tiistai 15. syyskuuta 2015

Onnidog - tapahtuma, jossa olin onnellinen

Suorastaan super onnellinen! Mutta en itse tapahtuman vuoksi. Onnidog oli omasta näkökulmastani tylsä. Kaikki oli hajallaan, porukkaa oli vähän, informaatio kulki huonosti ja kaikki se hehkutus upeasta tapahtumasta täynnä koiraurheilijoita oli mielestäni pelkkää liioittelua.


Olin Onnidog 2015 tapahtumassa edustamassa Valjakkourheiluliittoa ja esittelemässä canicrossia sekä kickbikea koiraharrastuksena. Etukäteen näytti pahalta. Ennakkoilmoittautumis listoissa canicross pisteelle oli ilmoittautunut noin viisi ihmistä koko neljän päivän ajalle. Itse en päässyt vielä torstaina paikalle, mutta sain järjestettyä Jasmin ja Patrik Köcherin vetämään treenit. Paitsi että ketään ei tullut paikalle. Lohduttauduimme kuitenkin ajatuksella, että ei vielä torstaina, viikonloppuna sitten päästäisiin vauhtiin. Perjantaikin oli hiljainen. Yksi ihminen halusi oppia. Luojan kiitos hänellä oli kolme koiraa!! Hiukan päästiinkin jo tekemisen makuun, ja saatiinkin yksi innostunut koiraurheilija rakastumaan valjakkourheiluun!


Kickbike tunteja oli saapunut vetämään itse potkimisen mestari Kai Immonen. Kickbiken suosio oli onneksi canicrossia suurempi, ja pääsimmekin Jasun ja Paten kanssa avustamaan. Pääosin päivä kuitenkin kului tyhjää tapahtuma-aluetta tuijotellessa, tai sitten treenaillessa. Kuuma ilma kuitenkin teki treenaamisestakin hiukan tukalaa. Perjantaina Jade Halme saapui piristämään tapahtumaa. Hyvä seura pelasti tylsyyskuolemalta. Hervottomia nauruhepuleita Jämsän keskustassa seikkailessa, Himoksen rinteessä lepakoita metsästäessä ja pitkälle yöhön saunoessa.

Lauantai kului yhtä hurjalla tempolla. Päivän piristyksenä toimi match show, jonka aikana kenttä täyttyi hetkellisesti koirista ohjaajineen. Pyörähdin molempien karvakorvien kanssa kehässä ja kuten arvata saattaa Bolt viskattiin ensimmäisen mahdollisuuden tulle ulos kehästä, perusteena nuori ikä ja Koda taas hurmasi täydellisyydellään ollen kaikkein kaunein veteraani. Oma maltti ei meinannut enää millään riittää näyttelytouhuihin. Sitä kaipasi kovaa vauhtia, nopeita tilanteen käänteitä, eikä mitään pönötystä. Jade pyörähti Kaitsun saksanseisoja nartun Lotan kanssa kehässä, ja pärjäsi palkinnon arvoisesti! Molemmat näyttivät kovin kärsiviltä kehässä, ja selkeästi rauhallinen (lue tylsistynyt) esiintyminen iski tuomariin :D Kun palkinnot oli kahmittu, oli Jaden aika lähteä valmistautumaan Kouvolan SM-esikisoihin. Minä, Jasmin ja Patrik saunoimme aikamme kuluksi taas pitkälle yöhön, paistoimme makkaraa takassa ja höpöttelimme kutakuinkin kaikesta. Nauratti!


Sunnuntai kitkuteltiin ja odoteltiin sitä paljon puhuttua yleisöryntäystä. Eipä näkynyt. Kerättiin kamat kasaan ja kaasuteltiin kotiin tekemään kaikkea hyödyllistä kuten muuttamaan ja lukemaan ylioppilaskirjoituksiin.

En oikein oliko omat odotukset aivan liian korkealla, mutta petyin kyllä pahasti. Tai sitten canicross ei ole se famous laji tänä vuonna... ihmettelen kyllä miksi ei olisi ? Huippu hauskaa! Ja moni väitti että ei halua tulla koska koira ei kuitenkaan vedä, tai ei osaa juosta, tai jaksa juosta... ja näitähän me tultiin sinne opettamaan. Ei sitä agilityäkään siellä suoraan vedetty täysillä. Ensin opetettiin mitä se oikein on!!

Nyt lukemasi perusteella varmasti ihmettelet miksi otsikko sanoo mitä sanoo? Onnidogissa olin tosiaan onnellinen. Mutta en itse tapahtuman takia. Ihmiset sen tekivät!! Jasmin, Patrik ja Jade! Sekä tottakai Kaitsu ja Kirsi! Mukavia treenejä, tulevien tapahtumien suunnittelua, pölhöjä juttuja, nauramista ja vielä hiukan nauramista. Valjakkourheilun kautta olen tutustunut parhaimpiin ystäviini! Vaikka (ja ehkäpä juuri tästä syystä) nähdään joskus vain muutaman kerran vuodessa, on ystävyytemme aivan yhtä loistavaa joka kerta kun nähdään! Hauskaa on takuu varmasti joka kerta. Ja sitä tulee juteltua aivan kaikesta maan ja taivaan välillä. Koirat ja yhteinen harrastus luovat todella vahvan siteen. Esim juurikin nyt viikonloppuna Himoksella sitä unohtaa aivan, että asutaan eripuolilla Suomea, ollaan kaikki aivan eri ikäisiä ja aivan erilaisista taustoista.
Tämmöiset ystävyyssuhteet kestää! jotenkin sen vain tietää!

maanantai 7. syyskuuta 2015

SiMPeK Perheleiri 4.-6.9.2015

Taas olisi vuorossa tapahtuma päivittelyitä. Ja jälleen kyseessä olisi huikeaakin huikeampi leiri!

Tällä kertaa pääsin itse vetäjä teamiin mukaan, joskin homma meni vielä hiukan opetellessa. Vastuullisempi homma leirillä ei estänyt huikean hauskaa viikonloppua mitenkään. Ihania ihmisiä, uusia tuttavuuksia ja super innokkaita koiria riitti takamaan viihtymisen.

Perjantaina iltapäivällä starttailtiin Linnean, Osmon ja Boltin kanssa Tuusulasta suuntana Kuopion Syväniemi. Matka taittui hyvässä säässä ja parin vuoden kuulumiset vaihtaen. Yhden pysähdyksen taktiikalla perillä oltiin juuri ja juuri ennen pimeää. Illalla ei sitten oikein muuta kerennyt kuin majoittua ja sitten olikin jo melkein aika kömpiä makuupusseihin. Aamu alkoi aikaisin!

Kello 6 lauantai aamuna oli jo kuhinaa leiripaikan sisä- ja ulkotiloissakin. Kokeneemmat valjakkourheilijat valmistautuivat päivän vetotreeneihin. Reilusti yli kymmenen koirakkoa lämmitteli, juotti ja siirtyi lähellä olevan treenireitin varteen. Väliaikalähdöillä kiersimme 1,8km pitkää lenkkiä. Kukin starttasi vuorollaan ja hyvin mahduimme reitille kaikki. Itse kiersin Boltin kanssa ensimmäisen kierroksen Kickbikella, jotta ipanalta saatiin liiat virrat pois. Seuraava kierros meni juosten! Ja ylpeänä voin kertoa, että 1) Bolt veti laukalla koko matkan, vaikka perässä olikin aikamoinen jarru, 2) Mun keuhkot eivät räjähtäneet! 3) Polvi roikkuu edelleen mukana, eikä ole edes kipeä! 4) Lihaksissa tuntuu että tulihan sitä hiukan juostua.... Edistyneiden treenien jälkeen otimme kahdessa ryhmässä lyhyitä vetoja aloittelijoille. Aivan hurjia edistymisiä kolmen lyhyehkön vedon aikana saatiin aikaan, aroistakin vetäjistä kehkeytyi oikeita vetopetoja! Ja taisi sitä muutama omistajakin saada todellisen inspiraation lajiin.


Koirien reenailuiden jälkeen oli vuorossa Kai Immosen juoksukoulua. Hyviä harjoitteita erityisesti canicross juoksua ajatellen käytiin läpi. Itselleni canicross on aina ollut se vaikein. Asiaa kuitenkin helpottaa, että tiedän oikean toimintatavan edes teoriassa. Käytäntö vaatii vielä muutaman sata toistoa :D

Juoksutreenien jälkeen päästiinkin istahtamaan Samuli Nissisen luennolla (sama runko kuin kevään urheilukoira seminaarissa). Luennon jälkeen oli vielä tarkoitus toteuttaa upea seikkailurata koirien kanssa, mutta hurja kaatosade pilasi tämän suunnitelman. Loppuilta kuluikin päivällisen ja juoruilun merkeissä. Kun näkee parhaita ystäviään vain muutaman kerran vuodessa, niin juttua riittää pitkälle yöhön. Vatsalihakset olivat sunnuntai aamuna kipeät nauramisesta ja silmäpussit roikkuivat vähintään polvissa. Silti olimme jälleen aamukuudelta valmistautumassa päivän koiratreeniin.


Sunnuntai aamu oli vielä hiukan lämpöisempi kuin lauantai, joten aika tiukasti jarrut pohjassa sai reitillä mennä. Otin Boltin kanssa taas kaksi kierrosta, tällä kertaa molemmat kickbikella. Kokeilin vetoihin Wille Mustosen lainaamaa Kickbike Fat Maxia ja ihastuin aikalailla. Hauska vekotin! Todella vakaa ajaa ja paksuista renkaista huolimatta rullaili kevyesti. Boltille oikein tehokas treeni jälleen! Edistyneiden treenien jälkeen treenattiin lyhyitä vetoja aloittelijoiden kanssa sekä muutaman kokeneemmankin, jotka kaipailivat lyhyempää pätkää nopealla palkkauksella (tälläiset treenit ovat joskus hyväksi kisaavallekkin koiralle! Pysyy motivaatio yllä :) ).


Kun koirat olivat osuutensa tehneet oli aika treenailla lisää tekniikkaa haltuun ihmisille. Kaitsun opeissa potkuteltiin Kickbike potkut lennokkaiksi. Jotkut epäonnekkaat, jotka kuulemma osaavat jo tarpeeksi hyvin eivät päässeet mukaan tähän hauskanpitoon. Minä ja Jade teimme omat lihaskunto treenit järven rannalla musiikin soidessa ja viihdytimme leirin pienimpiä! Kyllä se aika kului niinkin ja lapsien kanniskelu käy ihan treenistä :D


Sitten olikin aika jo kiitos sanojen ja kotiinlähdön. Oli mahtava kuulla, että suurinosa oli täysin tyytyväisiä leiriin! Ja sitäkin useampi innostui lajista aivan tosissaan! Kun 2012 perustimme Facebookkiin ryhmän Junior SleddogSport from Finland (aluksi taisi kulkea nimellä kuvia! :D) en olisi uskonut että kolmen vuoden jälkeen jäsenien määrä olisi yli viisinkertainen! Nyt meitä on pelkässä Facebook ryhmässä 25 ja jatkuvasti uusia nuoria innostuu lajista! Aivan huikeeta!