Murhaa lekua - sprintti viikonloppu

Pitkästä aikaa kisaamassa! Ja kisattiin sitten ihan kunnolla: kahtena päivänä, kahdella eri koiralla yhteensä kuusi starttia. Vuorossa oli siis yhdistetty Suomen Palveluskoiraliiton ja Valjakkourheilijaliiton SM-kisaviikonloppu. Lauantaina kilpailtiin SPKL:n sprint matkoilla ja sunnuntaina VUL:lin kisat. Boltin kanssa kilpailtiin molempina päivinä ja lauantaina lisäksi starttasin lainakoira Sasulla.

Tämän talven kisareissuja on rajoittanut auton puute. Punto jäi eläkkeelle viime syksynä, joten kisareissut ovat "liftailun" varassa. Tällä kertaa kyyti kisapaikalle järjestyi Tuulin kyydissä. Tuulin koira Sasu kaipasi hiihtäjää ja minä kyytiä, joten molemmat hyötyivät tästä ratkaisusta. Lähdimme kisapaikalle Mäntyharjulle aikaisin aamulla kyydissä kolme koiraa. Kisapaikalla ilmot ja sitten pitikin alkaa valmistautumaan tiukkaan suoritustahtiin. Kilpailin kahdessa luokassa, joten pahimmillaan taisi olla 20min sisällä kaksi lähtöä.

"Pysyt vaan pystyssä niin kyl mä hoidan" - Bolt
© Timo Waltari

Hyvin saatiin organisoitua koirien vaihdot, lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Tuuli hoiti Sasun ja moni ihana jälleen auttoi Boltin kanssa. Sprint kilpailut toimivat siten, että ensimmäinen kierros on ns aika-ajo, jolloin koirakot hiihtävät väliaikalähdöillä ladun läpi. Tästä saadun ajan perusteella määräytyy paikka välierien yhteislähdössä jossa hiihdetään sama latu uudelleen. Boltin kanssa aika-ajo oli hiukan vaisu. Lähdettiin luokan ensimmäisenä tyhjiin, enkä ollut itse ehtinyt käydä tutustumassa latuun. Sokkona hiihdettiin oma suoritus, Bolt kaatui mutkassa ja näin ollen saatiin sijoitukseksi yhdeksäs eli toisiksi viimeinen. Sasun kanssa latu oli jo tuttu ja lihakset lämpimät. Myös kevyemmin vetävän koiran kanssa hiihtäminen jäisellä ladulla oli huomattavasti helpompaa itselleni.

Välieriin lähdettiin ensin Sasun kanssa. Jouduimme kovimpaan väliaikaryhmään ja starttasimme kolmannelta ladulta. Lähtö onnistui hyvin kun koira eteni kauniisti suoraan eteenpäin. Sasun työskentely yhteislähdössä oli oikein esimerkillistä. Luottavaisena sai päästää koiran pitkälle liinalle ja syöksyä nopeimpien perään. Hiukan jäätiin kärjestä, mutta Sasun motivaatio vetää oli suorastaan loistava kun oli toisia koiria jahdattavana koko matka. Suoritus oli erittäin hyvä, mutta todella paljon kovempaa tuntui kärki menevän ja tässä vaiheessa kaksi ensimmäistä menee suoraan semifinaaleihin. Olikin mukava yllätys huomata, että lunastimme kuitenkin paikan jatkosta aikavertailun perusteella.

Sasun kanssa vauhdissa ! © Markku Sohlman

Seuraavana olikin taas Boltin vuoro. Lähtö jännitti aivan älyttömästi, koska Bolt on niin vahva ettei mulla ole paljon sanottavaa, jos poika päättää lähteä juoksemaan esim mun suksien päällä (tämä tapahtui kolme vuotta sitten samoissa kisoissa). Starttasimme lähtöerämme viimeisenä, mutta lähtösuoran päädyssä olimme jo kolmantena. Bolt juoksi täydellisesti suoraan ja sain itse lykittyä vauhtia todella hyvin! Suoran päädyssä kun vapautin Boltin pitkälle liinalle, kävi pieni vahinko ja hihna päätyi Boltin takajalkojen väliin. Pahimmassa tapauksessa solmu olisi vaatinut pysähtymään, mutta nyt sain vauhdissa oikaistua hihnan. Putosimme sotkun takia yhden sijan, mutta heti seuraavassa alamäessä nousimme kaksi sijaa. Kärjessä ollut Krista kaatui mäessä ja muutenkin alamäet ovat Boltin erikoisalaa kun vauhtia löytyy kivasti. Seuraavaksi sitten ylämäessä tiputtiin pari sijaa kun kovemmat hiihtäjät painoivat ohi kovaa vauhtia. Viimeisenä oli hyvä hiihdellä. Roikuttiin pääjoukon perällä ja napsittiin sijoituksia ylöspäin muiden kaatuillessa. Bolt luki rataa todella hyvin ja juoksi ruuhkaisissakin kohdissa aina omaa linjaansa häiriintymättä toisista. Olimme lähtömme ainoa koirakko, joka ei kaatunut kertaakaan! Ja aivan varmasti olen itse heikoin hiihtäjä koko jengistä, joten tämä oli meille aivan valtava työvoitto. Maaliin saavuimme kolmantena ja kyllä taisin hiukan tuuletella maalissa kun olin niin järjettömän ylpeä Boltista. Tälläiset kisat on sellaisia mitä ei pysty oikein harjoittelemaan, ja siitä huolimatta tuo eläin toimii kuin kello! Ei tarvinnut ohjailla koiraa ollenkaan, kun se vain menee ja menee. Suoritus oli meiltä aivan loistava, mutta ei aivan riittänyt finaalipaikkaan. Oltiin kaksi sekuntia liian hitaita... Päivän lopulliseksi sijoitukseksi jäi siis Boltin kanssa SM-7. Tyytyväinen olin.

Sasun kanssa jatkettiiin vielä semifinaaleihin (C-sarjassa kisataan myös semifinaalit ennen finaalia, koska osallistujia enemmän kuin A-sarjassa). Meininki oli suurinpiirtein sama kuin aiemmissa starteissa, mutta nyt painoi jo lähdöt alla meillä molemmilla. Jäätiin kärjestä taas ja loppulenkistä tuntui jo hiukan väsyneeltä sekä koira että hiihtäjä. Tyytyväisenä saavuttiin maaliin ja jälleen hävittiin finaalipaikka muutamalla sekunnilla. Eli sijoitus sopivasti taas seitsemäs. Ensimmäinen yhteinen kisa Sasun kanssa, joten erittäin tyytyväisiä ollaan! Hieno koira, jonka kanssa kisataan uudestaan vielä tänä talvena Kuhmon SPKL normimatkojen SM-kilpailuissa!

Rankan päivän jälkeen suuntasimme Boltin ja Bambin kanssa yöksi Nooran ja Timon mökille. Koirat saivat verrytellä jäällä juosten ja me nautimme mökki tunnelmasta. Myös Tuomas saapui pitämään meille seuraa illaksi. Valmistauduimme sunnuntain koitoksiin syömällä karkkia ja saunomalla.

Sunnuntaina oli vuorossa VUL SM kilpailut, joihin olisin erittäin mielelläni osallistunut. Matka näissä kisoissa oli kuitenkin 12km, joka on meille tähän kauteen aivan liikaa. Oma hiihtokunto ei olisi kestänyt noin pitkää kisaa ja olisi tuntunut pahalta laittaa Bolt kiskomaan huonoa hiihtäjää ylipitkää matkaa. Tästä syystä starttasimme sunnuntaina "harrastesarjassa", jossa kilpailijat olivat suurinosa kuitenkin aivan kisatasoisia, joilla suurinpiirtein samat syyt jäädä pois SM-luokasta.

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

Tähän päivään asetin meille tavoitteeksi voittaa luokkamme. Jossain kohtaa ajattelin, että tuskin siinä niin käy, mutta lähdetään yrittämään. Tavoitteeseen päästiin ja yllättävänkin helposti. Sain Tuomaksen kisasukset käyttöön, joten kerrankin suksi oikeasti luisti. Hiihtäminen oli hauskaa ja tällä kertaa latu ei ollut ollenkaan jäinen. Bolt juoksi todella hyvin, ja vaikka mulla painoi lauantain kilometrit alla edettiin kivaa vauhtia. Eteenlähtenyt Noora ja Piina nähtiin jo lenkin alkupuolella. Pikkuhiljaa saavutettiin ja viimeisen kilometrin aikana ohitettiin vauhdikkaassa alamäkimutkassa. Samalla alkoi näkyä Nooran eteen lähteneen Katrin selkä ja kisavietti heräsi aivan todella. Väsytti ja hapotti lihaksissa, mutta silti jaksettiin vielä vääntää Katrin ohi viimeisessä mäessä ja tultiin maaliin hyvin ja aivan ylivoimaiseen voittoon! Meinasi aivan itkettää onnesta. Tuntui hyvältä kisata ja tottakai vielä extra hyvältä, kun saatiin täysin puhdas suoritus pitkästä aikaa.

Viimeinen ylämäki ennen maalia. Takana kaksi ohitettua. © Timo Waltari

Koska kisastarttien jälkeen autossa odotti vielä yksi ylienerginen pennun pallero, piti sitä suunnata vielä kerran ladulle. Bambin kanssa vedettiin treenit velipoikien kanssa. Isoveljet Uuno ja Kurko lähtivät kahden kilometrin lenkille meidän eteen. Könyttiin pikkulikan kanssa perässä. Uuno päästiin kerran ohittamaan onnistuneesti. Matka jatkui kovaa, eikä Bambi häiriintynyt vaikka veli jäikin taakse. Toisinpäin ohitus ei sujunut aivan yhtä sulavasti. Uuno oli liian pitkään takana meidän peesissä, joten Bambi laittoi leikiksi ladulla. Päästettiin Uuno ohi ja hiihdettiin loppupätkä jälleen aivan täysillä.

Viikonlopusta jäi käteen hyvä fiilis! Vaikka oma taso ei ole sitä mitä toivoisi, niin silti saa olla todella tyytyväinen koiraan. Sitä oppii tässä harrastusvuosien karttuessa arvostamaan koiran varmuutta ja sellaista tietynlaista älykkyyttä radalla. Tämän viikonlopun kisat ja kisaradat vaativat koiralta todella paljon taitoa. Tiukkoja mutkia, vastaantulevia koirakoita, yhteislähtöjä ja paljon ohituksia. Täysin ilman ongelmia Bolt selviytyi hommasta keskittyen 120% vain omaan suoritukseen ja mahdollisimman nopeaan etenemiseen ladulla. Mikään ei ole mahtavampaa kuin se tunne kun tiedät tasan mitä se koira siinä edellä meinaa tehdä ja saat keskittyä vain omaan tekemiseen, millä teet koiran hommasta kevyempää. Rakastan! Niin järjettömän paljon tätä lajia sekä tuota mun pientä kultakimpaletta nimeltä Bolt. Se vain paranee päivä päivältä.

"onks pakko olla noin nolo?" - Bolt
© Timo Waltari

Kiitos kaikille asianomaisille upeasta viikonlopusta maailman parhaan lajin parissa. Onnittelut upeista hiihdoista ja hyvin ansaituista mitaleista! Upeat oli kisat ja siitä kiitos KVKS! Hienot kisat oli ja radat oli todella kivat! Lisäksi spessu kiitos Tuuli, Noora ja Timo autottoman kuskaamisesta (ja majoittamisesta) ja Timolle vielä vähän extra kiitosta loistavista kisakuvista!! Tuomakselle kiitos suksista ja onnea SM-hopeasta!! Ja pakko on kiittää vielä jälleen kerran Samppaa ja Terhiä tästä koirasta. Se on aivan uskomaton ja samalla mun paras kaveri koko maailmassa.

Näin kivaa meillä oli!! © Timo Waltari

© Timo Waltari

Jämin kevät 2018

Kerran sitä piti päästä tänä keväänäkin starttaamaan Boltin kanssa sulanmaan kilpailuissa. Ilmoittauduimme L-SVU:n järjestämään perinteisiin Jämin kevätajoihin, joissa päästiin tänä vuonna testaamaan uutta kilpailureittiä. Meidän kevät on vielä ollut kovin lyhyt, joten vetotreenejä ilman suksia ehti kertyä ennen kilpailua vain kaksi, joista vain toinen ajettiin pyörällä. Kilpailuun lähdimmekin lähinnä tarkastelemaan uusia reittejä ja muistelemaan että miten se koirapyöräily oikein toimikaan.

Ylivarovaista mutka-ajoa sormet jarruilla... © Kimmo Virkki

Kävimme jo viime viikolla hakemassa hiukan vauhtia tähän kilpailuun, kun Bolt pääsi juoksemaan Nooran ja Piinan kanssa DS2 luokassa SHS:n kevät kilpailuissa. Minulla piti olla töitä, mutta enhän mitenkään malttanut päästää Bolttia kisoihin, jos en katsomaan päässyt. Bolt juoksi Nooran kanssa loistavasti, vaikka vieressä juoksi hiukan tyrkky, oletettavasti tärppipäivillä oleva ihanan tuoksuinen Piina. Vasta maalissa poika tajusi naisen olemassa olon, vaikka koko matka mentiin samassa autossa. Bolt, Piina ja Noora nappasivat ylivoimaisen voiton kovalla keskinopeudella!

Tämän viikonlopun kilpailuun lähdimme samalla kokoonpanolla, mutta tällä kertaa kaikki meistä kilpailisivat itse. Minä Boltilla pyörässä, Noora Piinan kanssa ykkösessä ja lainakoirilla kakkosessa sekä Timo myöskin lainakoiralla koirapyöräilyssä. Tavaraa siis riitti kun ajoimme kolmen pyörän, kolmen ihmisen ja kahden koiran karavaanilla Jämillä. Piinalla oli edelleen juoksut päällä ja nyt Boltti oli jo alusta asti innoissaan. Ihasteli Piinaa koko matkan häkin läpi. Kisassa ei kuitenkaan tyttöjen tuoksut enää olleet mielessä.

Kilpailupaikalle päästyämme kävimme kiertämässä uuden kisareitin. Tai niin kuvittelimme. Todellisuudessa kiersimme 7km reitin, joten ei ainakaan jäänyt lämmittelystä kiinni. Rata oli aiempaa mäkisempi ja mutkaisempi! Tykkäsin kyllä profiilista, mutta pohja oli edelleen mielestäni liian pehmeää hiekkaa. Löytyi kyllä pitkiä pätkiä loistavaa metsätiepohjaa, mutta ne jotkin pehmoiset ja kohtuu pitkätkin hiekkapätkät tekivät ajamisesta hiukan haasteellista. Ainakin ilman koiran vetoapua ajaminen oli vaikeaa. Reitin loppupäässä yhdessä hiekka mäessä sitten tilanne eskaloitui siihen että Jasmin kopsahti nurin kun vauhti loppui, ja siinä Jassulle nauraessa menin itsekin nurin. Eikä oltu kuulemma edes ainoat, joille tuo kohta koitui lämppäkierroksen ongelmaksi.

© Jarkko Parikka

Bolt ehkä haluaisi matkaan ? © Jarkko Parikka

Kilpailuun lähdin luottavaisin mielin. Lähettäjätkin löytyi viimetipassa, joten päästiin tekemään suhteellisen siisti lähtö (kiitos Aliina ja Kurre!). Lähdön hetkellä aurinko paljastui pilvien välistä ja lämpötila lähti välittömästi nousuun. Piinan juoksujen vaikutus Bolttiin oli näkynyt lähinnä huonona juomisena, joten hiukan hirvitti. Radalle lähdettiin kuitenkin tuhatta ja miljoonaa. Alkusuoran pehmohiekassa, joutui itse lähinnä keskittymään järkeviin ajolinjoihin, mutta sitten pääsi jo polkemaankin. Uusi rata vaati pyöräilijältä reilusti vanhaa rataa enemmän. Nyt ei pystyisi vain vapaamatkustamaan.

Lähtökiihdytystä © Jarkko Parikka

Lähtökiihdytystä © Jarkko Parikka

Matka eteni hyvin ja löysimme tiemme oikealle reitille tällä kertaa helposti. Kickbike kisaajat olivat ennen meidän starttia käyneet varoittelemassa jostain puusta, jonka koira lukee helposti väärältä puolelta, joten hiukan hermostuneena joutui ympäristöä lukemaan. Kun ohitin kuvaukseen sopivan puun, ajaminen rentoutui huimasti, mutta sieltähän tulikin sitten eteen toinen samanmoinen. Bolt luki reitin juurikin puun väärältä puolelta. Onneksi näitä viimehetken reitinmuutoksia me ollaan harjoiteltu vaikka kuinka paljon. Minun epämääräinen eiiieieii huuto oli tarpeeksi selkeä käsky Boltille, jotta se pystyi jonglööraamaan itsensä vielä oikealle puolelle puuta.

Kieli pitkällä... © Kimmo Virkki

Suorat pätkät ajoimme mielestäni hyvin. Bolt jaksoi hyvin pitää vauhtia yllä, eikä oma polkeminen tuntunut pahalta ollenkaan. Harmi vain ettei reitti ole pelkästään suoraa, kun niistä mutkistakin pitäisi selvitä. Olisi pitänyt napata jarrut kokonaan pois koska aivan turhaa varovaisuutta oli kyllä helpoissakin mutkissa. Minkäänlaista varmuutta mutka ajoon ei löytynyt, mutta ainakin nyt tiedän mihin panostan koko kesän. Loppureitistä, maalin jo melkein näkyessä, oli reitin viimeiset kauhun hetket edessä. Näin jo kaukaa että nyt on reitillä ylimääräistä, joka pahasti vaikutti mahdottomalta houkutukselta ohittaa. Kirkkaan keltainen frisbee keskellä reittiä!! Varauduin henkisesti äkkijarrutukseeen ja käskytin Bolttia tiukasti eteen. Juokseminen maistui onneksi vielä sen verran että pelkkä frisbeen vilkaisu riitti ja maaliin asti päästiin hengissä, jossa odotti sitten oma pallo palkaksi.

Maalissa ! © Katja Juntunen

Maalissa Bolt oli suhteellisen vaahtoinen ja palautuminen suorituksesta kesti kauemmin kuin yleensä. Kuuma keli teki tehtävänsä. Itselläkin jalat hiukan sheikkasi, mutta tällä kertaa ei tarvinnut keräillä aivan maasta asti kuskia. Nopeasti saatiin tuloksiakin kun muut saapuivat maaliin. Tiukka kisa oli kyllä ollut! Matti Laaksonen voitti kilpailun aivan ylivoimaisesti, mutta sijat 2-4 menivät kahden sekunnin sisään. Hiukan harmitti, että me oltiin sitten juurikin se neljäs. Tosin aina ei voi voittaa ja yksi puu episodi vähemmän olisi voinut tuoda hopeaa. Naisista oltiin kuitenkin toisiksi nopeimpia, eikä siinäkään huonolle hävitty kun itse nuorten maailmanmestari voitti meidät 1,3 sekunnilla. Onnea Jonnalle <3

Loppu päivä meni kilpailuja katsellessa ja mystisen vatsakivun kanssa taistellessa. Kilpailu paikalla oli ilahduttava määrä Boltin lapsosia taas paikalla! Ja kaikki vetivät hyvin lämpöisestä kelistä huolimatta. Aliina ja Isla voittivat junioreiden kickbike luokan, Kaitsu ja Väke potkivat toiseksi aikuisissa ja samassa luokassa Auvo ja pikku Sintti olivat seitsemänsiä sekä Kirsi ja Make olivat viidensiä pyöräluokassa. Hienoja lapsia <3

Kisojen ohessa ehtii aina hiukan leikkiä traktoreillakin © Jarkko Parikka

Hieno tapahtuma jälleen kaikenkaikkiaan! Ja radat loppujen lopuksi todella hyvät! Tuommoinen rataprofiili pitääkin olla vaikka itse valitsisin kyllä varmaan mudan ennemmin kuin pehmeän hiekan. Kiitos järjestäjille ja kuvaajille sekä tietysti kaikille tutuille! Syksyllä taas nähdään (paitsi juniorit kaikki tulevat tietysti TEAM LIPPOSEN Juniorleirille ensiviikonloppuna ;))

Jatkoaika talveen

Monella Etelän valjakkourheilijalla on viimevuosina ollut talvikausien treenaaminen jäänyt hyvin vähäiseksi. Kilpailuihin on tullut lähdetty helposti vain muutaman vedon treeneillä. Meillä ainakin on ollut tapana käydä "treenaamassa" lumitreenit kisoissa, ja muuten ollaankin sitten kiskottu kickbikella. Tänä vuonna tämä tapa alkoi todella tympiä, eikä kisaaminen ollut yhtä mukavaa kuin mitä pitäisi. Varmasti vuoden paras päätös oli kuitenkin ottaa täydellinen irtiotto arkeen ja muuttaa lumen perässä kevättalveksi Lappiin. Työharjoittelu Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä loi tähän ajatukseen hyvät puitteet, ja vaikka kahden kämpän maksaminen ja palkkatyön keskeyttäminen vaativat uhrauksia en kadu päätöstäni hetkeäkään. 

Bolt Kaunispään huipulla

Pikkuveljet ja Bolt, Popo sekä Koda

Kuuden viikon työharjoittelu Lapin keskussairaalassa tuli eilen täyteen. Kuusi viikkoa Rovaniemellä riitti kevyen Lappi-kuumeen syntyyn. Erittäin onnistunut harjoittelu huikealla osastolla, jossa sai oppia järjettömän paljon uusia asioita, sekä elämää lumisessa ympäristössä, joka loi mahdollisuudet vaikka minkälaiseen aktiviteettiin. Harjoitteluni oli kaikin puolin onnistunut, ja ohjaajien osalta kävi kyllä hillitön tuuri! Kaikki hiljaiset hetket osastolla käytimme hiihdosta, treeneistä, ruokavalioista, koirista ja suksista puhumiseen. Tylsää hetkeä ei päässyt tulemaan ja sisätauti tietämyksen lisäksi tiedän nyt paljon enemmän treenaamisestakin.
Töissä kävin tiiviisti, jopa hiukan yli vaadittujen tuntimäärien ja vapaa-ajalla vietimme Boltin kanssa aikaa ladulla tai hangilla hiihdellen. Uni maistui iltaisin eikä tullut tylsää vaikka lähes koko elämä jäikin etelään. Muutama rakkaista ihmisistä tuli etelästä asti ihan vain meitä katselemaan, joten ihan pelkän Boltin kanssa ei tarvinnut keskustella kaikkia iltoja. 

Rovaniemellä on erittäin toimiva ja aktiivinen kimppatreeni järjestelmä ja koirahiihtovuoroja löytyi jokaiselle illalle. Iso kiitos tästä kuuluu RPKK:lle joka otti meidät avosylin vastaan ja mukaan treeneihin! Useita kertoja viikossa kävimme Boltin kanssa hiihtämässä hiihtovuoroilla. Ounasvaaran stadionilla saatiin useita loistavia ohitustreenejä, kierrokselle lähtöä ja vastaan tulevien ohittelua. Lisäksi hiihtäjää rääkättiin reippaasti mäkisemmässä maastossa kuin mihin on tullut totuttua. Oukun latujen lisäksi hiihdeltiin välillä Pöyliövaaran hiukan helpommalla ladulla ja vapaat aamut vietimme pitkälti jäällä hiihdellen Bolt vapaana juosten. Kimppatreenit olivat meidän viikkojen kohokohtia kun pääsi hiukan olemaan sosiaalinen ja tekemään porukassa, jotain semmoista mistä kaikki varmasti nauttivat täysillä. Ja ei ne treenit muutenkaan pahaa tehnyt meidän kunnolle saati hiihtotekniikalle. 

Paras kamu kympin hiihtelyn jälkeen <3

Lähes koko kuusi viikkoa meni Rovaniemen rajojen sisällä, mutta muutama pakollinen poistuminen kauemmaksi oli koettava. Kävimme pääsiäisenä pyörähtämässä Törmis-Cupissa Törmävaaralla. Koirahiihtokisa jossa hiihdeltiin 5km kahtena päivänä. Tulokset ei nyt mitään sen ihmeempiä olleet, mutta meillä oli hauskaa. Hiihtäminen tuolla oli lähinnä selviytymistaistelu kun ei suksi toiminut alla ollenkaan, mutta koira kulki erityisesti sunnuntain startissa todella hyvin. Maanantaina oltiin vähän vaisumpia, tosin vaikutusta saattaa olla autossa nukutulla yöllä.

Lauantain starttia © Mari Moisala

© Mari Moisala

Viime viikonloppuna lähdimme päiväreissuksi pohjoiseen. Tuomaksella oli työkeikkaa Ivaloon, joten hyödynsin kyydin tuntureille. Saariselällä kävimme huiputtumassa kaksi tunturia. Kaunispään ihan vain maisemien katselu tarkoituksessa ja autolla, mutta Kiilopään huippua lähdimme tavoittamaan suksilla. Latu ylös ei ollut pitkä, mutta nousua riitti. Pari kilometriä kiivettiin latupohjaa, jonka jälkeen könyttiin haarakäyntiä vajaa kilometri hangessa. Maisemat olivat kuitenkin täysin sen arvoiset! Aivan upea paikka tuo Saariselkä! Alaspäin tultiin kovaa ja taidettiin molemmat Tuomaksen kanssa heittää komeasti nurin kun yritettiin selvitä hangessa lasketellen normaaleilla luisteluhiihtosuksilla.

Matkalla ylöspäin. © Tuomas Notko

Huipulla! © Tuomas Notko

Rovaniemi ja Lappi yleensäkin valloitti meidän sydämet sen verran hyvin, että eiköhän tännepäin tule suunnattua toistekin. Vaikka ihan töihinkin. Ison osan viihtymisestä tekivät loistavan harkkapaikan ja vielä parempien säiden lisäksi nämä Rovaniemen ystävät! Kiitos erityisesti Tuomas, Kati, Vesku ja Anu kivoista kimppatreeeneistä ja kaikesta muustakin :) Tänään suuntamme takaisin Etelään, jossa vastassa jo täysi kevät. 

© Tuomas Notko

Maaliskymppi ja muutto lumen perässä

Eilen kilpailtiin kauden viimeinen virallinen startti. Tällä kertaa lähdettiin niinkin kauas kuin Ylikiiminkiin. Tosin suunta oli vieläkin kauemmas eli Rovaniemelle. Huomenna alkaa työharjoittelu Lapin keskussairaalassa, joten yhdistettiin matka pohjoiseen samalla kisareissuksi.

Koiran hyvä vetofiilis tarttui myös hiihtäjään © Mari Moisala

Matkaan lähdettiin jo perjantai aamuna ja suunnattiin ensimmäisenä Kokkolaan sukuloimaan. Tosin meinasi matka tyssätä jo Alavuuden kohdalla, kun Italialainen päätti ettei luminen keli ole sitä varten (lupaa hyvää kun rovaniemellä tätä lunta riittää). Punto siis sammuili kesken ajon koska lumipöllyä oli päässyt moottoritilaan. Onneksi pohjanmaalla ovat jo tottuneet pelastamaan meikäläistä erinäisten Fiatien ongelmien kanssa. Käsky kävi olla ajamatta rekkojen perässä, ja matka sai jatkua. Lauantai aamuna sitten starttasimme Kokkolasta kohti Oulun seutua. Suuntana tosiaan OPKY:n järjestämät koirahiihtokilpailut. Tavoitteena näille kisoille oli saavuttaa Boltille viimeinen vetovalion arvoon vaadittava serti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pitäisi hiihtää 10% sisään voittajan ajasta. Ei mahdoton tavoite, mutta kisassa kuitenkin mukana sen verran kovia nimiä, joten kovaa pitäisi tehdä töitä.

Etukäteen tiedettiin että latu on helpohko, joka oli pelastus meille. Minulla oli taustalla parin viikon flunssajakso, joista yhden viikon olin oikeasti niin huonossa hapessa ettei sängystä ollut poistumista. Bolt ei siis ollut päässyt oikein treenaamaan ja minäkään en ollut kuin yhden hiihtotreenin tehnyt muutaman viikon aikana. Boltin vähäisissä vedoissa meno oli kuitenkin tuntunut paljon paremmalta kuin alkukaudesta, joten luotto koiraan oli kova (niinkuin aina).

Kisapaikalla kävin hiihtämässä Katri Loukusan kanssa kisareitin lämmittelyksi ja kyllä teki jo se viisi kilometriä järjettömän pahaa. Tuttuun tapaan suksi ei oikein luistanut ja oma kroppa tuntui aivan vetelältä. Positiivisena puolena latu oli hyvän tuntuinen ja hiihtotekniikka ei tuntunut aivan kamalalta.

© Mari Moisala

© Mari Moisala

© Mari Moisala

Kisaan starttattiin kolmantena kaikista päivän osallistujista. Bolt oli aivan lentoon lähdössä ja ensimmäiset pari kilometriä tuntuikin jotenkin poikkeuksellisen vauhdikkailta. Jo ensimmäisellä pitkällä suoralla näimme edessä hiihtävän Katrin selän (kaukana edessä). Pikkuhiljaa hivuttauduimme lähemmäs ja kierrokselle lähdettäessä hiihdettiin jo aivan peräkkäin. Ohitus meni nätisti, vaikka kisalatu oli hiukan kapea. Toisen kierroksen ensimmäiseen mäkeen alkoi tuntua pahalta. Vielä pystyi wassuttamaan, mutta oma kunto loppui kyllä aivan täysin. Samaan aikaan takaa tuli B-luokan koirakko ensimmäisellä kierroksellaan meidän kantaan kiinni. He pyysivät latua ja minä kiltisti keräsin Bolttia lyhyemmälle ja hiihdin sauvoitta loivaan alamäkeen. Tämä koirakko ei kuitenkaan päässyt ohi oikealta vaan pyysivät päästä vasemmalta. Siinä sitten väisteltiin Boltin kanssa, jotta toiset pääsisivät ohi. Eivät vaan koskaan päässeet vaikka sama kuvio toistui vielä seuraavassa alamäessä. Lopulta luovutin ja jatkoin omaan hiihtoon keskittymistä. Nopeasti tämä koirakko sitten jäikin taakse. Ja pian näkyi seuraava selkä jo edessä. Hiukan kirosin kun saatiin V-P Pyörälä kiinni ja jouduttiin menemään ohi. Oma jalka ei noussut enää yhtään ja keuhkot olivat halkeamassa. Varmasti ollut tyylikäs show katsella kun räpiköin voimattomana Boltin perässä. Ohitus meni hyvin ja pitkällä liinalla ja vaikka hiukan jännitin, että vieläkö Bolt jaksaa jatkaa matkaa ohituksen jälkeen näin loppuvaiheessa reittiä. Turhaa hermoilin, kun otus jatkoi kuin juna. Viimeisessä mäessä alkoi jo pyörryttää ja maalisuora oli kuulemma suhteellisen kaameeta esitystä meikäläisen hiihtämisestä.

Bolt kierrokselle lähdössä © Mari Moisala

Maalissa olo oli kaikkensa antanut, mutta Bolt oli pirteä ja olisi voinut jatkaakin vielä. Vaikka oli vetänyt koko matkan todella hyvin. Aivan erilaisella asenteella kuin alkukauden kisoissa! Olin koirasta aivan järjettömän ylpeä!! Ja samalla myös hirvittävän huojentunut, että koira kulkee jälleen! Nyt näki oikeasti eron siinä miten paljon heikommin jumissa ollut Bolt on kulkenut. Niin vain se lihashuollon tärkeys korostuu.

Super suorituksella Bolt kiskoi meidät kisan kolmanneksi, ja juurikin se serti mitä lähdettiin hakemaan saatiin kasaan ! Nyt on Boltilla kaikki sertit kasassa, joten seuraavaksi pitäisi hommata pojalle H näyttelyistä (kerran on poika käynyt kehässä ja pahin moka ikinä oli laittaa tämmöinen ylikorkea laiheliini näyttelyyn, joten enskerralla lihotetaan ensin kunnolla :)). Näyttelytuloksen lisäksi pitäisi myös vääntää BH-koe läpi. Harjoittelu alkaa kyllä pikkuhiljaa, mutta ehkä realistisesti meidät nähdään kokeessa kun Bolt on vanha ja väsynyt ja neljä tassua pysyy maassa kaikki yhtäaikaa.

Miska Ignatiuksen ensimmäiset koirahiihtokisat :) © Mari Moisala

© Mari Moisala

Oman kisan jälkeen piti jäädä vielä odottelemaan harrastussarjoja, joissa starttaisi pikkuveljeni Miska rakkaalla Koda palleroisella. Miska 12v oli kisan nuorin ja Koda 11v varmasti kisan vanhin. Pari lähti starttisuoran kovaa ja Miska kaatui jo ensimmäisessä mutkassa. Ylös vain ja matka jatkuu. Tämä taisi tapahtua ladulla noin 50 metrin välein, mutta aina poika jatkoi matkaa. Ensimmäisellä kerralla kun Miska hiihti stadion alueen ohi, huomasin ettei Koda nyt oikein ollut hommassa messissä. Pomppasin ladulle kannustamaan koiraa ja tsemppaamaan Miskaa. Pikaisesti uusi lähtölaskenta ja taas olivat matkalla. Matkaa tässä kohtaa oli parivaljakolla varmasti reilu kolme kilometriä, joten heitin itselleni sukset jalkaan ja hiihdin poikia vastaan. Koda oli jo vähän retkeilyfiiliksillä ja Miska tarvitsee vetoavun, jotta matka etenisi. Hyvin saatiin vanhuskoiraan vauhtia kun hiihdin parivaljakon edellä ja tsemppasin Kodaa. Maaliin päästessä tunsi hiihtäneensä. Miska oli tyytyväinen ensimmäiseen kisasuoritukseensa ja Koda onnellinen herkuista, joten kyllä kannatti käydä vähän tsemppaamassa.

Kisapaikalla saatiin Kössi poika ja Bolt iskä samaan kuvaan. Niin ovat erilaiset, mutta vetopää molemmilla yhtä kultaa <3 © Mari Moisala

Bolt ja Merri-Mamma <3

Kisan jälkeen käytiin Boltin kanssa moikkaamassa Merri mammaa naapurissa ja kyllä sitä vaan huomaa niin paljon samoja juttuja äidissä ja pojassa <3 Merrin ja Siro-siskon kanssa peuhaamisen jälkeen oli hyvä lähteä urakoimaan viimeinen etappi Rovaniemelle. Lumipyryssä ajettiin rauhakseen ja kauhisteltiin oletettavasti paikallisten ajokulttuuria. Aivan säkkipimeällä mutkaisella ja jäisellä tiellä pitää ohittaa, vaikka meilläkin vauhtia ihan rajoitusten mukaan. Kyllä hirvitti. Mutta perille päästiin, purettiin tavarat ja painuttiin nukkumaan. Aamulla herättiin täydelliseen lumiparatiisiin. Lunta on täällä valehtelematta puoleen reiteen saakka. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä käydä aamulla järven jäällä ennenkuin hiki virtasi. Koirakin väsähti ihmeen helposti :D Ja tästä tilanteesta saadaan todella nauttia huhtikuun loppupuolelle asti! Siinä ajassa saadaan ehkä hiihtäjänkin kuntoa lähemmäs koiran tasoa...

Tämän rakkaan hullun kanssa vietetään koko kevät Rovaniemellä! © Mari Moisala

Uusia aluevaltauksia!

Viikon loma koulusta, ja muutama päivä myös töistä. Paljon parempaa suunnitelmaa ei oltaisi Boltin kanssa voitu tehdä kuin pienimuotoinen roadtrip erilaisten treeniolosuhteiden perässä.

Tämä meidän "hiihtoloma" alkoi viikko sitten perjantaina, kun suuntasimme Boltin kanssa ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ensin Järvenpäähän hiihtämään. Kiersimme 5km lenkin kahdesti. Osan matkasta Bolt juoksi vapaana, koska veto ei ollut vieläkään aivan toivomaani. Bolt oli vaisu ja toisen kierroksen aikana alkoi pälyilemään ympärilleen kesken vedon. Onneksi olimme jo matkalla hakemaan helpotusta pienen miehen elämään. Suuntana siis HauPair ja Kaisan käsittely. Riihimäelle päästyämme käytiin Boltin kuulumisia läpi ja todettiin että edellinen hieronta oli auttanut tilannetta, mutta vielä jäi tehoja puuttumaan. Poikkeuksellisesti päädyttiin käsittelemään Boltin faskiat varsinaisen lihashieronnan sijaan.

Faskiat ovat lihaskalvojärjestelmä, joka ympäröi lihaksia, luita ja muita elimiä. Ne muodostavat yhtenäisen verkoston päästä varpaisiin ja toimivat kehon tukiverkkona.  Faskioiden tehtävänä on liikkeen ja kehon hallinta, koordinaatio, proprioseptiikka sekä voimantuotto ja voimanvälitys. Lihassupistuksessa 30 % voimansiirrosta tapahtuu faskioiden kautta. Jos faskiakudos ei ole kunnossa, osa lihassupistuksen voimasta jää käyttämättä. Jos faskiakalvot kiristävät jatkuvasti, lihakset tulevat kipeiksi ja niihin muodostuu krooninen jännitystila.

-Kaisa Valto / Haupair

Faskia käsittely tuntui Boltista todella epämukavalta, mutta kyllä vaikutti eläin ymmärtävän että avuksi tässä yritetään olla. Kipu pisteitä löytyi ympäri kroppaa, joten varmasti on poika ollut aika kokonaisvaltaisesti jumissa. Pieni mies "itki" käsittelyn aikana, mutta siitä huolimatta pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Tämän meille uuden käsittelyn tulokset jännittivät todella, ja niitä päästäisiin arvioimaan kunnolla seuraavan kerran kun puettaisiin valjaat niskaan.

Lauantai aamuksi täytyi palata vielä töihin Helsinkiin, mutta heti työvuoron jälkeen starttailtiin Boltin kanssa tienpäälle. Ensimmäisenä suunnattiin Jyväskylään Scandiciin Suomen valjakkourheilu liiton pöytäkokoukseen. Pitkä ajomatka taittui hitaasti pikku punton räpiköidessä jäisellä tiellä ilman kunnollisia talvirenkaita. Muutama sydäri saatiin matkan aikana, mutta hengissä ja ehjänä päästiin perille. Scandic olikin jo Boltille tuttupaikka ja herra hyvin tietää että kun ollaan kahdestaan reissussa on kainalopaikka hänelle varattu. Onnellinen pieni poika rötkötti pehmeässä sängyssä ensin koko yön ja vielä seuraavan päivän kokouksen ajan. Rankan faskiakäsittelyn jälkeen tämmöinen sängyssä pötköttely luksus teki oikein hyvää.

Kokouksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suonenjokea hyvän ystäväni Jasminin luokse. Jasminin kanssa olemme reissanneet kilpailuita harrastukseni alkuajoista asti. Tapana on ollut aina välillä kokoontua myös treenailemaan yhdessä. Nyt sopivasti ajoitettu reissu olympialaisten aikaan takasi urheilullista tekemistä joka hetkelle. Jos ei juoksutettu koiria ulkona, tehty vetotreenejä tai syöty, niin katselimme olympialaisia. Bolt sulautui nopeasti osaksi Jasminin laumaa, vaikka syksyn reissukaveri Rayek ei tuntunut enää niin mukavalta kaverilta. Juoksutettiin koiria kahdessa tiimissä, joten Bolt sai pitkästä aikaa juoksukavereita myös irtolenkeille.

Tarkoituksena oli treenailla koiria hiihtämällä, mutta koiraladun huolto ei ollut oikein pelannut. Myöskin pikkuinen punto ei olisi välttämättä vetänyt viittä koiraa sisäänsä. Päädyttiin siis treenailemaan järven jäällä koiravaljakon muodossa. Vaikka valjakkourheilua olen harrastanut vuodesta 2011 en ole koskaan päässyt valjakon kyytiin. Nyt tarjoutui siis ihan huikea tilaisuus tutustua tähänkin harrastusmuotoon. Maanantaina valjastimme Jasminin koirat reen eteen (ensimmäistä kertaa koko talvena) ja lähdimme ajelulle. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta hauskaa oli ja vauhti pysyi maltillisena kun neljälle koiralle kun kaksi ihmistä roikkui jalaksilla. Jasmin hoiti ohjaamisen ja minä nautin upeista maisemista.

Viisi koiraa ja innostunut musheri <3

Tiistaille suunniteltiin jo toinen treeni valjakolla. Tällä kertaa iskettäisiin pieni Bolttinen osaksi tiimiä. Bolt on kerran tai kaksi juossut pari valjakossa, mutta ei koskaan sen isommassa tiimissä. Hiukan myös jännitti Boltin ja Rayekin välit, mutta huoli katosi kun nähtiin poikien into kulkea eteenpäin. Ei pahemmin ollut kiinnostusta siihen ketä siinä tiimissä oikein juoksee. Aloitimme kokeilun siten että Bolt juoksi erittäin kokeneen Sisun kanssa kärkikoirana. Epävarmin koira Terä juoksi yksin vauhtiparissa ja Rayek ja tiimin ainoa tyttönen Jirda toimivat pyöräkoirina. Kovaa ja tasapainoisesti veti koko valjakko ja Bolt kiskoi keulilla loistavasti! Intoa riitti ja veto näytti tehokkaalta. Koko koira tuntui olevan täynnä voimaa ja räjähtävyyttä. Vähän eri meininki kuin muutamaa päivää aiemmin. Tällä kokoonpanolla ajettiin reipas kolme kilometriä, jonka jälkeen vaihdettiin Terän ja Jirdan paikkoja. Matka jatkui kunnes päätettiin kääntyä takaisin päin. Samalla Sisun vauhti hiukan hiipui, joka väkisinkin jarrutti Bolttia. Hetken aikaa mietittiin kuka uskalletaan laittaa keulaan, mutta oltiin rohkeita ja laitettiin Rayek keulille. Ja ihan turhaan jännitettiin koirien kemioita työskentelytilanteessa. Molemmat nuoret urokset ovat loistavia vetopäältään, joten aivan se ja sama kuka siinä vieressä juoksisi.

Meillä oli suunnitelmana ajella maksimissaan viiden kilometrin lenkki, koska Jasminin koirilla ei vetokilometrejä ollut pahemmin alla. Hienosta valjakostamme innostuneena oli matkaa vahingossa kertynyt hiukan enemmän. Vielä viimeinen paussi pidettiin muutamaa sataa metriä ennen pihaan saapumista. Samalla vaihdettiin Rayek takaisin vauhtipariin ja jätettiin Bolt yksi keulille. Kiihdytys ja siinä kohtaan kun täysi vauhti päällä, tajuttiin edessä olevan matkan ainoa mutka. Mutkaan täysillä ja reen toinen jalas nappasi hyppyriin, joten eihän siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin kaatua komeasti. Se ainoa asia mikä minullekin on jäänyt mieleen valjakolla ajosta on se ettei reestä päästetä irti vaikka mikä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Minä ja Jasmin jäätiin molemmat tonttiin ja koirat jatkoivat omatoimisesti matkaa. Jasminin kanssa onneksi molemmilla hyvät refleksit, joten ei muuta kuin pystyyn mars ja spurtti koirien perään. Onneksi pojat olivat menneet solmuun ja matka tyssännyt siihen. Loppumatkaksi Jasmin jätti minut yksin reen jalaksille, jotta tiimi jaksaisi vetää mäen ylös takaisin pihaan. Ihan itse ohjasin viiden koiran valjakon muutaman sadan metrin matkan ylämäkeen! Pihassa päästettiin koirat irti, ja nyt olivat koko jengi ihan fine toistensa kanssa. Niin vain se yhteistyö yhdistää näitä meidän poikiakin <3 Loistavan treenin päätteeksi innostuttiin jo suunnittelemaan kisakuvioitakin! Aika varmasti Bolt nähdään joskus vielä Jasminin valjakon vahvikkeena! Meille hiihtokausi on kuitenkin aina se toissijainen, joten oikein mielellään lainaisin Boltin tälläisen valjakon jatkeeksi. Tiimin ensimmäinen veto yhdessä, yhdeksän kilometriä mentiin ja keskinopeus nousi yllättävänkin korkealle vaikka naperot joutuivat kiskomaan noin 135kiloa perässään kovassa pakkasessa.

Supertiimi vasemmalta oikealle: Rayek, Terä, Jirda, Bolt ja Sisu <3

Illalla tehtiin vielä intervallitreenit spinningpyörällä ja keskiviikko aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa (kunhan ensin käynnisteltiin puntoa työntämällä, vetämällä ja piuhoilla...).

Mukava pieni lomareissu jolta saatiin tuliaisena älytön flunssa. Sunnuntaina piti kilpailla Kangasalalla, mutta nyt jää väliin kun eivät keuhkot oikein ole kympin hiihtokunnossa. Nyt on ainakin aikaa leikkiä sohvamusheria peiton alla kuumeessa ja seurata IFSS:n Euroopan mestaruuskilpailuita Italiassa. Facebookin puolella on Suomen joukkueenjohtaja huolehtinut erinomaisesta live kuvasta, ja vaikka tuloksia odotellaan pitkään ja hartaasti on näiden kisojen seuraaminen aina yhtä kutkuttavaa :)

IFSS World Championships 2017 Poland

Unohtumaton roadtrip, mutakaaoksella kuorrutetut MM-kilpailut, rakkaita ystäviä, kansainvälisiä uusia ja vanhoja tuttavia sekä suunnaton ylpeys Suomen menestyksekästä maajoukkuetta kohtaan. Asiaa on taas kokonaisen viikon verran. Omaa suoritusta kohtaan on ristiriitaiset tuntemukset, jotka toivottavasti selkiävät vähän tässä samalla itsellenikin.

© Katja Juntunen

Reissuun lähdimme tosiaan tyttöporukalla Jasmin Köcherin ja Noora Waltarin kanssa. Olimme Suomen joukkueesta viimeiset lähtijät, mutta koska Nooran kanssa luotettiin omaan jaksamiseen auton ratissa otettiin matkan aikana kiinni meitä 12tuntia aiemmin startanneet Suomalaiset. Neljä tuntia nukuimme hotellissa Latvian Bauskassa, mutta muuten ajoimme koirien pissataukoja ja muutamaa Lidl ja Mäkkäri kierrosta lukuunottamatta suoraan Puolan Kozleen. Tarkoituksena oli Nooran kanssa nukkua vuorotellen matkan aikana, mutta mennessä innostus kilpailuista piti kaikki hereillä joten höpöttelyksihän se meni. Koirille meillä oli varattu hyvät tilat ja lopulta saatiin Helsingin satamassa pakattua pyörätkin auton sisään vaikka tarkoitus oli kuskata niitä auton perässä. Tilaa riitti kaikille hyvin ja matkustaminen oli mukavaa. Yllättävän nopeasti hujahti lähes 24h autossa. Puolassa majoituimme hotel Kama Parkissa noin 30min ajomatkan päässä kilpailupaikalta. 

Meidän reissuteam <3

Torstai 23.11. Avajaiset

Kilpailuiden avajaispäivä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella ja kilpailupaikkaan tutustumisella. Hurjia huhuja oli kantautunut jo matkalle meidän korviin, mutta todellisuus iski vasten kasvoja kun saavuimme kilpailupaikan liejuun. Stake out oli rakennettu maissipellolle ja viimeisen kuukauden hurjat sateet Puolassa olivat yllättäneet kilpailujärjestäjät. Mutaa oli pahimmillaan puoleen väliin säärtä, joten kumisaappaita tuli ikävä. Myös pellot olivat veden peitossa, joten lähtö ja maalialueet menivät uusiksi. Rata lyheni noin 700metriä. Kauhulla odotettiin lupaa lähteä kiertämään itse kilpailureittiä.

Tältä näytti meidän MM-kisarata 2017 © P.S Photo

Iso osa suomalaisista kierrättivät koiransa kävellen kilpailureitin läpi. Itse tein päätöksen luottaa koiraan. Koskaan ennen en ole Bolttia kierrättänyt kisareitillä etukäteen, eikä ongelmia ole ilmennyt. Bolt olisi vain turhaan kuumunut radalla ja turhautunut kävelyvauhtiin. Nappasin siis pyörän ja Nooran toiseksi silmäpariksi tutustumaan reittiin. Alku vaikutti kaikkien kuvailemaan reilusti paremmalta. Hiukan möykkyinen hiekkatiepohja, jossa kuitenkin vauhtien pitäisi päästä nousemaan todella koviksi. Kauan ei kuitenkaan tätä kestänyt. Mutaa löytyi muutaman suoranpätkän jälkeen. Ja sitä mutaa oli paljon ja se oli liukasta. Hitaassa vauhdissa tuntui että pyörä vain sutii paikallaan ja suoraa ajolinjaa oli mahdoton löytää. Kovempaa kun yritti ajaa oli fiilis kuin venäläistä rulettia pelatessa; joko sitä kaatuu tai ei, itsellä ei ollut mitään kontrollia pyörän toimintaan. Ja reitin loppua kohti mutakohdat vain pitenivät ja pahenivat. Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat. Nooran kanssa kierrettiin vielä 3km lenkki ihan treenin kannalta ja lopulta lähdin vielä Tuiren mukaan kiertämään meidän oman kisareitin toiseen kertaan. Ajolinjat tuli painettua hyvin mieleen, vaikka hyvin sitä tiesi, ettei niiden noudattaminen tulisi olemaan mitenkään helppoa.

Pitkä päivä meni hujauksessa ja illalla käväistiin vielä edustamassa kilpailuiden avajaisissa. Kävin pyörähtämässä Suomen edustajana MM-lavalla yhdessä Jonna Lipposen ja Teemu Lojamon kanssa. Illalla hotelilla uni maistui hyvin, eikä perjantain kisapäivä edes jännittänyt. Vielä.

Perjantai 24.11. Ensimmäinen kilpailupäivä

Melkein ihmetytti herätessä kuinka vähän jännittää. Aamupuuro maistui, en sählännyt pahemmin ja kaikki tarvittava tuli pakattua mukaan. Rauhallisin mielin lähdettiin kohti kilpailupaikkaa, missä odotti elämäni ensimmäinen arvokisastartti aikuisten koirapyöräilysarjassa. Noin puolessa välissä matkaa kilpailupaikalle bongasimme Jasminin kanssa maissipellon ja flashback kilpailupaikasta jysäytti kisajännityksen jokapuolelle kroppaa. Aamupuuro yritti kiivetä takaisin ja mieli vajosi omaan kuplaan. Edellisen päivän ratatsekkauksen perusteella tiesin tasantarkkaan ettei rata ollut meille hyvä. Oma ajotekniikka on vieläkin ruosteessa, joten mutavellissä ei saataisi meidän parasta tulosta mitenkään aikaiseksi. Haaveilin ennen radan näkemistä hiukan korkeammista sijoituksista (top 10 oli alkuperäinen tavoite), mutta perjantai aamun mietteet olivat lähinnä hengissä selviämisessä. Tavoitteeksi asetettiin pystyssä pysyminen ja oman tason ajosuoritus.

Tästä linkistä näkee meidän startin perjantain kilpailuun :)

Starttiviivalla ei jännittänyt enää pahemmin. Yhdeksän vuoden kisaamisen ansiosta mieli on alkanut oppimaan jo hiukan hermojen hallitsemista. Luotto Bolttiin oli kova ja halu mennä kovaa sitäkin kovempi. Lähdettiin mielestäni hyvin. Painettiin täysillä, mutta ensimmäisessä mutakossa vauhdin tyssätessä muuttui kilpailu huomattavasti raskaammaksi. Muta oli erittäin imuttavaa ja tahmeaa, joten sekä Boltilta että minulta vaadittiin valtavasti voimaa, jotta ylipäätänsä edettiin radalla. Nopeissa kohdissa mentiin hyvää kyytiä, mutta mutaiset kohdat tiputtivat vauhdin aivan olemattomaksi. Valmiiksi mietityt ajolinjat eivät toimineet, joten välillä oltiin hyvin syvällä mudassa. Kerran taakse lähtenyt yritti tulla ohi meistä (ainakin siltä kuulosti, ja juurikin siinä pahimmassa mutakossa), jolloin väistin asianmukaisesti ja tietysti siihen kaikkein syvimpään railoon, josta ei sitten noustu ennen seuraavaa mutkaa. Ohi eivät kuitenkaan päässeet koska ilmeisimmin samalla hetkellä oli heille sattunut jotakin, koska mutkaan päästessämme oli tämä ruotsalainen taas kaukana takana. Jatkettiin omaa suoritusta, jota kuitenkin ilmestyi haittaamaan jumiutuneet vaihteet. Mutaa oli tässä kohden lentänyt jo niin paljon, ettei vaihteet suostuneet ensin vaihtumaan ja sen jälkeen jumiutuivat aavistuksen liian pienelle vaihteelle. Aina välillä pyörähdettiin myös puolisen kierrosta tyhjää ennenkuin nappasivat kiinni.

Puhtaudesta päätellen tässä ollaan menossa alkumatkasta. © Izabela Gettel

Maaliin! © Yuliya Belyanina

Hyvin turhauttavaa ajoa, mutta selvittiin maaliin. Maalilinjaa ylittäessä olo oli hyvä. Ja tämä ei ollut millään tasolla hyvä juttu. Maahan lysähdin perinteisesti, mutta ei oksettanut, ei sumentunut silmissä eikä jalat olleet aivan letkut, joten kaikkea ei oltu annettu. Voimien jako oli mennyt kilpailusuorituksen aikana siis pieleen. Tuloksia odotellessa ei odotukset olleet kovin korkealla, joten tieto sijasta 17. ei tuottanut oikein minkäänlaisia tunteita. Sunnuntaina jatkettaisiin sitten toivottavasti puhtaammalla suorituksella (mieluusti myös kirjaimellisesti... mutaa oli aivan joka puolella...)

© P.S. Photo

Myöhemmin tuloksia tutkiessa kuitenkin heräsi pieniä hyviä viboja kun huomasin jättäneeni kauas taakse muutaman minun kanssani juniorluokissa useamman vuoden kilpailleen urheilijan. Junnuluokissa olin aina hävinnyt ainakin tälle eräälle norjalaiselle, ja nyt oli minun vuoroni olla johdossa! Tuloksista ilmeni myös radan hitaus. Meillä Boltin kanssa vauhti oli säälittävän surkea 29.52, mutta silti oltiin tasantarkkaan naisten sarjan puolivälissä (34 osallistujaa). Ja tästä sarjasta puuttui vielä kaikki puhdasrotuisten rekikoirien (huskyt, malamuutit ja samojedit jne.) kanssa kilpailijat sekä tänä vuonna oli myös veteraani naisille oma sarja koirapyöräilyyn. Ihan ok oltiin siis menty, vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin mennä hurjasti kovempaa.

Loppupäivä meni lähtö ja maalialueella juostessa ja muita suomalaisia kannustaessa. Suomella oli todella hyvät asetelmat seuraavien päivien startteihin. Muutama johtoasema sekä monta hyvää sijoitusta iskuetäisyydellä mitaleista!

Lauantai 25.11. Toinen kilpailupäivä

Tänään meillä ei ollut Boltin kanssa startteja ollenkaan. Hiukan erikoisempi ratkaisu tälläinen välipäivä, mutta sopi meille mitä parhaiten. Keskityin koko lauantain handlaamaan muiden suomalaisten koiria sekä kuvaamaan kaikkea mahdollista mitä eteen sattui. Kilpailupaikalla nähtiin ilmiömäisiä suorituksia suomalaisilta ja ääni tuli kannustettua täysin käheäksi. Myös ensimmäiset maailmanmestaruuden päästiin ratkomaan ja nämä ratkaisut olivat aikamoista juhlaa suomalaisille! Kahdeksan koiran kärryluokassa Vesa-Pekka Lehtomäki voitti maailmanmestaruus kultaa ja samaisen luokan pronssin nappasi Ville Halme! Myös kuuden koiran kärryluokassa mentiin suomalaisten dominoidessa kun Antti Mäkiaho voitti ylivoimaisesti MM-kultaa!

Tuomas Notko maaliin kahden koiran kärryssä! Dory antoi handlerille aikamoisen kielarin ;) © C A M

Niin tärkeitä <3

Lauantaina saatiin iloita myös erityisesti suomalaisten juniorurheilijoiden loistavista suorituksista. Jo perjantaina oli Jonna Lipponen kiitänyt tyttöjen pyöräluokassa itsensä kiinni MM-kultaan ja lauantai loi suurta luottoa suomen valjakkourheilun tulevaisuuteen. Patrik Siekkinen juoksi Boltin veljen Riskin kanssa poikien canicrossissa kiinni hopeamitaliin, ja samassa luokassa Eemeli Mäkinen tavoitteli mitalia juoksemalla neljänneksi. Tyttöjen puolella niin ikään Aliina Mäkinen oli kiinni mitalin kannassa juoksemalla neljänneksi, ja Jonna Lipponen ja Lotta Ahlström pitivät sijoituksia 6. ja 9. Aliina kilpaili myös yhden koiran kickbike luokassa, jossa hätyytteli myöskin mitalisijoja tiukassa kilpailussa. Tälläinen ex junnu tunsi suurta ylpeyttä näitä katsellessa <3


Päivä oli jälleen pitkä ja jatkui aina vaan. Illalla päästiin herkuttelemaan paikallisella ruualla Musher Dinnerissä. Väsymys oli vahvasti läsnä ja se näkyi ja kuului kauas. Kun näkee parhaita ystäviään harvoin, niin silloin ei pahemmin välitetä ympäristöstä vaan nautitaan täysillä toisten seurasta! Kuulemma suomalaiset ovat äänekkäitä, terkuin joku Norjan maajoukkueesta. Uni maistui jälleen. Boltin kainalossa extra hyvin <3

Minusta ja Boltista löytyy varmaan enemmän nukkumiskuvia kuin kisakuvia tältä reissulta :)

Sunnuntai 26.11. Kolmas ja viimeinen kisapäivä

Super aikainen herätys, auton pakkaus ja vielä kerran kilpailupaikalle. Olo oli ihan hyvä, vaikka vähän jännitti radan kunto yön sateiden jälkeen. Ja ihan syystä jännittikin. Ennen omaa starttiani klo 8:33 oli korviin kantautunut jo useita kaatumisia. Todella moni oli mennyt nurin erittäin liukkaaksi muuttuneella radalla. Lähdettiin siis jälleen selviytymään hengissä maaliin asti. Kisakärpänen onneksi puraisi jo heti ensimmäisellä pidemmällä suoralla. Meidän eteenlähteneen selkä läheni hyvää vauhtia ja lähdettiin Boltin kanssa siis nostamaan sijoitustamme aivan tosissaan. Ohi mentiin jo toisella suoralla kun tämä tsekkiläinen ajoi suorallakin mutaiset kohdat vähintään toinen jalka maassa.

Ohitus meni Boltilta täydellisesti, vaikka tilaa oli hyvin vähän. Hyviä ajouria ei ollut ja ohitettava ajoi keskilinjaa  parhaalla pohjalla. Bolt valitsi reitin itselleen kuitenkin erinomaisesti vasemmanlaidan vesilammikoista, joista ei siis yleensä suostu juoksemaan. Vesilammikon pohja oli tasainen, joten ohitus saatiin menemään nopeasti ja turvallisesti. Hetken roikkui tsekki peesissä, mutta onneksi Bolt ei välittänyt vaan jatkoi juoksua maalin kuva silmissä. Rapa kohdissa saatiin kiskottua hyvin eroa ja vaikka ajaminen oli reilusti haasteellisempaa kuin perjantaina, tuntui kisaaminen paremmalta. Omasta kropasta sai paljon paremmin irti tehoja ja liukkaalla ajaminen oli jännittävyyden lisäksi yllättävän hauskaa. Pystyssä pysyttiin yllättävän hyvin kun mutkat otettiin supervarovaisesti ja suorilla koitin keskittyä tasaiseen pyöritykseen ja pyörän hallintaan. Kertaakaan en napannut lukkopolkimia irti ja päässä soi vahvasti Matti Laaksosen toteamus kevät leiriltä, että vauhti korjaa ajovirheet. Ei aivan pitänyt paikkansa kun kerran luiskahti pyörä suoralla alta. Koira jatkoi muutaman metrin, mutta pysähtyi kuitenkin mudassa raahautuvan pyörän painon ansiosta. Mudasta kivutessa vähän jo huippasi, mutta matka jatkui suoraan ilman solmuja. Tälläisissä yllättävissä tilanteissa adapterin merkitys kasvaa ja sai taas olla tyytyväinen tuohon antenniin! Kunnon solmu tässä kohtaa olisikin puuttunut tästä fiaskosta.

Aivan upeita kuvia Paulius Stravinskas saanut napattua meistä! Kuskia tosin ei paljoa näy kurakuorrutuksen alta...

Kaatumisen jälkeen saatiin paketti takaisin kasaan ja reitin viimeiseen loivaan pitkään ylämäkeen, missä mutaa oli kaikkein eniten koko reitillä, saatiin tällä kertaa valittua mitä parhain ajolinja. Aivan mutkan sisäkurvista lähti radan reunalla etenevä polku jonne yritin jo perjantaina käskyttää koiraa siinä kuitenkaan silloin onnistumatta. Nyt sunnuntaina sitten onnistuttiin ja varmasti säästi meiltä kymmeniä sekunteja sekä pari kaatumista. Loppukiri tultiin taas pienellä vaihteella, kun mutaa ja heinää oli jokaisen rattaan ympärillä tehden vaihteista täysin käyttökelvottomat.

Maali fiilikset olivat huikeat. Ensin pökrättiin pyörän kanssa vet-checkiin, josta Jasmin raahasi väkisin sivuun. Seuraavaksi tuli aamupuurot ylös, jonka jälkeen oli EA-henkilöstö jo kyselemässä että tarviiko apua. Onneksi joukkueen johtaja Maku oli tilanteen tasalla ja tiesi, ettei oikeasti hätää ollut. Muutaman kerran saanut selittää huonolla englannilla ambulanssissa, että tälläinen on minulle aivan normaalia.

Bolt <3 © C A M

Kun paha olo helpotti saatiin kuulla vihdoin tyydyttäviä uutisia. Noustiin tällä raparallilla neljä sijaa ylöspäin. Näin ollen lopullinen sijoitus 13./34. Kärki oli tullut molempina päivinä radan olosuhteista huolimatta todella kovaa. Eli treenattavaa riittää, etenkin kuskilla. Boltin suoritus oli molempina päivinä käytännössä virheetön. Maaliin saisi juosta edelleen kovempaa, mutta on se silti uskomaton! Pienintäkään epäilyä ei ollut missään kohtaan suunnissa tai ohituksissa tai edes siinä kaatumisessa mitä ei olla Boltin kanssa varmaan kokeiltu ikinä, ainakaan kilpailuissa.

Outfit of the day! © Pippuri Leinonen

Seuraavan tunnin kilpailun jälkeen vietin auton takakontissa pesulappujen kanssa putsaamassa noin sentin kerrosta mutaa pois kropasta. Pahin virhe oli startata kilpailuun shortseissa, jolloin muta liimautui ihoon tiukasti. Suihku oli tarjolla kuitenkin seuraavan kerran Suomessa, joten pesulappuja kului paljon. Pesun jälkeen oli aika palata raparalliin handlerin muodossa. Jasmin ja Rayek starttasivat toiseen kilpailupäiväänsä myöskin. Kuten myös monta muuta suomalaista. Ääni tuli huudettua käheäksi vaikka aina tuli pahaa katsetta tuomaristolta kun yritin joukkuekavereita kannustaa. Suomalaisten menestys oli aivan liikuttavaa. Erityisesti Jonna Lipposen komea voitto tyttöjen koirapyöräilyluokassa sai lähes tipan linssiin. Junioreissa myös Patrik Siekkinen piti sijoituksensa ja nappasi Boltin velipoika Riskin kanssa poikien canicrossin MM-hopeaa.

Radan kunto oli päivän mittaan mennyt yhä huonommaksi, joten turvallisuussyistä päätuomari peruutti kilpailun viestin. Viestissä olisi startannut 32 joukkuetta, joka olisi ollut ennätyksellisen suuri viesti kilpailu. Olisihan se ollut aikamoinen spektaakkeli päästä näkemään, mutta kyllä siellä olisi ollut aika hurja meininki radalla, joten ehkäpä hyvä näin.

Illan palkintojenjaossa saatiin laulaa kolmesti Maamme-laulua ja muutenkin kannustaa useita kertoja palkintopallille nousevia Suomalaisia! Aina yhtä hienoja hetkiä! Suomella oli muutenkin mielestäni aivan upea maajoukkue! Yhteishenki pelasi, kaikki kannustivat toisiaan ja muutenkin tunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa, vaikka välillä radan kunto vähän harmitti. Suomessa ollaan totuttu aivan liian hyviin ratoihin.

Suurinosa Suomen maajoukkueesta 2017 <3 © Anu Mäkinen

Kotimatkalle lähdettiin heti kun kaikki suomalaiset olivat saaneet mitalit kaulaansa. Tunteikkaat ja jopa hiukan itkuiset hyvästit kavereille, ja takaisin reissun päälle. Tavoitteena oli ajaa maanantai illaksi Tallinnaan josta laiva Suomeen klo 22:30. Noora päätti kuitenkin olla extra reipas kuski, joten suunnitelmat muuttuivat lennosta ja pääsimme laivaan jo 16:30. Itsekin pääsin ajamaan, kun ensin olin ladannut akkuja noin 6h Boltin pedissä auton takapenkillä. Kahvia ja energiajuomia kului runsaasti, mutta hengissä selvittiin. Ehdittiin jopa hiukan shoppailla Pärnussa, sekä käydä ottamassa pakolliset edustuskuvat komeissa maisemissa meren rannalla.

Kotona ensimmäisenä odotti iso pino älyttömän kuraisia vaatteita, seuraavaksi suihku ja sitten univajeen helpotusta omassa sängyssä. Jasmin ja Rayek jäivät vielä yökylään ennen lopullista kotimatkaa. Aamulla piti valitettavasti raahautua kouluun, mutta iltapäivällä ehdittiin käsitellä koko reissu Jasminin kanssa vielä kertaalleen läpi.
Päädyttiin tulokseen että oli meillä aivan huikea MM-reissu!! <3

Rayek, Jasmin, Minä ja Bolt <3 © Noora Waltari

Nyt on sulanmaankausi 2017 ohi. Aika levätä ja keskittyä vielä muutama viikko koulun käyntiin. Reilun kahden viikon kuluttua kuski lentää jouluksi Kanadaan, Bolt lomailee Suomen maalla. Talvikaudesta ei olla vielä otettu stressiä, eihän täällä ole vielä luntakaan. Nyt palaudutaan rauhassa ja mietititään seuraavia vetoja lähempänä talvea. 

Meillä oli kaikista hidasteista huolimatta aika loistava syyskausi! Iso kiitos lähtee yhteistyökumppaneille, joita ilman moni saavutuksista olisi jäänyt haaveeksi. DocTrSam, HappyDog, Kainpo ja HauPair <3 Kiitos! Te teitte tämän reissun mahdolliseksi! Ensivuonna kilpaillaan sitten Euroopan mestaruuksista Ruotsin Nybrossa, toivottavasti kuljette silloinkin meidän tiimin mukana.

Yritettiin olla edustavia! © Noora Waltari