Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielipiteitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielipiteitä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

SPKL Valjakkohiihdon SM 2015

Enpä voi kuin huokaista helpotuksesta että tämä päivä on ohi. Vihdoin.

Tänään oli vuorossa tämän kauden ainoa kisa mun osalta. SPKL:n SM-kilpailut Jämillä.

Ihan tosissaan en jaksaisi sanoa kisoista yhtään mitään... koko sosiaalinen media ja kisapaikka oli kyllästetty kisojen arvostelulla. Kaikkea tätä kuunnellessa olen ehtinyt muodostaa oman käsitykseni kisojen järjestämisessä noissa oloissa ja haluan sen myös kertoa.

Pitkin viikkoa oltiin ihmetelty miten ihmeessä Jämillä voi olla lunta, Kesäisen lämpöiset kelit etelässä ovat väkisinkin verottaneet lumen määrää myös kisapaikalla.Viime yönä näin kuvia kisaradasta ja säikähdin. Hiekkaa, jäätä ja paljasta maata SM-kilpailu reitillä. Hennan kanssa suoritettiin pikapalaveri ja mietittiin onko mitään järkeä lähteä 300km päähän epävarmojen kisojen vuoksi. Päätettiin kuitenkin että auto starttaa klo 6:00 lauantai aamuna suuntana Jämi. Aamukoomassa ajelimme kolme tuntia ja koko ajan odottelimme tietoa, että järjestetäänkö kisoja vai ei. Kilpailupaikalle päästyämme ei vieläkään tiedetty mikä on starttien kohtalo. Jämillä oli kuitenkin täydet kisahulinat käynnissä. Ilmottauduimme, koirat tarkastettiin ja klo kymmenen ensimmäiset infot päästiin kuulemaan. Reittiä oli paranneltu aamun aikana runsaasti, kilpailijat pääsisivät ladulle heti kokouksen päätyttyä ja tämän jälkeen uusi palaveri, jossa lopullinen päätös kisasta tehtäisiin.

Meillä oli hieno päivä!
Kierrettiin Hennan ja Veran kanssa 5km lenkki ja pohja oli hyvin vaihteleva. Kuvien mukaisia jäätiköitä oli siellätäällä, mutta muuten latu oli hiihdettävässä kunnossa, joskin todella kovapohjainen. Kauhua aiheutti vain lähdön jyrkkä ja jäinen ylämäki sekä puolivälin jälkeen ollut todella jyrkkä mäki, jossa auraamisesta ei ollut mitään hyötyä. Profiililtaan latu oli kaikin puolin ihana (minä tykkäsin!!). Alkumatkasta muutama tiukka ja muutama kevyempi nousu, loppua kohti reitti muuttui kokoajan tasaisemmaksi.

Rataan tutustumisten jälkeen, jotkin kilpailijat ilmoittivat suoraan jättävänsä väliin. Itse kuitenkin koin ladun hiihdettäväksi. Falconille kovempi pohja on aina ollut kivempi (vähän raskas otus upottaville radoille..) ja pohja oli hiihtämiseen kuitenkin yllättävän hyvä! Hiukan mietitytti Falan tassut, mutta tossuilla suojattuna ei ollut hätää vammoista. Kilpailu päätettiin ajaa läpi, vaikka tämä aiheutti melkoista porua kilpailijoiden joukossa. Paljon on ollut puhetta asiattomasta käytöksestä tuomarin sekä kilpailijoiden suunnalta, mutta tähän en ota kantaa, koska en ole sitä ollut näkemässä. Vähän kaikilla olivat kuitenkin tunteet pinnassa ja tiukkaa arvostelua lenteli. Latumestari ja järjestäjät kuuntelivat kuitenkin hyvin kilpailijoiden toiveita reitin muuttamisesta turvallisemmaksi! Pahin, jyrkin ja jäisin alamäki poistettiin oikoreitin avulla kilpailijoiden toiveesta, ja uusi latupohja luotiin miltein tyhjästä noin puolessa tunnissa ja aivan hiihdettävään kuntoon!

Startatessa jännitti suhteellisen paljon. Lähinnä jännitti lähdön jälkeinen tiukka ylämäki, jonka yläosa oli pahasti jäinen. Vauhdilla kuitenkin päästiin liikkeelle ja jäätikkö jäi taakse ennen kuin ehti kunnolla tajuta edes. Alkumatkan vauhdikas ja pitkä lasku väsytti Falconia jonkun verran, joten muutama ylämäki meni lunta syödessä, muuten edettiin hienosti. Paljon joutui kannustamaan, mutta maaliin selvittiin täysin ehjinä ilman suurempia traumoja reitistä.

Koira ehjä, minäkin ehjä ja hyvä fiilis jäi kisasta, vaikka maalissa palautuminen tuntui tapahtuvan hiukan liian nopeasti... olisi siis voinut mennä kovempaakin! Maaliviivan ylittäessä tuntui kuin taju lähtisi, mutta ennen seuraavan koirakon saapumista jo pystyssä valmiina ottamaan koppi Verasta ja Pixelistä.

Kisan jälkeen oli hyvää aikaa palloilla kisapaikalla Boltin kanssa ja jutustella tuttujen kanssa. Aina on hieno nähdä tuttuja! Oli mahtava tunne, kun näki että Tuusulasta asti tullut minun ja Veran kesätöiden pomo oli tullut katselemaan kisoja aina Jämille asti. Myös erään kilpakumppanin kanssa jutustelu piristi aivan mielettömästi! Suomen valjakkourheilun junioreihin on vahva luotto! Myös Bolt pääsi riehumaan oikein kunnolla kun veli Spence oli kisapaikalla myös. Pojat intoutuivat hurjiin juoksukisoihin Jämin yhdellä kiitoradoista. Tilaa riitti, samoin energiaa! Kutosvaihde silmässä nuoret vetokoiran alut laittoivat itsensä likoon juostessa.


Tämän jälkeen odoteltiin vielä palkintojen jako, hurrattiin Veralle ja vähän muillekkin. Sitten auto pakettiin ja menoksi. Kahdeksalta kotona ja onnellinen Koda vastassa. Bolt oli niin väsynyt ettei jaksanut kuin ihan vähäsen kiusata kissaa ja nyt kuuluukin jo tyytyväinen kuorsaus tuolta nurkasta :)


Sanoi kuka tahansa tämän päivän kisoista mitä tahansa, olen itse tyytyväinen päivääni. Järjestäjät eivät ole syyllisiä siihen jos lumi yksinkertaisesti loppuu kesken. Hurjan hienoa työtä Jämillä tehtiin, jotta laduista saataisiin mahdollisimman hyvät kisaa varten. Sitä en kiistä, etteikö ladut olisi olleet kurjat. Nämä olivat kuitenkin tällä hetkellä parhaat mahdolliset, mitä saatavilla oli. Jokainen teki oman henkilökohtaisen päätöksen starttaamisesta. Tuomari päätti sallia startit (en ole perehtynyt sääntöihin, joten en tiedä oliko tämä nyt kuinka radikaali päätös) jonka ansiosta halukkaat pääsivät kilpailemaan. Jokainen omista syistään.

Ymmärrän miksi jotkut eivät halunneet startata. Mutta en todellakaan ymmärrä miksi niitä jotka päättivät startata pitää haukkua, syyllistää ja mustamaalata? Jokainen arvioi tilanteen oman itsensä ja oman koiransa kannalta. Minun edellytys starttaamiselle oli tossut, jotka toimivat oikein loistavasti. Sosiaalisessa mediassa kuitenkin aikuiset ihmiset ovat taantuneet lapsen tasolle ja haukkuneet kanssakilpailijoitaan suhteellisen julmastikkin (en ala nimeämään yhtään ketään, mutta tälläiseen jouduin törmäämään). Oma syyni starttaamiselle ei todellakaan ollut SM-tittelit yms. vaan puhdas kaipuu kisoihin. Nautin kisaamisen tunteesta, ja niin nauttii myös se edellä menevä koirakin, ja näytti nauttivan tänäänkin ladun pohjasta huolimatta. Sijoituimme seitsemänsiksi ja se riittää minulle. Aika oli hyvä! Toisiksi paras omista ajoistani kaikista Falconin kanssa hiihdetyistä kilpailuista, vaikka nyt oli kolmen kuukauden liikuntakielto takana ja vasta ensimmäinen kilpailu naisten sarjassa.

Ärsytys menetetystä ajasta, rahasta ja vaivasta on täysin ymmärrettävää, mutta sen oikeaoppinen purkamiskeino ei ole somessa rähjääminen ja pahan mielen levittäminen muillekkin. Ottakaa se koira mukaan ja menkää paremmille laduille heittamään lenkki! Onnellinen koira ja varmasti parempi mieli itselläkin :)

Loppuun vielä muutama kiva kuva onnellisesta koirasta ja sen hyvän tuulisesta omistajasta!
Kaikki tekstin kuvat © Vera Ignatius


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Takaisin treenien pariin

Perjantaina illalla tein ensimmäiset yhteiset treenit koirien kanssa EM-kisojen jälkeen. Falcon on käynyt osteopaatilla taas, sekä päässyt mukaan pitkälle ratsastus lenkille ja riehumaan tuttujen koirien kanssa. Koda sen sijaan on viettänyt aikaa Veran kanssa tämän koululla ja päässyt siellä juoksemaan pidempää lenkkiä.

Starttasimme Falconin kanssa kotipihasta vasta iltayhdeksän jälkeen. Reitti kulki samaan suuntaan kuin edellisellä pidemmällä juoksuttelu lenkillä. Pääosin valaistut reitit, eikä pahemmin muita ulkoilijoita (saattaa kyllä johtua kellonajastakin). Falcon juoksi todella hyvin, ja pidimme tahdin reippaana ravina. Juoksu oli kaunista, askel pitkä ja harvoin sortui laukalle. Pyrkimys oli pitää vauhti tasaisena, ilman vetoa. Vedot kun ei oikein tällä hetkellä onnistu mitenkään. Asfaltilla en halua juoksuttaa (pyörän vieressä menee pientareen puolella) ja metsätiet ovat vielä osin jäässä, ja tällä hetkellä lumen alla. Minulla oli reitin mittaus käynnissä lenkillä, mutta jotain meni vikaan ja väitti olleen vain kolme kilometriä, mutta arviolta lenkki oli noin 8-9km pitkä. Ohituksia tuli muutama: lastenrattaiden kanssa juoksija, toinen koiran juoksuttaja, sekä pariskunta pienen vapaana kulkevan koiran kanssa. Muuten meni aivan loistavasti, mutta vapaana juossut pikkukoira kun tuli moikkaamaan, niin ei siinä Falconin itsehillintä riittänyt. Keskittyminen loppui siihen ja kaveria piti päästä nuuhkaisemaan.


Itse en älyä, miksi se koira on pakko pitää vapaana kävelytiellä. Etenkin kun autotie kulkee vieressä ja koira ei ole hallinnassa. Kumpikaan tästä pariskunnasta ei tehnyt pienintäkään elettä estääkseen koiraansa tulemasta Falconin luo. Itse luotan Falconiin, mutta en itse päästäisi omaa koiraani tuostavain nuuhkimaan vierasta koiraa tietämättä tästä mitään, saatikka kysymättä toisen koiran omistajan lupaa. Mitä jos vastaan olisi tullut agressiivinen koira, eikä minä ja Falcon? Pahimmassa tapauksessa olisi voinut tämän pienen uteliaan koiran kohtalo saattanut olla hyvinkin kurja...

Kotona vaihdoin vaatteet, koiran, ja kulkuvälineen. Kodan kanssa lähdettiin vielä kickbike lenkille. Kodaa uskaltaa vedättää asfaltti teilläkin, koska vanha herra osaa juosta käskystä pientareella, vaikka vetäisikin samalla. Ilman varsinaista reitti suunnitelmaa lähdimme potkuttelemaan, ja itse otin nyt enemmän oman treenin kannalta, ja potkin koko lenkin täysillä. Koda juoksi mukana ja innostui muutamaan kertaan revittelemään oikein kunnolla, kun törmäsimme muutamaan rusakkoon matkalla. Metsästyskoiralla on metsästyskoiran vaistot. Koda on onneksi niin pieni, että pienet tai isommatkaan sivulle nykäisyt ei saa kickbikea pois kurssista. Kävimme mukavan uuden lenkin ja matkaa kertyi lopulta 5,3 kilometriä, ja tämä oli minulle täysi yllätys, koska Koda jaksoi niin hyvin, että olisin kuvitellut lenkin pituudeksi maks. kolme-neljä kilometriä.

Treenien jälkeen vielä iltapissa lenkki ja nukkumaan. Vasta yhdentoista aikoihin oli molemmat treenit ohi, välineet pakattu lumisateelta suojaan ja koirat huollettu.

Onnistunut treenipäivä siis!

perjantai 28. helmikuuta 2014

Aivan pimeää touhua

Vieläkään lumesta ei tietoakaan, joten taitaa olla aika luovuttaa sen odottelu. Menee se talvi näinkin. Treenit ovat joka päivä vain mielikuvituksellisempia. Eilisen treenailut suoritettiin kickbikella ja juosten.

Treenasimme tällä kertaa vain lyhyen matkan päässä kotoa hiekkaisella autotien pätkällä. Löysimme noin kilometrin mittaisen "luupin", mitä kiertää. Pieni pätkä kierroksesta oli asfalttia, mutta muuten reitti oli oikein pätevä. Ylä- ja alamäet löytyivät molemmat, pohja oli tasainen ja treenikavereista saatiin ohitusharjoitusta. Aloitimme treenin Veran kanssa tutkimalla reitin juosten, koirien kanssa, kuten aina. Juoksimme hiukan harhaan pimeässä, joten ensimmäinen kierros oli 1,5km pitkä. Kodaa ja Pixeliä tämä ei haitannut, ja itsekkin jaksoin juosta poikkeuksellisen hyvin (juoksu ei koskaan ole oikein ollut minun lajini).

Heti reitin katsastuksen jälkeen oli aika ottaa hiukan kisanomaisempaa treeniä. Vera lähti Pixelin kanssa kickbikella edelle ja lähdimme Falconin kanssa perään. Lenkin loppu puolella alamäessä saimme Veran ja Pixelin kiinni, mutta samalla kohdalla reittiä oli kaksi ulkoilijaa täysin mustiin pukeutuneena, ilman valoja tai heijastimia. Kolarilta vältyttiin Veran otsalampun ansiosta ja ohitukset menivät oikein mainiosti. Falconin ja Pixun jälkeen olivat vuorossa Vera ja Boa sekä Linnea ja Osmo. Heiltäkin reitti meni oikein hienosti ja vauhdikkaasti. Otimme toisen kierroksen vielä Falconilla ja Pixulla, mutta tällä kertaa lähdin Falconin kanssa tyhjiin, eikä ongelmia ollut. Kovaa mentiin, ja törmäsimme jälleen ulkoilijaan (tällä kertaa koira seuranaan ) jonka ohitus meni kuitenkin hienosti.

Koiran ulkoiluttajan väistely kierros

Lopuksi päätin vielä juosta Falconin kanssa kierroksen vertailuksi, kuinka paljon oikeasti vetävä koira vaikuttaa juoksu vauhtiini. Vera lähti Pixun kanssa kaveriksi. Polveni ei kuitenkaan kestänyt hurjaa vauhtia, ja särky oli kamala. Saimme Veran ja Pixelin kiinni ja vaihdoimme koirat. Itse hölkkäilin Pixelin kanssa kierroksen loppuun, kun Vera pinkoi täysillä.


Kotiin ajoimme kickbikeilla Kodan kanssa, jotta pikkupojukin saisi hiukan liikuntaa. Hyvin jaksoi ja hienosti ohitti kaikki koiran ulkoiluttajat, niinkuin aina. Koda on pomminvarma! Harmi vain, että jotkin ihmiset eivät vain ymmärrä, että heidän koiransa saattaa joskus olla syyllinen. Matkalla kotiin, ajoimme hyvää vauhtia, Kodan juostessa pientareella ja minun potkutellessani. Ohitimme yhden vastaan tulevan jackrusselin, täysin ilman ongelmia. Seuraavana olikin mies kahden kultaisen noutajan kanssa. Arvioin tilannetta ja päätin mennä suoraan ohi. Mies seisoi kävelytien oikeassa laidassa ja koirat ojassa pitkillä hihnoilla. Lähdimme ohittamaan vasemmalta, aivan suoraan hidastamatta. Juuri tämän miehen kohdalla molemmat hänen koiristaan hyökkäävät kohti Kodaa, miehen täysin estelemättä. Koda väisti ojan puolelle, vältimme siis osuman. Ajoin suoraan kotiin lievän järkytyksen vallassa. Koti pihalla Vera kertoi miehen huutaneen perääni: "pitäisit koirasi lyhyemmällä hihnalla!". Silloin kiehahti! Hyvät ihmiset, katsokaa peiliin ennenkuin alatte syyttelemään muita! Tilanteella oli silmin näkijänä juuri ohiajanut äitini, perässäni tullut siskoni, minä ja tämä kultaisten noutajien omistaja. Ei pitäisi olla mitään epäselvää, kenen koira siinä tilanteessa toimi aloitteen tekijänä.

Olen tottunut sietämään paljon kaikenlaista kieroon katsomista koiraurani aikana. Olen nuori. Minä en tiedä asioista. Minulla ei ole kokemusta. Kokemusta ei ehkä olekkaan, mutta kyllä minä tiedän. Iästäni huolimatta olen elänyt aina koirien ympäröimänä, ja olen kouluttanut Kodan aivan alkeista asti itse. Voisin väittää, että tiedän loppujen lopuksi aika paljonkin.
Minä (13v), Koda ja Rommi