maanantai 11. maaliskuuta 2019

Murhaa lekua - sprintti viikonloppu

Pitkästä aikaa kisaamassa! Ja kisattiin sitten ihan kunnolla: kahtena päivänä, kahdella eri koiralla yhteensä kuusi starttia. Vuorossa oli siis yhdistetty Suomen Palveluskoiraliiton ja Valjakkourheilijaliiton SM-kisaviikonloppu. Lauantaina kilpailtiin SPKL:n sprint matkoilla ja sunnuntaina VUL:lin kisat. Boltin kanssa kilpailtiin molempina päivinä ja lauantaina lisäksi starttasin lainakoira Sasulla.

Tämän talven kisareissuja on rajoittanut auton puute. Punto jäi eläkkeelle viime syksynä, joten kisareissut ovat "liftailun" varassa. Tällä kertaa kyyti kisapaikalle järjestyi Tuulin kyydissä. Tuulin koira Sasu kaipasi hiihtäjää ja minä kyytiä, joten molemmat hyötyivät tästä ratkaisusta. Lähdimme kisapaikalle Mäntyharjulle aikaisin aamulla kyydissä kolme koiraa. Kisapaikalla ilmot ja sitten pitikin alkaa valmistautumaan tiukkaan suoritustahtiin. Kilpailin kahdessa luokassa, joten pahimmillaan taisi olla 20min sisällä kaksi lähtöä.

"Pysyt vaan pystyssä niin kyl mä hoidan" - Bolt
© Timo Waltari
Hyvin saatiin organisoitua koirien vaihdot, lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Tuuli hoiti Sasun ja moni ihana jälleen auttoi Boltin kanssa. Sprint kilpailut toimivat siten, että ensimmäinen kierros on ns aika-ajo, jolloin koirakot hiihtävät väliaikalähdöillä ladun läpi. Tästä saadun ajan perusteella määräytyy paikka välierien yhteislähdössä jossa hiihdetään sama latu uudelleen. Boltin kanssa aika-ajo oli hiukan vaisu. Lähdettiin luokan ensimmäisenä tyhjiin, enkä ollut itse ehtinyt käydä tutustumassa latuun. Sokkona hiihdettiin oma suoritus, Bolt kaatui mutkassa ja näin ollen saatiin sijoitukseksi yhdeksäs eli toisiksi viimeinen. Sasun kanssa latu oli jo tuttu ja lihakset lämpimät. Myös kevyemmin vetävän koiran kanssa hiihtäminen jäisellä ladulla oli huomattavasti helpompaa itselleni.

Välieriin lähdettiin ensin Sasun kanssa. Jouduimme kovimpaan väliaikaryhmään ja starttasimme kolmannelta ladulta. Lähtö onnistui hyvin kun koira eteni kauniisti suoraan eteenpäin. Sasun työskentely yhteislähdössä oli oikein esimerkillistä. Luottavaisena sai päästää koiran pitkälle liinalle ja syöksyä nopeimpien perään. Hiukan jäätiin kärjestä, mutta Sasun motivaatio vetää oli suorastaan loistava kun oli toisia koiria jahdattavana koko matka. Suoritus oli erittäin hyvä, mutta todella paljon kovempaa tuntui kärki menevän ja tässä vaiheessa kaksi ensimmäistä menee suoraan semifinaaleihin. Olikin mukava yllätys huomata, että lunastimme kuitenkin paikan jatkosta aikavertailun perusteella.

Sasun kanssa vauhdissa ! © Markku Sohlman

Seuraavana olikin taas Boltin vuoro. Lähtö jännitti aivan älyttömästi, koska Bolt on niin vahva ettei mulla ole paljon sanottavaa, jos poika päättää lähteä juoksemaan esim mun suksien päällä (tämä tapahtui kolme vuotta sitten samoissa kisoissa). Starttasimme lähtöerämme viimeisenä, mutta lähtösuoran päädyssä olimme jo kolmantena. Bolt juoksi täydellisesti suoraan ja sain itse lykittyä vauhtia todella hyvin! Suoran päädyssä kun vapautin Boltin pitkälle liinalle, kävi pieni vahinko ja hihna päätyi Boltin takajalkojen väliin. Pahimmassa tapauksessa solmu olisi vaatinut pysähtymään, mutta nyt sain vauhdissa oikaistua hihnan. Putosimme sotkun takia yhden sijan, mutta heti seuraavassa alamäessä nousimme kaksi sijaa. Kärjessä ollut Krista kaatui mäessä ja muutenkin alamäet ovat Boltin erikoisalaa kun vauhtia löytyy kivasti. Seuraavaksi sitten ylämäessä tiputtiin pari sijaa kun kovemmat hiihtäjät painoivat ohi kovaa vauhtia. Viimeisenä oli hyvä hiihdellä. Roikuttiin pääjoukon perällä ja napsittiin sijoituksia ylöspäin muiden kaatuillessa. Bolt luki rataa todella hyvin ja juoksi ruuhkaisissakin kohdissa aina omaa linjaansa häiriintymättä toisista. Olimme lähtömme ainoa koirakko, joka ei kaatunut kertaakaan! Ja aivan varmasti olen itse heikoin hiihtäjä koko jengistä, joten tämä oli meille aivan valtava työvoitto. Maaliin saavuimme kolmantena ja kyllä taisin hiukan tuuletella maalissa kun olin niin järjettömän ylpeä Boltista. Tälläiset kisat on sellaisia mitä ei pysty oikein harjoittelemaan, ja siitä huolimatta tuo eläin toimii kuin kello! Ei tarvinnut ohjailla koiraa ollenkaan, kun se vain menee ja menee. Suoritus oli meiltä aivan loistava, mutta ei aivan riittänyt finaalipaikkaan. Oltiin kaksi sekuntia liian hitaita... Päivän lopulliseksi sijoitukseksi jäi siis Boltin kanssa SM-7. Tyytyväinen olin.

Sasun kanssa jatkettiiin vielä semifinaaleihin (C-sarjassa kisataan myös semifinaalit ennen finaalia, koska osallistujia enemmän kuin A-sarjassa). Meininki oli suurinpiirtein sama kuin aiemmissa starteissa, mutta nyt painoi jo lähdöt alla meillä molemmilla. Jäätiin kärjestä taas ja loppulenkistä tuntui jo hiukan väsyneeltä sekä koira että hiihtäjä. Tyytyväisenä saavuttiin maaliin ja jälleen hävittiin finaalipaikka muutamalla sekunnilla. Eli sijoitus sopivasti taas seitsemäs. Ensimmäinen yhteinen kisa Sasun kanssa, joten erittäin tyytyväisiä ollaan! Hieno koira, jonka kanssa kisataan uudestaan vielä tänä talvena Kuhmon SPKL normimatkojen SM-kilpailuissa!

Rankan päivän jälkeen suuntasimme Boltin ja Bambin kanssa yöksi Nooran ja Timon mökille. Koirat saivat verrytellä jäällä juosten ja me nautimme mökki tunnelmasta. Myös Tuomas saapui pitämään meille seuraa illaksi. Valmistauduimme sunnuntain koitoksiin syömällä karkkia ja saunomalla.

Sunnuntaina oli vuorossa VUL SM kilpailut, joihin olisin erittäin mielelläni osallistunut. Matka näissä kisoissa oli kuitenkin 12km, joka on meille tähän kauteen aivan liikaa. Oma hiihtokunto ei olisi kestänyt noin pitkää kisaa ja olisi tuntunut pahalta laittaa Bolt kiskomaan huonoa hiihtäjää ylipitkää matkaa. Tästä syystä starttasimme sunnuntaina "harrastesarjassa", jossa kilpailijat olivat suurinosa kuitenkin aivan kisatasoisia, joilla suurinpiirtein samat syyt jäädä pois SM-luokasta.

© Timo Waltari
© Timo Waltari
© Timo Waltari
© Timo Waltari
Tähän päivään asetin meille tavoitteeksi voittaa luokkamme. Jossain kohtaa ajattelin, että tuskin siinä niin käy, mutta lähdetään yrittämään. Tavoitteeseen päästiin ja yllättävänkin helposti. Sain Tuomaksen kisasukset käyttöön, joten kerrankin suksi oikeasti luisti. Hiihtäminen oli hauskaa ja tällä kertaa latu ei ollut ollenkaan jäinen. Bolt juoksi todella hyvin, ja vaikka mulla painoi lauantain kilometrit alla edettiin kivaa vauhtia. Eteenlähtenyt Noora ja Piina nähtiin jo lenkin alkupuolella. Pikkuhiljaa saavutettiin ja viimeisen kilometrin aikana ohitettiin vauhdikkaassa alamäkimutkassa. Samalla alkoi näkyä Nooran eteen lähteneen Katrin selkä ja kisavietti heräsi aivan todella. Väsytti ja hapotti lihaksissa, mutta silti jaksettiin vielä vääntää Katrin ohi viimeisessä mäessä ja tultiin maaliin hyvin ja aivan ylivoimaiseen voittoon! Meinasi aivan itkettää onnesta. Tuntui hyvältä kisata ja tottakai vielä extra hyvältä, kun saatiin täysin puhdas suoritus pitkästä aikaa.

Viimeinen ylämäki ennen maalia. Takana kaksi ohitettua. © Timo Waltari

Koska kisastarttien jälkeen autossa odotti vielä yksi ylienerginen pennun pallero, piti sitä suunnata vielä kerran ladulle. Bambin kanssa vedettiin treenit velipoikien kanssa. Isoveljet Uuno ja Kurko lähtivät kahden kilometrin lenkille meidän eteen. Könyttiin pikkulikan kanssa perässä. Uuno päästiin kerran ohittamaan onnistuneesti. Matka jatkui kovaa, eikä Bambi häiriintynyt vaikka veli jäikin taakse. Toisinpäin ohitus ei sujunut aivan yhtä sulavasti. Uuno oli liian pitkään takana meidän peesissä, joten Bambi laittoi leikiksi ladulla. Päästettiin Uuno ohi ja hiihdettiin loppupätkä jälleen aivan täysillä.

Viikonlopusta jäi käteen hyvä fiilis! Vaikka oma taso ei ole sitä mitä toivoisi, niin silti saa olla todella tyytyväinen koiraan. Sitä oppii tässä harrastusvuosien karttuessa arvostamaan koiran varmuutta ja sellaista tietynlaista älykkyyttä radalla. Tämän viikonlopun kisat ja kisaradat vaativat koiralta todella paljon taitoa. Tiukkoja mutkia, vastaantulevia koirakoita, yhteislähtöjä ja paljon ohituksia. Täysin ilman ongelmia Bolt selviytyi hommasta keskittyen 120% vain omaan suoritukseen ja mahdollisimman nopeaan etenemiseen ladulla. Mikään ei ole mahtavampaa kuin se tunne kun tiedät tasan mitä se koira siinä edellä meinaa tehdä ja saat keskittyä vain omaan tekemiseen, millä teet koiran hommasta kevyempää. Rakastan! Niin järjettömän paljon tätä lajia sekä tuota mun pientä kultakimpaletta nimeltä Bolt. Se vain paranee päivä päivältä.

"onks pakko olla noin nolo?" - Bolt
© Timo Waltari
Kiitos kaikille asianomaisille upeasta viikonlopusta maailman parhaan lajin parissa. Onnittelut upeista hiihdoista ja hyvin ansaituista mitaleista! Upeat oli kisat ja siitä kiitos KVKS! Hienot kisat oli ja radat oli todella kivat! Lisäksi spessu kiitos Tuuli, Noora ja Timo autottoman kuskaamisesta (ja majoittamisesta) ja Timolle vielä vähän extra kiitosta loistavista kisakuvista!! Tuomakselle kiitos suksista ja onnea SM-hopeasta!! Ja pakko on kiittää vielä jälleen kerran Samppaa ja Terhiä tästä koirasta. Se on aivan uskomaton ja samalla mun paras kaveri koko maailmassa.

Näin kivaa meillä oli!! © Timo Waltari
© Timo Waltari









tiistai 26. helmikuuta 2019

Wattbike treeniviikonloppu

Hiljaiseloa, hiljaiseloa. Niin vain on iso osa blogin sisällöstä siirtynyt tuonne instagramin puolelle, erityisesti näin treenikaudella. Kisoista tykkäisin edelleen kirjoittaa pidempiä tekstejä, jotka eivät tuonne someen aivan sovi. Tästä syystä vaikka hiljaisempaa onkin, ei blogia ole tarkoitus unohtaa. Toivottavasti ette te kaikki lukijatkaan unohda!

Laiskat tissinvälikoirat nukkuu nykyään sängyssä... hups!
Nyt pitkästä aikaa päätin kaivaa läppärin esiin ja raapustella jotakin luettavaa myös tänne, vaikka kilpailuissa ei ollakaan pahemmin käyty. Ohkolassa startattiin alkutalvesta epävirallisissa kisoissa, joista kotiin lähti mukana aivotärähdys ja kolmas sija. Epäonnistunut reissu, josta ei pahemmin huvittanut kirjoitella sen enempää. Vaikka selkeästi hiljaisempi kausi meillä on meneillään, ollaan me kuitenkin treenattu. Etelän talvi yllätti positiivisesti, joten ollaan Boltin ja Bambin kanssa hiihdelty ahkerasti pitkin lumisia kävelyteitä ja joskus jopa lähdetty koiraladuille treenailemaan Nooran, Piinan ja Tuskan kanssa. Voisi jopa sanoa, että meidän hiihtokunto tälle kaudelle on ihan hyvä. Tai oli kunnes kaikki lumi suli pois sillävälin kun lomailin itse Teneriffalla viikon. Yksi treeni ehdittiin tehdä palattuani, jonka seurauksena Bolt alkoi ontumaan toista takajalkaa. Ontuminen korjautui levolla ja koirahieronnalla (kiitos Haupair ja Kaisa!!), mutta lunta ei olla saatu enempää. Edes muuttamalla pohjoisemmas.


Hämeenlinnan kodin paras asia on sauna!!
Tällä hetkellä siis asustellaan jälleen työharjoitteluni vuoksi poissa kotoa. Arpaonni osui nyt Hämeenlinnaan. Ihan mukavaa vaihtelua on ollut päästä takaisin landelle! Koirat saa juosta paljon vapaana pelloilla, jäällä ja metsässä. Ikävää vain on, ettei hiihtämään olla oikein päästy ja ne ainoat kisat jonne sunnittelin meidän lähtevän lähestyvät kovaa kyytiä.

Mutta sitten siihen asiaan miksi tätä postausta aloin oikeastaan kirjoittamaan. Hiihdosta on kiva puhua ja sitä on kiva tehdä, mutta faktahan on se että meidän fokus on tuolla sulanmaankaudessa ja koirapyöräilyssä! Viime syksy jäi väliin onnettomuuden vuoksi, joten seuraavaan syksyyn pitäisi satsata tuplasti kovempaa! Ja meidän panostuksen tulee ehdottomasti painottua pyöräilijän treeniin! Koirat on hyviä, niiden kuntoa aletaan rakentamaan sitten kesällä. Nyt on pyöräilijän aika, joten aivan loistavaan saumaan sattui Boltin kasvattajan Sampan järjestämä wattbike treeniviikonloppu, joka oli suunnattu nimenomaan meille koirapyöräilijöille (ja triathlonisteille). Ja mikä parasta treenit järjestettiin täällä Hämeenlinnassa!

Viikonlopun aikana tehtiin kolme kovaa pyörätreeniä keskittyen eri ominaisuuksiin. Aloitimme lauantai aamusta vauhtikestävyystreenillä, jossa haimme tuntumaan sykealueisiin (jotka oli muilla hyvin tiedossa paitsi minulla, jolla ei ole koskaan ollut edes sykemittaria...). Poljimme kovaa ja palauttelimme, perään teimme vielä salitreenit painottaen pyöräilijän tarvitsemia lihasryhmiä. Jos jotain tästä oppi, niin sen etten enää skippaa salilla käsi/selkäpäivää... Polkeminen jatkui taas illalla, mutta nyt entistäkin kovempaa. Haettiin maksimeita sekä kadenssista että voimassa. Päivän päätteeksi tuntui kropassa, että töitä oli tullut tehtyä. Ja sunnuntai aamuna jatkettiin virkeinä ja hyvin levänneinä. Tämän viimeisen treenin piti olla pk sykkeillä polkemista, mutta itselläni ainakin maksimit huiteli 180 paikkeilla. Tällä kertaa sai todella pusertaa itsestään kaiken tehon irti, jotta jaksoi pyöritellä kaikki toistot läpi.



Jos jotain viikonloppu oli niin tehokas. Kilometrejä kertyi reilusti yli sata, kaloreita paloi varmasti yli pari tuhatta ja takapuoli on edelleen kipeä pyöränsatulan jäljiltä. Tehokkaiden treenien lisäksi matkaan tarttui monta hyvää vinkkiä omaan treenaamiseen. Ensimmäisenä hankintalistalle hyppäsi sykemittari, jotta treeneistä saisi ehkä jotain tulosta jatkossakin. Pyörän selkään pääsen seuraavan kerran neljän viikon kuluttua kun työharjoittelu on saatu läpi, mutta siinä vaiheessa Helsingissä taitaakin olla jo täysi kevätkeli! Hiihtämään piti mennä tänään eilisen lepopäivän jälkeen, mutta talven toinen aivotärähdys vielä muistuttelee itsestään. Koko selkä, niska, kaula alue aivan jumissa kun lensin komeassa kaaressa tonttiin eilen illalla. Eikä pää ole aivan toiminut koko päivänä. Huomenna sitten kaivetaan sukset ja katsotaan miten kauheaan kuntoon on ladut sulaneet näissä vesisateissa...




maanantai 7. tammikuuta 2019

2019

Niin kauan ehti kulua viimeisimmästä päivittelystä täällä blogin puolella, että vaihtui vuosikin välissä. Kirjoiteltavaa ei pahemmin ole ollut, kun elämä keskittynyt aivan kaikkeen muuhun kuin treenaamiseen tai koirajuttuihin.

Mökkeilyä uutenavuotena.
2018 vuosi oli kirkkaasti elämäni vaikeimpia vuosia lähinnä henkilökohtaisten vastoinkäymisten vuoksi. Vaikka helpolla ei ole tullut päästyä aiemminkaan oli tuo vuosi vain liikaa. Urheilu, kilpailut ja Boltin kanssa yhdessä tekeminen on pitänyt elämää tietyllä tapaa uomassaan. Syksyllä 2018 Boltin onnettomuus ja meidän kilpailukauden päättyminen sysäsi elämän aivan sivuraiteilleen. Etsin itseäni ja mietin asioita aivan uusista näkökulmista. Viimeiset kuukaudet ovat olleet aikaa omalle henkiselle kasvamiselle. Pikkuhiljaa löysin jälleen myös treenaamisen ilot ja sain asioita kulkemaan toivomaani suuntaan. Järkyttävä stressikuorma purkautui joulun aikoihin, joten sairastellessa on menty nyt muutamat viikot.

Koska vuosi 2018 oli yksinkertaisesti surkea, on odotukset tälle vuodelle korkealla! Viimevuotta parempi tästä tulee väkisinkin. Tässä kun katselee lähtökohtia tälle vuodelle niin oikeastaan kaikki on mahdollista. Tätä tekstiä kirjoittaessa makaa kaksi lahjakasta ja tervettä koiraa jalkojen päällä. Kilpapyörällä on paikka uuden kodin olohuoneessa, aivan spinning pyörän vieressä. Salille on matkaa alle kilometri. Treenireittejä lähtee puolen kilometrin päästä. Treenikaverit löytyvät taas samasta kaupungista. Ainoa isompi puute on auto, joka simahti syksyn aikana. Koirien vapaajuoksutukset ovat siis jääneet vähemmälle, mutta ehkäpä rakas punto saa seuraajan vielä tämän vuoden aikana.

Tavoitteet tälle vuodelle painottuvat ehdottomasti Latvian MM-kilpailuihin. Talvi täällä etelässä ei vieläkään ole riittävän hyvä, että pystyisi tosissaan treenaamaan hiihtoa. Ja onhan pyöräily kuitenkin enemmän oma lajini. Tarkempia tavoitteita en itselleni vielä aseta MM-kilpailuihin, mutta SM-mitali pitäisi käydä hakemassa kotiin vuoden tauon jälkeen ja tätä myöten maajoukkuepaikka Latviaan. Vuosi näyttää miten oma nuppi kestää kaiken mitä elämä eteen heittää. Paljon riippuu myös koirista, mutta uskoisin, että tulevana syksynä on koira tilanne paras moneen vuoteen. Bolt on kokenut 5-vuotias ja Bambi lupaava 1-vuotias. Saa nähdä kumpi on ensisyksyn ykköskisatykki ja kumman kanssa höntsäillään kickbike luokissa.

Tänä vuonna olemme treenanneet vasta kerran. Viime viikonloppuna lähdimme Nooran matkassa Hyvinkäälle treenaamaan isommalla porukalla. Boltin kanssa hiihdin 5km tehden ohituksia muiden kanssa. Tämän jälkeen poju pääsi vielä Piinan kanssa juoksemaan parina kiskoen minua perässään. 7,5km oli aivan riittävästi Boltille, jonka treenit ovat olleet lähinnä 3km loskassa 20km/h tahtia...



Boltin jälkeen treenasin vielä Bambin. Veto oli Bambin kolmas ikinä ja hyvin likka vetää!! Toki tällä kertaa näki kaksi valjakollista sukulaisiaan lähtemässä edelle. Startattiin siis valjakoiden perään, joskin Noora oli palkkaamassa pennun jo muutaman sadan metrin päässä. Palkalta annettiin Nooralle etumatkaa ja hiihdettiin uudestaan palkalle. Kolmas pätkä mentiinkin jo ilman jänistä täysillä maaliin. Bambin tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä! Jos treenit menee kivasti Bambin ja myös minun osalta niin saatetaan kokeilla canicrossia keväällä. Syksyllä pääsee sitten tositoimiin pyörän edessä.


niin iso tyttö jo ! En malta odottaa millainen kisakaveri tästä oikein tulee!
Ja vielä loppuun muistakaa laittaa myös instgramissa seuraukseen @vedonvoimaa!! Sinne tulee postauksia paaaljon tiuhemmin kuin tänne :) Instagramissa nähtävissä myös huomattavasti enemmän liikkuvaa kuvaa treeneistä, koirien arkitouhuista tms.