IFSS World Championships 2017 Poland

Unohtumaton roadtrip, mutakaaoksella kuorrutetut MM-kilpailut, rakkaita ystäviä, kansainvälisiä uusia ja vanhoja tuttavia sekä suunnaton ylpeys Suomen menestyksekästä maajoukkuetta kohtaan. Asiaa on taas kokonaisen viikon verran. Omaa suoritusta kohtaan on ristiriitaiset tuntemukset, jotka toivottavasti selkiävät vähän tässä samalla itsellenikin.

© Katja Juntunen

Reissuun lähdimme tosiaan tyttöporukalla Jasmin Köcherin ja Noora Waltarin kanssa. Olimme Suomen joukkueesta viimeiset lähtijät, mutta koska Nooran kanssa luotettiin omaan jaksamiseen auton ratissa otettiin matkan aikana kiinni meitä 12tuntia aiemmin startanneet Suomalaiset. Neljä tuntia nukuimme hotellissa Latvian Bauskassa, mutta muuten ajoimme koirien pissataukoja ja muutamaa Lidl ja Mäkkäri kierrosta lukuunottamatta suoraan Puolan Kozleen. Tarkoituksena oli Nooran kanssa nukkua vuorotellen matkan aikana, mutta mennessä innostus kilpailuista piti kaikki hereillä joten höpöttelyksihän se meni. Koirille meillä oli varattu hyvät tilat ja lopulta saatiin Helsingin satamassa pakattua pyörätkin auton sisään vaikka tarkoitus oli kuskata niitä auton perässä. Tilaa riitti kaikille hyvin ja matkustaminen oli mukavaa. Yllättävän nopeasti hujahti lähes 24h autossa. Puolassa majoituimme hotel Kama Parkissa noin 30min ajomatkan päässä kilpailupaikalta. 

Meidän reissuteam <3

Torstai 23.11. Avajaiset

Kilpailuiden avajaispäivä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella ja kilpailupaikkaan tutustumisella. Hurjia huhuja oli kantautunut jo matkalle meidän korviin, mutta todellisuus iski vasten kasvoja kun saavuimme kilpailupaikan liejuun. Stake out oli rakennettu maissipellolle ja viimeisen kuukauden hurjat sateet Puolassa olivat yllättäneet kilpailujärjestäjät. Mutaa oli pahimmillaan puoleen väliin säärtä, joten kumisaappaita tuli ikävä. Myös pellot olivat veden peitossa, joten lähtö ja maalialueet menivät uusiksi. Rata lyheni noin 700metriä. Kauhulla odotettiin lupaa lähteä kiertämään itse kilpailureittiä.

Tältä näytti meidän MM-kisarata 2017 © P.S Photo

Iso osa suomalaisista kierrättivät koiransa kävellen kilpailureitin läpi. Itse tein päätöksen luottaa koiraan. Koskaan ennen en ole Bolttia kierrättänyt kisareitillä etukäteen, eikä ongelmia ole ilmennyt. Bolt olisi vain turhaan kuumunut radalla ja turhautunut kävelyvauhtiin. Nappasin siis pyörän ja Nooran toiseksi silmäpariksi tutustumaan reittiin. Alku vaikutti kaikkien kuvailemaan reilusti paremmalta. Hiukan möykkyinen hiekkatiepohja, jossa kuitenkin vauhtien pitäisi päästä nousemaan todella koviksi. Kauan ei kuitenkaan tätä kestänyt. Mutaa löytyi muutaman suoranpätkän jälkeen. Ja sitä mutaa oli paljon ja se oli liukasta. Hitaassa vauhdissa tuntui että pyörä vain sutii paikallaan ja suoraa ajolinjaa oli mahdoton löytää. Kovempaa kun yritti ajaa oli fiilis kuin venäläistä rulettia pelatessa; joko sitä kaatuu tai ei, itsellä ei ollut mitään kontrollia pyörän toimintaan. Ja reitin loppua kohti mutakohdat vain pitenivät ja pahenivat. Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat. Nooran kanssa kierrettiin vielä 3km lenkki ihan treenin kannalta ja lopulta lähdin vielä Tuiren mukaan kiertämään meidän oman kisareitin toiseen kertaan. Ajolinjat tuli painettua hyvin mieleen, vaikka hyvin sitä tiesi, ettei niiden noudattaminen tulisi olemaan mitenkään helppoa.

Pitkä päivä meni hujauksessa ja illalla käväistiin vielä edustamassa kilpailuiden avajaisissa. Kävin pyörähtämässä Suomen edustajana MM-lavalla yhdessä Jonna Lipposen ja Teemu Lojamon kanssa. Illalla hotelilla uni maistui hyvin, eikä perjantain kisapäivä edes jännittänyt. Vielä.

Perjantai 24.11. Ensimmäinen kilpailupäivä

Melkein ihmetytti herätessä kuinka vähän jännittää. Aamupuuro maistui, en sählännyt pahemmin ja kaikki tarvittava tuli pakattua mukaan. Rauhallisin mielin lähdettiin kohti kilpailupaikkaa, missä odotti elämäni ensimmäinen arvokisastartti aikuisten koirapyöräilysarjassa. Noin puolessa välissä matkaa kilpailupaikalle bongasimme Jasminin kanssa maissipellon ja flashback kilpailupaikasta jysäytti kisajännityksen jokapuolelle kroppaa. Aamupuuro yritti kiivetä takaisin ja mieli vajosi omaan kuplaan. Edellisen päivän ratatsekkauksen perusteella tiesin tasantarkkaan ettei rata ollut meille hyvä. Oma ajotekniikka on vieläkin ruosteessa, joten mutavellissä ei saataisi meidän parasta tulosta mitenkään aikaiseksi. Haaveilin ennen radan näkemistä hiukan korkeammista sijoituksista (top 10 oli alkuperäinen tavoite), mutta perjantai aamun mietteet olivat lähinnä hengissä selviämisessä. Tavoitteeksi asetettiin pystyssä pysyminen ja oman tason ajosuoritus.

Tästä linkistä näkee meidän startin perjantain kilpailuun :)

Starttiviivalla ei jännittänyt enää pahemmin. Yhdeksän vuoden kisaamisen ansiosta mieli on alkanut oppimaan jo hiukan hermojen hallitsemista. Luotto Bolttiin oli kova ja halu mennä kovaa sitäkin kovempi. Lähdettiin mielestäni hyvin. Painettiin täysillä, mutta ensimmäisessä mutakossa vauhdin tyssätessä muuttui kilpailu huomattavasti raskaammaksi. Muta oli erittäin imuttavaa ja tahmeaa, joten sekä Boltilta että minulta vaadittiin valtavasti voimaa, jotta ylipäätänsä edettiin radalla. Nopeissa kohdissa mentiin hyvää kyytiä, mutta mutaiset kohdat tiputtivat vauhdin aivan olemattomaksi. Valmiiksi mietityt ajolinjat eivät toimineet, joten välillä oltiin hyvin syvällä mudassa. Kerran taakse lähtenyt yritti tulla ohi meistä (ainakin siltä kuulosti, ja juurikin siinä pahimmassa mutakossa), jolloin väistin asianmukaisesti ja tietysti siihen kaikkein syvimpään railoon, josta ei sitten noustu ennen seuraavaa mutkaa. Ohi eivät kuitenkaan päässeet koska ilmeisimmin samalla hetkellä oli heille sattunut jotakin, koska mutkaan päästessämme oli tämä ruotsalainen taas kaukana takana. Jatkettiin omaa suoritusta, jota kuitenkin ilmestyi haittaamaan jumiutuneet vaihteet. Mutaa oli tässä kohden lentänyt jo niin paljon, ettei vaihteet suostuneet ensin vaihtumaan ja sen jälkeen jumiutuivat aavistuksen liian pienelle vaihteelle. Aina välillä pyörähdettiin myös puolisen kierrosta tyhjää ennenkuin nappasivat kiinni.

Puhtaudesta päätellen tässä ollaan menossa alkumatkasta. © Izabela Gettel

Maaliin! © Yuliya Belyanina

Hyvin turhauttavaa ajoa, mutta selvittiin maaliin. Maalilinjaa ylittäessä olo oli hyvä. Ja tämä ei ollut millään tasolla hyvä juttu. Maahan lysähdin perinteisesti, mutta ei oksettanut, ei sumentunut silmissä eikä jalat olleet aivan letkut, joten kaikkea ei oltu annettu. Voimien jako oli mennyt kilpailusuorituksen aikana siis pieleen. Tuloksia odotellessa ei odotukset olleet kovin korkealla, joten tieto sijasta 17. ei tuottanut oikein minkäänlaisia tunteita. Sunnuntaina jatkettaisiin sitten toivottavasti puhtaammalla suorituksella (mieluusti myös kirjaimellisesti... mutaa oli aivan joka puolella...)

© P.S. Photo

Myöhemmin tuloksia tutkiessa kuitenkin heräsi pieniä hyviä viboja kun huomasin jättäneeni kauas taakse muutaman minun kanssani juniorluokissa useamman vuoden kilpailleen urheilijan. Junnuluokissa olin aina hävinnyt ainakin tälle eräälle norjalaiselle, ja nyt oli minun vuoroni olla johdossa! Tuloksista ilmeni myös radan hitaus. Meillä Boltin kanssa vauhti oli säälittävän surkea 29.52, mutta silti oltiin tasantarkkaan naisten sarjan puolivälissä (34 osallistujaa). Ja tästä sarjasta puuttui vielä kaikki puhdasrotuisten rekikoirien (huskyt, malamuutit ja samojedit jne.) kanssa kilpailijat sekä tänä vuonna oli myös veteraani naisille oma sarja koirapyöräilyyn. Ihan ok oltiin siis menty, vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin mennä hurjasti kovempaa.

Loppupäivä meni lähtö ja maalialueella juostessa ja muita suomalaisia kannustaessa. Suomella oli todella hyvät asetelmat seuraavien päivien startteihin. Muutama johtoasema sekä monta hyvää sijoitusta iskuetäisyydellä mitaleista!

Lauantai 25.11. Toinen kilpailupäivä

Tänään meillä ei ollut Boltin kanssa startteja ollenkaan. Hiukan erikoisempi ratkaisu tälläinen välipäivä, mutta sopi meille mitä parhaiten. Keskityin koko lauantain handlaamaan muiden suomalaisten koiria sekä kuvaamaan kaikkea mahdollista mitä eteen sattui. Kilpailupaikalla nähtiin ilmiömäisiä suorituksia suomalaisilta ja ääni tuli kannustettua täysin käheäksi. Myös ensimmäiset maailmanmestaruuden päästiin ratkomaan ja nämä ratkaisut olivat aikamoista juhlaa suomalaisille! Kahdeksan koiran kärryluokassa Vesa-Pekka Lehtomäki voitti maailmanmestaruus kultaa ja samaisen luokan pronssin nappasi Ville Halme! Myös kuuden koiran kärryluokassa mentiin suomalaisten dominoidessa kun Antti Mäkiaho voitti ylivoimaisesti MM-kultaa!

Tuomas Notko maaliin kahden koiran kärryssä! Dory antoi handlerille aikamoisen kielarin ;) © C A M

Niin tärkeitä <3

Lauantaina saatiin iloita myös erityisesti suomalaisten juniorurheilijoiden loistavista suorituksista. Jo perjantaina oli Jonna Lipponen kiitänyt tyttöjen pyöräluokassa itsensä kiinni MM-kultaan ja lauantai loi suurta luottoa suomen valjakkourheilun tulevaisuuteen. Patrik Siekkinen juoksi Boltin veljen Riskin kanssa poikien canicrossissa kiinni hopeamitaliin, ja samassa luokassa Eemeli Mäkinen tavoitteli mitalia juoksemalla neljänneksi. Tyttöjen puolella niin ikään Aliina Mäkinen oli kiinni mitalin kannassa juoksemalla neljänneksi, ja Jonna Lipponen ja Lotta Ahlström pitivät sijoituksia 6. ja 9. Aliina kilpaili myös yhden koiran kickbike luokassa, jossa hätyytteli myöskin mitalisijoja tiukassa kilpailussa. Tälläinen ex junnu tunsi suurta ylpeyttä näitä katsellessa <3


Päivä oli jälleen pitkä ja jatkui aina vaan. Illalla päästiin herkuttelemaan paikallisella ruualla Musher Dinnerissä. Väsymys oli vahvasti läsnä ja se näkyi ja kuului kauas. Kun näkee parhaita ystäviään harvoin, niin silloin ei pahemmin välitetä ympäristöstä vaan nautitaan täysillä toisten seurasta! Kuulemma suomalaiset ovat äänekkäitä, terkuin joku Norjan maajoukkueesta. Uni maistui jälleen. Boltin kainalossa extra hyvin <3

Minusta ja Boltista löytyy varmaan enemmän nukkumiskuvia kuin kisakuvia tältä reissulta :)

Sunnuntai 26.11. Kolmas ja viimeinen kisapäivä

Super aikainen herätys, auton pakkaus ja vielä kerran kilpailupaikalle. Olo oli ihan hyvä, vaikka vähän jännitti radan kunto yön sateiden jälkeen. Ja ihan syystä jännittikin. Ennen omaa starttiani klo 8:33 oli korviin kantautunut jo useita kaatumisia. Todella moni oli mennyt nurin erittäin liukkaaksi muuttuneella radalla. Lähdettiin siis jälleen selviytymään hengissä maaliin asti. Kisakärpänen onneksi puraisi jo heti ensimmäisellä pidemmällä suoralla. Meidän eteenlähteneen selkä läheni hyvää vauhtia ja lähdettiin Boltin kanssa siis nostamaan sijoitustamme aivan tosissaan. Ohi mentiin jo toisella suoralla kun tämä tsekkiläinen ajoi suorallakin mutaiset kohdat vähintään toinen jalka maassa.

Ohitus meni Boltilta täydellisesti, vaikka tilaa oli hyvin vähän. Hyviä ajouria ei ollut ja ohitettava ajoi keskilinjaa  parhaalla pohjalla. Bolt valitsi reitin itselleen kuitenkin erinomaisesti vasemmanlaidan vesilammikoista, joista ei siis yleensä suostu juoksemaan. Vesilammikon pohja oli tasainen, joten ohitus saatiin menemään nopeasti ja turvallisesti. Hetken roikkui tsekki peesissä, mutta onneksi Bolt ei välittänyt vaan jatkoi juoksua maalin kuva silmissä. Rapa kohdissa saatiin kiskottua hyvin eroa ja vaikka ajaminen oli reilusti haasteellisempaa kuin perjantaina, tuntui kisaaminen paremmalta. Omasta kropasta sai paljon paremmin irti tehoja ja liukkaalla ajaminen oli jännittävyyden lisäksi yllättävän hauskaa. Pystyssä pysyttiin yllättävän hyvin kun mutkat otettiin supervarovaisesti ja suorilla koitin keskittyä tasaiseen pyöritykseen ja pyörän hallintaan. Kertaakaan en napannut lukkopolkimia irti ja päässä soi vahvasti Matti Laaksosen toteamus kevät leiriltä, että vauhti korjaa ajovirheet. Ei aivan pitänyt paikkansa kun kerran luiskahti pyörä suoralla alta. Koira jatkoi muutaman metrin, mutta pysähtyi kuitenkin mudassa raahautuvan pyörän painon ansiosta. Mudasta kivutessa vähän jo huippasi, mutta matka jatkui suoraan ilman solmuja. Tälläisissä yllättävissä tilanteissa adapterin merkitys kasvaa ja sai taas olla tyytyväinen tuohon antenniin! Kunnon solmu tässä kohtaa olisikin puuttunut tästä fiaskosta.

Aivan upeita kuvia Paulius Stravinskas saanut napattua meistä! Kuskia tosin ei paljoa näy kurakuorrutuksen alta...

Kaatumisen jälkeen saatiin paketti takaisin kasaan ja reitin viimeiseen loivaan pitkään ylämäkeen, missä mutaa oli kaikkein eniten koko reitillä, saatiin tällä kertaa valittua mitä parhain ajolinja. Aivan mutkan sisäkurvista lähti radan reunalla etenevä polku jonne yritin jo perjantaina käskyttää koiraa siinä kuitenkaan silloin onnistumatta. Nyt sunnuntaina sitten onnistuttiin ja varmasti säästi meiltä kymmeniä sekunteja sekä pari kaatumista. Loppukiri tultiin taas pienellä vaihteella, kun mutaa ja heinää oli jokaisen rattaan ympärillä tehden vaihteista täysin käyttökelvottomat.

Maali fiilikset olivat huikeat. Ensin pökrättiin pyörän kanssa vet-checkiin, josta Jasmin raahasi väkisin sivuun. Seuraavaksi tuli aamupuurot ylös, jonka jälkeen oli EA-henkilöstö jo kyselemässä että tarviiko apua. Onneksi joukkueen johtaja Maku oli tilanteen tasalla ja tiesi, ettei oikeasti hätää ollut. Muutaman kerran saanut selittää huonolla englannilla ambulanssissa, että tälläinen on minulle aivan normaalia.

Bolt <3 © C A M

Kun paha olo helpotti saatiin kuulla vihdoin tyydyttäviä uutisia. Noustiin tällä raparallilla neljä sijaa ylöspäin. Näin ollen lopullinen sijoitus 13./34. Kärki oli tullut molempina päivinä radan olosuhteista huolimatta todella kovaa. Eli treenattavaa riittää, etenkin kuskilla. Boltin suoritus oli molempina päivinä käytännössä virheetön. Maaliin saisi juosta edelleen kovempaa, mutta on se silti uskomaton! Pienintäkään epäilyä ei ollut missään kohtaan suunnissa tai ohituksissa tai edes siinä kaatumisessa mitä ei olla Boltin kanssa varmaan kokeiltu ikinä, ainakaan kilpailuissa.

Outfit of the day! © Pippuri Leinonen

Seuraavan tunnin kilpailun jälkeen vietin auton takakontissa pesulappujen kanssa putsaamassa noin sentin kerrosta mutaa pois kropasta. Pahin virhe oli startata kilpailuun shortseissa, jolloin muta liimautui ihoon tiukasti. Suihku oli tarjolla kuitenkin seuraavan kerran Suomessa, joten pesulappuja kului paljon. Pesun jälkeen oli aika palata raparalliin handlerin muodossa. Jasmin ja Rayek starttasivat toiseen kilpailupäiväänsä myöskin. Kuten myös monta muuta suomalaista. Ääni tuli huudettua käheäksi vaikka aina tuli pahaa katsetta tuomaristolta kun yritin joukkuekavereita kannustaa. Suomalaisten menestys oli aivan liikuttavaa. Erityisesti Jonna Lipposen komea voitto tyttöjen koirapyöräilyluokassa sai lähes tipan linssiin. Junioreissa myös Patrik Siekkinen piti sijoituksensa ja nappasi Boltin velipoika Riskin kanssa poikien canicrossin MM-hopeaa.

Radan kunto oli päivän mittaan mennyt yhä huonommaksi, joten turvallisuussyistä päätuomari peruutti kilpailun viestin. Viestissä olisi startannut 32 joukkuetta, joka olisi ollut ennätyksellisen suuri viesti kilpailu. Olisihan se ollut aikamoinen spektaakkeli päästä näkemään, mutta kyllä siellä olisi ollut aika hurja meininki radalla, joten ehkäpä hyvä näin.

Illan palkintojenjaossa saatiin laulaa kolmesti Maamme-laulua ja muutenkin kannustaa useita kertoja palkintopallille nousevia Suomalaisia! Aina yhtä hienoja hetkiä! Suomella oli muutenkin mielestäni aivan upea maajoukkue! Yhteishenki pelasi, kaikki kannustivat toisiaan ja muutenkin tunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa, vaikka välillä radan kunto vähän harmitti. Suomessa ollaan totuttu aivan liian hyviin ratoihin.

Suurinosa Suomen maajoukkueesta 2017 <3 © Anu Mäkinen

Kotimatkalle lähdettiin heti kun kaikki suomalaiset olivat saaneet mitalit kaulaansa. Tunteikkaat ja jopa hiukan itkuiset hyvästit kavereille, ja takaisin reissun päälle. Tavoitteena oli ajaa maanantai illaksi Tallinnaan josta laiva Suomeen klo 22:30. Noora päätti kuitenkin olla extra reipas kuski, joten suunnitelmat muuttuivat lennosta ja pääsimme laivaan jo 16:30. Itsekin pääsin ajamaan, kun ensin olin ladannut akkuja noin 6h Boltin pedissä auton takapenkillä. Kahvia ja energiajuomia kului runsaasti, mutta hengissä selvittiin. Ehdittiin jopa hiukan shoppailla Pärnussa, sekä käydä ottamassa pakolliset edustuskuvat komeissa maisemissa meren rannalla.

Kotona ensimmäisenä odotti iso pino älyttömän kuraisia vaatteita, seuraavaksi suihku ja sitten univajeen helpotusta omassa sängyssä. Jasmin ja Rayek jäivät vielä yökylään ennen lopullista kotimatkaa. Aamulla piti valitettavasti raahautua kouluun, mutta iltapäivällä ehdittiin käsitellä koko reissu Jasminin kanssa vielä kertaalleen läpi.
Päädyttiin tulokseen että oli meillä aivan huikea MM-reissu!! <3

Rayek, Jasmin, Minä ja Bolt <3 © Noora Waltari

Nyt on sulanmaankausi 2017 ohi. Aika levätä ja keskittyä vielä muutama viikko koulun käyntiin. Reilun kahden viikon kuluttua kuski lentää jouluksi Kanadaan, Bolt lomailee Suomen maalla. Talvikaudesta ei olla vielä otettu stressiä, eihän täällä ole vielä luntakaan. Nyt palaudutaan rauhassa ja mietititään seuraavia vetoja lähempänä talvea. 

Meillä oli kaikista hidasteista huolimatta aika loistava syyskausi! Iso kiitos lähtee yhteistyökumppaneille, joita ilman moni saavutuksista olisi jäänyt haaveeksi. DocTrSam, HappyDog, Kainpo ja HauPair <3 Kiitos! Te teitte tämän reissun mahdolliseksi! Ensivuonna kilpaillaan sitten Euroopan mestaruuksista Ruotsin Nybrossa, toivottavasti kuljette silloinkin meidän tiimin mukana.

Yritettiin olla edustavia! © Noora Waltari

Ohkola SM 2017

Kauden ensimmäinen SM selviydytty. Omat tavoitteet saavutettiin, ja ohessa vietettiin oikein mukava, mutta samalla erittäin kurainen viikonloppu.

© Noora ja Timo Waltari

Ohkolan kilpailureitti oli uusittu aiemmista vuosista, ja tällä kertaa rata kierrettiin vastakkaiseen suuntaa. Pitkästä aikaa tuli siis itsekkin vähän tutustuttua rataan etukäteen. Hauskalta vaikutti etukäteen, erityisesti tykkäsin uudesta lähdöstä: jyrkkä ylämäki ja heti perään jyrkkä alamäki. Tällä kertaa myös mutaisimmat alueet jäivät radan loppuosiin, vaikka alkumatkallekin riitti vesilammikoita ja kuraa.

Lähtökiihdytys  ©Michela Kärkkäinen

Boltin kanssa päästiin starttaamaan jo alkuporukassa klo 10:08. Loistava lähtöpaikka meille oli arvottu heti Kati Mansikkasalo-Jurvelinin perään. Tiedettiin että saataisiin keskittyä omaan suoritukseen ilman pienintäkään pelkoa ohituksista. Niinhän me myös tehtiin. Keskityttiin omaan suoritukseen ja maaliin saapuessa sai olla erittäin tyytyväinen sekä koiraan, että omaan jaksamiseen. Sijoituksissahan jäimme vielä todella kauas kärjestä, mutta erot kärkeen oli monella todella suuret näin lyhyellä reitillä (3,7km). Tuomas Notko oli painanut aivan ylivoimaista vauhtia ja johti 13sekunnin keulalla jo toiseksi tullutta. Meillä eroa Tuomakseen ja Liekkiin 37sekuntia. Sijoituksena tällä tahdilla 10. vain 1 sekunnin erolla kahteen seuraavaan ja 2 sekunnin erolla seitsemänteen.

© Auvo Kuusinen

© Auvo Kuusinen

Nämä kuvat heti lähdön jälkeen ensimmäisestä alamäestä © Auvo Kuusinen

Oma suorituksemme oli vauhdikas, mutta ei kuitenkaan riittävän että palkintosijoille olisi mahdollisuuksia ollut. Tämä kuitenkin tiedettiin hyvin jo ennen kilpailua. Heti startissa hävittiin varmasti sekuntti kun minulla ei tossu pitänyt purupohjassa yhtään ja jäätiin sutimaan aavistuksen paikalleen. Kovalla pohjalla edettiin kuitenkin hurjaa vauhtia. Ensimmäiseen tiukkaan mutkaan tultiin niin kovaa, että kickbiken pieni takarengas pomppi pitkin mutkan ulkolaitaa. Jos todellisuudessa haluttaisiin Boltin kanssa alkaa kilpailemaan kickbike luokassa ihan mitaleista, niin hankintalistalla olisi isorenkainen kickbike. Nyt kuitenkin pärjätään tuolla pikkurenkaisella. Tiukan mutkan jälkeen räpiköitiiin mielestäni hyvällä rytmillä ylämäkiä ylös ja alamäet mentiin täysillä laskemalla. Parasta Boltissahan on ehdottomasti se, että jarruja ei mäkiin tarvita kun poika juoksee kuitenkin aina nopeammin. Juuri ennen loppukirin alkamista oli edessä toinen selkeästi tiukempi mutka, joka mentiin aivan yhtä surkealla tyylillä kuin edellinen. Maaliin liukasteltiin mutakossa räpiköiden, mutta en usko että mitenkään oltaisi voitu selviytyä tuosta osuudesta tyylikkäämmin. Ainoa mikä jäi hiukan harmittamaan suorituksessa, oli Boltin löysä maaliin juoksu. Poju ei oikein viitsinyt juosta loppuun asti. Tämä täytyy Jämille saada kuntoon!

Lauantaina maalissa <3 © Jenna Kanko

Loppu lauantai päivä meni kuuluttajan hommissa, sekä lasten koirajuoksukilpailun lähtöhulinoissa apuna. Kilpailun pienimmät juoksivat hirveää kyytiä 900metrin matkan, mukaan lukien omat pikkuveljet Miska ja Miro. Hienoja junnuja on kasvamassa jälleen lajin pariin!

Lauantai ilta vietettiin Jasminin kanssa meidän äitin nurkissa. Kiva oli pitkästä aikaa höpötellä ihan livenäkin ja suunnitella kaikenlaisia kilpailureissuja ja tietysti puida päivän suorituksia. Koiria juoksuteltiin pellolla vielä jumien estämiseksi, jotta saataisiin seuraavasta kilpailupäivästä vielä kaikki mahdollinen irti.

Sunnuntain kisaan lähdettiin Boltin kanssa rennoin mielin ja rennoin lihaksin (Boltilla siis ihan rennot lihakset, kuskilla ei tosiaan). Tällä kertaa olosuhteet kilpailulle näyttivät erittäin epämukavilta. Vettä tuli koko aamun aivan kaatamalla. Meidän onneksi juurikin DS1 luokan ajaksi sade hiipui pieneksi tihutukseksi. Rata oli kuitenkin aivan täynnä lammikoita ja kuraa. Suoritus oli kuitenkin hyvin samanlainen kuin lauantaina. Tiukoissa mutkissa ei tällä kertaa rengas pomppinut vaan liukui mudassa. Myös vauhtia saattoi olla hiukan vähemmän, jonkin kurjan itsesuojeluvaiston herättyä. Jo alkumatkasta myös näkökenttä hämärtyi kuran roiskuessa ajolaseihin. Loppumatkasta ei nähnyt enää yhtään mitään vaikka kuinka yritti hihalla pyyhkiä laseja. Sokkona maaliin. Jopa pieni loppukiri saatiin aikaiseksi kun satuin lasien kulmasta huomaamaan kuitenkin 150 metrin kyltin. Taas oltiin tyytyväisiä suoritukseen, vaikka aika huononi 9sekuntia lauantailta. Niin toisaalta huononi lähes kaikilla. Sijoituksemme  lopulta säilytettiin, vaikka lopputuloksissa ero kärkeen oli kohtuullisen hurjat 1min 13sekuntia.

© Noora ja Timo Waltari

© Noora ja Timo Waltari

Nämä kuvat vielä lauantailta :) © Noora ja Timo Waltari

Sunnuntain kurat naamassa © Samuli Lappalainen

Kuraiset vaatteet täytyi vielä suorituksen jälkeen säilyttää päällä, koska radalle jouduin vielä kolmannen kerran. UVU:n 3. viestijoukkueen toiselle osuudelle starttasin Hennan koijkerhondie Ekalla. Lähdimme joukkueemme kanssa kisaan tavoitteena, ettei kukaan toinen joukkue tule kierroksella ohi. Tiukille meni, mutta juuri saimme Ekan kanssa vaihdon tehtyä, kun UVU 1 joukkueen ankkuri saapui maaliin. Ekan kanssa tehtiin viestin kehnoin aika, mutta toisaalta Eka oli kisan pienin koira ja minä varmasti kaikken vähiten juoksija. Jalat painoivat tonnin juostessa ja oikea keuhko oli räjähtää.

Kokonaisuutena kilpailut olivat oikein virkistävät. Oman UVU:n järjestämät, ensimmäiset SM-kilpailut, menivät järjestelyiden puolesta loistavasti. Taas jälleen kerran kyllä kiitos menee niille muutamalle ihmiselle, jotka ovat yötäpäivää näitä kilpailuja valmistelleet. Itse olin mukana vain murto-osassa järjestelyitä, mutta kyllä tuntui hyvältä olla mukana noin onnistuneiden kilpailuiden järjestelyissä! Kiitos UVU! Ja tottakai onnittelut kaikille SM-mitalisteille!

SM jännitystä ja välinepäivitystä

Huomenna, oikeastaan jo aivan muutaman tunnin päästä, saa herätä jälleen kilpailupäivään. Kauden ensimmäinen SM-kilpailu on edessä. Kilpailemme Boltin kanssa yhden koiran kärry kilpailuissa SM-titteleistä. Kilpailuun on ilmoittautunut ennätyspaljon kilpailijoita, joiden taso on aivan maailman huippua. Kovassa seurassa siis ollaan. Pelkässä on kickbiken SM sarjassa on 27 osallistujaa, joka on aika varmasti ennätys!

Realistiset tavoitteet tälle kilpailulle ovat lähinnä hyvän ajan tavoittelu. Oma potku ei vieläkään kulje aivan toivotulla tavalla ja Boltilla on ollut hiukan käynnistymisvaikeuksia kesän sairastelun jäljiltä. Onneksi Kaitsu Kainpolta hoiti kickbiken huippukuntoon, joten siitä ei jää suoritus ainakaan vajaaksi. Kilpailuamme voi seurata Uudenmaan vetokoira urheilijoiden online tulospalvelusta. Toki saa myös tulla paikanpäälle seuraamaan rapa-rallia ;)

Bolt haki vauhtia tähän kilpailuun viime viikonloppuna Jämin syyskisoista Kaitsun kanssa. Poikien pinkoessa kovan kilpailun kolmansiksi, minä suoritin muutto urakkaa Hyvinkäältä Espooseen. Loistavista suorituksista huolimatta oli koirassa ollut nähtävissa toisena päivänä kuitenkin selvää väsymistä, joka olikin vähän odotettavissa treenikauden lyhyyden takia. Tällä hetkellä vetoja on takana vain 6viikkoa, joten hiukan tässä hirvittää erityisesti viikonpäästä kilpailtavat koirapyöräilyn SM-kilpailut, jotka ovat meille kuitenkin se ykköskilpailu. Toisaalta kun ajattelee, että alle kuukausi sitten osallistuminen koko kilpailuun oli pelkkä haave pyörän puuttumisen vuoksi, on meidän tilanne suorastaan erinomainen.

Bolt ja Kaitsu Jämillä  ©Anna-Leena Ylitalo

Opiskelijabudjetilla elävälle, vuoden sisään kaksi varastettua pyörää on ollut erittäin kova takaisku, sekä kilpailu-uran kannalta että taloudellisesti. Pyörää ei siis ollut ollenkaan. Tässä tilanteessa apuun riensi iso joukko ystäviä sekä Boltin kasvattaja DocTrSam:n Samppa Nissinen. Samppa auttoi valtavasti uuden pyörän hankinnassa. Itse en olisi ikinä varmasti osannut löytää mitään pyörää näin loistavalla hinta-laatu suhteella. Samppa inspiroi muitakin apuun, jonka ansiosta uuden pyörän keulaa koristaa myös uusi ja upea Ultra Swing -adapteri Kainpolta. Mukana pyörän hankkimisessa mukana oli useita ihmisiä, joita en voi koskaan kiittää riittävästi!

Ohkolan kilpailuiden jälkeen lähdetään ajelemaan kaikki Espoon ulkoilureitit läpi, jotta löydetään parhaat treenipaikat sekä saadaan pyörän kanssa hyvä yhteishenki tuleviin koitoksiin. Edelleen suunnitelmana Puolan MM-kilpailut, jos kaikki nyt vain treenien kanssa sujuu suunnitelman mukaan.

Onnellinen pyöränomistaja <3

The DogRiders training camp 2017

Lomailu ja höntsäily painotteisen kevään jälkeen oli hyvä kerätä urheilukamppeet autoon ja kokoontua yhteen lukuisten hyvien ystävien kanssa viettämään valjakkourheilupainoitteista  pitkää viikonloppua. The DogRiders treenileiri nimellä kulkenut viikonloppu oli isoin ja samalla kirkkaasti tasokkain valjakkourheilu leiri Suomessa ikinä. Osallistujat olivat pitkälti Samuli Nissisen kasvatteja omistajineen, ystäviä ja tuttuja kasvoja kisaradoilta. Onnekseni olin yksi näistä reilusta kolmestakymmenestä osallistujasta.

Saavuin leirille hiukan muiden jälkeen ja pääsin suoraan mukaan treenihulinaan. Aamut aloitimme aina useamman tunnin treeneillä ihmisten kesken, päivällä keskustelimme, rentouduimme ja opimme valtavasti teoriaa sekä illalla oli vielä aika testata opittuja koirien kanssa. Painotus leirin ohjelmassa oli yhden koiran kärryssä ja koirapyöräilyssä. Leirin vetäjät olivat kirjaimellisesti maailman parhaita, kun kickbike tekniikoita oli saapunut vetämään Suomen oma Kai Immonen (maailman parhaita kickbike potkuttelijoita ja valjakkourheilija) sekä yksi suurimmista idoleistani valjakkourheilun osalta ikinä: Igor Tracz Puolasta (moninkertainen MM- ja EM-mestari koirapyöräilyssä sekä neljän koiran luokissa). 

Viime kesänä varastetun kisapyöräni tilanne on edelleen auki vakuutusyhtiön kanssa, joten viimeisimmästä maastopyörälenkistä on vierähtänyt jo lähes vuosi. Lainapyörillä starttasin jokaiseen mahdolliseen pyörätreeniin. Kickbike treenit kiinnostivat toki myös, mutta täytyi nyt hyödyntää suhteellisen ainutkertainen mahdollisuus Igorin opeista.

Tätä mieltä minä ja Bolt oltiin leiristä !

Ai mitenniin kaaduin pari kertaa?

Jokaisen treenin avaamiseen en nyt lähde, mutta yleisesti ottaen olin pahasti hukassa! Reitit ja harjoitukset olivat erittäin teknisiä (ainakin minulle :D ). Ihmistreenit painoittuivat maastopyöräilyyn sekä pyörän hallintaan. Vieras pyörä ilman lukkopolkimia toivat treeneihin valtavasti epävarmuutta. Lajinomaisten treenien täydellinen puuttuminen taas teki minusta jälleen täysin aloittelijan pyörän selässä. Kahdesti putosin portaista pyörällä ja kerran lensin nurin äkkijarrutuksen seurauksena. Muuten pystyssä pysyin ja sain jopa kehuja itse mestarilta. Liian monta kohtaa oli missä yksinkertaisesti rohkeus petti, eikä luottamusta omaan ajamiseen meinannut löytyä sitten millään. Suomalaisella sisulla kuitenkin sätkin kaikista treeneistä läpi enemmän tai vähemmän kunnialla. Leiri ja sen vaativat harjoitukset osoittivat kuitenkin omasta ajamisesta ne kohdat joihin täytyy alkaa keskittymään, heti kun pyörän saa alle! Erityisesti huomasin omasta ajamisestani vauhtitreenien puutteen. Osaan kyllä ajaa teknisesti ihan okei, mutta heti kun mukaan heitetään kova vauhti, lähtee virheiden määrä ja jarrujen käyttö eksponentiaaliseen kasvuun. Tämä on valtava ongelma koirapyöräilyssä, jossa keskinopeudet ovat lähes poikkeuksetta yli 30km/h.

© Stefan Vehkoja

Haasteista huolimatta hymyilytti © Jenna Kanko

Kickbike treeneihin osallistuin vain lauantai aamuna, jolloin koko leirin väki tutustui lajiin (myös Igor!) Vaikka viimevuosien treenit on tehty ilman koiraa ja koiran kanssa juurikin kickbikella, muistutti treeni ikuisuus ongelmastani. En yksinkertaisesti saa potkun frekvenssiä tarpeeksi ylös. Pitkät "juntta"-potkut toimii ja kulkee, mutta kunnon pyöritys jää lähtökiihdytyksissä ja loppukireissä todella vajaiksi! Onneksi kickbike on nyt jäänyt meillä sellaiseksi treenailu/ oheislajiksi, joten tästä puutteesta ei tarvitse sen suurempia stressata. 

Leirin teoria osuudet olivat erityisesti itselleni mieleen. Aina kun Igor tai Kaitsu kertoilivat pyhiä salaisuuksiaan treenamisesta kuuntelin tarkkana (kirjoitin kaiken ylös) ja yritin imeä itseeni kaiken sen valtavan määrän informaatiota. Erityisesti tutustuminen Igorin pyörään oli erittäin valaiseva kokemus. Kunhan vakuutusyhtiö tekee päätöksiä vanhan pyöräni suhteen, niin pääsen hyödyntämään uutta tietoa uuden pyörän tuunaamiseen/ kokoamiseen. 

Kaiken oman oppimisen ohessa opin Boltistakin taas uutta. Tai oikeastaan varmistin vanhaa tietoa. Uskomaton eläin onnistui yllättämään kuskinsa kahdessa kolmesta treenistä. Torstain kickbike veto oli hyvin perus tasaista Bolt laatua. Perjantaina rääkättiin kuskeja ylämäki canicross treeneissä. Tässä treeneissä pääsin ihastelemaan Boltin periksiantamattomuutta ja voimaa. Otus kiskoi minut, maailman onnettomimman juoksijan, ylös jyrkkää mäkeä yhteensä kolmesti. Kahdesti näistä "kisattiin" voittoisasti Boltin siskoja vastaan, joiden perässä juoksijat olivat kuitenkin satakertaa enemmän juoksijoita kuin minä ikinä. 

© Stefan Vehkoja

© Stefan Vehkoja

© Stefan Vehkoja

Lauantain vetotreenit olivat kuitenkin ehdoton oma suosikkini. Kovaa, kapealla polulla ja aikaa vastaan. Osa porukasta oli treenannut tällä radalla jo torstaina, mutta nyt "kilpailimme" kaikki samalla baanalla. Osa porukasta pyörillä ja osa kickbikeilla. Itse menin jälkimmäisellä, koska vieras pyörä ja Bolt ei olisi ollut hyvä yhdistelmä tuolla radalla. Torstaina kiersin rataa jo Jenni Kreivin Ässällä, joten rata oli tuttu. Silti jännitti miten Bolt (ja minä siellä Boltin perässä) selviäisi serpenttiini poluista ja lukuisista tiukoista mutkista. Me kuitenkin pärjättiin. Paremmin kuin ikinä olisin uskonut! Bolt veti kuin viimeistä päivää, vain yhdessä noin 150° mutkassa epäröi hetken että minne, ja minäkin pysyin pystyssä, vaikka potkimaan en hirmuisesti uskaltanut. Aika 4:40, mikä oli paras kaikista radan kickbikella kiertäneistä naisista! Eikä miehistäkään jääty kuin noin 15s. Kovimmat kickbike ajat veti luonnollisesti Kaitsu. Ensin omalla koirallaan Lotalla (4:24), sitten Igorin Octolla (4:07) ja lopuksi vielä (kun kädet jo tärisi kiinni pitämisestä) minun pikku Boltilla (4:07). Tämä pieni kokeilu todisti aina vain vahvemmaksi tiedon siitä, että minulla on kultakimpale käsissäni. Boltin vauhti on aivan maailman huippujen tasoa <3 Ja sai poika nopeudestaan kehujakin! Minulta, kasvattajaltaan sekä itse koirapyöräilymestarilta ja tottakai Kaitsulta!

Bolt valmiina toiselle kierrokselle! © Stefan Vehkoja

Ässä! © Stefan Vehkoja

#fangirls

Päätapahtumien lisäksi leireily sisälsi paljon hyviä kavereita, naurua sekä hirmuiset määrät menoa ja meininkiä. Tunnelma oli katossa vahvasti ja jokainen ilta venyi pitkäksi hyvien juttujen äärellä, vaikka väsy painoi aivan valtavasti. Sisäinen fanityttöni hepuloi monta kertaa leirin aikana kun pääsin mm. handlaamaan Igorin Jamalia pyörätreenissä. Tälläiselle leirille kelpasi osallistua, ja koska vain lähtisin uudestaan! Kiitos! Eritysesti Jenni ja Samppa organisoinnista, Igor ja Kaitsu treeneistä, sekä kaikki leiriläiset mukavasta tunnelmasta, ja tietysti Stefan kuvista ja erityisesti vielä rikkinäisen jalan teippauksesta!

Thank you!

© Jasmin Köcher

Jämin SM menestys

Jos edellinen SM oli fiasko, niin tämän kertainen hiukan lohdutti! Jämille suunnattiin lauantai aamuna neljän tunnin yöunilla ja erittäin viimetingassa. Aamupalan juoksin Pirkkalan ABCltä noin seitsemässä minuutissa. Vielä jäi kuitenkin huimat kolme minuuttia pelivaraa ennen ajajien kokousta.  Todella tyylikäs saapuminen siis... Kaiken kruunasi vielä Bolt joka päätti tyhjentää suolensa toimisto teltan eteen kesken rataselostuksen... Noooh eipä tuo mitään. Muuten oli kaikinpuolin rauhallinen olo (not....). Bolttia juoksuteltiin ja tikutettiin oikein urakalla, jotta jaksaisi poika juosta edellisen päivän ruokintamokasta huolimatta. Ahmattipossu oli syönyt tyytyväisenä kahdesti täydet ateriat kun kotiväki oli niitä tarjonnut tietämättä, että koira oli jo ruokittu.

Startti läheni ja todettiin että lainapyörään ei olekkaan lukkopolkimia. Tasoitus kilpakumppaneille olisi ollut aikamoinen ilman niitä, joten ei muuta kuin uuden pyörän metsästykseen. Onneksi Jonna Lipponen saapui pelastamaan meidän kisan! Upouudella (superhienolla!!!) pyörällä päästiin starttaamaan. Lisäluksusta loi Kainpon uusi Race Pro adapteri! Lähtöönkin löytyi kaksi händleriä kun Patrik ja Jasmin Köcher tulivat molemmat auttamaan! Pate tutulla paikalla pyörän pitelijänä ja Jasmin roikkui Boltissa.  Lähtö oli lähes tyylikäs!

© Kimmo Virkki

Kisan ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pimeästi. Vauhti oli hirmuinen ja näkyvyys nolla. Pelkät ajolasit eivät paljoa suojanneet Boltin tassuista lentäneeltä hiekalta. Kutosen lenkille kääntyessä oli vauhti rauhoittunut sen verran että uskalsin alkaa availemaan silmiä. Tiukkoihin mutkiin menin turhan varovaisesti ja aivan surkeilla ajolinjoilla. Tämä vei suoritukselta ikävästi tehoja, kun jokaisen mutkan jälkeen joutui kiihdyttämään hurjasti. Kutosen lenkki tuntui muutenkin hurjan pitkältä. Ensimmäinen kisani tuolla matkalla, ja tajusin siinä polkiessani, että olisihan sen radan voinut käydä kiertämässä ennen kisaa. Voimien jakaminen koko matkalle epäonnistui totaalisesti ja viimeiset puolitoista kilometriä olivat yhtä tuskaa. Ääni takaraivossa kuitenkin ruoski jatkamaan. Tässä kisassa mentäisiin täysillä jokainen metri. Jämin pitkä ja loiva (ja pehmeä) loppuylämäki meni sumussa. Viimeiset mutkat meni käytännössä ilman happea tai näkökykyä. Maaliin tullessa näin vain paljon ihmisiä ja seuraavaksi maata :D Jalat eivät kantaneet ollenkaan pariin minuuttiin ja senkin jälkeen erittäin huterasti. Onnea on kuitenkin ystävät jotka pakottavat liikkumaan, muuten olisi sunnuntain startti voinut olla suhteelllisen heikko esitys.

© Kimmo Virkki

Ajat tulivat hiukan viiveellä, ja tämä tuotti suurta jännitys tuskaa. Kolmanneksi kuitenkin itsemme taistelimme!! Kärki viiletti omia menojaan (48s edellä) eikä neloseksi polkenut Tuire ollut kaukana (12s) Boltin veljen Rallin kanssa. Mitali ylipäätään vaatisi sunnuntailta hurjaa polkemista, kirkkaampi mitali olisi vaatinut ihmeen. Tavoitteeksi sunnuntaille asetin polkea niin kovaa kuin jaloista lähtisi, jotta ei päästettäisi tätä SM-mitalia karkuun. Lisätavoitteena tottakai parantaa aikaa. Omat ajolinjat joutuivat ankaraan syyniin, samoin voimien jakaminen koko matkalle. Sopivan kokoisten vaihteiden käyttäminen oli myös to-do listalla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuorossa sauna, venyttelyt sekä hieronta (tämä vain Boltille...).

Sunnuntai aamuna herätys oli aavistuksen pirteämpi. 9h yöunet, kunnollinen aamupala ja hiukan enempi aikaa ennen starttia tuntuivat hyvältä. Kroppa tuntui hyvältä ja koirakin oli täysin rento, ainoastaan takapuoli oli sökönä kun pyörän selkään taas hyppäsi. Olihan kyseessä jo toinen kerta pyörän selässä koko syksynä.

Kisa meni juuri niinkuin pitikin! Bolt toimi kuin kello (as always!). Itse sain parannettua omaa ajoa huomattavasti! Ajolinjat menivät juurikin sieltä mistä pitikin. Pienellä riskillä mutkiin, mäkiin täysillä  ja muuten tasaista pyöritystä. Kerran meinasin kaatua, muuten ajo oli puhdasta (ei kyllä ihan kirjaimellisesti... hiekkaa on hiuksissa vieläkin :D ). Maaliin tullessa ensimmäinen huolenaihe oli sekunttikello ja pelko siitä kuinka kovaa Tuire tulisi perästä. Sekuntteja kului ja kului juurikin tarpeeksi! SM-pronssi olisi meidän!! Jalat eivät kantaneet taaskaan, mutta nyt pysyin hiukan kauempana tajuttomuudesta. Kuusi kilometriä tuntui taas pidemmältä kuin mitä muistelin.

© Kimmo Virkki

Onnellinen. Ylpeä. Väsynyt. SM-3. 

Maailman mahtavin fiilis oli päästä seisomaan samalle palkintopallille niiden ihmisten kanssa joita olen pienestä tytöstä asti katsonut ylöspäin. Neljä vuotta sitten kilpailin ensimmäiset kilpailut juurikin koirapyöräilyssä. Siitä asti se on ollut se oma juttuni. En edes muistanut miten kivaa se olikaan! Nyt on pakko löytää uusi pyörä varastetun tilalle ja päästä takaisin tositoimiin. Ensivuonna kirkastetaan mitali?!?

Alunperin koko kauden päätavoite on ollut EM-kilpailut Briteissä. Eilisestä asti olen asiaa miettinyt ja tänään jouduin tuosta haaveesta luopumaan. Tai ei se oikeastaan ole luopumista vaan järkipäätös. Ero Suomen kärkeen oli nyt Jämillä vielä 1,28sekuntti 12km matkalla, ja mielestäni se on tässä vaiheessa aivan liikaa. Kolmessa viikossa en saa meidän nopeuksia tuolle tasolle sitten millään. Reissu Britteihin olisi myös taloudellisesti raskas, vaikka tukibudjettia olikin kerättynä jo mukavasti. Investoin nyt säästyvät rahat uusiin suksiin ja alan treenaamaan talven kisoja ajatellen. Sielläkin kilpaillaan nyt aikuisten sarjoissa, joten treenattavaa on. Sarjakortti hiihtoputkeen on jo hankittuna, sukset saapuvat ensiviikolla ja siitä lähtee. Kahden viikon päästä kilpaillaan vielä "kotikisoissa" Ohkolassa, mutta sitten saa syyskausi meidän osalta olla siinä.

Jämin viikonloppu oli jälleen kerran aivan huikea! Jo pelkästään kisapaikan tunnelma, maailman luokan radat ja pettämätön taito järjestää kilpailut tekivät reissusta sen arvoisen. Jämin kilpailut ovat joka vuosi sellaiset joita voin suositella aivan kaikille! Hyvät radat aloittaa harrastus turvallisesti, asiantuntevat järjestäjät, jotka varmasti opastavat aloittelijatkin mukaan lajiin sekä hieno fiilis kisapaikalla jos vaikka tulisi vain katselemaankin. Kiitos L-SVU jälleen kerran! Kiitosten lisäksi on ehkäpä syytä onnitella kaikkia mitalisteja! Jälleen huikea taso (niin kuin Suomessa tuppaa olemaan nykyään kaikissa kisoissa)! Eritys onnittelut tottakai Boltin kasvattajalle Samuli Nissiselle DBM luokan voitosta!

© Kimmo Virkki

Vanhus koira Koda pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa kilpailemaan <3 Ei enää minun kanssani, vaan innokkaan pikkuveljeni Niklaksen kanssa. Parivaljakko teki hurjasti töitä, ja vaikka ei pikkukoiran vauhti riitä seisojia vastaan oli kokemus ilmeisen hyvä molemmille! Taas on Koda opettanut yhdelle nuorelle lisää mitä on olla koukussa valjakkourheiluun !

Takapakkia

Reilu viikko Joensuun SM-viikonloppuun. Antibiootti kuuri, kuumetta ja olo aivan kamala. Pyörä varastettu. Kickbike pahasti mutkalla kaatumisen jäljiltä. Molemmat polvet enemmän tai vähemmän rikki. Luojan kiitos koira on onnellinen ja pirteä oma itsensä.

Viime viikkoihin on mahtunut kaikenlaista, joista suurin osa ei ole edistänyt tuleviin kilpailuihin valmistautumista. Treenit ovat jääneet vähälle, joten etumatkaa on kilpakumppaneille annettu. Tavoitteet ovat silti yhtä korkealla kuin aiemmin. Henkistä valmentautumista kisaa varten on tehty runsaasti ja syksyn pahin stressi aalto onkin saatu talttumaan.

Vapaana juoksee paljon. Ja kovaa juokseekin!

Boltin treenaus on ollut viime viikkoina se numero 1. ohjelmassa. Itse olen vältellyt hengästymistä ja lähinnä pyörinyt salilla tai sängyn pohjalla. Treenit koiran kanssa ovat rajoittuneet kickbiken selässä seisoskeluun. Koira kyllä vetää armottoman hyvin!

Ensimmäistä kertaa olen panostanut syksyn kisa kauteen oikean treeniohjelman muodossa. Joka viikolle suunniteltuna monipuolisesti treenejä, sekä koiralle että itselleni. Ohjelma on sinänsä toiminut hyvin ja treenien määrä on pysynyt hallinnassa sekä laatu riittävän monipuolisena. Hyvin ollaan pystytty pysymään myös aikataulussa, miinuksena tietysti tällä hetkellä päällä oleva ankara flunssa. Tavoitteena on parantua tässä viikon aikana mahdollisimman hyvään kuntoon, jotta kisaradalla pystyisin tekemään kaikkeni Boltin avuksi. Luotto koiraan on kova, omaan jaksamiseen ei tässä kuumehöyryissä niinkään.

Sairastelun ohessa olen ehtinyt metsästämään taas ison pinon uusia junioreita kilpailemaan, jotta Suomen juniorurheilijat pääsisivät myös kilpailemaan virallisista SM-mitaleista. Canicrossista puuttui yksi junior, kun projektiin lähdimme yhdessä kisajärjestäjän kanssa. Lopulta myös yhden koiran kärryluokkaan saatiin haalittua puuttuvat kaksi osallistujaa, sekä vielä yksi extra! Kuusi innokasta junioria starttaa siis kickbikeilla Joensuussa, joista jopa kolme ensikertalaisia! Yksi näistä ensikertalaisista on pikkuveljeni Niklas rakkaalla vanhus koiralla Kodalla! Niklas on porukan nuorin ja vetotreenejä tässä vaiheessa takana vasta yksi. Vielä on kuitenkin aikaa kokeilla ja oppia. Koira on ainakin pommin varma, ja Niklas ainakin tuplasti enemmän innoissaan kuin minä ensimmäiseen kisaani lähtiessä.

Minä ja Koda joskus silloin kun me aloitimme!

Viikonloppuna taas suunta ihastelemaan pieniä Boltti&Lotta palleroita! Pennut ovat tässä muutaman viikon aikana kasvaneet hurjasti ja pakko kyllä olla ylpeä näistä! Kaunis ja tasapainoinen pentue, josta kuulette varmasti lähiaikoina lisää! Samalla reissulla korjauttamaan / huoltamaan kickbike täyteen kisakuntoon ja keräämään viimehetken vinkit ennen jännää kisaviikkoa.