Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvokisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvokisat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

IFSS World Championships 2017 Poland

Unohtumaton roadtrip, mutakaaoksella kuorrutetut MM-kilpailut, rakkaita ystäviä, kansainvälisiä uusia ja vanhoja tuttavia sekä suunnaton ylpeys Suomen menestyksekästä maajoukkuetta kohtaan. Asiaa on taas kokonaisen viikon verran. Omaa suoritusta kohtaan on ristiriitaiset tuntemukset, jotka toivottavasti selkiävät vähän tässä samalla itsellenikin.

© Katja Juntunen

Reissuun lähdimme tosiaan tyttöporukalla Jasmin Köcherin ja Noora Waltarin kanssa. Olimme Suomen joukkueesta viimeiset lähtijät, mutta koska Nooran kanssa luotettiin omaan jaksamiseen auton ratissa otettiin matkan aikana kiinni meitä 12tuntia aiemmin startanneet Suomalaiset. Neljä tuntia nukuimme hotellissa Latvian Bauskassa, mutta muuten ajoimme koirien pissataukoja ja muutamaa Lidl ja Mäkkäri kierrosta lukuunottamatta suoraan Puolan Kozleen. Tarkoituksena oli Nooran kanssa nukkua vuorotellen matkan aikana, mutta mennessä innostus kilpailuista piti kaikki hereillä joten höpöttelyksihän se meni. Koirille meillä oli varattu hyvät tilat ja lopulta saatiin Helsingin satamassa pakattua pyörätkin auton sisään vaikka tarkoitus oli kuskata niitä auton perässä. Tilaa riitti kaikille hyvin ja matkustaminen oli mukavaa. Yllättävän nopeasti hujahti lähes 24h autossa. Puolassa majoituimme hotel Kama Parkissa noin 30min ajomatkan päässä kilpailupaikalta. 

Meidän reissuteam <3

Torstai 23.11. Avajaiset

Kilpailuiden avajaispäivä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella ja kilpailupaikkaan tutustumisella. Hurjia huhuja oli kantautunut jo matkalle meidän korviin, mutta todellisuus iski vasten kasvoja kun saavuimme kilpailupaikan liejuun. Stake out oli rakennettu maissipellolle ja viimeisen kuukauden hurjat sateet Puolassa olivat yllättäneet kilpailujärjestäjät. Mutaa oli pahimmillaan puoleen väliin säärtä, joten kumisaappaita tuli ikävä. Myös pellot olivat veden peitossa, joten lähtö ja maalialueet menivät uusiksi. Rata lyheni noin 700metriä. Kauhulla odotettiin lupaa lähteä kiertämään itse kilpailureittiä.
Tältä näytti meidän MM-kisarata 2017 © P.S Photo

Iso osa suomalaisista kierrättivät koiransa kävellen kilpailureitin läpi. Itse tein päätöksen luottaa koiraan. Koskaan ennen en ole Bolttia kierrättänyt kisareitillä etukäteen, eikä ongelmia ole ilmennyt. Bolt olisi vain turhaan kuumunut radalla ja turhautunut kävelyvauhtiin. Nappasin siis pyörän ja Nooran toiseksi silmäpariksi tutustumaan reittiin. Alku vaikutti kaikkien kuvailemaan reilusti paremmalta. Hiukan möykkyinen hiekkatiepohja, jossa kuitenkin vauhtien pitäisi päästä nousemaan todella koviksi. Kauan ei kuitenkaan tätä kestänyt. Mutaa löytyi muutaman suoranpätkän jälkeen. Ja sitä mutaa oli paljon ja se oli liukasta. Hitaassa vauhdissa tuntui että pyörä vain sutii paikallaan ja suoraa ajolinjaa oli mahdoton löytää. Kovempaa kun yritti ajaa oli fiilis kuin venäläistä rulettia pelatessa; joko sitä kaatuu tai ei, itsellä ei ollut mitään kontrollia pyörän toimintaan. Ja reitin loppua kohti mutakohdat vain pitenivät ja pahenivat. Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat. Nooran kanssa kierrettiin vielä 3km lenkki ihan treenin kannalta ja lopulta lähdin vielä Tuiren mukaan kiertämään meidän oman kisareitin toiseen kertaan. Ajolinjat tuli painettua hyvin mieleen, vaikka hyvin sitä tiesi, ettei niiden noudattaminen tulisi olemaan mitenkään helppoa.

Pitkä päivä meni hujauksessa ja illalla käväistiin vielä edustamassa kilpailuiden avajaisissa. Kävin pyörähtämässä Suomen edustajana MM-lavalla yhdessä Jonna Lipposen ja Teemu Lojamon kanssa. Illalla hotelilla uni maistui hyvin, eikä perjantain kisapäivä edes jännittänyt. Vielä.

Perjantai 24.11. Ensimmäinen kilpailupäivä

Melkein ihmetytti herätessä kuinka vähän jännittää. Aamupuuro maistui, en sählännyt pahemmin ja kaikki tarvittava tuli pakattua mukaan. Rauhallisin mielin lähdettiin kohti kilpailupaikkaa, missä odotti elämäni ensimmäinen arvokisastartti aikuisten koirapyöräilysarjassa. Noin puolessa välissä matkaa kilpailupaikalle bongasimme Jasminin kanssa maissipellon ja flashback kilpailupaikasta jysäytti kisajännityksen jokapuolelle kroppaa. Aamupuuro yritti kiivetä takaisin ja mieli vajosi omaan kuplaan. Edellisen päivän ratatsekkauksen perusteella tiesin tasantarkkaan ettei rata ollut meille hyvä. Oma ajotekniikka on vieläkin ruosteessa, joten mutavellissä ei saataisi meidän parasta tulosta mitenkään aikaiseksi. Haaveilin ennen radan näkemistä hiukan korkeammista sijoituksista (top 10 oli alkuperäinen tavoite), mutta perjantai aamun mietteet olivat lähinnä hengissä selviämisessä. Tavoitteeksi asetettiin pystyssä pysyminen ja oman tason ajosuoritus.

Tästä linkistä näkee meidän startin perjantain kilpailuun :)

Starttiviivalla ei jännittänyt enää pahemmin. Yhdeksän vuoden kisaamisen ansiosta mieli on alkanut oppimaan jo hiukan hermojen hallitsemista. Luotto Bolttiin oli kova ja halu mennä kovaa sitäkin kovempi. Lähdettiin mielestäni hyvin. Painettiin täysillä, mutta ensimmäisessä mutakossa vauhdin tyssätessä muuttui kilpailu huomattavasti raskaammaksi. Muta oli erittäin imuttavaa ja tahmeaa, joten sekä Boltilta että minulta vaadittiin valtavasti voimaa, jotta ylipäätänsä edettiin radalla. Nopeissa kohdissa mentiin hyvää kyytiä, mutta mutaiset kohdat tiputtivat vauhdin aivan olemattomaksi. Valmiiksi mietityt ajolinjat eivät toimineet, joten välillä oltiin hyvin syvällä mudassa. Kerran taakse lähtenyt yritti tulla ohi meistä (ainakin siltä kuulosti, ja juurikin siinä pahimmassa mutakossa), jolloin väistin asianmukaisesti ja tietysti siihen kaikkein syvimpään railoon, josta ei sitten noustu ennen seuraavaa mutkaa. Ohi eivät kuitenkaan päässeet koska ilmeisimmin samalla hetkellä oli heille sattunut jotakin, koska mutkaan päästessämme oli tämä ruotsalainen taas kaukana takana. Jatkettiin omaa suoritusta, jota kuitenkin ilmestyi haittaamaan jumiutuneet vaihteet. Mutaa oli tässä kohden lentänyt jo niin paljon, ettei vaihteet suostuneet ensin vaihtumaan ja sen jälkeen jumiutuivat aavistuksen liian pienelle vaihteelle. Aina välillä pyörähdettiin myös puolisen kierrosta tyhjää ennenkuin nappasivat kiinni.

Puhtaudesta päätellen tässä ollaan menossa alkumatkasta. © Izabela Gettel

Maaliin! © Yuliya Belyanina

Hyvin turhauttavaa ajoa, mutta selvittiin maaliin. Maalilinjaa ylittäessä olo oli hyvä. Ja tämä ei ollut millään tasolla hyvä juttu. Maahan lysähdin perinteisesti, mutta ei oksettanut, ei sumentunut silmissä eikä jalat olleet aivan letkut, joten kaikkea ei oltu annettu. Voimien jako oli mennyt kilpailusuorituksen aikana siis pieleen. Tuloksia odotellessa ei odotukset olleet kovin korkealla, joten tieto sijasta 17. ei tuottanut oikein minkäänlaisia tunteita. Sunnuntaina jatkettaisiin sitten toivottavasti puhtaammalla suorituksella (mieluusti myös kirjaimellisesti... mutaa oli aivan joka puolella...)

© P.S. Photo

Myöhemmin tuloksia tutkiessa kuitenkin heräsi pieniä hyviä viboja kun huomasin jättäneeni kauas taakse muutaman minun kanssani juniorluokissa useamman vuoden kilpailleen urheilijan. Junnuluokissa olin aina hävinnyt ainakin tälle eräälle norjalaiselle, ja nyt oli minun vuoroni olla johdossa! Tuloksista ilmeni myös radan hitaus. Meillä Boltin kanssa vauhti oli säälittävän surkea 29.52, mutta silti oltiin tasantarkkaan naisten sarjan puolivälissä (34 osallistujaa). Ja tästä sarjasta puuttui vielä kaikki puhdasrotuisten rekikoirien (huskyt, malamuutit ja samojedit jne.) kanssa kilpailijat sekä tänä vuonna oli myös veteraani naisille oma sarja koirapyöräilyyn. Ihan ok oltiin siis menty, vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin mennä hurjasti kovempaa.

Loppupäivä meni lähtö ja maalialueella juostessa ja muita suomalaisia kannustaessa. Suomella oli todella hyvät asetelmat seuraavien päivien startteihin. Muutama johtoasema sekä monta hyvää sijoitusta iskuetäisyydellä mitaleista!

Lauantai 25.11. Toinen kilpailupäivä

Tänään meillä ei ollut Boltin kanssa startteja ollenkaan. Hiukan erikoisempi ratkaisu tälläinen välipäivä, mutta sopi meille mitä parhaiten. Keskityin koko lauantain handlaamaan muiden suomalaisten koiria sekä kuvaamaan kaikkea mahdollista mitä eteen sattui. Kilpailupaikalla nähtiin ilmiömäisiä suorituksia suomalaisilta ja ääni tuli kannustettua täysin käheäksi. Myös ensimmäiset maailmanmestaruuden päästiin ratkomaan ja nämä ratkaisut olivat aikamoista juhlaa suomalaisille! Kahdeksan koiran kärryluokassa Vesa-Pekka Lehtomäki voitti maailmanmestaruus kultaa ja samaisen luokan pronssin nappasi Ville Halme! Myös kuuden koiran kärryluokassa mentiin suomalaisten dominoidessa kun Antti Mäkiaho voitti ylivoimaisesti MM-kultaa!

Tuomas Notko maaliin kahden koiran kärryssä! Dory antoi handlerille aikamoisen kielarin ;) © C A M

Niin tärkeitä <3
Lauantaina saatiin iloita myös erityisesti suomalaisten juniorurheilijoiden loistavista suorituksista. Jo perjantaina oli Jonna Lipponen kiitänyt tyttöjen pyöräluokassa itsensä kiinni MM-kultaan ja lauantai loi suurta luottoa suomen valjakkourheilun tulevaisuuteen. Patrik Siekkinen juoksi Boltin veljen Riskin kanssa poikien canicrossissa kiinni hopeamitaliin, ja samassa luokassa Eemeli Mäkinen tavoitteli mitalia juoksemalla neljänneksi. Tyttöjen puolella niin ikään Aliina Mäkinen oli kiinni mitalin kannassa juoksemalla neljänneksi, ja Jonna Lipponen ja Lotta Ahlström pitivät sijoituksia 6. ja 9. Aliina kilpaili myös yhden koiran kickbike luokassa, jossa hätyytteli myöskin mitalisijoja tiukassa kilpailussa. Tälläinen ex junnu tunsi suurta ylpeyttä näitä katsellessa <3


Päivä oli jälleen pitkä ja jatkui aina vaan. Illalla päästiin herkuttelemaan paikallisella ruualla Musher Dinnerissä. Väsymys oli vahvasti läsnä ja se näkyi ja kuului kauas. Kun näkee parhaita ystäviään harvoin, niin silloin ei pahemmin välitetä ympäristöstä vaan nautitaan täysillä toisten seurasta! Kuulemma suomalaiset ovat äänekkäitä, terkuin joku Norjan maajoukkueesta. Uni maistui jälleen. Boltin kainalossa extra hyvin <3


Minusta ja Boltista löytyy varmaan enemmän nukkumiskuvia kuin kisakuvia tältä reissulta :)

Sunnuntai 26.11. Kolmas ja viimeinen kisapäivä

Super aikainen herätys, auton pakkaus ja vielä kerran kilpailupaikalle. Olo oli ihan hyvä, vaikka vähän jännitti radan kunto yön sateiden jälkeen. Ja ihan syystä jännittikin. Ennen omaa starttiani klo 8:33 oli korviin kantautunut jo useita kaatumisia. Todella moni oli mennyt nurin erittäin liukkaaksi muuttuneella radalla. Lähdettiin siis jälleen selviytymään hengissä maaliin asti. Kisakärpänen onneksi puraisi jo heti ensimmäisellä pidemmällä suoralla. Meidän eteenlähteneen selkä läheni hyvää vauhtia ja lähdettiin Boltin kanssa siis nostamaan sijoitustamme aivan tosissaan. Ohi mentiin jo toisella suoralla kun tämä tsekkiläinen ajoi suorallakin mutaiset kohdat vähintään toinen jalka maassa.

Ohitus meni Boltilta täydellisesti, vaikka tilaa oli hyvin vähän. Hyviä ajouria ei ollut ja ohitettava ajoi keskilinjaa  parhaalla pohjalla. Bolt valitsi reitin itselleen kuitenkin erinomaisesti vasemmanlaidan vesilammikoista, joista ei siis yleensä suostu juoksemaan. Vesilammikon pohja oli tasainen, joten ohitus saatiin menemään nopeasti ja turvallisesti. Hetken roikkui tsekki peesissä, mutta onneksi Bolt ei välittänyt vaan jatkoi juoksua maalin kuva silmissä. Rapa kohdissa saatiin kiskottua hyvin eroa ja vaikka ajaminen oli reilusti haasteellisempaa kuin perjantaina, tuntui kisaaminen paremmalta. Omasta kropasta sai paljon paremmin irti tehoja ja liukkaalla ajaminen oli jännittävyyden lisäksi yllättävän hauskaa. Pystyssä pysyttiin yllättävän hyvin kun mutkat otettiin supervarovaisesti ja suorilla koitin keskittyä tasaiseen pyöritykseen ja pyörän hallintaan. Kertaakaan en napannut lukkopolkimia irti ja päässä soi vahvasti Matti Laaksosen toteamus kevät leiriltä, että vauhti korjaa ajovirheet. Ei aivan pitänyt paikkansa kun kerran luiskahti pyörä suoralla alta. Koira jatkoi muutaman metrin, mutta pysähtyi kuitenkin mudassa raahautuvan pyörän painon ansiosta. Mudasta kivutessa vähän jo huippasi, mutta matka jatkui suoraan ilman solmuja. Tälläisissä yllättävissä tilanteissa adapterin merkitys kasvaa ja sai taas olla tyytyväinen tuohon antenniin! Kunnon solmu tässä kohtaa olisikin puuttunut tästä fiaskosta.





Aivan upeita kuvia Paulius Stravinskas saanut napattua meistä! Kuskia tosin ei paljoa näy kurakuorrutuksen alta...







Kaatumisen jälkeen saatiin paketti takaisin kasaan ja reitin viimeiseen loivaan pitkään ylämäkeen, missä mutaa oli kaikkein eniten koko reitillä, saatiin tällä kertaa valittua mitä parhain ajolinja. Aivan mutkan sisäkurvista lähti radan reunalla etenevä polku jonne yritin jo perjantaina käskyttää koiraa siinä kuitenkaan silloin onnistumatta. Nyt sunnuntaina sitten onnistuttiin ja varmasti säästi meiltä kymmeniä sekunteja sekä pari kaatumista. Loppukiri tultiin taas pienellä vaihteella, kun mutaa ja heinää oli jokaisen rattaan ympärillä tehden vaihteista täysin käyttökelvottomat.

Maali fiilikset olivat huikeat. Ensin pökrättiin pyörän kanssa vet-checkiin, josta Jasmin raahasi väkisin sivuun. Seuraavaksi tuli aamupuurot ylös, jonka jälkeen oli EA-henkilöstö jo kyselemässä että tarviiko apua. Onneksi joukkueen johtaja Maku oli tilanteen tasalla ja tiesi, ettei oikeasti hätää ollut. Muutaman kerran saanut selittää huonolla englannilla ambulanssissa, että tälläinen on minulle aivan normaalia.

Bolt <3 © C A M
Kun paha olo helpotti saatiin kuulla vihdoin tyydyttäviä uutisia. Noustiin tällä raparallilla neljä sijaa ylöspäin. Näin ollen lopullinen sijoitus 13./34. Kärki oli tullut molempina päivinä radan olosuhteista huolimatta todella kovaa. Eli treenattavaa riittää, etenkin kuskilla. Boltin suoritus oli molempina päivinä käytännössä virheetön. Maaliin saisi juosta edelleen kovempaa, mutta on se silti uskomaton! Pienintäkään epäilyä ei ollut missään kohtaan suunnissa tai ohituksissa tai edes siinä kaatumisessa mitä ei olla Boltin kanssa varmaan kokeiltu ikinä, ainakaan kilpailuissa.

Outfit of the day! © Pippuri Leinonen
Seuraavan tunnin kilpailun jälkeen vietin auton takakontissa pesulappujen kanssa putsaamassa noin sentin kerrosta mutaa pois kropasta. Pahin virhe oli startata kilpailuun shortseissa, jolloin muta liimautui ihoon tiukasti. Suihku oli tarjolla kuitenkin seuraavan kerran Suomessa, joten pesulappuja kului paljon. Pesun jälkeen oli aika palata raparalliin handlerin muodossa. Jasmin ja Rayek starttasivat toiseen kilpailupäiväänsä myöskin. Kuten myös monta muuta suomalaista. Ääni tuli huudettua käheäksi vaikka aina tuli pahaa katsetta tuomaristolta kun yritin joukkuekavereita kannustaa. Suomalaisten menestys oli aivan liikuttavaa. Erityisesti Jonna Lipposen komea voitto tyttöjen koirapyöräilyluokassa sai lähes tipan linssiin. Junioreissa myös Patrik Siekkinen piti sijoituksensa ja nappasi Boltin velipoika Riskin kanssa poikien canicrossin MM-hopeaa.

Radan kunto oli päivän mittaan mennyt yhä huonommaksi, joten turvallisuussyistä päätuomari peruutti kilpailun viestin. Viestissä olisi startannut 32 joukkuetta, joka olisi ollut ennätyksellisen suuri viesti kilpailu. Olisihan se ollut aikamoinen spektaakkeli päästä näkemään, mutta kyllä siellä olisi ollut aika hurja meininki radalla, joten ehkäpä hyvä näin.

Illan palkintojenjaossa saatiin laulaa kolmesti Maamme-laulua ja muutenkin kannustaa useita kertoja palkintopallille nousevia Suomalaisia! Aina yhtä hienoja hetkiä! Suomella oli muutenkin mielestäni aivan upea maajoukkue! Yhteishenki pelasi, kaikki kannustivat toisiaan ja muutenkin tunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa, vaikka välillä radan kunto vähän harmitti. Suomessa ollaan totuttu aivan liian hyviin ratoihin.

Suurinosa Suomen maajoukkueesta 2017 <3 © Anu Mäkinen
Kotimatkalle lähdettiin heti kun kaikki suomalaiset olivat saaneet mitalit kaulaansa. Tunteikkaat ja jopa hiukan itkuiset hyvästit kavereille, ja takaisin reissun päälle. Tavoitteena oli ajaa maanantai illaksi Tallinnaan josta laiva Suomeen klo 22:30. Noora päätti kuitenkin olla extra reipas kuski, joten suunnitelmat muuttuivat lennosta ja pääsimme laivaan jo 16:30. Itsekin pääsin ajamaan, kun ensin olin ladannut akkuja noin 6h Boltin pedissä auton takapenkillä. Kahvia ja energiajuomia kului runsaasti, mutta hengissä selvittiin. Ehdittiin jopa hiukan shoppailla Pärnussa, sekä käydä ottamassa pakolliset edustuskuvat komeissa maisemissa meren rannalla.

Kotona ensimmäisenä odotti iso pino älyttömän kuraisia vaatteita, seuraavaksi suihku ja sitten univajeen helpotusta omassa sängyssä. Jasmin ja Rayek jäivät vielä yökylään ennen lopullista kotimatkaa. Aamulla piti valitettavasti raahautua kouluun, mutta iltapäivällä ehdittiin käsitellä koko reissu Jasminin kanssa vielä kertaalleen läpi.
Päädyttiin tulokseen että oli meillä aivan huikea MM-reissu!! <3

Rayek, Jasmin, Minä ja Bolt <3 © Noora Waltari


Nyt on sulanmaankausi 2017 ohi. Aika levätä ja keskittyä vielä muutama viikko koulun käyntiin. Reilun kahden viikon kuluttua kuski lentää jouluksi Kanadaan, Bolt lomailee Suomen maalla. Talvikaudesta ei olla vielä otettu stressiä, eihän täällä ole vielä luntakaan. Nyt palaudutaan rauhassa ja mietititään seuraavia vetoja lähempänä talvea. 

Meillä oli kaikista hidasteista huolimatta aika loistava syyskausi! Iso kiitos lähtee yhteistyökumppaneille, joita ilman moni saavutuksista olisi jäänyt haaveeksi. DocTrSam, HappyDog, Kainpo ja HauPair <3 Kiitos! Te teitte tämän reissun mahdolliseksi! Ensivuonna kilpaillaan sitten Euroopan mestaruuksista Ruotsin Nybrossa, toivottavasti kuljette silloinkin meidän tiimin mukana.

Yritettiin olla edustavia! © Noora Waltari









sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Loppukiri kohti MM-kilpailuita!

Väliaika tietoa kisavalmistautumisesta. Ja nyt ei ole pelkästään hyviä uutisia. Kauhean montaa juttua en tiedä tässä reissun valmistelusta, joka olisi mennyt kerralla nappiin. Lisäksi pakkaa on sotkettu onnettomuuksilla ja turhilla virhe arvioinneilla.
MM-kilpailuiden virallinen Facebook tapahtuma

Omat treenit ovat olleet vähissä yksinkertaisesti vuorokaudesta loppuvien tuntien takia. Ja sitten vielä ne vähätkin treenit tyssäsivät kuin seinään torstai aamuna. Tai ei seinään, auton kylkeen. Ajoin kolarin. Itselläni alla polkupyörä ja vauhtia ehkä 7km/h. Auto tuli kovempaa ja jälki oli sen mukaista. Senttien päästä meni etten koristanut keulaa, mutta pahaa jälkeä saatiin myös vaihtamalla törmääjä osapuolet. Auto selvisi vammoitta, mutta pyörällä auton yli ajaminen jätti jälkensä minuun sekä pyörään. Tällä kertaa alla oli onneksi rakas ja vanha mummokonkeli, joten viimehetken kisapyörän metsästykseltä vältyttiin. Rengas meni soikeaksi, mutta minä luulin selvinneeni säikähdyksellä. Kuitenkin muutamia tunteja onnettomuuden jälkeen alkoi selkä reistaamaan, joten lääkärireissu ja sairaslomaahan siitä tuli. Kaula- ja rintaranka venähtäneet, joten pyörän selkään ei ollut asiaa nyt ainakaan neljään päivään. Edes Boltin perässä roikkumaan ei saanut lähteä, joten tälläinen takapakki näin lähellä kisaa tulee varmasti vaikuttamaan suorituksiimme Puolassa, vaikka tästä ehtisinkin korjaantua ennen kilpailua täysin toimintakykyiseksi. Vieläkin on selkä kipeä. Pidemmät ajat pystyssä tai väärä asento nukkuessa jumittaa koko yläkropan. Pikkuhiljaa pakko yrittää vetreyttää ettei aivan jumituta mummomoodiin. Onneksi yhdet erinomaiset treenit päästiin vetämään keskiiviikkona. 


Pitkästä aikaa valosalla päästiin revittelemään oikein kunnolla. Kiskottiin Boltin kanssa 1,6 kilometrin lenkkiä niin lujaa kuin päästiin. Hauskaa ja tehokasta. Jokaiselle lenkille saatiin 2-8 ohitusta, joten pitkälti yli kaksikymmentä ohitusta sisältyi tähän yhteen treeniin. Vauhdikasta menoa ohituksista huolimatta ja viimeisillä kierroksilla ohitettavat jo kannustivat reitin varrella. Hyvää häiriö treeniä nuorelle koiralle, joka ei ennen ole Puolan kilpailuiden kaltaista spektaakkelia nähnyt. Koira juoksi jokaisen kierroksen hyvin, kiristäen tahtia loppua kohden. Kokoajan olisi pitänyt päästä heti uudelle kierrokselle. Ainoa asia mikä välillä häiritsi vedon sujumista oli viereisestä (noin metrin päästä) merenlahdesta lentoon karkaavat sorsat. Muutaman kerran vilahti itsellä kauhukuvat silmissä kuinka uitaisiin meressä pyörän ja koiran kanssa. "Muutama" tiukka käskytys eteen ja matka jatkui hyvin (huh). Vaikka Puolan pidempi matka hiukan jännittää jaksamisen puolesta, uskon nimenomaan Boltin loistavan vetopään kiskovan meidät maaliin vaikka matka jo painaisikin. Hangon kilpailussa kuluneet tassut ottivat tämän treenin jälkeen pientä takapakkia, mutta ahkeralla tossutuksella sekä rasvauksella ollaan saatu pojun käpälät taas hyvään kuntoon. Nyt oman sairasloman takia on Boltin elämä ollut aavistuksen tylsää, mutta pikkuhiljaa ehkä uskaltaa jo pyörän selkään roikkumaan. Jäljellä on enää muutama hassu treeni. Boltin kisavalmistautuminen sisältää tottakai myös hieronnan, josta poju pääsee nauttimaan tulevana keskiviikkona  Kaisan käsiin, kun hurautetaan HauPairille hemmoteltavaksi.

Arjen ja treenien ohessa ollaan koko syksy pyöritelty erilaisia mahdollisuuksia Puolan reissun järjestelemiseksi. Nyt näyttäisi siltä että koko paketti alkaa olla kasassa. Hotellit ja laivat varattu, matka seura sovittu ja eilen saatiin tietää osallistujatkin kilpailuihin. Puolan MM-kilpailut 2017 ovat isoimmat kisat pitkään aikaan. Startteja taisi olla pitkälti yli 500!!! Hiukan jo alkaa jännittämään. Meidän porukka starttaa Suomesta 21.11. 19:30 laivalla kohti Tallinnaa. Tallinnasta ajetaan tallapohjassa Latviaan nukkumaan lyhyt yö, jonka jälkeen matka jatkuu loput noin 1000km. Meidän karavaanissa matkustaa Minä ja Bolt, Jasmin Köcher ja Rayek sekä Noora Waltari, joka lähtee Puolaan kisaturistiksi. Yhteen Caddyyn pitäisi saada mahtumaan kaksi isoa uroskoiraa, tavarat lähes viikoksi kolmelle naiselle sekä kickbike ja pyörä. Tetristä siis tiedossa. Noora ja minä hoidamme ajamisen tällä reissulla ja Jasminille on nakitettu kuskin hereillä pitäminen. Road trippiä odotellessa!

Ajettavaa riittää.

Perillä kilpailupaikalla olemma (toivottavasti...) keskiviikko iltana, ja torstaina alkaakin jo täysi kisatohina. Koirien tarkastukset, rataan täytyy tutustua ja muutenkin valmistautua henkisesti perjantaina odottavaan starttiin. Tämän vuoden kilpailuiden erikoisuutena on ehdottomasti meidän luokan kilpailupäivät. Starttaamme Boltin kanssa perjantaina sekä sunnuntaina. Välipäivä starttien välissä on erikoista, mutta toisaalta voi olla ihan hyvä juttu antaa koiralle hiukan pidempi palautumisaika kilpailuiden väliin. Oma kroppani tulee varmasti arvostamaan lepopäivää.

Jännitys alkaa jo tiivistyä ja ajatukset seilaavat jatkuvasti kilpailuissa. Kohta mennään!

Kilpailumatkaani voi seurata parhaiten reaaliajassa instagramissa @tanjaignatius. Toki tavoitteena on mahdollisimman pian kilpailusuorituksen jälkeen raapustaa raporttia myös tänne. Mahdollisesti myös liikkuvan kuvan muodossa!


maanantai 7. maaliskuuta 2016

European championships 2016, Savalen Norway

Meidän kauden pääkisa. Ja jännitys sen mukainen.

Paljon olisi kerrottavaa kisapaikalle pääsystä ja kaikesta matkaamisesta, mutta jätetään ne nyt toiseen kertaan. Itse kilpailuhan tässä se kiinnostava osa on! Perjantaina 4.3. oli meidän ensimmäinen kilpailupäivä koirahiihdon naruluokissa.


Friday 4.3. Skijoring

Startti kello 10.03:30. Aamu aloitettiin kello seitsemältä juotolla, aamulenkillä ja aamupalalla (tämä vain minulle). Yö oli juostu pihalla ripaskalla kun Boltti päätti heittää mahan ympäri täydellisen loistavaan aikaan. Aamupalalla jännitti hurjasti, mutta väkisin tungin sapuskaa naamariin ettei kävisi kuin torstain lämppäkierroksilla, kun tajunnan lähtö oli lähellä ruuan ja unen puutteen vuoksi. Aamupalan jälkeen Boltin tassujen rasvaaminen ja itselle kaikki kisavälineet valmiiksi. Lähtöalueella lähpöä itselle ja koiralle sekä suksien testaus. Saara Loukkolan lainaamat kisasukset olivat huikean hyvät! Luisto täydellinen ja muutenkin tuntui ihan lentävän nuilla omiin verrattuna. Taitaa mennä omat sukset vaihtoon aika pian Suomeen pääsyn jälkeen. Lähtö läheni ja jännitys tiivistyi. Boltti oli kuitenkin elementissään ja leikki rauhallisen tyytyväisenä hangesta löytämällään lapasella!


Lähtöviivalla jännitys oli kadonnut ja tilalle ilmestyi jäätävä päättäväisyys! Tänne asti tultu niin nyt kiskotaan itsestämme kaikki. Lähtö oli hyvä ja kovaa mentiin heti alusta saakka. Alun jyrkät alamäet hirvitti, ettei poika juoksisi itseltään jalkoja alta. Kauniisti pinkoi kuitenkin ja suhteellisen suorilla suksilla sai itse perässä tulla. Kisan ensimmäiseen isoon mäkeen lähtiessä oli Sigve ladun varressa huutelemassa aikoja, ilmeisesti norjalaisille, mutta ehti siinä vinkata että ollaan saavutettu edelle lähtenyttä Eiraa. Kivaa draivia sai mäkeen. Hetken päästä nähtiinkin Eira jo edellä, ja pikkuhiljaa tuli selkä lähemmäs.

Toiselle kierrokselle kääntyminen oli kuin suoraan oppikirjasta! Vasen käskyn jälkeen ei edes vilkaissut maaliin vievälle baanalle. Takaa alkoi näkymään pikkuhiljaa myös perään lähtenyt Stine koirineen, ja yllättäen rinnalle pölähti poikien Alexei Burashov. Siisti ohitus isoimman alamäen päätteeksi, ja kiva veturi eteen ylämäkeen lähtiessä. Vetoapua ei kuitenkaan saanut mitenkään erityisen pitkään, kun jäätiin vauhdilla jälkeen. Isot mäet olivat suhteellisen tuskallisia, kun Bolt alkoi väsymään ja kipitti ravilla ylös. Hapotus jaloissa oli vielä siedettävissä, mutta keuhkot olivat revetä. En uskonut ennen kisoja että 700m korkeammalla sijaitseva kisapaikka vaikuttaisi hapen saantiin, mutta nyt uskon. Nousuista kuitenkin selvittiin, kuten myös hurjista s-mutkista vauhdikkaissa alamäissä. Lindan ja Isan ohi huitastiin siististi ja nopeasti. Eiran selkä oli lähempänä kuin olin ajatellutkaan! Reilu kilometri ennen maalia ohitettiin. Ohitukseen kului tuskallisen paljon aikaa, kun kapea latu esti kaiken hiihtämisen paitsi tasatyönnöt, eikä Eira hidastanut tippaakaan. Viimeisiin mäkiin päästiin kuitenkin irtoamaan hyvin. Vielä viimeiset vaikeudet ilmeni siinä kun Bolt olisi kovin mielellään kiertänyt kolmannen kierroksen. Maaliin kuitenkin päästiin, vaikka maalisuoralla Boltin kokemattomuus näkyi kevyenä himmailuna. Paljon ihmisiä ja meteliä, niin vähemmästäkin hämmentyy nuori koira.

©Per Roger Bekken
Maalissa oli loistava fiilis! Ainakin yksi norjalainen oli jäänyt taakse, eikä kukaan tullut ohi! Kuuluttaja pilasi kuitenkin fiiliksen ilmoittamalla sijoitukseksemme kuudennen sijan. Kuvittelin tuollaisella suorituksella parempaa. Paperilla nähtynä tulos oli kuitenkin oikein toivoa antava! Kärjestä jäätiin vain 56sekuntia ja ykköseksi sijoittunut Julie Thue Holte oli aivan ylivoimainen, joten hopea ja pronssi sijat jäivät todella vain 27 & 23 sekunnin päähän. Koira täysissä voimissa ja normaalilla hapen määrällä voisi tuosta muutama sekuntti kadota välistä. Tavoitteenani oli olla paras suomalainen luokassamme, tästä kuitenkin jäin harmittavat 9 sekunttia. Ronja Linna hiihti upean hiihdon vain hiukan Bolttia vanhemmalla Kähyllä ja sijoittui neljänneksi. Vaikka tavoitteeseeni en päässyt, olen tyytyväinen. Oma hiihtotekniikka ei ole vieläkään sillä tasolla kuin pitäisi. Etenkin wasperin kanssa oli ongelmia kisassa. Ronja on kuitenkin ihan kilpahiihtäjä itsekin.

Perjantain loppupäivä meni palautellessa ja muita suomalaisia kannustaessa! Upeita suorituksia, mahtavia koiria ja paljon hauskoja juttuja ihanien ihmisten kanssa. Suoritusten jälkeen piti punnita lauantain kisaa varten koira ja pulkka, kun kisasuorituksena olisi yhditetyn kisan vuoro. Boltin maha ei vieläkään toiminut kunnolla, ja se näkyi koiran painossa. 29,2 oli lopullinen tulos, ja se on kyllä hirvittävän vähän. Positiivisena juttuna siinä oli, että poika sai kevyen pulkan peräänsä. Vain 20,5 kiloa extra painoa mukaan. Minä ja pulkka painoimme kisassa yhteensä normaalipainoisen ihmisen verran.

Saturday 5.3. Combined

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja täynnä jännitystä. Koko perjantai illan olin vakuutellut kuinka ei jännittänyt yhtään. Ei ollut mahdollisuuksia sijoittua joten miksi jännittää. Jännitys kohdistuikin lähinnä hengissä selviytymiseen. Aikamoista ruuhkaa oli miesten ja naisten kisoissa. Junnu tyttöjä starttaisi onneksi vain yhdeksän, mutta kyllä siihenkin määrään kolareita mahtuisi. Suomalaiset pärjäsivät upeasti aikuisissa! Vesa-Pekka Jurvelin nappasi miehissä EM-pronssia ja Maija Nivala naisissa EM-kultaa. Boltin veli Spence starttasi ja pääsi hienolla suorituksella maaliin ja sijoittui kymmenenneksi.

© Kauko Ruokolainen

Lähtöpaikkani oli porukan keskellä. Viereisissä lähtökarsinoissa Nora Berglund Ruotsista ja Oda Foss Almqvist Norjasta. Suomen joukkueenjohtaja Eeva Äijälä tuli auttamaan lähdössä. Bolt oli aivan täpinöissään ja huuto sen mukainen. Itse olin todennäköisesti samanvärinen kuin ympäröivä lumi. Pelotti.

Porukan takana oikealla! Turvassa ruuhkilta :D © Per Sverre Simonsen


© Per Sverre Simonsen
Startin tullessa tuntui kuin olisin jäänyt seisomaan paikoilleni vaikka Boltti kiskoi minkä jaksoi. Lähtönopeus oli karmaiseva. Jäätiin suosiolla pois pahimmasta rysästä, ja ihan hyvä päätös oli. Heti ensimmäisessä mutkassa yksi kilpailija ajautui ulos radalta - juuri ja juuri onnistuttiin väistämään. Toisen mäen päällä meni nurin kaksi tyttöä - nämäkin vältettiin. Isoon nousuun lähtiessä olimme kivunneet vahingossa jo viidensiksi. Ruuhkaa oli edelleen ympärillä, ja yksi kilpakumppaneista tuli ohi niin iholta, että huitaisi meiltä pulkan nurin ja kaksi muuta tyttöä toiselta puolelta hankeen kumoon. Kun radan pisin nousu alkoi, huomasi selvästi että pulkka kokemuksia Boltilla oli aivan liian vähän kilpailuun. Ihmetteli kovasti että mikähän sielä tulee perässä kun joutuu näin kovasti tekemään töitä. Ahtaassa tilassa kivuttiin ravitahtia ylöspäin. Taakse jäänyt ruotsalainen sai meidät kiinni ja lähti kovaa ohi. Tämän Noran koira syöksyi kuitenkin suoraan kohti Bolttia. Mitään jälkiä ei koirassa näkynyt, mutta tilanne säikäytti niin pahasti että kiljaisuni kuului varmasti stadionille asti. Järkyttyneenä painettiin kuitenkin Boltin kanssa perään. Pitkään päästiin peesissä, mutta siinä kohtaan kun saimme Oda Foss Almqvistin kiinni ja lähdimme ohi, tapahtui meidän kisan kuolinisku. Oda antoi hyvin tietä, pääsimme rinnalle jolloin Odan koira juoksi pulkan kanssa suoraan minun suksien päälle. Ilmalento ojaan ei varmasti ollut kaunista katseltavaa. Naama metrisessä hangessa, jokainen suksi ja sauva eri suuntaan sojottaen. Ylös kipuaminen oli vaikeaa ja ihmettelen edelleen että miten sen tein. Matka jatkui. Lohduttauduin ajatuksella, että kohta päästäisiin pulkasta eroon. Stadionille tullessa onnistuin kaatumaan suoraan mahalleni. Epäuskoinen tunne omasta toilailun määrästä voimistui vahvasti, kun tajusin Boltin jatkavan matkaa yksinään pelkkä pulkka perässä. Onneksi tätä oli harjoiteltu, ja ipana pysähtyi nätisti odottomaan. Aivan puhki päästiin vaihtoon, jossa meinasin sotkeutua vetonarun kanssa oikein kunnolla. Matkaan kuitenkin lähdettiin ja hyvällä fiiliksellä. Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Viimeinen mäki stadionille! ©Per Roger Bekken
Heti alussa saavutimme yhtä norjalaista tyttöä. Lähes koko naru osuus hiihdeltiin kimpassa. Tuhoisassa s-mutkassa jäin kuitenkin pahasti, kun jalat eivät enää kääntyneet ja kävin hangen kautta, taas. Saavutimme parin jälleen ja menimme ohi. Ylämäkeen painoivat kuitenkin taas ohi. Alamäkeen oli meidän vuoro. Stadionille vievään mäkeen jäin kuitenkin aivan täysin. Bolt ei enää jaksanut, ja oli omatkin jalat sen verran raskaat, ettei oiken iskutusta löytynyt. Maalisuoralla päätin tyytyä jumbosijaan ja hiihdeltiin itsemme voittajina maaliin. Heti ensimmäisenä tuomarin juttusille ladun tapahtumista. Erityisesti mitä Boltin ja Noran koiran välillä tapahtui. Virallista protestia ei kuitenkaan lähdetty tekemään. Tämän samaisen tytön kanssa meillä on ollut Saksan EM-kilpailuista asti jatkunut viha-rakkaus suhde ja en jaksanut ylläpitää sitä taas uudella protestilla välillämme. Eikä se olisi omaa sijoitustani mitenkään kohentanut.

Paljon kannustavaa palautetta tuli kanssakilpailijoilta, kun olin tuohon hullunmyllyyn uskaltanut! Ja täytyy sanoa että tuota tapahtumien listaa kun lukee niin hirvittää että miten uskalsin. Mutta toisaalta kaikki se jännitys ja adrenaliini teki hommasta niin kivaa, että varmasti tulee olemaan osa meidän lajivalikoimaa tulevaisuudessa.

© Kauko Ruokolainen
© Kauko Ruokolainen
Tämän vaihdonhan voisi siis tehdä tyylilläkin... © Kauko Ruokolainen
 Kokonaisuutena kisareissu oli hurjan rankka. Liian tiukan aikataulun olin kasannut meille reissuun. Missään välissä ei oikein ehtinyt lepäämään kunnolla. Keskiviikko aamusta sunnuntai iltaan kaksi kisaa, menomatka 24h , paluumatka 31h ja lähes kaikki ajaminen yöllä. Reissu oli rankka, mutta myös antoisa. Vaikka mitalit jäivät tällä kertaan Norjaan ja Ruotsiin, on meillä toivoa. Boltilla on vielä niin vähän ikää, ja minullakin kehityttävää hiihtäjänä sekä kisaajana, että kyllä voin luottavaisin mielin sanoa, että kyllä tässä blogissa pääsen vielä hehkuttamaan niitä isojen kisojen menestyksiä! Ensi vuonna odottaa siirtyminen aikuisten sarjoihin. Nuorten taso on tällä hetkellä niin kova, että ero ei ole niin iso mitä voisi kuvitella (esimerkkinä tästä, sunnuntain viesti kisan voitti Norjan kolmosjoukkue, joka sisälsi pelkkiä junioreita). Töitä saa silti tehdä valtavasti!

Ensivuoteen täytyy treenien lisäksi alkaa etsimään myös yhteistyökumppaneita. Opiskelujen jatkaminen olisi taas suunnitelmissa, ja opiskelijalla ei tämmöisiin kisareissuihin ole varaa, hyvä kun nyt riittää vaikka töissä käy.

Kotimatkan maisemat kohdillaan
EM-kisat meidän osalta mahdollisti useampi taho! Kiitos:
Samppa Nissinen Boltista!
Saara Loukkola suksista!
Ari Rastas pulkan ja valjaiden lainasta!
Väinö matkaseurasta <3
Vera psyykkisestä valmentamisesta
JSF team kaikesta pöllöilystä
VUL kisamaksuista
SiMPeK ja UVU treeneistä ja seuran kannustuksesta
Koko Suomen maajoukkue mahtavasta kisahengestä!
Nonstop, HappyDog, koiraurheilu.fi, DrTrSam, Teach-Hau sekä Powerline kisa- ja lämmittelyasuista!
Hyvinkään kaupunki hyvin huolletuista treeniladuista!

Kausi tavallaan paketissa, mutta ei kuitenkaan. SPKL:n Suomen mestaruuskilpailut käväistään hiihtämässä vielä EM-palautuksena. Lauantaina yksilömatkalla ja sunnuntaina SiMPeKin miehet A viestijoukkueessa. Mitalia tai mitaleita tuoltakin lähdetään hakemaa :)