keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ahmatit

Vaikka yksi tekstin tunnisteista on arkea, toivon että tästä ei tule pojille tapaa.

Olin käynyt ostamassa Boltille uutta ruokaa, ja jättänyt 15kg säkin eteiseen odottamaan, että koirienruokakaappiin tulisi lisää tilaa entisen tyhjetessä. Luottavaisin mielin lähdin töihin, koirat jäivät tuttuun tapaan eteis- keittiö akselille. Kotiin tullessa oli edessä lattia täynnä koiran ruokaa ja kaksi vyöryvää karvakasaa. Pojat olivat sitten yhteistuumin päättäneet tunkeutua ruokasäkkiin ja nauttia muutaman päivän ruuat yhdellä kertaa. Jäljelle jääneen ruuan keräys säkkiin ja suoraan ulos. Ruokaa oli mennyt ehkä vajaa pari kiloa(suht. vaikea arvioida)? ja kyllä näkyi koirien vatsoista.

Bolt oli oma vauhdikas itsensä, pienellä lisä renkaalla vyötäröllä, mutta Kodan masu ei tykännyt. Bolt oli jo tänään aamulla valmis syömään normaalisti (sai silti paastota päivään ), mutta Kodan kohdalla täytyy vielä harkita jopa tämän illan ruokaa. Tuntuu että Kodalla ei millään meinaa sulaa ruoka ja turvotus pysyy. Käväistiin juoksemassa muutama kilometri, jonka jälkeen alkoi Kodakin näyttämään paremmalta, että eiköhän se tuosta lähde. Ruoka oli molemmille koirille uusi, ja tarkoituksena oli kokeilla miten toimisi Boltilla: hyvin näyttää sulavan ja maistuvan. Kodalle ruoka oli aivan liian vahvaa ja varmaan siitä syystä mahan sulatus tahtikaan ei ollut normaali.

Tästä tempusta ainakin opimme sen, että ruokasäkit _suoraan_ kaappiin suljettujen ovien taakse :)

Tämän päivän hölkkä/juoksu lenkki oli Kodalle sulatus lenkki ja itselleni pientä tuntumaan taas treenaamiseen. Flunssa alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan joten uskaltauduin kokeilemaan keuhkojen kestävyyttä. Juostiin 2,5km täysillä (=minä täysillä, Koda ei tällä kertaa vetänyt kuin ihan alussa hiukan, annoin mennä sitä tahtia kun tuntui hyvältä) Juoksu luisti, keuhkot kestivät hyvin ja vaikka kropan ainoa treeni Jämin kisojen jälkeen on ollut rappumme 48 porrasta useaan kertaan päivässä kivuttuna, jaksoin hyvin! Oikea pakara alkoi noin 2km kohdalla kramppaamaan pahasti, taistelin kuitenkin lenkin viimeiset mäet loppuun. Huomenna saa nähdä oliko viisas veto :) Oma fiilis treenistä on loistava! Vaikka matkallisesti eikä ajallisesti lenkki ollut pisimmästä päästä, sain vedettyä täysillä ilman että tuntui aivan kauhealta. Puolikuntoisena oikein hyvä treeni! Tästä mennään parempaan suuntaan :)

Treenin tiedot:
Kesto:                14:36
Matka:               2,5km
Keskinopeus:    10,3km/h
Maks.nopeus:    24,2km/h

Sori tuli pitkästä aikaa kuvaton postaus :) Kattelkaa edellistä postausta, niihin kuviin on panostettu ;)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sain haasteen! Kuvahaasteen :)

Uusi valjakkourheilija junnu Jenna haastoi minut blogissaan kuvahaasteeseen :)

Minulle siis annettiin kategorioita joihin tulee laittaa jokaiseen muutama kuva lemmikistään, joten ryhdyin tuumasta toimeen!

Itselläni kun kuvaamisen lahjaa ei ole pahemmin suotu (toisin kuin rakkaille ystävilleni), niin käytän törkeästi hyödykseni näitä suhteita, joten kaikki kuvat eivät ole omia ottamiani :) Jokaisen kuvan alla kuitenkin lukee copyright jotta taitavat kuvaajat saavat todella ansaitsemansa huomion!

Paras yhteiskuva:
© Jenni Pitkänen
© Sari Ignatius
Valitsin nää ryhmäkuvat koska yksinkertaisesti pidän niistä! Ensimmäinen kuvaa tän hetken nykyarkea miltein täydellisesti. Aina solmussa ja menossa erisuuntiin. Toinen kuva on vuodelta 2009, ennen Falconia. Meillä oli vain kaksi koiraa Rommi ja Koda. Rommi oli meijän perheen nallekarhu joka piti aina huolta, erityisesti pikkusiskostani Verasta. Rommi oli tajuttoman rakas koira, ja vaikka se on nyt jo kuollu, elää siitä osa edelleen Falconissa.

Treenaamassa:
©hipsu.com2011
©hipsu.com2011
Nämä kolme kuvaa valitsin ihan hyvien treenien muistona. Falconin kanssa agility on yhtä kilpajuoksua. Treeneissä on nähty verta, hikeä ja kyyneliä, mutta hauskaa se on ihan joka kerta. Pakko laittaa itsensä täysillä likoon ja juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee kun poju on sen verta nopea. Kodan veto kuva taas kuvaa täydellisesti Kodan täydellistä treeni intoa. Aina menossa, koko sydämellään!

Kisaamassa:
©Vera Ignatius
©Janne Viinikainen
©koirakuvat.kuvat.fi
Lemppari kisakuvani kautta aikojen! Samalla myös lemppari lajini kuvissa!

Paras kesäkuva:
Koda nauttimassa kesällä 2010 ja 2014. Onnellinen koira!

Paras talvikuva:
©Vera Ignatius
©Vera Ignatius
©Vera Ignatius
©Vera Ignatius

Talvella 2012, kun oli lunta, myllättiin Veran ja koirien kanssa kotipelto täysin. Kivaa oli, myös Kodalla! Veran bordercollie Pixeli oli tuolloin vielä aivan pieni, mutta jo aivan valmis suksien eteen, ainakin omasta mielestään ;)

Tunnelmallisin kuva:
©Jenni Pitkänen
Boltin ensimmäinen päivä kotona oli paitsi hermojaraastava kaiken pissan takia, myös oikein liikuttava ja tunnelmallinen hetki. Pieni oli päässyt suureen maailmaan turvallisen pentueen suojista. Kotona ainoa tuki ja turva oli täysin oudoissa tyypeissä.

Hassuin ilme:
©Jenni Pitkänen
Koda näyttää sanovan että hyi mitä sä oikein kotiin toit... vie se pois, en tykkää ;)

Lomalla:
©Vera Ignatius
Viime syksyn MM-kilpailuihin matkustaessa lomailtiin koko perheen voimin eripuolilla Eurooppaa. Tässä kuvassa olen Falconin ja Frigen kanssa Puolalaisessa metsässä.

Työssä:
Ahkera etsijäkoira Koda löysi kaikki raunioradan ukkelit!

Tihutöissä:
Nyt jo edesmennyt kissani (tai perheen kissa virallisesti) Battery piti hauskaa jouluna :)

Toinen identiteetti:
Kodan toinen identiteetti herttaisen perhekoiran lisäksi on hurja peto joka lähtee minkä vain liikkuvan perään. Tässä poju pinkoo liina perässään tottelevaisuus treeneistä suoraan metsään hajujen perään. Jäi treenit treenaamatta sillä kertaa, mutta metsässä juoksua tuli molempien harjoiteltua, Koda edeltä minä perässä.

Kuvahaasteeseen kuului myös haastaa jokin/jotkin muut blogit tähän samaiseen tehtävään. Päätin haastaa siskoni Veran, koska tiedän että sieltä on luvassa suhteellisen huikeita kuvia ;)
Työn iloa :


 Loppuun vielä pakollinen hehkutus tulevasta! Tämän syksyn suurin tavoite/haave/unelma/motivaattori eli Ranskan EM-kilpailut ovat minun kohdallani toteutumassa! Onnistuneella SM-kilpailuiden suorituksella sain kahmaistua itselleni paikan Suomen A-maajoukkueessa, joten marraskuun lopussa on suunta kohti Ranskaa! Treenien jatkaminen Jämin jäljiltä on jäänyt tältä viikolta armottoman sitkeän flunssan takia. Kuumaa juotavaa, mynthoneita, unta ja reippaita kävely lenkkejä.

Maajoukkue paikasta olen  hyvin hyvin onnellinen, kiitollinen ja sanoin kuvaamattoman ylpeä !

maanantai 20. lokakuuta 2014

Jämin SM kilpailut 18.-19.10.2014

Näin maanantaina, huonosti nukutun yön jälkeen ei voi todeta kuin, että olipahan viikonloppu. Jämillä järjestettiin valjakkourheilun sulanmaan SM-kilpailut, joihin itsekkin osallistuin kahden lajin voimalla. "Oman lajini" eli pyöräilyn lisäksi starttasin kickbikessa.

Perjantaina alkoi valmistautuminen kilpailuun viemällä koirat  hoitoon kotiin. Koda ja Bolt viettivät viikonlopun isäni ja pikkuveljieni hoivassa.  Kuskasin hurtat vasta hankkimassani polkupyörän peräkärryssä 45km päähän Tuusulaan. Matka kesti noin kolme tuntia ja oli rankkuudesta huolimatta oikein hauskaa!

Lauantai aamuna kisapaikalle lähtiessä oli lämpötila siinä muutaman asteen pakkasen puolella. Hiukan jännitti radan kunto. Kerran olen startannut pyörällä lumisella ja jäisellä reitillä, eikä sitä huvittanut ottaa uusiksi. Peloista huolimatta rata oli huippu kunnossa, nopea ja juuri sellainen kuin kisaradan kuuluu olla. Jämi on aina ollut ehdottomia suosikki ratojani, ja siellä on muutamaan otteeseen tullut kisailtua.
Huippu porukassa tätä lajia saa harrastaa!

Tämän vuoden SM tavoitteet olivat suhteellisen selvät. Pyöräilyssä lähdin tavoittelemaan voittoa ja yli 30km/h vauhtia, vaikka koira jolla kisasin oli minulle täysin tuntematon ja uusi tuttavuus. Kuohun Blue Shark eli Royal osoittautuikin aivan mahtavaksi! Iso kiitos pyöräluokan tavoitteiden täyttymiseen kuuluu Satu Laitiselle, joka suostui lainaamaan koiraansa minulle! Kickbike kilpailu taisi olla kolmas kilpailuni kickbikella koiran kanssa. Suuri haave oli mitali tästäkin luokasta, mutta kilpakumppaneita (eli samalla ystäviäni) ja heidän aiempaa menestystä tarkastellessa ajattelin realistiseksi noin neljännen tai viidennen sijan. Tässä luokassa sattui siis totaalinen jättiyllätys.

Pyöräluokka oli ensimmäinen starttini ja kisa meni oikein mainiosti. Royal juoksi kuin viimeistä päivää ja veti niinkin kovaa että nyt on vetonaru kovin voimaton. Itse jaksoin aamun lihasjumeista huolimatta polkea koko matkan ja perinteeksi muodostuneet kaatuilut jätin väliin. Tuntui aivan mahtavalta jaksaa tehdä töitä koko matkan ajan ja maaliin tulo tuntui oikealta lottovoitolta noin täydellisen onnistuneen suorituksen jälkeen. Alustavissa ajoissa keskinopeus oli "vain" noin 29km/h, mutta olin erittäin tyytyväinen! Olipahan tavoiteltavaa sunnuntaille :) Myöhemmin kuitenkin selvisi että todellinen keskinopeus oli ollut jopa noin 31km/h, eli oma ennätykseni ikinä!


Kickbike luokan lähtöä jännitin aivan valtavasti! Lähdin luokan viimeisenä kolmen huskyn perään, ja Falcon on kuitenkin sen verran vikkelä kintuistaan että uskoin ohitusten olevan erittäin todennäköisiä. Falcon on hyvä ja suhteellisen varma ohittaja, itsellläni vain on ikuinen kammo kaikkiin ohitus tilanteisiin. Ohitimme minuutin eteen lähteneen Jere Mansikkaniemen erittäin onnistuneesti siinä noin 1,5km kohdalla. Lauri Mansikkaniemen selkä näkyi jo reilusti ennen viimeistä ylämäki rutistusta ja saimmekin Falconin kanssa mukavat vauhdit mäkeen. Aivan juuri ennen maalisuoraa sujahdimme ohi ja loppukiri tultiin aivan perätysten. Molempien luokkien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jääneellä, mutta palauduin yllättävän nopeasti. Panostus omaan kisakuntoon alkaa pikkuhiljaa näkymään! Falconkin saatiin juomaan hyvin. Kickbiken tulosten saapuessa tuli kyllä semmoinen positiivinen järkytys yllätys että huh! Olin toisena! 13sekuntia johtavasta Jonna Lipposesta ja ihan mukavalla kaulalla kolmantena olevaan Tuomas Notkoon. Odotukset sunnuntaille siis nousivat huomattavasti!

Sunnuntai aamuna oli keli aivan toisenlainen kuin lauantaina. Vettä tuli taivaan täydeltä ja lämpötila pyöri 10 asteen tienoolla. Lähdöt olivat tuntia aiemmin kuin lauantaina, joten starttasin radalle jo 10.20 luokkamme ensimmäisenä tällä kertaa. Saimme Royalin kanssa ajaa koko matkan keskenämme. Rata oli aivan erilainen kuin lauantaina, mutta mielestäni silti hyvässä kunnossa. Valtavan kokoisia lätäköitä löytyi muutamia, yksi koko radan levyinen varmasta ainakin kolme metriä pitkä ja 15cm syvä. Pohja oli silti pääosin edelleen kova, siellä täällä oli oikein mutaisia ja pehmeitä kohtia, joissa pyörä liiraili oikein kunnolla. Tällä kertaa ajoin kahdessa mutkassa ulos, kun ei oikein luotto riittänyt pystyssä pysymiseen mutkassa. Pusikon kautta jatkettiin matkaa, kuitenkin onneksi kaatumatta. Vaikka johtoasemani oli 37s suuruinen lauantain jälkeen, laitoin kaiken likoon. Ja maaliintullessa huomasi jälleen tehneen kaikkensa. Uupumuksesta huolimatta ei voinut hillitä hymyä! Kerrankin arvokisa joka meni niinkuin piti!
Royal ja onnellisen rapainen kuski
Kuva reitistä naamalla
Royal oli oikein reipas poika!
Pyöräilyn maaliintulon jälkeen täytyi välittömästi alkaa valmistautumaan kickbiken starttiin. Starttasin Jonnan perään ja ehdin jo jossain vaiheessa haaveilla kultaisesta mitalista, mutta Jonnan lähtöä katsellessa totesin että ihme on jos tuon tytön voittaa! Jonna on aivan omaa luokkaansa, ja tulee olemaan kiistatta maailman huipulla. Tein oman parhaan suorituksen, mihin oma kroppa pystyi vielä tuossa kohtaa. Kovaa mentiin ja maaliin tullessa paras fiilis oli päästä hetkeksi maahan makoilemaan. Omat suoritukseni olivat ohi. En voinut olla kuin onnellinen!

Pyöräluokan voitto tuuletukset
Tulosten saapuessa en voinut olla kuin yhtä hymyä! Suoritukset menivät täysin yli odotusten! Itselleni kahmaisin nuorten naisten pyöräluokan voiton 50s erolla kakkoseen, sekä junnujen kickbike luokan hopea mitalin 34s erolla voittajaan. Kaikkien junnujen osalta kisat olivat menestys, ainakin jossain määrin! Vain yksi joutui keskeyttämään, kukaan ei kaatunut, ja paikat pysyivät pääosin ehjänä. Suomen valjakkourheilun tulevaisuus on mahtavissa kantimissa! Aktiivisia, erittäin lajiin sitoutuneita nuoria, joilla on motivaatiota kisata Suomessa ja ulkomailla. Valjakkourheiluliitolla on loistava porukka kehittymässä viemään lajiamme eteenpäin. Nyt on vain erityisen tärkeää saada kaikki junnut jatkamaan, kehittämään itseään ja tavoittelemaan menestystä. Yksin emme tähän pysty vaan tarvitsemme tukea erityisesti valjakkourheiluliitolta sekä perheiltämme. Kaikki tuki on avuksi!'



Takana on aivan loistava viikonloppu täynnä rakkaita ihmisiä, rakkaita koiria ja rakastamaani lajia! Iso kiitos loistavasta kilpailuviikonlopusta kuuluu Satu Laitiselle ja äidilleni Sari Ignatiukselle koirien lainasta, Hanna Kaipiaiselle Kickbiken lainasta, siskolleni Veralle kuvista sekä kaikille rakkaille junnu tovereille jälleen huisista seurasta! On tää vaan niin mahtavaa!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ohkolan syysajot 2014

Vaihtelu virkistää ja häviäminen herättää.

Nyt kuusivuotta valjakkourheilua harrastaneena on ehtinyt nähdä jo vaikka ja minkälaisia kilpailuita. Aloitin valjakkourheilu urani juoksussa ja hiihdossa harrastellen kevyesti, nyt kuitenkin pyöräilyyn siirryttyäni olen löytänyt kilpailuhenkisen minäni. Olen asettanut itselleni tavoitteita ja aina pyrkinyt parhainpaan. Vertailu pohja junioreiden pyöräluokissa on ollut kuitenkin hyvin vähäistä, joten tavallaan on ehtinyt turtua omaan tasoonsa. Kehittyminen on pysähtynyt.

Eilen järjestettiin perinteiset Ohkolan syysajot L-SVU:n järjestämänä ja tuolla olin itsekkin starttaamassa. Kilpailin tuttuun tapaan, tutulla radalla Falconin kanssa. Tällä kertaa meitä junnu pyöräilijöitä oli kaksi. Minä ja Katri Piirilä. Tunnen Katrin entuudestaan ja tiesin että vastus olisi kova, mutta en osannut stressata kilpailua yhtään. Tekisimme oman suorituksemme ja katsoisimme mihin riittää.

Kilpailuiden sää oli karmea. Vettä tuli taivaan täydeltä, reitti oli pehmeä (ei silti vieläkään mitään verrattuna esim. viime vuoden MM-kisa ratoihin). Ennen lähtöä kaikki sujui kauheassa kiireessä pyörää pikahuoltaessa ja puuttuvia kilpailuvarusteita metsästäessä (luojan kiitos valjakkourheilussa ihmiset auttavat hätään joutunutta - sain ajolasit ja hanskat lainaan!). Startti viivalla kaikki sujui miltein normaaliin tapaan, mutta itse startti oli pohja noteeraus. Falcon päätti alkaa harrastaa rusetti juoksua ja heitti piruetin, onneksi menemättä sotkuun, ennenkuin lähti juoksemaan. Tästä huolimatta lähtö oli hiukan vaisu, ei aivan sitä tasoa mitä tuo tykki yleensä tekee. Ensimmäinen noin kilometri mentiin vauhdikkaasti, Falcon vetäen ja itse polkien minkä jaloista pääsee. Sen jälkeen Falconin vauhti hiipui, niin että ajoimme loppu matkan hihna löysällä. Kovaa mentiin tästä huolimatta!

Loppukiriä (c) Jonna Lipponen
Etupuoli oli vielä suhteellisen siisti :) (c) Jonna Lipponen

Reitin keskinopeudeksi tuli noin 27km/h, johon olen suhteellisen tyytyväinen vähäisen yhteisen treenimäärän sekä pehmeän radan huomioon ottaen. Suurin syy tyytyväisyyteen on oma kuntoni. Koskaan aiemmin en ole saanut itse tehtyä noin puhdasta suoritusta. Jaksoin polkea koko matkan täysillä (vihdoin ja viimein tuntui siltä että sain hengityksen toimimaan), reitin upottavuudesta huolimatta onnistuin olemaan kaatumatta (mutainen/pehmeä rata ei ole minun vahvuuksiani) sekä muutamasta läheltäpiti ulosajosta selvisin kunnialla. Sijoituksissa olin toinen eli viimeinen, pitkästä aikaa. Ero minun ja Katrin välillä oli huima sekunti, mutta kyllä se tuntui hassulta kuulla että oli hävinnyt kisan. Tyytyväisyys oman kisan onnistumiseen korvasi hetken hämmennys fiiliksen ja täytyy sanoa että olen oikein iloinen että meni noin. Vihdoinkin ei tarvitse kilpailla yksin ja kilpakumppani on miltein sekunnilleen saman tasoinen! Jämillä tulee tiukka ja hyvä kisa! Odotan innolla :)

DBWJ koirapyöräily nuoret naiset 4.1 km
1. 16Piirilä KatriSRK8:47.7 27.970 ss
2. 15Ignatius TanjaTWD8:48.7 27.918  1.0beu

Koda ja Bolt olivat molemmat tällä kertaa vain turisteina. Koda sai sosialistua mukana kulkiessa, Bolt nukkui autossa sadetta piilossa ja tutkaili hiukan kisapaikan tunnelmaa pussailemalla yleisöä. Myös velipoika Ralli oli paikanpäällä, ja vaikka aluksi olikin hurjan jännää, niin kyllähän sitä pojat innostuivat kunnon riehumisleikkeihin.