perjantai 23. helmikuuta 2018

Uusia aluevaltauksia!

Viikon loma koulusta, ja muutama päivä myös töistä. Paljon parempaa suunnitelmaa ei oltaisi Boltin kanssa voitu tehdä kuin pienimuotoinen roadtrip erilaisten treeniolosuhteiden perässä.


Tämä meidän "hiihtoloma" alkoi viikko sitten perjantaina, kun suuntasimme Boltin kanssa ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ensin Järvenpäähän hiihtämään. Kiersimme 5km lenkin kahdesti. Osan matkasta Bolt juoksi vapaana, koska veto ei ollut vieläkään aivan toivomaani. Bolt oli vaisu ja toisen kierroksen aikana alkoi pälyilemään ympärilleen kesken vedon. Onneksi olimme jo matkalla hakemaan helpotusta pienen miehen elämään. Suuntana siis HauPair ja Kaisan käsittely. Riihimäelle päästyämme käytiin Boltin kuulumisia läpi ja todettiin että edellinen hieronta oli auttanut tilannetta, mutta vielä jäi tehoja puuttumaan. Poikkeuksellisesti päädyttiin käsittelemään Boltin faskiat varsinaisen lihashieronnan sijaan.



Faskia käsittely tuntui Boltista todella epämukavalta, mutta kyllä vaikutti eläin ymmärtävän että avuksi tässä yritetään olla. Kipu pisteitä löytyi ympäri kroppaa, joten varmasti on poika ollut aika kokonaisvaltaisesti jumissa. Pieni mies "itki" käsittelyn aikana, mutta siitä huolimatta pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Tämän meille uuden käsittelyn tulokset jännittivät todella, ja niitä päästäisiin arvioimaan kunnolla seuraavan kerran kun puettaisiin valjaat niskaan.

Lauantai aamuksi täytyi palata vielä töihin Helsinkiin, mutta heti työvuoron jälkeen starttailtiin Boltin kanssa tienpäälle. Ensimmäisenä suunnattiin Jyväskylään Scandiciin Suomen valjakkourheilu liiton pöytäkokoukseen. Pitkä ajomatka taittui hitaasti pikku punton räpiköidessä jäisellä tiellä ilman kunnollisia talvirenkaita. Muutama sydäri saatiin matkan aikana, mutta hengissä ja ehjänä päästiin perille. Scandic olikin jo Boltille tuttupaikka ja herra hyvin tietää että kun ollaan kahdestaan reissussa on kainalopaikka hänelle varattu. Onnellinen pieni poika rötkötti pehmeässä sängyssä ensin koko yön ja vielä seuraavan päivän kokouksen ajan. Rankan faskiakäsittelyn jälkeen tämmöinen sängyssä pötköttely luksus teki oikein hyvää.

Kokouksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suonenjokea hyvän ystäväni Jasminin luokse. Jasminin kanssa olemme reissanneet kilpailuita harrastukseni alkuajoista asti. Tapana on ollut aina välillä kokoontua myös treenailemaan yhdessä. Nyt sopivasti ajoitettu reissu olympialaisten aikaan takasi urheilullista tekemistä joka hetkelle. Jos ei juoksutettu koiria ulkona, tehty vetotreenejä tai syöty, niin katselimme olympialaisia. Bolt sulautui nopeasti osaksi Jasminin laumaa, vaikka syksyn reissukaveri Rayek ei tuntunut enää niin mukavalta kaverilta. Juoksutettiin koiria kahdessa tiimissä, joten Bolt sai pitkästä aikaa juoksukavereita myös irtolenkeille.


Tarkoituksena oli treenailla koiria hiihtämällä, mutta koiraladun huolto ei ollut oikein pelannut. Myöskin pikkuinen punto ei olisi välttämättä vetänyt viittä koiraa sisäänsä. Päädyttiin siis treenailemaan järven jäällä koiravaljakon muodossa. Vaikka valjakkourheilua olen harrastanut vuodesta 2011 en ole koskaan päässyt valjakon kyytiin. Nyt tarjoutui siis ihan huikea tilaisuus tutustua tähänkin harrastusmuotoon. Maanantaina valjastimme Jasminin koirat reen eteen (ensimmäistä kertaa koko talvena) ja lähdimme ajelulle. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta hauskaa oli ja vauhti pysyi maltillisena kun neljälle koiralle kun kaksi ihmistä roikkui jalaksilla. Jasmin hoiti ohjaamisen ja minä nautin upeista maisemista.

Viisi koiraa ja innostunut musheri <3
Tiistaille suunniteltiin jo toinen treeni valjakolla. Tällä kertaa iskettäisiin pieni Bolttinen osaksi tiimiä. Bolt on kerran tai kaksi juossut pari valjakossa, mutta ei koskaan sen isommassa tiimissä. Hiukan myös jännitti Boltin ja Rayekin välit, mutta huoli katosi kun nähtiin poikien into kulkea eteenpäin. Ei pahemmin ollut kiinnostusta siihen ketä siinä tiimissä oikein juoksee. Aloitimme kokeilun siten että Bolt juoksi erittäin kokeneen Sisun kanssa kärkikoirana. Epävarmin koira Terä juoksi yksin vauhtiparissa ja Rayek ja tiimin ainoa tyttönen Jirda toimivat pyöräkoirina. Kovaa ja tasapainoisesti veti koko valjakko ja Bolt kiskoi keulilla loistavasti! Intoa riitti ja veto näytti tehokkaalta. Koko koira tuntui olevan täynnä voimaa ja räjähtävyyttä. Vähän eri meininki kuin muutamaa päivää aiemmin. Tällä kokoonpanolla ajettiin reipas kolme kilometriä, jonka jälkeen vaihdettiin Terän ja Jirdan paikkoja. Matka jatkui kunnes päätettiin kääntyä takaisin päin. Samalla Sisun vauhti hiukan hiipui, joka väkisinkin jarrutti Bolttia. Hetken aikaa mietittiin kuka uskalletaan laittaa keulaan, mutta oltiin rohkeita ja laitettiin Rayek keulille. Ja ihan turhaan jännitettiin koirien kemioita työskentelytilanteessa. Molemmat nuoret urokset ovat loistavia vetopäältään, joten aivan se ja sama kuka siinä vieressä juoksisi.

Meillä oli suunnitelmana ajella maksimissaan viiden kilometrin lenkki, koska Jasminin koirilla ei vetokilometrejä ollut pahemmin alla. Hienosta valjakostamme innostuneena oli matkaa vahingossa kertynyt hiukan enemmän. Vielä viimeinen paussi pidettiin muutamaa sataa metriä ennen pihaan saapumista. Samalla vaihdettiin Rayek takaisin vauhtipariin ja jätettiin Bolt yksi keulille. Kiihdytys ja siinä kohtaan kun täysi vauhti päällä, tajuttiin edessä olevan matkan ainoa mutka. Mutkaan täysillä ja reen toinen jalas nappasi hyppyriin, joten eihän siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin kaatua komeasti. Se ainoa asia mikä minullekin on jäänyt mieleen valjakolla ajosta on se ettei reestä päästetä irti vaikka mikä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Minä ja Jasmin jäätiin molemmat tonttiin ja koirat jatkoivat omatoimisesti matkaa. Jasminin kanssa onneksi molemmilla hyvät refleksit, joten ei muuta kuin pystyyn mars ja spurtti koirien perään. Onneksi pojat olivat menneet solmuun ja matka tyssännyt siihen. Loppumatkaksi Jasmin jätti minut yksin reen jalaksille, jotta tiimi jaksaisi vetää mäen ylös takaisin pihaan. Ihan itse ohjasin viiden koiran valjakon muutaman sadan metrin matkan ylämäkeen! Pihassa päästettiin koirat irti, ja nyt olivat koko jengi ihan fine toistensa kanssa. Niin vain se yhteistyö yhdistää näitä meidän poikiakin <3 Loistavan treenin päätteeksi innostuttiin jo suunnittelemaan kisakuvioitakin! Aika varmasti Bolt nähdään joskus vielä Jasminin valjakon vahvikkeena! Meille hiihtokausi on kuitenkin aina se toissijainen, joten oikein mielellään lainaisin Boltin tälläisen valjakon jatkeeksi. Tiimin ensimmäinen veto yhdessä, yhdeksän kilometriä mentiin ja keskinopeus nousi yllättävänkin korkealle vaikka naperot joutuivat kiskomaan noin 135kiloa perässään kovassa pakkasessa.


Supertiimi vasemmalta oikealle: Rayek, Terä, Jirda, Bolt ja Sisu <3

Illalla tehtiin vielä intervallitreenit spinningpyörällä ja keskiviikko aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa (kunhan ensin käynnisteltiin puntoa työntämällä, vetämällä ja piuhoilla...).

Mukava pieni lomareissu jolta saatiin tuliaisena älytön flunssa. Sunnuntaina piti kilpailla Kangasalalla, mutta nyt jää väliin kun eivät keuhkot oikein ole kympin hiihtokunnossa. Nyt on ainakin aikaa leikkiä sohvamusheria peiton alla kuumeessa ja seurata IFSS:n Euroopan mestaruuskilpailuita Italiassa. Facebookin puolella on Suomen joukkueenjohtaja huolehtinut erinomaisesta live kuvasta, ja vaikka tuloksia odotellaan pitkään ja hartaasti on näiden kisojen seuraaminen aina yhtä kutkuttavaa :)










sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Mikä motivaatio?

Ehkä kilpailu-urani vaikeimmat viikot takana. Kaikki into treenaamiseen on kadonnut. Edes viime viikonlopun kaksi kilpailua eivät jaksaneet innostaa pahemmin. Paha mieli on näkynyt kaikessa arjessa, eikä ulos ole tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Vetotreeneihin lähteminen on ollut kaikkein vaikeinta, eikä niistä vähäisistä treeneistä ole pystynyt oikein nauttimaan.

© Auvo Kuusinen

Nyt jo muutama viikko sitten saatiin lunta tänne Etelään. Fiilis oli loistava ja lenkille tuli lähdettyä pitkänkin päivän päätteeksi. Alkuviikosta kickbikella ja muutaman lumisade päivän jälkeen suksilla. Latuja ei täältä meiltä päin löydy, mutta Espoon rantaraittia ei hiekoteta, joten kakkos suksilla menoksi vaan. Nämä muutama treeni vain päättyi meiltä aina hiukan huonoihin tunnelmiin.

Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.

Pari päivää keräsin rohkeutta lähteä taas vetolenkille. Lumen ansiosta kuitenkin laitettiin sukset jalkaan ja lähdettiin taas rantaraitille. Lunta oli tullut oikein mukavasti, joten aikamoiseksi kahlaamiseksi touhu meni. Olin jättänyt sauvat kotiin, joten vauhti ei treenissä päätä huimannut. Meillä on treenimahdollisuudet olleet aina pitkälti ihmisten ilmoilla yleisillä pururadoilla ja hiekkateillä, joten olen ottanut tavakseni aina ilmoittaa hyvissä ajoin ennen ohitusta ja vielä huikata kiitokset ohituksen jälkeen. Ohitustilanteet ovat nopeasti ohi ja Bolt juoksee aina omaa laitaansa kovaa ohi piittaamatta ohitettavasta. Tästä mielestäni erittäin siististä tavasta huolimatta saatiin jälleen yksi äkäinen espoolainen kimppuumme. Ohitimme koiranulkoiluttajan heti alkulenkistä, kiitimme ja jatkoimme matkaa. Takaisinpäin tullessa oli tämä rouva koiransa kanssa vastassa meitä kädet levällään estäen kulun. Ja taas meille huudettiin. Nyt oltiin jo soittamassa poliisit perään kun rikotaan kuulemma vähän kaikkia lakeja. Kuulemma ainakin ylinopeutta kuljetaan, jonka vuoksi aiheutamme suurta vaaraa koko yhteisölle (ihan mielelläni maksan ylinopeussakot, jos joskus Boltin kanssa tutkaan ajetaan ;)). Tällä kertaa tilanne oli jo hiukan koominen koska naisen argumentit olivat hiukan ylidramaattisia. Nätisti kuitenkin pyrin selittämään toimintatapamme ja lopulta myönnyin että siinähän soittaa poliisit. Ei kuitenkaan soittanut. Tällä kertaa ei tilanne ollut niin kammottava kuin muutamaa päivää aikasemmin, mutta silti tuli fiilis että emme me tänne mahdu. Jos lähes joka treeni päätyy siihen että joku raivoaa meille. Onneksi aina silloin tällöin joku ihana ihminen on aidon innoissaan, kannustava tai muutenvain ei huuda meille. En halua näitä kokemuksia yleistää kaikkiin espoolaisiin, mutta turhan paljon on tullut omalle kohdalle näitä negatiivisia kokemuksia, kun tässäkin kerroin vain nämä kaksi radikaaleinta. Näiden episodien jälkeen otin itse yhteyttä poliisiin ja varmistin harrastuksemme laillisuuden. Kuulemma kaikki ok niin kauan kun ei ajeta kenenkään yli. Eikä sitä riskiä onneksi hirmuisesti ole, paitsi näiden irtokoirien suhteen mitä tulee vastaa lähes joka lenkillä.

Bolt ja Ykä valmistautuvat kilpailuun <3
© Auvo Kuusinen

Tälläisten treenien jälkimainingeissa oli hiukan ahdistava lähteä kilpailuihin, mutta onneksi saimme hiihdellä rauhassa ilman raivoavia sivullisia. SPKL:n kilpailu Ahveniston moottoriradalla oli ihan mukava kisa, mutta vähän tuntui puuttuvan särmää sekä Boltilta että minulta. Bolt veti tasaisen vahvasti koko 10km matkan, vaikka kiersimme hurjat neljä kierrosta!! Enemmän ne samat ylämäet ottivat hiihtäjää päähän. Vauhti oli ok, mutta semmoinen viimeinen vauhti tuntui koiralta puuttuvan, ja itseltäni en löydä uskallusta laskea alamäkeen samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Sijoitus neljäs eli viimeinen. Vähän harmitti, mutta Boltin toinen vetoserti saavutettiin kuitenkin ihan kilpailukykyisellä ajalla. Sunnuntaiksi ajoimme Jyväskylään VULlin kilpailuun hiihtämään harrastesarjaan. Jälleen kovilla nimillä täytetyssä kilpailussa ihan ok suoritus. Tuomaksen lainaamien suksien ansiosta meillä oli aivan mielettömän kivaa ladulla. Omat sukset olivat lämppäkierroksella niin tahmeat ettei varmasti koskaan ole luistanut niin huonosti. Onneksi Tuomaksen lainaama suksi luisti ja viiden kilometrin kisamatka oli juuri sopivan lyhyt meille. Päädyttiin kilpailussa jälleen neljänneksi, mutta tällä kertaa jätettiin taaksekin oikein mukavasti porukkaa!

© Auvo Kuusinen
© Auvo Kuusinen
Jarru päällä, vaikka ei pitäisi... © Auvo Kuusinen
 Molempien starttien jälkeen vähän jäi Boltin juoksu pyörimään mielessä. Tuntui ettei koira oikein antanut kaikkeaan. Jyväskylästä kotimatkalla Hennan kanssa mietittiin jo kaikki skeanaariot, että miten saan Boltin taas kulkemaan. Päätin pitää useamman päivän tauon kaikista vedoista ja aloittaa taas lyhyemmillä matkoilla. Onneksi heti tiistaina päästiin jo Kaisan hierontaan HauPairiin. Iso kivi vierähti sydämmeltä, koska kävi ilmi että Bolt on ollut todella jumissa etukropasta. Ei kivaa tietenkään, mutta huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon kuin motivaatio ongelmat! Viimeisimmästä hieronnasta oli vierähtänyt normaalia pidempi aika, ja kyllä sen huomasi koiran kropasta. Boltilla on tapana vetää vasemmassa laidassa, joka hiukan vetää koiraa jumiin. Erityisesti sen takia säännöllinen kehonhuolto tekee pojalle todella hyvää. Nyt hieronnan jälkeen Bolt on ollut todella rennon oloinen ja tuntuu juoksevan oikein letkeästi. Ollaan käyty seikkailemassa meren jäällä, jossa ollaan vältytty äkäisiltä espoolaisilta, eikä olla edes vielä tiputtu jäästä läpi. Minä hiihtelen rauhakseen ja Bolt juoksee vapaana. Vedetään vain silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Positiivista on että koira saadaan kyllä kuntoon, koska tukijoukot ovat niin huikeat! Kuski vaan on aavistuksen rampa jo toista viikkoa, kun molemmat polvet ottivat sen verran ikävästi osumaa kaatumisissa. Vasemman polven vanha vamma kipuilee ja oikeassa polvessa lievää turvotusta sekä nyt jo kovin vihertävä tennispallon kokoinen mustelma. Ja ettei päästäisi liian helpolla niin suksilla kaatuilut (ihan joka treeni mennään ainakin yhdessä mutkassa nurin...) ovat kiusanneet oikeaa olkapäätä. Ja äiti aina väitti että koirapyöräily on vaarallista. Enemmin tässä hiihtämisessä tarvitsisin sen kuplamuovin ympärilleni. Tai sitten voisi oikeasti opetella hiihtämään...

Ehkä pitäisi itsekin tehdä jotain siellä koiran perässä.... :D Kiitos Auvo Kuusinen jälleen upeista kuvista!