Ohkolan syyskisat 2016

Syksyn viimeinen kilpailu (paitsi niille muutamille onnekkaille jotka suuntaavat vielä Englantiin). Eli siis minun ja Boltin viimoinen kilpailu sulallamaalla. Kausi oli hyvä päättää kotikisoihin tutulla radalla, tutun porukan kanssa yhdessä kisaa järjestellen.

Tänä vuonna tosiaan Ohkolan perinteiset L-SVU:n syysajot muuttuivat Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden järjestämäksi Ohkolan syyskisoiksi! Hyvä ja toimiva paikka kilpailuille oli mitä mainioin pohja UVU:n ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin. Minun virkani kilpailuissa oli toimia kuuluttajana! Oli huisin hauskaa päästä heti ensimmäisenä käsiksi uunituoreisiin tuloksiin (suoraan UVU:n online tulospalvelusta), ja päästä kertomaan koko kansalle, että miten kovaa sieltä radalta oikein tultiin ! Kuulutteluiden ohessa oli tarkoitus kilpailla DS2 ja DS1 luokissa. Viimehetkellä kahden koiran kärry luokasta tipautettiin minun nimi pois sairastumisen vuoksi. Yhdellä koiralla eli omalla rakkaalla Boltillani kilpailin DS1 luokan.

© Auli Liimatta

Joensuun SM-kilpailuissa hävisin SM-kultaa vieneelle Petri Kiiskelle yli minuutin. Tätä eroa oli tavoite kuroa pienemmäksi, kun me molemmat asetuimme starttiviivalle Ohkolassa. Startissa Bolt tuntui olevan jotenkin aivan extra täpinöissään. Viimeisin veto oli tehty kaksi viikkoa sitten Jämillä, joten ehkä oli syytäkin olla innoissaan. Lähtö oli loistava! Radan ensimmäisissä mutkissa vauhti tuntui kovemmalta kuin koskaan ennen kickbikella. Saattoi pitkälti johtua siitä että minä uskalsin vihdoin ajaa!!! Tiesin tasantarkkaan minne rata kääntyy ja millaista pohjaa on mutkissa, joten pahemmin ei tarvinnut varoa. Fiilis oli mahtava kun kesken suorituksen tajusin että en ole koskenut jarruun ennen kuin vasta lampien keskellä menevässä ässä mutkissa (noin 3km kohdalla). Vaikka vauhti tuntui mutkissa kovemmalta kuin ennen, ei se mitään päätä huimaavaa ollut. Rata oli hurjan pehmeä ja imutti pyörää pahasti. Kovaa tehtiin Boltin kanssa molemmat töitä, mutta silti tuntui että omassa potkussa ei ole ihan sitä kaikkea tarvittavaa voimaa. Maaliin tultiin taas kaikkemme antaneina (tällä kertaa en kuitenkaan tipahtanut jaloiltani). Eteen lähteneet Pete ja Maria olivat tulleet kovempaa, mutta ei sentään minuutteja tällä kertaa!!! Ja kukaan takaa tullut ei tullut meitä kovempaa!! Jälleen oltiin kolmansia :) ja "vain" 25sekunnin erolla hallitsevaan Suomen Mestariin!

Kuva Joensuun SM kilpailuista, jossa ajaminen reilusti eilistä epävarmempaa... © Annaleena Ylitalo

Oman suorituksen jälkeen oli aika palata kuuluttajan rooliin. Hiukan oli kummallista kuulutella omiakin tuloksia kaikkien kuultavaksi. Kisaajia Ohkolassa oli aivan kirkkaasti ennätysmäärä ja kuulemma yleisöäkin! Vauhtia siis riitti koko päiväksi, etenkin kun kilpailun yhteydessä järjestettiin arktisten rekikoirien REK-koe. Viimeinen lähtö koko päivänä oli vasta 16:23. Kilpailupaikalla tuntui että ehti kyllä ennätysmäärän asioita tekemään ! Kuuluttajan tehtävien, oman kisan lisäksi ehdin keskustelemaan paljon Boltin pentujen tulevien omistajien kanssa sekä rapsuttelemaan ensimmäisenä kotiutunutta Ryyppy pentua! Pieni ja rohkea palleroinen oli oikein reipas hurjan kisahälinän keskellä.

Myös Niklas kilpaili jälleen! Kodan kanssa osallistuivat kickbiken 10-13 vuotiaiden luokkaan. Matkaa radalla 900metriä, eli aika sopivasti raskaalla reitillä vanhuskoiralle ja aloittelevalle nuorelle. Aika ylpeä olen pikkuveljestä kun ei Kodalta hirmuisesti vetoapua enää saa ja silti jaksavat painaa kovaa! Tällä kertaa sijoitus jaettu toinen sija!

© Auli Liimatta

© Auli Liimatta

Kilpailupäivä oli valtavan pitkä ja ulkona oli jo hurjan kylmä, mutta aivan huippupäivä taas jälleen kerran! Kisajärjestelyt toimivat ja täytyy kyllä kehua meidän UVU:a!!! Aivan mieletöntä että jengi saa tuon tasoisen tapahtuman aikaiseksi ilman mitään aiempaa kokemusta! Talkoolaisena oli hyvä olla! Meininki oli rentoa, ja todella tuntui että sitä omaa, kuitenkin suhteellisen pientä panosta kilpailun eteen arvostettiin todella. Myös kisaajan näkökulmasta homma toimi! Rata oli hyvin merkattu ja pehmeydestä huolimatta edelleen yksi omista suosikeistani koko Suomessa! Tulospalvelu toimi ilman sen suurempia bugeja tai viiveitä. Kaikki osasivat hommansa ja tiesivät mitä tekevät! Apua sai aina kun sitä tarvitsi, sekä kilpakumppaneilta että järjestäjiltä (vetoliinasta kiitos Hennalle ja  Matille kiitos lähetysavusta!! )

Ja erikseen haluan vielä kehua kilpailun palkintoja ja sponsoreita!! Kilpailuista lähti mukaan jo pelkästään ilmoittautumalla yli kuukaudeksi Magnesiumit (Kiitos MagneCit!!). Palkinnoksi vielä vähän lisää. Palkinnot olivat muutenkin runsaat ja mikä tärkeintä käytännölliset! Tärkeitä lisäravinteita, voiteita, palautusjuomajauheita, vähän herkkuja koiralle sekä punkkirauta! Lastenluokissa palkittiin pieniä innokkaita myös mitaleilla ja pokaaleilla! Paikan päällä oli myös runsaasti myyjiä, joten eiköhän jokainen, jonka teki vähänkään mieli shoppailla löytänyt jotakin! Aivan huippua!

Nyt on aika vetäytyä pienelle vetotauolle ja alkaa panostaa pikkuhiljaa talveen suuntaaviin treeneihin! Silloin mennään taas kovaa! Kiitos tästä kaudesta <3

Jämin SM menestys

Jos edellinen SM oli fiasko, niin tämän kertainen hiukan lohdutti! Jämille suunnattiin lauantai aamuna neljän tunnin yöunilla ja erittäin viimetingassa. Aamupalan juoksin Pirkkalan ABCltä noin seitsemässä minuutissa. Vielä jäi kuitenkin huimat kolme minuuttia pelivaraa ennen ajajien kokousta.  Todella tyylikäs saapuminen siis... Kaiken kruunasi vielä Bolt joka päätti tyhjentää suolensa toimisto teltan eteen kesken rataselostuksen... Noooh eipä tuo mitään. Muuten oli kaikinpuolin rauhallinen olo (not....). Bolttia juoksuteltiin ja tikutettiin oikein urakalla, jotta jaksaisi poika juosta edellisen päivän ruokintamokasta huolimatta. Ahmattipossu oli syönyt tyytyväisenä kahdesti täydet ateriat kun kotiväki oli niitä tarjonnut tietämättä, että koira oli jo ruokittu.

Startti läheni ja todettiin että lainapyörään ei olekkaan lukkopolkimia. Tasoitus kilpakumppaneille olisi ollut aikamoinen ilman niitä, joten ei muuta kuin uuden pyörän metsästykseen. Onneksi Jonna Lipponen saapui pelastamaan meidän kisan! Upouudella (superhienolla!!!) pyörällä päästiin starttaamaan. Lisäluksusta loi Kainpon uusi Race Pro adapteri! Lähtöönkin löytyi kaksi händleriä kun Patrik ja Jasmin Köcher tulivat molemmat auttamaan! Pate tutulla paikalla pyörän pitelijänä ja Jasmin roikkui Boltissa.  Lähtö oli lähes tyylikäs!

© Kimmo Virkki

Kisan ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pimeästi. Vauhti oli hirmuinen ja näkyvyys nolla. Pelkät ajolasit eivät paljoa suojanneet Boltin tassuista lentäneeltä hiekalta. Kutosen lenkille kääntyessä oli vauhti rauhoittunut sen verran että uskalsin alkaa availemaan silmiä. Tiukkoihin mutkiin menin turhan varovaisesti ja aivan surkeilla ajolinjoilla. Tämä vei suoritukselta ikävästi tehoja, kun jokaisen mutkan jälkeen joutui kiihdyttämään hurjasti. Kutosen lenkki tuntui muutenkin hurjan pitkältä. Ensimmäinen kisani tuolla matkalla, ja tajusin siinä polkiessani, että olisihan sen radan voinut käydä kiertämässä ennen kisaa. Voimien jakaminen koko matkalle epäonnistui totaalisesti ja viimeiset puolitoista kilometriä olivat yhtä tuskaa. Ääni takaraivossa kuitenkin ruoski jatkamaan. Tässä kisassa mentäisiin täysillä jokainen metri. Jämin pitkä ja loiva (ja pehmeä) loppuylämäki meni sumussa. Viimeiset mutkat meni käytännössä ilman happea tai näkökykyä. Maaliin tullessa näin vain paljon ihmisiä ja seuraavaksi maata :D Jalat eivät kantaneet ollenkaan pariin minuuttiin ja senkin jälkeen erittäin huterasti. Onnea on kuitenkin ystävät jotka pakottavat liikkumaan, muuten olisi sunnuntain startti voinut olla suhteelllisen heikko esitys.

© Kimmo Virkki

Ajat tulivat hiukan viiveellä, ja tämä tuotti suurta jännitys tuskaa. Kolmanneksi kuitenkin itsemme taistelimme!! Kärki viiletti omia menojaan (48s edellä) eikä neloseksi polkenut Tuire ollut kaukana (12s) Boltin veljen Rallin kanssa. Mitali ylipäätään vaatisi sunnuntailta hurjaa polkemista, kirkkaampi mitali olisi vaatinut ihmeen. Tavoitteeksi sunnuntaille asetin polkea niin kovaa kuin jaloista lähtisi, jotta ei päästettäisi tätä SM-mitalia karkuun. Lisätavoitteena tottakai parantaa aikaa. Omat ajolinjat joutuivat ankaraan syyniin, samoin voimien jakaminen koko matkalle. Sopivan kokoisten vaihteiden käyttäminen oli myös to-do listalla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuorossa sauna, venyttelyt sekä hieronta (tämä vain Boltille...).

Sunnuntai aamuna herätys oli aavistuksen pirteämpi. 9h yöunet, kunnollinen aamupala ja hiukan enempi aikaa ennen starttia tuntuivat hyvältä. Kroppa tuntui hyvältä ja koirakin oli täysin rento, ainoastaan takapuoli oli sökönä kun pyörän selkään taas hyppäsi. Olihan kyseessä jo toinen kerta pyörän selässä koko syksynä.

Kisa meni juuri niinkuin pitikin! Bolt toimi kuin kello (as always!). Itse sain parannettua omaa ajoa huomattavasti! Ajolinjat menivät juurikin sieltä mistä pitikin. Pienellä riskillä mutkiin, mäkiin täysillä  ja muuten tasaista pyöritystä. Kerran meinasin kaatua, muuten ajo oli puhdasta (ei kyllä ihan kirjaimellisesti... hiekkaa on hiuksissa vieläkin :D ). Maaliin tullessa ensimmäinen huolenaihe oli sekunttikello ja pelko siitä kuinka kovaa Tuire tulisi perästä. Sekuntteja kului ja kului juurikin tarpeeksi! SM-pronssi olisi meidän!! Jalat eivät kantaneet taaskaan, mutta nyt pysyin hiukan kauempana tajuttomuudesta. Kuusi kilometriä tuntui taas pidemmältä kuin mitä muistelin.

© Kimmo Virkki

Onnellinen. Ylpeä. Väsynyt. SM-3. 

Maailman mahtavin fiilis oli päästä seisomaan samalle palkintopallille niiden ihmisten kanssa joita olen pienestä tytöstä asti katsonut ylöspäin. Neljä vuotta sitten kilpailin ensimmäiset kilpailut juurikin koirapyöräilyssä. Siitä asti se on ollut se oma juttuni. En edes muistanut miten kivaa se olikaan! Nyt on pakko löytää uusi pyörä varastetun tilalle ja päästä takaisin tositoimiin. Ensivuonna kirkastetaan mitali?!?

Alunperin koko kauden päätavoite on ollut EM-kilpailut Briteissä. Eilisestä asti olen asiaa miettinyt ja tänään jouduin tuosta haaveesta luopumaan. Tai ei se oikeastaan ole luopumista vaan järkipäätös. Ero Suomen kärkeen oli nyt Jämillä vielä 1,28sekuntti 12km matkalla, ja mielestäni se on tässä vaiheessa aivan liikaa. Kolmessa viikossa en saa meidän nopeuksia tuolle tasolle sitten millään. Reissu Britteihin olisi myös taloudellisesti raskas, vaikka tukibudjettia olikin kerättynä jo mukavasti. Investoin nyt säästyvät rahat uusiin suksiin ja alan treenaamaan talven kisoja ajatellen. Sielläkin kilpaillaan nyt aikuisten sarjoissa, joten treenattavaa on. Sarjakortti hiihtoputkeen on jo hankittuna, sukset saapuvat ensiviikolla ja siitä lähtee. Kahden viikon päästä kilpaillaan vielä "kotikisoissa" Ohkolassa, mutta sitten saa syyskausi meidän osalta olla siinä.

Jämin viikonloppu oli jälleen kerran aivan huikea! Jo pelkästään kisapaikan tunnelma, maailman luokan radat ja pettämätön taito järjestää kilpailut tekivät reissusta sen arvoisen. Jämin kilpailut ovat joka vuosi sellaiset joita voin suositella aivan kaikille! Hyvät radat aloittaa harrastus turvallisesti, asiantuntevat järjestäjät, jotka varmasti opastavat aloittelijatkin mukaan lajiin sekä hieno fiilis kisapaikalla jos vaikka tulisi vain katselemaankin. Kiitos L-SVU jälleen kerran! Kiitosten lisäksi on ehkäpä syytä onnitella kaikkia mitalisteja! Jälleen huikea taso (niin kuin Suomessa tuppaa olemaan nykyään kaikissa kisoissa)! Eritys onnittelut tottakai Boltin kasvattajalle Samuli Nissiselle DBM luokan voitosta!

© Kimmo Virkki

Vanhus koira Koda pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa kilpailemaan <3 Ei enää minun kanssani, vaan innokkaan pikkuveljeni Niklaksen kanssa. Parivaljakko teki hurjasti töitä, ja vaikka ei pikkukoiran vauhti riitä seisojia vastaan oli kokemus ilmeisen hyvä molemmille! Taas on Koda opettanut yhdelle nuorelle lisää mitä on olla koukussa valjakkourheiluun !

Joensuun SM fiasko!

Otsikko kuvaa meidän SM reissua kokonaisuudessaan paremmin kuin hyvin.

Itsessään kisa ei ollut se fiasko vaan kaikki muu sen ympärillä. Matka Joensuuhun ensin lykkäytyi parilla tunnilla kyytiläisten perumisten vuoksi. Perhe retki Veran ja Niklaksen kanssa vajautui yksin ajeluun, kun Niklaksen kisa peruuntui turvallisuus syistä ja Vera sattui sairastumaan. Yksin ajelu ei kuitenkaan kestänyt koko neljän ja puolen tunnin ajelua, vaan Lahdesta kyytiin hyppäsi Jade Halme. Jaden kanssa reissu jatkui hyvällä fiiliksellä, ilman ongelmia. Varkaudessa napattiin ruokaa matkaan sekä yksi ylinopeussakko.

Joensuuhun sain tiputettua Jaden siinä ennen yhdeksää illalla. Oma matkani jatkui kohti oletettua majapaikkaa. Ajoin yksin, kenttää oli huonosti siellä ja täällä. Oletettuun osoitteeseen saavuin tunnin ajettuani. Paikka oli kuitenkin keskellä metsätietä, eikä osoitteessa yhtään mitään. Hätäinen viestittely muille asukkaille. Ilmeni että navigaattori oli ohjannut minut väärän kaupungin osoitteeseen. Matkaa oikeaan paikkaan tunti ja kaksitoista minuuttia. Itketti ja väsytti. Kaasu pohjaan ja itkuinen puhelu siskolle että pitäisi hereillä. Noin kaksikymmentä kilometriä ennen perille saapumista hajosi autosta molemmat etuvalot. Pitkät valot ja sumuvalot toimivat ja pelastivat täydelliseltä matkan stopilta. Kun viimein saavuin yhdeltä yöllä perille oli helpotus valtava. Seuraavana aamuna pitäisi kisata, mutta ainoa päähän mahtuva ajatus oli uni. Bolt kapusi kainaloon, Pixeli nukkui patjan vieressä kerällä.

Aamulla heräsin jännitykseen. Liian aikaisin ja liian lyhyillä unilla. Bolt nukkui keskellä patjaa selällään, minä puoliksi tyhjenneen ilmapatjan reunalla. Koirille hyvät juotot ja Boltille aamuhölkät siskojen Micon ja Tooran kanssa. Jatkettiin vielä hetki unia, jonka jälkeen olikin aika suunnata kisapaikalle Joensuun Lykynlammelle. Jännitys alkoi tiivistymään.

Ilmoittautumiset, rataselostus, koiran juotto, radan läpi kiertäminen. Kauhun sekaiset tunteet. Rata oli kiinnostava, mukavan vaihteleva ja samalla erittäin haastava. Itselleni on tullut tavaksi kaatuilla enemmän kuin tarpeeksi ja näin radalla useammankin potentiaalisen kohdan mihin rysäyttää. Lopulta radasta jäi ensivaikutelmaa parempi fiilis. Hauska, mutta haastava rata jossa sai todella laittaa itsensä ja kaiken ajotaitonsa peliin.

© Annaleena Ylitalo

Bolt oli valmis kisaan. Hiukan takareidet kireinä automatkasta, mutta intoa täynnä. Lähtöpaikkamme ei ollut parhaimmasta päästä. Ennätyssuuren DS1 luokan loppupäässä itseämme hitaamman koirakon perään. Lähtö radalle oli Boltille tyypillisen räjähtävä, alkupää radasta pehmeää alustaa jossa sai tehdä töitä, jotta vauhti saatiin kiihtymään. Vajaan kilometrin päästä lähdöstä oli aika ensimmäisen "vuoristoradan". Hurjan jyrkkä mäki, jossa ei potkimalla ylös päässyt sitten millään. Koira veti kickbikea, minä juoksin minkä jaloistani pääsin. Mäen päältä käännyttiin jyrkästi hurjaan laskuun, jonka jälkeen pian oli edessä juuri se kohta mihin itseni kuvittelin teräsverkkoaitaan roikkumaan. Mutka alamäestä kuitenkin selvittiin, joskin ei aivan tyylipuhtaasti. Pystyssä kuitenkin pysyttiin! Seuraavaksi taas tiukka mäki, jossa juostiin edelle lähteneen ohitse. Matka jatkui aikalailla samanlaisena loppuun asti. Alamäkiin hiukan liian varovaisesti, ylämäkiin niin kovaa kuin jaloista lähti sekä mutkiin kirkuen ja "lintassa".

© Stefan Vehkoja

Maalissa olo oli kaikkensa antanut ja siltä se kuulemma näyttikin. Koiran suoritukseen sai olla todella tyytyväinen, oma ajaminen ei ollut aivan toivottua tasoa. Ajasta tai sijoituksesta ei ollut mitään tietoa vielä. Tiesin etukäteen, että jos suoritus olisi puhdas ja kaikki menisi muutenkin ns putkeen voisi olla mahdollisuus lähteä haastamaan näistä Suomen (ja samalla maailman) huippuja. Rata ei kuitenkaan ollut aivan meitä varten profiililtaan ja ajettavuudeltaan. Kaikki meni hyvin, mutta käsi kävi jarrulla liian usein ja pehmeä sekä mäkinen pohja antoi etulyöntiaseman voimakkaille koirille ja vahvoille potkijoille. Sijoitus lauantain jälkeen oli yhdeksäs, tasan minuutin erolla kisaa johtavaan Petri Kiiskeen.

© Katja Juntunen

Kisan jälkeen olo aivan puhki. Vajaa yö, kolmen viikon sairastelut, pitkä ajomatka sekä rankka kisa painoivat päälle. Ilta kului Boltin kanssa pötkötellessä ja netflixiä katsoessa. Jo ennen ilta yhdeksää oli pää tyynyssä. Herätyskellon soimiseen aikaa ruhtinaalliset 12 tuntia. Aamulla kämpän siivous, pakkaus ja suunta takaisin Lykynlammelle. Kisapäivä nro kaksi sujui saman kaavan mukaan. Kuten myös itse kilpailu. Tein tiukkaa analyysiä kisan kulusta lauantailta ja uskalsin lähteä tavoittelemaan ajan parantamista. Boltin ensimmäinen kahden päivän kisa, joten tuntui hassulta lähteä parantamaan aikaa. Kisasuoritus sujui lähes prikulleen lauantain tapaan. Ajolinjoissa pientä hienosäätöä, joilla säästettiin joitain sekunteja. Ylämäissä aikaa kuitenkin hävittiin väsyneiden jalkojen takia. Lopputuloksena kuitenkin aika parani! Sen yhden tärkeän sekunnin! Täytyi siis olla tyytyväinen!! Erityisesti superkoiraan!

Jo kickbike suorituksen jälkeen jalat tärisivät. Kisat jatkuivat kuitenkin vielä Uudenmaan VetokoiraUrheilijoiden viestijoukkueessa avausosuudella. Viestin koiraa oltiin veivattu useampaan otteeseen, mutta lopulta päädyin juoksemaan Jaden kisakoiralla Becksillä. Lähdettiin yhteislähdössä takarivistä, mutta saatiin aivan loistava lähtö ja päästiin ensimmäiseen mutkaan sisäkurviin, josta pinkaistiin hyvällä rytmillä porukan keskivaiheille. Jono venyi kun nopeimmat pääsivät karkuun ja hitaimmat jäivät jälkeen. Juostiin Becksin kanssa omaa suoritusta välittämättä muista tai muiden vauhdista. Juoksu kulki mukavasti ja siinä reitin puolivälissä (noin 1,5km) alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan siltä että saisi jo maali tulla. Eipä tullut. Loppumatka meni räpiköidessä. Etenkin alamäet tekivät tiukkaa. Maaliin juostiin itsemme voittajina! Lähetin UVU2 joukkueen seuraavan juoksijan matkaan ja lyyhistyin maahan. Kaikki oli annettu! Apua tuli useammasta suunnasta, Becksi pääsi Jaden halittavaksi ja minä keräilin itseäni tovin maassa. Olo oli ylpeä ja jollain tavalla masokistisen hyvä. Joka paikkaan sattui, mutta hyvällä tavalla!

Tuskien maalisuora © Séphora Sirjacques 

Viestistä suoraan vaatteiden vaihto, palkintojen jaon katselu ja suunta kotiin. Jade jäi Lahteen ja minä kruisailin ilman kunnollisia ajovaloja takaisin kotiin. Taas väsytti. Nyt ei itkettänyt :)

Viikonloppu oli rankka mutta antoisa. Iso kiitos kuuluu erityisesti kisojen järjestäjälle Josepalle, Kristalle ja tuomareille. Samppa ja Terhi, Vehkojat ja Jenni ansaitsevat kiitosta majoitusseurasta ja hyvistä kisavinkeistä.  Jadelle jättikiitos matkaseurasta ja huikeasta viestikoirasta!
Lisäksi on ehkä syytä lähettää isopino onnitteluita ympäri Suomen! En ole ikinä nähnyt noin tasokasta kilpailua! Aivan huikeita suorituksia, ja taso aivan jäätävä. Kovassa porukassa saa Suomen mestaruuksista taistella. Tänä vuonna tuloksena yhdeksäs, ensivuonna parannetaan !