Murhaa lekua - sprintti viikonloppu

Pitkästä aikaa kisaamassa! Ja kisattiin sitten ihan kunnolla: kahtena päivänä, kahdella eri koiralla yhteensä kuusi starttia. Vuorossa oli siis yhdistetty Suomen Palveluskoiraliiton ja Valjakkourheilijaliiton SM-kisaviikonloppu. Lauantaina kilpailtiin SPKL:n sprint matkoilla ja sunnuntaina VUL:lin kisat. Boltin kanssa kilpailtiin molempina päivinä ja lauantaina lisäksi starttasin lainakoira Sasulla.

Tämän talven kisareissuja on rajoittanut auton puute. Punto jäi eläkkeelle viime syksynä, joten kisareissut ovat "liftailun" varassa. Tällä kertaa kyyti kisapaikalle järjestyi Tuulin kyydissä. Tuulin koira Sasu kaipasi hiihtäjää ja minä kyytiä, joten molemmat hyötyivät tästä ratkaisusta. Lähdimme kisapaikalle Mäntyharjulle aikaisin aamulla kyydissä kolme koiraa. Kisapaikalla ilmot ja sitten pitikin alkaa valmistautumaan tiukkaan suoritustahtiin. Kilpailin kahdessa luokassa, joten pahimmillaan taisi olla 20min sisällä kaksi lähtöä.

"Pysyt vaan pystyssä niin kyl mä hoidan" - Bolt
© Timo Waltari

Hyvin saatiin organisoitua koirien vaihdot, lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Tuuli hoiti Sasun ja moni ihana jälleen auttoi Boltin kanssa. Sprint kilpailut toimivat siten, että ensimmäinen kierros on ns aika-ajo, jolloin koirakot hiihtävät väliaikalähdöillä ladun läpi. Tästä saadun ajan perusteella määräytyy paikka välierien yhteislähdössä jossa hiihdetään sama latu uudelleen. Boltin kanssa aika-ajo oli hiukan vaisu. Lähdettiin luokan ensimmäisenä tyhjiin, enkä ollut itse ehtinyt käydä tutustumassa latuun. Sokkona hiihdettiin oma suoritus, Bolt kaatui mutkassa ja näin ollen saatiin sijoitukseksi yhdeksäs eli toisiksi viimeinen. Sasun kanssa latu oli jo tuttu ja lihakset lämpimät. Myös kevyemmin vetävän koiran kanssa hiihtäminen jäisellä ladulla oli huomattavasti helpompaa itselleni.

Välieriin lähdettiin ensin Sasun kanssa. Jouduimme kovimpaan väliaikaryhmään ja starttasimme kolmannelta ladulta. Lähtö onnistui hyvin kun koira eteni kauniisti suoraan eteenpäin. Sasun työskentely yhteislähdössä oli oikein esimerkillistä. Luottavaisena sai päästää koiran pitkälle liinalle ja syöksyä nopeimpien perään. Hiukan jäätiin kärjestä, mutta Sasun motivaatio vetää oli suorastaan loistava kun oli toisia koiria jahdattavana koko matka. Suoritus oli erittäin hyvä, mutta todella paljon kovempaa tuntui kärki menevän ja tässä vaiheessa kaksi ensimmäistä menee suoraan semifinaaleihin. Olikin mukava yllätys huomata, että lunastimme kuitenkin paikan jatkosta aikavertailun perusteella.

Sasun kanssa vauhdissa ! © Markku Sohlman

Seuraavana olikin taas Boltin vuoro. Lähtö jännitti aivan älyttömästi, koska Bolt on niin vahva ettei mulla ole paljon sanottavaa, jos poika päättää lähteä juoksemaan esim mun suksien päällä (tämä tapahtui kolme vuotta sitten samoissa kisoissa). Starttasimme lähtöerämme viimeisenä, mutta lähtösuoran päädyssä olimme jo kolmantena. Bolt juoksi täydellisesti suoraan ja sain itse lykittyä vauhtia todella hyvin! Suoran päädyssä kun vapautin Boltin pitkälle liinalle, kävi pieni vahinko ja hihna päätyi Boltin takajalkojen väliin. Pahimmassa tapauksessa solmu olisi vaatinut pysähtymään, mutta nyt sain vauhdissa oikaistua hihnan. Putosimme sotkun takia yhden sijan, mutta heti seuraavassa alamäessä nousimme kaksi sijaa. Kärjessä ollut Krista kaatui mäessä ja muutenkin alamäet ovat Boltin erikoisalaa kun vauhtia löytyy kivasti. Seuraavaksi sitten ylämäessä tiputtiin pari sijaa kun kovemmat hiihtäjät painoivat ohi kovaa vauhtia. Viimeisenä oli hyvä hiihdellä. Roikuttiin pääjoukon perällä ja napsittiin sijoituksia ylöspäin muiden kaatuillessa. Bolt luki rataa todella hyvin ja juoksi ruuhkaisissakin kohdissa aina omaa linjaansa häiriintymättä toisista. Olimme lähtömme ainoa koirakko, joka ei kaatunut kertaakaan! Ja aivan varmasti olen itse heikoin hiihtäjä koko jengistä, joten tämä oli meille aivan valtava työvoitto. Maaliin saavuimme kolmantena ja kyllä taisin hiukan tuuletella maalissa kun olin niin järjettömän ylpeä Boltista. Tälläiset kisat on sellaisia mitä ei pysty oikein harjoittelemaan, ja siitä huolimatta tuo eläin toimii kuin kello! Ei tarvinnut ohjailla koiraa ollenkaan, kun se vain menee ja menee. Suoritus oli meiltä aivan loistava, mutta ei aivan riittänyt finaalipaikkaan. Oltiin kaksi sekuntia liian hitaita... Päivän lopulliseksi sijoitukseksi jäi siis Boltin kanssa SM-7. Tyytyväinen olin.

Sasun kanssa jatkettiiin vielä semifinaaleihin (C-sarjassa kisataan myös semifinaalit ennen finaalia, koska osallistujia enemmän kuin A-sarjassa). Meininki oli suurinpiirtein sama kuin aiemmissa starteissa, mutta nyt painoi jo lähdöt alla meillä molemmilla. Jäätiin kärjestä taas ja loppulenkistä tuntui jo hiukan väsyneeltä sekä koira että hiihtäjä. Tyytyväisenä saavuttiin maaliin ja jälleen hävittiin finaalipaikka muutamalla sekunnilla. Eli sijoitus sopivasti taas seitsemäs. Ensimmäinen yhteinen kisa Sasun kanssa, joten erittäin tyytyväisiä ollaan! Hieno koira, jonka kanssa kisataan uudestaan vielä tänä talvena Kuhmon SPKL normimatkojen SM-kilpailuissa!

Rankan päivän jälkeen suuntasimme Boltin ja Bambin kanssa yöksi Nooran ja Timon mökille. Koirat saivat verrytellä jäällä juosten ja me nautimme mökki tunnelmasta. Myös Tuomas saapui pitämään meille seuraa illaksi. Valmistauduimme sunnuntain koitoksiin syömällä karkkia ja saunomalla.

Sunnuntaina oli vuorossa VUL SM kilpailut, joihin olisin erittäin mielelläni osallistunut. Matka näissä kisoissa oli kuitenkin 12km, joka on meille tähän kauteen aivan liikaa. Oma hiihtokunto ei olisi kestänyt noin pitkää kisaa ja olisi tuntunut pahalta laittaa Bolt kiskomaan huonoa hiihtäjää ylipitkää matkaa. Tästä syystä starttasimme sunnuntaina "harrastesarjassa", jossa kilpailijat olivat suurinosa kuitenkin aivan kisatasoisia, joilla suurinpiirtein samat syyt jäädä pois SM-luokasta.

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

Tähän päivään asetin meille tavoitteeksi voittaa luokkamme. Jossain kohtaa ajattelin, että tuskin siinä niin käy, mutta lähdetään yrittämään. Tavoitteeseen päästiin ja yllättävänkin helposti. Sain Tuomaksen kisasukset käyttöön, joten kerrankin suksi oikeasti luisti. Hiihtäminen oli hauskaa ja tällä kertaa latu ei ollut ollenkaan jäinen. Bolt juoksi todella hyvin, ja vaikka mulla painoi lauantain kilometrit alla edettiin kivaa vauhtia. Eteenlähtenyt Noora ja Piina nähtiin jo lenkin alkupuolella. Pikkuhiljaa saavutettiin ja viimeisen kilometrin aikana ohitettiin vauhdikkaassa alamäkimutkassa. Samalla alkoi näkyä Nooran eteen lähteneen Katrin selkä ja kisavietti heräsi aivan todella. Väsytti ja hapotti lihaksissa, mutta silti jaksettiin vielä vääntää Katrin ohi viimeisessä mäessä ja tultiin maaliin hyvin ja aivan ylivoimaiseen voittoon! Meinasi aivan itkettää onnesta. Tuntui hyvältä kisata ja tottakai vielä extra hyvältä, kun saatiin täysin puhdas suoritus pitkästä aikaa.

Viimeinen ylämäki ennen maalia. Takana kaksi ohitettua. © Timo Waltari

Koska kisastarttien jälkeen autossa odotti vielä yksi ylienerginen pennun pallero, piti sitä suunnata vielä kerran ladulle. Bambin kanssa vedettiin treenit velipoikien kanssa. Isoveljet Uuno ja Kurko lähtivät kahden kilometrin lenkille meidän eteen. Könyttiin pikkulikan kanssa perässä. Uuno päästiin kerran ohittamaan onnistuneesti. Matka jatkui kovaa, eikä Bambi häiriintynyt vaikka veli jäikin taakse. Toisinpäin ohitus ei sujunut aivan yhtä sulavasti. Uuno oli liian pitkään takana meidän peesissä, joten Bambi laittoi leikiksi ladulla. Päästettiin Uuno ohi ja hiihdettiin loppupätkä jälleen aivan täysillä.

Viikonlopusta jäi käteen hyvä fiilis! Vaikka oma taso ei ole sitä mitä toivoisi, niin silti saa olla todella tyytyväinen koiraan. Sitä oppii tässä harrastusvuosien karttuessa arvostamaan koiran varmuutta ja sellaista tietynlaista älykkyyttä radalla. Tämän viikonlopun kisat ja kisaradat vaativat koiralta todella paljon taitoa. Tiukkoja mutkia, vastaantulevia koirakoita, yhteislähtöjä ja paljon ohituksia. Täysin ilman ongelmia Bolt selviytyi hommasta keskittyen 120% vain omaan suoritukseen ja mahdollisimman nopeaan etenemiseen ladulla. Mikään ei ole mahtavampaa kuin se tunne kun tiedät tasan mitä se koira siinä edellä meinaa tehdä ja saat keskittyä vain omaan tekemiseen, millä teet koiran hommasta kevyempää. Rakastan! Niin järjettömän paljon tätä lajia sekä tuota mun pientä kultakimpaletta nimeltä Bolt. Se vain paranee päivä päivältä.

"onks pakko olla noin nolo?" - Bolt
© Timo Waltari

Kiitos kaikille asianomaisille upeasta viikonlopusta maailman parhaan lajin parissa. Onnittelut upeista hiihdoista ja hyvin ansaituista mitaleista! Upeat oli kisat ja siitä kiitos KVKS! Hienot kisat oli ja radat oli todella kivat! Lisäksi spessu kiitos Tuuli, Noora ja Timo autottoman kuskaamisesta (ja majoittamisesta) ja Timolle vielä vähän extra kiitosta loistavista kisakuvista!! Tuomakselle kiitos suksista ja onnea SM-hopeasta!! Ja pakko on kiittää vielä jälleen kerran Samppaa ja Terhiä tästä koirasta. Se on aivan uskomaton ja samalla mun paras kaveri koko maailmassa.

Näin kivaa meillä oli!! © Timo Waltari

© Timo Waltari

Jatkoaika talveen

Monella Etelän valjakkourheilijalla on viimevuosina ollut talvikausien treenaaminen jäänyt hyvin vähäiseksi. Kilpailuihin on tullut lähdetty helposti vain muutaman vedon treeneillä. Meillä ainakin on ollut tapana käydä "treenaamassa" lumitreenit kisoissa, ja muuten ollaankin sitten kiskottu kickbikella. Tänä vuonna tämä tapa alkoi todella tympiä, eikä kisaaminen ollut yhtä mukavaa kuin mitä pitäisi. Varmasti vuoden paras päätös oli kuitenkin ottaa täydellinen irtiotto arkeen ja muuttaa lumen perässä kevättalveksi Lappiin. Työharjoittelu Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä loi tähän ajatukseen hyvät puitteet, ja vaikka kahden kämpän maksaminen ja palkkatyön keskeyttäminen vaativat uhrauksia en kadu päätöstäni hetkeäkään. 

Bolt Kaunispään huipulla

Pikkuveljet ja Bolt, Popo sekä Koda

Kuuden viikon työharjoittelu Lapin keskussairaalassa tuli eilen täyteen. Kuusi viikkoa Rovaniemellä riitti kevyen Lappi-kuumeen syntyyn. Erittäin onnistunut harjoittelu huikealla osastolla, jossa sai oppia järjettömän paljon uusia asioita, sekä elämää lumisessa ympäristössä, joka loi mahdollisuudet vaikka minkälaiseen aktiviteettiin. Harjoitteluni oli kaikin puolin onnistunut, ja ohjaajien osalta kävi kyllä hillitön tuuri! Kaikki hiljaiset hetket osastolla käytimme hiihdosta, treeneistä, ruokavalioista, koirista ja suksista puhumiseen. Tylsää hetkeä ei päässyt tulemaan ja sisätauti tietämyksen lisäksi tiedän nyt paljon enemmän treenaamisestakin.
Töissä kävin tiiviisti, jopa hiukan yli vaadittujen tuntimäärien ja vapaa-ajalla vietimme Boltin kanssa aikaa ladulla tai hangilla hiihdellen. Uni maistui iltaisin eikä tullut tylsää vaikka lähes koko elämä jäikin etelään. Muutama rakkaista ihmisistä tuli etelästä asti ihan vain meitä katselemaan, joten ihan pelkän Boltin kanssa ei tarvinnut keskustella kaikkia iltoja. 

Rovaniemellä on erittäin toimiva ja aktiivinen kimppatreeni järjestelmä ja koirahiihtovuoroja löytyi jokaiselle illalle. Iso kiitos tästä kuuluu RPKK:lle joka otti meidät avosylin vastaan ja mukaan treeneihin! Useita kertoja viikossa kävimme Boltin kanssa hiihtämässä hiihtovuoroilla. Ounasvaaran stadionilla saatiin useita loistavia ohitustreenejä, kierrokselle lähtöä ja vastaan tulevien ohittelua. Lisäksi hiihtäjää rääkättiin reippaasti mäkisemmässä maastossa kuin mihin on tullut totuttua. Oukun latujen lisäksi hiihdeltiin välillä Pöyliövaaran hiukan helpommalla ladulla ja vapaat aamut vietimme pitkälti jäällä hiihdellen Bolt vapaana juosten. Kimppatreenit olivat meidän viikkojen kohokohtia kun pääsi hiukan olemaan sosiaalinen ja tekemään porukassa, jotain semmoista mistä kaikki varmasti nauttivat täysillä. Ja ei ne treenit muutenkaan pahaa tehnyt meidän kunnolle saati hiihtotekniikalle. 

Paras kamu kympin hiihtelyn jälkeen <3

Lähes koko kuusi viikkoa meni Rovaniemen rajojen sisällä, mutta muutama pakollinen poistuminen kauemmaksi oli koettava. Kävimme pääsiäisenä pyörähtämässä Törmis-Cupissa Törmävaaralla. Koirahiihtokisa jossa hiihdeltiin 5km kahtena päivänä. Tulokset ei nyt mitään sen ihmeempiä olleet, mutta meillä oli hauskaa. Hiihtäminen tuolla oli lähinnä selviytymistaistelu kun ei suksi toiminut alla ollenkaan, mutta koira kulki erityisesti sunnuntain startissa todella hyvin. Maanantaina oltiin vähän vaisumpia, tosin vaikutusta saattaa olla autossa nukutulla yöllä.

Lauantain starttia © Mari Moisala

© Mari Moisala

Viime viikonloppuna lähdimme päiväreissuksi pohjoiseen. Tuomaksella oli työkeikkaa Ivaloon, joten hyödynsin kyydin tuntureille. Saariselällä kävimme huiputtumassa kaksi tunturia. Kaunispään ihan vain maisemien katselu tarkoituksessa ja autolla, mutta Kiilopään huippua lähdimme tavoittamaan suksilla. Latu ylös ei ollut pitkä, mutta nousua riitti. Pari kilometriä kiivettiin latupohjaa, jonka jälkeen könyttiin haarakäyntiä vajaa kilometri hangessa. Maisemat olivat kuitenkin täysin sen arvoiset! Aivan upea paikka tuo Saariselkä! Alaspäin tultiin kovaa ja taidettiin molemmat Tuomaksen kanssa heittää komeasti nurin kun yritettiin selvitä hangessa lasketellen normaaleilla luisteluhiihtosuksilla.

Matkalla ylöspäin. © Tuomas Notko

Huipulla! © Tuomas Notko

Rovaniemi ja Lappi yleensäkin valloitti meidän sydämet sen verran hyvin, että eiköhän tännepäin tule suunnattua toistekin. Vaikka ihan töihinkin. Ison osan viihtymisestä tekivät loistavan harkkapaikan ja vielä parempien säiden lisäksi nämä Rovaniemen ystävät! Kiitos erityisesti Tuomas, Kati, Vesku ja Anu kivoista kimppatreeeneistä ja kaikesta muustakin :) Tänään suuntamme takaisin Etelään, jossa vastassa jo täysi kevät. 

© Tuomas Notko

Maaliskymppi ja muutto lumen perässä

Eilen kilpailtiin kauden viimeinen virallinen startti. Tällä kertaa lähdettiin niinkin kauas kuin Ylikiiminkiin. Tosin suunta oli vieläkin kauemmas eli Rovaniemelle. Huomenna alkaa työharjoittelu Lapin keskussairaalassa, joten yhdistettiin matka pohjoiseen samalla kisareissuksi.

Koiran hyvä vetofiilis tarttui myös hiihtäjään © Mari Moisala

Matkaan lähdettiin jo perjantai aamuna ja suunnattiin ensimmäisenä Kokkolaan sukuloimaan. Tosin meinasi matka tyssätä jo Alavuuden kohdalla, kun Italialainen päätti ettei luminen keli ole sitä varten (lupaa hyvää kun rovaniemellä tätä lunta riittää). Punto siis sammuili kesken ajon koska lumipöllyä oli päässyt moottoritilaan. Onneksi pohjanmaalla ovat jo tottuneet pelastamaan meikäläistä erinäisten Fiatien ongelmien kanssa. Käsky kävi olla ajamatta rekkojen perässä, ja matka sai jatkua. Lauantai aamuna sitten starttasimme Kokkolasta kohti Oulun seutua. Suuntana tosiaan OPKY:n järjestämät koirahiihtokilpailut. Tavoitteena näille kisoille oli saavuttaa Boltille viimeinen vetovalion arvoon vaadittava serti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pitäisi hiihtää 10% sisään voittajan ajasta. Ei mahdoton tavoite, mutta kisassa kuitenkin mukana sen verran kovia nimiä, joten kovaa pitäisi tehdä töitä.

Etukäteen tiedettiin että latu on helpohko, joka oli pelastus meille. Minulla oli taustalla parin viikon flunssajakso, joista yhden viikon olin oikeasti niin huonossa hapessa ettei sängystä ollut poistumista. Bolt ei siis ollut päässyt oikein treenaamaan ja minäkään en ollut kuin yhden hiihtotreenin tehnyt muutaman viikon aikana. Boltin vähäisissä vedoissa meno oli kuitenkin tuntunut paljon paremmalta kuin alkukaudesta, joten luotto koiraan oli kova (niinkuin aina).

Kisapaikalla kävin hiihtämässä Katri Loukusan kanssa kisareitin lämmittelyksi ja kyllä teki jo se viisi kilometriä järjettömän pahaa. Tuttuun tapaan suksi ei oikein luistanut ja oma kroppa tuntui aivan vetelältä. Positiivisena puolena latu oli hyvän tuntuinen ja hiihtotekniikka ei tuntunut aivan kamalalta.

© Mari Moisala

© Mari Moisala

© Mari Moisala

Kisaan starttattiin kolmantena kaikista päivän osallistujista. Bolt oli aivan lentoon lähdössä ja ensimmäiset pari kilometriä tuntuikin jotenkin poikkeuksellisen vauhdikkailta. Jo ensimmäisellä pitkällä suoralla näimme edessä hiihtävän Katrin selän (kaukana edessä). Pikkuhiljaa hivuttauduimme lähemmäs ja kierrokselle lähdettäessä hiihdettiin jo aivan peräkkäin. Ohitus meni nätisti, vaikka kisalatu oli hiukan kapea. Toisen kierroksen ensimmäiseen mäkeen alkoi tuntua pahalta. Vielä pystyi wassuttamaan, mutta oma kunto loppui kyllä aivan täysin. Samaan aikaan takaa tuli B-luokan koirakko ensimmäisellä kierroksellaan meidän kantaan kiinni. He pyysivät latua ja minä kiltisti keräsin Bolttia lyhyemmälle ja hiihdin sauvoitta loivaan alamäkeen. Tämä koirakko ei kuitenkaan päässyt ohi oikealta vaan pyysivät päästä vasemmalta. Siinä sitten väisteltiin Boltin kanssa, jotta toiset pääsisivät ohi. Eivät vaan koskaan päässeet vaikka sama kuvio toistui vielä seuraavassa alamäessä. Lopulta luovutin ja jatkoin omaan hiihtoon keskittymistä. Nopeasti tämä koirakko sitten jäikin taakse. Ja pian näkyi seuraava selkä jo edessä. Hiukan kirosin kun saatiin V-P Pyörälä kiinni ja jouduttiin menemään ohi. Oma jalka ei noussut enää yhtään ja keuhkot olivat halkeamassa. Varmasti ollut tyylikäs show katsella kun räpiköin voimattomana Boltin perässä. Ohitus meni hyvin ja pitkällä liinalla ja vaikka hiukan jännitin, että vieläkö Bolt jaksaa jatkaa matkaa ohituksen jälkeen näin loppuvaiheessa reittiä. Turhaa hermoilin, kun otus jatkoi kuin juna. Viimeisessä mäessä alkoi jo pyörryttää ja maalisuora oli kuulemma suhteellisen kaameeta esitystä meikäläisen hiihtämisestä.

Bolt kierrokselle lähdössä © Mari Moisala

Maalissa olo oli kaikkensa antanut, mutta Bolt oli pirteä ja olisi voinut jatkaakin vielä. Vaikka oli vetänyt koko matkan todella hyvin. Aivan erilaisella asenteella kuin alkukauden kisoissa! Olin koirasta aivan järjettömän ylpeä!! Ja samalla myös hirvittävän huojentunut, että koira kulkee jälleen! Nyt näki oikeasti eron siinä miten paljon heikommin jumissa ollut Bolt on kulkenut. Niin vain se lihashuollon tärkeys korostuu.

Super suorituksella Bolt kiskoi meidät kisan kolmanneksi, ja juurikin se serti mitä lähdettiin hakemaan saatiin kasaan ! Nyt on Boltilla kaikki sertit kasassa, joten seuraavaksi pitäisi hommata pojalle H näyttelyistä (kerran on poika käynyt kehässä ja pahin moka ikinä oli laittaa tämmöinen ylikorkea laiheliini näyttelyyn, joten enskerralla lihotetaan ensin kunnolla :)). Näyttelytuloksen lisäksi pitäisi myös vääntää BH-koe läpi. Harjoittelu alkaa kyllä pikkuhiljaa, mutta ehkä realistisesti meidät nähdään kokeessa kun Bolt on vanha ja väsynyt ja neljä tassua pysyy maassa kaikki yhtäaikaa.

Miska Ignatiuksen ensimmäiset koirahiihtokisat :) © Mari Moisala

© Mari Moisala

Oman kisan jälkeen piti jäädä vielä odottelemaan harrastussarjoja, joissa starttaisi pikkuveljeni Miska rakkaalla Koda palleroisella. Miska 12v oli kisan nuorin ja Koda 11v varmasti kisan vanhin. Pari lähti starttisuoran kovaa ja Miska kaatui jo ensimmäisessä mutkassa. Ylös vain ja matka jatkuu. Tämä taisi tapahtua ladulla noin 50 metrin välein, mutta aina poika jatkoi matkaa. Ensimmäisellä kerralla kun Miska hiihti stadion alueen ohi, huomasin ettei Koda nyt oikein ollut hommassa messissä. Pomppasin ladulle kannustamaan koiraa ja tsemppaamaan Miskaa. Pikaisesti uusi lähtölaskenta ja taas olivat matkalla. Matkaa tässä kohtaa oli parivaljakolla varmasti reilu kolme kilometriä, joten heitin itselleni sukset jalkaan ja hiihdin poikia vastaan. Koda oli jo vähän retkeilyfiiliksillä ja Miska tarvitsee vetoavun, jotta matka etenisi. Hyvin saatiin vanhuskoiraan vauhtia kun hiihdin parivaljakon edellä ja tsemppasin Kodaa. Maaliin päästessä tunsi hiihtäneensä. Miska oli tyytyväinen ensimmäiseen kisasuoritukseensa ja Koda onnellinen herkuista, joten kyllä kannatti käydä vähän tsemppaamassa.

Kisapaikalla saatiin Kössi poika ja Bolt iskä samaan kuvaan. Niin ovat erilaiset, mutta vetopää molemmilla yhtä kultaa <3 © Mari Moisala

Bolt ja Merri-Mamma <3

Kisan jälkeen käytiin Boltin kanssa moikkaamassa Merri mammaa naapurissa ja kyllä sitä vaan huomaa niin paljon samoja juttuja äidissä ja pojassa <3 Merrin ja Siro-siskon kanssa peuhaamisen jälkeen oli hyvä lähteä urakoimaan viimeinen etappi Rovaniemelle. Lumipyryssä ajettiin rauhakseen ja kauhisteltiin oletettavasti paikallisten ajokulttuuria. Aivan säkkipimeällä mutkaisella ja jäisellä tiellä pitää ohittaa, vaikka meilläkin vauhtia ihan rajoitusten mukaan. Kyllä hirvitti. Mutta perille päästiin, purettiin tavarat ja painuttiin nukkumaan. Aamulla herättiin täydelliseen lumiparatiisiin. Lunta on täällä valehtelematta puoleen reiteen saakka. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä käydä aamulla järven jäällä ennenkuin hiki virtasi. Koirakin väsähti ihmeen helposti :D Ja tästä tilanteesta saadaan todella nauttia huhtikuun loppupuolelle asti! Siinä ajassa saadaan ehkä hiihtäjänkin kuntoa lähemmäs koiran tasoa...

Tämän rakkaan hullun kanssa vietetään koko kevät Rovaniemellä! © Mari Moisala

Kollaa kestää ja koirat juoksee - VUL SM 2018

Vauhdikas viikonloppu koirahiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailuissa Kontiolahden ampumahiihtoladuilla. Suomen (ja samalla maailman) terävin kärki oli kerääntynyt nauttimaan urheilun tunnelmasta huikeille laduille ja samalla taistelemaan Suomenmestaruus mitaleista. Minä ja Bolt ei tällä kaudella päästä lähellekään näiden huippujen suorituksia, joten tyydyimme kilpailemaan harrastussarjassa. Ja päätös oli kyllä täysin oikea.

Minun ja Boltin kilpailumatka alkoi jälleen aikamoisella jonglöörauksella julkisilla kulkuvälineillä. Meidän rakas punto on korjaamolla edelleen, joten suksipussi, matkalaukku ja koira kainalossa urheiltiin itsemme perjantai iltana Hyvinkäälle. Bussi - Metro - Juna yhdistelmä kaikkine vaihtoineen kävi hyvin lämmittelykierroksesta. Metrossa Bolt tyynen rauhallisesti istui toisen matkustajan syliin sen enempää lupia kyselemättä, ei kuulemma haitannut, vaikka minua saattoi hiukan nolottaa. Junassa herra keräsi kehuja ja huomiota, kun ruuhkajunan hiukan erilainen matkustaja keräsi sympatiat. Henna poimi meidät Hyvinkään juna-asemalta, jonka jälkeen juoksutettiin Bolt ja Ykä, käytiin saunomassa ja siitä sitten nukkumaan ajoissa, jotta neljältä soivaan herätyskelloon heräisi mahdollisimman pirteänä.

Lauantai aamuna klo 5:03 starttasimme kohti kilpailupaikkaa. 10:07 oltiin perillä, joten hyvin ehdittiin vielä rataselostukseen, sekä kiertämään kisalatua. Tosin itsehän laiskottelin ja kiersin vain alkukilometrit, jotta ehdin varmasti ajoissa auttamaan Tuomas Notkoa oman starttinsa kanssa. Tuntui hassulta olla katsomassa ja jännittämässä kaikkien kaverien kilpailuita, kun itsellä ei ollut tämän kilpailureissun suhteen oikein mitään tavoitteita. Autoin Tuomaksen ajoissa startti viivalle, lämppäilin Liekkiä ja lähetin pojat matkaan. Sitten vain jänniteltiin maalissa kaikkien tuloksia ja ihasteltiin vauhdikkaita lähtöjä. Kontiolahden ampumahiihtostadion oli todella hieno kilpailupaikka erityisesti yleisölle. Maalialueen katsomosta pääsi näkemään niin lähdöt kuin maaliin tulot, sekä kierrokselle kääntymiset ja pitkän pätkän stadionia lähestyvistä hiihtäjistä. Ihan oli ison urheilujuhlan tunnelmaa. Tuomas ja Liekki ottivat miesten sarjasta ylivoimaisen Suomenmestaruuden, myös naisissa Maija Nivala vei mestaruuden lähes minuutin erolla seuraavaan. 

Kisan isointa mäkeä kiipeämässä © Outi Pisto

© Outi Pisto

© Outi Pisto

Kun kilpailuluokat oli jännitetty oli aika alkaa keskittymään omaan höntsä kisaan. Tietysti kaikki alkurutiinit suoritettiin Boltille kuin oltaisiin MM-kisoihin valmistauduttu. Koirahan ei tiedä eroa mikä kisa on kyseessä. Into reitille on aina samaa tasoa. Bolt lämmitteli Aliina Mäkisen avustuksella sillävälin kun minä sekoilin etsiessä kaikkia mahdollisia puuttuvia tavaroita. Hanskat olivat hukassa ja vetoliina sai Tuomakselta huonot arvostelut. Meidän 5 vuotta vanha zero DC vetoliina ei kuulemma enää jousta tarpeeksi. Tuomas lainasi kisaan oma tekemänsä liinan, ja kyllähän eron joustossa huomasi välittömästi. Hanskatkin löytyi, mutta lasit olivat jääneet kotiin. Starttiviivalle kuitenkin päästiin ajoissa ja Tuomaksen avustuksella päästiin tekemään oikein lentävä lähtö. Suksi tuntui toimivan, vaikka keli olosuhteet olivat muuttuneet aivan täysin päivän aikana. Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt ladulla yhtään mitään. Lunta tuiskusi taivaalta sekä Boltin tassuista suoraan minua silmiin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin hurjat laskuosuudet, ja minuutilla eteenlähtenyt saatiin kiinni jo ennen isoja nousuja. Ohitus oli oikein nätti, vaikka Bolttia hiukan turhautti juosta ulkokaarteessa ohi. 

Kohti maalialuetta  © Outi Pisto

Radan ylämäet olivat aivan kammottavan pitkiä ja raskaita sekä minulle että koiralle. Kotona meillä Espoossa ei ole tietoakaan ylämäistä (eikä siitä lumestakaan...) joten ylämäkiin hiihtäminen oli aivan kauheaa räpeltämistä. Tasaisella sain wasperin kulkemaan yllättävän hyvin ja suksi pysyi nätisti kropan alla. Alamäkien jälkeen taas säärissä pakotti aivan kauheasti, mutta sekin johtuu vain tekemisen puutteesta. Kisa meni kaikesta huolimatta todella hyvin aina maalisuoralle asti. Stadionille kääntyessä ohjeistin Bolttia oikealle hiukan liian vahvasti ja poika olisi lähtenyt toiselle kierrokselle. Huomasin Boltin ajatuksen ajoissa, joten sivuttaisnykäisy ei ollut paha, mutta kuitenkin aivan riittävä kaatamaan surkean hiihtäjän. Pyllähdin maalisuoran päätyyn ja Bolt jatkoi kiskomista. Liu'uin kyykyssä Boltin perässä ja yritin päästä pystyyn. Väsyneet jalat eivät kuitenkaan saaneet väännettyä kroppaa pystyyn joten pyllähdin uudestaan ja Bolt oli pakko pysäyttää. Könysin pystyyn ja jatkettiin maaliin. Aikaa meni hävyttömästi hukkaan, mutta maalilinjan ylittäessä menimme silti kärkeen. Eemeli Mäkinen jäi vain sekunnin meidän taakse. Iloinen yllätys kuitenkin lieveni hiukan kun Henna ja Ykä tulivat hurjaa kyytiä maaliin vieden meidät yhdeksällä sekunnilla. Kilpailussa oli mukana monta muutakin kovaa hiihtäjää hyvillä koirilla, mutta kukaan ei mahtunut tiputtamaan meitä enempää. Saimme olla tyytyväisiä toiseen sijaan. Sunnuntaina pitäisi pysyä vain pystyssä. 

Arin ja Spencen lähtöä auttamassa © SporttiRakki/Tiina Jurvakainen

Sunnuntaina oli vuorossa oma suosikki lajini eli yhdistetty. Yhdistetyssä koirakko hiihtää ensimmäisen kierroksen pulkan kanssa, joka tuo suoritukseen lisäpainoa koiran koon mukaan. Puolessa välissä pulkka jätetään pois ja hiihdetään naru osuus maaliin. Tämä kilpailu tapahtuu aina yhteislähtönä, joten jännitystä ei radalta puutu. Miesten kilpailussa pääsin lähettämään Boltin veljen Spencen matkaan. Mahtava tunne kun yli puolet omasta painosta painava koira kiskoo raivopäänä, kun haluaisi jo juosta. Naisten startin pääsin katselemaan katsomon puolelle ja siitä kilpailusta ei jännitystä puuttunut, kun kolareita oli useampia ja ladulla muutenkin ruuhkaa kun kilpailijoita alkaa näissäkin luokissa olla todella paljon. 

Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi. 

Oli todella turhautunut, mutta Bolt oli super innoissaan lähdössä uudelle kierrokselle. Joten lähdettiin purkamaan kuskin ärsytys ylämäkiin. Kierrettiin treenin kannalta neljän kilometrin lenkki ja Bolt veti hyvin. Itsellä hapotti jo pahasti, mutta selviydytiin kuitenkin. Toisen kerran maalialueelle saapuessa ei ärsyttänyt juuri ollenkaan. Bolt olisi halunnut lähteä vielä kolmannelle kierrokselle, ja koiran innon nähtyäni myötä katosi loputkin ärsytykset. Koira on huikein ja nauttii tuosta hommasta aivan mielettömästi. Se vain juoksisi aina vaan <3

© Outi Pisto

Viikonloppu oli oikein hauska. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä siinä samalla kisafiilikseenkin. Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja kiitokset järjestäjille hienosta kilpailusta! Kotona oltiin Boltin kanssa eilen hiukan ennen yhtätoista illalla, ja samantien laitoin menemään seuraavat ilmoittautumiset. Ensiviikonloppuna kilpaillaan Hämeenlinnassa SPKL:n kilpailussa A-naiset sarjassa, jonka jälkeen matka jatkuu Vaajakoskelle VUL:n kilpailuihin, jossa osallistutaan jälleen harrastussarjaan. 

Yksi väsynyt matkustaja kotimatkalla metrossa <3

Lunta odotellessa

Talvikausi on starttailtu ilman lunta. On kyllä kylmää, ja hurjan jäistä, mutta se tärkein puuttuu edelleen. Ehkä kohta... ehkä.

Lumettomassa etelässä ollaan käytetty nyt runsaasti mielikuvitusta, ettei anneta pohjoisen ihmisille vielä ihan hirmuisaa etumatkaa. Vetohiihtokertojen määrä on edelleen siellä huimassa kahdessa. Vapaana juoksuttelua on kilometritolkulla sekä Boltilla, että minulla :))

Viimeisen viikon suosikiksi on löytynyt taas jälleen kerran Tuusulan järven jää! Aivan täydellinen paikka luisteluun! Minä luistimilla ja koirat juosten ollaan nyt pariin kertaan käyty liikkumassa. Aluksi jännitti jään kestävyys, sitten liukkaus. Itsellä on kyllä hyvä luistella, mutta koirat joutuvat keskittymään täysillä pystyssä pysymiseen. Torstain lenkillä mentiin Popon ja Boltin kanssa, ja ei se liukkaus hirmuisesti Bolttia tuntunut häiritsevän. Hirmuinen vauhti päällä joka suuntaan. Popo tyytyi hölkkäämään vieressä. Erityisesti nyt maanantain lenkillä, kun uskalsin jo luottaa jäähän tuli kiinnitettyä huomiota Boltin liikkumiseen. Kehonhallinta tuolla otuksella on kyllä jotain aivan mieletöntä!! Kiihdytykset ja jarrutukset hiukan hupsun näköisiä, mutta muuten painoi menemään aivan kuin vakaalla pohjalla. Kiitolaukassakin askel pysyi puhtaana eikä vauhti hidastunut edes loppulenkistä, vaikka matkaa kertyi noin 15km.

Jäälenkkeilyn lisäksi ollaan hyödynnetty kummallisia kouluaikoja, ja päästy liikkumaan poikkeuksellisen paljon valoisalla! Tiistain ohjelmassa oli hiihtelyä Hyvinkään tykkilumiladulla ja sen perään jäähdyttely hölkkälenkki metsässä Bolt vapaana sinkoillen! Aivan parasta <3

winter vibes

Syksy loppui lyhyeen, kun talvi ja lumikaaos saapuivat Etelä-Suomeen pari kuukautta totuttua aiemmin! Koskaan ennen en ole päässyt hiihtämään luonnonlumella  marraskuussa. Harvemmin edes joulukuussa. Tänä vuonna on hiihdetty jo nyt! Samoin kahlattu lumessa, paleltu ja ostettu koiralle toppahaalari. Talvi siis todellakin tulee!

Tämä iloinen yllätys talven kiirehtimisessä sai aikaan valtavan muutoksen omassa treenimotivaatiossa! Tällä viikolla olen tehnyt kaikkea. Salilla viihtynyt tunteja päivien aikana, uimassakin kävin kertaalleen ja sitten siellä hiihtämässä!! Salilla käymisestä on muodostunut viimeaikoina oikea addiktio. Musiikit korviin ja menoksi! Olen oppinut rakastamaan salin ilmapiiriä ja sitä yksin omassa kuplassa tekemistä. Maailman kirjat on sekaisin pahasti kun minä juoksen!  Koko elämäni olen vihannut juoksemista ja pitänyt itseäni siinä aivan surkeana! Nyt kuitenkin 40minuuttia hujahti hetkessä juoksumatolla lumisadetta ikkunasta tuijotellen. Perään vielä rääkkäystä koko loppukropalle.  Hikisenä treenin jälkeen fiilis on mitä mahtavin! Kisojen koittaessa on habaa millä iskuttaa mäkiä ylös ja kovaa :D

Tämän viikon kohokohta oli kuitenkin sukset, hiihtäminen ja sen luoma huikea fiilis! Lauantai aamuna Tuusulan ensimmäisillä latupohjilla lähdin hakemaan tuntumaa suksiin. Ensimmäisen kahden hiihtometrin jälkeen pannutin naamalleni hankeen. Kroppa oli unohtanut kokonaan miten sen tulisi toimia suksen päällä :D Pari kilometriä siinä meni, että sain potkun kulkemaan. Suksi luisti hyvin, ladulla oli tilaa ja keli oli loistava. Lenkit olivat itselleni uusia, ja ladut todella epätasaisia vielä, joten pitkään en viitsinyt räpistellä. 6,5km matkan poukkoilin ristiin rastiin ja hauskaa oli! Viime kauden yllättävä keskeytyminen ei harmittanut enää niin hirmuisen paljon, kun nyt pääsi jo näin aikaisin hiihtelemään. Aivan huikeat fiilikset! Ainoa vielä enemmän odotettu on ladulle pääsy koiran kanssa! Bolt on myös kovin malttamaton tämän suhteen!

Koti talliin saatiin talven treeneihin myös pientä välinepäivitystä! Kickspark odottaa ensimmäistä ajoa ja upouudet sukset ovat matkalla! Fiilis kauden suhteen on aivan huipussa. Nyt toivotaan vain että tämä talvi ei katoa aivan kokonaan, vaan saataisiin pitää hurjan pitkä hiihtokausi! Motivaatiota, välineitä ja koiria treenattavaksi löytyy vaikka kuinka paljon!

Täysin ollaan siis jo suuntaamassa talven kilpailuihin. Nyt piti olla matkalla Britteihin EM-kilpailuihin, mutta jos totta puhutaan niin paljon mieluummin hiihdän kotisuomessa kuin räpiköin Brittiläisessä mutarännissä. Niille reippaille, jotka sinne mutaränniin suuntaavat toivotan valtavasti onnea kilpailuihin!!

Ainiin... se "jämiviikonloppu"

Perinteinen Jämin syysajot jäi tänä vuonna väliin. Suunnitelmissa oli kyllä lähteä starttailemaan ja työvuorotkin sattui loistavasti reissuun lähtemisen puolesta. Ja lopulta lähdettiinkin matkaan! Tosin vähän erisuuntaan ja vähän vielä kauemmas...

Perjantaina töihin iltavuoroon lähtiessä pakkailin Boltin, sukset, vetokamat ja pienen määrän treenivaatteita autoon. Työvuoron loppuessa yhdeksältä illalla starttasi auto kohti Suonenjokea! Musiikit soiden, megamagnum kokoinen kahvi käpälässä ajelimme Boltin kanssa kahdestaan pitkälle yöhön asti. Vaikka ajokokemusta ei vieläkään aivan mahdottomasti itsellä ole, meni neljän tunnin pyrähdys kahden pikaisen pissatauon voimalla. Perillä vastassa oli puoliuninen Jasmin ja pirteät Patrik ja Tero. Pikaisesti vaihdettiin kuulumiset ennen nukkumaan menoa.

Aamun herätys oli aikaisin ja heti ensimmäisenä suuntasimme Suonenjoen uimahalliin. Uimahalli oli kiinni, mutta meillä lupa treenata! Tilaa riitti, mutta nopeasti nauru täytti sen! Super hauskaa, ja järjettömän tehokasta! Itse en ole koskaan ollut uimarityyppiä. Hyvä kun pinnalla pysyn :D Räpylöiden kanssa treenasin jalat veteliksi, kroolin tekniikkaa harjoittelin ahkerasti (sitä pitää kyllä harjoitella vielä PALJON lisää) ja ei kädetkään välttyneet "tappotreeniltä". Varsinaisten treenien jälkeen polskimme ja kisailimme vielä hyvän aikaa altaassa. Uupuneina raahauduimme syömään päivän toista aamiaista.

Olimme etukäteen sopineet, että tämä viikonloppu olisi treeniviikonloppu, joten seuraavaksi olikin aika kaivaa kickbiket esille. Potkuttelimme rauhakseen reilu viiden kilometrin lenkin, jonka aikana ehdimme pöllöillä jopa pellolla... Tämän hyvinkin epämääräisen treenin jälkeen treenailimme vielä koirat kickbikeilla ajaen. Lenkin pituudesta ei tietoa ole (jotain 2-4km), mutta ihan kyydissä seisten ajeltiin. Aloitimme treenaamalla Boltin ja Baronin. Lähdin Boltin kanssa tyhjiin edelle, ja poju veti superisti! Muutamaan jyrkempään mäkeen potkin hiukan, ettei tarvitsisi ihan täyttä massaa raahata, mutta muuten Bolt teki kaiken työn. Kovaa mentiin! Seuraavalle kierrokselle vaihdettiin koirat, ja minä sainkin eteeni saksanseisoja Lordin. Jasmin lähti edelle ajaen samalla kertaa Zorron ja Monzan. Oli jännä huomata kuinka erilainen Lordi oli Bolttiin nähden. Molemmilla sama rakkaus täysiä menemiseen, mutta täytyy sanoa että Lordilla oli hurjan paljon enemmän vääntöä ylämäkiin. Bolt taas pinkoi reippaasti kovempaa alamäkiin. Treenit menivät kaikilta koirilta kivasti, vaikka toisella kierroksella jouduttiinkin pysähtelemään tiuhaan kun ajeltiin karkuun yhtä rekkaa.

Before

After

Väsy tuli ja ruokailun jälkeen alkoi tehdä mieli herkkuja... Treeni viikonloppua kun oltiin viettämässä niin päätettiin lähteä vielä salille! Reilu tunti meni kun treenattiin lihakset veteliksi. Satunnaisesti homma meni täysin perseilyksi, mutta lopulta tunsi kuitenkin jotain tehneensä. Nukkumaan ajettiin kaupan kautta, josta tarttui mukaan kaloreita ainakin kulutettujen verran. Huonohkoa lasten leffaa katseltiin herkkuvuoren keskellä, ja nukkumaan mentiin "ajoissa".  Eli suomeksi juoruiltiin vielä pitkälle yöhön.

Aamulla päästiin ylös hiukan hitaammin kuin lauantaina. Päivä aloitetiin huoltamalla sukset!! (kyllä lokakuussa...) Seuraavana pakattiin auto täyteen porukkaa ja ajettiin Leppävirralle. Suuntana oli Leppävirran hiihtoputki! Minä, Pate ja Jasu hiihdimme kilometrin lenkkiä eri tyyleillä ympyrää. Vähän oli puuduttavaa pelkän ringin kiertäminen, mutta toisaalta oli hyvä ottaa pieni varaslähtö talvikauteen, kun muut vasta lopettelivat syyskautta. Ilma putkessa oli todella kuivaa ja samoin lumi. Suksi luisti kuitenkin hyvin (satunnaisesti liiankin hyvin...). Kuiva ilma otti ikävästi keuhkoihin ja lämmin tuli nopeasti. Kyllä siinä muutama kilometri tuli hiihdeltyä! Loppuun vielä pieni kilpailut minä vastaan Pate! Ja ylpeänä voin kertoa, että voitin!! Toisen epäonni on toisen onni! Pate pannutti komeassa kaaressa latuun ja pääsin ohittamaan loppusuoralla :D Tästä opimme että parempi pysyä pystyssä ;)

Leppävirralta kruisailimme vielä takaisin Suonenjoelle syömään (ehdin ottaa myös pikanokoset). Syömisen ja kahvittelun ohessa ehdimme suunnitella yhden leirin talvelle (alustavaa runkoa, mutta se on alku!) ja pläänäillä tulevaa talven kilpailukautta. Heräsi tässä itselle niinkin hullu ajatus, että jos löytäisi toisen koiran talveksi käyttöön niin sitähän voisi starttailla useammassa luokassa?!?

Kotimatka kului jännittävissä tunnelmissa, jälleen pimeässä ja yksin sekä lisäksi tankki tyhjänä... Mikkelin kohdilla syttyi polttoainevalo, mutta tieto halvasta dieselistä kotitankilla laittoi ajamaan säästeliäästi (120km/h vakionopeudensäätimellä). Tuusulassa tankkasin, ja nukkumaan pääsin jo huikean aikaisin, ainakin kuluneen viikonlopun mittapuulla.

Kaksi päivää, 800kilometriä, kaksi super tärkeää kaveria, paljon ihania koiria ja viidet treenit olivat SM-kisojen skippaamisen arvoiset. Viikonloppu oli juuri sellainen josta tykkään! Aktiivinen, mutta sopivan rento!

Maanantait...