Niin kauan ehti kulua viimeisimmästä päivittelystä täällä blogin puolella, että vaihtui vuosikin välissä. Kirjoiteltavaa ei pahemmin ole ollut, kun elämä keskittynyt aivan kaikkeen muuhun kuin treenaamiseen tai koirajuttuihin.
Mökkeilyä uutenavuotena.
2018 vuosi oli kirkkaasti elämäni vaikeimpia vuosia lähinnä henkilökohtaisten vastoinkäymisten vuoksi. Vaikka helpolla ei ole tullut päästyä aiemminkaan oli tuo vuosi vain liikaa. Urheilu, kilpailut ja Boltin kanssa yhdessä tekeminen on pitänyt elämää tietyllä tapaa uomassaan. Syksyllä 2018 Boltin onnettomuus ja meidän kilpailukauden päättyminen sysäsi elämän aivan sivuraiteilleen. Etsin itseäni ja mietin asioita aivan uusista näkökulmista. Viimeiset kuukaudet ovat olleet aikaa omalle henkiselle kasvamiselle. Pikkuhiljaa löysin jälleen myös treenaamisen ilot ja sain asioita kulkemaan toivomaani suuntaan. Järkyttävä stressikuorma purkautui joulun aikoihin, joten sairastellessa on menty nyt muutamat viikot.
Koska vuosi 2018 oli yksinkertaisesti surkea, on odotukset tälle vuodelle korkealla! Viimevuotta parempi tästä tulee väkisinkin. Tässä kun katselee lähtökohtia tälle vuodelle niin oikeastaan kaikki on mahdollista. Tätä tekstiä kirjoittaessa makaa kaksi lahjakasta ja tervettä koiraa jalkojen päällä. Kilpapyörällä on paikka uuden kodin olohuoneessa, aivan spinning pyörän vieressä. Salille on matkaa alle kilometri. Treenireittejä lähtee puolen kilometrin päästä. Treenikaverit löytyvät taas samasta kaupungista. Ainoa isompi puute on auto, joka simahti syksyn aikana. Koirien vapaajuoksutukset ovat siis jääneet vähemmälle, mutta ehkäpä rakas punto saa seuraajan vielä tämän vuoden aikana.
Tavoitteet tälle vuodelle painottuvat ehdottomasti Latvian MM-kilpailuihin. Talvi täällä etelässä ei vieläkään ole riittävän hyvä, että pystyisi tosissaan treenaamaan hiihtoa. Ja onhan pyöräily kuitenkin enemmän oma lajini. Tarkempia tavoitteita en itselleni vielä aseta MM-kilpailuihin, mutta SM-mitali pitäisi käydä hakemassa kotiin vuoden tauon jälkeen ja tätä myöten maajoukkuepaikka Latviaan. Vuosi näyttää miten oma nuppi kestää kaiken mitä elämä eteen heittää. Paljon riippuu myös koirista, mutta uskoisin, että tulevana syksynä on koira tilanne paras moneen vuoteen. Bolt on kokenut 5-vuotias ja Bambi lupaava 1-vuotias. Saa nähdä kumpi on ensisyksyn ykköskisatykki ja kumman kanssa höntsäillään kickbike luokissa.
Tänä vuonna olemme treenanneet vasta kerran. Viime viikonloppuna lähdimme Nooran matkassa Hyvinkäälle treenaamaan isommalla porukalla. Boltin kanssa hiihdin 5km tehden ohituksia muiden kanssa. Tämän jälkeen poju pääsi vielä Piinan kanssa juoksemaan parina kiskoen minua perässään. 7,5km oli aivan riittävästi Boltille, jonka treenit ovat olleet lähinnä 3km loskassa 20km/h tahtia...
Boltin jälkeen treenasin vielä Bambin. Veto oli Bambin kolmas ikinä ja hyvin likka vetää!! Toki tällä kertaa näki kaksi valjakollista sukulaisiaan lähtemässä edelle. Startattiin siis valjakoiden perään, joskin Noora oli palkkaamassa pennun jo muutaman sadan metrin päässä. Palkalta annettiin Nooralle etumatkaa ja hiihdettiin uudestaan palkalle. Kolmas pätkä mentiinkin jo ilman jänistä täysillä maaliin. Bambin tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä! Jos treenit menee kivasti Bambin ja myös minun osalta niin saatetaan kokeilla canicrossia keväällä. Syksyllä pääsee sitten tositoimiin pyörän edessä.
niin iso tyttö jo ! En malta odottaa millainen kisakaveri tästä oikein tulee!
Ja vielä loppuun muistakaa laittaa myös instgramissa seuraukseen @vedonvoimaa!! Sinne tulee postauksia paaaljon tiuhemmin kuin tänne :) Instagramissa nähtävissä myös huomattavasti enemmän liikkuvaa kuvaa treeneistä, koirien arkitouhuista tms.
Koko kesäkuu on mennyt enemmän tai vähemmän älyttömässä pentuhuumassa. Toukokuun puolelta asti on ollut tiedossa, että yllättävää kyllä perheemme kasvaisi yhdellä pienellä nelijalkaisella. Toisen koiran hankkiminen ei ole missään nimessä ollut suunnitelmissa ainakaan vielä vuoteen tai kahteen, mutta niin vain tuommoinen pentulauma saa mielen muuttumaan. Kävin "olosuhteiden pakosta" Jenni Kreivin luona useampaan kertaan tässä keväällä, jossa asustelivat 11 täydellistä pientä greysterin alkua. Ajattelin pentujen pallottelun olevan turvallista koska vapaita uroksia ei ollut yhtäkään, mutta niinhän siinä sitten kävi että meille muutti pieni ja sitkeä narttu.
Viime sunnuntaina oli vihdoin ja viimein aika hakea Bambi - meidän pieni prinsessa - kotiin. Tätä hetkeä oli odotettu ja jännitetty suunnattoman paljon. Pennun valinta oli aivan järjettömän vaikeaa kolmesta hyvinkin tasaisesta nartusta. Suurimmat erot tuntuivat liittyvän korvien kokoon ja varpaiden väriin, joten lopullista päätöstä jahkailtiin useampi tunti. Lopulta valinnan teki Bolt. Kaikki kolme pentua esiteltiin vuorotellen Boltille pihalla, ja tämä pentueen pienin narttu tiesi heti mitä tehdä. Siinä missä muut alkuun väistivät vierasta isoa koiraa, niin Bambi loikkari suoraan päin ja alkoi leikkimään. Ei siis ollut epäilystäkään kuka meidän mukaan lähtisi.
Jo heti ensi minuuteista saakka Bambi on ollut aivan huikea pentu. Koti matkalla ei itkettänyt yhtään. Istui etupenkillä ja ihmetteli maailmaa. Kotona tuli oikea kulttuurishokki välittömästi vastaan, kun maaseudulla kasvanut pentu raahattiin Espoon asfalttiviidakkoon. Heti joutui opettelemaan niinkin hirveän asian kuin kaulapannan ja hihnan käytön. Seuraavaksi vietiin hissiin!! Kotona oli kuitenkin mukava käpertyä ison ja turvallisen Boltin kainaloon.
Yleensä Bambi valtaa koko pedin ja Bolt nukkuu lattialla... Pitää ostaa prinsessalle oma sänky.
Maanantaina lähdettiin heti ensimmäiselle pienelle roadtripille, kun suunnattiin äidin pihalla touhuamaan päiväksi. Bolt sai pitää seuraa Kodalle ja Popolle, kun Bambin kanssa opeteltiin pysymään pihassa, käytiin hihna kävelyillä ja tavattiin sukulaisia. Päivän aikana pentu oppi pitämään autoa omana turvapaikkanaan, ja aina päiväunien aikaan ipana suuntasikin Puntoon nukkumaan.
"How u doing up there?"
Kotiin lähdön aikaan lähdimme vielä isojen koirien kanssa metsään, jolloin Bolt paineli menemään omia reittejään. Juuri ennen pihaan paluuta huomasin Boltin reidessä jotain ylimääräistä. Pojalla oli noin 5 cm pitkä viiltohaava sisäreidessä! Vuotoa ei pahemmin ollut, mutta haavasta näki välittömästi, että tikattavaksi olisi lähdettävä. Ilmeisesti Bolt oli juossut piikkilankaan, jota vielä löytyy satunnaisesti tuosta metsästä (tätä en ennen lenkkiä vielä tiennyt). Heti päästiin eläinlääkäriasema Askeleeseen, jossa Bolt rauhoitettiin ja reiteen neulottiin viisi tikkiä. Haava oli iso, mutta kohtalaisen siisti. Itsekin olisin sen osannut tikata, jos tarvikkeet löytyisivät... Noh Boltin kanssa ollaan jo huomattu, että noin kerran vuoteen joutuu hakemaan lekurista johonkin raajaan paikkausta. Ja yleensä päivystysaikaan, jotta minun lompakko kevenisi mahdollisimman paljon.
Väinö ja Bambi
Nyt poju joutuu kulkemaan pari viikkoa tötterö päässä, eikä juokseminen ole ok ollenkaan. Ajoitus ei voisi paljoa huonompi olla, kun pennun kanssa ei nyt voi valvomatta jättää ja lenkkeilykin on kovin tylsää. Raukka on aivan masentunut, kun mitään ei saa tehdä ja kaikki vain huomioivat ihanaa ipanaa. Vaikkakin todellisuudessa työnjako tuntuu olevan se, että minä pussailen Bolttia ja Väinö peuhaa pennun kanssa. Tämä järjestely varmaan kestää siihen asti että uhmaikä alkaa :D
Pentuna Bambi on yllättävän helppo. Tai vaihtoehtoisesti Bolt oli aikanaan poikkeuksellisen kamala. Tyttö lähtisi kenen tahansa matkaan, ja kaikki ihmiset on todella ihania. Bambi oppii nopeasti ja tykkää touhuilla myös itsekseen. Tarvittaessa kuitenkin ääntä lähtee runsaasti, jota naapurit varmasti arvostaa. Yöt onneksi mennyt jo alusta asti todella hyvin. Antaa nukkua noin 23-07 välin, jonka jälkeen alkaa ihana pentuääninen herätyssireeni soimaan. Nyt ollaan jo opittu oma nimi, käsky pois ja istu, sekä osataan matkustaa hississä todella taitavasti, eikä taloyhtiön useat ulko-ovet tuota enää vaikeuksia. Ja jottei nyt luoda kenellekkään liian ruusuista kuvaa pentuelämästä, niin kyllä on lapsi ehtinyt maistaa minun kenkää, kakkia jopa kerran sisälle, ja pissinyt sohvatyynylle. Myös päin hyppiminen tuntuu suosikki puuhalta, joka ei ehkä ole hyvä juttu kun paino tuosta noin kolminkertaistuu.
Bambin kasvua ja Boltin elämää siinä sivussa pääsee seuraamaan instagramista minun ja koirien omasta profiilista: @vedonvoimaa. Päivittelen tiliä mahdollisimman tiheään, ja vaikka kesällä kuvat ovat lähinnä arki painotteisia, tulee treenijutut lisääntymään kilpailukauden lähestyessä. Tälläkin hetkellä pitäisi treenien olla kovassa vauhdissa, mutta oma loukkaantumiseni kaksi viikkoa sitten jarrutti treenejä ja vei motivaatiota kovasti. Nyt alkaa jalka kestää pikkuhiljaa iskuja, joten juoksutreenit jatkuvat ja pyörän selkäänkin olisi taas tarkoitus hypätä. Kadonnut motivaatio pitäisi taas löytää, eikä Boltin loukkaantuminen ainakaan edistänyt sitä.
Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten, kun päätös saksanseisojan pennusta lyötiin lukkoon, asetin itselleni tavoitteen. Tavoitteena oli että nyt kun siihen koiraan panostetaan, niin panostetaan sitten täysillä. Heti kisa-iän täyttyessä kisataan. Ja kisataan tosissaan! Ja niinhän me tehtiin!
Alusta asti oli selvää että se olisi juurikin Bolt!
Bolt täytti kaikki odotukset, ja ylittikin ne, tänä viikonloppuna Tervolassa käydyissä koirahiihdon Suomenmestaruus kilpailuissa! Useamman päivän vääntämisen jälkeen olimme saaneet kasaan junioreille virallisen SM arvon, joten tavoitteena oli tietenkin virallinen SM-mitali. Tottakai haaveiltiin kirkkaimmasta mutta realistiset tavoitteet olivat hopeisessa. Kilpailtiinhan samassa luokassa poikien kanssa.
Kilpailu päivästä ei jännitystä puuttunut! Erehdyksessä hiukan ylijuottoa koiralle - pissaa tuli litra tolkulla. Pieni äksidentti, kun innokas vetokoira söi autosta luvattomia asioita juuri ennen starttia - otti päähän. Kauhun hetkiä kun super innokas vetokoira nykäisee pannan pois päästä ja ampaisee ladulle minuutin edelle lähteneen perään - luoksetulokäskyn testausta tositilanteessa. Luojan kiitos tuli takaisin, kuitenkin niin viimetipassa että lähtö oli hyvinkin lentävä - koira vyöhön, viivalle ja menoks! Itsellä pulssi noin tuhat ensimmäiseen mäkeen saapuessa.
Toiselle kierrokselle kääntyminen
Toisessa mäessä, siinä kisan isoimmassa nähtiin jo vilaus Hennasta ja Vitosta! Innoissaan painettiin tuhatta ja sataa mäki ylös, joka hiukan kadutti mäen päällä. Happi oli kohtalaisen vähissä. Radan tasaisempia osuuksia mentiin aika pitkälti Boltin tahdilla, minä tulin jalkavoimilla perässä itseäni samalla keräillen. Seuraava vilaus Hennasta saatiin ensimmäisen kierroksen loppupuolella. Tästä sai kivaa draivia omaan hiihtämiseen. Kolmas kohtaaminen oli ladun mennessä vastakkain, vain aita välissä. Boltin kanssa laskettelimme kohti "stadion kierrosta" ja Henna & Vito olivat juuri poistumasta sieltä. Ilme Hennan kasvoilla oli korvaamaton ja minunkin korviini kuului hämmästynyt lausahdus "mitäs hel*ettiä". Oltiin vissiin painettu aika kovaa !! Stadion kierros jännitti hiukan, vaikka Boltin kanssa oltiin paljon harjoiteltu toiselle kierrokselle lähtöä. Ja turhaan jännitin. Pieni mies lähti tykkinä uudelle kierrokselle! Hiukan mäessä jäi ihmettelemään vastaan tulevaa Tuomasta, ja siinä samalla ehti muutaman haukun luntakin napata. Isossa mäessä näin jälleen Hennan selän edessäni. Selvää oli, että oltiin saavutettu! Ja suhteellisen hyvinkin! Mäki kuitenkin oli rankka, ja vauhti meinasi tyssätä. Tuomas tuli kuitenkin vauhdilla perästä, joten pakkohan sitä oli jostain repiä sitä vauhtia. Viimeisen mäen päällä ennen maalia Tuomas sujahti ohi. Saatiin Boltin kanssa hyvä peesi maaliin, kun en kauhean pitkää etumatkaa uskaltanut Tuomakselle antaa, etten siinä samalla luovuttaisi mitaliani muille tytöille. Maaliin tultiin aivan perätysten, hyvällä vauhdilla! Ja Bolt oli kuin ei olisi koskaan juossutkaan, vaikkakin lumi tuntui maistuvan. Lindaa ei näkynyt missään. Nyt jännitti enää minkä värinen mitali olisi meidän!?
Tulokset saapuivat ja biletys alkoi! Superkoira kiidätti meidät SM-hopealle selvällä erolla kolmoseen!! Tuomas voitti minuutilla ja sekunnilla, me toisia ajalla 18min 17sek (matka 8km), Henna ja Vito kolmansina meistä 28sek perässä! Linda oli neljäs ja Vera sinnitteli lainakoiran (joka vaihtui vielä kisaa edeltävänä yönä) kanssa maaliin ja viidenneksi. Kisasta jäi loistavaakin loistavampi fiilis! Niin sanottu taistelu voitto! Tähän tulokseen päästiin taistelemalla nuori koira, nuoren kouluttajan käsissä kisavalmiiksi puolessatoista vuodessa, haalimalla tarpeeksi kisaajia SM-arvoon, maksamalla satoja euroja kisaan päästäkseen. Isoin taistelu kaikista oli kuitenkin syvästä motivaatio kuopasta kapuaminen. Jalan murtuminen reilu vuosi sitten ja siitä seurannut melkein 4kk liikkumattomuus ajoi minut säälittävän surkeaan kuntoon ja hävisi siinä samalla motivaatio treenata. Nyt ei ole enään sitä ongelmaa, ja toivottavasti ei tulekkaan!
Juniorteam!
Kisojen lisäksi viikonloppu koostui pyöreästi noin 1745 ajokilometristä erittäin vaihtelevassa säässä. Lunta tuli isoina rätteinä, tiheänä tuiskuna, aurinko paistoi ja vettä satoi. Luojan kiitos ei tarvinnut yksin selviytyä tästä urakasta! Ihanaakin ihanampi apukuski taisi ajaa lopulta suurimman osan. Kotimatkaksi saatiin oma puheradio takapenkille papattamaan, kun Vera matkasi kotiinpäin junan sijaan meidän kyydillä. Yöpymispaikatkin löytyi useampien sukulaisten ja tuttujen kautta. Roskaruokaa tuli syötyä koko vuoden tarpeiksi, mutta myös erinomaista ravintolaruokaa Rovaniemen Scandic hotellissa! Ja ehdittiin me käväistä katsastamassa myös pulkkaluokkien SM-kilpailut Ounasvaaralla. Perjantai iltana klo 18.30 oli startti ja seikkailu päättyi tänään maanantaina klo 15. Paljon sitä ehtii yhdessä viikonlopussa :)
Haluan vielä kiittää tavoitteeseeni pääsystä Samppa Nissistä jälleen tästä uskomattomasta koirasta!, Heliä Boltin eläinlääkäri toimista, Hyvinkään Stadiumin poikia täydellisestä suksihuollosta, omaa rakasta työpaikkaani Robert's Coffeeta joustavuudesta ja kaikesta siitä teestä jota olen juonut flunssan karkoituksena ennen kisoja, SiMPeKiä ja UVUa sekä JuniorSleddogsport from Finland teamia, Väinöä pitkistä hermoista kun jaksoi mun ja hullun kanssa matkata sekä kaikista eniten Veraa! Siskoani joka lähti kolmen päivän varoitusajalla toiselle puolelle Suomea kisaamaan (matkusti junalla, nukkuen sen lattialla la-su yönä), jotta Suomen juniorit saisivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahiihto luokkaan virallisen SM-arvon. On tää hienoa !!
Steele - Bolt - Superkoira Bolt - Usain Bolt. Rakkaan pikkupentuni nimen innoittajat! Poju on kyllä tässä viimeaikoina todistanut olevansa nimensä veroinen!
Joulukuun onnettomuudet selätettiin hyvin ja miltein heti toipumisajan jälkeen päästiinkin treenaamaan lumelle! Ja täytyy todeta ettei mikään ole parempaa kuin Bolt, latu, auringonpaiste ja hyvät treenikaverit! Näistä elementeistä oli meidän kulunut viikonloppu kasattu <3
VUL juniorleiri jouduttiin perumaan lumenpuutteen vuoksi, mutta muutaman junnun kanssa kokoonnuimme tänne Hyvinkäälle treenailemaan omatoimisesti. Torstaista sunnuntaihin hurjan hauskaa seuraa, tehokkaita treenejä ja suhteellisen kaaottista menoa. Torstai päivällä oli minun aika muuttaa jälleen omaan kotiin takaisin Hyvinkäälle. Torstai iltana noudin Jonnan ja Boltin veljen Rallin Pasilan juna-asemalta. Pojat tapasivat ensimmäistä kertaa pikkupentu ajan jälkeen, ja olivat parhaita kavereita välittömästi. Perjantaina päästiinkin jo treenailemaan yhdessä! Tuusulanjärven jäällä pikaiset ajelut hangessa (ei oltu vielä löydetty hyviä baanoja). Auringon paistaessa risteilimme pitkin järveä vailla päämäärää. 3km vedot ja perään hurjaa juoksentelua pitkin hankea!
Lauantai aamuna saapui tiimin vahvistukseksi Jade Lahdesta. Jadella ei ollut mukana omaa koiraa, mutta kanssamme treenailemaan oli eksynyt liuta Uudenmaanvetokoira urheilijoita, joista muutaman koiran kanssa pääsi Jadekin suksille. Lauantai oli jäätävän kylmä päivä, mutta treeni kulki hyvin lanatulla baanalla satojen muiden hiihtelijöiden seassa. Ruuhkaa oli, mutta onneksi ohitukset ovat pomminvarmoja! 6km täyskierros ja pari kappaletta 1km pyrähdyksiä. Viimeisen kilsan pääsin hiihtämään Boltin ja Rallin kanssa yhdessä! Ja nyt ei voi kuin todeta että ihan oikeasti tarvitsen toisen seisojan! Sukset, kaksi innokasta seisojaa edessä, parempaa en ole vielä kokenut! Lauantai ilta meni nauraessa hulluna, syöden vähemmän urheilijamaisesti ja kaikesta mahdollisesta höpötellen.
Shoppailtiin juniorteam asuissa Hyvinkään kauppakeskus Willassa! Päitä kääntyi perään jatkuvasti :D
Sunnuntai aamuna vielä viikonlopun viimeisiin treeneihin! Ensimmäinen 5,4km kierros ilman sauvoja perässä seisten. Toinen 5,4km kierros itsekkin hiihtäen. Kolmas 1km pyrähdys taas Boltin tahtiin. Aina mennään laukalla. Lunta haukkaillaan vasta maalissa. Uudelle kierrokselle lähtövalmiina vaikka heti edellisen päätyttyä, vaikka kilsoja olisi takana jo se 10,8. Ylpeä tässä on pakko olla. Lapsi täytti eilen kisaiän ja on kyllä niin valmis kisoihin <3
Uteliaimmat ja kärsivällisimmät pääsevät näkemään Boltin ja veljet tositoimissa! Go Pron testiajelu :)
Taas jälleen yksi viinkonloppu jonka aikana pakoilin todellisuutta hyppäämällä auton rattiin ja ajamalla minne mieli vei. Tällä kertaa starttailimme jo Torstaina, kun perjantaille suunniteltu koulutus peruuntui. Matkaseuraksi ajoimme Boltin kanssa hakemaan serkkuni Annan Helsingistä. Tankki ja mahat täyteen Hyvinkäällä, josta yhden pissatauon taktiikalla Kokkolaan. Kokkolassa asuu toinen perheeni, kummini perheineen, ihanat serkkuni (oikeasti pikkuserkkuja...) sekä muutamia hyviä kavereita.
Kokkolassa vietettyn miniloman ajan Bolt vietti juoksunarussa takapihalla ja yöt nukkuen autossa (hyvää harjoitusta tulevaisuuden kisamatkoille). Perjantaina sekä lauantaina treenailimme Kickbikellä oikein loistavat pimeän treenit. Hiekka-autotietä peltojen keskellä. Lamppujen kanssa mentiin, mutta silti ensimmäisenä iltana metsästäjä koirineen pääsi yllättämään. Toinen irtokoirista lähti kisaamaan Boltin kanssa ja liimautui aivan tämän kylkeen. Eteen ja ohi käskyt on kuitenkin juurrutettu niin syvälle Boltin päähän, että poju vain jatkoi matkaa sivulle vilkaisematta vaikka toinen roikkui kyljessä. Perjantain vajaan neljän kilometrin spurtti mentiin täysin Boltin vetämänä ja Lauantaina roikuin myös vain mukana. Siitä huolimatta oli oma kroppa oudossa jumissa. Pohja oli niin pehmeä, että pike liiraili suorillakin pätkillä. Töitä sai tehdä koko kropalla!
Molemmat treenit siis täysin ilman potkunpotkua! Bolt on loistolapsi!!!
Treenaamisen ohessa ehdin rakastua kutomiseen ja neuloin Boltille super miehekkään pipon korvien lämmikkeeksi. Tälläkin hetkellä on valmistumassa Boltille edustus takki (ei sitten yhtään isommalla projektilla voinut aloittaa...) Tavoitteena on saada puku valmiiksi talven kisoihin. Erityisesti tietysti Norjan Savaleniin.
Kutomisen ja treenien lisäksi vietin laatuaikaa sukulaisten kanssa, opettelin soittamaan rumpuja, shoppailin kirppareilla ja nukuin hyvin.
Sunnuntai aamuna super aikaisin (okei vasta 6:00) starttasin pihasta pirteän viileään aamuun. Suuntana oli Jyväskylä ja VULlin hallituksen kokous. Alkumatka sujui hyvin. Musiikki soi, eikä väsyttänyt edes pahasti. Joskus 80km ajomatkan jälkeen sää alkoi huonontumaan ja pian huomasin ajavani lumi-räntä-sohjo sateessa. Lunta tuli aivan vaakatasossa, oli vielä pimeää ja minulla oli kesärenkaat alla... Jännitti aivan kauheasti. Kun päivä valkeni pääsi näkemään kuinka kaikki tien pientareet olivat aivan lumen peitossa. Tie onneksi oli vielä sula ja lumi suli suoraan pois. Yksi noin kymmenen kilometrin pätkä oli kammottavaa sohjoa ja silloin joutuikin ajelemaan super hitaasti. Talvikeleillä ajettuja kilometrejä minulla ei siis ollut tuota aamua ennen yhden yhtäkään. Hengissä kuitenkin selvittiin! Jyväskylässä vielä pikainen pissatus Boltille, takki päälle ja sitten minä suuntasin kokoustelemaan. Muutaman kerran kävin moikkaamassa pojua kokouksen tauoilla, mutta siellä se nukkui tyytyväisenä. Kokous itse oli erittäin avartava ja oli oikein kiva saada ihmisille viimein kasvoja. Jos sitä pikkuhiljaa alkaisi pääsemään kärryille tässä hallitustoiminassa :)
Mun paras roadtrip kaveri <3
Kokouksen jälkeen oli ollut tarkoitus treenailla junnuporukalla tuolla Jyväskylässä. Porukka oli kuitenkin karsiutunut vain minuun ja Neaan, joten jätimme tällä kertaa väliin. Kotimatka alkoi vielä valoisalla. Jossain kohtaa väsy alkoi painaa pelottavan paljon, ja ennen motari suoran aloittamista ajoin tiensivuun ja otin torkut. Hyvin mahtuu Fiat Stilon takakonttiin (penkin kaadettuna) kickbike, saksanseisoja ja ihminenkin vielä. Ihan vaakatasossa Bolt kainalossa nukuin 15min (tai 1h 15min...). Tämän jälkeen jaksoi vielä huristella kotiin.
Loppuun vielä pakko hehkuttaa eilistä peruskuntolenkkiä!! Iskän ja Kodan kanssa käytiin hölköttelemässä 7km! Tuli voittaja fiilis! Etenkin kun katseli sport trackeria lenkin jälkeen. Keskinopeus 7,9km/h ja on ollut tosi tasainen alusta loppuun! muutos ihan muutaman kymmenyksen. Pitää iloita pienistä :D
Vuoden pääkisa takana ja tuntemukset sen mukaiset. Edes pitkät yöunet ja pehmeä sänky eivät pelastaneet järkyttäviltä lihasjumeilta. Tosin tällä kertaa voi olla hyvinkin tyytyväinen, että kaikki vammat rajoittuu lihasjumeihin ja mustuneeseen varpaaseen! Ei murtuneita luita tai revenneitä pehmytkudoksia!
Kouvolan SM kilpailut olivat minulle todennäköisesti kauden ainoa kilpailu, ja Boltin toinen kilpailu ikinä. Bolt starttasi ensimmäisen kilpailunsa toissaviikonloppuna Ohkolassa, canicrossin miesten luokassa Matti Laaksosen kanssa. Kouvolan kisaan Bolt pääsi juoksemaan Jasmin Köcherin kanssa tyttöjen canicrossiin. Ikä ei pojulla riitä vielä muuhun kuin canicrossiin, ja minusta ei oikein ole juoksemaan, joten tämä oli oikein toimiva ratkaisu. Kisakoiran löytäminen itselleni koirapyöräily luokkaan olikin jo astetta haasteellisempi operaatio... Viimekeväästä asti on ollut suunnitelmana kilpailla Royalilla, jonka kanssa poljettiin viimesyksynä huippu aikoja. Viikkositten sunnuntaina, kaksi päivää ennen ilmoittautumisten loppumista, tuli tieto ettei Royal pääse paikalle. Hätäisesti alettiin etsimään vaihtoehtoista koiraa, jolla uskaltaisi lähteä kilpailemaan naisten koirapyöräilyyn (junnuilta katosi SM-arvo jossain kohtaan kokonaan). Yritys oli suhteellisen epätoivoinen näin lähellä kilpailua. Jasminin kanssa päädyttiin "vaihtamaan koiria". Eli Jasu saisi Boltin canicrossiin ja minun piti kilpailla Jasminin Zorron kanssa. Ilmoitukset lähti perille, ja keskiviikkona ajeltiin treenaamaan yhdessä. Zorro ei kuitenkaan toiminut pyöräilyssä minulla. Hyvä koira joka juoksee kyllä kovaa, mutta hiukan liian epävarma pyöräluokkaan. Loppujen lopuksi vaihdoin kisakoirakseni "oman tallin" Pixelin. Bordercollie, joka on ollut kesän toipilaana. Treenikilometrejä takana aivan minimi. Vapaana juoksee kuitenkin super kovaa, joten lähdin kisoihin asenteella, että Pix vain juoksee edellä ja minä teen työt. Pixun vähäisen treenin takia jäätiin suosiolla kilpailemaan junnuihin yksin. En raaskinut lähteä pienellä bordercolliella saksanseisojien sekaan 30s lähtöväleillä kahden kierroksen kisaan.
Lauantai alkoi aikaisin kun starttasin auton Tuusulasta kohti Kouvolaa. Koirat oli juotettu tehokkaasti ja puolentoista tunnin ajomatka olikin vähän liikaa Pixelin rakolle. 200metriä ennen kilpailupaikkaa Pix lorotteli minun upouuden auton takakontin täyteen pissaa. JEi! Kisapaikka oli hieno ja selkeä, kaikki löytyi helposti. Lähtöpaikka oli muutettu esikisoista ja näytti hiukan inhinmillisemmältä juoksijoille kuin edellinen. Kisajännitys alkoi iskemään!
Katselimme lähes kaikki lähdöt ja meininki näytti hyvältä. Kahden kierroksen kisa tuotti pientä lisäjännitystä ja muutamalle koirakolle pieniä vaikeuksiakin. Junnuista ensimmäisenä radalle starttasi tyttöjen canicross. Lämppäsin Boltin hyvin ja lähtöpaikalle saapuessa koko koira oli aivan räjähtämispisteessä, kun haluisi jo mennä ja huuto oli sen mukainen!! Jasmin ja Bolt lähtivät aivan huikeaa vauhtia! Maalissa seisoin kellon kanssa ja mittailin tyttöjen välisiä eroja. Aiempien vuosien täysin ylivoimainen ykkönen Jonna ja uusi nimi Ronja saivatkin aivan täysin saman ajan ja jännitys seuraavalle päivälle oli tytöillä aivan valtaisa! Jasminkin saapui suhteellisen pian maaliin. Bolt oli vetänyt täydellä laukalla koko matkan! Ero kärkeen oli -47s. Jadella oli ollut hiukan ohitusongelmia toisen uuden junnun Seesamin kanssa, joten aivan täysi suoritus oli jäänyt tekemättä. Henna ja Eka juoksivat myös hyvän suorituksen, vaikka Hennalla olikin takana jo huikea suoritus koirapyöräilyluokssa. Bolt tuli jäähdyteltyä samalla kun lämppäsin Pixelin ja itseni.
Pixun kanssa starttasimme aivan tyhjälle radalle, joten varsinainen kisafiilis jäi saamatta. Teimme kuitenkin oman suorituksemme. Pixu on nopea, mutta silti huomasin polkevani kovempaa. Lähdössä poju joutui hiukan vetämään, muuten mentiin hihnat löysällä. Yhteen alamäkeen herra päätti käydä pissalla, joka hidasti menoa hiukan, mutta muuten olen suoritukseen tyytyväinen. Hihnat löysällä, pienellä koiralla, mäkisessä maastossa keskinopeus sinne noin 23km/h tuntumaan. Ja ei tässä aivan mahdottomasti ole treenaamaankaan ehtinyt muuton ohessa. Ja taisi olla kolmas kerta koiran kanssa pyörällä liikenteessä jalan murtamisen ja Ranskan EM kilpailuiden jälkeen :D
Ensimmäinen päivä kun oli takana oli hyvä lähteä valmistautumaan henkisesti sunnuntain kilpailuihin. Jasminin kanssa valmistauduimme pussailemalla koiranpentuja! Kyläilimme Lehtomäkien luona, jossa pörräsi 9 noin 8viikkoista vetokoiranalkua. Ei helpottanut omaa pentukuumetta ollenkaan! Onnistuin rakastumaan ehkä maailman suloisimpaan narttupentu Rumiin! Harmittaa tosissaan, ettei elämäntilanne oikein anna tilaa seuraavalle pennulle. Ehkä vähän myöhemmin Boltille sitten kaveria.
Sunnuntai alkoi reilusti lauantaita viileämpänä, mutta sehän vain lisäsi menohaluja. Suomenmestaruuksia jännättiin aivan hurjasti aikuisten luokissa. Muutoksia lauantain asetteluihin tapahtui, mutta mitalit olivat kaikki kyllä ansaittuja! Junnujen vuoron lähestyessä jännitys lisääntyi itselläkin aivan hurjasti. Bolt oli kuitenkin palautunut hyvin lauantaista ja menohaluja löytyi vaikka muille jakaa. Jasmin ja Bolt tekivät oikein lennokkaan lähdön ja maaliin saapuminenkin näytti oikein loistavalta! Ja aikakin oli tismalleen sama kuin lauantaina! Jasu ja Bolt pitivät sijoituksensa ja voittivat SM- pronssia !!!! Ykköseksi pinkoi Jonna Boltin veljen Rallin kanssa ja uusi nimi Ronja, myöskin vuotiaalla seisojalla toiseksi, vain 10 sekunnin erolla Jonnaan.
Minun ja Pixelin suoritus tuntui hiukan turhalta. Lähdettiin huvittelemaan, joskin täysillä. Pixu oli selvästi väsyneempi ja hihna oli aivan liian löysällä. Kovasti yritin kannustaa pojua juoksemaan koko reitin ajan, mutta ei siitä vauhti pahemmin kiihtynyt. Puolivälin jälkeen Pix heitti ympäri ja tarrasi kiinni pyörän renkaaseen. Hihnat solmussa, koira ja minä kilpaa huutaen hukattiin varmaan puoli minuuttia aikaa, ennenkuin päästiin lähtemään eteenpäin. Maaliin tultiin ihan mukavaa vauhtia. Itse olin ehkä liian pian palautunut, mutta ei paljon kovempaa olisi voinutkaan polkea, kun muuten olisi jäänyt koira matkasta... Aika huononi noin 40s lauantaista, mutta ainakin nyt on murrettu koirapyöräily kammo viimesyksyltä. Ensi vuonna ollaan sitten mitalikahinoissa Boltin kanssa!
Vielä oli edessä viikonlopun huipennus eli SM-viesti. Minä olin osana SiMPeK 1 joukkuetta yhdessä Jasminin ja Eemelin kanssa. Olimme viestin ainut junnu joukkue, ja siihen nähden pärjättiin oikein kivasti! Jasmin juoksi avausosuuden Zorron kanssa, minä Boltilla kakkos osuuden ja Eemeli toimi Usvan kanssa ankkurina. Jasun lähtöpaikka oli loistava, mutta takaa tultiin niin kovaa että oli parempi antaa nopeammille tietä ja lähteä imuun. Lähtö hötäkässä Zorro oli säikähtänyt toista koiraa suhteellisen pahasti, ja tämän myötä lopettanut vetämisen kokonaan. Jasmin juoksi ilman kunnon vetoapua koko matkan. Vaihto sujui hyvin, ja lähdimme Boltin kanssa todella lentämällä matkaan. Koira kyllä kulkee! Paremmin kuin hyvin! Perässä raahattava ei vain ollut helpoimmasta päästä. Lähtösuoran pystyin pyristelemään vielä kohtalaisella vauhdilla, mutta ensimmäisessä alamäessä meinasi itku tulla kun hirvitti niin paljon. Puoliväliin pystyin juoksemaan vielä ihan ok hyvin, mutta sitten iski aivan karmaisevat krampit kylkiin. Juoksuasento muuttui karmaisevaksi, jonka jälkeen vielä hengitys alkoi vaikeutumaan. Alamäet mentiin hyvin epämääräisesti, ylämäkiin yritin kiristää tahtia ja tasasella Bolt hoiti kyllä kaiken työn. Pieni loppukiri onnistui vielä, ja Eemelikin löytyi suhteellisen helposti. Oma osuus kun oli hoidettu, ei jalat enää kantaneet. Pikkuhiljaa kun sai itsensä kasaan niin Eemeli saapuikin jo maaliin. Porukan ainoa junnuteam selviytyi yhdeksänneksi koko 11 joukkueen porukasta! Itse tein joukkueemme heikoimman ajan, mutta se oli odotettavissa muutenkin.
Osuus 1 Jasmin & Zorro
Osuus 2 Tanja & Bolt
Osuus 3 Eemeli & Usva
Kokonaisutena viikonloppu oli onnistunut! Jälleen!! Isot kiitokset KVKS hienoista kilpailuista ja toimivasta kilpailupaikasta. Kiitos SiMPeK uuden jäsenen helposta mukaan tulosta! Suoraan paikka SM-viesti joukkueessa, hurjasti kannustusta kilpailuissa ja muutenkin aivan huikea seura, kiitos!! Kiitos Kaitsulle ja Kirsille nukkumapaikasta! Lipposten perheelle valjaiden lainasta! Veralle hienosta ja sitkeästä koirasta! Kiitos upeista kisakuvista: Stefan Vehkoja, Heta Lehtomäki, Katja Juntunen ja Nina Mikkonen!
Samuli Nissiselle valtava kiitos upeimmasta vetokoirasta jonka tiedän! Joka päivä luotan Bolttiin aina vain enemmän, ja joka päivä Bolt näyttää että on sen luottamuksen arvoinen!
Kiitos Jasmin, Patrik, Jade, Jonna, Eemeli, Aliina, Ronja, Henna, Heta ja Niklas.
Mua on haukuttu useasti ja mitä mielikuvituksellisimmilla nimillä, mutta kukaan ei ole onnistunut satuttamaan mua samalla tavalla kuin eräs naapurustomme asukas tässä muutama päivä sitten. Vein roskia tavalliseen tapaan molempien koirien kanssa, kuljin asuinrakennukseni parvekkeiden alta joista muutamalla parvekkeella oli asukkaat tupakalla.
Bolt kävi tarpeillaan ja jouduin hieman soveltamaan, jotta sain roskat pidettyä kasassa ja noukittua papanat. Bolt kiersi tämän taituroinnin aikana mun väärälle puolelle ja alkoi kiskomaan. Ärjäisin pojulle käskyn lopettaa ja saattoi siinä muutama ärräpää lentää kun hihna poltti kylkeä enkä asialle voinut mitään tehdä. Bolt kuitenkin oli selvästi päättänyt reittinsä, joten alkoi taistelu siitä kumpi on oikeassa. Jalalla ohjaten sain koiran kiertämään mun toiselta puolelta (kierrä käsky on Boltille tuttu ja yleensä hyvin hallussa). Sotkuamme avatessa tuli ensimmäinen isku yläilmoista. "Älä potki sitä koiraa!" Kommentti tuli täytenä yllätyksenä ja hämmennyinkin tästä suhteellisen pahasti. Koetin kuitenkin selittää toimintani, että kuinka ilman käsiä ohjasin koiraa täysin rauhallisesti kulkemaan toiselta puoleltani. Huutelija kuitenkin innostui vain lisää ja sitten alkoikin piikittelyä ja nimittelyitä lentelemään. Koirani kuulemma eivät voi hyvin jos kiroilen niille, pahoilla sanoilla pilaan niiden koulutuksen, lenkitän koiriani liian myöhään yöllä jos lähden hiljaisuuden jälkeen (klo 22) ulos jne. Seuraavaksi iski toinen naapuri (omasta rapustani, monesti rapsutellut ja ihastellut Bolttia) haukkumalla minua eläinrääkkääjäksi. Itku silmässä koetin vielä kyseenalaistaa näiden naisten näkemykset, mutta toinen koki rakentavaksi ratkaisuksi näyttää keskisormea ja kolistella takaisin sisälle. Taustatukensa menettäneenä toinen ei pahemmin jaksanut enää jatkaa. Totesi vain kuinka on niin komea koira ja todella sääli kun menee pilalle minunlaisen ihmisen kanssa, kun en sitä osaa edes hallita.
Suututtaa.
Harmittaa että tuntemattomat ihmiset kokevat tarpeelliseksi arvostella mun elämäni tärkeintä asiaa tuollaisilla väitteillä. Itse en koe olevani eläinrääkkääjä.
Mun koirat saavat ruokaa. Ja vieläpä hyvää ja laadukasta ruokaa, sopivat määrät.
Mun koirilla on raikasta vettä tarjolla.
Mun koirat saavat hoitoa (esim eläinlääkärin) kun ne sitä tarvitsevat, vaikka rahatilanne ei maailman loistavin olekkaan.
Mun koirat saavat lenkin vähintään kolmesti päivässä.
Lisäksi treenataan.
Treenien jälkeen jäähdytellään, ennen treeniä lämmitellään.
Tarvittaessa venytellään ja hierotaan paikat kuntoon.
Mun koirilla on omat pedit (ja iso sohva missä ne eivät saisi nukkua, mutta nukkuvat kuitenkin...)
Mun koirilla on leluja. Leluja joilla saa leikkiä. Leluja joilla leikitään yhdessä.
Mun koirilla on tilaa ja valoa. Niitä ei häkitetä ja ne saavat olla vapaasti kämpässä.
Mun koirat saavat rapsutteluja.
Mun koirat on sosialistettuja, ja ne pääsevät mukaan reissuihin.
Mun koirat osaavat käyttäytyä (halutessaan...) ja ne eivät ole agressiivisia tai vaaraksi ympäristölleen.
Mun koirilla on kaikki hyvin, vaikka saatan niille kiroilla.
Vaikka ne viettävät työpäivät keskenään.
Vaikka mä olenkin lauman pomo, enkä anna niiden pelleillä ihan miten vain. (vaikka satunnaisesti mua saatetaan vetää kuin pässiä narussa pitkin pihaa...(oravat, siilit ja jänikset suurimpana syynä tähän))
Minä koen vielä olevani hyvä koiranomistaja.
Tosin mielipiteensä kullakin... Ne voisi välillä vain tuoda julki asiallisesti.
Ja sitten hiukka iloisempaa asiaa :) Bolt ja siskot ja veljet täyttivät eilen vuoden <3 Onnea kaikille näille ihanille karvapalloille, jotka eivät enää niin palloja olekkaan. Hurja vuosi takana, monta samanmoista edessä!
Elämäni ylivoimaisesti ikimuistoisin viikko takana! Näin isosta kokemusten vyyhdistä kirjoittaminen järkevän kokoiseksi tekstiksi on vaikeaa, joten päätin tehdä sen päiväkirja tyyliin.
Lauantai 27.6.2015
Byebye Finland, Hello Norway!
Ready to go!
Kello 2.30 herätyskello soimassa ja parin tunnin yöunien jälkeen superpirteänä ylös sängystä. Puolitoista tuntia tiukkaa ravaamista ympäri kämppää, matkatavaroiden tarkastus, aamupalaa, Boltin väsyttämistä frisbeellä ja järjetöntä stressaamista reissuun lähtemisestä. Kello 4.00 Jasmin ja Kurre kaarsivat pihaan ja armoton autoon sulloutuminen pääsi alkamaan. Koirille oli varattu matkalle häkki auton takakonttiin jossa molemmilla oli omat tilat. Etukäteen oltiin hiukan jännitetty poikien toimeen tulemista, mutta ne huolet voitiin unohtaa heti kun pojat kohtasivat. Ongelmia ei ollut ja jo Turun satamassa oli armoton riehumisleikki käynnissä! Laiva starttasi Turusta määränpäänä Tukholma. Koirat oleskelivat matkan autossa nukkuen, eikä kummallakaan ensikertalaisella ollut mitään ongelmia! Me ihmiset lepäilimme (nukuimme samperin sikeästi), söimme buffet aamiaisen ja nautimme viimehetken wifi yhteyksistä. Tukholman satamaan pääsimme iltasella, jossa vuorossa oli ensimmäisenä koirien kävelytys ja ruokinta. Tästä matka jatkui Ruotsin läpi aina Norjan puolelle. Kurre ajoi, minä ja Jasmin ehdimme intoilla koko leirin läpi ja popitimme musiikkia. Kerran matkan aikana oli suhteellisen hurja hetki. Oikeastaan yön pimeinpään aikaan edessä seisoi valtavan kokoinen uroshirvi. Muutama sydämenlyönti jäi väliin, mutta luojan kiitos Kurt oli hereillä ja refleksit toimivat nopeasti. Hirvestä selvittiin ja Norjan puolella päästiinkin jo nukkumaan.
Finnishgirls
Journey started!
Sunnuntai 28.6.2015
Skeikampen and new peoples!
Joskus aamuviiden aikaan starttasimme parkkipaikaltamme jostain Ruotsin ja Norjan rajalta. Aamutuimaan kohtasimme vielä kolmen naarashirven lauman, jotka onneksi olivat liian nopeita ja fiksuja jäämään auton alle. Jasminin kanssa nukuimme sujuvasti kaikkien kiinnostavien (ja mulle tuttujen!!) maisemien ohi. Lillehammer jäi näkemättä, ja moni muukin hieno näkymä. Gausdalin kohdalla heräsimme keskelle superkuumaa auringon paistetta. Jokusen aikaa pyörittiin Gausdalin keskustassa etsimässä mc donaldsia (joka oli ihan varmasti siellä vielä kaksi vuotta sitten). Terveellinen aamupala jäi kuitenkin syömättä, mutta kartta Skeikamppeniin löytyi!! Pientä ja kiemuraista tietä n. 10 km jatkuvasti nousten. Mäen päällä maisemat olivat kerrassaan upeat, ja parasta siinä olikin se että juurikin noissa maisemissa viettäisimme seuraavat 7 päivää.
Leiripaikalle Skeikampeniin oli tässä vaiheessa ehtinyt paikalle vain Briteistä saapunut Rowan äitinsä kanssa. Aikaa leirin alkuun oli vielä 6 tuntia joten tekemistä oli keksittävä. Jasminin kanssa vedettiin vaelluskamat päälle ja lähdettiin valloittamaan vieressä ollutta mäennyppylää. Valitettavasti matka tyssäsi sähköaitaan (joka ei näyttänyt sähköaidalta). Maisemat olivat kuitenkin huimat jo tässä rinteen puolivälissä, joten kipuaminen ei ollut turhaa. Kello neljä iltapäivällä pääsimme majoittumaan huoneisiimme ja viideltä kokoonnuimme meeting roomiin katselemaan ketä meitä leirillä oikein oli. Tämän jälkeen ruokailua (tätä oli odotettu ja ylitti kyllä kaikki odotukset!!). Illan päätteeksi vielä aivan hullua nimienmuistamis leikkiä (ei ole helppoa lausua, saati muistaa lähes kuuttakymmentä norjalaista nimeä) sekä leikkiä nimeltä karhut ja sudet. Naurettua tuli paljon jo heti alkuun! Ja uni maistua illalla erittäin hyvin!
Our training jackets.
Maanantai 29.6.2015
Day one - this really is training camp!
Ensimmäinen treenipäivä! Aamu aloitettiin aamupalalla, joka oli ainakin mulle aivan täysi unelma! Joka makuun löytyi jotain! Itse suosin vastaleivottua tummaa leipää, jugurttia ja tuoreita hedelmiä. Aamupalasta lähdimme treenaamaan koirat. Kickbikeilla ja pyörillä ajelimme rauhalliseen tahtiin noin parinkymmenen koirakon porukassa. Ohituksissa ei ollut kenelläkään ongelmia ja lenkki oli mukavan rauhallinen. Pysähtelimme juottamaan koiria ja vuorenhuipulle päästessämme koirat pääsivät myös uimaan järveen. Takaisin tullessa pysähdykset vielä hiukan useammin. Jossain kohtaa treeniä aloin miettimään, että onkohan liian pitkä matka Boltille kun tuntui useammalta kilometriltä. Boltissa ei kuitenkaan näkynyt mitään väsymisen merkkejä, vauhdin pidin rauhallisena (vaikka poju olisi halunnut kovasti rynniä kärkeen) ja pysähtelimme usein. Kertaakaan ei otus sortunut raville ja muutenkin juoksu näytti sulavalta sekä palautuminen taukojen aikana nopeammalta kuin monella muulla.
Our backyard!
So clean room...
Koiratreenien jälkeen oli aamiainen sulanut sopivasti, jotta pystyimme lähtemään omien treenien kimppuun. Vuorossa oli intervalli treeni vuorenrinnettä ylös. 2min juosten niin kovaa kuin jalat kantoivat ylöspäin. Tämän jälkeen minuutin tauko ja uusiksi. Loppujenlopuksi viiteen kertaan. Treeni lähti omalta osalta hyvin käyntiin, mutta jo ensimmäisen etapin loppuosassa alkoi tuntua että happi loppuu aivan totaalisesti. Useampi vuosi sitten diagnosoitu äänihuulten toiminnallinen häiriö ilmoitteli jälleen itsestään. Tauon aikana sain itseni kasaan ja hapen kulkemaan, mutta jo seuraavalla etapilla kohtaus tuli jo paljon aiemmin. Neljännellä etapilla lähti jalat alta. Ja viidennen aikana keräilin itseäni rinteessä, kun muut pinkoivat mäkeä. Viimeisimmästä kohtauksesta on kulunut vajaa kolme vuotta ja täytyy sanoa ettei ole ollut ikävä sitä tunnetta. Nyt suuri vaikutus oli varmasti sijainnilla. Skeikampen sijaitsee noin 800 metrin korkeudessa ja vuori jolle kiipesimme treenin aikana nousi sinne noin tuhanteen metriin. Ilma oli siis reilusti ohuempaa kuin mihin olen täällä koti Hyvinkäällä tottunut. Heti intervallin perään tehtin vielä pikaiset lihaskunto treenit ja venyttelyt musiikin soidessa. Rankkojen treenien jälkeen pääsimme onneksi suhteellisen pian jo syömään! Lounas oli aivan yhtä hyvää kuin kaikki muu ruoka Skeikampenissa! Lounaan jälkeen oli vuorossa teoriaa ja esitelmä yhden Norjalaisen tytön rohkeasta kisasta Femundlopetissa.
Jälleen oli aika vetää treenikamat päälle. Iso osa porukasta suuntasi rullahiihtämään. Minulla ja Jasminilla ei kuitenkaan tuommoisia hienouksia ollut, joten liityimme kickbike porukkaan. Ajoimme pikeillä viisi kilometriä alas vuorelta asfaltti tietä pitkin ja vauhti oli aivan mahtavaa!! Vetäjämme Sigve ei ollut tarpeeksi nopea joten hiukan joutui matkan aikana jarruttelemaan, muuten vauhdit olisivat olleet jotain mieletöntä! Noin viidenkilometrin päästä Skeikampenista vaihdoimme suunnan ja lähdimme hissukseen potkuttelemaan kohti huippua. Suhteellisen pian kyllästyimme Jasun kanssa vauhtiin ja kysäisimme luvan lähteä edeltä. Vastaukseksi tuli, että kun ollaan tämmöisiä ammattilaisia niin voidaan kyllä mennä :D Vieläkin suhteellisen rauhallisella tahdilla potkuttelimme mäkiä ylöspäin ja pian olimmekin perillä. Seuraavat kikkaroitsijat saapuivat viisitoista minuuttia meidän jälkeen!!! Tästä syystä Lena tulikin pian kysymään meiltä jos haluaisimme seuraavana päivänä pitää pientä kickbike koulutusta muille leiriläisille. Tottakai suostuimme! Ja jälleen oli aika syödä :)
Ruuan jälkeen harjoittelimme ensiapua, eli meille suomalaisille aivan tuttuja asioita. Elvytystä, kylkiasentoa ja muuta hyödyllistä. USAsta saapunut tyttö Lily kertoi ettei ollut koskaan ikinä tehnyt mitään vastaavaa ja järkyttyi kun kerroimme, että Suomessa harjoittelemme ensiapua jo peruskoulussa. Kaikkea sitä oppii eri kulttuureista!
Nukkumaan meno tuntui hurjan hyvältä! Päivä tuntui viikolta!
Tiistai 30.6.2015
Day two - kickbikes and pretty views!
Aamu toimi edellisen tavoin. Koirien treenit tänä aamuna vain ennen aamupalaa. Tällä kertaa ilma oli jo suhteellisen kuuma koirien treenaamiseen, joten menimme erisuuntaan, kohti toista vuorenhuippua. Samassa porukassa, jälleen kimpassa ajaen ohittelimme koirakoita Boltin kanssa. Jätimme treenin kesken ennen muita, kun sattui löytymään sopiva joki koiran kastelemiseen. Kastelun jälkeen kotimatka oli taas samaa vauhtia kuin mennessä.
Aamupalan jälkeen vuorossa jälleen teoriaa ja keskustelua siitä miten tulisi käyttäytyä kisaradoilla, treenatessa, ja oikeastaan kaikkialla missä liikkuu koirien kanssa. Teorian lisäksi jatkui esitelmä Ellan Femundslopetista. Teorian jälkeen lähti yksi porukka maastopyöräilylenkille vuorille (itse olisin hirvittävästi halunnut tuonne mukaan mutta kickbikella ei olisi ehkä ihan pysynyt porukan perässä). Loppuporukka jakautui jälleen rullahiihtäjiin ja kickbike ryhmään. Kickbike osallistujat kiersivät kolmen pisteen rataa, joista yksi oli Tanjan ja Jasminin potkutekniikkakurssi. Lähtökohdat norjalaisten potkutyylissä olivat kammottavat. Jalat nousivat pahimmillaan päänkorkeudelle, lantio vispasi edestakaisin potkujen mukana ja jalkaa ei vaihdettu ollenkaan. Muutamalla pikkuvinkillä saimme porukan näyttämään siltä, että jopa Kaitsu olisi voinut pystyä katsoa menoa. Tärkeimmät kikat potkutehojen maksimoimiseen säästimme kuitenkin suomalaisille. Täytyyhän meillä jokin etu olla tässä hommassa. Muut pisteet olivat mm. pujottelua ja tekninen crossirata. Itse tykästyin crossirataan!! Meno oli hauskaa vaikka tässä pienessä ei kunnon vauhteja saanutkaan (Skeikampenissa oli isompikin, joka oli mun ehdoton suosikki!!). Treenien jälkeen lähdimmekin jo syömään.
Ruokailun jälkeen aloimme ihmetellä kun maastopyöräilijöitä ei näkynyt eikä kuulunut. Useampi tunti meni ihmetellessä ja iltapäivän ohjelmakin kärsi tästä. Vajaalla porukalla kuuntelimme Ruotsalaisten tyttöjen esitelmän valjakkourheilusta ruotsista. Esitelmän aikana maastopyöräilijöitä alkoi ilmaantumaan keskuuteemme. Porukka oli hajaantunut ja eksynyt. Pikkuhiljaa kuitenkin kaikki löysivät tiensä takaisin Skeikamppeniin. Kaikki olivat erittäin väsyneitä ja nälkäisiä, joten ruokailu osui hyvään kohtaan!
Ruokailun jälkeen lähdimme yhdessä kävelylle koirien kanssa. Jasminin kanssa päätimme kuitenkin erkaantua porukasta ja kiipesimme katselemaan maisemia ylös rinteeseen. Lenkin jälkeen katselimme videoita youtubesta (valjakkourheiluaiheisia, mm. minun video Puolan kaatumisesta :D ) ja samaan aikaan valmistimme seisinkejä ja hihnat koirille. Puuha oli hauskaa ja rentouttavaa. Uni maistui jälleen!
Just love this pic!
Keskiviikko 1.7.2015
Day three - hiking and burning!
Yksi omista suosikkipäivistäni! Aamulla syötiin mahat jälleen täyteen aamupalalla ja pakkasimme eväät mukaan päivän reissua varten. Kello yhdeksän jakauduimme kolmeen ryhmään ja lähdimme vaeltamaan. Koirat hihnoissa seikkailimme vuoristossa kuusi tuntia! Kiipesimme ainakin kahdelle oikeasti isolle huipulle, josta näki Länsi-Norjan lumihuippuisille vuorille asti! Olen aina pitänyt vaeltamisesta ja tämäkin oli oikeasti hauskaa! Erityisen mukavaa oli kun kannettavaa ei ollut paljoa, seura oli hyvää ja ilma loistava (tosin ehkä jopa liian loistava). Ainoa huonopuoli oli hurjasti vetävä Bolt. Kuljimme ilman valjaita ja vetokamoja, mutta Bolt piti tätä reissua aivan selvästi nopeuskilpailuna. Poju oli jatkuvasti rynnimässä keulille. Taistelun kautta ipana väsähti vetämiseen jossain kohtaa ja sain lepotauon käsille. Loppuvaiheessa vaellusta törmäsimme pieneen järveen, jonne Bolt nykäisi mut perässään. Uitin sitten kolme koiraa, kun vaatteet oli jo kastunut. Loppumatka meni veden litistessä kengissä, ja olo oli mitä mahtavin kun sai ottaa ne pois!
Vaellukselta tarttui mukaan pahasti kärventynyt iho. Rinta, hartiat, naama, selkä, pohkeet, reidet ja korvat paloivat auringossa aivan tulipunaisiksi. Aurinkorasva olisi ollut hyvä pakata mukaan toppa- ja sadetakin tilalle.
Torstai 2.7.2015
Day four - fun time!
Jälleen päivä jonka aloitimme saman kaavan mukaan. Koirien juotto, aamupissat, kuntotarkastus ja aamupalalle. Aamupalan jälkeen kokoonnuimme jälleen meeting roomiin ja jakauduimme kahteen ryhmään. Ryhmissä aloimme pohtimaan treeniohjelman tekoa. Kävimme läpi tapoja tehdä ja toteuttaa suunnitelma, jonka avulla toivottavasti saavuttaa tavoitteet. Toteutimme myös pienemmissä ryhmissä laaja-alaisen treeniohjelman lajin aloituksesta päätavoitteen saavuttamiseen. Ryhmämme (Minä, Jasmin, Laura & Lily) suunnitteli ohjelman, jonka avulla pystyisi polkemaan yksipyöräisellä läpi Euroopan. Toteutimme suunnitelman huumorilla, mutta harjoituksesta oli oikeasti hyötyä!
Red like a lobster...
Seuraavana oli vuorossa canicross-viesti sponsori ryhmien välillä. Juoksimme kilpaa yhdeksän etapin viestin ylös vuoren huipulle. Ryhmämme (kickbike) voitti koko viestin ylivoimaisesti, ja ainakaan mulla ei ole koskaan ollut noin kivaa canicrossatessa!! Jaoimme viestin etapit tason ja iän mukaan. Itse olin seitsemännellä etapilla, eli melkein jo huipulla. Oma pätkäni oli liukasta liuskekiveä ja suhteellisen tiukkaa nousua (vuori jyrkkeni aina ylöspäin mennessä). Jännitin alkuun että mitenköhän tulee menemään, etenkin siinä kohtaa kun tajusin, että joudumme Boltin kanssa lähtemään tyhjiin (koska johdimme jo tässä vaiheessa). Bolt oli kuitenkin intoa täynnä ja lähti kuin raketti. Mullakin jalka nousi keveästi ja päästiin juoksemaan lähes koko etappi täysillä. Vasta aivan viimeisessä jyrkemmässä Bolt siirtyi raville. Ja olin kyllä helskutin ylpeä pojusta, ja tottakai koko meidän joukkueesta (ja ehkä vähän itsestänikin)
Lounaan jälkeen sai jälleen valita lähtisikö rullasuksimaan vai kikkaroimaan, ja koska suomalaisia ollaan niin vaikea arvata kumpi Jasun kanssa valittiin. Kickbikailimme ylös vuorella olevalle järvelle, kerran järven ympäri ja siitä pääsimmekin uimaan. Vesi oli mukavan viileää (silti lämpöisempää kuin suomessa) ja polskuttelu teki terää! Uinti tuokion jälkeen potkuttelimme kilpaa vuorenrinnettä alas. Skeikamppeniin palattuamme lähdimme kickbikejen kanssa isolle crossiradalle. Rata oli aivan huikea! Etenkin ensimmäinen puolikas oli pelkkää rakkautta (jälkimmäinen puolikas ylämäkeä...) Otimme radalla aikoja kaikille halukkaille ja kilpailimme keskenään. Torstain ajoista minun oli kolmanneksi paras kaikista kickbikella menneistä!! Päivän parhaan ajan Brittiläinen Rowan juoksi!
Kickbike riehumisten jälkeen oli vuorossa dressuria eli tottelevaisuutta. Tätä hetkeä olin pelännyt useasti viikon aikana. Boltti ei ole vielä ihan päässyt tuohon tokoilun makuun. Me kuitenkin pärjättiin oikein hyvin!! Isoin ongelma oli ympärillä oleva hälinä, mutta kyllä poika teki kaiken mitä pyysin! Ja sitten saatiinkin taas ruokaa :D
Jasmin
Sigve
Me!! :D
Rowan
Tessa
Ruuan jälkeen tehtiin jotain mikä olisi saanut kenet tahansa Kaitsun oppeja kuunnelleen kauhistumaan. Ohjelmassa oli kickbike/pyörä ensiapua. Eli suomeksi purimme pyöriä ja kickbikeja osiin ja kasasimme toiseten purkamat. Omani onneksi purettiin nätisti ja itse sen osasin kasata helposti, mutta esim Julien kickbikesta irroitettiin aivan kaikki, levyjarruja myöten... Nukkumaan pääsy oli jälleen hieno hetki !
Perjantai 3.7.2015
Day five - my favorite!
Ensimmäinen erilainen aamu. Heti aamupalan jälkeen pakkasimme Jasun kanssa koirat autoon ja lähdimme etsimään Gausdalin eläinlääkäriä. Koirien madotus oli pakko hoitaa alta pois, jotta päästäisiin vielä takaisin Suomeen. Eläinlääkärireissulta palailimme supervauhdilla takaisin leirikeskukselle, viidessä minuutissa vaatteiden vaihto ja menoksi. Kickaroimme kahdeksan kilometrin päähän vuorille, jossa oli ohjelmassa muta/suojalkapalloa. En ole ikinä koko elämäni aikana kokeillut mitään niin hauskaa! Ihmisiä lenteli, mutaa lenteli ja jossain kohtaa pallo unohtui aivan kokonaan. Kenelläkään ei ole hajuakaan kuka voitti tai hävisi. Mutaisina ja hymyillen reilut kuusikymmentä nuorta ja ohjaajaa pulahti järveen uimaan ja putsaamaan pahimmat mudat vaatteistaan. Kotimatka sujui märkinä. Osa porukasta oli tullut suolle juosten, ja alamäkeen moni näistä yritti saada kyytiä pyöräilijöiltä ja kikkaroitsijoilta. Yksi vetäjistämme Micke nappasi mun piken mäkeen, juuri ja juuri pääsin kyytiin ja laskettiin hirvittävää vauhtia mäki alas. Pelotti. Vauhti oli karmaiseva ja mun ainoa tuki oli Micken hartiat. Mäen alla luovutin ja hyppäsin Jasun kyytiin. Yhdessä potkittiin takaisin leirikeskukselle. Suihku tuntui tämän jälkeen maailman parhaalta idealta! Ja ruoka!
Loppupäivä kului rentoutuessa. Kuuntelimme esitelmiä, kävimme uimassa (uima-altaassa) ja pidimme hauskaa. Illalla olin jälleen aivan poikki. Jasmin jäi juttelemaan huonekaveriemme kanssa olohuoneeseen ja minä menin nukkumaan. Meni ehkä kaksi sekuntia ja olin aivan umpiunessa. Unta ei kestänyt kuin 30min ja sitten Sigve pölähti toppatakissa huoneeseen. Käsky kävi pukea lämpöiset vaatteet päälle, ottaa ylimääräinen t-paita, koiran hihna, kypärä, ja aurinkolasit mukaan ja tulla ulos. Siis keskellä yötä!! T-paita puettiin päähän, samoin kuin kypärä ja aurinkolasit. Kipusimme Kristofferin pakettiautoon ja meidät ajettiin silmät sidottuina vuorille. Autosta ulos, ohje lappunen käteen ja toimintaa. Käsky oli selviytyä takaisin leiriin jäämättä kiinni vetäjille, jotka partioivat teitä pitkin autoilla. Reilun kymmenen ihmisen porukkamme lähti loikkimaan pitkin jänkää auton valokeiloja vältellen ja suhteellisen pitkälle pääsimmekin, kunnes ryhmämme jäi kiinni väijytykseen. Alkuperäinen ajatus oli että meidät palautettaisiin takaisin lähtöpaikkaan, mutta onneksi saimme jatkaa matkaa samasta kohtaa hetken seisoskelun jälkeen. Tässä vaiheessa jakauduimme pienempiin ryhmiin. Minä, Jasmin, Laura (Saksa) ja Lily (USA) kuljimme omassa porukassamme ja matka kulki joutuisasti. Jossain kohtaan norjalainen Henrik liittyi seuraamme, joten meitä oli viisi. Kuljimme järjettömissä pusikoissa, umpikorvessa, ylitimme joen kävelemällä läpi, seikkailimme poluilla ja bongailimme lampaita. Vetäjiä ei enää näkynyt, joten viimeiset 500m juoksimme täysillä tietä pitkin. Suhteellisen ensimmäisten joukossa takaisin leirissä ja nukkumaan kello 4.00. Herätykseen 3 tuntia.
We just LOVED IT :D
True norwegian fashion!
Lauantai 4.7.2015
Day six - silly silly relay...
Viimeinen päivä, ihmiset muistuttivat zombeja, mutta meno oli silti loistava joskin jo hiukan haikea. Ennen aamupalaa lähdimme treenaamaan koiria, mutta keli oli jo aamusta niin kuuma, että käännyimme jo melkein heti takaisin Jasun kanssa. Aamupalan jälkeen oli vapaamuotoista treenaamista toiveiden mukaan. Minä ja Jasmin pyysimme Tessaa treenaamaan meidän kanssa portaita. Vedimme kolmistaan oikein tehokkaan rappustreenin lihaskuntoineen.
Our lovely Lily <3 love u !
Me, Stine, Laura, Lily & Jasmin
Finnishgirls and germangirl
Lounaan jälkeen oli vuorossa maailman hulluin viesti. Etappeihin kuului canicrossia, pieni crossirata kickbikella, oudon mönjän juomista, ison crossiradan ajamista kickbikella (minun osuus!), rullahiihtoa, ampumista, ilmapallojen puhaltamista, pulloon pissaamista, pyöräilyä pienimmällä vaihteella, salaattikastikkeen juomista ja viimeisenä osuutena juoksua mäkeä ylös ja alas. Meidän joukkue kuului porukan keskitasoon, mutta viesti oli järjettömän hauska, joten eipä tuolla niin väliä! Oma etappini meni mitä loistavimmin! Sain reilusti eteeni lähteneen pojan melkein kiinni! Huippu kivaa! Ilta meni rennolla meiningillä. Liitouduin Sigven (yksi vetäjistä) kanssa tiimiksi ja menimme vesisotaa nuorempia junnuja vastaan, teimme jekkuja muille ja pidimme hauskaa. Illalla lenkitimme vielä koirat pitkällä lenkillä ja juttelimme. Viikon aikana minulle oli herännyt haave olla ensivuonna yksi ledereistä. Ja tämä haave ei kuulemma olisi ihan mahdoton edes! Jännityksellä jään odottelemaan!! Hengailimme pitkälle yöhön ulkona höpötellen ja koirien kanssa touhuten. Pian kuitenkin meidät käskettiin jälleen autoihin ja meidät ajettiin vuorille. Tällä kertaa eri suuntaan, mutta muuten suunnitelma sama. Mun matka tyssäsi noin puoliväliin kun ampiainen (tai joku) pisti nilkkaan ja kävelystä tuli kivuliasta. Pääsin kuitenkin seuraamaan ajojahtia huippupaikalta autosta, ja ottamaan osaa vetäjien järjestämään kauhutaloon.
Team Kickbike !
Sunnuntai 5.7.2015
Day seven - I don't want go home
Itku tuli. Pakkaamisten, aamupalan ja lounaan jälkeen oli aika sanoa heipat. Tuntuu järjettömältä, että osaa näistä ihmisistä ei välttämättä näe enää ikinä... Aivan mielettömiä ihmisiä! Aivan mieletön ikävä! Koko matkan Tukholmaan mietin päässäni että miten pääsen takaisin, milloin näen näitä ihmisiä taas. Päätös lähteä tulevana talvena Lillehammeriin kilpailemaan EM-kilpailuihin vahvistui jokaisen kilometrin myötä.
Team kickbike <3
Miss u so much ...
Specially u Lily :3
Maanantai 6.7.2015
Back home...
Laivalla. Haikeissa tunnelmissa. Nukkuen univajetta pois. Illalla kotona. Edelleen haikeissa tunnelmissa...
Perfect week !!
I am so sorry cause I can't write this in English (eller Norsk ). I just want to say to you guys that you are amazing and I really hope we will see on future. Maybe next year in Sommerhundekjørerskolen!! Or EC-2016 in Lillehammer! Love u <3
