Enpä voi kuin huokaista helpotuksesta että tämä päivä on ohi. Vihdoin.
Tänään oli vuorossa tämän kauden ainoa kisa mun osalta. SPKL:n SM-kilpailut Jämillä.
Ihan tosissaan en jaksaisi sanoa kisoista yhtään mitään... koko sosiaalinen media ja kisapaikka oli kyllästetty kisojen arvostelulla. Kaikkea tätä kuunnellessa olen ehtinyt muodostaa oman käsitykseni kisojen järjestämisessä noissa oloissa ja haluan sen myös kertoa.
Pitkin viikkoa oltiin ihmetelty miten ihmeessä Jämillä voi olla lunta, Kesäisen lämpöiset kelit etelässä ovat väkisinkin verottaneet lumen määrää myös kisapaikalla.Viime yönä näin kuvia kisaradasta ja säikähdin. Hiekkaa, jäätä ja paljasta maata SM-kilpailu reitillä. Hennan kanssa suoritettiin pikapalaveri ja mietittiin onko mitään järkeä lähteä 300km päähän epävarmojen kisojen vuoksi. Päätettiin kuitenkin että auto starttaa klo 6:00 lauantai aamuna suuntana Jämi. Aamukoomassa ajelimme kolme tuntia ja koko ajan odottelimme tietoa, että järjestetäänkö kisoja vai ei. Kilpailupaikalle päästyämme ei vieläkään tiedetty mikä on starttien kohtalo. Jämillä oli kuitenkin täydet kisahulinat käynnissä. Ilmottauduimme, koirat tarkastettiin ja klo kymmenen ensimmäiset infot päästiin kuulemaan. Reittiä oli paranneltu aamun aikana runsaasti, kilpailijat pääsisivät ladulle heti kokouksen päätyttyä ja tämän jälkeen uusi palaveri, jossa lopullinen päätös kisasta tehtäisiin.
 |
| Meillä oli hieno päivä! |
Kierrettiin Hennan ja Veran kanssa 5km lenkki ja pohja oli hyvin vaihteleva. Kuvien mukaisia jäätiköitä oli siellätäällä, mutta muuten latu oli hiihdettävässä kunnossa, joskin todella kovapohjainen. Kauhua aiheutti vain lähdön jyrkkä ja jäinen ylämäki sekä puolivälin jälkeen ollut todella jyrkkä mäki, jossa auraamisesta ei ollut mitään hyötyä. Profiililtaan latu oli kaikin puolin ihana (minä tykkäsin!!). Alkumatkasta muutama tiukka ja muutama kevyempi nousu, loppua kohti reitti muuttui kokoajan tasaisemmaksi.
Rataan tutustumisten jälkeen, jotkin kilpailijat ilmoittivat suoraan jättävänsä väliin. Itse kuitenkin koin ladun hiihdettäväksi. Falconille kovempi pohja on aina ollut kivempi (vähän raskas otus upottaville radoille..) ja pohja oli hiihtämiseen kuitenkin yllättävän hyvä! Hiukan mietitytti Falan tassut, mutta tossuilla suojattuna ei ollut hätää vammoista. Kilpailu päätettiin ajaa läpi, vaikka tämä aiheutti melkoista porua kilpailijoiden joukossa. Paljon on ollut puhetta asiattomasta käytöksestä tuomarin sekä kilpailijoiden suunnalta, mutta tähän en ota kantaa, koska en ole sitä ollut näkemässä. Vähän kaikilla olivat kuitenkin tunteet pinnassa ja tiukkaa arvostelua lenteli. Latumestari ja järjestäjät kuuntelivat kuitenkin hyvin kilpailijoiden toiveita reitin muuttamisesta turvallisemmaksi! Pahin, jyrkin ja jäisin alamäki poistettiin oikoreitin avulla kilpailijoiden toiveesta, ja uusi latupohja luotiin miltein tyhjästä noin puolessa tunnissa ja aivan hiihdettävään kuntoon!
Startatessa jännitti suhteellisen paljon. Lähinnä jännitti lähdön jälkeinen tiukka ylämäki, jonka yläosa oli pahasti jäinen. Vauhdilla kuitenkin päästiin liikkeelle ja jäätikkö jäi taakse ennen kuin ehti kunnolla tajuta edes. Alkumatkan vauhdikas ja pitkä lasku väsytti Falconia jonkun verran, joten muutama ylämäki meni lunta syödessä, muuten edettiin hienosti. Paljon joutui kannustamaan, mutta maaliin selvittiin täysin ehjinä ilman suurempia traumoja reitistä.
Koira ehjä, minäkin ehjä ja hyvä fiilis jäi kisasta, vaikka maalissa palautuminen tuntui tapahtuvan hiukan liian nopeasti... olisi siis voinut mennä kovempaakin! Maaliviivan ylittäessä tuntui kuin taju lähtisi, mutta ennen seuraavan koirakon saapumista jo pystyssä valmiina ottamaan koppi Verasta ja Pixelistä.
Kisan jälkeen oli hyvää aikaa palloilla kisapaikalla Boltin kanssa ja jutustella tuttujen kanssa. Aina on hieno nähdä tuttuja! Oli mahtava tunne, kun näki että Tuusulasta asti tullut minun ja Veran kesätöiden pomo oli tullut katselemaan kisoja aina Jämille asti. Myös erään kilpakumppanin kanssa jutustelu piristi aivan mielettömästi! Suomen valjakkourheilun junioreihin on vahva luotto! Myös Bolt pääsi riehumaan oikein kunnolla kun veli Spence oli kisapaikalla myös. Pojat intoutuivat hurjiin juoksukisoihin Jämin yhdellä kiitoradoista. Tilaa riitti, samoin energiaa! Kutosvaihde silmässä nuoret vetokoiran alut laittoivat itsensä likoon juostessa.
Tämän jälkeen odoteltiin vielä palkintojen jako, hurrattiin Veralle ja vähän muillekkin. Sitten auto pakettiin ja menoksi. Kahdeksalta kotona ja onnellinen Koda vastassa. Bolt oli niin väsynyt ettei jaksanut kuin ihan vähäsen kiusata kissaa ja nyt kuuluukin jo tyytyväinen kuorsaus tuolta nurkasta :)
Sanoi kuka tahansa tämän päivän kisoista mitä tahansa, olen itse tyytyväinen päivääni. Järjestäjät eivät ole syyllisiä siihen jos lumi yksinkertaisesti loppuu kesken. Hurjan hienoa työtä Jämillä tehtiin, jotta laduista saataisiin mahdollisimman hyvät kisaa varten. Sitä en kiistä, etteikö ladut olisi olleet kurjat. Nämä olivat kuitenkin tällä hetkellä parhaat mahdolliset, mitä saatavilla oli. Jokainen teki oman henkilökohtaisen päätöksen starttaamisesta. Tuomari päätti sallia startit (en ole perehtynyt sääntöihin, joten en tiedä oliko tämä nyt kuinka radikaali päätös) jonka ansiosta halukkaat pääsivät kilpailemaan. Jokainen omista syistään.
Ymmärrän miksi jotkut eivät halunneet startata. Mutta en todellakaan ymmärrä miksi niitä jotka päättivät startata pitää haukkua, syyllistää ja mustamaalata? Jokainen arvioi tilanteen oman itsensä ja oman koiransa kannalta. Minun edellytys starttaamiselle oli tossut, jotka toimivat oikein loistavasti. Sosiaalisessa mediassa kuitenkin aikuiset ihmiset ovat taantuneet lapsen tasolle ja haukkuneet kanssakilpailijoitaan suhteellisen julmastikkin (en ala nimeämään yhtään ketään, mutta tälläiseen jouduin törmäämään). Oma syyni starttaamiselle ei todellakaan ollut SM-tittelit yms. vaan puhdas kaipuu kisoihin. Nautin kisaamisen tunteesta, ja niin nauttii myös se edellä menevä koirakin, ja näytti nauttivan tänäänkin ladun pohjasta huolimatta. Sijoituimme seitsemänsiksi ja se riittää minulle. Aika oli hyvä! Toisiksi paras omista ajoistani kaikista Falconin kanssa hiihdetyistä kilpailuista, vaikka nyt oli kolmen kuukauden liikuntakielto takana ja vasta ensimmäinen kilpailu naisten sarjassa.
Ärsytys menetetystä ajasta, rahasta ja vaivasta on täysin ymmärrettävää, mutta sen oikeaoppinen purkamiskeino ei ole somessa rähjääminen ja pahan mielen levittäminen muillekkin. Ottakaa se koira mukaan ja menkää paremmille laduille heittamään lenkki! Onnellinen koira ja varmasti parempi mieli itselläkin :)
Loppuun vielä muutama kiva kuva onnellisesta koirasta ja sen hyvän tuulisesta omistajasta!
Kaikki tekstin kuvat © Vera Ignatius
