Janakkala cross ja yllättävä kauden päätös

Vielä tänään aamulla lähdin hyvillä mielin kilpailuihin Janakkalaan. Ajatuksena käydä kisailemassa huvin ja kunnon vuoksi näissä pikkukisoissa, samalla saaden kovavauhtista treeniä SM-kilpailuita ajatellen. Molemmilla meillä on ollut hiukan kunto hakusessa tänä syksynä, mutta veri vetää kisaradoille vahvasti.

Rakkain pieni ystävä <3

Pääsimme koirien kanssa Nooran ja Timon kyydillä Janakkalaan, jossa meitä kaikkia odotti kilpastartit. Minä kilpailisin tuttuun tapaan pyöräilyssä, Noora potkisi kickbikella ja Timo polkisi lainakoira Väsyllä harrasteluokassa. Lisäksi olin pitkästä aikaa saanut siskoni Veran ylipuhuttua kilpailuihin mukaan, joten Bolt pääsisi starttaamaan vielä canicross luokassa. 

Kilpailupaikalla vuorossa oli vanhan ja tutun radan kiertäminen. Vaikka rata on tuttu, ei siihen tutustumisesta koskaan ole haittaa. Muutoksia reitillä ei ollut. Hirveästi vain ulkopuolisia lenkkeilijöitä. Onneksi tämä ei meitä haittaa, kun lenkkeilijöiden seassa me treenataankin. Lämppä kierroksen jälkeen olikin aika jo lähes juosta omaan starttiin. Välissä piti toki vielä lämmitellä koira, sekä pumpata uudelleen täyteen kilpapyörän rengas, joka ei meinaa aivan pysyä täynnä. 

Melkein on Boltin paita jo sopiva Bambille, joka vielä toimittaa varikkoviihteen roolia.

Starttiviivalla Bolt puhkui intoa tuttuun tapaan. Timo handlasi Boltin ja Stefan tuli avustamaan minua lähdössä. Startti oli jälleen räjähtävä ja yllätyin oikein kuinka hyvältä oma polkeminen tuntui, vaikka kisoja edeltävä yö oli jäänyt todella lyhyeksi. Rata vilisi silmissä, lenkkeilijöitä pujoteltiin vähän väliä. Välillä kurkistelin olan yli, että milloin perään lähtenyt Jonna saa kiinni. Tällä kertaa ei saanut, vaikka viimeinen kilometri tuntui aivan järjettömän hitaalta. Bolt jaksoi ensimmäiset neljä kilometriä juosta todella kovaa ja vauhti tuntui kaikinpuolin hyvältä. Lopun mutkissa kuitenkin hihna jäi useammin löysälle ja pidemmän treenin puute näkyi koirassa. 

Maaliin saavuttiin kaatumatta ja hyvällä tahdilla Veran kannustaessa kovaan ääneen. Koiralle super kehut ja autolle hakemaan palauttavaa juotavaa. Pian perästä saapui Noora ja Piina maaliin, jonka jälkeen oli hyvä suunnata jäähdyttely lenkille, jotta Bolt olisi pian valmis seuraavaan starttiin.

Siskoni Vera on kilpaillut aikanaan erittäin aktiivisesti canicrossissa, mutta välivuosia on nyt kertynyt useampi. Tänään kuitenkin päätti lähteä kokeilemaan Boltin kanssa ensimmäistä kertaa juoksemista. Janakkala cross kisassa järjestettiin perinteinen canicross sprint jossa matkaa vain yksi kilometri. Vera ja Bolt starttasivat ylämäkeen hurjaa vauhtia, ohittivat minuutin edelle lähteneen ja kiitivät hyvää tahtia maaliin. Vera sai Boltilta hyvät kyydit kun tyttö rojahti puskaan keräilemään itseään maaliin saapuessa.  Minä nappasin Boltin ja kehuin reippaan pojan maasta taivaisiin. Kaksi starttia ja molemmat hienosti! Lähdettiin kävelemään autolle päin ja siitä alkoi sitten meidän kisakauden lopun alku.

Haava ennen tikkausta

Bolt käveli rauhakseen vieressäni, kun täysin yllättäen aiemmin maaliin saapunut lapinkoira hyökkäsi pojun päälle. Tuli suoraan sivulta niskaan ja kylkeen kiinni. Omistajan nopeat reagtiot saivat koiran heti kyllä pois Boltin kimpusta ja hetken luulinkin että säästyttiin säikähdyksellä. Kuitenkin vasemman lavan takaa kyljestä löytyi komea reikä. Vaikka harva asia saa minut itseni järkyttymään on Bolt aina ollut heikko kohta. Pieni paniikki iski päälle ja itkuhan siinä tuli. Onneksi paikalla oli luotto ystäviä joiden tuella tilanne saatiin hallintaan. Stefan putsasi haavan ja todettiin kimpassa, että varmasti muutaman tikin tarvitsee. Ei muuta kuin soittelua lähialueen päivystäville eläinlääkäreille. Iloinen yllätys oli, kun kuulimme että lähimmän päivystävän klinikan eläinlääkärinä on samainen ihminen joka on ollut Boltin elämässä mukana aivan ensimmäisistä tunneista asti. 

Bolt hässäkän aikana oli tulokset saatu laskettua ja pääsimme reikäisen sankarini kanssa pyörähtämään palkintopallillakin. Olimme polkeneet Boltin kanssa kolmanneksi luokassamme. Tänään olin myös päivän nopein naiskuski. Taakse jäi kolme loistavaa pyöräilijää. Vauhditkin alkoivat olla jo mukavat, vaikkakin kovempaakin saisi noin helpolla radalla polkea. Päivän keskinopeus meillä oli 32km/h. Boltin loistavan pyöräsuorituksen lisäksi poika nappasi Veran kanssa myös kolmannen sijan 1km canicrossista. Tehokas lapsi teki super suoritukset kauden viimeisen kisan kunniaksi. Tosin tätähän emme tienneet ennenkuin eläinlääkäriin pääsimme. 

Kyllä sieltä pieni hymy irtosi kun puhdas suoritus toi päivän kolmannen sijan !!

Kun palkinnot oli käyty keräilemässä, oli aika kääntää auton keula etelän sijasta pohjoiseen ja ajaa Hattulan evidensiaan. Eläinlääkärissä meidät otti vastaan Terhi. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli yrittää hoitaa Bolt ilman nukutusta, ei se ollut tilanteen huomioon ottaen mahdollista. Bolt oli kipeä ja haava ilmeisimmin ainakin lihaksen pintaan saakka. Poika nukutettiin ja kipulääkittiin, jotta haava pystyttiin hoitamaan kunnolla. Matkaan saatiin neljät tikit, antibioottikuuri ja 28päivää kestävä doping karenssi.  Tosissaan tämähän oli sitten meidän viimeinen kilpailu tälle kaudelle. Kaikki tärkeät kilpailut osuvat tuon 28 päivän sisään, joten mietitään sitten kisoja uudelleen taas keväällä (tai jos saadaan lunta niin jo talvella). 

 Bolt on varsin edustava valokuvattava, erityisesti ollessaan tainutettuna...

Ihan tosissaan ja koko sydämestäni toivon, että jokainen joka ei voi olla vähintään 99% varma koiransa käytöksestä kilpailutilanteissa tai varikolla ei tuo koiraansa siihen kilpailuun. Tai jos tuo, niin sitten sille koiralle ei anneta pienintäkään mahdollisuutta vahingoittaa muita. Agressiiviset tai agressiivisesti käyttäytyvät koirat eivät kuulu valjakkourheiluun. Vetokoiran ei tarvitse rakastaa kaikkia koiria, mutta hyökkäävyys on ehdoton ei. Tämä ikävä huolimattomuus toisen koiran omistajalta pilasi meiltä yhden Boltin parhaista vuosista. Koiran parhaat kilpailuvuodet ovat ne muutamat siinä kahden ja seitsemän ikävuoden välillä. Bolt on nyt neljä vuotias, eli koira parhaassa iässä. Emmekä me tänävuonna pääse hyödyntämään tätä koiran oppimaa kypsyyttä kilpailuissa. Yhden kauden ehkä vielä kestän, mutta kyllähän tässä väkisinkin miettii että millaisia traumoja koira tälläisestä saa. Tai jos ei koira niin minä. Ohitustreenejä saadaan aloittaa tekemään alusta asti, kunhan tästä nyt toivutaan ensin fyysisesti. 

Tällä hetkellä Bolt on niin puhki, ettei jaksanut nousta sänkyyn itse. Oli nukahtanut seisaalleen nojaten sänkyyn. Nostaen sain pojan kainaloon nukkumaan. Rauhakseen mennään kohti kautta 2019.

Valtavat kiitokset kuluneesta kaudesta. Erityisesti tänään kiitos avusta ja tuesta Noora ja Timo, Lipposet, Stefan ja Tuire! Sekä tietysti Terhi Boltin hoivaamisesta <3

Season start - #ohkola2018

Niin vain se kilpailukausi lähti käyntiin, vaikka kovasti lupailemaani ryhdistäytymistä treenien suhteen ei ole näkynyt. Laiskottelu mood on jäänyt pahasti päälle, vaikka oma fiilis on pikkuhiljaa kohonnut syvimmistä hetkistä. Elämä on heitellyt viime kuukausina sen verran rajusti, ettei treenaamiseen keskittymisestä ole tullut yhtään mitään. Pikkuhiljaa lähdetään keräilemään kuntoa paremmaksi ja suunnataan ajatuksia kisakauteen.

Ohkolaan lähdimme puhtaasti katsastamaan, että mitä jaksaa kuski pelkällä pk-treenillä ja koira metsälenkkien ja uimisen voimalla. Ja kyllähän me maaliin päästiin, joten tavoite saavutettiin. Ohkolassa naisten koirapyöräilyssä oli tänävuonna ilmoittautuneita hurjat 12. Ajatuksena oli lähinnä, että maaliin pitää päästä ja ei saa olla viimeisiä. Ja kyllähän Bolt teki kaikkensa, jotta tavoite täyttyisi. Kuskilla olisi vielä parantamisen varaa, jotta päästäisiin todelliseen kisafiilikseen.

Ohkolan radat oli uusittu edellisistä vuosista, ja nyt täytyy kyllä hiukan kehua! Oikeasti mielenkiintoinen reitti, jossa hiukan jopa korkeuserojakin. Paljon mutkaa erityisesti alkumatkasta, ja vieläpä sellaisia mutkia joissa oikeasti pitää osata ajaa todella hyvin, jottei vauhti putoa aivan älyttömästi. Nyt oli sellainen rata, missä voisi helposti ja ylpeänä järjestää kansainvälisiäkin kisoja (jopa isompia kuin nyt kilpailtu ifss worldcup osakilpailu). Toki stakeout alueelle pitäisi vielä tehdä hiukan kehitystyötä.

© Timo Waltari

Hymystä päätellen se nauttii hommasta ! © Timo Waltari

Meidän oma kilpailu starttasi klo 10:34. Lähtöavuksi saimme tällä kertaa kisaturistiksi saapuneen Jaden ja pyörää piteli Stefan -- Kiitos!! Kunnollista kisafiilistä ei minulla ollut oikein missään vaiheessa. Lähinnä olin täysin varma, että kaaduttaisiin johonkin mutkaan. Tästä huolimatta startattiin mielestäni ihan hyvällä tahdilla samalla kun taivaat aukesivat ja saimme järkyttävän kaatosateen matkamme viihdykkeeksi. Jo heti lähtö suoran päädyssä alkoi hengittäminen tuntua vaivalloiselta, vaikka matkaa takana muutama sata metriä (flunssaisena on aina mukava kisata). Tasoitin omaa hengittämistäni hiukan ja keskityin tasaiseen polkemiseen. Homma eteni aika kivasti, vaikkakin ne mutkat tuottivat meille päänvaivaa. En ole koskaan ollut erityisen taitava mutka ajaja, mutta nyt on kyllä treenin puute tehnyt tehtävänsä ja mentiin mutkat aivan matelemalla. Rata oli myös koiralle haastava. Bolt ei aivan hahmottanut minne kääntyä vaikka yleensä herra on todella taitava lukemaan rataa. Pahimmillaan koira luki reitin kääntyväksi, vaikka suoraan olisi pitänyt mennä. Silloin huuto raikasi ja lähes otettiin osumaan oranssiin reuna-aitaan. Osumilta vältyttiin, mutta vauhti tyssäsi aivan pysähdyksiin sopivasti radan jyrkimpään ja pisimpään ylämäkeen. Raskasta oli erityisesti Boltille.

© Timo Waltari

Loppureitti oli jo helpompaa sekä alamäkivoittoista. Ennen kisaa uskalsin väittää että Bolt juoksee täysillä 2km ja sen jälkeen vauhti hiipuu, ja näinhän siinä hiukan meinasi käydä. Treenin puute näkyi koirassa ja edettiin radalla niin kovaa kuin Bolt suinkin jaksoi juosta alta pois. Loppureitistä oli vielä muutamat tiukat mutkat ja jyrkkä alamäki. Alamäen Bolt vielä tsemppasi hyvin, mutta maaliin tultiin kyllä todella löysästi. Maalissa fiilikset olivat about noh tässäkö tää oli?! Se jokin puuttui nyt suorituksesta, ja eiköhän se ollut se kilpailufiilis. Tyytyväinen kuitenkin pystyi olla, kun tuloksen näki.

Kyllä se meno oli välillä oikein lennokasta! © Auvo Kuusinen

Naisten taso koirapyöräilyssä on viime vuosina noussut todella paljon, ja ei mitenkään ollut ihme että kauas kärjestä jäätiin tällä suorituksella. Bolt jäi tyttärelleen Accalle, joka kiskoi Heidi Liimataisen komeaan voittoon, hurjat 55 sekuntia. Meidän aika 4,2km reitillä oli 8min 34s, joka on kyllä turhan paljon, kun keskinopeudeksikin saatiin vain 29,42km/h. Toisaalta nyt on suunta vain ylöspäin. Tämä suoritus oli huomattavasti parempi kuin mitä osasin tällä treenimäärällä odottaa! Jos sitä seuraaviin kisoihin saisi vaikka jo muutaman vetotreeninkin alle.

Kilpailusta Bolt palautui nopeasti, sai takin päälle ja pääsi nukkumaan Bambin kainaloon punton takapenkille. Minä toimitin kuuluttajan virkaa loppupäivän ja seurasin aktiivisesti online tuloksia. Kaiken tapahtuman keskellä ehdimme kuitenkin käydä juoksuttamassa paikalle päässeet pennut pellolla. Bolt juoksutti Bambia, Kurkoa ja tsekkipentu Topekia ympäriinsä. Ipanoilla oli hauskaa ja Boltillakin vielä kun pääsee juosten karkuun piraijoita. Mukava oli nähdä tuttuja, olla apuna kisajärjestelyissä ja olihan se kiva käydä vähän polkemassakin. Seuraaviin kisoihin kaivetaan hurja kisainto minullekin mukaan. Näillä näkymin seuraava startti tapahtuu Oulussa Alma of snow -kilpailuissa.