keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Arkitottelemattomuutta

Tänään kotiin saapuessa odotti iloinen yllätys ovella: VUL-lehti oli kolahtanut postiluukusta. Paljon hyviä juttuja Ranskan EM-kilpailuista, talven kilpailukalenteri sekä ystäväni Jaden haastattelu. Olin minä itsekkin päätynyt lehden sivuille jutun ja useamman kuvan muodossa! Täältä blogista lehden sivuille pääsi raapustukseni Ranska nimisestä katastrofista (hiukan siistittynä). Kuvia löytyi sekä Ranskan että Jämin kisaradoilta. Jaden haastattelu löytyi harrastajahaastattelu palstalta, johon seuraavaksi harrastajaksi hän haastoi minut! Täytyy siis alkaa miettimään mitenkäs monta vuotta tätä hullun hommaa on tullut tehtyä.

Tätä jaksaa aina odottaa saapuvaksi :)
Valjakkourheilun osalta hiljaiselo jatkuu vielä. Jalan kanssa on käyty kontrollikäynnillä, ja liikuntakielto jatkuu vielä helmikuun loppuun saakka, jonka jälkeen saa alkaa kuromaan kuntoa kasaan taas. Tässä muutaman kuukauden aikana on jo huomannut kuinka liikkumattomuus vaikuttaa kroppaan, vireystilaan ja pinnan pituuteen. Liian vähäinen liikunta saa minut suhteellisen räjähdys herkäksi ja uneliaaksi. Koulussa jaksaminen on huomattavasti vaikeampaa ja keskittymiskyky on huonontunut entisestään. Vaikka pitkiä kävelylenkkejä tulee tehtyä suhteellisen usein, sitä alkaa kaipaamaan täysillä tekemistä. Enkä vain minä vaan myös Koda ja Bolt. Bolt vieläpä erityisesti. Kävelylenkeillä Koda on kiinni kropassa vetokamoilla ja valjailla. Vetää kuin viimeistä päivää, mutta ei pikkumiehen massa riitä horjuttamaan perässä tulijaa paljoakaan. Bolt juoksee vapaana vieläkin niin paljon kuin mahdollista, silti on virtaa vielä ylimääräistä... ja se näkyy kämpässä silloin tällöin. (onneksi vähentynyt huomattavasti taas :)

Imurilapsi
Bolt sivisti itseään Koiramme-lehdellä...
näin meillä käytetään hattuhyllyä ;)
 Yhden kerran uskaltauduin pyörän selkään kuntoilureiteille juoksuttamaan koiria kunnolla. Baana oli liukas, kulkupelinä vanha sileärenkainen tunturi daami (kilpapyörä on talvisäilytyksessä vanhempien autotallissa kun meidän vessa alkoi tuntua vähän ahtaalta pyörä sisustuselementtinä). Koda veti kuin viimeistä päivää, minä jarruttelin perässä ja Bolt paineli kaukana edellä. Hurjinta lenkissä oli kuitenkin juurikin Bolt. Herra juoksi koko ajan edellä, ei päästy edes alamäissä edes lähemmäs. Sport trackerin mukaan maksimi nopeus oli 36km/h, ja juurikin tuossa nopeimmassa mäessä Bolt juoksi Kodan edellä, eikä pienentikään toivoa että oltaisiin saavutettu. Puolivuotiaaksi painelee aika tajutonta tahtia tämä! Koko lenkin (~3km) keskinopeus oli 15km/h.

Tämän hetken arkeen meillä kuuluu paljon arkitottelevaisuuden harjoittelua.Tällä hetkellä työn alla on odottaminen, joka on tullut yllättävän hyvin tutuksi. Kauas ei anna vielä lähteä, mutta pysyy hyvin käskyn alla. Kerran ollaan käyty tutustumassa agility esteisiin, ja sen myötä Bolt oppi kulkemaan putken, oli se sitten miten mutkalla tahansa. Koda harrastaa aktiivisesti tottelevaisuutta kämppikseni Jennin kanssa. Vanhat, hiukan muistoihin jääneet temput kaivettu taas esiin, ja vanhus on kuin sirkuskoira.

Meidän lauma aamupala pöydässä

Koirien lisäksi arkeen kuuluu tiukasti kevään ylioppilaskirjoitukset. Tällä hetkellä meneillään prelikokeet, kohta onneksi alkaa loma, jonka jälkeen sitten se lopullinen koitos kirjoitusten merkeissä. Lakki on jo hommattu, toivotaan että 30.5.2015 saan sen vetää ylpeänä päähän.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

lkssu Steele 6kk

Tänään oli siis se päivä kun vauhti hirviö täytti puoli vuotta!

Vekara on jo isopoika!


Puolivuotias Bolt on:

  • Täynnä energiaa 
  • Aina menossa neljä tassua ilmassa
  • Taitava nenän käyttäjä
  • Jääräpäinen
  • Hyväkäytöksinen (halutessaan)
  • Sisäsiisti
  • Fiksu
  • Erittäin rakastava
  • Taitava
  • Nopea
  • Painava (6.1.2015 23kg)
  • ISO (18.1.2015 62cm)
  • Kuolaava
  • Suursyömäri (opiskelijan kuukauden ruokabudjetti koostuu pääosin Boltin sapuskoista)
  • Herkkusuu
  • Kenkäexpertti (kahdet mennyt tällä viikolla)
  • Kaikkien kaveri
  • Show mies
 Bolt kasvaa ja kehittyy valtavalla tahdilla ja liikunnan tarve kasvaa siinä samalla. Viimeisen reilun kuukauden on Boltille ja Kodalle täytynyt keksiä vaihtoehtoista liikuntaa paljon oman jalkavamman takia. Joulukuussa alkanut liikuntakielto murtuneen sääriluun takia jatkuu vielä helmikuun loppuun. Yhdellä pertsahiihto lenkillä ollaan poikien kanssa päästy käymään. Koda oli onnensa kukkuloilla päästessään vetämään! Bolt juoksi kolmen kilometrin lenkin mukana, pääosin kaukana edellä, kun ei vanhuksen vetovoima yhdistettynä minun epämääräiseen perinteisen tyyliin riittänyt kuin vain 11km/h keskinopeuteen. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa! Näitä treenejäkään ei valitettavasti päästä enää tekemään latuverkoston takia. Kaikki ulkoilureitit on ihmishiihtäjien käytössä, joten meillä ei laduille asiaa ole.

Boltin valtavaa energia määrää on tuhottu hankipeuhaamisella, namien etsimis harjoituksilla ja perus tottelevaisuudella. Poika on oppinut vihdoin kulkemaan hihnassa kauniisti (ellei jokin valtavan ihanaakin ihanampi yllätys poikkea tielle). Pääosin kulkee kaikki lenkit edelleen vapaana ja luoksetulo on vahva (vaikka pientä kapinointia havaittavissa silloin tällöin, tulee kuitenkin aina luokse, vaikka välillä muutaman mutkan kautta).

Boltissa on potentiaalia vetoon aivan valtavasti! Kahdet vetokokeilut ollaan tehty, ja molemmat menivät loistavasti. Ensimmäisellä kerralla kiskoi minua potkukelkalla. Hiukan ihmetteli alkuun mutta kun tajusi mistä oli kyse niin kovaa mentiin. Toinen kerta oli lyhyt pyrähdys juosten, meni vielä paremmin. Joka kerta kun puen Kodalle valjaita on Bolt tunkemassa väliin, hänkin haluaisi jo niin kovasti! Ja niin haluaisin minäkin, tosin nyt pitää hetki vielä odotella ja sitten mennään :)

Seuraavat viikot kuluvat tiukasti opiskellessa, työnhaussa ja perus elämän pyörittämisessä. Talven kisat jäävät minun osalta kokonaan väliin, ohkolassa saatan piipahtaa katsomassa. Keväällä startataan Kodan kanssa taas uudella innolla, ja syksyllä on Boltin vuoro!

Sylikokoa vieläkin <3

torstai 8. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Heippa kaikille ja loistavaa uuttavuotta!

Vuosi vaihtui räiskyvissä merkeissä, ainakin naapureilla, meillä ei niinkään. Pysyttiin koirien kanssa tiukasti sisätiloissa herkkujen kanssa raketteja piilossa. Koda on aina pelännyt, minä muutaman vuoden takaisen epäonnisen räjähdyksen jälkeen Kodaakin enemmän ja Bolttia ei tuntunut pahemmin hetkauttavan. Alkuillasta tunki kylkeen ja ihmetteli mitä pihalla tapahtuu, mutta rauhottui hyvin, eikä ollut millänsäkkään kun sai luun :)

Viime vuosi kuitenkin oli ja meni! 2014 oli muutosten vuosi. Vietin upeimman kesän ikinä, muutin omaan asuntoon, päädyin elämäni ensimmäiseen parisuhteeseen ja toteutin ikuisuus haaveen omasta seisojasta. Paljon tapahtui, ja varmasti 2015 tulee olemaan aivan yhtä tapahtumarikas vuosi kuin 2014.

Ajattelin tässä postauksessa hiukan kertoilla tämän vuoden tavoitteista!
  1. Jalka edelliseen kuntoon mahdollisimman pienillä operaatioilla.
  2. Ainakin yksi startti koirahiihtokisoissa nyt talvella 2015 (riippuu paljon kohdasta 1.)
  3. Kodan kanssa canicross kisat keväällä 2014 (vaatii oman tekniikan hiomista paljon!!)
  4. Kodan kanssa agilitykisat 
  5. Kodan kanssa BH-koe läpi (vihdoin ja viimein!!)
  6. Boltin ensimmäinen canicross kilpailu syksyllä 2015 (ehkä itse perässä, ehkä joku toinen? saa nähdä :)
  7. Startti jo(i)ssakin luok(a/i)ssa SOC-kilpailuissa syksyllä 2015
  8. Pieni hullu ajatus takaraivossa haaveilee Kanadan MM-kilpailuista syksyllä 2015, mutta pidetään se vielä pienenä hulluna ajatuksena.
  9. Ylioppilaaksi valmistuminen keväällä 2015 mahd. hyvillä arvosanoilla
  10. Opiskelupaikka!!! 

Muutama kuva joulun tienoolta meiltä kotimaisemista, sekä porukoiden luona joulunvietosta:
  1. Hyvillä mielin vuoteen 2015