Uusia aluevaltauksia!

Viikon loma koulusta, ja muutama päivä myös töistä. Paljon parempaa suunnitelmaa ei oltaisi Boltin kanssa voitu tehdä kuin pienimuotoinen roadtrip erilaisten treeniolosuhteiden perässä.

Tämä meidän "hiihtoloma" alkoi viikko sitten perjantaina, kun suuntasimme Boltin kanssa ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ensin Järvenpäähän hiihtämään. Kiersimme 5km lenkin kahdesti. Osan matkasta Bolt juoksi vapaana, koska veto ei ollut vieläkään aivan toivomaani. Bolt oli vaisu ja toisen kierroksen aikana alkoi pälyilemään ympärilleen kesken vedon. Onneksi olimme jo matkalla hakemaan helpotusta pienen miehen elämään. Suuntana siis HauPair ja Kaisan käsittely. Riihimäelle päästyämme käytiin Boltin kuulumisia läpi ja todettiin että edellinen hieronta oli auttanut tilannetta, mutta vielä jäi tehoja puuttumaan. Poikkeuksellisesti päädyttiin käsittelemään Boltin faskiat varsinaisen lihashieronnan sijaan.

Faskiat ovat lihaskalvojärjestelmä, joka ympäröi lihaksia, luita ja muita elimiä. Ne muodostavat yhtenäisen verkoston päästä varpaisiin ja toimivat kehon tukiverkkona.  Faskioiden tehtävänä on liikkeen ja kehon hallinta, koordinaatio, proprioseptiikka sekä voimantuotto ja voimanvälitys. Lihassupistuksessa 30 % voimansiirrosta tapahtuu faskioiden kautta. Jos faskiakudos ei ole kunnossa, osa lihassupistuksen voimasta jää käyttämättä. Jos faskiakalvot kiristävät jatkuvasti, lihakset tulevat kipeiksi ja niihin muodostuu krooninen jännitystila.

-Kaisa Valto / Haupair

Faskia käsittely tuntui Boltista todella epämukavalta, mutta kyllä vaikutti eläin ymmärtävän että avuksi tässä yritetään olla. Kipu pisteitä löytyi ympäri kroppaa, joten varmasti on poika ollut aika kokonaisvaltaisesti jumissa. Pieni mies "itki" käsittelyn aikana, mutta siitä huolimatta pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Tämän meille uuden käsittelyn tulokset jännittivät todella, ja niitä päästäisiin arvioimaan kunnolla seuraavan kerran kun puettaisiin valjaat niskaan.

Lauantai aamuksi täytyi palata vielä töihin Helsinkiin, mutta heti työvuoron jälkeen starttailtiin Boltin kanssa tienpäälle. Ensimmäisenä suunnattiin Jyväskylään Scandiciin Suomen valjakkourheilu liiton pöytäkokoukseen. Pitkä ajomatka taittui hitaasti pikku punton räpiköidessä jäisellä tiellä ilman kunnollisia talvirenkaita. Muutama sydäri saatiin matkan aikana, mutta hengissä ja ehjänä päästiin perille. Scandic olikin jo Boltille tuttupaikka ja herra hyvin tietää että kun ollaan kahdestaan reissussa on kainalopaikka hänelle varattu. Onnellinen pieni poika rötkötti pehmeässä sängyssä ensin koko yön ja vielä seuraavan päivän kokouksen ajan. Rankan faskiakäsittelyn jälkeen tämmöinen sängyssä pötköttely luksus teki oikein hyvää.

Kokouksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suonenjokea hyvän ystäväni Jasminin luokse. Jasminin kanssa olemme reissanneet kilpailuita harrastukseni alkuajoista asti. Tapana on ollut aina välillä kokoontua myös treenailemaan yhdessä. Nyt sopivasti ajoitettu reissu olympialaisten aikaan takasi urheilullista tekemistä joka hetkelle. Jos ei juoksutettu koiria ulkona, tehty vetotreenejä tai syöty, niin katselimme olympialaisia. Bolt sulautui nopeasti osaksi Jasminin laumaa, vaikka syksyn reissukaveri Rayek ei tuntunut enää niin mukavalta kaverilta. Juoksutettiin koiria kahdessa tiimissä, joten Bolt sai pitkästä aikaa juoksukavereita myös irtolenkeille.

Tarkoituksena oli treenailla koiria hiihtämällä, mutta koiraladun huolto ei ollut oikein pelannut. Myöskin pikkuinen punto ei olisi välttämättä vetänyt viittä koiraa sisäänsä. Päädyttiin siis treenailemaan järven jäällä koiravaljakon muodossa. Vaikka valjakkourheilua olen harrastanut vuodesta 2011 en ole koskaan päässyt valjakon kyytiin. Nyt tarjoutui siis ihan huikea tilaisuus tutustua tähänkin harrastusmuotoon. Maanantaina valjastimme Jasminin koirat reen eteen (ensimmäistä kertaa koko talvena) ja lähdimme ajelulle. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta hauskaa oli ja vauhti pysyi maltillisena kun neljälle koiralle kun kaksi ihmistä roikkui jalaksilla. Jasmin hoiti ohjaamisen ja minä nautin upeista maisemista.

Viisi koiraa ja innostunut musheri <3

Tiistaille suunniteltiin jo toinen treeni valjakolla. Tällä kertaa iskettäisiin pieni Bolttinen osaksi tiimiä. Bolt on kerran tai kaksi juossut pari valjakossa, mutta ei koskaan sen isommassa tiimissä. Hiukan myös jännitti Boltin ja Rayekin välit, mutta huoli katosi kun nähtiin poikien into kulkea eteenpäin. Ei pahemmin ollut kiinnostusta siihen ketä siinä tiimissä oikein juoksee. Aloitimme kokeilun siten että Bolt juoksi erittäin kokeneen Sisun kanssa kärkikoirana. Epävarmin koira Terä juoksi yksin vauhtiparissa ja Rayek ja tiimin ainoa tyttönen Jirda toimivat pyöräkoirina. Kovaa ja tasapainoisesti veti koko valjakko ja Bolt kiskoi keulilla loistavasti! Intoa riitti ja veto näytti tehokkaalta. Koko koira tuntui olevan täynnä voimaa ja räjähtävyyttä. Vähän eri meininki kuin muutamaa päivää aiemmin. Tällä kokoonpanolla ajettiin reipas kolme kilometriä, jonka jälkeen vaihdettiin Terän ja Jirdan paikkoja. Matka jatkui kunnes päätettiin kääntyä takaisin päin. Samalla Sisun vauhti hiukan hiipui, joka väkisinkin jarrutti Bolttia. Hetken aikaa mietittiin kuka uskalletaan laittaa keulaan, mutta oltiin rohkeita ja laitettiin Rayek keulille. Ja ihan turhaan jännitettiin koirien kemioita työskentelytilanteessa. Molemmat nuoret urokset ovat loistavia vetopäältään, joten aivan se ja sama kuka siinä vieressä juoksisi.

Meillä oli suunnitelmana ajella maksimissaan viiden kilometrin lenkki, koska Jasminin koirilla ei vetokilometrejä ollut pahemmin alla. Hienosta valjakostamme innostuneena oli matkaa vahingossa kertynyt hiukan enemmän. Vielä viimeinen paussi pidettiin muutamaa sataa metriä ennen pihaan saapumista. Samalla vaihdettiin Rayek takaisin vauhtipariin ja jätettiin Bolt yksi keulille. Kiihdytys ja siinä kohtaan kun täysi vauhti päällä, tajuttiin edessä olevan matkan ainoa mutka. Mutkaan täysillä ja reen toinen jalas nappasi hyppyriin, joten eihän siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin kaatua komeasti. Se ainoa asia mikä minullekin on jäänyt mieleen valjakolla ajosta on se ettei reestä päästetä irti vaikka mikä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Minä ja Jasmin jäätiin molemmat tonttiin ja koirat jatkoivat omatoimisesti matkaa. Jasminin kanssa onneksi molemmilla hyvät refleksit, joten ei muuta kuin pystyyn mars ja spurtti koirien perään. Onneksi pojat olivat menneet solmuun ja matka tyssännyt siihen. Loppumatkaksi Jasmin jätti minut yksin reen jalaksille, jotta tiimi jaksaisi vetää mäen ylös takaisin pihaan. Ihan itse ohjasin viiden koiran valjakon muutaman sadan metrin matkan ylämäkeen! Pihassa päästettiin koirat irti, ja nyt olivat koko jengi ihan fine toistensa kanssa. Niin vain se yhteistyö yhdistää näitä meidän poikiakin <3 Loistavan treenin päätteeksi innostuttiin jo suunnittelemaan kisakuvioitakin! Aika varmasti Bolt nähdään joskus vielä Jasminin valjakon vahvikkeena! Meille hiihtokausi on kuitenkin aina se toissijainen, joten oikein mielellään lainaisin Boltin tälläisen valjakon jatkeeksi. Tiimin ensimmäinen veto yhdessä, yhdeksän kilometriä mentiin ja keskinopeus nousi yllättävänkin korkealle vaikka naperot joutuivat kiskomaan noin 135kiloa perässään kovassa pakkasessa.

Supertiimi vasemmalta oikealle: Rayek, Terä, Jirda, Bolt ja Sisu <3

Illalla tehtiin vielä intervallitreenit spinningpyörällä ja keskiviikko aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa (kunhan ensin käynnisteltiin puntoa työntämällä, vetämällä ja piuhoilla...).

Mukava pieni lomareissu jolta saatiin tuliaisena älytön flunssa. Sunnuntaina piti kilpailla Kangasalalla, mutta nyt jää väliin kun eivät keuhkot oikein ole kympin hiihtokunnossa. Nyt on ainakin aikaa leikkiä sohvamusheria peiton alla kuumeessa ja seurata IFSS:n Euroopan mestaruuskilpailuita Italiassa. Facebookin puolella on Suomen joukkueenjohtaja huolehtinut erinomaisesta live kuvasta, ja vaikka tuloksia odotellaan pitkään ja hartaasti on näiden kisojen seuraaminen aina yhtä kutkuttavaa :)

Mikä motivaatio?

Ehkä kilpailu-urani vaikeimmat viikot takana. Kaikki into treenaamiseen on kadonnut. Edes viime viikonlopun kaksi kilpailua eivät jaksaneet innostaa pahemmin. Paha mieli on näkynyt kaikessa arjessa, eikä ulos ole tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Vetotreeneihin lähteminen on ollut kaikkein vaikeinta, eikä niistä vähäisistä treeneistä ole pystynyt oikein nauttimaan.

© Auvo Kuusinen

Nyt jo muutama viikko sitten saatiin lunta tänne Etelään. Fiilis oli loistava ja lenkille tuli lähdettyä pitkänkin päivän päätteeksi. Alkuviikosta kickbikella ja muutaman lumisade päivän jälkeen suksilla. Latuja ei täältä meiltä päin löydy, mutta Espoon rantaraittia ei hiekoteta, joten kakkos suksilla menoksi vaan. Nämä muutama treeni vain päättyi meiltä aina hiukan huonoihin tunnelmiin.

Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.

Pari päivää keräsin rohkeutta lähteä taas vetolenkille. Lumen ansiosta kuitenkin laitettiin sukset jalkaan ja lähdettiin taas rantaraitille. Lunta oli tullut oikein mukavasti, joten aikamoiseksi kahlaamiseksi touhu meni. Olin jättänyt sauvat kotiin, joten vauhti ei treenissä päätä huimannut. Meillä on treenimahdollisuudet olleet aina pitkälti ihmisten ilmoilla yleisillä pururadoilla ja hiekkateillä, joten olen ottanut tavakseni aina ilmoittaa hyvissä ajoin ennen ohitusta ja vielä huikata kiitokset ohituksen jälkeen. Ohitustilanteet ovat nopeasti ohi ja Bolt juoksee aina omaa laitaansa kovaa ohi piittaamatta ohitettavasta. Tästä mielestäni erittäin siististä tavasta huolimatta saatiin jälleen yksi äkäinen espoolainen kimppuumme. Ohitimme koiranulkoiluttajan heti alkulenkistä, kiitimme ja jatkoimme matkaa. Takaisinpäin tullessa oli tämä rouva koiransa kanssa vastassa meitä kädet levällään estäen kulun. Ja taas meille huudettiin. Nyt oltiin jo soittamassa poliisit perään kun rikotaan kuulemma vähän kaikkia lakeja. Kuulemma ainakin ylinopeutta kuljetaan, jonka vuoksi aiheutamme suurta vaaraa koko yhteisölle (ihan mielelläni maksan ylinopeussakot, jos joskus Boltin kanssa tutkaan ajetaan ;)). Tällä kertaa tilanne oli jo hiukan koominen koska naisen argumentit olivat hiukan ylidramaattisia. Nätisti kuitenkin pyrin selittämään toimintatapamme ja lopulta myönnyin että siinähän soittaa poliisit. Ei kuitenkaan soittanut. Tällä kertaa ei tilanne ollut niin kammottava kuin muutamaa päivää aikasemmin, mutta silti tuli fiilis että emme me tänne mahdu. Jos lähes joka treeni päätyy siihen että joku raivoaa meille. Onneksi aina silloin tällöin joku ihana ihminen on aidon innoissaan, kannustava tai muutenvain ei huuda meille. En halua näitä kokemuksia yleistää kaikkiin espoolaisiin, mutta turhan paljon on tullut omalle kohdalle näitä negatiivisia kokemuksia, kun tässäkin kerroin vain nämä kaksi radikaaleinta. Näiden episodien jälkeen otin itse yhteyttä poliisiin ja varmistin harrastuksemme laillisuuden. Kuulemma kaikki ok niin kauan kun ei ajeta kenenkään yli. Eikä sitä riskiä onneksi hirmuisesti ole, paitsi näiden irtokoirien suhteen mitä tulee vastaa lähes joka lenkillä.

Bolt ja Ykä valmistautuvat kilpailuun <3

© Auvo Kuusinen

Tälläisten treenien jälkimainingeissa oli hiukan ahdistava lähteä kilpailuihin, mutta onneksi saimme hiihdellä rauhassa ilman raivoavia sivullisia. SPKL:n kilpailu Ahveniston moottoriradalla oli ihan mukava kisa, mutta vähän tuntui puuttuvan särmää sekä Boltilta että minulta. Bolt veti tasaisen vahvasti koko 10km matkan, vaikka kiersimme hurjat neljä kierrosta!! Enemmän ne samat ylämäet ottivat hiihtäjää päähän. Vauhti oli ok, mutta semmoinen viimeinen vauhti tuntui koiralta puuttuvan, ja itseltäni en löydä uskallusta laskea alamäkeen samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Sijoitus neljäs eli viimeinen. Vähän harmitti, mutta Boltin toinen vetoserti saavutettiin kuitenkin ihan kilpailukykyisellä ajalla. Sunnuntaiksi ajoimme Jyväskylään VULlin kilpailuun hiihtämään harrastesarjaan. Jälleen kovilla nimillä täytetyssä kilpailussa ihan ok suoritus. Tuomaksen lainaamien suksien ansiosta meillä oli aivan mielettömän kivaa ladulla. Omat sukset olivat lämppäkierroksella niin tahmeat ettei varmasti koskaan ole luistanut niin huonosti. Onneksi Tuomaksen lainaama suksi luisti ja viiden kilometrin kisamatka oli juuri sopivan lyhyt meille. Päädyttiin kilpailussa jälleen neljänneksi, mutta tällä kertaa jätettiin taaksekin oikein mukavasti porukkaa!

© Auvo Kuusinen

© Auvo Kuusinen

Jarru päällä, vaikka ei pitäisi... © Auvo Kuusinen

 Molempien starttien jälkeen vähän jäi Boltin juoksu pyörimään mielessä. Tuntui ettei koira oikein antanut kaikkeaan. Jyväskylästä kotimatkalla Hennan kanssa mietittiin jo kaikki skeanaariot, että miten saan Boltin taas kulkemaan. Päätin pitää useamman päivän tauon kaikista vedoista ja aloittaa taas lyhyemmillä matkoilla. Onneksi heti tiistaina päästiin jo Kaisan hierontaan HauPairiin. Iso kivi vierähti sydämmeltä, koska kävi ilmi että Bolt on ollut todella jumissa etukropasta. Ei kivaa tietenkään, mutta huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon kuin motivaatio ongelmat! Viimeisimmästä hieronnasta oli vierähtänyt normaalia pidempi aika, ja kyllä sen huomasi koiran kropasta. Boltilla on tapana vetää vasemmassa laidassa, joka hiukan vetää koiraa jumiin. Erityisesti sen takia säännöllinen kehonhuolto tekee pojalle todella hyvää. Nyt hieronnan jälkeen Bolt on ollut todella rennon oloinen ja tuntuu juoksevan oikein letkeästi. Ollaan käyty seikkailemassa meren jäällä, jossa ollaan vältytty äkäisiltä espoolaisilta, eikä olla edes vielä tiputtu jäästä läpi. Minä hiihtelen rauhakseen ja Bolt juoksee vapaana. Vedetään vain silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Positiivista on että koira saadaan kyllä kuntoon, koska tukijoukot ovat niin huikeat! Kuski vaan on aavistuksen rampa jo toista viikkoa, kun molemmat polvet ottivat sen verran ikävästi osumaa kaatumisissa. Vasemman polven vanha vamma kipuilee ja oikeassa polvessa lievää turvotusta sekä nyt jo kovin vihertävä tennispallon kokoinen mustelma. Ja ettei päästäisi liian helpolla niin suksilla kaatuilut (ihan joka treeni mennään ainakin yhdessä mutkassa nurin...) ovat kiusanneet oikeaa olkapäätä. Ja äiti aina väitti että koirapyöräily on vaarallista. Enemmin tässä hiihtämisessä tarvitsisin sen kuplamuovin ympärilleni. Tai sitten voisi oikeasti opetella hiihtämään...

Ehkä pitäisi itsekin tehdä jotain siellä koiran perässä.... :D Kiitos Auvo Kuusinen jälleen upeista kuvista!

IFSS World Championships 2017 Poland

Unohtumaton roadtrip, mutakaaoksella kuorrutetut MM-kilpailut, rakkaita ystäviä, kansainvälisiä uusia ja vanhoja tuttavia sekä suunnaton ylpeys Suomen menestyksekästä maajoukkuetta kohtaan. Asiaa on taas kokonaisen viikon verran. Omaa suoritusta kohtaan on ristiriitaiset tuntemukset, jotka toivottavasti selkiävät vähän tässä samalla itsellenikin.

© Katja Juntunen

Reissuun lähdimme tosiaan tyttöporukalla Jasmin Köcherin ja Noora Waltarin kanssa. Olimme Suomen joukkueesta viimeiset lähtijät, mutta koska Nooran kanssa luotettiin omaan jaksamiseen auton ratissa otettiin matkan aikana kiinni meitä 12tuntia aiemmin startanneet Suomalaiset. Neljä tuntia nukuimme hotellissa Latvian Bauskassa, mutta muuten ajoimme koirien pissataukoja ja muutamaa Lidl ja Mäkkäri kierrosta lukuunottamatta suoraan Puolan Kozleen. Tarkoituksena oli Nooran kanssa nukkua vuorotellen matkan aikana, mutta mennessä innostus kilpailuista piti kaikki hereillä joten höpöttelyksihän se meni. Koirille meillä oli varattu hyvät tilat ja lopulta saatiin Helsingin satamassa pakattua pyörätkin auton sisään vaikka tarkoitus oli kuskata niitä auton perässä. Tilaa riitti kaikille hyvin ja matkustaminen oli mukavaa. Yllättävän nopeasti hujahti lähes 24h autossa. Puolassa majoituimme hotel Kama Parkissa noin 30min ajomatkan päässä kilpailupaikalta. 

Meidän reissuteam <3

Torstai 23.11. Avajaiset

Kilpailuiden avajaispäivä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella ja kilpailupaikkaan tutustumisella. Hurjia huhuja oli kantautunut jo matkalle meidän korviin, mutta todellisuus iski vasten kasvoja kun saavuimme kilpailupaikan liejuun. Stake out oli rakennettu maissipellolle ja viimeisen kuukauden hurjat sateet Puolassa olivat yllättäneet kilpailujärjestäjät. Mutaa oli pahimmillaan puoleen väliin säärtä, joten kumisaappaita tuli ikävä. Myös pellot olivat veden peitossa, joten lähtö ja maalialueet menivät uusiksi. Rata lyheni noin 700metriä. Kauhulla odotettiin lupaa lähteä kiertämään itse kilpailureittiä.

Tältä näytti meidän MM-kisarata 2017 © P.S Photo

Iso osa suomalaisista kierrättivät koiransa kävellen kilpailureitin läpi. Itse tein päätöksen luottaa koiraan. Koskaan ennen en ole Bolttia kierrättänyt kisareitillä etukäteen, eikä ongelmia ole ilmennyt. Bolt olisi vain turhaan kuumunut radalla ja turhautunut kävelyvauhtiin. Nappasin siis pyörän ja Nooran toiseksi silmäpariksi tutustumaan reittiin. Alku vaikutti kaikkien kuvailemaan reilusti paremmalta. Hiukan möykkyinen hiekkatiepohja, jossa kuitenkin vauhtien pitäisi päästä nousemaan todella koviksi. Kauan ei kuitenkaan tätä kestänyt. Mutaa löytyi muutaman suoranpätkän jälkeen. Ja sitä mutaa oli paljon ja se oli liukasta. Hitaassa vauhdissa tuntui että pyörä vain sutii paikallaan ja suoraa ajolinjaa oli mahdoton löytää. Kovempaa kun yritti ajaa oli fiilis kuin venäläistä rulettia pelatessa; joko sitä kaatuu tai ei, itsellä ei ollut mitään kontrollia pyörän toimintaan. Ja reitin loppua kohti mutakohdat vain pitenivät ja pahenivat. Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat. Nooran kanssa kierrettiin vielä 3km lenkki ihan treenin kannalta ja lopulta lähdin vielä Tuiren mukaan kiertämään meidän oman kisareitin toiseen kertaan. Ajolinjat tuli painettua hyvin mieleen, vaikka hyvin sitä tiesi, ettei niiden noudattaminen tulisi olemaan mitenkään helppoa.

Pitkä päivä meni hujauksessa ja illalla käväistiin vielä edustamassa kilpailuiden avajaisissa. Kävin pyörähtämässä Suomen edustajana MM-lavalla yhdessä Jonna Lipposen ja Teemu Lojamon kanssa. Illalla hotelilla uni maistui hyvin, eikä perjantain kisapäivä edes jännittänyt. Vielä.

Perjantai 24.11. Ensimmäinen kilpailupäivä

Melkein ihmetytti herätessä kuinka vähän jännittää. Aamupuuro maistui, en sählännyt pahemmin ja kaikki tarvittava tuli pakattua mukaan. Rauhallisin mielin lähdettiin kohti kilpailupaikkaa, missä odotti elämäni ensimmäinen arvokisastartti aikuisten koirapyöräilysarjassa. Noin puolessa välissä matkaa kilpailupaikalle bongasimme Jasminin kanssa maissipellon ja flashback kilpailupaikasta jysäytti kisajännityksen jokapuolelle kroppaa. Aamupuuro yritti kiivetä takaisin ja mieli vajosi omaan kuplaan. Edellisen päivän ratatsekkauksen perusteella tiesin tasantarkkaan ettei rata ollut meille hyvä. Oma ajotekniikka on vieläkin ruosteessa, joten mutavellissä ei saataisi meidän parasta tulosta mitenkään aikaiseksi. Haaveilin ennen radan näkemistä hiukan korkeammista sijoituksista (top 10 oli alkuperäinen tavoite), mutta perjantai aamun mietteet olivat lähinnä hengissä selviämisessä. Tavoitteeksi asetettiin pystyssä pysyminen ja oman tason ajosuoritus.

Tästä linkistä näkee meidän startin perjantain kilpailuun :)

Starttiviivalla ei jännittänyt enää pahemmin. Yhdeksän vuoden kisaamisen ansiosta mieli on alkanut oppimaan jo hiukan hermojen hallitsemista. Luotto Bolttiin oli kova ja halu mennä kovaa sitäkin kovempi. Lähdettiin mielestäni hyvin. Painettiin täysillä, mutta ensimmäisessä mutakossa vauhdin tyssätessä muuttui kilpailu huomattavasti raskaammaksi. Muta oli erittäin imuttavaa ja tahmeaa, joten sekä Boltilta että minulta vaadittiin valtavasti voimaa, jotta ylipäätänsä edettiin radalla. Nopeissa kohdissa mentiin hyvää kyytiä, mutta mutaiset kohdat tiputtivat vauhdin aivan olemattomaksi. Valmiiksi mietityt ajolinjat eivät toimineet, joten välillä oltiin hyvin syvällä mudassa. Kerran taakse lähtenyt yritti tulla ohi meistä (ainakin siltä kuulosti, ja juurikin siinä pahimmassa mutakossa), jolloin väistin asianmukaisesti ja tietysti siihen kaikkein syvimpään railoon, josta ei sitten noustu ennen seuraavaa mutkaa. Ohi eivät kuitenkaan päässeet koska ilmeisimmin samalla hetkellä oli heille sattunut jotakin, koska mutkaan päästessämme oli tämä ruotsalainen taas kaukana takana. Jatkettiin omaa suoritusta, jota kuitenkin ilmestyi haittaamaan jumiutuneet vaihteet. Mutaa oli tässä kohden lentänyt jo niin paljon, ettei vaihteet suostuneet ensin vaihtumaan ja sen jälkeen jumiutuivat aavistuksen liian pienelle vaihteelle. Aina välillä pyörähdettiin myös puolisen kierrosta tyhjää ennenkuin nappasivat kiinni.

Puhtaudesta päätellen tässä ollaan menossa alkumatkasta. © Izabela Gettel

Maaliin! © Yuliya Belyanina

Hyvin turhauttavaa ajoa, mutta selvittiin maaliin. Maalilinjaa ylittäessä olo oli hyvä. Ja tämä ei ollut millään tasolla hyvä juttu. Maahan lysähdin perinteisesti, mutta ei oksettanut, ei sumentunut silmissä eikä jalat olleet aivan letkut, joten kaikkea ei oltu annettu. Voimien jako oli mennyt kilpailusuorituksen aikana siis pieleen. Tuloksia odotellessa ei odotukset olleet kovin korkealla, joten tieto sijasta 17. ei tuottanut oikein minkäänlaisia tunteita. Sunnuntaina jatkettaisiin sitten toivottavasti puhtaammalla suorituksella (mieluusti myös kirjaimellisesti... mutaa oli aivan joka puolella...)

© P.S. Photo

Myöhemmin tuloksia tutkiessa kuitenkin heräsi pieniä hyviä viboja kun huomasin jättäneeni kauas taakse muutaman minun kanssani juniorluokissa useamman vuoden kilpailleen urheilijan. Junnuluokissa olin aina hävinnyt ainakin tälle eräälle norjalaiselle, ja nyt oli minun vuoroni olla johdossa! Tuloksista ilmeni myös radan hitaus. Meillä Boltin kanssa vauhti oli säälittävän surkea 29.52, mutta silti oltiin tasantarkkaan naisten sarjan puolivälissä (34 osallistujaa). Ja tästä sarjasta puuttui vielä kaikki puhdasrotuisten rekikoirien (huskyt, malamuutit ja samojedit jne.) kanssa kilpailijat sekä tänä vuonna oli myös veteraani naisille oma sarja koirapyöräilyyn. Ihan ok oltiin siis menty, vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin mennä hurjasti kovempaa.

Loppupäivä meni lähtö ja maalialueella juostessa ja muita suomalaisia kannustaessa. Suomella oli todella hyvät asetelmat seuraavien päivien startteihin. Muutama johtoasema sekä monta hyvää sijoitusta iskuetäisyydellä mitaleista!

Lauantai 25.11. Toinen kilpailupäivä

Tänään meillä ei ollut Boltin kanssa startteja ollenkaan. Hiukan erikoisempi ratkaisu tälläinen välipäivä, mutta sopi meille mitä parhaiten. Keskityin koko lauantain handlaamaan muiden suomalaisten koiria sekä kuvaamaan kaikkea mahdollista mitä eteen sattui. Kilpailupaikalla nähtiin ilmiömäisiä suorituksia suomalaisilta ja ääni tuli kannustettua täysin käheäksi. Myös ensimmäiset maailmanmestaruuden päästiin ratkomaan ja nämä ratkaisut olivat aikamoista juhlaa suomalaisille! Kahdeksan koiran kärryluokassa Vesa-Pekka Lehtomäki voitti maailmanmestaruus kultaa ja samaisen luokan pronssin nappasi Ville Halme! Myös kuuden koiran kärryluokassa mentiin suomalaisten dominoidessa kun Antti Mäkiaho voitti ylivoimaisesti MM-kultaa!

Tuomas Notko maaliin kahden koiran kärryssä! Dory antoi handlerille aikamoisen kielarin ;) © C A M

Niin tärkeitä <3

Lauantaina saatiin iloita myös erityisesti suomalaisten juniorurheilijoiden loistavista suorituksista. Jo perjantaina oli Jonna Lipponen kiitänyt tyttöjen pyöräluokassa itsensä kiinni MM-kultaan ja lauantai loi suurta luottoa suomen valjakkourheilun tulevaisuuteen. Patrik Siekkinen juoksi Boltin veljen Riskin kanssa poikien canicrossissa kiinni hopeamitaliin, ja samassa luokassa Eemeli Mäkinen tavoitteli mitalia juoksemalla neljänneksi. Tyttöjen puolella niin ikään Aliina Mäkinen oli kiinni mitalin kannassa juoksemalla neljänneksi, ja Jonna Lipponen ja Lotta Ahlström pitivät sijoituksia 6. ja 9. Aliina kilpaili myös yhden koiran kickbike luokassa, jossa hätyytteli myöskin mitalisijoja tiukassa kilpailussa. Tälläinen ex junnu tunsi suurta ylpeyttä näitä katsellessa <3


Päivä oli jälleen pitkä ja jatkui aina vaan. Illalla päästiin herkuttelemaan paikallisella ruualla Musher Dinnerissä. Väsymys oli vahvasti läsnä ja se näkyi ja kuului kauas. Kun näkee parhaita ystäviään harvoin, niin silloin ei pahemmin välitetä ympäristöstä vaan nautitaan täysillä toisten seurasta! Kuulemma suomalaiset ovat äänekkäitä, terkuin joku Norjan maajoukkueesta. Uni maistui jälleen. Boltin kainalossa extra hyvin <3

Minusta ja Boltista löytyy varmaan enemmän nukkumiskuvia kuin kisakuvia tältä reissulta :)

Sunnuntai 26.11. Kolmas ja viimeinen kisapäivä

Super aikainen herätys, auton pakkaus ja vielä kerran kilpailupaikalle. Olo oli ihan hyvä, vaikka vähän jännitti radan kunto yön sateiden jälkeen. Ja ihan syystä jännittikin. Ennen omaa starttiani klo 8:33 oli korviin kantautunut jo useita kaatumisia. Todella moni oli mennyt nurin erittäin liukkaaksi muuttuneella radalla. Lähdettiin siis jälleen selviytymään hengissä maaliin asti. Kisakärpänen onneksi puraisi jo heti ensimmäisellä pidemmällä suoralla. Meidän eteenlähteneen selkä läheni hyvää vauhtia ja lähdettiin Boltin kanssa siis nostamaan sijoitustamme aivan tosissaan. Ohi mentiin jo toisella suoralla kun tämä tsekkiläinen ajoi suorallakin mutaiset kohdat vähintään toinen jalka maassa.

Ohitus meni Boltilta täydellisesti, vaikka tilaa oli hyvin vähän. Hyviä ajouria ei ollut ja ohitettava ajoi keskilinjaa  parhaalla pohjalla. Bolt valitsi reitin itselleen kuitenkin erinomaisesti vasemmanlaidan vesilammikoista, joista ei siis yleensä suostu juoksemaan. Vesilammikon pohja oli tasainen, joten ohitus saatiin menemään nopeasti ja turvallisesti. Hetken roikkui tsekki peesissä, mutta onneksi Bolt ei välittänyt vaan jatkoi juoksua maalin kuva silmissä. Rapa kohdissa saatiin kiskottua hyvin eroa ja vaikka ajaminen oli reilusti haasteellisempaa kuin perjantaina, tuntui kisaaminen paremmalta. Omasta kropasta sai paljon paremmin irti tehoja ja liukkaalla ajaminen oli jännittävyyden lisäksi yllättävän hauskaa. Pystyssä pysyttiin yllättävän hyvin kun mutkat otettiin supervarovaisesti ja suorilla koitin keskittyä tasaiseen pyöritykseen ja pyörän hallintaan. Kertaakaan en napannut lukkopolkimia irti ja päässä soi vahvasti Matti Laaksosen toteamus kevät leiriltä, että vauhti korjaa ajovirheet. Ei aivan pitänyt paikkansa kun kerran luiskahti pyörä suoralla alta. Koira jatkoi muutaman metrin, mutta pysähtyi kuitenkin mudassa raahautuvan pyörän painon ansiosta. Mudasta kivutessa vähän jo huippasi, mutta matka jatkui suoraan ilman solmuja. Tälläisissä yllättävissä tilanteissa adapterin merkitys kasvaa ja sai taas olla tyytyväinen tuohon antenniin! Kunnon solmu tässä kohtaa olisikin puuttunut tästä fiaskosta.

Aivan upeita kuvia Paulius Stravinskas saanut napattua meistä! Kuskia tosin ei paljoa näy kurakuorrutuksen alta...

Kaatumisen jälkeen saatiin paketti takaisin kasaan ja reitin viimeiseen loivaan pitkään ylämäkeen, missä mutaa oli kaikkein eniten koko reitillä, saatiin tällä kertaa valittua mitä parhain ajolinja. Aivan mutkan sisäkurvista lähti radan reunalla etenevä polku jonne yritin jo perjantaina käskyttää koiraa siinä kuitenkaan silloin onnistumatta. Nyt sunnuntaina sitten onnistuttiin ja varmasti säästi meiltä kymmeniä sekunteja sekä pari kaatumista. Loppukiri tultiin taas pienellä vaihteella, kun mutaa ja heinää oli jokaisen rattaan ympärillä tehden vaihteista täysin käyttökelvottomat.

Maali fiilikset olivat huikeat. Ensin pökrättiin pyörän kanssa vet-checkiin, josta Jasmin raahasi väkisin sivuun. Seuraavaksi tuli aamupuurot ylös, jonka jälkeen oli EA-henkilöstö jo kyselemässä että tarviiko apua. Onneksi joukkueen johtaja Maku oli tilanteen tasalla ja tiesi, ettei oikeasti hätää ollut. Muutaman kerran saanut selittää huonolla englannilla ambulanssissa, että tälläinen on minulle aivan normaalia.

Bolt <3 © C A M

Kun paha olo helpotti saatiin kuulla vihdoin tyydyttäviä uutisia. Noustiin tällä raparallilla neljä sijaa ylöspäin. Näin ollen lopullinen sijoitus 13./34. Kärki oli tullut molempina päivinä radan olosuhteista huolimatta todella kovaa. Eli treenattavaa riittää, etenkin kuskilla. Boltin suoritus oli molempina päivinä käytännössä virheetön. Maaliin saisi juosta edelleen kovempaa, mutta on se silti uskomaton! Pienintäkään epäilyä ei ollut missään kohtaan suunnissa tai ohituksissa tai edes siinä kaatumisessa mitä ei olla Boltin kanssa varmaan kokeiltu ikinä, ainakaan kilpailuissa.

Outfit of the day! © Pippuri Leinonen

Seuraavan tunnin kilpailun jälkeen vietin auton takakontissa pesulappujen kanssa putsaamassa noin sentin kerrosta mutaa pois kropasta. Pahin virhe oli startata kilpailuun shortseissa, jolloin muta liimautui ihoon tiukasti. Suihku oli tarjolla kuitenkin seuraavan kerran Suomessa, joten pesulappuja kului paljon. Pesun jälkeen oli aika palata raparalliin handlerin muodossa. Jasmin ja Rayek starttasivat toiseen kilpailupäiväänsä myöskin. Kuten myös monta muuta suomalaista. Ääni tuli huudettua käheäksi vaikka aina tuli pahaa katsetta tuomaristolta kun yritin joukkuekavereita kannustaa. Suomalaisten menestys oli aivan liikuttavaa. Erityisesti Jonna Lipposen komea voitto tyttöjen koirapyöräilyluokassa sai lähes tipan linssiin. Junioreissa myös Patrik Siekkinen piti sijoituksensa ja nappasi Boltin velipoika Riskin kanssa poikien canicrossin MM-hopeaa.

Radan kunto oli päivän mittaan mennyt yhä huonommaksi, joten turvallisuussyistä päätuomari peruutti kilpailun viestin. Viestissä olisi startannut 32 joukkuetta, joka olisi ollut ennätyksellisen suuri viesti kilpailu. Olisihan se ollut aikamoinen spektaakkeli päästä näkemään, mutta kyllä siellä olisi ollut aika hurja meininki radalla, joten ehkäpä hyvä näin.

Illan palkintojenjaossa saatiin laulaa kolmesti Maamme-laulua ja muutenkin kannustaa useita kertoja palkintopallille nousevia Suomalaisia! Aina yhtä hienoja hetkiä! Suomella oli muutenkin mielestäni aivan upea maajoukkue! Yhteishenki pelasi, kaikki kannustivat toisiaan ja muutenkin tunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa, vaikka välillä radan kunto vähän harmitti. Suomessa ollaan totuttu aivan liian hyviin ratoihin.

Suurinosa Suomen maajoukkueesta 2017 <3 © Anu Mäkinen

Kotimatkalle lähdettiin heti kun kaikki suomalaiset olivat saaneet mitalit kaulaansa. Tunteikkaat ja jopa hiukan itkuiset hyvästit kavereille, ja takaisin reissun päälle. Tavoitteena oli ajaa maanantai illaksi Tallinnaan josta laiva Suomeen klo 22:30. Noora päätti kuitenkin olla extra reipas kuski, joten suunnitelmat muuttuivat lennosta ja pääsimme laivaan jo 16:30. Itsekin pääsin ajamaan, kun ensin olin ladannut akkuja noin 6h Boltin pedissä auton takapenkillä. Kahvia ja energiajuomia kului runsaasti, mutta hengissä selvittiin. Ehdittiin jopa hiukan shoppailla Pärnussa, sekä käydä ottamassa pakolliset edustuskuvat komeissa maisemissa meren rannalla.

Kotona ensimmäisenä odotti iso pino älyttömän kuraisia vaatteita, seuraavaksi suihku ja sitten univajeen helpotusta omassa sängyssä. Jasmin ja Rayek jäivät vielä yökylään ennen lopullista kotimatkaa. Aamulla piti valitettavasti raahautua kouluun, mutta iltapäivällä ehdittiin käsitellä koko reissu Jasminin kanssa vielä kertaalleen läpi.
Päädyttiin tulokseen että oli meillä aivan huikea MM-reissu!! <3

Rayek, Jasmin, Minä ja Bolt <3 © Noora Waltari

Nyt on sulanmaankausi 2017 ohi. Aika levätä ja keskittyä vielä muutama viikko koulun käyntiin. Reilun kahden viikon kuluttua kuski lentää jouluksi Kanadaan, Bolt lomailee Suomen maalla. Talvikaudesta ei olla vielä otettu stressiä, eihän täällä ole vielä luntakaan. Nyt palaudutaan rauhassa ja mietititään seuraavia vetoja lähempänä talvea. 

Meillä oli kaikista hidasteista huolimatta aika loistava syyskausi! Iso kiitos lähtee yhteistyökumppaneille, joita ilman moni saavutuksista olisi jäänyt haaveeksi. DocTrSam, HappyDog, Kainpo ja HauPair <3 Kiitos! Te teitte tämän reissun mahdolliseksi! Ensivuonna kilpaillaan sitten Euroopan mestaruuksista Ruotsin Nybrossa, toivottavasti kuljette silloinkin meidän tiimin mukana.

Yritettiin olla edustavia! © Noora Waltari

Tulosten taustalla - Huoltamisen tärkeys

Vaikka SM- kilpailut on kilpailtu, syksyn urakka jatkuu. MM- kilpailuihin on aikaa vaivaiset 29 päivää. Treeniaikataulu on ollut koko syksyn ajan hyvin tiukka, joka on heijastunut omaan jaksamiseen sekä koiran palautumiseen. Boltilla erityisesti sisäreidet ovat olleet jopa vähän arat. Minulla on reistaillut lihaksista lähinnä selkä. Polvet ja nilkat kiusaa tottakai myöskin, mutta ne on menetetty jo 2014...

Ohkolan kisojen aikoihin yhteyttä otti vanha tuttumme HauPairin koirahieroja Kaisa. Keväällä kävimme Boltin kanssa parantelemassa traumaperäistä selkäjumia Kaisan käsittelyssä, ja apu oli silloin valtava. Nyt Kaisa oli seurannut etäältä meidän touhuja ja tästä intoutuneena Kaisa halusi lähteä mukaan meidän tiimin huoltojoukkoihin <3 19.10. eli viime viikon torstaina kävimme Boltin kanssa huoltamassa SM- kilpailuiden rasittamaa kroppaa. Vaikka Bolt toipuu yleensä erittäin hyvin kilpailuista ja olisi heti vetämässä täysillä treeneissä, voi lihaksistossa piillä ongelmia, joita ei maallikko silmällä erota. Tämän takia oli loistava ajoitus lähteä huoltamaan poju kuntoon kunnolla ennen kovien treenien jatkamista. Alkuviikon otimmekin aivan rauhakseen, ja odotimme torstaita ja Kaisan mielipidettä koiran lihaksiston kunnosta.

Bolt on meistä kahdesta se huippu-urheilija. Palautuminen oli kilpailun rasittavuuteen nähden ollut loistavaa. Pientä kireyttä löytyi selästä ja lapojen ympäriltä (aikamoinen taakka Boltilla oli kiskottavana, joten enpäs yhtään ihmettele...). Myös etujalkojen olkavarret ja takajalkojen etureidet olivat kireinä. Isoimmat jumit sijoittuivat kuitenkin takajalkojen sisäreisiin. Kokonaiskuvana Kaisa kuitenkin kehui Bolttia ja sen kuntoa. Hyvin pienillä kireyksillä oltiin selvitty! Ja hieronnan tulokset näkyvät vedossa! Juoksu askel on pidempi ja poika saa enemmän voimaa kiihdytyksiin.

Bolt Kaisan käsittelyssä

Hierontahetket ovat Boltille erittäin mieluisia. PetBrosille sisään astuttaessa koko koira oli lentoon lähdössä ja touhotti ympäriinsä. Kuitenkin hierontatilaan päästessä otus rauhottuu ihmeellisen nopeasti. Pötköttää mielellään koko hoidon ajan rauhassa ja öhkii tyytyväisenä. Välillä saattaa ihan silmät lupsahtaa kiinni. Hetket ovat rauhallisia ja mukavia meille molemmille. On kiinnostava seurata vierestä ja oppia lisää omasta koirastaan ja sen kropan toiminnasta. Seuraava hieronta hetki on jo varattuna kalenteriin. Vielä ennen MM-kilpailumatkaa käydään laittamassa pojun kroppa kuntoon.

Lihaksiston huoltamisen lisäksi otettiin viikko-ohjelmaan mukaan systemaattinen manikyyri Boltille. Tassujen kovettumien viilaus, kynsien leikkaus sekä tietysti anturoiden rasvaus. Näillä jumppahetkillä (istutaan vuorotellen toistemme päällä ja samalla vähän painitaan pitkin eteisen lattiaa) pyritään ehkäisemään Boltin tassujen halkeilut, jotka ovat nyt kiusanneet meitä enemmän ja vähemmän muutamalla kaudella. Näin reilun viikon treenien perusteella, taktiikka toimii! Vielä ei olla revitty yhtään anturaa treeneissä! Tosin meille tuppaa aina kuski tai koira hajoilemaan 3-2 päivää ennen tärkeintä starttia, ei niinkään niissä treeneissä.

Muutamalla rutiininomaisella pikkutoimella minimoidaan arjessa syntyvät vammat ja maksimoidaan palautuminen sekä koiran hyvinvointi. Tassut tarkistetaan aina treenin jälkeen ja tarvittaessa rasvataan ennen/jälkeen treenin. Lisäksi meillähän ei tehdä vetoja kuin maksimissaan jokatoinen päivä. Näin pidetään palautumis - treeni rytmi toimivana, ja minimoidaan vammat. Juottojen tärkeys on huomioitu myös vetotreeneissä, eikä me vedätetä koskaan ilman kunnollista nesteytystä. Vetojen välipäivinä juoksutetaan kuskia, juostaan vapaana, haetaan palloa, käydään koirapuistoissa tai tehdään aivojumppaa kotona (viimeistä tosi vähän koska kuskin pää ei kestä aivojumppaa yhtä hyvin kuin koiran). Välillä on toki niitä todellisia lojumispäiviä kun kuski ei saa itseään mitenkään ylös tai ulos. Perus kävelyt, ehkä vähän palloleikkejä ja sitten lepoa, lepoa ja lepoa. Seuraavana päivänä sitten mennään taas.

Boltin huoltamiseen olen uhrannut paljon ajatuksia pitkin syksyä, mutta oma kroppa on jäänyt aivan heitteille. Viime viikonloppuna se sitten kostautui oikein kunnolla. Käytiin Boltin kanssa kruisailemassa kickbikella kun aurinko paistoi kauniisti taivaalta. Ilma näytti mukavalta, joten ei muutakuin treeni kamat niskaan ja menoksi. Ulkona oli kuitenkin melkein pakkasta ja liian vähillä vaatteilla kuskin paikalla jännittäessä, sain koko selän niskasta pakaroihin asti menemään aivan täydelliseen jumiin. Sunnuntai aamuna en päässyt enää sängystä ylös ja ryömin pitkin kotia särkylääkkeiden voimalla. Maanantaina purin hammasta, samoin kuin tiistaina, ja vielä eilen. Tänään ei sitten enää kantti kestänyt ja varasin ajan elämäni ensimmäiseen hierontaan. Ja täytyy sanoa että onneksi varasin. Käsittely helpotti jo aivan järkyttävästi, ja nyt tuntuu siltä että veri kiertää päähän ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Tästä oppineena: en enää kulje asenteella, että kyllä se kipu lähtee sillä millä on tullutkin. Joskus täytyy hemmotella kuskiakin, ettei kaikki jää koiran harteille tuolla kisaradoilla.

Henkisestä hyvinvoinnista ollaan huolehdittu Boltin kanssa yhdessä. Lenkkeilty pitkiä ja rauhallisia kävelylenkkejä ympäri uusia kotimaisemia. Merenrantaa löytyy niin paljon kuin jaksaa kävellä. Aivan upeita paikkoja seikkailla. Erityisesti kesällä tämä asuinpaikka tulee olemaan meidän suosikki. Uimaan pääsee melkein takapihalta. Kävelyn lisäksi uusia reittejä ollaan etsitty maastopyöräillen, satunnaisesti jopa kahden canyonin voimalla, kun poikaystävä Väinö on raahattu mukaan metsään.

Tänä aamuna herättiin talveen, jonka ei tarvitsisi aivan vielä tulla. En tiedä kumpi meistä oli enemmän kauhuissaan kun astuimme ulos rapusta nilkkoihin asti ulottuvaan loskaan. Bolt ilmaisi mielipiteensä juoksemalla aamupissalta tuhatta ja sataa takaisin hissiin (hienohelma...). Treenit jätettiin tänään yhteisymmärryksestä väliin ja käperryttiin töiden jälkeen suosiolla kotiin peiton alle. Huomenna toivottavasti on loska kadonnut, ja päästään jatkamaan treeniurakkaa.