Viikonloppu täynnä SM-kilpailuja - Happy Dog Race

Paljon on mahtunut venytettyyn viikonloppuun. Tampereen SM-viikot, Rautavaaran Happy Dog race kilpailijan sekä talkoolaisen silmin.

Viime torstaina töiden loppuessa starttailin juuri huollosta tulleen fiatin kohti Tamperetta. Boltin kanssa matkattiin esittelemään valjakkourheilua SM-viikoille. Majoituimme Nokian Edeniin, jossa Bolt pääsi nukkumaan huskien sekaan koiratraileriin, ja minä sain nauttia hotellin pehmoisesta sängystä. Kylpylä tuli testailtua ja aamupalalla syötyä ainakin viiden ihmisen edestä. Itse tapahtumapaikalla Tampereen messukeskuksessa oli ensivaikutelma suhteellisen kammottava. Paikka jossa piti hiihtää oli yksi lumikasa. Traktorilla levitettiin lumet pieneksi kentäksi parkkipaikalle. Aitasimme baanan ja sitten päästiinkin kokeilemaan. Ei siinä pitkää matkaa päässyt vetämään, mutta sen verran että vähän edes havainnollistaisi. Harmi vain että perjantaina kaikki yleisö koostui vain kolmesta innokkaasta koululaistytöstä sekä tapahtuman some vastaavista. Tapahtuma oli nopeasti taputeltu kasaan mun osalta. Matka kohti Rautavaaraa ja Happy Dog racea alkoi. Yhden pysähdyksen taktiikalla Suonenjoelle, mistä kyytiin Jasmin ja Patrik. Pitkän päivän päätteeksi pääsin kömpimään takapenkille Boltin kainaloon nukkumaan ja auto selviytyi Paten ohjastamana loppumatkan.

Lauantai aamu valkeni hurjan jännityksen kanssa. Oli aika kilpailla jälleen SM-mitaleista. Tällä kertaa kahden koiran hiihtoluokassa ja vieläpä aikuisissa naisissa. Kilpailin kisan Boltilla ja Boltin äidillä Merrillä. Lisäjännitystä kisaan toi Merrin juoksut ja tietysti se, että en ollut tätä kisaa ennen mennyt ikinä kahdella koiralla kilometriä pidempää matkaa. Tottakai jännitti omat pärjäämis mahdollisuudet aikuisten luokassa. Kovia nimiä oli ilmoittautunut, mutta mitalia lähdettiin hakemaan. Harmiksi kuitenkin neljä seitsemästä kilpailijasta jäi tulematta kilpailuun, ja jouduimme SM-arvon pelastamiseksi yhdistelemään jälleen luokkia. Lähtöviivalla ei ollut kaukana, ettei aamupala kivunnut ylös.

Merri ja Bolt maalilinjalla

Matkaan lähdettiin kovaa! Lunta tuli taivaan täydeltä ja hiihtolasit olivat jääneet matkasta. Ensimmäiseen kolmeen kilometriin en nähnyt yhtään mitään. Ehdin havaita hurjan montun ladussa, mihin melkein sukelsin komeasti. Latuvahti kuitenkin tsemppasi, että meni paremmin kuin monella muulla. Metsiksen hurjin nousu - ensin seinä jyrkkä, perään puolisen kilometriä ns normi nousua - meni ylös kokonaan wasperilla. Bolt hiukan ihmetteli aluksi että ootko tosissas, mutta Merri mamma näytti kokeneena mallia. Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli vastaan hölkkäilevä Kaitsu. Vikkelään pomppasi hankeen pois alta. Seuraavaksi alkoi suksi tökkimään, luistoi katosi kokonaan. Sitten katosi latu. Baana kapeni ja lunta alkoi ladun pinnassa olla riesaksi asti. Tasatyöntö oli ainoa keino koirien avustamiseksi. Useampaan otteeseen olin naama lähes ladussa. Mitä ihmeellisemmillä taidokkailla loikilla ja kropan vääntelyillä sain kuitenkin pidettyä itseni pystyssä. Loppulenkistä ohitettiin vielä Samppa, joka juoksi kohti maalia. Hyvin ohitti Merri isännän, vaikka väsykin alkoi jo painamaan. Molemmat koirat vetivät hyvällä temmolla, ainoastaan alamäissä piti hiukan jarrutella, ettei seisinki Boltin ja Merrin välillä kiristyisi. Lähes heti maaliin päästyämme Bolt tajusi että Merrihän tuoksuu hyvältä... Onneksi ei sen aiemmin! Omalta osalta hiukan alisuoriutuminen, koirien osalta oikein loistava suoritus! Näillä eväillä napattiin SM-pronssia. Sijoitus olisi voinut olla parempikin, mutta ratkaisevina osina pidän aikaa, keskinopeutta ja eroa kärkeen. 22.30min/11km on hyvä suoritus tuommoisessa uppolumessa. Keskinopeudeksi tuli noin 29km/h.

Palkintojen jaossa oli maskottina Boltin sisko Rilla <3

Kisojen jälkeen liityin talkoo porukkaan Jasminin ja Patrikin seuraksi. Ilta meni vilauksessa. Syötiin hyvin, saunottiin, rakenneltiin seuraavan päivän yhdistetyn vaihtoalueita ja tampattiin latupohjaa... Aina ei ihan yhtä tyylikkäästi, mutta pelkkiä kehuja taisi seuraavana päivänä tulla ;)

Sunnuntai aamuna kömmimme yhdeksäksi toimistolle. Naisten yhdistetystä oli jäänyt ikävästi SM-arvo pois yhden kisaajan kotiin jäätyä. Olin torstaista asti heittänyt läppää, että voisihan sitä kokeilla ja pelastaa SM-arvon. Harmi ettei ollut pulkkaa eikä koiraa ja vielä vähemmän kokemusta. Kummasti ne löytyivät sunnuntai aamuna. Tunti ja neljäkymmentä minuuttia ennen yhteislähtöä ilmottauduin leikkiin mukaan. Koiraksi Marika Tiiperin Timi, pulkaksi Olli Kolarin pulkka. Kokemusta ei pystynyt tuohon aikaan taikomaan. Konkarit heittivät parhaat vinkit juuri ennen starttia. Pulkan punnitukset ja painotukset sekä voitelut sain sohlailtua. Neljäkymmentä minuuttia starttiin. Kilpailunumero hukassa. Sukset vielä autossa ja startti viivalle matkaa paljon. Kaikki valmiina 10.20. Vain kaksikymmentä minuuttia ennen starttia. Pikaisesti kipitettiin Jaden ja Timin sekä pulkan kanssa stadion alueelle. Perhosia vatsassa miljoona. Vinkkejä lentelee joka suunnasta. "Tsemppiä" "Muista että kaatumalla häviää eniten". Starttiviivalle siirtyminen ja aika laittaa koira aisoihin. Jokin ei täsmää. "3minuuttia starttiin". Koiran valjaat ja pulkan aisat eivät sovi yhteen. Hups... 15sekunttia lähtöön. Muut lähtevät. Minä odotan apua joka on tulossa rautalangan muodossa. Aisa saatiin kiinni koiraan. Pulkka oikeaan suuntaan ja sauvat käteen. Koiran ympärillä pörrää lähemmäs kymmenen ihmistä. Pikainen lähtölasku ja takaa-ajoon. Annettiin naisille noin kolmen minuutin etumatka. Koko pulkka osuus hiihdeltiin yksiksemme näkemättä muita. Tein omaa suoritusta ja opettelin pulkan kanssa hiihtämistä. Hauskaahan se oli, eikä yhtään niin kammottavan vaikeaa kuin olin odottanut. Vaihtoalueella jätettiin pulkka matkasta ja jatkoimme vielä toiselle 7,5km lenkille. Väsynyttä oli meno jo tässä vaiheessa ja vaikka naruluokan kilpailijat menivät ohi, ei suurensuurta kiriä löytynyt oikein kummastakaan meistä. Tehtiin omaa suoritusta. Kisasta selvittiin vain yhdellä kaatumisella, ja muutenkin suhteellisen puhtaasti. Viidensiä/viimeisiä, hitaalla keskinopeudella, ja hurjalla erolla kärkeen, mutta kokemusta rikkaampana. En ole ikinä kyennyt kuvittelemaan itseäni hiihtämään pulkan kanssa. Nyt voin! Hyvä kokemus kokeneen koiran kanssa loi uskoa, että kyllä me Boltin kanssa vielä. Ja nyt itseasiassa aika pian.

Väsyneenä lähdettiin naruosuudelle

 Kotimatkalla ensin nukuin pahimmat univelat pois. Suonenjoelta kahvia ja hiukan ruokaa. Yksin ajaessa harrastin puhelin terroria vähän sinne sun tänne. Yksi näistä oli VULlin kilpailutoimikunta. Vielä ehdin ilmoittamaan itseni yhdistettyyn Norjan EM-kilpailuihin. Nyt alkaa armoton treenaaminen Boltin kanssa pulkan kanssa vetämisestä. Vähän alkaa jo jännittämään!

Kokonaisuutena viikonloppu oli rankka. Ihania ystäviä taas pitkästä aikaa! Paljon uusia juttuja! Paljon tuli juteltua ihmisten kanssa lajin nykytilanteesta (joka on muuten aivan perseellään...) sekä omista tähtäyksistä tulevaisuudessa. Mihin haluan panostaa ja mitkä tulee oikeasti olemaan ne "omat lajit". Saapi nähdä. Huikea viikonloppu, jonka paras osa oli kuitenkin kun pääsi ystävänpäivän iltana omaan sänkyyn oman kullan kainaloon.



Hyvät kisat takana! Kiitos järjestäjille ja super reippaille talkoolaisille! Kiitos Sampalle ja Marikalle koirien lainasta ja kiitos Ollille pulkan lainasta. Kiitos Jaana ja Terhi kisakuvista! Kiitos Patelle, Jasminille ja Jadelle! Hyvän kisaviikonlopun jälkeen on hyvällä mielellä jatkanut treenejä!

Tavoite saavutettu - koirahiihdon SM 2016

Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten, kun päätös saksanseisojan pennusta lyötiin lukkoon, asetin itselleni tavoitteen. Tavoitteena oli että nyt kun siihen koiraan panostetaan, niin panostetaan sitten täysillä. Heti kisa-iän täyttyessä kisataan. Ja kisataan tosissaan! Ja niinhän me tehtiin!

Alusta asti oli selvää että se olisi juurikin Bolt!

Bolt täytti kaikki odotukset, ja ylittikin ne, tänä viikonloppuna Tervolassa käydyissä koirahiihdon Suomenmestaruus kilpailuissa! Useamman päivän vääntämisen jälkeen olimme saaneet kasaan junioreille virallisen SM arvon, joten tavoitteena oli tietenkin virallinen SM-mitali. Tottakai haaveiltiin kirkkaimmasta mutta realistiset tavoitteet olivat hopeisessa. Kilpailtiinhan samassa luokassa poikien kanssa.

Kilpailu päivästä ei jännitystä puuttunut! Erehdyksessä hiukan ylijuottoa koiralle - pissaa tuli litra tolkulla. Pieni äksidentti, kun innokas vetokoira söi autosta luvattomia asioita juuri ennen starttia - otti päähän. Kauhun hetkiä kun super innokas vetokoira nykäisee pannan pois päästä ja ampaisee ladulle minuutin edelle lähteneen perään - luoksetulokäskyn testausta tositilanteessa. Luojan kiitos tuli takaisin, kuitenkin niin viimetipassa että lähtö oli hyvinkin lentävä - koira vyöhön, viivalle ja menoks! Itsellä pulssi noin tuhat ensimmäiseen mäkeen saapuessa.

Toiselle kierrokselle kääntyminen

Toisessa mäessä, siinä kisan isoimmassa nähtiin jo vilaus Hennasta ja Vitosta! Innoissaan painettiin tuhatta ja sataa mäki ylös, joka hiukan kadutti mäen päällä. Happi oli kohtalaisen vähissä. Radan tasaisempia osuuksia mentiin aika pitkälti Boltin tahdilla, minä tulin jalkavoimilla perässä itseäni samalla keräillen. Seuraava vilaus Hennasta saatiin ensimmäisen kierroksen loppupuolella. Tästä sai kivaa draivia omaan hiihtämiseen. Kolmas kohtaaminen oli ladun mennessä vastakkain, vain aita välissä. Boltin kanssa laskettelimme kohti "stadion kierrosta" ja Henna & Vito olivat juuri poistumasta sieltä. Ilme Hennan kasvoilla oli korvaamaton ja minunkin korviini kuului hämmästynyt lausahdus "mitäs hel*ettiä". Oltiin vissiin painettu aika kovaa !! Stadion kierros jännitti hiukan, vaikka Boltin kanssa oltiin paljon harjoiteltu toiselle kierrokselle lähtöä. Ja turhaan jännitin. Pieni mies lähti tykkinä uudelle kierrokselle! Hiukan mäessä jäi ihmettelemään vastaan tulevaa Tuomasta, ja siinä samalla ehti muutaman haukun luntakin napata. Isossa mäessä näin jälleen Hennan selän edessäni. Selvää oli, että oltiin saavutettu! Ja suhteellisen hyvinkin! Mäki kuitenkin oli rankka, ja vauhti meinasi tyssätä. Tuomas tuli kuitenkin vauhdilla perästä, joten pakkohan sitä oli jostain repiä sitä vauhtia. Viimeisen mäen päällä ennen maalia Tuomas sujahti ohi. Saatiin Boltin kanssa hyvä peesi maaliin, kun en kauhean pitkää etumatkaa uskaltanut Tuomakselle antaa, etten siinä samalla luovuttaisi mitaliani muille tytöille. Maaliin tultiin aivan perätysten, hyvällä vauhdilla! Ja Bolt oli kuin ei olisi koskaan juossutkaan, vaikkakin lumi tuntui maistuvan. Lindaa ei näkynyt missään. Nyt jännitti enää minkä värinen mitali olisi meidän!?

Tulokset saapuivat ja biletys alkoi! Superkoira kiidätti meidät SM-hopealle selvällä erolla kolmoseen!! Tuomas voitti minuutilla ja sekunnilla, me toisia ajalla 18min 17sek (matka 8km), Henna ja Vito kolmansina meistä 28sek perässä! Linda oli neljäs ja Vera sinnitteli lainakoiran (joka vaihtui vielä kisaa edeltävänä yönä) kanssa maaliin ja viidenneksi. Kisasta jäi loistavaakin loistavampi fiilis! Niin sanottu taistelu voitto! Tähän tulokseen päästiin taistelemalla nuori koira, nuoren kouluttajan käsissä kisavalmiiksi puolessatoista vuodessa, haalimalla tarpeeksi kisaajia SM-arvoon, maksamalla satoja euroja kisaan päästäkseen. Isoin taistelu kaikista oli kuitenkin syvästä motivaatio kuopasta kapuaminen. Jalan murtuminen reilu vuosi sitten ja siitä seurannut melkein 4kk liikkumattomuus ajoi minut säälittävän surkeaan kuntoon ja hävisi siinä samalla motivaatio treenata. Nyt ei ole enään sitä ongelmaa, ja toivottavasti ei tulekkaan!

Juniorteam!

Kisojen lisäksi viikonloppu koostui pyöreästi noin 1745 ajokilometristä erittäin vaihtelevassa säässä. Lunta tuli isoina rätteinä, tiheänä tuiskuna, aurinko paistoi ja vettä satoi. Luojan kiitos ei tarvinnut yksin selviytyä tästä urakasta! Ihanaakin ihanampi apukuski taisi ajaa lopulta suurimman osan. Kotimatkaksi saatiin oma puheradio takapenkille papattamaan, kun Vera matkasi kotiinpäin junan sijaan meidän kyydillä. Yöpymispaikatkin löytyi useampien sukulaisten ja tuttujen kautta. Roskaruokaa tuli syötyä koko vuoden tarpeiksi, mutta myös erinomaista ravintolaruokaa Rovaniemen Scandic hotellissa! Ja ehdittiin me käväistä katsastamassa myös pulkkaluokkien SM-kilpailut Ounasvaaralla. Perjantai iltana klo 18.30 oli startti ja seikkailu päättyi tänään maanantaina klo 15. Paljon sitä ehtii yhdessä viikonlopussa :)

Haluan vielä kiittää tavoitteeseeni pääsystä Samppa Nissistä jälleen tästä uskomattomasta koirasta!, Heliä Boltin eläinlääkäri toimista, Hyvinkään Stadiumin poikia täydellisestä suksihuollosta, omaa rakasta työpaikkaani Robert's Coffeeta joustavuudesta ja kaikesta siitä teestä jota olen juonut flunssan karkoituksena ennen kisoja, SiMPeKiä ja UVUa sekä JuniorSleddogsport from Finland teamia,  Väinöä pitkistä hermoista kun jaksoi mun ja hullun kanssa matkata sekä kaikista eniten Veraa! Siskoani joka lähti kolmen päivän varoitusajalla toiselle puolelle Suomea kisaamaan (matkusti junalla, nukkuen sen lattialla la-su yönä), jotta Suomen juniorit saisivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahiihto luokkaan virallisen SM-arvon. On tää hienoa !!