Heipparallaa pitkästä aikaa :)
Tässä viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Paljon stressiä, pennun alkava murkkuikä number 1 , vähän lisää stressiä, pakkaamista, stressiä, siivoamista, koirien hoitojen järkkäämisiä, yhdet festarit, kaverin synttärit, treeniä, koeviikkoa, stressiä ja hiukan vielä stressiä.
Lähtö Ranskaan lähenee tunti tunnilta ja tekemistä on enemmän kuin tehtyä. Stressi painaa päälle ja tunnit loppuvat vuorokaudesta. Reissuun lähteminen on mahdottoman stressaavaa, mutta reissun päälle pääseminen on huima tunne!
Meillä lähtöön ei ole kauaa aikaa, ja mun, Royalin, meidän porukan sekä koko Suomen joukkueen reissua voit seurata sosiaalisesta mediasta:
Royal matkalla maineeseen - Facebook tapahtuma
Suomen valjakkourheilun maajoukkue - Facebook tapahtuma
Kisojen "virallinen" Facebook - sivu
Tänne blogiin kertoilen reissusta kun joskus rantaudutaan takaisin Suomen maalle :)
torstai 20. marraskuuta 2014
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Suosukellusta
Tänään oli vuorossa hiukan extremeä elämään tyyppinen lenkki Hennan kanssa. Heitettiin maastopyörät auton perään ja huristeltiin Hyvinkään Usmiin seikkailemaan.
Liikkeelle lähdettiin hyvissä ajoin valoisalla Usmin uimarannan parkkipaikalta. Lähdettiin etsimään metsään valmiiksi katsottua reittiä, tavoitteena selviytyä Suolijärvelle ja takaisin. Alkumatka oli mukavaa metsähiekkatietä ja edettiin suhteellisen vauhdilla. Piilolammin jälkeen reitti muuttui poluksi, joka osoittautui _todella_ liukkaaksi kostean ilman ja märkien lehtien takia. Jokaisen kiven ja juuren kohdalla pyörä luisteli komeasti vähän joka suuntaan. Jossain kohtaa polku hävisi kokonaan ja löydettiin ittemme suolta! Hitaasti mutta varmasti taisteltiin eteenpäin sukat nilkkaa myöten suossa uiden. Löydettiin taas tie ja olo oli mahtava!
Karttana meillä toimi sport tracker ja molempien olematon suuntavaisto. Yhdessä risteyksessä kaikki kyltit ohjasivat suoraan, mutta me päätimme harrastaa hiukan extremeä ja lähteä kokeilemaan kartassa näkymätöntä polkua. No ei sitä polkua paljoa edes ollut. Ensimmäinen polkuvaihtoehto oli ajamista kaislikossa (siis ihan oikeita järvikaisloja keskellä metsää), ja toisella yrittämällä löydettiin inhinmillinen polku, joka kuitenkin kapeni jatkuvasti ja päättyi sopivasti keskelle metsää. Hetki haahuiltiin keskellä pusikkoa ja löydettiin oikea tie. Seuraavan risteyksen kohdalla harkittiin auton suuntaan, mutta sport trackerin tietoja kurkatessa oli vasta 10km takana, joten päätettiin ottaa treenin kannalta ja suunta 3.3km päässä olevalle suolijärvelle. Ajettiin vahingossa ohi ja päädyttiin Suolijärven etelä päätyyn, josta lähdettiin etsimään reittiä autolle pilkkopimeässä metsässä. Tässä vaiheessa lenkki oli pääosin metsätietä (onneksi!), mutta pienen epätoivon hetken ja pusikkoon eksymisen jälkeen jouduttiin palaamaan alkupätkän suolle. Kasteltiin kengät uudestaan, tällä kertaa pimeässä. Pusikossa kapealla polulla ainoa pelastus oli Hennan puhelin ja taskulamppu toiminto (oli meillä oikea taskulamppukin mukana, mutta nätisti tallessa autossa).
Turvallisuussyistä iso osa lenkkiä meni kävelyksi, tai melkeinpä uimiseksi. 27km oli lopullinen matkan pituus ja aikaa kului valtavasti. Hitaasti mutta varmasti taisteltiin reissusta, ja kyllä se taisi suhteellisen tehokas treenikin olla, ainakin tällä hetkellä on kovin vetelä olo. Hauskaa oli jäätyneistä varpaista, kramppaavista reisistä ja pimeydestä huolimatta. Ilman seuraa olisi tuokin kokemus ollut suhteellisen karmaiseva. Nytkin jo pyöri päässä kaiken maailman hirvet, karhut ja suohirviöt. Näin turvallisesti kotona omassa sängyssä voi sanoa että koska vaan lähden uudestaan, mutta ensikerralla hiukan paremmin varustautuneena! :)
 |
| Kulkupelit ensimmäisen suon jälkeen :) |
 |
| Hulluilla on halvat huvit! |
Turvallisuussyistä iso osa lenkkiä meni kävelyksi, tai melkeinpä uimiseksi. 27km oli lopullinen matkan pituus ja aikaa kului valtavasti. Hitaasti mutta varmasti taisteltiin reissusta, ja kyllä se taisi suhteellisen tehokas treenikin olla, ainakin tällä hetkellä on kovin vetelä olo. Hauskaa oli jäätyneistä varpaista, kramppaavista reisistä ja pimeydestä huolimatta. Ilman seuraa olisi tuokin kokemus ollut suhteellisen karmaiseva. Nytkin jo pyöri päässä kaiken maailman hirvet, karhut ja suohirviöt. Näin turvallisesti kotona omassa sängyssä voi sanoa että koska vaan lähden uudestaan, mutta ensikerralla hiukan paremmin varustautuneena! :)
 |
| Autolle kun selvittin niin pakollisen onnistumis selfien aika! |
lauantai 8. marraskuuta 2014
Takaisin treenien pariin
Vihdoin on flunssa/poskiontelontulehdus voitettu kunnolla, ja tiistaina aloitinkin taas kunnon treenit. Tiistaina juoksu lenkki, keskiviikkona kickbike treenit ja torstaina kevyt, reipas kävelylenkki ensilumessa.
Tiistain lenkki oli lyhyt, mutta tehokas. 2,7km täysillä Kodan kanssa, lisänä lämmittely ja jäähdyttely pätkät. Vaikka Koda on jo hiukan vanha, on pojalla intoa vaikka muille jakaa. Vetää koko matkan, mutta vedosta ei paljoa apua ole. Poika on niin kevyt että lähinnä juostaan molemmat omaa tahtia naru välissä. Miltein kahden viikon toipumisesta huolimatta juoksu kulki hyvin ja vaikka vauhti ei päätä huimaava ollutkaan, olin tyytyväinen. Vajaa viikontakaiseen lenkkiin verrattuna kehitystä oli tullut (vai oliko sattumaa, ero todella pieni).
Keskiviikon treenit oli jo pidempään suunnitelmissa ollut yhteistreeni kaverini, keväällä valjakkourheilun aloittaneen Henna Lapin (vähäisestä kokemuksesta huolimatta Jämin SM4 DCWJ luokassa!) kanssa. Matkasimme Hennan ja koirien kanssa Tuusulaan. Nappasimme Falconin mukaan ja painuimme Ruotsinkylän tutkimusmetsään reittejä tutkimaan. Kiersimme noin 4km pitkän lenkin ensin ilman koiria mukavaa lämmittely tahtia (n. 15km/h keskinopeus). Tämän jälkeen oli Falconin ja Ekan aika päästä baanalle. Lähdimme Falconin kanssa edelle, ja kovaa mentiin! Keskinopeus ei päätä huimannut (23km/h/ 3,5km reitti, huiput 40km/h), mutta esim. Jämin ratoihin verrattuna oli mäkiä mukavasti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidimme pienen huilin, ja sitten taas menoksi. Nyt Henna ja kojkerhondie Eka lähtivät edelle ja me Falconin kanssa perään. Falconin armoton halu voittaa kiritti pojan hulluun vauhtiin (keskinopeus noin 25km/h/ 3,5km reitti, huiput 52km/h). Vaikea oli uskoa, että menossa oli jo toinen kierros. Poika jaksoi todella hyvin, ja on todella positiivista, että nimenomaan toinen kierros oli ensimmäistä parempi.
Torstain lenkkinä toimi Kodan ja Boltin kanssa noin tunnin peuhaaminen ensilumessa noin neljän kilometrin lenkillä. Rauhallisessa tahdissa ihanasta kelistä, loistavasta seurasta ja lumeen hurahtaneista koirista nauttien. Bolt tosiaan siis sai ensikosketuksensa lumeen ja ihastui ikihyviksi. Lunta oli tosi kiva syödä, lumipallot oli huisia ja lapsi tuntui löytävän muutaman vaihteen lisää kropastaan maan valkeuden avulla. Edes kylmä ei ehtinyt tulla kun koko ajan oli vauhti päällä. Kotipuistoon päästessä oli poju sen verran uupunut oudon uuden aineen tuomasta hämmästyksestä, että juoksi jo monta sataa metriä ennen kotiovea portaalle istumaan, että nyt mennään kotiin. Piste. Illalla oli kotona kaksi hyvin väsynyttä ja samalla onnellista hurttaa.
Tällä hetkellä itse olen leirillä, ja pojat pääsivät vierailemaan ystävälleni Minnalle. Minna on toiminut jo pari vuotta Kodan varaäitinä, ja tottelee välillä Minnaa jopa paremmin kuin minua. Nyt pääsi Bolt ensikertaa Kodan mukaan, mutta ei ole kyllä pienintäkään huolta lapsen pärjäämisestä. Bolt on ollut tähän asti malliyksilö sopeutumisesta. Mikään uusi tilanne ei aiheuta suuren suurta kauhua ja uudet asiat lähinnä kiinnostavat, ehkä hiukan ujostuttavat, mutta kaikkea pitää kokeilla.
Tiistain lenkki oli lyhyt, mutta tehokas. 2,7km täysillä Kodan kanssa, lisänä lämmittely ja jäähdyttely pätkät. Vaikka Koda on jo hiukan vanha, on pojalla intoa vaikka muille jakaa. Vetää koko matkan, mutta vedosta ei paljoa apua ole. Poika on niin kevyt että lähinnä juostaan molemmat omaa tahtia naru välissä. Miltein kahden viikon toipumisesta huolimatta juoksu kulki hyvin ja vaikka vauhti ei päätä huimaava ollutkaan, olin tyytyväinen. Vajaa viikontakaiseen lenkkiin verrattuna kehitystä oli tullut (vai oliko sattumaa, ero todella pieni).
Keskiviikon treenit oli jo pidempään suunnitelmissa ollut yhteistreeni kaverini, keväällä valjakkourheilun aloittaneen Henna Lapin (vähäisestä kokemuksesta huolimatta Jämin SM4 DCWJ luokassa!) kanssa. Matkasimme Hennan ja koirien kanssa Tuusulaan. Nappasimme Falconin mukaan ja painuimme Ruotsinkylän tutkimusmetsään reittejä tutkimaan. Kiersimme noin 4km pitkän lenkin ensin ilman koiria mukavaa lämmittely tahtia (n. 15km/h keskinopeus). Tämän jälkeen oli Falconin ja Ekan aika päästä baanalle. Lähdimme Falconin kanssa edelle, ja kovaa mentiin! Keskinopeus ei päätä huimannut (23km/h/ 3,5km reitti, huiput 40km/h), mutta esim. Jämin ratoihin verrattuna oli mäkiä mukavasti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidimme pienen huilin, ja sitten taas menoksi. Nyt Henna ja kojkerhondie Eka lähtivät edelle ja me Falconin kanssa perään. Falconin armoton halu voittaa kiritti pojan hulluun vauhtiin (keskinopeus noin 25km/h/ 3,5km reitti, huiput 52km/h). Vaikea oli uskoa, että menossa oli jo toinen kierros. Poika jaksoi todella hyvin, ja on todella positiivista, että nimenomaan toinen kierros oli ensimmäistä parempi.
Torstain lenkkinä toimi Kodan ja Boltin kanssa noin tunnin peuhaaminen ensilumessa noin neljän kilometrin lenkillä. Rauhallisessa tahdissa ihanasta kelistä, loistavasta seurasta ja lumeen hurahtaneista koirista nauttien. Bolt tosiaan siis sai ensikosketuksensa lumeen ja ihastui ikihyviksi. Lunta oli tosi kiva syödä, lumipallot oli huisia ja lapsi tuntui löytävän muutaman vaihteen lisää kropastaan maan valkeuden avulla. Edes kylmä ei ehtinyt tulla kun koko ajan oli vauhti päällä. Kotipuistoon päästessä oli poju sen verran uupunut oudon uuden aineen tuomasta hämmästyksestä, että juoksi jo monta sataa metriä ennen kotiovea portaalle istumaan, että nyt mennään kotiin. Piste. Illalla oli kotona kaksi hyvin väsynyttä ja samalla onnellista hurttaa.
.jpg) |
| Ensilumi, Koda ja meidän treeni maastot |
Tällä hetkellä itse olen leirillä, ja pojat pääsivät vierailemaan ystävälleni Minnalle. Minna on toiminut jo pari vuotta Kodan varaäitinä, ja tottelee välillä Minnaa jopa paremmin kuin minua. Nyt pääsi Bolt ensikertaa Kodan mukaan, mutta ei ole kyllä pienintäkään huolta lapsen pärjäämisestä. Bolt on ollut tähän asti malliyksilö sopeutumisesta. Mikään uusi tilanne ei aiheuta suuren suurta kauhua ja uudet asiat lähinnä kiinnostavat, ehkä hiukan ujostuttavat, mutta kaikkea pitää kokeilla.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Mallipoikia
Eilinen oli kyllä jännä päivä! Eksyttiin kämppikseni Jennin kanssa Match showhun NoDo hallille Hyvinkään Monniin. Tarkoituksena oli viedä Koda kisaamaan isoihin aikuisiin ja Bolt tutustumaan kisapaikan hälinään. No sitten kävikin niin että hiukan innostuttiin :)
Koda isoissa aikuisissa ja Bolt isoihin pentuihin. Jennin piti esittää Koda kehässä, mutta viimehetken jännityksen takia pääsi Koda esittelemään itseään Liisan kanssa. Ehdin katsomaan Kodan kehää, eikä poika ole koskaan esiintynyt noin kauniisti! Seisoi aivan rauhassa _todella_ upeasti ja juoksi omaan tyyliinsä kauniisti. Käytös oli moitteetonta, ja kehässä pyörähdys omaan silmään nappi suoritus! Myös tuomari tykkäsi ja antoi Kodalle punaisen nauhan. Punaisten ryhmäkehässä sitten Jenni esitti Kodan upeasti, ja koira todella pisti parastaan! Tuomari ei kuitenkaan enää lämmennyt Kodalle ja kisa loppui siihen. Hienosti meni kuitenkin kaikin puolin, ja Koda sai hyvää palautetta esiintymisestä ja tuomari luonnehti vanhusta kaikinpuolin tasapainoiseksi.
Isoihin pentuihin innostuin lähtemään Boltin kanssa aivan hetken mielijohteesta, kun kokeilimme osaisiko Bolt seistä rauhassa, vaikka koskaan ei olla edes kokeiltu. Meni yllättävän hyvin, joten päätin lähteä kokeilemaan. Pariksemme saimme 10kk vanhan isovillakoiran pennun joka oli sivukorvalla kuultuna juuri saapunut Euroopasta kilpailemasta, mukanaan jonkinmoinen juniortitteli! Sininen nauha päätyi meille, mutta olin super tyytyväinen. Bolt seisoi hyvin, juoksi upeasti (vaikka itselläni oli ongelmia sovittaa vauhti järkeväksi) ja käyttäytyi oikein herttaisesti, sulattaen tuomarin sydämen pötköttelemällä hampaiden tarkastuksen aikana selällään joka raaja eri suuntaan. Sinisten ryhmäkehässä sattui jätti yllätyksiä. Bolt seisoi vielä edellistä kertaa upeammin, ihan rauhassa imeskellen herkkuja ja siinä samalla jyrsien mun sormet. Tuomari valitsi kahdeksan jatkoon joista me olimme se kahdeksas! Seuraavassa vaiheessa kaksi pentua sai lähteä ulos kehästä - kuuden parhaan joukossa oltiin! Tuomari palkitsi neljännen, kolmannen ja toisen. Ykköspalkinto ruusukkeen kanssa tuli vertailemaan bokseria ja Boltia, käski vielä kerran juoksemaan ympäri ja päätyi valitsemaan bokserin. Niin lähellä voittoa, tiputus viidenneksi. Hassu järjestys jakaa palkinnot, mutta olen järjettömän tyytyväinen. Bolt oli oikea luonnonlahjakkuus! Koskaan en ole edes harkinnut mitään näyttelyissä käymistä, mutta kaipa sitä tulisi harkita. Ei tuollaista talenttia voi hukkaan heittää! 3,5kk vanha pentu vei monet melkein vuotiaat aivan leikiten! Huippua! Jälkikäteen tuomari tuli vielä rapsuttelemaan kisan kuopuksen ja kehui valtavasti! Ei vain voi heti ensimmäistä kisaa kuulemma voittaa, vaikka olisi kuinka hyvä.
Koda, Bolt ja Liisan koira Riemu olivat kaikki esiintyneet esimerkillisesti, mutta palkinnot olivat vielä jääneet saamatta. Hetken mielijohteesta ilmoitimme vielä Kodan ja Riemun parikilpailuun. Kyseessä siis Labradori ja sekarotuinen pystykorva, ainoa yhdistävä tekijä oli musta väri. Kisan ainoana erirotu parina odotukset eivät olleet korkealla. Pojat esiintyivät kuitenkin Liisan ohjauksessa upeasti ilman minkäänlaista etukäteisharjoittelua. Itse olen ihan pulassa jo yhden koiran händlaamisessa, Liisa esitti kaksi yhtäaikaa ilman harjoittelua. Upea esiintyminen ja poikien sympis look vetosi tuomariin ja pojat nappasivat kolmannen sijan! Päivän jättiyllätys ehdottomasti!
Illalla lähdimme vielä Kodan ja Boltin kanssa kaverilleni kyläilemään ja samalla testaamaan miten pieni käyttäytyy kun mennään vierailulle. Hyvin meni sekin! Väsynyt lapsi nukkui melkein koko illan oikein tyytyväisenä!
Koulun kuvataiteen projektiin lainattu kamera (canon 500D ) on ollut kovassa käytössä, ja nyt seuraavat pari kk tässäkin blogissa muitakin kuvia kuin vain puhelimella räpsittyjä :) Tässä muutama kuva harjoittelukierrokselta.
 |
| Kisapaikan tunnelmaa |
Koda isoissa aikuisissa ja Bolt isoihin pentuihin. Jennin piti esittää Koda kehässä, mutta viimehetken jännityksen takia pääsi Koda esittelemään itseään Liisan kanssa. Ehdin katsomaan Kodan kehää, eikä poika ole koskaan esiintynyt noin kauniisti! Seisoi aivan rauhassa _todella_ upeasti ja juoksi omaan tyyliinsä kauniisti. Käytös oli moitteetonta, ja kehässä pyörähdys omaan silmään nappi suoritus! Myös tuomari tykkäsi ja antoi Kodalle punaisen nauhan. Punaisten ryhmäkehässä sitten Jenni esitti Kodan upeasti, ja koira todella pisti parastaan! Tuomari ei kuitenkaan enää lämmennyt Kodalle ja kisa loppui siihen. Hienosti meni kuitenkin kaikin puolin, ja Koda sai hyvää palautetta esiintymisestä ja tuomari luonnehti vanhusta kaikinpuolin tasapainoiseksi.
 |
| Koda poseeraa ilman häntää |
 |
| Riemu |
Isoihin pentuihin innostuin lähtemään Boltin kanssa aivan hetken mielijohteesta, kun kokeilimme osaisiko Bolt seistä rauhassa, vaikka koskaan ei olla edes kokeiltu. Meni yllättävän hyvin, joten päätin lähteä kokeilemaan. Pariksemme saimme 10kk vanhan isovillakoiran pennun joka oli sivukorvalla kuultuna juuri saapunut Euroopasta kilpailemasta, mukanaan jonkinmoinen juniortitteli! Sininen nauha päätyi meille, mutta olin super tyytyväinen. Bolt seisoi hyvin, juoksi upeasti (vaikka itselläni oli ongelmia sovittaa vauhti järkeväksi) ja käyttäytyi oikein herttaisesti, sulattaen tuomarin sydämen pötköttelemällä hampaiden tarkastuksen aikana selällään joka raaja eri suuntaan. Sinisten ryhmäkehässä sattui jätti yllätyksiä. Bolt seisoi vielä edellistä kertaa upeammin, ihan rauhassa imeskellen herkkuja ja siinä samalla jyrsien mun sormet. Tuomari valitsi kahdeksan jatkoon joista me olimme se kahdeksas! Seuraavassa vaiheessa kaksi pentua sai lähteä ulos kehästä - kuuden parhaan joukossa oltiin! Tuomari palkitsi neljännen, kolmannen ja toisen. Ykköspalkinto ruusukkeen kanssa tuli vertailemaan bokseria ja Boltia, käski vielä kerran juoksemaan ympäri ja päätyi valitsemaan bokserin. Niin lähellä voittoa, tiputus viidenneksi. Hassu järjestys jakaa palkinnot, mutta olen järjettömän tyytyväinen. Bolt oli oikea luonnonlahjakkuus! Koskaan en ole edes harkinnut mitään näyttelyissä käymistä, mutta kaipa sitä tulisi harkita. Ei tuollaista talenttia voi hukkaan heittää! 3,5kk vanha pentu vei monet melkein vuotiaat aivan leikiten! Huippua! Jälkikäteen tuomari tuli vielä rapsuttelemaan kisan kuopuksen ja kehui valtavasti! Ei vain voi heti ensimmäistä kisaa kuulemma voittaa, vaikka olisi kuinka hyvä.
 |
| Pieni komistus! |
Koda, Bolt ja Liisan koira Riemu olivat kaikki esiintyneet esimerkillisesti, mutta palkinnot olivat vielä jääneet saamatta. Hetken mielijohteesta ilmoitimme vielä Kodan ja Riemun parikilpailuun. Kyseessä siis Labradori ja sekarotuinen pystykorva, ainoa yhdistävä tekijä oli musta väri. Kisan ainoana erirotu parina odotukset eivät olleet korkealla. Pojat esiintyivät kuitenkin Liisan ohjauksessa upeasti ilman minkäänlaista etukäteisharjoittelua. Itse olen ihan pulassa jo yhden koiran händlaamisessa, Liisa esitti kaksi yhtäaikaa ilman harjoittelua. Upea esiintyminen ja poikien sympis look vetosi tuomariin ja pojat nappasivat kolmannen sijan! Päivän jättiyllätys ehdottomasti!
Illalla lähdimme vielä Kodan ja Boltin kanssa kaverilleni kyläilemään ja samalla testaamaan miten pieni käyttäytyy kun mennään vierailulle. Hyvin meni sekin! Väsynyt lapsi nukkui melkein koko illan oikein tyytyväisenä!
Koulun kuvataiteen projektiin lainattu kamera (canon 500D ) on ollut kovassa käytössä, ja nyt seuraavat pari kk tässäkin blogissa muitakin kuvia kuin vain puhelimella räpsittyjä :) Tässä muutama kuva harjoittelukierrokselta.
 |
| Jennin napsaisema kuva syvällisestä keskusteluhetkestä Boltin kanssa |
 |
| Niin kaunis katse! |
 |
| Korvat korvan taakse ja menoksi |
 |
| Vaikea arvata haluaako pojat jotakin |
 |
| Koda uudella matollaan |
 |
| Taisi kissa tulla liian lähelle |
 |
| Tän kuvan ilme oli jotain aivan loistavaa! |
 |
| Kitokin olisi mielellään ottanut luun |
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Ahmatit
Vaikka yksi tekstin tunnisteista on arkea, toivon että tästä ei tule pojille tapaa.
Olin käynyt ostamassa Boltille uutta ruokaa, ja jättänyt 15kg säkin eteiseen odottamaan, että koirienruokakaappiin tulisi lisää tilaa entisen tyhjetessä. Luottavaisin mielin lähdin töihin, koirat jäivät tuttuun tapaan eteis- keittiö akselille. Kotiin tullessa oli edessä lattia täynnä koiran ruokaa ja kaksi vyöryvää karvakasaa. Pojat olivat sitten yhteistuumin päättäneet tunkeutua ruokasäkkiin ja nauttia muutaman päivän ruuat yhdellä kertaa. Jäljelle jääneen ruuan keräys säkkiin ja suoraan ulos. Ruokaa oli mennyt ehkä vajaa pari kiloa(suht. vaikea arvioida)? ja kyllä näkyi koirien vatsoista.
Bolt oli oma vauhdikas itsensä, pienellä lisä renkaalla vyötäröllä, mutta Kodan masu ei tykännyt. Bolt oli jo tänään aamulla valmis syömään normaalisti (sai silti paastota päivään ), mutta Kodan kohdalla täytyy vielä harkita jopa tämän illan ruokaa. Tuntuu että Kodalla ei millään meinaa sulaa ruoka ja turvotus pysyy. Käväistiin juoksemassa muutama kilometri, jonka jälkeen alkoi Kodakin näyttämään paremmalta, että eiköhän se tuosta lähde. Ruoka oli molemmille koirille uusi, ja tarkoituksena oli kokeilla miten toimisi Boltilla: hyvin näyttää sulavan ja maistuvan. Kodalle ruoka oli aivan liian vahvaa ja varmaan siitä syystä mahan sulatus tahtikaan ei ollut normaali.
Tästä tempusta ainakin opimme sen, että ruokasäkit _suoraan_ kaappiin suljettujen ovien taakse :)
Tämän päivän hölkkä/juoksu lenkki oli Kodalle sulatus lenkki ja itselleni pientä tuntumaan taas treenaamiseen. Flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan joten uskaltauduin kokeilemaan keuhkojen kestävyyttä. Juostiin 2,5km täysillä (=minä täysillä, Koda ei tällä kertaa vetänyt kuin ihan alussa hiukan, annoin mennä sitä tahtia kun tuntui hyvältä) Juoksu luisti, keuhkot kestivät hyvin ja vaikka kropan ainoa treeni Jämin kisojen jälkeen on ollut rappumme 48 porrasta useaan kertaan päivässä kivuttuna, jaksoin hyvin! Oikea pakara alkoi noin 2km kohdalla kramppaamaan pahasti, taistelin kuitenkin lenkin viimeiset mäet loppuun. Huomenna saa nähdä oliko viisas veto :) Oma fiilis treenistä on loistava! Vaikka matkallisesti eikä ajallisesti lenkki ollut pisimmästä päästä, sain vedettyä täysillä ilman että tuntui aivan kauhealta. Puolikuntoisena oikein hyvä treeni! Tästä mennään parempaan suuntaan :)
Treenin tiedot:
Kesto: 14:36
Matka: 2,5km
Keskinopeus: 10,3km/h
Maks.nopeus: 24,2km/h
Sori tuli pitkästä aikaa kuvaton postaus :) Kattelkaa edellistä postausta, niihin kuviin on panostettu ;)
Olin käynyt ostamassa Boltille uutta ruokaa, ja jättänyt 15kg säkin eteiseen odottamaan, että koirienruokakaappiin tulisi lisää tilaa entisen tyhjetessä. Luottavaisin mielin lähdin töihin, koirat jäivät tuttuun tapaan eteis- keittiö akselille. Kotiin tullessa oli edessä lattia täynnä koiran ruokaa ja kaksi vyöryvää karvakasaa. Pojat olivat sitten yhteistuumin päättäneet tunkeutua ruokasäkkiin ja nauttia muutaman päivän ruuat yhdellä kertaa. Jäljelle jääneen ruuan keräys säkkiin ja suoraan ulos. Ruokaa oli mennyt ehkä vajaa pari kiloa(suht. vaikea arvioida)? ja kyllä näkyi koirien vatsoista.
Bolt oli oma vauhdikas itsensä, pienellä lisä renkaalla vyötäröllä, mutta Kodan masu ei tykännyt. Bolt oli jo tänään aamulla valmis syömään normaalisti (sai silti paastota päivään ), mutta Kodan kohdalla täytyy vielä harkita jopa tämän illan ruokaa. Tuntuu että Kodalla ei millään meinaa sulaa ruoka ja turvotus pysyy. Käväistiin juoksemassa muutama kilometri, jonka jälkeen alkoi Kodakin näyttämään paremmalta, että eiköhän se tuosta lähde. Ruoka oli molemmille koirille uusi, ja tarkoituksena oli kokeilla miten toimisi Boltilla: hyvin näyttää sulavan ja maistuvan. Kodalle ruoka oli aivan liian vahvaa ja varmaan siitä syystä mahan sulatus tahtikaan ei ollut normaali.
Tästä tempusta ainakin opimme sen, että ruokasäkit _suoraan_ kaappiin suljettujen ovien taakse :)
Tämän päivän hölkkä/juoksu lenkki oli Kodalle sulatus lenkki ja itselleni pientä tuntumaan taas treenaamiseen. Flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan joten uskaltauduin kokeilemaan keuhkojen kestävyyttä. Juostiin 2,5km täysillä (=minä täysillä, Koda ei tällä kertaa vetänyt kuin ihan alussa hiukan, annoin mennä sitä tahtia kun tuntui hyvältä) Juoksu luisti, keuhkot kestivät hyvin ja vaikka kropan ainoa treeni Jämin kisojen jälkeen on ollut rappumme 48 porrasta useaan kertaan päivässä kivuttuna, jaksoin hyvin! Oikea pakara alkoi noin 2km kohdalla kramppaamaan pahasti, taistelin kuitenkin lenkin viimeiset mäet loppuun. Huomenna saa nähdä oliko viisas veto :) Oma fiilis treenistä on loistava! Vaikka matkallisesti eikä ajallisesti lenkki ollut pisimmästä päästä, sain vedettyä täysillä ilman että tuntui aivan kauhealta. Puolikuntoisena oikein hyvä treeni! Tästä mennään parempaan suuntaan :)
Treenin tiedot:
Kesto: 14:36
Matka: 2,5km
Keskinopeus: 10,3km/h
Maks.nopeus: 24,2km/h
Sori tuli pitkästä aikaa kuvaton postaus :) Kattelkaa edellistä postausta, niihin kuviin on panostettu ;)
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Sain haasteen! Kuvahaasteen :)
Uusi valjakkourheilija junnu Jenna haastoi minut blogissaan kuvahaasteeseen :)
Minulle siis annettiin kategorioita joihin tulee laittaa jokaiseen muutama kuva lemmikistään, joten ryhdyin tuumasta toimeen!
Itselläni kun kuvaamisen lahjaa ei ole pahemmin suotu (toisin kuin rakkaille ystävilleni), niin käytän törkeästi hyödykseni näitä suhteita, joten kaikki kuvat eivät ole omia ottamiani :) Jokaisen kuvan alla kuitenkin lukee copyright jotta taitavat kuvaajat saavat todella ansaitsemansa huomion!
Valitsin nää ryhmäkuvat koska yksinkertaisesti pidän niistä! Ensimmäinen kuvaa tän hetken nykyarkea miltein täydellisesti. Aina solmussa ja menossa erisuuntiin. Toinen kuva on vuodelta 2009, ennen Falconia. Meillä oli vain kaksi koiraa Rommi ja Koda. Rommi oli meijän perheen nallekarhu joka piti aina huolta, erityisesti pikkusiskostani Verasta. Rommi oli tajuttoman rakas koira, ja vaikka se on nyt jo kuollu, elää siitä osa edelleen Falconissa.
.JPG)
Nämä kolme kuvaa valitsin ihan hyvien treenien muistona. Falconin kanssa agility on yhtä kilpajuoksua. Treeneissä on nähty verta, hikeä ja kyyneliä, mutta hauskaa se on ihan joka kerta. Pakko laittaa itsensä täysillä likoon ja juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee kun poju on sen verta nopea. Kodan veto kuva taas kuvaa täydellisesti Kodan täydellistä treeni intoa. Aina menossa, koko sydämellään!
Lemppari kisakuvani kautta aikojen! Samalla myös lemppari lajini kuvissa!
Koda nauttimassa kesällä 2010 ja 2014. Onnellinen koira!
Paras talvikuva:
Talvella 2012, kun oli lunta, myllättiin Veran ja koirien kanssa kotipelto täysin. Kivaa oli, myös Kodalla! Veran bordercollie Pixeli oli tuolloin vielä aivan pieni, mutta jo aivan valmis suksien eteen, ainakin omasta mielestään ;)
Boltin ensimmäinen päivä kotona oli paitsi hermojaraastava kaiken pissan takia, myös oikein liikuttava ja tunnelmallinen hetki. Pieni oli päässyt suureen maailmaan turvallisen pentueen suojista. Kotona ainoa tuki ja turva oli täysin oudoissa tyypeissä.
Hassuin ilme:
Koda näyttää sanovan että hyi mitä sä oikein kotiin toit... vie se pois, en tykkää ;)
Viime syksyn MM-kilpailuihin matkustaessa lomailtiin koko perheen voimin eripuolilla Eurooppaa. Tässä kuvassa olen Falconin ja Frigen kanssa Puolalaisessa metsässä.
Ahkera etsijäkoira Koda löysi kaikki raunioradan ukkelit!
Tihutöissä:
.JPG)
Nyt jo edesmennyt kissani (tai perheen kissa virallisesti) Battery piti hauskaa jouluna :)
Toinen identiteetti:
Kodan toinen identiteetti herttaisen perhekoiran lisäksi on hurja peto joka lähtee minkä vain liikkuvan perään. Tässä poju pinkoo liina perässään tottelevaisuus treeneistä suoraan metsään hajujen perään. Jäi treenit treenaamatta sillä kertaa, mutta metsässä juoksua tuli molempien harjoiteltua, Koda edeltä minä perässä.
Kuvahaasteeseen kuului myös haastaa jokin/jotkin muut blogit tähän samaiseen tehtävään. Päätin haastaa siskoni Veran, koska tiedän että sieltä on luvassa suhteellisen huikeita kuvia ;)
Työn iloa :
Minulle siis annettiin kategorioita joihin tulee laittaa jokaiseen muutama kuva lemmikistään, joten ryhdyin tuumasta toimeen!
Itselläni kun kuvaamisen lahjaa ei ole pahemmin suotu (toisin kuin rakkaille ystävilleni), niin käytän törkeästi hyödykseni näitä suhteita, joten kaikki kuvat eivät ole omia ottamiani :) Jokaisen kuvan alla kuitenkin lukee copyright jotta taitavat kuvaajat saavat todella ansaitsemansa huomion!
Paras yhteiskuva:
 |
| © Jenni Pitkänen |
 |
| © Sari Ignatius |
Treenaamassa:
.jpg) |
| ©hipsu.com2011 |
.jpg) |
| ©hipsu.com2011 |
Kisaamassa:
 |
| ©Vera Ignatius |
 |
| ©Janne Viinikainen |
 |
| ©koirakuvat.kuvat.fi |
Paras kesäkuva:
Paras talvikuva:
.JPG) |
| ©Vera Ignatius |
.JPG) |
| ©Vera Ignatius |
.JPG) |
| ©Vera Ignatius |
 |
| ©Vera Ignatius |
Talvella 2012, kun oli lunta, myllättiin Veran ja koirien kanssa kotipelto täysin. Kivaa oli, myös Kodalla! Veran bordercollie Pixeli oli tuolloin vielä aivan pieni, mutta jo aivan valmis suksien eteen, ainakin omasta mielestään ;)
Tunnelmallisin kuva:
 |
| ©Jenni Pitkänen |
Hassuin ilme:
 |
| ©Jenni Pitkänen |
Lomalla:
 |
| ©Vera Ignatius |
Työssä:
Tihutöissä:
Toinen identiteetti:
Kuvahaasteeseen kuului myös haastaa jokin/jotkin muut blogit tähän samaiseen tehtävään. Päätin haastaa siskoni Veran, koska tiedän että sieltä on luvassa suhteellisen huikeita kuvia ;)
Työn iloa :
Loppuun vielä pakollinen hehkutus tulevasta! Tämän syksyn suurin tavoite/haave/unelma/motivaattori eli Ranskan EM-kilpailut ovat minun kohdallani toteutumassa! Onnistuneella SM-kilpailuiden suorituksella sain kahmaistua itselleni paikan Suomen A-maajoukkueessa, joten marraskuun lopussa on suunta kohti Ranskaa! Treenien jatkaminen Jämin jäljiltä on jäänyt tältä viikolta armottoman sitkeän flunssan takia. Kuumaa juotavaa, mynthoneita, unta ja reippaita kävely lenkkejä.
Maajoukkue paikasta olen hyvin hyvin onnellinen, kiitollinen ja sanoin kuvaamattoman ylpeä !
maanantai 20. lokakuuta 2014
Jämin SM kilpailut 18.-19.10.2014
Näin maanantaina, huonosti nukutun yön jälkeen ei voi todeta kuin, että olipahan viikonloppu. Jämillä järjestettiin valjakkourheilun sulanmaan SM-kilpailut, joihin itsekkin osallistuin kahden lajin voimalla. "Oman lajini" eli pyöräilyn lisäksi starttasin kickbikessa.
Perjantaina alkoi valmistautuminen kilpailuun viemällä koirat hoitoon kotiin. Koda ja Bolt viettivät viikonlopun isäni ja pikkuveljieni hoivassa. Kuskasin hurtat vasta hankkimassani polkupyörän peräkärryssä 45km päähän Tuusulaan. Matka kesti noin kolme tuntia ja oli rankkuudesta huolimatta oikein hauskaa!
Lauantai aamuna kisapaikalle lähtiessä oli lämpötila siinä muutaman asteen pakkasen puolella. Hiukan jännitti radan kunto. Kerran olen startannut pyörällä lumisella ja jäisellä reitillä, eikä sitä huvittanut ottaa uusiksi. Peloista huolimatta rata oli huippu kunnossa, nopea ja juuri sellainen kuin kisaradan kuuluu olla. Jämi on aina ollut ehdottomia suosikki ratojani, ja siellä on muutamaan otteeseen tullut kisailtua.
Tämän vuoden SM tavoitteet olivat suhteellisen selvät. Pyöräilyssä lähdin tavoittelemaan voittoa ja yli 30km/h vauhtia, vaikka koira jolla kisasin oli minulle täysin tuntematon ja uusi tuttavuus. Kuohun Blue Shark eli Royal osoittautuikin aivan mahtavaksi! Iso kiitos pyöräluokan tavoitteiden täyttymiseen kuuluu Satu Laitiselle, joka suostui lainaamaan koiraansa minulle! Kickbike kilpailu taisi olla kolmas kilpailuni kickbikella koiran kanssa. Suuri haave oli mitali tästäkin luokasta, mutta kilpakumppaneita (eli samalla ystäviäni) ja heidän aiempaa menestystä tarkastellessa ajattelin realistiseksi noin neljännen tai viidennen sijan. Tässä luokassa sattui siis totaalinen jättiyllätys.
Pyöräluokka oli ensimmäinen starttini ja kisa meni oikein mainiosti. Royal juoksi kuin viimeistä päivää ja veti niinkin kovaa että nyt on vetonaru kovin voimaton. Itse jaksoin aamun lihasjumeista huolimatta polkea koko matkan ja perinteeksi muodostuneet kaatuilut jätin väliin. Tuntui aivan mahtavalta jaksaa tehdä töitä koko matkan ajan ja maaliin tulo tuntui oikealta lottovoitolta noin täydellisen onnistuneen suorituksen jälkeen. Alustavissa ajoissa keskinopeus oli "vain" noin 29km/h, mutta olin erittäin tyytyväinen! Olipahan tavoiteltavaa sunnuntaille :) Myöhemmin kuitenkin selvisi että todellinen keskinopeus oli ollut jopa noin 31km/h, eli oma ennätykseni ikinä!
Kickbike luokan lähtöä jännitin aivan valtavasti! Lähdin luokan viimeisenä kolmen huskyn perään, ja Falcon on kuitenkin sen verran vikkelä kintuistaan että uskoin ohitusten olevan erittäin todennäköisiä. Falcon on hyvä ja suhteellisen varma ohittaja, itsellläni vain on ikuinen kammo kaikkiin ohitus tilanteisiin. Ohitimme minuutin eteen lähteneen Jere Mansikkaniemen erittäin onnistuneesti siinä noin 1,5km kohdalla. Lauri Mansikkaniemen selkä näkyi jo reilusti ennen viimeistä ylämäki rutistusta ja saimmekin Falconin kanssa mukavat vauhdit mäkeen. Aivan juuri ennen maalisuoraa sujahdimme ohi ja loppukiri tultiin aivan perätysten. Molempien luokkien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jääneellä, mutta palauduin yllättävän nopeasti. Panostus omaan kisakuntoon alkaa pikkuhiljaa näkymään! Falconkin saatiin juomaan hyvin. Kickbiken tulosten saapuessa tuli kyllä semmoinen positiivinen järkytys yllätys että huh! Olin toisena! 13sekuntia johtavasta Jonna Lipposesta ja ihan mukavalla kaulalla kolmantena olevaan Tuomas Notkoon. Odotukset sunnuntaille siis nousivat huomattavasti!
Sunnuntai aamuna oli keli aivan toisenlainen kuin lauantaina. Vettä tuli taivaan täydeltä ja lämpötila pyöri 10 asteen tienoolla. Lähdöt olivat tuntia aiemmin kuin lauantaina, joten starttasin radalle jo 10.20 luokkamme ensimmäisenä tällä kertaa. Saimme Royalin kanssa ajaa koko matkan keskenämme. Rata oli aivan erilainen kuin lauantaina, mutta mielestäni silti hyvässä kunnossa. Valtavan kokoisia lätäköitä löytyi muutamia, yksi koko radan levyinen varmasta ainakin kolme metriä pitkä ja 15cm syvä. Pohja oli silti pääosin edelleen kova, siellä täällä oli oikein mutaisia ja pehmeitä kohtia, joissa pyörä liiraili oikein kunnolla. Tällä kertaa ajoin kahdessa mutkassa ulos, kun ei oikein luotto riittänyt pystyssä pysymiseen mutkassa. Pusikon kautta jatkettiin matkaa, kuitenkin onneksi kaatumatta. Vaikka johtoasemani oli 37s suuruinen lauantain jälkeen, laitoin kaiken likoon. Ja maaliintullessa huomasi jälleen tehneen kaikkensa. Uupumuksesta huolimatta ei voinut hillitä hymyä! Kerrankin arvokisa joka meni niinkuin piti!
Pyöräilyn maaliintulon jälkeen täytyi välittömästi alkaa valmistautumaan kickbiken starttiin. Starttasin Jonnan perään ja ehdin jo jossain vaiheessa haaveilla kultaisesta mitalista, mutta Jonnan lähtöä katsellessa totesin että ihme on jos tuon tytön voittaa! Jonna on aivan omaa luokkaansa, ja tulee olemaan kiistatta maailman huipulla. Tein oman parhaan suorituksen, mihin oma kroppa pystyi vielä tuossa kohtaa. Kovaa mentiin ja maaliin tullessa paras fiilis oli päästä hetkeksi maahan makoilemaan. Omat suoritukseni olivat ohi. En voinut olla kuin onnellinen!
Tulosten saapuessa en voinut olla kuin yhtä hymyä! Suoritukset menivät täysin yli odotusten! Itselleni kahmaisin nuorten naisten pyöräluokan voiton 50s erolla kakkoseen, sekä junnujen kickbike luokan hopea mitalin 34s erolla voittajaan. Kaikkien junnujen osalta kisat olivat menestys, ainakin jossain määrin! Vain yksi joutui keskeyttämään, kukaan ei kaatunut, ja paikat pysyivät pääosin ehjänä. Suomen valjakkourheilun tulevaisuus on mahtavissa kantimissa! Aktiivisia, erittäin lajiin sitoutuneita nuoria, joilla on motivaatiota kisata Suomessa ja ulkomailla. Valjakkourheiluliitolla on loistava porukka kehittymässä viemään lajiamme eteenpäin. Nyt on vain erityisen tärkeää saada kaikki junnut jatkamaan, kehittämään itseään ja tavoittelemaan menestystä. Yksin emme tähän pysty vaan tarvitsemme tukea erityisesti valjakkourheiluliitolta sekä perheiltämme. Kaikki tuki on avuksi!'
Takana on aivan loistava viikonloppu täynnä rakkaita ihmisiä, rakkaita koiria ja rakastamaani lajia! Iso kiitos loistavasta kilpailuviikonlopusta kuuluu Satu Laitiselle ja äidilleni Sari Ignatiukselle koirien lainasta, Hanna Kaipiaiselle Kickbiken lainasta, siskolleni Veralle kuvista sekä kaikille rakkaille junnu tovereille jälleen huisista seurasta! On tää vaan niin mahtavaa!
Perjantaina alkoi valmistautuminen kilpailuun viemällä koirat hoitoon kotiin. Koda ja Bolt viettivät viikonlopun isäni ja pikkuveljieni hoivassa. Kuskasin hurtat vasta hankkimassani polkupyörän peräkärryssä 45km päähän Tuusulaan. Matka kesti noin kolme tuntia ja oli rankkuudesta huolimatta oikein hauskaa!
Lauantai aamuna kisapaikalle lähtiessä oli lämpötila siinä muutaman asteen pakkasen puolella. Hiukan jännitti radan kunto. Kerran olen startannut pyörällä lumisella ja jäisellä reitillä, eikä sitä huvittanut ottaa uusiksi. Peloista huolimatta rata oli huippu kunnossa, nopea ja juuri sellainen kuin kisaradan kuuluu olla. Jämi on aina ollut ehdottomia suosikki ratojani, ja siellä on muutamaan otteeseen tullut kisailtua.
 |
| Huippu porukassa tätä lajia saa harrastaa! |
Tämän vuoden SM tavoitteet olivat suhteellisen selvät. Pyöräilyssä lähdin tavoittelemaan voittoa ja yli 30km/h vauhtia, vaikka koira jolla kisasin oli minulle täysin tuntematon ja uusi tuttavuus. Kuohun Blue Shark eli Royal osoittautuikin aivan mahtavaksi! Iso kiitos pyöräluokan tavoitteiden täyttymiseen kuuluu Satu Laitiselle, joka suostui lainaamaan koiraansa minulle! Kickbike kilpailu taisi olla kolmas kilpailuni kickbikella koiran kanssa. Suuri haave oli mitali tästäkin luokasta, mutta kilpakumppaneita (eli samalla ystäviäni) ja heidän aiempaa menestystä tarkastellessa ajattelin realistiseksi noin neljännen tai viidennen sijan. Tässä luokassa sattui siis totaalinen jättiyllätys.
Pyöräluokka oli ensimmäinen starttini ja kisa meni oikein mainiosti. Royal juoksi kuin viimeistä päivää ja veti niinkin kovaa että nyt on vetonaru kovin voimaton. Itse jaksoin aamun lihasjumeista huolimatta polkea koko matkan ja perinteeksi muodostuneet kaatuilut jätin väliin. Tuntui aivan mahtavalta jaksaa tehdä töitä koko matkan ajan ja maaliin tulo tuntui oikealta lottovoitolta noin täydellisen onnistuneen suorituksen jälkeen. Alustavissa ajoissa keskinopeus oli "vain" noin 29km/h, mutta olin erittäin tyytyväinen! Olipahan tavoiteltavaa sunnuntaille :) Myöhemmin kuitenkin selvisi että todellinen keskinopeus oli ollut jopa noin 31km/h, eli oma ennätykseni ikinä!
Sunnuntai aamuna oli keli aivan toisenlainen kuin lauantaina. Vettä tuli taivaan täydeltä ja lämpötila pyöri 10 asteen tienoolla. Lähdöt olivat tuntia aiemmin kuin lauantaina, joten starttasin radalle jo 10.20 luokkamme ensimmäisenä tällä kertaa. Saimme Royalin kanssa ajaa koko matkan keskenämme. Rata oli aivan erilainen kuin lauantaina, mutta mielestäni silti hyvässä kunnossa. Valtavan kokoisia lätäköitä löytyi muutamia, yksi koko radan levyinen varmasta ainakin kolme metriä pitkä ja 15cm syvä. Pohja oli silti pääosin edelleen kova, siellä täällä oli oikein mutaisia ja pehmeitä kohtia, joissa pyörä liiraili oikein kunnolla. Tällä kertaa ajoin kahdessa mutkassa ulos, kun ei oikein luotto riittänyt pystyssä pysymiseen mutkassa. Pusikon kautta jatkettiin matkaa, kuitenkin onneksi kaatumatta. Vaikka johtoasemani oli 37s suuruinen lauantain jälkeen, laitoin kaiken likoon. Ja maaliintullessa huomasi jälleen tehneen kaikkensa. Uupumuksesta huolimatta ei voinut hillitä hymyä! Kerrankin arvokisa joka meni niinkuin piti!
 |
| Royal ja onnellisen rapainen kuski |
 |
| Kuva reitistä naamalla |
 |
| Royal oli oikein reipas poika! |
 |
| Pyöräluokan voitto tuuletukset |
Takana on aivan loistava viikonloppu täynnä rakkaita ihmisiä, rakkaita koiria ja rakastamaani lajia! Iso kiitos loistavasta kilpailuviikonlopusta kuuluu Satu Laitiselle ja äidilleni Sari Ignatiukselle koirien lainasta, Hanna Kaipiaiselle Kickbiken lainasta, siskolleni Veralle kuvista sekä kaikille rakkaille junnu tovereille jälleen huisista seurasta! On tää vaan niin mahtavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)