Jatkoaika talveen

Monella Etelän valjakkourheilijalla on viimevuosina ollut talvikausien treenaaminen jäänyt hyvin vähäiseksi. Kilpailuihin on tullut lähdetty helposti vain muutaman vedon treeneillä. Meillä ainakin on ollut tapana käydä "treenaamassa" lumitreenit kisoissa, ja muuten ollaankin sitten kiskottu kickbikella. Tänä vuonna tämä tapa alkoi todella tympiä, eikä kisaaminen ollut yhtä mukavaa kuin mitä pitäisi. Varmasti vuoden paras päätös oli kuitenkin ottaa täydellinen irtiotto arkeen ja muuttaa lumen perässä kevättalveksi Lappiin. Työharjoittelu Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä loi tähän ajatukseen hyvät puitteet, ja vaikka kahden kämpän maksaminen ja palkkatyön keskeyttäminen vaativat uhrauksia en kadu päätöstäni hetkeäkään. 

Bolt Kaunispään huipulla

Pikkuveljet ja Bolt, Popo sekä Koda

Kuuden viikon työharjoittelu Lapin keskussairaalassa tuli eilen täyteen. Kuusi viikkoa Rovaniemellä riitti kevyen Lappi-kuumeen syntyyn. Erittäin onnistunut harjoittelu huikealla osastolla, jossa sai oppia järjettömän paljon uusia asioita, sekä elämää lumisessa ympäristössä, joka loi mahdollisuudet vaikka minkälaiseen aktiviteettiin. Harjoitteluni oli kaikin puolin onnistunut, ja ohjaajien osalta kävi kyllä hillitön tuuri! Kaikki hiljaiset hetket osastolla käytimme hiihdosta, treeneistä, ruokavalioista, koirista ja suksista puhumiseen. Tylsää hetkeä ei päässyt tulemaan ja sisätauti tietämyksen lisäksi tiedän nyt paljon enemmän treenaamisestakin.
Töissä kävin tiiviisti, jopa hiukan yli vaadittujen tuntimäärien ja vapaa-ajalla vietimme Boltin kanssa aikaa ladulla tai hangilla hiihdellen. Uni maistui iltaisin eikä tullut tylsää vaikka lähes koko elämä jäikin etelään. Muutama rakkaista ihmisistä tuli etelästä asti ihan vain meitä katselemaan, joten ihan pelkän Boltin kanssa ei tarvinnut keskustella kaikkia iltoja. 

Rovaniemellä on erittäin toimiva ja aktiivinen kimppatreeni järjestelmä ja koirahiihtovuoroja löytyi jokaiselle illalle. Iso kiitos tästä kuuluu RPKK:lle joka otti meidät avosylin vastaan ja mukaan treeneihin! Useita kertoja viikossa kävimme Boltin kanssa hiihtämässä hiihtovuoroilla. Ounasvaaran stadionilla saatiin useita loistavia ohitustreenejä, kierrokselle lähtöä ja vastaan tulevien ohittelua. Lisäksi hiihtäjää rääkättiin reippaasti mäkisemmässä maastossa kuin mihin on tullut totuttua. Oukun latujen lisäksi hiihdeltiin välillä Pöyliövaaran hiukan helpommalla ladulla ja vapaat aamut vietimme pitkälti jäällä hiihdellen Bolt vapaana juosten. Kimppatreenit olivat meidän viikkojen kohokohtia kun pääsi hiukan olemaan sosiaalinen ja tekemään porukassa, jotain semmoista mistä kaikki varmasti nauttivat täysillä. Ja ei ne treenit muutenkaan pahaa tehnyt meidän kunnolle saati hiihtotekniikalle. 

Paras kamu kympin hiihtelyn jälkeen <3

Lähes koko kuusi viikkoa meni Rovaniemen rajojen sisällä, mutta muutama pakollinen poistuminen kauemmaksi oli koettava. Kävimme pääsiäisenä pyörähtämässä Törmis-Cupissa Törmävaaralla. Koirahiihtokisa jossa hiihdeltiin 5km kahtena päivänä. Tulokset ei nyt mitään sen ihmeempiä olleet, mutta meillä oli hauskaa. Hiihtäminen tuolla oli lähinnä selviytymistaistelu kun ei suksi toiminut alla ollenkaan, mutta koira kulki erityisesti sunnuntain startissa todella hyvin. Maanantaina oltiin vähän vaisumpia, tosin vaikutusta saattaa olla autossa nukutulla yöllä.

Lauantain starttia © Mari Moisala

© Mari Moisala

Viime viikonloppuna lähdimme päiväreissuksi pohjoiseen. Tuomaksella oli työkeikkaa Ivaloon, joten hyödynsin kyydin tuntureille. Saariselällä kävimme huiputtumassa kaksi tunturia. Kaunispään ihan vain maisemien katselu tarkoituksessa ja autolla, mutta Kiilopään huippua lähdimme tavoittamaan suksilla. Latu ylös ei ollut pitkä, mutta nousua riitti. Pari kilometriä kiivettiin latupohjaa, jonka jälkeen könyttiin haarakäyntiä vajaa kilometri hangessa. Maisemat olivat kuitenkin täysin sen arvoiset! Aivan upea paikka tuo Saariselkä! Alaspäin tultiin kovaa ja taidettiin molemmat Tuomaksen kanssa heittää komeasti nurin kun yritettiin selvitä hangessa lasketellen normaaleilla luisteluhiihtosuksilla.

Matkalla ylöspäin. © Tuomas Notko

Huipulla! © Tuomas Notko

Rovaniemi ja Lappi yleensäkin valloitti meidän sydämet sen verran hyvin, että eiköhän tännepäin tule suunnattua toistekin. Vaikka ihan töihinkin. Ison osan viihtymisestä tekivät loistavan harkkapaikan ja vielä parempien säiden lisäksi nämä Rovaniemen ystävät! Kiitos erityisesti Tuomas, Kati, Vesku ja Anu kivoista kimppatreeeneistä ja kaikesta muustakin :) Tänään suuntamme takaisin Etelään, jossa vastassa jo täysi kevät. 

© Tuomas Notko

Maaliskymppi ja muutto lumen perässä

Eilen kilpailtiin kauden viimeinen virallinen startti. Tällä kertaa lähdettiin niinkin kauas kuin Ylikiiminkiin. Tosin suunta oli vieläkin kauemmas eli Rovaniemelle. Huomenna alkaa työharjoittelu Lapin keskussairaalassa, joten yhdistettiin matka pohjoiseen samalla kisareissuksi.

Koiran hyvä vetofiilis tarttui myös hiihtäjään © Mari Moisala

Matkaan lähdettiin jo perjantai aamuna ja suunnattiin ensimmäisenä Kokkolaan sukuloimaan. Tosin meinasi matka tyssätä jo Alavuuden kohdalla, kun Italialainen päätti ettei luminen keli ole sitä varten (lupaa hyvää kun rovaniemellä tätä lunta riittää). Punto siis sammuili kesken ajon koska lumipöllyä oli päässyt moottoritilaan. Onneksi pohjanmaalla ovat jo tottuneet pelastamaan meikäläistä erinäisten Fiatien ongelmien kanssa. Käsky kävi olla ajamatta rekkojen perässä, ja matka sai jatkua. Lauantai aamuna sitten starttasimme Kokkolasta kohti Oulun seutua. Suuntana tosiaan OPKY:n järjestämät koirahiihtokilpailut. Tavoitteena näille kisoille oli saavuttaa Boltille viimeinen vetovalion arvoon vaadittava serti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pitäisi hiihtää 10% sisään voittajan ajasta. Ei mahdoton tavoite, mutta kisassa kuitenkin mukana sen verran kovia nimiä, joten kovaa pitäisi tehdä töitä.

Etukäteen tiedettiin että latu on helpohko, joka oli pelastus meille. Minulla oli taustalla parin viikon flunssajakso, joista yhden viikon olin oikeasti niin huonossa hapessa ettei sängystä ollut poistumista. Bolt ei siis ollut päässyt oikein treenaamaan ja minäkään en ollut kuin yhden hiihtotreenin tehnyt muutaman viikon aikana. Boltin vähäisissä vedoissa meno oli kuitenkin tuntunut paljon paremmalta kuin alkukaudesta, joten luotto koiraan oli kova (niinkuin aina).

Kisapaikalla kävin hiihtämässä Katri Loukusan kanssa kisareitin lämmittelyksi ja kyllä teki jo se viisi kilometriä järjettömän pahaa. Tuttuun tapaan suksi ei oikein luistanut ja oma kroppa tuntui aivan vetelältä. Positiivisena puolena latu oli hyvän tuntuinen ja hiihtotekniikka ei tuntunut aivan kamalalta.

© Mari Moisala

© Mari Moisala

© Mari Moisala

Kisaan starttattiin kolmantena kaikista päivän osallistujista. Bolt oli aivan lentoon lähdössä ja ensimmäiset pari kilometriä tuntuikin jotenkin poikkeuksellisen vauhdikkailta. Jo ensimmäisellä pitkällä suoralla näimme edessä hiihtävän Katrin selän (kaukana edessä). Pikkuhiljaa hivuttauduimme lähemmäs ja kierrokselle lähdettäessä hiihdettiin jo aivan peräkkäin. Ohitus meni nätisti, vaikka kisalatu oli hiukan kapea. Toisen kierroksen ensimmäiseen mäkeen alkoi tuntua pahalta. Vielä pystyi wassuttamaan, mutta oma kunto loppui kyllä aivan täysin. Samaan aikaan takaa tuli B-luokan koirakko ensimmäisellä kierroksellaan meidän kantaan kiinni. He pyysivät latua ja minä kiltisti keräsin Bolttia lyhyemmälle ja hiihdin sauvoitta loivaan alamäkeen. Tämä koirakko ei kuitenkaan päässyt ohi oikealta vaan pyysivät päästä vasemmalta. Siinä sitten väisteltiin Boltin kanssa, jotta toiset pääsisivät ohi. Eivät vaan koskaan päässeet vaikka sama kuvio toistui vielä seuraavassa alamäessä. Lopulta luovutin ja jatkoin omaan hiihtoon keskittymistä. Nopeasti tämä koirakko sitten jäikin taakse. Ja pian näkyi seuraava selkä jo edessä. Hiukan kirosin kun saatiin V-P Pyörälä kiinni ja jouduttiin menemään ohi. Oma jalka ei noussut enää yhtään ja keuhkot olivat halkeamassa. Varmasti ollut tyylikäs show katsella kun räpiköin voimattomana Boltin perässä. Ohitus meni hyvin ja pitkällä liinalla ja vaikka hiukan jännitin, että vieläkö Bolt jaksaa jatkaa matkaa ohituksen jälkeen näin loppuvaiheessa reittiä. Turhaa hermoilin, kun otus jatkoi kuin juna. Viimeisessä mäessä alkoi jo pyörryttää ja maalisuora oli kuulemma suhteellisen kaameeta esitystä meikäläisen hiihtämisestä.

Bolt kierrokselle lähdössä © Mari Moisala

Maalissa olo oli kaikkensa antanut, mutta Bolt oli pirteä ja olisi voinut jatkaakin vielä. Vaikka oli vetänyt koko matkan todella hyvin. Aivan erilaisella asenteella kuin alkukauden kisoissa! Olin koirasta aivan järjettömän ylpeä!! Ja samalla myös hirvittävän huojentunut, että koira kulkee jälleen! Nyt näki oikeasti eron siinä miten paljon heikommin jumissa ollut Bolt on kulkenut. Niin vain se lihashuollon tärkeys korostuu.

Super suorituksella Bolt kiskoi meidät kisan kolmanneksi, ja juurikin se serti mitä lähdettiin hakemaan saatiin kasaan ! Nyt on Boltilla kaikki sertit kasassa, joten seuraavaksi pitäisi hommata pojalle H näyttelyistä (kerran on poika käynyt kehässä ja pahin moka ikinä oli laittaa tämmöinen ylikorkea laiheliini näyttelyyn, joten enskerralla lihotetaan ensin kunnolla :)). Näyttelytuloksen lisäksi pitäisi myös vääntää BH-koe läpi. Harjoittelu alkaa kyllä pikkuhiljaa, mutta ehkä realistisesti meidät nähdään kokeessa kun Bolt on vanha ja väsynyt ja neljä tassua pysyy maassa kaikki yhtäaikaa.

Miska Ignatiuksen ensimmäiset koirahiihtokisat :) © Mari Moisala

© Mari Moisala

Oman kisan jälkeen piti jäädä vielä odottelemaan harrastussarjoja, joissa starttaisi pikkuveljeni Miska rakkaalla Koda palleroisella. Miska 12v oli kisan nuorin ja Koda 11v varmasti kisan vanhin. Pari lähti starttisuoran kovaa ja Miska kaatui jo ensimmäisessä mutkassa. Ylös vain ja matka jatkuu. Tämä taisi tapahtua ladulla noin 50 metrin välein, mutta aina poika jatkoi matkaa. Ensimmäisellä kerralla kun Miska hiihti stadion alueen ohi, huomasin ettei Koda nyt oikein ollut hommassa messissä. Pomppasin ladulle kannustamaan koiraa ja tsemppaamaan Miskaa. Pikaisesti uusi lähtölaskenta ja taas olivat matkalla. Matkaa tässä kohtaa oli parivaljakolla varmasti reilu kolme kilometriä, joten heitin itselleni sukset jalkaan ja hiihdin poikia vastaan. Koda oli jo vähän retkeilyfiiliksillä ja Miska tarvitsee vetoavun, jotta matka etenisi. Hyvin saatiin vanhuskoiraan vauhtia kun hiihdin parivaljakon edellä ja tsemppasin Kodaa. Maaliin päästessä tunsi hiihtäneensä. Miska oli tyytyväinen ensimmäiseen kisasuoritukseensa ja Koda onnellinen herkuista, joten kyllä kannatti käydä vähän tsemppaamassa.

Kisapaikalla saatiin Kössi poika ja Bolt iskä samaan kuvaan. Niin ovat erilaiset, mutta vetopää molemmilla yhtä kultaa <3 © Mari Moisala

Bolt ja Merri-Mamma <3

Kisan jälkeen käytiin Boltin kanssa moikkaamassa Merri mammaa naapurissa ja kyllä sitä vaan huomaa niin paljon samoja juttuja äidissä ja pojassa <3 Merrin ja Siro-siskon kanssa peuhaamisen jälkeen oli hyvä lähteä urakoimaan viimeinen etappi Rovaniemelle. Lumipyryssä ajettiin rauhakseen ja kauhisteltiin oletettavasti paikallisten ajokulttuuria. Aivan säkkipimeällä mutkaisella ja jäisellä tiellä pitää ohittaa, vaikka meilläkin vauhtia ihan rajoitusten mukaan. Kyllä hirvitti. Mutta perille päästiin, purettiin tavarat ja painuttiin nukkumaan. Aamulla herättiin täydelliseen lumiparatiisiin. Lunta on täällä valehtelematta puoleen reiteen saakka. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä käydä aamulla järven jäällä ennenkuin hiki virtasi. Koirakin väsähti ihmeen helposti :D Ja tästä tilanteesta saadaan todella nauttia huhtikuun loppupuolelle asti! Siinä ajassa saadaan ehkä hiihtäjänkin kuntoa lähemmäs koiran tasoa...

Tämän rakkaan hullun kanssa vietetään koko kevät Rovaniemellä! © Mari Moisala

Kollaa kestää ja koirat juoksee - VUL SM 2018

Vauhdikas viikonloppu koirahiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailuissa Kontiolahden ampumahiihtoladuilla. Suomen (ja samalla maailman) terävin kärki oli kerääntynyt nauttimaan urheilun tunnelmasta huikeille laduille ja samalla taistelemaan Suomenmestaruus mitaleista. Minä ja Bolt ei tällä kaudella päästä lähellekään näiden huippujen suorituksia, joten tyydyimme kilpailemaan harrastussarjassa. Ja päätös oli kyllä täysin oikea.

Minun ja Boltin kilpailumatka alkoi jälleen aikamoisella jonglöörauksella julkisilla kulkuvälineillä. Meidän rakas punto on korjaamolla edelleen, joten suksipussi, matkalaukku ja koira kainalossa urheiltiin itsemme perjantai iltana Hyvinkäälle. Bussi - Metro - Juna yhdistelmä kaikkine vaihtoineen kävi hyvin lämmittelykierroksesta. Metrossa Bolt tyynen rauhallisesti istui toisen matkustajan syliin sen enempää lupia kyselemättä, ei kuulemma haitannut, vaikka minua saattoi hiukan nolottaa. Junassa herra keräsi kehuja ja huomiota, kun ruuhkajunan hiukan erilainen matkustaja keräsi sympatiat. Henna poimi meidät Hyvinkään juna-asemalta, jonka jälkeen juoksutettiin Bolt ja Ykä, käytiin saunomassa ja siitä sitten nukkumaan ajoissa, jotta neljältä soivaan herätyskelloon heräisi mahdollisimman pirteänä.

Lauantai aamuna klo 5:03 starttasimme kohti kilpailupaikkaa. 10:07 oltiin perillä, joten hyvin ehdittiin vielä rataselostukseen, sekä kiertämään kisalatua. Tosin itsehän laiskottelin ja kiersin vain alkukilometrit, jotta ehdin varmasti ajoissa auttamaan Tuomas Notkoa oman starttinsa kanssa. Tuntui hassulta olla katsomassa ja jännittämässä kaikkien kaverien kilpailuita, kun itsellä ei ollut tämän kilpailureissun suhteen oikein mitään tavoitteita. Autoin Tuomaksen ajoissa startti viivalle, lämppäilin Liekkiä ja lähetin pojat matkaan. Sitten vain jänniteltiin maalissa kaikkien tuloksia ja ihasteltiin vauhdikkaita lähtöjä. Kontiolahden ampumahiihtostadion oli todella hieno kilpailupaikka erityisesti yleisölle. Maalialueen katsomosta pääsi näkemään niin lähdöt kuin maaliin tulot, sekä kierrokselle kääntymiset ja pitkän pätkän stadionia lähestyvistä hiihtäjistä. Ihan oli ison urheilujuhlan tunnelmaa. Tuomas ja Liekki ottivat miesten sarjasta ylivoimaisen Suomenmestaruuden, myös naisissa Maija Nivala vei mestaruuden lähes minuutin erolla seuraavaan. 

Kisan isointa mäkeä kiipeämässä © Outi Pisto

© Outi Pisto

© Outi Pisto

Kun kilpailuluokat oli jännitetty oli aika alkaa keskittymään omaan höntsä kisaan. Tietysti kaikki alkurutiinit suoritettiin Boltille kuin oltaisiin MM-kisoihin valmistauduttu. Koirahan ei tiedä eroa mikä kisa on kyseessä. Into reitille on aina samaa tasoa. Bolt lämmitteli Aliina Mäkisen avustuksella sillävälin kun minä sekoilin etsiessä kaikkia mahdollisia puuttuvia tavaroita. Hanskat olivat hukassa ja vetoliina sai Tuomakselta huonot arvostelut. Meidän 5 vuotta vanha zero DC vetoliina ei kuulemma enää jousta tarpeeksi. Tuomas lainasi kisaan oma tekemänsä liinan, ja kyllähän eron joustossa huomasi välittömästi. Hanskatkin löytyi, mutta lasit olivat jääneet kotiin. Starttiviivalle kuitenkin päästiin ajoissa ja Tuomaksen avustuksella päästiin tekemään oikein lentävä lähtö. Suksi tuntui toimivan, vaikka keli olosuhteet olivat muuttuneet aivan täysin päivän aikana. Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt ladulla yhtään mitään. Lunta tuiskusi taivaalta sekä Boltin tassuista suoraan minua silmiin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin hurjat laskuosuudet, ja minuutilla eteenlähtenyt saatiin kiinni jo ennen isoja nousuja. Ohitus oli oikein nätti, vaikka Bolttia hiukan turhautti juosta ulkokaarteessa ohi. 

Kohti maalialuetta  © Outi Pisto

Radan ylämäet olivat aivan kammottavan pitkiä ja raskaita sekä minulle että koiralle. Kotona meillä Espoossa ei ole tietoakaan ylämäistä (eikä siitä lumestakaan...) joten ylämäkiin hiihtäminen oli aivan kauheaa räpeltämistä. Tasaisella sain wasperin kulkemaan yllättävän hyvin ja suksi pysyi nätisti kropan alla. Alamäkien jälkeen taas säärissä pakotti aivan kauheasti, mutta sekin johtuu vain tekemisen puutteesta. Kisa meni kaikesta huolimatta todella hyvin aina maalisuoralle asti. Stadionille kääntyessä ohjeistin Bolttia oikealle hiukan liian vahvasti ja poika olisi lähtenyt toiselle kierrokselle. Huomasin Boltin ajatuksen ajoissa, joten sivuttaisnykäisy ei ollut paha, mutta kuitenkin aivan riittävä kaatamaan surkean hiihtäjän. Pyllähdin maalisuoran päätyyn ja Bolt jatkoi kiskomista. Liu'uin kyykyssä Boltin perässä ja yritin päästä pystyyn. Väsyneet jalat eivät kuitenkaan saaneet väännettyä kroppaa pystyyn joten pyllähdin uudestaan ja Bolt oli pakko pysäyttää. Könysin pystyyn ja jatkettiin maaliin. Aikaa meni hävyttömästi hukkaan, mutta maalilinjan ylittäessä menimme silti kärkeen. Eemeli Mäkinen jäi vain sekunnin meidän taakse. Iloinen yllätys kuitenkin lieveni hiukan kun Henna ja Ykä tulivat hurjaa kyytiä maaliin vieden meidät yhdeksällä sekunnilla. Kilpailussa oli mukana monta muutakin kovaa hiihtäjää hyvillä koirilla, mutta kukaan ei mahtunut tiputtamaan meitä enempää. Saimme olla tyytyväisiä toiseen sijaan. Sunnuntaina pitäisi pysyä vain pystyssä. 

Arin ja Spencen lähtöä auttamassa © SporttiRakki/Tiina Jurvakainen

Sunnuntaina oli vuorossa oma suosikki lajini eli yhdistetty. Yhdistetyssä koirakko hiihtää ensimmäisen kierroksen pulkan kanssa, joka tuo suoritukseen lisäpainoa koiran koon mukaan. Puolessa välissä pulkka jätetään pois ja hiihdetään naru osuus maaliin. Tämä kilpailu tapahtuu aina yhteislähtönä, joten jännitystä ei radalta puutu. Miesten kilpailussa pääsin lähettämään Boltin veljen Spencen matkaan. Mahtava tunne kun yli puolet omasta painosta painava koira kiskoo raivopäänä, kun haluaisi jo juosta. Naisten startin pääsin katselemaan katsomon puolelle ja siitä kilpailusta ei jännitystä puuttunut, kun kolareita oli useampia ja ladulla muutenkin ruuhkaa kun kilpailijoita alkaa näissäkin luokissa olla todella paljon. 

Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi. 

Oli todella turhautunut, mutta Bolt oli super innoissaan lähdössä uudelle kierrokselle. Joten lähdettiin purkamaan kuskin ärsytys ylämäkiin. Kierrettiin treenin kannalta neljän kilometrin lenkki ja Bolt veti hyvin. Itsellä hapotti jo pahasti, mutta selviydytiin kuitenkin. Toisen kerran maalialueelle saapuessa ei ärsyttänyt juuri ollenkaan. Bolt olisi halunnut lähteä vielä kolmannelle kierrokselle, ja koiran innon nähtyäni myötä katosi loputkin ärsytykset. Koira on huikein ja nauttii tuosta hommasta aivan mielettömästi. Se vain juoksisi aina vaan <3

© Outi Pisto

Viikonloppu oli oikein hauska. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä siinä samalla kisafiilikseenkin. Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja kiitokset järjestäjille hienosta kilpailusta! Kotona oltiin Boltin kanssa eilen hiukan ennen yhtätoista illalla, ja samantien laitoin menemään seuraavat ilmoittautumiset. Ensiviikonloppuna kilpaillaan Hämeenlinnassa SPKL:n kilpailussa A-naiset sarjassa, jonka jälkeen matka jatkuu Vaajakoskelle VUL:n kilpailuihin, jossa osallistutaan jälleen harrastussarjaan. 

Yksi väsynyt matkustaja kotimatkalla metrossa <3

3 kilpailua

Kolme kilpailua on Bolt juossut viimeisimpien kuulumisten jälkeen. Kaksi hiihdettyä kisaa minulla. Tästä lyhyt yhteenveto viimeaikojen hurjasteluista :)

Lapinlahden SM sprintti 140117

Reissu, joka oli mielettömän hauska ja piristävä! Samalla rankka ja uuvuttava. Jasmin ja Jade tekivät reissusta huikean, kun pääsimme viettämään pitkästä aikaa aikaa yhdessä oikein kunnolla! Väsyttävät osuudet painottuivat kisajännityksen määrään.

Starttasin yksissä kilpailuissa yhteensä neljä kertaa, joista kaksi yhteislähtönä. Boltilla alkuerät ja finaali, Popolla alkuerät ja välierät. Tiukka aikataulu ja jatkuva koiran vaihtelu stressasivat enemmän kuin osasin aavistakkaan, mutta kunnialla selvittiin sotkusta.

Popon kanssa kilpailu oli ensimmäinen ikinä ja siihen nähden se meni oikein kivasti! Veti koko matkan, vaikka itselle vauhti olikin seisojan jälkeen todella hitaan tuntuista :D Selvittiin mukavalle lähtöpaikalle välieriin, jossa tavoitteena oli saada puhdas suoritus ja koittaa olla päästämättä kärkeä mahdottoman kauas. Tämä piti! Tultiin erämme viimeisinä maaliin eikä finaaliin päästy, mutta tyttö teki hyvin töitä ja veti selkeästi rataa pitkin ilman turhia haahuiluita edes ylämäissä!

Popon kanssa maalissa <3 Kuva: Jade Halme

Boltin kanssa sijoituttiin alkuerien ajan perusteella kolmanneksi, vain muutaman sekunnin erolla kärkeen! Päästiin siis starttaamaan oikein kivoista asemista yhteislähdössä viiden muun seisojan kanssa. Lähtötilanne itsessään oli kuitenkin meidän kisan isoin kompastuskivi. Harjoituksia ei ollut taustalla läheskään tarpeeksi, joten minun oma suksi lipsahti ladulta, jolloin hiihtoasento meni niin epäergonomiseksi, ettei sauva työskentelystä tullut yhtään mitään. Jäätiin terävimmästä kärjestä reilusti, mutta ensimmäiseen mutkaan tultiin taistellen kolmannesta sijasta. Tiukkaa taistoa mentiin ensimmäiset kurvit Emilia Soudunsaaren ja Muikun kanssa. Bolt toimi tilanteessa kuitenkin erinomaisesti, ja päästiin mäkeen edelle. Hitaasti näytti edellä kiitävän Marian ja Kristan selkien lähenevän. Samaten alamäissä. Mäkisen osuuden jälkeen lopun tasaisella totesin etten saisi eroa mitenkään enää kiinni, joten keskityin pitämään Emilian takana jotta ei päästettäisi kaikkia mitaleita karkuun. Tämä onnistui ja Bolt nappasi ensimmäisen Sprintti SM mitalin! Tänä vuonna pronssisen :) Eikä me huonoille hävitty, eikä edes montaa sekuntia! Onnea Maria ja Krista!

Kuva: Jade Halme

Lieksan SM esikisa 290117

Tätä kilpailua en itse hiihtänyt, en ollut edes kisapaikalla, saati samalla mantereella. Bolt majaili Kanadan matkani ajan Kai Immosen luona, ja pääsi tuona aikana kisaamaan oikein isojen miesten sarjaan! Kaitsu ja Bolt tekivät uskomattoman suorituksen Lieksan mäkisissä maastoissa voittaen luokkansa (miehet A 10km) aivan ylivoimaisesti!!!

Jotain tämän suuntaista osasin kyllä aavistella kun sovittiin, että pojat lähtevät kisaamaan, mutta silti tulos oli huikea yllätys. Kaitsu erinomaisena hiihtäjänä pääsi ottamaan kaiken irti Boltin hurjasta maksiminopeudesta. Yllättävä tulos oli lähinnä taustalla olleiden treenien vähäisen määrän takia. Boltin valjastuskerrat pystyi edelleen ennen kilpailua laskemaan kahden käden sormilla. Pisin veto näistäkin oli ollut 2km. Hyvin poika oli kuitenkin kuulemma jaksanut!! On se super <3


Liepeen koirahiihto 050217

Erittäin extempore kilpailu, johon meillä ei pitänyt olla mahdollisuutta osallistua töiden takia. Viime hetkellä selvinnyt pakkoloma piti kuitenkin käyttää jotenkin hyödyksi, joten lähdimme sinne missä on lunta ja hyvät baanat ja lupa mennä kovaa! Liepeelle siis!  Kisajärjestäjät ottivat vielä mattimyöhäisen mukaan kisaan, ja Ari nappasi autottoman nuoren kyytiin.

Vielä viimehetkellä tuli tieto kisan pituuden pienestä muuttumisesta 10 km kilpailuista 12km matkaksi. Pisin kilpailu siis minulle ja Boltille ikinä. Eikä niitä treenikilometrejä vieläkään alla pahemmin... Hyvät juotot ja luotto koiraan antoivat rohkeutta lähteä radalle.

Hyvinhän se olisi mennyt jos minä olisin oppinut kymmenistä aiemmista virheistäni ja jättänyt sukseni huoltamatta itse :DD Aivan kauheaa liisteriä oli suksen pohjat... Oli hauskaa katsella kun muut kehuivat loistavaa luistoa ja lentokeliä, kun itsellä ei liukunut edes alamäissä (ja kyllä olen varma että se oli luisto-, ei pito-, voidetta mitä sinne pohjaan laitoin :D )

Radalle lähdettiin ja kyllähän se tuntui siltä, että kyllähän se kulkee! Bolt veti aivan loistavasti! Koko 12km matkalla ei ravattu kertaakaan, vaikka jyrkkää mäkeä löytyi! Pojun taakka oli reilusti suurempi kuin normaalisti, kun vetoliina oli loivissa alamäissäkin aivan kireällä, tein minä perässä aivan mitä tahansa... Ensimmäinen 7,5km meni paremmin  kuin pystyin kuvitella ( tässä kohtaa lähdettiin toiselle kierrokselle), jonka jälkeen vauhti tasoittui hiukan. Hiihdeltiin perälenkki uudelleen ja alettiin saavuttamaan edelle lähtenyttä. Kahteen viimeiseen alamäkeen ei koira enää oikein irronnut ja lopun (noin 1,5km) tasainen osuus mentiin aivan liisterissä... Ihmettelin kun ei koira lähde kirittämään millään vaikka oli selkeä näköyhteys edellämenijöihin. Maalissa kuitenkin selvisi että karkealla lumella oli pojulta auennut kahdesta varpaasta anturat :( ihmekös kun ei juossut...

Kuva: Ari Hyvönen

Tehtiin parhaamme, mutta kyllä se silti korpesi valtavasti kun yli kaksi minuuttia kovempaa oli kärki tullut!! Neljänneksi jäätiin, mutta saatiin se tärkein mitä lähdettiin hakemaan, eli hiihtotreenit lumella :)

Ja sitten pari sanaa siitä mun Montrealin seikkailusta? Hurjan kiva paikka, minä tykkäsin meiningistä!! Matkat oli raskaat, mutta kyllä kannatti reissu! MM-kisoja en päässyt katsomaan sitten kuitenkaan, mutta ei sitten loppujenlopuksi hirmuisesti siinä painanut, kun oli kaikkea muutakin kivaa tekemistä :)

Jämin SM menestys

Jos edellinen SM oli fiasko, niin tämän kertainen hiukan lohdutti! Jämille suunnattiin lauantai aamuna neljän tunnin yöunilla ja erittäin viimetingassa. Aamupalan juoksin Pirkkalan ABCltä noin seitsemässä minuutissa. Vielä jäi kuitenkin huimat kolme minuuttia pelivaraa ennen ajajien kokousta.  Todella tyylikäs saapuminen siis... Kaiken kruunasi vielä Bolt joka päätti tyhjentää suolensa toimisto teltan eteen kesken rataselostuksen... Noooh eipä tuo mitään. Muuten oli kaikinpuolin rauhallinen olo (not....). Bolttia juoksuteltiin ja tikutettiin oikein urakalla, jotta jaksaisi poika juosta edellisen päivän ruokintamokasta huolimatta. Ahmattipossu oli syönyt tyytyväisenä kahdesti täydet ateriat kun kotiväki oli niitä tarjonnut tietämättä, että koira oli jo ruokittu.

Startti läheni ja todettiin että lainapyörään ei olekkaan lukkopolkimia. Tasoitus kilpakumppaneille olisi ollut aikamoinen ilman niitä, joten ei muuta kuin uuden pyörän metsästykseen. Onneksi Jonna Lipponen saapui pelastamaan meidän kisan! Upouudella (superhienolla!!!) pyörällä päästiin starttaamaan. Lisäluksusta loi Kainpon uusi Race Pro adapteri! Lähtöönkin löytyi kaksi händleriä kun Patrik ja Jasmin Köcher tulivat molemmat auttamaan! Pate tutulla paikalla pyörän pitelijänä ja Jasmin roikkui Boltissa.  Lähtö oli lähes tyylikäs!

© Kimmo Virkki

Kisan ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pimeästi. Vauhti oli hirmuinen ja näkyvyys nolla. Pelkät ajolasit eivät paljoa suojanneet Boltin tassuista lentäneeltä hiekalta. Kutosen lenkille kääntyessä oli vauhti rauhoittunut sen verran että uskalsin alkaa availemaan silmiä. Tiukkoihin mutkiin menin turhan varovaisesti ja aivan surkeilla ajolinjoilla. Tämä vei suoritukselta ikävästi tehoja, kun jokaisen mutkan jälkeen joutui kiihdyttämään hurjasti. Kutosen lenkki tuntui muutenkin hurjan pitkältä. Ensimmäinen kisani tuolla matkalla, ja tajusin siinä polkiessani, että olisihan sen radan voinut käydä kiertämässä ennen kisaa. Voimien jakaminen koko matkalle epäonnistui totaalisesti ja viimeiset puolitoista kilometriä olivat yhtä tuskaa. Ääni takaraivossa kuitenkin ruoski jatkamaan. Tässä kisassa mentäisiin täysillä jokainen metri. Jämin pitkä ja loiva (ja pehmeä) loppuylämäki meni sumussa. Viimeiset mutkat meni käytännössä ilman happea tai näkökykyä. Maaliin tullessa näin vain paljon ihmisiä ja seuraavaksi maata :D Jalat eivät kantaneet ollenkaan pariin minuuttiin ja senkin jälkeen erittäin huterasti. Onnea on kuitenkin ystävät jotka pakottavat liikkumaan, muuten olisi sunnuntain startti voinut olla suhteelllisen heikko esitys.

© Kimmo Virkki

Ajat tulivat hiukan viiveellä, ja tämä tuotti suurta jännitys tuskaa. Kolmanneksi kuitenkin itsemme taistelimme!! Kärki viiletti omia menojaan (48s edellä) eikä neloseksi polkenut Tuire ollut kaukana (12s) Boltin veljen Rallin kanssa. Mitali ylipäätään vaatisi sunnuntailta hurjaa polkemista, kirkkaampi mitali olisi vaatinut ihmeen. Tavoitteeksi sunnuntaille asetin polkea niin kovaa kuin jaloista lähtisi, jotta ei päästettäisi tätä SM-mitalia karkuun. Lisätavoitteena tottakai parantaa aikaa. Omat ajolinjat joutuivat ankaraan syyniin, samoin voimien jakaminen koko matkalle. Sopivan kokoisten vaihteiden käyttäminen oli myös to-do listalla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuorossa sauna, venyttelyt sekä hieronta (tämä vain Boltille...).

Sunnuntai aamuna herätys oli aavistuksen pirteämpi. 9h yöunet, kunnollinen aamupala ja hiukan enempi aikaa ennen starttia tuntuivat hyvältä. Kroppa tuntui hyvältä ja koirakin oli täysin rento, ainoastaan takapuoli oli sökönä kun pyörän selkään taas hyppäsi. Olihan kyseessä jo toinen kerta pyörän selässä koko syksynä.

Kisa meni juuri niinkuin pitikin! Bolt toimi kuin kello (as always!). Itse sain parannettua omaa ajoa huomattavasti! Ajolinjat menivät juurikin sieltä mistä pitikin. Pienellä riskillä mutkiin, mäkiin täysillä  ja muuten tasaista pyöritystä. Kerran meinasin kaatua, muuten ajo oli puhdasta (ei kyllä ihan kirjaimellisesti... hiekkaa on hiuksissa vieläkin :D ). Maaliin tullessa ensimmäinen huolenaihe oli sekunttikello ja pelko siitä kuinka kovaa Tuire tulisi perästä. Sekuntteja kului ja kului juurikin tarpeeksi! SM-pronssi olisi meidän!! Jalat eivät kantaneet taaskaan, mutta nyt pysyin hiukan kauempana tajuttomuudesta. Kuusi kilometriä tuntui taas pidemmältä kuin mitä muistelin.

© Kimmo Virkki

Onnellinen. Ylpeä. Väsynyt. SM-3. 

Maailman mahtavin fiilis oli päästä seisomaan samalle palkintopallille niiden ihmisten kanssa joita olen pienestä tytöstä asti katsonut ylöspäin. Neljä vuotta sitten kilpailin ensimmäiset kilpailut juurikin koirapyöräilyssä. Siitä asti se on ollut se oma juttuni. En edes muistanut miten kivaa se olikaan! Nyt on pakko löytää uusi pyörä varastetun tilalle ja päästä takaisin tositoimiin. Ensivuonna kirkastetaan mitali?!?

Alunperin koko kauden päätavoite on ollut EM-kilpailut Briteissä. Eilisestä asti olen asiaa miettinyt ja tänään jouduin tuosta haaveesta luopumaan. Tai ei se oikeastaan ole luopumista vaan järkipäätös. Ero Suomen kärkeen oli nyt Jämillä vielä 1,28sekuntti 12km matkalla, ja mielestäni se on tässä vaiheessa aivan liikaa. Kolmessa viikossa en saa meidän nopeuksia tuolle tasolle sitten millään. Reissu Britteihin olisi myös taloudellisesti raskas, vaikka tukibudjettia olikin kerättynä jo mukavasti. Investoin nyt säästyvät rahat uusiin suksiin ja alan treenaamaan talven kisoja ajatellen. Sielläkin kilpaillaan nyt aikuisten sarjoissa, joten treenattavaa on. Sarjakortti hiihtoputkeen on jo hankittuna, sukset saapuvat ensiviikolla ja siitä lähtee. Kahden viikon päästä kilpaillaan vielä "kotikisoissa" Ohkolassa, mutta sitten saa syyskausi meidän osalta olla siinä.

Jämin viikonloppu oli jälleen kerran aivan huikea! Jo pelkästään kisapaikan tunnelma, maailman luokan radat ja pettämätön taito järjestää kilpailut tekivät reissusta sen arvoisen. Jämin kilpailut ovat joka vuosi sellaiset joita voin suositella aivan kaikille! Hyvät radat aloittaa harrastus turvallisesti, asiantuntevat järjestäjät, jotka varmasti opastavat aloittelijatkin mukaan lajiin sekä hieno fiilis kisapaikalla jos vaikka tulisi vain katselemaankin. Kiitos L-SVU jälleen kerran! Kiitosten lisäksi on ehkäpä syytä onnitella kaikkia mitalisteja! Jälleen huikea taso (niin kuin Suomessa tuppaa olemaan nykyään kaikissa kisoissa)! Eritys onnittelut tottakai Boltin kasvattajalle Samuli Nissiselle DBM luokan voitosta!

© Kimmo Virkki

Vanhus koira Koda pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa kilpailemaan <3 Ei enää minun kanssani, vaan innokkaan pikkuveljeni Niklaksen kanssa. Parivaljakko teki hurjasti töitä, ja vaikka ei pikkukoiran vauhti riitä seisojia vastaan oli kokemus ilmeisen hyvä molemmille! Taas on Koda opettanut yhdelle nuorelle lisää mitä on olla koukussa valjakkourheiluun !

Joensuun SM fiasko!

Otsikko kuvaa meidän SM reissua kokonaisuudessaan paremmin kuin hyvin.

Itsessään kisa ei ollut se fiasko vaan kaikki muu sen ympärillä. Matka Joensuuhun ensin lykkäytyi parilla tunnilla kyytiläisten perumisten vuoksi. Perhe retki Veran ja Niklaksen kanssa vajautui yksin ajeluun, kun Niklaksen kisa peruuntui turvallisuus syistä ja Vera sattui sairastumaan. Yksin ajelu ei kuitenkaan kestänyt koko neljän ja puolen tunnin ajelua, vaan Lahdesta kyytiin hyppäsi Jade Halme. Jaden kanssa reissu jatkui hyvällä fiiliksellä, ilman ongelmia. Varkaudessa napattiin ruokaa matkaan sekä yksi ylinopeussakko.

Joensuuhun sain tiputettua Jaden siinä ennen yhdeksää illalla. Oma matkani jatkui kohti oletettua majapaikkaa. Ajoin yksin, kenttää oli huonosti siellä ja täällä. Oletettuun osoitteeseen saavuin tunnin ajettuani. Paikka oli kuitenkin keskellä metsätietä, eikä osoitteessa yhtään mitään. Hätäinen viestittely muille asukkaille. Ilmeni että navigaattori oli ohjannut minut väärän kaupungin osoitteeseen. Matkaa oikeaan paikkaan tunti ja kaksitoista minuuttia. Itketti ja väsytti. Kaasu pohjaan ja itkuinen puhelu siskolle että pitäisi hereillä. Noin kaksikymmentä kilometriä ennen perille saapumista hajosi autosta molemmat etuvalot. Pitkät valot ja sumuvalot toimivat ja pelastivat täydelliseltä matkan stopilta. Kun viimein saavuin yhdeltä yöllä perille oli helpotus valtava. Seuraavana aamuna pitäisi kisata, mutta ainoa päähän mahtuva ajatus oli uni. Bolt kapusi kainaloon, Pixeli nukkui patjan vieressä kerällä.

Aamulla heräsin jännitykseen. Liian aikaisin ja liian lyhyillä unilla. Bolt nukkui keskellä patjaa selällään, minä puoliksi tyhjenneen ilmapatjan reunalla. Koirille hyvät juotot ja Boltille aamuhölkät siskojen Micon ja Tooran kanssa. Jatkettiin vielä hetki unia, jonka jälkeen olikin aika suunnata kisapaikalle Joensuun Lykynlammelle. Jännitys alkoi tiivistymään.

Ilmoittautumiset, rataselostus, koiran juotto, radan läpi kiertäminen. Kauhun sekaiset tunteet. Rata oli kiinnostava, mukavan vaihteleva ja samalla erittäin haastava. Itselleni on tullut tavaksi kaatuilla enemmän kuin tarpeeksi ja näin radalla useammankin potentiaalisen kohdan mihin rysäyttää. Lopulta radasta jäi ensivaikutelmaa parempi fiilis. Hauska, mutta haastava rata jossa sai todella laittaa itsensä ja kaiken ajotaitonsa peliin.

© Annaleena Ylitalo

Bolt oli valmis kisaan. Hiukan takareidet kireinä automatkasta, mutta intoa täynnä. Lähtöpaikkamme ei ollut parhaimmasta päästä. Ennätyssuuren DS1 luokan loppupäässä itseämme hitaamman koirakon perään. Lähtö radalle oli Boltille tyypillisen räjähtävä, alkupää radasta pehmeää alustaa jossa sai tehdä töitä, jotta vauhti saatiin kiihtymään. Vajaan kilometrin päästä lähdöstä oli aika ensimmäisen "vuoristoradan". Hurjan jyrkkä mäki, jossa ei potkimalla ylös päässyt sitten millään. Koira veti kickbikea, minä juoksin minkä jaloistani pääsin. Mäen päältä käännyttiin jyrkästi hurjaan laskuun, jonka jälkeen pian oli edessä juuri se kohta mihin itseni kuvittelin teräsverkkoaitaan roikkumaan. Mutka alamäestä kuitenkin selvittiin, joskin ei aivan tyylipuhtaasti. Pystyssä kuitenkin pysyttiin! Seuraavaksi taas tiukka mäki, jossa juostiin edelle lähteneen ohitse. Matka jatkui aikalailla samanlaisena loppuun asti. Alamäkiin hiukan liian varovaisesti, ylämäkiin niin kovaa kuin jaloista lähti sekä mutkiin kirkuen ja "lintassa".

© Stefan Vehkoja

Maalissa olo oli kaikkensa antanut ja siltä se kuulemma näyttikin. Koiran suoritukseen sai olla todella tyytyväinen, oma ajaminen ei ollut aivan toivottua tasoa. Ajasta tai sijoituksesta ei ollut mitään tietoa vielä. Tiesin etukäteen, että jos suoritus olisi puhdas ja kaikki menisi muutenkin ns putkeen voisi olla mahdollisuus lähteä haastamaan näistä Suomen (ja samalla maailman) huippuja. Rata ei kuitenkaan ollut aivan meitä varten profiililtaan ja ajettavuudeltaan. Kaikki meni hyvin, mutta käsi kävi jarrulla liian usein ja pehmeä sekä mäkinen pohja antoi etulyöntiaseman voimakkaille koirille ja vahvoille potkijoille. Sijoitus lauantain jälkeen oli yhdeksäs, tasan minuutin erolla kisaa johtavaan Petri Kiiskeen.

© Katja Juntunen

Kisan jälkeen olo aivan puhki. Vajaa yö, kolmen viikon sairastelut, pitkä ajomatka sekä rankka kisa painoivat päälle. Ilta kului Boltin kanssa pötkötellessä ja netflixiä katsoessa. Jo ennen ilta yhdeksää oli pää tyynyssä. Herätyskellon soimiseen aikaa ruhtinaalliset 12 tuntia. Aamulla kämpän siivous, pakkaus ja suunta takaisin Lykynlammelle. Kisapäivä nro kaksi sujui saman kaavan mukaan. Kuten myös itse kilpailu. Tein tiukkaa analyysiä kisan kulusta lauantailta ja uskalsin lähteä tavoittelemaan ajan parantamista. Boltin ensimmäinen kahden päivän kisa, joten tuntui hassulta lähteä parantamaan aikaa. Kisasuoritus sujui lähes prikulleen lauantain tapaan. Ajolinjoissa pientä hienosäätöä, joilla säästettiin joitain sekunteja. Ylämäissä aikaa kuitenkin hävittiin väsyneiden jalkojen takia. Lopputuloksena kuitenkin aika parani! Sen yhden tärkeän sekunnin! Täytyi siis olla tyytyväinen!! Erityisesti superkoiraan!

Jo kickbike suorituksen jälkeen jalat tärisivät. Kisat jatkuivat kuitenkin vielä Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden viestijoukkueessa avausosuudella. Viestin koiraa oltiin veivattu useampaan otteeseen, mutta lopulta päädyin juoksemaan Jaden kisakoiralla Becksillä. Lähdettiin yhteislähdössä takarivistä, mutta saatiin aivan loistava lähtö ja päästiin ensimmäiseen mutkaan sisäkurviin, josta pinkaistiin hyvällä rytmillä porukan keskivaiheille. Jono venyi kun nopeimmat pääsivät karkuun ja hitaimmat jäivät jälkeen. Juostiin Becksin kanssa omaa suoritusta välittämättä muista tai muiden vauhdista. Juoksu kulki mukavasti ja siinä reitin puolivälissä (noin 1,5km) alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan siltä että saisi jo maali tulla. Eipä tullut. Loppumatka meni räpiköidessä. Etenkin alamäet tekivät tiukkaa. Maaliin juostiin itsemme voittajina! Lähetin UVU2 joukkueen seuraavan juoksijan matkaan ja lyyhistyin maahan. Kaikki oli annettu! Apua tuli useammasta suunnasta, Becksi pääsi Jaden halittavaksi ja minä keräilin itseäni tovin maassa. Olo oli ylpeä ja jollain tavalla masokistisen hyvä. Joka paikkaan sattui, mutta hyvällä tavalla!

Tuskien maalisuora © Séphora Sirjacques 

Viestistä suoraan vaatteiden vaihto, palkintojen jaon katselu ja suunta kotiin. Jade jäi Lahteen ja minä kruisailin ilman kunnollisia ajovaloja takaisin kotiin. Taas väsytti. Nyt ei itkettänyt :)

Viikonloppu oli rankka mutta antoisa. Iso kiitos kuuluu erityisesti kisojen järjestäjälle Josepalle, Kristalle ja tuomareille. Samppa ja Terhi, Vehkojat ja Jenni ansaitsevat kiitosta majoitusseurasta ja hyvistä kisavinkeistä.  Jadelle jättikiitos matkaseurasta ja huikeasta viestikoirasta!
Lisäksi on ehkä syytä lähettää isopino onnitteluita ympäri Suomen! En ole ikinä nähnyt noin tasokasta kilpailua! Aivan huikeita suorituksia, ja taso aivan jäätävä. Kovassa porukassa saa Suomen mestaruuksista taistella. Tänä vuonna tuloksena yhdeksäs, ensivuonna parannetaan !

European championships 2016, Savalen Norway

Meidän kauden pääkisa. Ja jännitys sen mukainen.

Paljon olisi kerrottavaa kisapaikalle pääsystä ja kaikesta matkaamisesta, mutta jätetään ne nyt toiseen kertaan. Itse kilpailuhan tässä se kiinnostava osa on! Perjantaina 4.3. oli meidän ensimmäinen kilpailupäivä koirahiihdon naruluokissa.

Friday 4.3. Skijoring

Startti kello 10.03:30. Aamu aloitettiin kello seitsemältä juotolla, aamulenkillä ja aamupalalla (tämä vain minulle). Yö oli juostu pihalla ripaskalla kun Boltti päätti heittää mahan ympäri täydellisen loistavaan aikaan. Aamupalalla jännitti hurjasti, mutta väkisin tungin sapuskaa naamariin ettei kävisi kuin torstain lämppäkierroksilla, kun tajunnan lähtö oli lähellä ruuan ja unen puutteen vuoksi. Aamupalan jälkeen Boltin tassujen rasvaaminen ja itselle kaikki kisavälineet valmiiksi. Lähtöalueella lähpöä itselle ja koiralle sekä suksien testaus. Saara Loukkolan lainaamat kisasukset olivat huikean hyvät! Luisto täydellinen ja muutenkin tuntui ihan lentävän nuilla omiin verrattuna. Taitaa mennä omat sukset vaihtoon aika pian Suomeen pääsyn jälkeen. Lähtö läheni ja jännitys tiivistyi. Boltti oli kuitenkin elementissään ja leikki rauhallisen tyytyväisenä hangesta löytämällään lapasella!

Lähtöviivalla jännitys oli kadonnut ja tilalle ilmestyi jäätävä päättäväisyys! Tänne asti tultu niin nyt kiskotaan itsestämme kaikki. Lähtö oli hyvä ja kovaa mentiin heti alusta saakka. Alun jyrkät alamäet hirvitti, ettei poika juoksisi itseltään jalkoja alta. Kauniisti pinkoi kuitenkin ja suhteellisen suorilla suksilla sai itse perässä tulla. Kisan ensimmäiseen isoon mäkeen lähtiessä oli Sigve ladun varressa huutelemassa aikoja, ilmeisesti norjalaisille, mutta ehti siinä vinkata että ollaan saavutettu edelle lähtenyttä Eiraa. Kivaa draivia sai mäkeen. Hetken päästä nähtiinkin Eira jo edellä, ja pikkuhiljaa tuli selkä lähemmäs.

Toiselle kierrokselle kääntyminen oli kuin suoraan oppikirjasta! Vasen käskyn jälkeen ei edes vilkaissut maaliin vievälle baanalle. Takaa alkoi näkymään pikkuhiljaa myös perään lähtenyt Stine koirineen, ja yllättäen rinnalle pölähti poikien Alexei Burashov. Siisti ohitus isoimman alamäen päätteeksi, ja kiva veturi eteen ylämäkeen lähtiessä. Vetoapua ei kuitenkaan saanut mitenkään erityisen pitkään, kun jäätiin vauhdilla jälkeen. Isot mäet olivat suhteellisen tuskallisia, kun Bolt alkoi väsymään ja kipitti ravilla ylös. Hapotus jaloissa oli vielä siedettävissä, mutta keuhkot olivat revetä. En uskonut ennen kisoja että 700m korkeammalla sijaitseva kisapaikka vaikuttaisi hapen saantiin, mutta nyt uskon. Nousuista kuitenkin selvittiin, kuten myös hurjista s-mutkista vauhdikkaissa alamäissä. Lindan ja Isan ohi huitastiin siististi ja nopeasti. Eiran selkä oli lähempänä kuin olin ajatellutkaan! Reilu kilometri ennen maalia ohitettiin. Ohitukseen kului tuskallisen paljon aikaa, kun kapea latu esti kaiken hiihtämisen paitsi tasatyönnöt, eikä Eira hidastanut tippaakaan. Viimeisiin mäkiin päästiin kuitenkin irtoamaan hyvin. Vielä viimeiset vaikeudet ilmeni siinä kun Bolt olisi kovin mielellään kiertänyt kolmannen kierroksen. Maaliin kuitenkin päästiin, vaikka maalisuoralla Boltin kokemattomuus näkyi kevyenä himmailuna. Paljon ihmisiä ja meteliä, niin vähemmästäkin hämmentyy nuori koira.

©Per Roger Bekken

Maalissa oli loistava fiilis! Ainakin yksi norjalainen oli jäänyt taakse, eikä kukaan tullut ohi! Kuuluttaja pilasi kuitenkin fiiliksen ilmoittamalla sijoitukseksemme kuudennen sijan. Kuvittelin tuollaisella suorituksella parempaa. Paperilla nähtynä tulos oli kuitenkin oikein toivoa antava! Kärjestä jäätiin vain 56sekuntia ja ykköseksi sijoittunut Julie Thue Holte oli aivan ylivoimainen, joten hopea ja pronssi sijat jäivät todella vain 27 & 23 sekunnin päähän. Koira täysissä voimissa ja normaalilla hapen määrällä voisi tuosta muutama sekuntti kadota välistä. Tavoitteenani oli olla paras suomalainen luokassamme, tästä kuitenkin jäin harmittavat 9 sekunttia. Ronja Linna hiihti upean hiihdon vain hiukan Bolttia vanhemmalla Kähyllä ja sijoittui neljänneksi. Vaikka tavoitteeseeni en päässyt, olen tyytyväinen. Oma hiihtotekniikka ei ole vieläkään sillä tasolla kuin pitäisi. Etenkin wasperin kanssa oli ongelmia kisassa. Ronja on kuitenkin ihan kilpahiihtäjä itsekin.

Perjantain loppupäivä meni palautellessa ja muita suomalaisia kannustaessa! Upeita suorituksia, mahtavia koiria ja paljon hauskoja juttuja ihanien ihmisten kanssa. Suoritusten jälkeen piti punnita lauantain kisaa varten koira ja pulkka, kun kisasuorituksena olisi yhditetyn kisan vuoro. Boltin maha ei vieläkään toiminut kunnolla, ja se näkyi koiran painossa. 29,2 oli lopullinen tulos, ja se on kyllä hirvittävän vähän. Positiivisena juttuna siinä oli, että poika sai kevyen pulkan peräänsä. Vain 20,5 kiloa extra painoa mukaan. Minä ja pulkka painoimme kisassa yhteensä normaalipainoisen ihmisen verran.

Saturday 5.3. Combined

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja täynnä jännitystä. Koko perjantai illan olin vakuutellut kuinka ei jännittänyt yhtään. Ei ollut mahdollisuuksia sijoittua joten miksi jännittää. Jännitys kohdistuikin lähinnä hengissä selviytymiseen. Aikamoista ruuhkaa oli miesten ja naisten kisoissa. Junnu tyttöjä starttaisi onneksi vain yhdeksän, mutta kyllä siihenkin määrään kolareita mahtuisi. Suomalaiset pärjäsivät upeasti aikuisissa! Vesa-Pekka Jurvelin nappasi miehissä EM-pronssia ja Maija Nivala naisissa EM-kultaa. Boltin veli Spence starttasi ja pääsi hienolla suorituksella maaliin ja sijoittui kymmenenneksi.

© Kauko Ruokolainen

Lähtöpaikkani oli porukan keskellä. Viereisissä lähtökarsinoissa Nora Berglund Ruotsista ja Oda Foss Almqvist Norjasta. Suomen joukkueenjohtaja Eeva Äijälä tuli auttamaan lähdössä. Bolt oli aivan täpinöissään ja huuto sen mukainen. Itse olin todennäköisesti samanvärinen kuin ympäröivä lumi. Pelotti.

Porukan takana oikealla! Turvassa ruuhkilta :D © Per Sverre Simonsen

© Per Sverre Simonsen

Startin tullessa tuntui kuin olisin jäänyt seisomaan paikoilleni vaikka Boltti kiskoi minkä jaksoi. Lähtönopeus oli karmaiseva. Jäätiin suosiolla pois pahimmasta rysästä, ja ihan hyvä päätös oli. Heti ensimmäisessä mutkassa yksi kilpailija ajautui ulos radalta - juuri ja juuri onnistuttiin väistämään. Toisen mäen päällä meni nurin kaksi tyttöä - nämäkin vältettiin. Isoon nousuun lähtiessä olimme kivunneet vahingossa jo viidensiksi. Ruuhkaa oli edelleen ympärillä, ja yksi kilpakumppaneista tuli ohi niin iholta, että huitaisi meiltä pulkan nurin ja kaksi muuta tyttöä toiselta puolelta hankeen kumoon. Kun radan pisin nousu alkoi, huomasi selvästi että pulkka kokemuksia Boltilla oli aivan liian vähän kilpailuun. Ihmetteli kovasti että mikähän sielä tulee perässä kun joutuu näin kovasti tekemään töitä. Ahtaassa tilassa kivuttiin ravitahtia ylöspäin. Taakse jäänyt ruotsalainen sai meidät kiinni ja lähti kovaa ohi. Tämän Noran koira syöksyi kuitenkin suoraan kohti Bolttia. Mitään jälkiä ei koirassa näkynyt, mutta tilanne säikäytti niin pahasti että kiljaisuni kuului varmasti stadionille asti. Järkyttyneenä painettiin kuitenkin Boltin kanssa perään. Pitkään päästiin peesissä, mutta siinä kohtaan kun saimme Oda Foss Almqvistin kiinni ja lähdimme ohi, tapahtui meidän kisan kuolinisku. Oda antoi hyvin tietä, pääsimme rinnalle jolloin Odan koira juoksi pulkan kanssa suoraan minun suksien päälle. Ilmalento ojaan ei varmasti ollut kaunista katseltavaa. Naama metrisessä hangessa, jokainen suksi ja sauva eri suuntaan sojottaen. Ylös kipuaminen oli vaikeaa ja ihmettelen edelleen että miten sen tein. Matka jatkui. Lohduttauduin ajatuksella, että kohta päästäisiin pulkasta eroon. Stadionille tullessa onnistuin kaatumaan suoraan mahalleni. Epäuskoinen tunne omasta toilailun määrästä voimistui vahvasti, kun tajusin Boltin jatkavan matkaa yksinään pelkkä pulkka perässä. Onneksi tätä oli harjoiteltu, ja ipana pysähtyi nätisti odottomaan. Aivan puhki päästiin vaihtoon, jossa meinasin sotkeutua vetonarun kanssa oikein kunnolla. Matkaan kuitenkin lähdettiin ja hyvällä fiiliksellä. Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Viimeinen mäki stadionille! ©Per Roger Bekken

Heti alussa saavutimme yhtä norjalaista tyttöä. Lähes koko naru osuus hiihdeltiin kimpassa. Tuhoisassa s-mutkassa jäin kuitenkin pahasti, kun jalat eivät enää kääntyneet ja kävin hangen kautta, taas. Saavutimme parin jälleen ja menimme ohi. Ylämäkeen painoivat kuitenkin taas ohi. Alamäkeen oli meidän vuoro. Stadionille vievään mäkeen jäin kuitenkin aivan täysin. Bolt ei enää jaksanut, ja oli omatkin jalat sen verran raskaat, ettei oiken iskutusta löytynyt. Maalisuoralla päätin tyytyä jumbosijaan ja hiihdeltiin itsemme voittajina maaliin. Heti ensimmäisenä tuomarin juttusille ladun tapahtumista. Erityisesti mitä Boltin ja Noran koiran välillä tapahtui. Virallista protestia ei kuitenkaan lähdetty tekemään. Tämän samaisen tytön kanssa meillä on ollut Saksan EM-kilpailuista asti jatkunut viha-rakkaus suhde ja en jaksanut ylläpitää sitä taas uudella protestilla välillämme. Eikä se olisi omaa sijoitustani mitenkään kohentanut.

Paljon kannustavaa palautetta tuli kanssakilpailijoilta, kun olin tuohon hullunmyllyyn uskaltanut! Ja täytyy sanoa että tuota tapahtumien listaa kun lukee niin hirvittää että miten uskalsin. Mutta toisaalta kaikki se jännitys ja adrenaliini teki hommasta niin kivaa, että varmasti tulee olemaan osa meidän lajivalikoimaa tulevaisuudessa.

© Kauko Ruokolainen

© Kauko Ruokolainen

Tämän vaihdonhan voisi siis tehdä tyylilläkin... © Kauko Ruokolainen

 Kokonaisuutena kisareissu oli hurjan rankka. Liian tiukan aikataulun olin kasannut meille reissuun. Missään välissä ei oikein ehtinyt lepäämään kunnolla. Keskiviikko aamusta sunnuntai iltaan kaksi kisaa, menomatka 24h , paluumatka 31h ja lähes kaikki ajaminen yöllä. Reissu oli rankka, mutta myös antoisa. Vaikka mitalit jäivät tällä kertaan Norjaan ja Ruotsiin, on meillä toivoa. Boltilla on vielä niin vähän ikää, ja minullakin kehityttävää hiihtäjänä sekä kisaajana, että kyllä voin luottavaisin mielin sanoa, että kyllä tässä blogissa pääsen vielä hehkuttamaan niitä isojen kisojen menestyksiä! Ensi vuonna odottaa siirtyminen aikuisten sarjoihin. Nuorten taso on tällä hetkellä niin kova, että ero ei ole niin iso mitä voisi kuvitella (esimerkkinä tästä, sunnuntain viesti kisan voitti Norjan kolmosjoukkue, joka sisälsi pelkkiä junioreita). Töitä saa silti tehdä valtavasti!

Ensivuoteen täytyy treenien lisäksi alkaa etsimään myös yhteistyökumppaneita. Opiskelujen jatkaminen olisi taas suunnitelmissa, ja opiskelijalla ei tämmöisiin kisareissuihin ole varaa, hyvä kun nyt riittää vaikka töissä käy.

Kotimatkan maisemat kohdillaan

EM-kisat meidän osalta mahdollisti useampi taho! Kiitos:
Samppa Nissinen Boltista!
Saara Loukkola suksista!
Ari Rastas pulkan ja valjaiden lainasta!
Väinö matkaseurasta <3
Vera psyykkisestä valmentamisesta
JSF team kaikesta pöllöilystä
VUL kisamaksuista
SiMPeK ja UVU treeneistä ja seuran kannustuksesta
Koko Suomen maajoukkue mahtavasta kisahengestä!
Nonstop, HappyDog, koiraurheilu.fi, DrTrSam, Teach-Hau sekä Powerline kisa- ja lämmittelyasuista!
Hyvinkään kaupunki hyvin huolletuista treeniladuista!

Kausi tavallaan paketissa, mutta ei kuitenkaan. SPKL:n Suomen mestaruuskilpailut käväistään hiihtämässä vielä EM-palautuksena. Lauantaina yksilömatkalla ja sunnuntaina SiMPeKin miehet A viestijoukkueessa. Mitalia tai mitaleita tuoltakin lähdetään hakemaa :)