni sairaalakuntoon omassa kodissakin. Tylsistyneenä hyppäsin keittiön oven leuanvetotankoon, kiskoin kroppaa kohti kattoa kuten about jokainen kerta kun kuljen kyseisestä ovesta. Tällä kertaa tanko kuitenkin petti. Komea rysähdys keittiön lattialle, takaraivo ja lantio ottivat kovimmat iskut sekä lopuksi vielä tanko otsaan. Soitto päivystykseen, josta käskivät että olisihan sitä syytä tulla näyttämään naamaa taas vaihteeksi siellä. Kuuden tunnin makoilun jälkeen (jalat puutuneina, pää jyskyttäen) diagnoosina "kisakuntoinen". Eli aivotärähdys ja jotain mystistä sekä selittämätöntä selässä/jaloissa. Seuraavana aamuna suunta Lieksaan. Matka taittui pitkästä aikaa ihan äitin kanssa ja matka seuraksi oltiin saatu Henna Lappi koirineen.

Bolt ja serkkupoika Ykä valmiina kisareissuun!

Lauantai aamuna heräsin aikaisin ja pirteänä. Aamun ensimmäinen hiihtelijä kisareitillä taisin olla minä. Kiersin koko kisareitin ja täytyy myöntää että Lieksan reittejä oli ollut ikävä. Täydellinen kisarata! Kovaa nousua, pitkää ja vaativaa laskua sekä ihanan tiukkoja mutkia sopivan vauhdikkaissa kohdissa. Boltti tykkäisi tästä! Ilman koiraa hiihtäminen vain oli kurjaa... Selkä krakasi sen verran pahasti, että ilman vetoapua meni yksi mäki ihan kävelyksi sukset olalla.

Itse kisaa en pahemmin jännittänyt. Tultiin hakemaan kisakaudelle puhdasta päätöstä. Tiesin faktana, että palkintosijoille ei olisi asiaa tässä seurassa näillä treenikilometreillä. Lähdössä itsellä suhteellisen rauhallinen mieli, Bolt oli lentoon lähdössä. Ja lentoonhan me lähdettiin! Sukset luisti (kiitos Stadium Hyvinkää <3 ) ja koira juoksi! Oma tasapaino ensimmäiset 200metriä aivan hukassa, mutta paketti saatiin kasaan heti kun yleisön silmistä päästiin. Hiihtäminen oli pitkästä aikaa oikeasti kivaa hyvän suksen ansiosta ja koirakin juoksi puhtaasti ja perkuleen kovaa!!

Lentoon lähdössä! Kuva: Mari Moisala

Startti. Kuva: Mari Moisala

Bolt <3 Kuva: Mari Moisala

Reitti vain vilisi silmissä. Ylämäissä Boltti veti täydellä laukalla, vaikka oma selkä ei ihan 100% suoritusta kestänyt. Tasaisella pystyin enemmän auttamaan (tasaista vain ei ihan mahdottomasti tuolla ladulla ole). Alamäkiin mentiin kovaa ! Pienesti joutui auraamaan ettei juosta jalkoja alta, mutta annoin Boltin juosta suhteellisen "vapaana" mäet ja onhan se upeaa katsottavaa millaiseen laukkaan tuo eläin venyy! Ensimmäisen 5km lenkin loppupuolella ohitettiin lähes putkeen yksi kakkimaan jäänyt koirakko, minuutin meidän eteen startannut koirakko, sekä miesten sarjassa kisannut oman seuran Matti Laaksonen lainakoiransa kanssa. Ensimmäinen ohitus tasaisella kovaa, toinen ylämäkeen, jossa saatiin mukavasti tilaa kun kilpakumppani ystävällisesti keräsi koiraansa lähemmäs! Matti ja Juke ohitettiin loivaan alamäkeen hurjassa vauhdissa. Pian käännyttiinkin jo seuraavalle 2,5km lenkille. Ei taaskaan mitään ongelmia! 2,5km katosi hetkessä suksien alta ja pian oltiinkin maalisuoralla, joka tultiin aivan tuhatta ja sataa hymyillen! Bolt oli maalissa mukavan pirteä! Olisi helposti mennyt sen kympin kisankin! 

Ohitustilannetta in action! Kuva: Outi Pisto

Kuva: Outi Pisto

Takaa-ajossa! Kuva: Outi Pisto

Tällä suorituksella oltiin kova tasoisessa kisassa kuudensia, turhauttavat 1,1 sekuntia viidennestä sijasta, ja reilu puolitoista minuuttia ylivoimaiseen voittoon hiihtäneestä Mariasta ja Rovasta. Kaiken kaikkiaan naiset A luokassa starttasi 12 kovaa koirakkoa, joten puoleen väliin asetuttiin. Kovia nimiä oli edessä ja takana, eli ei meillä mitään hätää ole. Nyt saatiin se ensimmäinen onnistunut hiihto tähän kauteen. Itsestä en saanut aivan kaikkea irti, ja kisan jälkeen koko selkä olikin aivan tulessa. Koira teki kaikkensa! Parempaan suoritukseen emme mitenkään olisi pystyneetkään. Seuraavaksi kääntyikin katse sunnuntain viesti kisaan!

Lieksan kisareissua suunnitellessa, oli yksi isoimmista tavoitteista UVU:n viestijoukkueessa hiihtäminen. Sunnuntaina kisattiinkin SM-viestit, missä miehet A-luokassa starttasi kahdeksan joukkuetta. Yksi niistä meidän etelän jäätiköillä treenannut UVUteam. Sisältäen minut ja Boltin, Arin ja Specen sekä Matin ja lainakoira Juken. Kisataktiikkana oli naulita katse kärjen selkään ja roikkua perässä mahdollisimman pitkään. Paperilla kun joukkueita katseli, sijoitimme itsemme kärjen perään neljänneksi.

Ensimmäinen vaihto! Kuva: Suomen Palveluskoiraliitto

Matti ja Juke starttasivat yhteislähdössä ensimmäiselle osuudelle. Kovaa lähtivät ja pääsivätkin ruuhkasta juurikin sellaisiin asemiin kuin suunnittelimme etukäteen. Arin kanssa jännitettiin, että missä kohtaa tulevat vaihtoon. Minä starttaisin Boltin kanssa seuraavana. Ensimmäiset väliaikatiedot kun saatiin, niin kyllä siinä hiukan ihmeteltiin. Matti ja Juke lähestyivät vaihtoa heti toisena!  Ensimmäisenä vaihtoi RPKK, josta Marika Tiiperi ampaisi matkaan. Seuraavana vaihtoon tosiaan saapui Matti, joka teki erittäin vauhdikkaan koiran jätön, tyylikkään käännöksen ja sen perään pyllähti tonttiin. Kuin hidastetusta filmistä meni koko vaihto, loppujen lopuksi aika nopeasti kaatumisesta huolimatta. Starttasimme Boltin kanssa tuhatta ja sataa Marikan takaa-ajoon. Lähes heti meidän perään (noin 20s) starttasi Teemu Lojamo Kähyn kanssa. Kisan kovimmassa nousussa katsoin, että kyllähän ne kovaa sieltä tulevat, ottavat varmaan kiinni kohta. Sitten keskityttiin omaan suoritukseen. Painettiin kuin hullut, ja vaikka mäkiin jalka painoi jo aivan järjettömästi ja hiihtotyyli oli epämääräistä loikkimista eikä suksikaan ollut yhtä hyvä kuin lauantaina, ei Teemua näkynyt rinnalla. Viimeiselle alamäki osuudelle laskiessa sitä pääsi oikein innostumaan ja vauhti tuntui vain kiihtyvän. Vaihtoon saavuttiin edelleen kakkosena!!! Super koiran jättö, kömpelö kääntyminen Arin vapauttamiseen, läppäisy selkään ja onnellinen tipahtaminen ladun viereen. Pitkästä aikaa kisan jälkeen oli oksettavan eufoorinen olo! Tiesi tehneensä aivan kaikkensa, ja onnistuneensa täydellisesti! Hypetyksen keskellä jännäsimme vielä Arin taistelua ankkuri osuudella. Kovaan taistoon joutuivat Spencen kanssa, kun KPKS:n ankkurina Maria Viitahalme lähti heti kannoille taistelemaan samoista sijoituksista. Ari ja Spence saapuivatkin kolmantena maaliin ja varmistivat UVU teamille SM-pronssia!!!

Hyvä me !! Kuva: Heini Ruottu

Parastahan tässä suorituksessa oli ehdottomasti se, että tiimityö toimi! Vaihdot menivät nappiin ja jokainen teki suorituksessaan parhaansa koko tiimin eteen. Hyvä fiilis jäi elämäni ensimmäisestä koirahiihto viestistä!

Nyt on kausi paketissa! Kiitos siitä kaikille asianomaisille!! Pikkuhiljaa täytyy kääntää katseet syksyyn ja alkaa miettimään Puolan MM-kilpailuita. Sinne suunnataan. Todennäköisesti koirapyöräilyyn! Can't wait!

Pitkiä kilometrejä - Robur Sprint 2017

Perjantai 24.2. klo 7:30. Bolt, minä, sukset, reppu ja iso laukku tavaraa kipusimme UVU-bussiksi nimettyyn autoon, joka kuljettaisi meidät toiselle puolelle Suomea kilpailemaan SM-mitaleista. Tosissaan, jännittyneenä, odotukset olosuhteista huolimatta korkealla.

Lähdimme matkaan yhdessä Uudenmaan Vetokoira Urheilijoiden Ari Rastaan ja Matti Laaksosen kanssa. Tällä pienellä tiimillä oli varmasti yksi kilpailuiden pisimmistä matkoista ajettavana. Matkaa taitettiin pysähdyksineen vajaat 11 tuntia. Juttu luisti, ideoita lenteli ja hauskaa oli!

Perillä majoituimme Boltin kanssa Halmeiden hotellihuoneessa (koska joku ei ollut osannut miettiä majoituksiaan ajoissa....) Seuraavan aamun kisa jännitti kovasti, erityisesti muuttuneet sää olosuhteet. Suksien huolto toteutettiin taas yhteistyössä Hyvinkään Stadiumin kanssa! 100% paremmat onnistumis mahdollisuudet voitelun suhteen kun suosiolla jätän muiden tehtäväksi. Voiteet laitettiin pohjaan torstaina sääennusteiden perusteella. Kauhulla kuitenkin sai katsella kun ennustusten pakkasarviot vain kiristyivät aste asteelta, lopputulos kisa-aamuna olikin juuri sitä mitä pelättiin... Liian kylmä ja taas jäätiin muille suksiaan testaileville useita metrejä. Ja koska meikäläisen kisasuksi valikoima sisältää yhden upean Rossignolin uutuutta hohtavan parin, sekä noin viisi vuotta vanhat Fischerit joiden pohjista näkee, että treenattu on milloin missäkin (polut ja kävelytiet kivineen sekä etelän roskaiset ladut) ei vaihtoehtoja ollut pahemmin. Suksi testistä jäi lähinnä paha mieli.

Boltin tassu ongelmat Liepeen kisan jälkeen jatkuivat aina kisaa edeltäneelle viikolle. Tasan viikko ennen kisaa vedettiin riskit minimiin ja käytiin lenkit kiltisti hihnassa. Ei vetoja, ei palloleikkejä, ei mitään. Bolt oli virtaa täynnä ja tassu saatu sellaiseen kuntoon että uskalsin startti viivalle, tossut jalassa tosin. Tossut olivat viimehetken hankinta Hyvinkään ainoasta kunnollisia vetourheilu välineitä tarjoavasta eläinliikkestä (Salamanteri <3). Luotto Non-stoppeja ei löytynyt, mutta kun tossupaketissa oli Norjan lipun kuva ja maininta vetourheiluista, päätyivät ne meidän matkaan. Etu tassuissa uudet tossut, takatassuissa laina tossut (non-stop).

Tassu viikoa ennen starttia

Vakio välineet tassuhuoltoon (ehkä vähän turkinkin)

Naiset A Naru

Jännitti. Startattiin. Kovaa ja suhteellisen tyylikkäästi (ehkä? :D ). Lähtö oli pitkään nousuun ja homma tuntui ihan hyvältä suksien luistosta huolimatta. Ensimmäisen mäen päällä, tasaisella alkoi tuntumaan kummalliselta ja aloin kiinnittämään Boltin juoksuun huomiota. Koira juoksi "ilmavasti". Kuulostaa terminä hyvältä, mutta kun normaali kisameininki on tuhatta ja sataa eteenpäin korvat takana ja askel pitkänä, niin ei ihan kaikki täsmännyt. Nyt saatiin askeliin enenmpi korkeutta kuin pituutta. Erityisesti alamäkiin. Ylämäissä vauhti hiipui valtavasti ja ei ollut toivoakaan, että olisi pystynyt pitämään oman hiihdon wassulla (varmasti vaikutusta myös suksilla).

Jo ensimmäisen kierroksen alkupuolella nähtiin perään lähtenyt Hanna Kaipiainen. Kierroksen loppupuolella tulivat Kekkosen kanssa kovaa ohi. Ohitus meni hyvin vaikka Kekkoselle kisauran ensimmäinen ja ei Bolttiakaan monesti ollut kukaan muu ohittanut. Tässä kohtaa kilpailua masensi erittäin vahvasti. Laskeskelin vauhtiamme ja harkitsin vakavasti keskeyttämistä maalialueen ohituksen kohdalla. Jokin päässä kuitenkin sai jatkamaan toiselle tuskien kierrokselle. Päätös oli kaikin puolin väärä. Boltin juoksu muuttui kehnommaksi joka metriltä. Teki pahaa juoksuttaa poikaa, mutta ympäri ei tässä kohtaa enää voitu kääntyä. Alamäet poika juoksi loikkien, ylämäet käveltiin, tasaista ei pahemmin reitiltä löytynyt. Hengailtiin ja nautittiin aurinkoisista maisemista. Minä keskityin hiihtotekniikan harjoitteluun (SM-laduilla, kyllä :D )

Kuva: Tanja Loukusa

Kuva: Tanja Loukusa

Maaliin asti selvittiin, ja kyllä sai purra hammasta ettei itku tullut. Pettymys oli valtava. Ensinnäkin täydellisen epäonnistuneeseen suoritukseen, toiseksi oman harkintakyvyn täydelliseen pettämiseen. Tällä 9 vuoden valjakkohiihto kokemuksella olisi jo pitänyt oppia missä kohtaa on aika jättää leikki kesken. Vaikka olisi ollut ensimmäinen keskeytetty kisa ikinä, olisi siihen pitänyt pystyä. Boltti oli puhki ja minä aivan rikki. Hanskat heitetty hankeen jo seuraavan päivän kilpailun osalta. Jos koira on kipeä, ei radalle startata. Tassujen tarkastuksessa löytyi kuitenkin se kaikkein ikävin uutinen. Uudet, oudon merkkiset tossut olivat pakkasessa keränneet kosteutta itseensä ja jäätyneet Boltin anturoihin kiinni!! Jäästä kovat pohjat anturan alla, eivät mitenkään voineet olla mukavat. Non-stopit takatassuissa olivat toimineet kuitenkin moitteettomasti. Missään kohtaa kisan aikana ei ollut meikäläisen päähän pälkähtänyt pysähtyä ja tarkastaa että voisiko vaikka tossuissa olla vikaa... Vähemmän aikaa siinä olisi turhautunut kuin hiihtelyssä. Suomen mestari (ja maailman mestari) Maija Nivalasta jäätiin hurjat 6minuuttia.

Loppupäivä kului valjakoita handlaillessa, pitsaa syödessä ja Boltin parhaan mahdollisen palautuksen varmistamisessa. Vaikka starttaus päätös sunnuntaille oli vielä täysin auki tehtiin parhaamme, että se olisi edes teoriassa mahdollista.

Naiset A Yhdistetty

Minun suosikki ja samalla inhokki laji! Kaksi starttia yhdistetyssä aiemmin takana, ja vaikka sijoitukset ovat tähän mennessä olleet aina viimeisenä ja ajallisesti kaukana kärjestä, on parhaat valjakkohiihto tarinat juurikin näistä starteista! Pulkan kanssa oma fiilis on kömpelö ja hidas, mutta yhteislähdön tuoma fiilis on jotain aivan mahtavaa! Ja niinhän siinä kävi että startti viivalta itsemme löysimme! Boltti oli aivan täpinöissään, joten suurempia traumoja lauantain räpellyksestä ei jäänyt. Starttasimme reunasta, vieressämme Maria Viitahalme. Lähtö meillä meni lähes täydellisesti! Kovaa startattiin, Boltti huutaen juostessa. Vierestä Maria meni nurin ja taisi kaatuessaan kolahtaa meidän pulkkaan (adrenaliini ryöpyssäni en edes huomannut, mutta videolla näytti hiukan siltä).

Yhteislähtö, me vasemmassa laidassa! Kuva: Tanja Loukusa

Vaihtoon laskemassa! Kuva Tanja Loukusa

Lumi pöllyten <3 Kuva: Tanja Loukusa

Starttilatujen päädyssä oltiin kolmantena. Tämä näky hämmensi niin pahasti, että suusta taisi päästä ihmettelevä huudahdus että mitäs me täällä tehdään :D Eikä siinä mennytkään kuin muutama sekunti kun Marika ja Hanna olivat jo rinnalla. Ohitus tilanteessa Boltti astui Marikan pulkan päälle ja kompuroi hiukan. Samassa rytäkässä kaadoimme pulkan, jota sai hiukan säätää taas kuntoon. Matka jatkui Hannan ja kisaan mukaan selvinneen Marian kanssa. Bolt juoksi hyvin! Keskittyneesti eteen, puhtaasti ja  välittämättä muista. Jo suhteellisen alussa Hannan koira Topi irtosi vyöltä ja jatkoi matkaa omillaan, ei kuitenkaan kauas. Jäimme Boltin kanssa hiukan pussiin Hannan taakse, mutta pienellä kuokka-pujottelu suorituksella selvittiin, eikä Topikaan lähtenyt siinä meidän mukaan. Maria pääsi rytäkästä nopeammin irti, joten lähdettiin takaa-ajoon. Näköetäisyydellä pysyttiin hyvä hetki, mutta kisan tiukimman alamäki-ässä mutka koitui meidän seuraavaksi ongelmaksi. Jo aavistuksen jäinen jyrkkä mäki oli liikaa meille. Bolt juoksi minkä jaloistaan pääsi, minä koitin jarruttaa pulkkaa parhaani mukaan, mutta kun oma paino on vain hiukan päälle tuplat pulkkaan nähden ei fysiikan lait olleet meidän puolella. Yhteen nippuun siis päädyimme kaikki kolme. Koira, pulkka ja minä suksilla. Pysähdys, pulkka pystyyn, solmut auki ja menoksi. Bolt jaksoi vielä hyvin ja veti kuin juna. Omat jalat alkoivat hiukan painaa edellisen päivän jäljiltä. Tämä kostautui taas aivan tasaisella pätkällä (stadion alueella missä mahdollisimman paljon yleisöä). Komea pannutus hankeen... Viimeinen jyrkkä ylös, Mariaa saavutettiin tässä! Vaihtoalueella tuhlautui aivan liikaa aikaa, mutta vaihdostä lähdettiin tuhatta ja sataa takaa-ajoon. Hetken tuntui siltä, että saatettaisiin olla vielä kisassa mukana. Tässä kohtaa kuitenkin alkoi Boltillakin jo jalat painaa. Treenikilometrejä vieläkin aivan liian vähän. Maria meni menojaan, me jatkoimme omaa suoritusta. Hanna pysyi takana ja maaliin saavuttiin. Tänään hymyiltiin! Selvittiin :D

Naru osuutta. Kuva: Tanja Loukusa

Poju hymyilee kameralle :D Kuva: Tanja Loukusa

Kärjestä jäätiin taas se kuusi minuuttia, mutta nyt suoritukseen pystyi olemaan jo tyytyväinen! Jos lauantain kisan olisin tajunnut jättää kesken, olisi voimat ehkä riittäneet kunnolla loppuun asti! Paljon jos/ehkä skenaarioita, mutta ensi vuonna taas pari kokemusta viisaampana.

Hienot kisat, upeat baanat (ainakin tarpeeksi leveät!) ja mikä mahtavinta taas parasta mahdollista vetourheiluporukan meininkiä! Onnea kisakumppaneille upeista hiihdoista! Ja tottakai kaikille SM-mitalisteille. Kiitos kisajärjestäjälle, Jadelle ja Villelle majoituspaikasta sekä kaikista eniten vielä Ari ja Matti (meidän UVU team!) matkaseurasta, Matille Boltin tassuhuollosta sekä Arille valjaiden ja pulkan lainaamisesta!

Minä, Bolt ja Riemu annoimme kaikkemme!

3 kilpailua

Kolme kilpailua on Bolt juossut viimeisimpien kuulumisten jälkeen. Kaksi hiihdettyä kisaa minulla. Tästä lyhyt yhteenveto viimeaikojen hurjasteluista :)

Lapinlahden SM sprintti 140117

Reissu, joka oli mielettömän hauska ja piristävä! Samalla rankka ja uuvuttava. Jasmin ja Jade tekivät reissusta huikean, kun pääsimme viettämään pitkästä aikaa aikaa yhdessä oikein kunnolla! Väsyttävät osuudet painottuivat kisajännityksen määrään.

Starttasin yksissä kilpailuissa yhteensä neljä kertaa, joista kaksi yhteislähtönä. Boltilla alkuerät ja finaali, Popolla alkuerät ja välierät. Tiukka aikataulu ja jatkuva koiran vaihtelu stressasivat enemmän kuin osasin aavistakkaan, mutta kunnialla selvittiin sotkusta.

Popon kanssa kilpailu oli ensimmäinen ikinä ja siihen nähden se meni oikein kivasti! Veti koko matkan, vaikka itselle vauhti olikin seisojan jälkeen todella hitaan tuntuista :D Selvittiin mukavalle lähtöpaikalle välieriin, jossa tavoitteena oli saada puhdas suoritus ja koittaa olla päästämättä kärkeä mahdottoman kauas. Tämä piti! Tultiin erämme viimeisinä maaliin eikä finaaliin päästy, mutta tyttö teki hyvin töitä ja veti selkeästi rataa pitkin ilman turhia haahuiluita edes ylämäissä!

Popon kanssa maalissa <3 Kuva: Jade Halme

Boltin kanssa sijoituttiin alkuerien ajan perusteella kolmanneksi, vain muutaman sekunnin erolla kärkeen! Päästiin siis starttaamaan oikein kivoista asemista yhteislähdössä viiden muun seisojan kanssa. Lähtötilanne itsessään oli kuitenkin meidän kisan isoin kompastuskivi. Harjoituksia ei ollut taustalla läheskään tarpeeksi, joten minun oma suksi lipsahti ladulta, jolloin hiihtoasento meni niin epäergonomiseksi, ettei sauva työskentelystä tullut yhtään mitään. Jäätiin terävimmästä kärjestä reilusti, mutta ensimmäiseen mutkaan tultiin taistellen kolmannesta sijasta. Tiukkaa taistoa mentiin ensimmäiset kurvit Emilia Soudunsaaren ja Muikun kanssa. Bolt toimi tilanteessa kuitenkin erinomaisesti, ja päästiin mäkeen edelle. Hitaasti näytti edellä kiitävän Marian ja Kristan selkien lähenevän. Samaten alamäissä. Mäkisen osuuden jälkeen lopun tasaisella totesin etten saisi eroa mitenkään enää kiinni, joten keskityin pitämään Emilian takana jotta ei päästettäisi kaikkia mitaleita karkuun. Tämä onnistui ja Bolt nappasi ensimmäisen Sprintti SM mitalin! Tänä vuonna pronssisen :) Eikä me huonoille hävitty, eikä edes montaa sekuntia! Onnea Maria ja Krista!

Kuva: Jade Halme

Lieksan SM esikisa 290117

Tätä kilpailua en itse hiihtänyt, en ollut edes kisapaikalla, saati samalla mantereella. Bolt majaili Kanadan matkani ajan Kai Immosen luona, ja pääsi tuona aikana kisaamaan oikein isojen miesten sarjaan! Kaitsu ja Bolt tekivät uskomattoman suorituksen Lieksan mäkisissä maastoissa voittaen luokkansa (miehet A 10km) aivan ylivoimaisesti!!!

Jotain tämän suuntaista osasin kyllä aavistella kun sovittiin, että pojat lähtevät kisaamaan, mutta silti tulos oli huikea yllätys. Kaitsu erinomaisena hiihtäjänä pääsi ottamaan kaiken irti Boltin hurjasta maksiminopeudesta. Yllättävä tulos oli lähinnä taustalla olleiden treenien vähäisen määrän takia. Boltin valjastuskerrat pystyi edelleen ennen kilpailua laskemaan kahden käden sormilla. Pisin veto näistäkin oli ollut 2km. Hyvin poika oli kuitenkin kuulemma jaksanut!! On se super <3


Liepeen koirahiihto 050217

Erittäin extempore kilpailu, johon meillä ei pitänyt olla mahdollisuutta osallistua töiden takia. Viime hetkellä selvinnyt pakkoloma piti kuitenkin käyttää jotenkin hyödyksi, joten lähdimme sinne missä on lunta ja hyvät baanat ja lupa mennä kovaa! Liepeelle siis!  Kisajärjestäjät ottivat vielä mattimyöhäisen mukaan kisaan, ja Ari nappasi autottoman nuoren kyytiin.

Vielä viimehetkellä tuli tieto kisan pituuden pienestä muuttumisesta 10 km kilpailuista 12km matkaksi. Pisin kilpailu siis minulle ja Boltille ikinä. Eikä niitä treenikilometrejä vieläkään alla pahemmin... Hyvät juotot ja luotto koiraan antoivat rohkeutta lähteä radalle.

Hyvinhän se olisi mennyt jos minä olisin oppinut kymmenistä aiemmista virheistäni ja jättänyt sukseni huoltamatta itse :DD Aivan kauheaa liisteriä oli suksen pohjat... Oli hauskaa katsella kun muut kehuivat loistavaa luistoa ja lentokeliä, kun itsellä ei liukunut edes alamäissä (ja kyllä olen varma että se oli luisto-, ei pito-, voidetta mitä sinne pohjaan laitoin :D )

Radalle lähdettiin ja kyllähän se tuntui siltä, että kyllähän se kulkee! Bolt veti aivan loistavasti! Koko 12km matkalla ei ravattu kertaakaan, vaikka jyrkkää mäkeä löytyi! Pojun taakka oli reilusti suurempi kuin normaalisti, kun vetoliina oli loivissa alamäissäkin aivan kireällä, tein minä perässä aivan mitä tahansa... Ensimmäinen 7,5km meni paremmin  kuin pystyin kuvitella ( tässä kohtaa lähdettiin toiselle kierrokselle), jonka jälkeen vauhti tasoittui hiukan. Hiihdeltiin perälenkki uudelleen ja alettiin saavuttamaan edelle lähtenyttä. Kahteen viimeiseen alamäkeen ei koira enää oikein irronnut ja lopun (noin 1,5km) tasainen osuus mentiin aivan liisterissä... Ihmettelin kun ei koira lähde kirittämään millään vaikka oli selkeä näköyhteys edellämenijöihin. Maalissa kuitenkin selvisi että karkealla lumella oli pojulta auennut kahdesta varpaasta anturat :( ihmekös kun ei juossut...

Kuva: Ari Hyvönen

Tehtiin parhaamme, mutta kyllä se silti korpesi valtavasti kun yli kaksi minuuttia kovempaa oli kärki tullut!! Neljänneksi jäätiin, mutta saatiin se tärkein mitä lähdettiin hakemaan, eli hiihtotreenit lumella :)

Ja sitten pari sanaa siitä mun Montrealin seikkailusta? Hurjan kiva paikka, minä tykkäsin meiningistä!! Matkat oli raskaat, mutta kyllä kannatti reissu! MM-kisoja en päässyt katsomaan sitten kuitenkaan, mutta ei sitten loppujenlopuksi hirmuisesti siinä painanut, kun oli kaikkea muutakin kivaa tekemistä :)

2017

2017 on meille tärkeä vuosi. Bolt alkaa olla oikeasti kypsä koira ja todella valmis kisaradoille. Minäkin viimeinkin kaikissa luokissa siirtynyt aikuisten puolelle. On siis aika alkaa laittamaan Suomen top valjakkourheilijat listaa uusiksi.

Moni asia on viime päivityksistä jälleen muuttunut. Isoimpana muutoksena ehdottomasti muutto. Jälleen. Seitsemäs koti puolentoista vuoden sisään. Nyt ajatuksena rauhottua todella, saataisiin minä ja Bolt molemmat jotain järkeä tähän jatkuvaan juoksemiseen. Muuton myötä pikku perheemme kasvoi yhdellä ja koti on nykyään taas Hyvinkäällä. Tällä kertaa aivan keskustassa, josta kuitenkin lyhyt matka metsiin juoksemaan. Oma työmatka lyheni nyt 200metriin, koulumatka tosin piteni, joskin ajallisesti pysyi samana. Julkisilla kulkeminen on nyt iso osa elämää, sekä koiran kanssa että ilman. Auto lähti syksyllä, nyt ollaan menty lähinnä laina-autojen ja kimppakyytien varassa. Kilpailureissut vaikeutuu huomattavasti, mutta jostain on opiskelijan tingittävä.

Viime syksy ja nyt joulun aika on ollut minulle itselle turhankin stressaavaa. Oma jaksaminen on ollut aivan kateissa. Koulu ollut listalla ykkösenä, siitä sitten töihin ja loppu aika kulunutkin itseä treenatessa, koiran kanssa touhutessa tai nukkuessa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole aikaa eikä energiaa riittänyt mitenkään. Kroppa ja mieli ovat loman tarpeessa, joten äkkilähtö kauas pois tuli kuin tilauksesta. Viikko sitten yöllä kukkuessa heräsi idea tutkailla lentolippuja. NewYork reissu edes takaisin 336€ lähti tilaukseen samantien. Nykkiin en kuitenkaan jää yksin seikkailemaan, vaan koitan löytää tieni Montrealiin Väinön ja Väinön perheen luokse. Ajoitus osui nappiin ja töistä ansaittu palkallinen talviloma sai arvoisensa käyttötarkoituksen. Tässä tapauksessa ajoitus oli vieläpä niinkin täydellinen, että valjakkourheilun MM-kilpailut ovat juurikin minun reissun aikaan ja vieläpä Kanadassa, "vain" kuuden tunnin ajomatkan päässä majapaikasta. Päivä reissu kisoja katsomaan olisi siis ohjelmassa. Myös elokuulle tiedossa viikon reissu lämpöiseen. Ehkäpä näillä jaksaa taas painaa pää kolmantena jalkana.

2016 huippuhetkiä <3

2016 oli upea vuosi kaiken kaikkiaan. Elämäni parhaimpia. Omassa elämässä koko vuosi ensimmäisestä päivästä viimeiseen maailman ihanimman ihmisen tyttöystävänä, uusi koulu ja hurjasti uusia ystäviä, lisäksi pari muuttoa, puhjennut keuhko, tatuointi ja vuoden verran lisää elämänkokemusta. Boltin kanssa kisauran aloitus, kolme SM-mitalia suksilla, EM-kilpailut, syksyllä tositoimiin sulanmaan kisoissa, koirapyöräilyn SM pronssi mitali sekä 7 ihanaa pientä mini Bolttia.

2017 starttaa todella valjakkourheilun saralta ylihuomenna. SPKL:n Spritin SM kilpailut korkkaavat kisakauden Lapinlahdella. Kova tasoinen kisa tulossa, jossa kilpaillaan Boltin kanssa lähinnä pojun sisaruksia vastaan. Samassa luokassa kilpailevat saman pentueen Ralli ja Rilla, sekä Boltin puolisisaruksista Slatan ja Hely! Lisäksi luokassa kilpailee muutama muukin kova nimi! Meidän ensimmäinen sprintti kilpailu, eikä minkäänlaista ajatusta, että miten se voisi mennä... Toivottavasti mahdollisimman hyvin :)

Ihanaa vuotta 2017 ja paljon kireitä liinoja kaikille <3