Sohvamusherin syksy

Dopingkarenssi. Tuo ikävä, mutta vakavasti otettava asia, jonka takia tälläkin hetkellä kirjotan jostain muusta kuin päivän Suomen mestaruuskilpailuista. Tosiaan syksyn Janakkala cross kilpailuissa toinen koira kävi Boltin päälle, jonka seurauksena Bolt jouduttiin parsimaan kokoon ja lääkitsemään kilpailuissa kielletyillä aineilla. Dopingin vuoksi olemme siis sivussa 28 päivää, jonka sisälle sattuu juurikin osumaan syksyn molemmat SM- kisat sekä Ruotsissa ajettavat Euroopan mestaruuskilpailut. Harmittaa, mutta taistelutahto ensi vuoden kilpailuita ajatellen on tässä muutaman viikon aikana kasvanut aivan älyttömästi.

Boltin kylkihaava lähti hyvin parantumaan ja tikit saatiin ajallaan pois, eikä haavassa näkynyt mitään tulehduksen merkkejä. Vielä ei olla valjaita uskallettu laittaa päälle, koska ihon vetolujuus ei vielä ole aivan normaalia tasoa. Boltin toipilasaika on ollut raastavaa. Heti kun kivut alkoivat helpottamaan, on Bolt ollut aivan kaheli. Hihnalenkeillä ei paljoa tuollaista eläintä väsytetä. Eikä me olla koskaan oltu suuria aivotyöskentelyn ystäviä... Nyt menoa hidastaa vielä raju flunssa sekä yskä minkä sain pohjoisen reissulta tuliaisena.

Vaikka ollaan oltu kilpailuista sivussa itse, lähdimme viikko sitten kuitenkin kisaturisteiksi Ouluun canicrossin ja yhden koiran kärryluokkien SM-kilpailuihin. Ajoimme Nooran ja Piinan seurana perjantaina Ouluun, jossa tytöt starttaisivat lauantai aamuna ensimmäiset SM-kilpailunsa.

Boltin viikonloppu sisälsi paljon auton häkissä istuimista, mutta Bambi pääsi tutustumaan kisatunnelmiin oikein kunnolla. Hirveästi tyttöä kiinnosti startissa kovaan ääneen huutavat lajitoverit. Katselimme lähtöjä, maaliintuloja ja välillä kävimme juoksentelemassa metsässä Bambin veljien kanssa. Kaiken touhuamisen välillä autoin Nooraa ja muitakin kilpailijoita starteissa. Vaikka oma kisaamattomuus harmitti kauheasti, niin oli huikeaa olla osana kisafiilistä ja päästä höpöttelemään pitkästä aikaa tuttujen kanssa. Itseni hiukan jopa yllätti kuinka innoissaan ja liikuttunut voi olla toisen menestyksestä! Noora ja Piina tekivät aivan mielettömän suorituksen raskaalla radalla ollen kolmanneksi nopeimmat naiset koko kilpailussa!!

Kun parhaita ystäviä näkee lähinnä kisoissa, ei niitä tee mieli kauhean helposti jättää väliin.
Jasminin kanssa meillä tuli 6 vuotta yhteistä harrastusta täyteen. Juhlittiin sitä yhdessä Oulun kilpailuissa.

Oulun reissu oli huikea, ja erityisen mielelläni olisin lähtenyt myös tämän viikonlopun Jämin SM kilpailuihin katsomaan koirapyöräilyn mitalitaistoja. Piti kuitenkin hyödyntää vapaaksi jäänyt viikonloppu ja mennä töihin. Katselin sitten kisoja etänä L-SVU:n livestream lähetyksestä. Pompittiin innostuksesta Boltin ja Bambin kanssa kotona, etenkin silloin kun Jonna nappasi ensimmäisen aikuisten luokan SM-mitalinsa. Myös rakkaan pikku Piinan huikea suoritus isompien koirien seassa aiheutti pienen hepulin täällä ruudun toisella puolella.

Tämän syksyn SM-kilpailuiden tuloksia katsellessa saa kyllä olla aivan mielettömän onnellinen ja ylpeä myös noista Boltin tuotoksista. Reilu kaksi vuotta sitten Boltista tuli isä seitsemälle pienelle pötkylälle. Oulussa ja Jämillä näistä pötkylöistä kilpaili viisi, joista kolme nappasi jo SM-mitalitkin mukaan. Etenkin Boltin tytöt ovat osoittaneet järjetöntä juoksuintoa ja taistelutahtoa! Isla nappasi Aliinan kanssa Oulusta yhdenkoiran kärryn nuorten SM-kultaa ja Acca juoksi itsensä ja Heidin tänään upeasti koirapyöräilyn naisten hopealle!! Myös Väke kiskoi Kaitsun kanssa tänään miesten koirapyöräilyn pronssipaikalle!! Nuoria koiria, joilla on mielettömän lupaava tulevaisuus kaikilla. Olen ylpeä ja Bolttikin olisi jos tajuaisi asiasta yhtään mitään. Onnittelut kaikille pentujen omistajille hienoista suorituksista ja tsemppiä Ruotsin EM-radoille!

Meidän tulevaisuus näyttää nyt treenin täyteiseltä. Erityisesti kuskille. Ostin pitkästä aikaa itselleni kuntosalille kortin ja hankin kotiin spinning pyörän, myös boulderointikaveri palaa reissusta pian, joten sekin harrastus saa taas uutta vauhtia. Lisäksi tietysti edessäpäin on Bambin ensimmäisten vetojen aika. Kunhan löydetään sopivat valjaat, on aika pistää pikkutyttö kokeilemaan vetopuuhia. Bolt pääsee takaisin treeniin heti kun uskallan vain poitsun päästää. Todennäköisesti treenaillaan vetoja nyt harvakseltaan siihen saakka että pakkaset saapuu. Sitten siirrytään odottamaan lunta ja keskitytään vapaanajuoksuun. Tosin nyt ihan ensimmäisenä parannellaan kuskin kärsimä raju flunssa pois. Blogia pyrin päivittelemään kisojenkin ulkopuolelta aina kun kirjoitettavaa kehittyy. Aktiivisemmin tulee päiviteltyä tuota instagramin puolta. Eli laittakaahan seuraukseen @vedonvoimaa

Kyllähän se juoksijalta näyttää! Ei osaa seisoa nätisti sitten ollenkaan :D

Janakkala cross ja yllättävä kauden päätös

Vielä tänään aamulla lähdin hyvillä mielin kilpailuihin Janakkalaan. Ajatuksena käydä kisailemassa huvin ja kunnon vuoksi näissä pikkukisoissa, samalla saaden kovavauhtista treeniä SM-kilpailuita ajatellen. Molemmilla meillä on ollut hiukan kunto hakusessa tänä syksynä, mutta veri vetää kisaradoille vahvasti.

Rakkain pieni ystävä <3

Pääsimme koirien kanssa Nooran ja Timon kyydillä Janakkalaan, jossa meitä kaikkia odotti kilpastartit. Minä kilpailisin tuttuun tapaan pyöräilyssä, Noora potkisi kickbikella ja Timo polkisi lainakoira Väsyllä harrasteluokassa. Lisäksi olin pitkästä aikaa saanut siskoni Veran ylipuhuttua kilpailuihin mukaan, joten Bolt pääsisi starttaamaan vielä canicross luokassa. 

Kilpailupaikalla vuorossa oli vanhan ja tutun radan kiertäminen. Vaikka rata on tuttu, ei siihen tutustumisesta koskaan ole haittaa. Muutoksia reitillä ei ollut. Hirveästi vain ulkopuolisia lenkkeilijöitä. Onneksi tämä ei meitä haittaa, kun lenkkeilijöiden seassa me treenataankin. Lämppä kierroksen jälkeen olikin aika jo lähes juosta omaan starttiin. Välissä piti toki vielä lämmitellä koira, sekä pumpata uudelleen täyteen kilpapyörän rengas, joka ei meinaa aivan pysyä täynnä. 

Melkein on Boltin paita jo sopiva Bambille, joka vielä toimittaa varikkoviihteen roolia.

Starttiviivalla Bolt puhkui intoa tuttuun tapaan. Timo handlasi Boltin ja Stefan tuli avustamaan minua lähdössä. Startti oli jälleen räjähtävä ja yllätyin oikein kuinka hyvältä oma polkeminen tuntui, vaikka kisoja edeltävä yö oli jäänyt todella lyhyeksi. Rata vilisi silmissä, lenkkeilijöitä pujoteltiin vähän väliä. Välillä kurkistelin olan yli, että milloin perään lähtenyt Jonna saa kiinni. Tällä kertaa ei saanut, vaikka viimeinen kilometri tuntui aivan järjettömän hitaalta. Bolt jaksoi ensimmäiset neljä kilometriä juosta todella kovaa ja vauhti tuntui kaikinpuolin hyvältä. Lopun mutkissa kuitenkin hihna jäi useammin löysälle ja pidemmän treenin puute näkyi koirassa. 

Maaliin saavuttiin kaatumatta ja hyvällä tahdilla Veran kannustaessa kovaan ääneen. Koiralle super kehut ja autolle hakemaan palauttavaa juotavaa. Pian perästä saapui Noora ja Piina maaliin, jonka jälkeen oli hyvä suunnata jäähdyttely lenkille, jotta Bolt olisi pian valmis seuraavaan starttiin.

Siskoni Vera on kilpaillut aikanaan erittäin aktiivisesti canicrossissa, mutta välivuosia on nyt kertynyt useampi. Tänään kuitenkin päätti lähteä kokeilemaan Boltin kanssa ensimmäistä kertaa juoksemista. Janakkala cross kisassa järjestettiin perinteinen canicross sprint jossa matkaa vain yksi kilometri. Vera ja Bolt starttasivat ylämäkeen hurjaa vauhtia, ohittivat minuutin edelle lähteneen ja kiitivät hyvää tahtia maaliin. Vera sai Boltilta hyvät kyydit kun tyttö rojahti puskaan keräilemään itseään maaliin saapuessa.  Minä nappasin Boltin ja kehuin reippaan pojan maasta taivaisiin. Kaksi starttia ja molemmat hienosti! Lähdettiin kävelemään autolle päin ja siitä alkoi sitten meidän kisakauden lopun alku.

Haava ennen tikkausta

Bolt käveli rauhakseen vieressäni, kun täysin yllättäen aiemmin maaliin saapunut lapinkoira hyökkäsi pojun päälle. Tuli suoraan sivulta niskaan ja kylkeen kiinni. Omistajan nopeat reagtiot saivat koiran heti kyllä pois Boltin kimpusta ja hetken luulinkin että säästyttiin säikähdyksellä. Kuitenkin vasemman lavan takaa kyljestä löytyi komea reikä. Vaikka harva asia saa minut itseni järkyttymään on Bolt aina ollut heikko kohta. Pieni paniikki iski päälle ja itkuhan siinä tuli. Onneksi paikalla oli luotto ystäviä joiden tuella tilanne saatiin hallintaan. Stefan putsasi haavan ja todettiin kimpassa, että varmasti muutaman tikin tarvitsee. Ei muuta kuin soittelua lähialueen päivystäville eläinlääkäreille. Iloinen yllätys oli, kun kuulimme että lähimmän päivystävän klinikan eläinlääkärinä on samainen ihminen joka on ollut Boltin elämässä mukana aivan ensimmäisistä tunneista asti. 

Bolt hässäkän aikana oli tulokset saatu laskettua ja pääsimme reikäisen sankarini kanssa pyörähtämään palkintopallillakin. Olimme polkeneet Boltin kanssa kolmanneksi luokassamme. Tänään olin myös päivän nopein naiskuski. Taakse jäi kolme loistavaa pyöräilijää. Vauhditkin alkoivat olla jo mukavat, vaikkakin kovempaakin saisi noin helpolla radalla polkea. Päivän keskinopeus meillä oli 32km/h. Boltin loistavan pyöräsuorituksen lisäksi poika nappasi Veran kanssa myös kolmannen sijan 1km canicrossista. Tehokas lapsi teki super suoritukset kauden viimeisen kisan kunniaksi. Tosin tätähän emme tienneet ennenkuin eläinlääkäriin pääsimme. 

Kyllä sieltä pieni hymy irtosi kun puhdas suoritus toi päivän kolmannen sijan !!

Kun palkinnot oli käyty keräilemässä, oli aika kääntää auton keula etelän sijasta pohjoiseen ja ajaa Hattulan evidensiaan. Eläinlääkärissä meidät otti vastaan Terhi. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli yrittää hoitaa Bolt ilman nukutusta, ei se ollut tilanteen huomioon ottaen mahdollista. Bolt oli kipeä ja haava ilmeisimmin ainakin lihaksen pintaan saakka. Poika nukutettiin ja kipulääkittiin, jotta haava pystyttiin hoitamaan kunnolla. Matkaan saatiin neljät tikit, antibioottikuuri ja 28päivää kestävä doping karenssi.  Tosissaan tämähän oli sitten meidän viimeinen kilpailu tälle kaudelle. Kaikki tärkeät kilpailut osuvat tuon 28 päivän sisään, joten mietitään sitten kisoja uudelleen taas keväällä (tai jos saadaan lunta niin jo talvella). 

 Bolt on varsin edustava valokuvattava, erityisesti ollessaan tainutettuna...

Ihan tosissaan ja koko sydämestäni toivon, että jokainen joka ei voi olla vähintään 99% varma koiransa käytöksestä kilpailutilanteissa tai varikolla ei tuo koiraansa siihen kilpailuun. Tai jos tuo, niin sitten sille koiralle ei anneta pienintäkään mahdollisuutta vahingoittaa muita. Agressiiviset tai agressiivisesti käyttäytyvät koirat eivät kuulu valjakkourheiluun. Vetokoiran ei tarvitse rakastaa kaikkia koiria, mutta hyökkäävyys on ehdoton ei. Tämä ikävä huolimattomuus toisen koiran omistajalta pilasi meiltä yhden Boltin parhaista vuosista. Koiran parhaat kilpailuvuodet ovat ne muutamat siinä kahden ja seitsemän ikävuoden välillä. Bolt on nyt neljä vuotias, eli koira parhaassa iässä. Emmekä me tänävuonna pääse hyödyntämään tätä koiran oppimaa kypsyyttä kilpailuissa. Yhden kauden ehkä vielä kestän, mutta kyllähän tässä väkisinkin miettii että millaisia traumoja koira tälläisestä saa. Tai jos ei koira niin minä. Ohitustreenejä saadaan aloittaa tekemään alusta asti, kunhan tästä nyt toivutaan ensin fyysisesti. 

Tällä hetkellä Bolt on niin puhki, ettei jaksanut nousta sänkyyn itse. Oli nukahtanut seisaalleen nojaten sänkyyn. Nostaen sain pojan kainaloon nukkumaan. Rauhakseen mennään kohti kautta 2019.

Valtavat kiitokset kuluneesta kaudesta. Erityisesti tänään kiitos avusta ja tuesta Noora ja Timo, Lipposet, Stefan ja Tuire! Sekä tietysti Terhi Boltin hoivaamisesta <3

Mikä motivaatio?

Ehkä kilpailu-urani vaikeimmat viikot takana. Kaikki into treenaamiseen on kadonnut. Edes viime viikonlopun kaksi kilpailua eivät jaksaneet innostaa pahemmin. Paha mieli on näkynyt kaikessa arjessa, eikä ulos ole tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Vetotreeneihin lähteminen on ollut kaikkein vaikeinta, eikä niistä vähäisistä treeneistä ole pystynyt oikein nauttimaan.

© Auvo Kuusinen

Nyt jo muutama viikko sitten saatiin lunta tänne Etelään. Fiilis oli loistava ja lenkille tuli lähdettyä pitkänkin päivän päätteeksi. Alkuviikosta kickbikella ja muutaman lumisade päivän jälkeen suksilla. Latuja ei täältä meiltä päin löydy, mutta Espoon rantaraittia ei hiekoteta, joten kakkos suksilla menoksi vaan. Nämä muutama treeni vain päättyi meiltä aina hiukan huonoihin tunnelmiin.

Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.

Pari päivää keräsin rohkeutta lähteä taas vetolenkille. Lumen ansiosta kuitenkin laitettiin sukset jalkaan ja lähdettiin taas rantaraitille. Lunta oli tullut oikein mukavasti, joten aikamoiseksi kahlaamiseksi touhu meni. Olin jättänyt sauvat kotiin, joten vauhti ei treenissä päätä huimannut. Meillä on treenimahdollisuudet olleet aina pitkälti ihmisten ilmoilla yleisillä pururadoilla ja hiekkateillä, joten olen ottanut tavakseni aina ilmoittaa hyvissä ajoin ennen ohitusta ja vielä huikata kiitokset ohituksen jälkeen. Ohitustilanteet ovat nopeasti ohi ja Bolt juoksee aina omaa laitaansa kovaa ohi piittaamatta ohitettavasta. Tästä mielestäni erittäin siististä tavasta huolimatta saatiin jälleen yksi äkäinen espoolainen kimppuumme. Ohitimme koiranulkoiluttajan heti alkulenkistä, kiitimme ja jatkoimme matkaa. Takaisinpäin tullessa oli tämä rouva koiransa kanssa vastassa meitä kädet levällään estäen kulun. Ja taas meille huudettiin. Nyt oltiin jo soittamassa poliisit perään kun rikotaan kuulemma vähän kaikkia lakeja. Kuulemma ainakin ylinopeutta kuljetaan, jonka vuoksi aiheutamme suurta vaaraa koko yhteisölle (ihan mielelläni maksan ylinopeussakot, jos joskus Boltin kanssa tutkaan ajetaan ;)). Tällä kertaa tilanne oli jo hiukan koominen koska naisen argumentit olivat hiukan ylidramaattisia. Nätisti kuitenkin pyrin selittämään toimintatapamme ja lopulta myönnyin että siinähän soittaa poliisit. Ei kuitenkaan soittanut. Tällä kertaa ei tilanne ollut niin kammottava kuin muutamaa päivää aikasemmin, mutta silti tuli fiilis että emme me tänne mahdu. Jos lähes joka treeni päätyy siihen että joku raivoaa meille. Onneksi aina silloin tällöin joku ihana ihminen on aidon innoissaan, kannustava tai muutenvain ei huuda meille. En halua näitä kokemuksia yleistää kaikkiin espoolaisiin, mutta turhan paljon on tullut omalle kohdalle näitä negatiivisia kokemuksia, kun tässäkin kerroin vain nämä kaksi radikaaleinta. Näiden episodien jälkeen otin itse yhteyttä poliisiin ja varmistin harrastuksemme laillisuuden. Kuulemma kaikki ok niin kauan kun ei ajeta kenenkään yli. Eikä sitä riskiä onneksi hirmuisesti ole, paitsi näiden irtokoirien suhteen mitä tulee vastaa lähes joka lenkillä.

Bolt ja Ykä valmistautuvat kilpailuun <3

© Auvo Kuusinen

Tälläisten treenien jälkimainingeissa oli hiukan ahdistava lähteä kilpailuihin, mutta onneksi saimme hiihdellä rauhassa ilman raivoavia sivullisia. SPKL:n kilpailu Ahveniston moottoriradalla oli ihan mukava kisa, mutta vähän tuntui puuttuvan särmää sekä Boltilta että minulta. Bolt veti tasaisen vahvasti koko 10km matkan, vaikka kiersimme hurjat neljä kierrosta!! Enemmän ne samat ylämäet ottivat hiihtäjää päähän. Vauhti oli ok, mutta semmoinen viimeinen vauhti tuntui koiralta puuttuvan, ja itseltäni en löydä uskallusta laskea alamäkeen samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Sijoitus neljäs eli viimeinen. Vähän harmitti, mutta Boltin toinen vetoserti saavutettiin kuitenkin ihan kilpailukykyisellä ajalla. Sunnuntaiksi ajoimme Jyväskylään VULlin kilpailuun hiihtämään harrastesarjaan. Jälleen kovilla nimillä täytetyssä kilpailussa ihan ok suoritus. Tuomaksen lainaamien suksien ansiosta meillä oli aivan mielettömän kivaa ladulla. Omat sukset olivat lämppäkierroksella niin tahmeat ettei varmasti koskaan ole luistanut niin huonosti. Onneksi Tuomaksen lainaama suksi luisti ja viiden kilometrin kisamatka oli juuri sopivan lyhyt meille. Päädyttiin kilpailussa jälleen neljänneksi, mutta tällä kertaa jätettiin taaksekin oikein mukavasti porukkaa!

© Auvo Kuusinen

© Auvo Kuusinen

Jarru päällä, vaikka ei pitäisi... © Auvo Kuusinen

 Molempien starttien jälkeen vähän jäi Boltin juoksu pyörimään mielessä. Tuntui ettei koira oikein antanut kaikkeaan. Jyväskylästä kotimatkalla Hennan kanssa mietittiin jo kaikki skeanaariot, että miten saan Boltin taas kulkemaan. Päätin pitää useamman päivän tauon kaikista vedoista ja aloittaa taas lyhyemmillä matkoilla. Onneksi heti tiistaina päästiin jo Kaisan hierontaan HauPairiin. Iso kivi vierähti sydämmeltä, koska kävi ilmi että Bolt on ollut todella jumissa etukropasta. Ei kivaa tietenkään, mutta huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon kuin motivaatio ongelmat! Viimeisimmästä hieronnasta oli vierähtänyt normaalia pidempi aika, ja kyllä sen huomasi koiran kropasta. Boltilla on tapana vetää vasemmassa laidassa, joka hiukan vetää koiraa jumiin. Erityisesti sen takia säännöllinen kehonhuolto tekee pojalle todella hyvää. Nyt hieronnan jälkeen Bolt on ollut todella rennon oloinen ja tuntuu juoksevan oikein letkeästi. Ollaan käyty seikkailemassa meren jäällä, jossa ollaan vältytty äkäisiltä espoolaisilta, eikä olla edes vielä tiputtu jäästä läpi. Minä hiihtelen rauhakseen ja Bolt juoksee vapaana. Vedetään vain silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Positiivista on että koira saadaan kyllä kuntoon, koska tukijoukot ovat niin huikeat! Kuski vaan on aavistuksen rampa jo toista viikkoa, kun molemmat polvet ottivat sen verran ikävästi osumaa kaatumisissa. Vasemman polven vanha vamma kipuilee ja oikeassa polvessa lievää turvotusta sekä nyt jo kovin vihertävä tennispallon kokoinen mustelma. Ja ettei päästäisi liian helpolla niin suksilla kaatuilut (ihan joka treeni mennään ainakin yhdessä mutkassa nurin...) ovat kiusanneet oikeaa olkapäätä. Ja äiti aina väitti että koirapyöräily on vaarallista. Enemmin tässä hiihtämisessä tarvitsisin sen kuplamuovin ympärilleni. Tai sitten voisi oikeasti opetella hiihtämään...

Ehkä pitäisi itsekin tehdä jotain siellä koiran perässä.... :D Kiitos Auvo Kuusinen jälleen upeista kuvista!

Not so Happy Birthday

Kesä on meille ollut aina hyvin pitkälti lomailua. Tänä kesänä hiukan aiempia vuosia vähemmän. Innostusta treeneihin on ollut kohtalaisesti ja nyt kun mahdollisuudet koiran kanssa yhdessä treenaamiseen on olleet hyvät jo ihan viileiden säiden ansiosta, niin onhan polkuja tullut tallattua vaikka kuinka paljon.

Ajatukset siintävät jo Puolan MM-kilpailuissa, ja fokus treeneissäkin on ollut hyvin peruskunto painotteinen. Salillakin olen käynyt satunnaisesti kun on viitsinyt, mutta lähinnä ollaan juostu, potkittu ja poljettu pitkin metsiä. Kesäkuu lomailtiin vanhassa lapsuuden kodissani keskellä metsää Boltin ja Pixelin kanssa kolmistaan. Lähes kaikki lenkit mentiin uudella hienolla maastopyörälläni!! koirien juostessa vapaana mukana (parasta terapiaa ikinä). Kävi meillä myös Boltin serkku Ykäkin yhden viikonlopun kyläilemässä.

Ykä, Popo, Koda ja Bolt

Nyt kaupungissa ollaan keskitytty uusien ja käyttökelpoisten maastoreittien etsimiseen lähialueilta. Upeita paikkoja on löydetty ja siinä samalla on kilometrejä kertynyt ihan mukavasti sekä minulle että koiralle. Aina eiliseen asti.

18.7. on Boltin syntymäpäivä. Tänä vuonna tuli mittariin kolme vuotta ja pitihän tätä saavutusta juhlistaa. Vapaapäivän kunniaksi ajettiin hieman kauemmaksi seikkailemaan ja lähdettiin valloittamaan uusia ja tutkimattomia polkuja. Tällä kertaa juosten kartta kädessä. Löysimme aivan loistavia reittejä, joissa pelkoa toisiin ihmisiin törmäämisestä ei pahemmin ollut. Kolme peuraa ja mustikoita löytyi kyllä matkan varrelta. Viiden kilometrin polkujuoksentelun jälkeen löysimme itsemme järvenrantaan, jossa pidimme taukoa. Bolt kahlaili rannassa ja minä nautin auringosta. Pian olikin aika jatkaa matkaa ja silloin huomasin veriset tassun jäljet takillani ja pitkin poikin kalliota. Boltin takatassusta anturoiden välistä pulppusi valtavasti verta. Pieni paniikki itselle päälle samantien. Auto on kaukana ja minusta ei ole Bolttia juoksuttamaan tai kantamaan niin kauas. Ensimmäisenä mieleen tulleista Väinö oli töissä ja Henna Tsekeissä. Onneksi työkaverini Otto ja hänen äitinsä lähtivät koiran pelastusoperaatioon!

Ensimmäisenä soitto Eläinlääkäriasema Animukseen, että päästäänkö sisään jos tullaan heti. Ensiapuna kiedoin juniormaajoukkue paitani Boltin käpälän ympärilleni ja kiiruhdimme noin kilometrin matkan lähimmälle tielle. Vartin verran odottelimme kyytiä, jonka jälkeen kaahailtiin ensin takaisin minun autolle, josta kaahasin Boltin kanssa suoraan Animukseen ja juosten sisään. Käytävät täyteen verta ja suoraan huoneeseen kartoittamaan tilannetta. Ihanat hoitajat paikkasivat pikaisesti vuodon tukkoon ja hyvin pian saimme myös eläinlääkärin paikalle kartoittamaan jatkoa. Haava oli syvä ja erittäin vaikeassa paikassa, joten Boltti nukutettiin jotta päästiin tutkimaan tarkemmin. Vuoto ei meinannut loppua millään ja koko operaatio oli erittäin verinen. Pääsin avustamaan eläinlääkäriä pitelemällä Boltin ommeltavaa tassua. Erittäin mielenkiintoista katseltavaa, mutta siinä ehkä kahden tikin jälkeen oma jännitys ja muutaman tunnin kestänyt stressitila yhdistettynä noin kuuden tunnin syömättömyyteen kävivät päälle ja minulta pimeni näkökenttä. Onneksi eläinlääkäri ja hoitaja olivat hyvin tilanteentasalla ja saivat napattua minut istumaan lattialle ennenkuin saatiin lisää tikattavaa. Vuoto saatiin loppumaan ja haava siistiksi. Rauhassa saatiin heräillä, jonka jälkeen suunnattiin kotiin. 

Sitä ei oikein tajuakkaan kuinka paljon tuollainen tilanne vaikuttaa omaan itseensä. Olin koko illan aivan zombi. Nälkäkin heräsi vasta sitten, kun sain veret pestyä omasta kropasta ja vaatteista. Bolttikin heräili liikkeelle päästyään aika nopeasti. Kulki koko illan sitten takakontissa että pystyin vahtimaan pojua tiiviisti. Yönkin nukuin vielä sohvalla mahdollisimman lähellä potilasta. Tänä aamuna riittääkin jo virtaa vähän liikaakin... Viikko kun pitäisi olla ottamatta käytännössä yhtään juoksu askelta :D

Hiukan oli erilainen synttäripäivä pojalla, ja astetta kalliimpi "synttärilahja". Onneksi on ihmisiä jotka auttavat hädän hetkellä <3 Jättimäinen kiitos kuuluu ehdottomasti Otolle ja hänen äidilleen sekä Animuksen ihanalle henkilökunnalle! Ammattitaitoista mutta samalla niin mukavaa henkilökuntaa ainakin minä odotan eläinlääkärikäynnillä ja juurikin sitä löytyy Animuksesta <3

On se niin rakas <3

Takapakkia

Reilu viikko Joensuun SM-viikonloppuun. Antibiootti kuuri, kuumetta ja olo aivan kamala. Pyörä varastettu. Kickbike pahasti mutkalla kaatumisen jäljiltä. Molemmat polvet enemmän tai vähemmän rikki. Luojan kiitos koira on onnellinen ja pirteä oma itsensä.

Viime viikkoihin on mahtunut kaikenlaista, joista suurin osa ei ole edistänyt tuleviin kilpailuihin valmistautumista. Treenit ovat jääneet vähälle, joten etumatkaa on kilpakumppaneille annettu. Tavoitteet ovat silti yhtä korkealla kuin aiemmin. Henkistä valmentautumista kisaa varten on tehty runsaasti ja syksyn pahin stressi aalto onkin saatu talttumaan.

Vapaana juoksee paljon. Ja kovaa juokseekin!

Boltin treenaus on ollut viime viikkoina se numero 1. ohjelmassa. Itse olen vältellyt hengästymistä ja lähinnä pyörinyt salilla tai sängyn pohjalla. Treenit koiran kanssa ovat rajoittuneet kickbiken selässä seisoskeluun. Koira kyllä vetää armottoman hyvin!

Ensimmäistä kertaa olen panostanut syksyn kisa kauteen oikean treeniohjelman muodossa. Joka viikolle suunniteltuna monipuolisesti treenejä, sekä koiralle että itselleni. Ohjelma on sinänsä toiminut hyvin ja treenien määrä on pysynyt hallinnassa sekä laatu riittävän monipuolisena. Hyvin ollaan pystytty pysymään myös aikataulussa, miinuksena tietysti tällä hetkellä päällä oleva ankara flunssa. Tavoitteena on parantua tässä viikon aikana mahdollisimman hyvään kuntoon, jotta kisaradalla pystyisin tekemään kaikkeni Boltin avuksi. Luotto koiraan on kova, omaan jaksamiseen ei tässä kuumehöyryissä niinkään.

Sairastelun ohessa olen ehtinyt metsästämään taas ison pinon uusia junioreita kilpailemaan, jotta Suomen juniorurheilijat pääsisivät myös kilpailemaan virallisista SM-mitaleista. Canicrossista puuttui yksi junior, kun projektiin lähdimme yhdessä kisajärjestäjän kanssa. Lopulta myös yhden koiran kärryluokkaan saatiin haalittua puuttuvat kaksi osallistujaa, sekä vielä yksi extra! Kuusi innokasta junioria starttaa siis kickbikeilla Joensuussa, joista jopa kolme ensikertalaisia! Yksi näistä ensikertalaisista on pikkuveljeni Niklas rakkaalla vanhus koiralla Kodalla! Niklas on porukan nuorin ja vetotreenejä tässä vaiheessa takana vasta yksi. Vielä on kuitenkin aikaa kokeilla ja oppia. Koira on ainakin pommin varma, ja Niklas ainakin tuplasti enemmän innoissaan kuin minä ensimmäiseen kisaani lähtiessä.

Minä ja Koda joskus silloin kun me aloitimme!

Viikonloppuna taas suunta ihastelemaan pieniä Boltti&Lotta palleroita! Pennut ovat tässä muutaman viikon aikana kasvaneet hurjasti ja pakko kyllä olla ylpeä näistä! Kaunis ja tasapainoinen pentue, josta kuulette varmasti lähiaikoina lisää! Samalla reissulla korjauttamaan / huoltamaan kickbike täyteen kisakuntoon ja keräämään viimehetken vinkit ennen jännää kisaviikkoa.

Pneumothorax

Blogissa ollut viimeviikkoina kovin hiljaista. Hiljaista on ollut myös treeni- ja koira- rintamalla, sekä elämässä yleensä.

Norjan reissulta kotiuduttiin sunnuntai iltana 6.3. Maanantai meni nukkuessa ja tiistaina 8.3. oli aika palata töihin. Hyvällä fiiliksellä takaisin arkeen. Töissä ehdin huhkia huimat kolmisen tuntia, kun alkoi tuntumaan ikävältä. Paheneva kipu oikeassa keuhkossa. Kuvittelin että vähän kramppaa, mutta soitin pomolle varuiksi. Kipu paheni jatkuvasti ja olin töissä yksin. Pari tuntia meni tekohymyä hymyillessä asiakkaille. Pomo pääsi tuuraamaan loppu illaksi. Ajattelin mennä kotiin lepäämään, ottamaan torkut ja katsomaan jos kipu loppuisi lepäämällä. Luojan kiitos käsky kävi sairaalanmäelle. Heti kahvilasta ulos päästyä kipu oli jo niin kova, että itku tuli. Jääräpäisenä kävelin kuitenkin kilometrin matkan hakemaan autoa. Siskoni Vera puhui koko matkan ajan puhelimessa kanssani. Kolme tuntia kivun alkamisesta pääsin vihdoin sairaalan ovista sisään.

Ilmoittautuessa kyyneleet valuivat taukoomatta. Sairaanhoitaja oli kuitenkin vähättelevällä asenteella, veikkasi flunssaa. Päivystys jonossa meinasi usko loppua siihen että saisiko kipuun ikinä helpotusta. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen lääkäri otti vastaan. Tämän jälkeen mentiinkin jo aika vauhdilla. Oikeasta keuhkosta oli hengitysäänet lähes kokonaan poissa. Pikaisesti juoksutettiin röntgeniin keuhkokuviin. Keuhkokuvien jälkeen en saanutkaan ottaa askeltakaan itse. Onneksi nielin ylpeyteni ja menin sairaalaan. Keskiviikko aamuna olisi voinut olla jo henki poissa. Tie vei vauhdilla kirurgin veitsen alle. Oikeassa keuhkossa oli ilmarinta.

Ensimmäinen huoli oli, että koska pääsisin kotiin. Seuraava oli, että koska saisi taas hiihtää. Vastaus oli karua kuultavaa. Viikonlopun SM-kilpailut saisi unohtaa, hiihtäminen tuskin onnistuisi koko loppu talvena ja koiralle tulisi selvittää hoitopaikka ainakin loppuviikoksi, mielellään koko kuukaudeksi. Vera pelasti koiran kotoa, ja vei Pixelin kaveriksi Helsinkiin. Henna haki auton sakkopaikalta säilöön. Näiden ihanien ansiosta sain myös kasan vaatteita ja muuta hyödyllistä! Myöhään yöllä minut siirrettiin Kirurgian vuodeosastolle. Yksin, tietämättä mitä oikein tapahtuisi yritin nukkua pahaa oloa pois. Kylkiluiden välistä kulki putki ja vieressä porisi pumppu, joka piti rikkinäistä keuhkoa kasassa. Huoneessa kävi hirveä kuhina koko yön ja kovat kivut estivät nukkumisen. Väsyneenä heti aamusta aloin selvittämään Kuhmon SM-kisan kohtaloa. Veralle selvisi kyydit kisapaikalle, Boltille toinen hiihtäjä ja viesti joukkueeseenkin saatiin korvaaja. Itse haaveilin vielä yleisöksi pääsystä, mutta lopulta senkin haaveen sai haudata. Tiistai illasta perjantai iltapäivään makoilin sairaalassa noin kolmen metrin liikkumasäteellä.

Roope tuurasi Bolttia, ettei ihan ilman koiraa tarvinnut elää.

Lauantai aamun jännäilin Boltin kilpailuja, mutta turhaan! Reipas pieni mies kiskoi Kirsi Immosen kanssa tulokseksi SM pronssia, vaikka koiran koko maailma oli myllätty ympäri muutaman päivän sisään. Suoritus oli kuuleman mukaan Boltille tyypillinen, eli oikein loistava! Kisajännittelyiden jälkeen, alkoi itsellä taas olo huonontumaan hurjasti. Ajattelin käväistä pikaisesti päivystyksessä, mutta reissu venyi sunnuntai aamuun asti. Ilmarinta oli uusiutunut lievänä. Enää ei tarvinnut leikata uudestaan, mutta sängystä ei pahemmin saanut liikkua ja kontrollikuvia napsittiin keuhkosta tiuhaan. Koko seuraava viikko kuluikin pitkälti sängystä käsin. Noin joka toinen päivä piti ravata kuvattavana. Muutaman päivän vietin Veran ja Boltin kanssa Helsingissä. Pikku mies oli niin onnellinen kun pääsi kainaloon nukkumaan! Otettiin Helsingin vierailut hyötykäyttöön ja käytiin Boltin kanssa luustokuvissa. Kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä, nyt jännäillään vielä tuloksia. Bolt jäi Veran luokse vielä viikoksi, ja minä palasin Hyvinkäälle keräilemään vielä voimia.

Ylpeät mitalistit!

Suhteellisen saamaton olo on ollut kolmen viikon sairasloman aikana. Makoilua, netflixiä ja paljon ruokaa. Kelit huutavat juoksemaan. Kunto on kuitenkin romahtanut aikalailla, ja muutenkin treenit aloitetaan käytännössä alusta. Uusiutumisriski on suuri, mutta sitä ei nyt saa alkaa pelkäämään. Luvassa on jännääkin jännenpi kevät kisakausi, kun lähdetään Boltin kanssa kokeilemaan siipiämme pyöräilyssä sekä kickbikessa. Pitäisi tehdä päätös, kummasta tulisi se "meidän laji".

Tänään päästiin jo kolmen tunnin suoseikkailulle!

Urheilija ei tervettä päivää näe

Tällä kertaa minä olen ehjä. Koira ei.

Viime viikon perjantaina, iltalenkiltä, juuri kotiovella Koda oli livahtanut karkuun lenkillä olleelta iskältäni. Boltin paras kamu lähti karkuun, joten ipana syöksyi perään. Itse olin sisällä, kuulin iskän huudon, ja automaattisena reaktiona syöksyin ulos. Heti ovelta huusin Bolttia. Vilahdus pimeässä, tien suunnalta. Ensin Bolt pinkaisee pirteänä takaisin, Koda kipittää perässä häpeilevän näköisenä. Kodan olemus säikäytti pahasti. Koira joka ei ikinä tule kutsusta, jos vapaaksi pääsee, tuli luokse. Heti sisään päästyä tutkin Kodan jokaista karvaa myöten. Mitään ei näkynyt, koira kunnossa. HUH! Siirryin rapsuttelemaan Bolttia. Ja pian olikin kädet veressä.

Boltin toinen kylki oli aivan mudassa. Toinen kyynerpää auki. Syvä, iso ja repaleinen haava vuosi reippaasti. Oli selvää, että eläinlääkärireissu tulisi. Suihkuttelin Boltin puhtaaksi mudasta, ja koko koiran oikea kylki oli täynnä pieniä naarmuja siellä täällä. Kauhukuvat kolarista auton kanssa tulvi mieleen. Itse olin elämäni ehkä toiseksi pahimmassa shokissa, joka tarttui nopeasti koiraan. Takki niskaan koiralle ja suunta lekuriin. Onneksi päivystävä eläinlääkäri löytyi 3km päästä!

Pieni potilas <3

Uskottava paketti :D

 Bolt punnittiin (30,8kg ennen ruokailua) ja rauhoitettiin (olisi ollut suunnattoman hupaisaa, jos ei olisi pelottanut mitä löytyy). Nukkuvaa Bolttia oli helppo tutkia, ja haavan pääsi näkemään nyt hyvässä valossa. Luu näkyi, luussa näkyi naarmu (tms). Ell yritti puhdistaa haavaa kaikesta savesta, mutta turhaan. Haava oli niin likainen ja repaleinen, ettei uskallettu tikata. Mahdollisimman tarkka puhdistus ja antibiootti kuuri olivat ratkaisu. Ja ne jatkuvat edelleen päivittäin.

Bolt on esimerkillinen potilas. Haavan puhdistus on helppoa ja potilas nauttii sängyssä makoilusta. Kauluri ei ole kiva kaveri kun pieni ei mahdu sen kanssa sängyn alle ja häkistäkin ulos pääsy on vaikeaa. Sivuoireina haavalle on alkanut tulla valtaisaa ylienergisyyttä. Bolt on aivan sekoamispisteessä, kun ei pääse liikkumaan. Muutama lyhyt lenkki päivässä, jolloin saa juosta, mutta muuten sisällä eristyksissä kavereista. Eilen käväistiin hiukan seikkailemassa 5km suolenkillä, jolloin pääsi purkamaan pahimmat virrat, mutta täytyy kyllä toivoa, että haava paranisi nopeasti, ettei koira ehdi menettää viimeisiäkin järjen rippeitä...

Sukkahousut jalassa, ettei pääsis haavaan käsiksi...

Ja olisihan se kiva päästä tästä takaiskusta huolimatta vielä sinne SM-kilpailuihin, jotka edelleen lähestyvät kovaa kyytiä. Ja myös treenata ennen sitä :) Tosin itsehän olen löytänyt kadonneen motivaationi viimein ja hitsi että tuntuu hyvältä treenata taas kovaa!!

Uusin villitys on salilla käynti! Nautin!!

Tänään on hyvä päivä!

Vihdoin! Vihdoin se päättyi! Nimittäin liikuntakielto.

Nyt noin kolme kuukautta toipilaana kärsineenä, ei voi paljon parempaa tunnetta olla kuin se kun saa vetää urheilukamat päälle ihan tositoimia varten. Heti alkajaisiksi oli pakko päästä siis lenkille. Juoksu kamat niskaan  (koska muuhun ei tällä hetkellä täällä etelässä pysty...) ja menoksi! Lenkki kesti huimat 30min (siis se pätkä minkä juoksin (yritin juosta..)) Kuitenkin kaikki polut, pururadat ja latupohjat olivat aivan peili jäässä. Juokseminen muistuttikin enemmän nuoralla kävelyä kuin treenaamista. Päädyttiin kiipeämään läheisen laskettelukeskuksen eli Hyvinkään Sveitsin huipulle. Mukana oli tottakai vauhtikaksikko Koda ja Bolt.

Tästä tilasta on nyt aikaa 3kk ja 2päivää

 Koirilla oli kivaa, tapansa mukaisesti, mutta erityisesti silloin kun vahingossa eksyttiin rinteeseen. Pikainen poistuminen vähin äänin ja suunta takaisin kotiin. Koda sai vetää ja kyllä huomasi että pojulla oli ollut myös ikävä kovaa menemistä. Bolt juoksi tavalliseen tapaan vapaana. Pentu juoksee jo oikein kovaa, ja on jo niin iso että viikottaisia vetotreenejä lyhyillä matkoilla (n.100m) voisi hyvinkin tehdä. Ollaan kuitenkin sattuneista syistä hiukan "jäljessä" tässä treenaamisessa, mutta näyttää tuo vapaana juokseminenkin toimivan loistavasti. Bolt osaa nauttia täysillä menemisestä ja rakastaa kun saa mennä porukan edellä. Vapaana juostessa ollaan pystytty hyvin myös opettelemaan vetokoiran peruskäskyjä. Oikea, vasen, eteen, mene, odota ja ohi ovat enemmän ja vähemmän tuttuja. Hyvä koira kasvamassa!

 

SM-kilpailut lähenee kovaa kyytiä, mutta vielä kovempaa lähenee kirjoitukset. Lukemis projekti on työn alla, mutta kiinnostus 12vuoden koulunkäynnin jälkeen ei ole mikään valtavin. Mahdollisimman hyviä arvosanoja tavoitellaan siitä huolimatta, jottei tuossa pöydällä odotteleva lakki jää käyttämättä :)

lkssu Steele 6kk

Tänään oli siis se päivä kun vauhti hirviö täytti puoli vuotta!

Vekara on jo isopoika!

Puolivuotias Bolt on:

• Täynnä energiaa 
• Aina menossa neljä tassua ilmassa
• Taitava nenän käyttäjä
• Jääräpäinen
• Hyväkäytöksinen (halutessaan)
• Sisäsiisti
• Fiksu
• Erittäin rakastava
• Taitava
• Nopea
• Painava (6.1.2015 23kg)
• ISO (18.1.2015 62cm)
• Kuolaava
• Suursyömäri (opiskelijan kuukauden ruokabudjetti koostuu pääosin Boltin sapuskoista)
• Herkkusuu
• Kenkäexpertti (kahdet mennyt tällä viikolla)
• Kaikkien kaveri
• Show mies

 Bolt kasvaa ja kehittyy valtavalla tahdilla ja liikunnan tarve kasvaa siinä samalla. Viimeisen reilun kuukauden on Boltille ja Kodalle täytynyt keksiä vaihtoehtoista liikuntaa paljon oman jalkavamman takia. Joulukuussa alkanut liikuntakielto murtuneen sääriluun takia jatkuu vielä helmikuun loppuun. Yhdellä pertsahiihto lenkillä ollaan poikien kanssa päästy käymään. Koda oli onnensa kukkuloilla päästessään vetämään! Bolt juoksi kolmen kilometrin lenkin mukana, pääosin kaukana edellä, kun ei vanhuksen vetovoima yhdistettynä minun epämääräiseen perinteisen tyyliin riittänyt kuin vain 11km/h keskinopeuteen. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa! Näitä treenejäkään ei valitettavasti päästä enää tekemään latuverkoston takia. Kaikki ulkoilureitit on ihmishiihtäjien käytössä, joten meillä ei laduille asiaa ole.

Boltin valtavaa energia määrää on tuhottu hankipeuhaamisella, namien etsimis harjoituksilla ja perus tottelevaisuudella. Poika on oppinut vihdoin kulkemaan hihnassa kauniisti (ellei jokin valtavan ihanaakin ihanampi yllätys poikkea tielle). Pääosin kulkee kaikki lenkit edelleen vapaana ja luoksetulo on vahva (vaikka pientä kapinointia havaittavissa silloin tällöin, tulee kuitenkin aina luokse, vaikka välillä muutaman mutkan kautta).

Boltissa on potentiaalia vetoon aivan valtavasti! Kahdet vetokokeilut ollaan tehty, ja molemmat menivät loistavasti. Ensimmäisellä kerralla kiskoi minua potkukelkalla. Hiukan ihmetteli alkuun mutta kun tajusi mistä oli kyse niin kovaa mentiin. Toinen kerta oli lyhyt pyrähdys juosten, meni vielä paremmin. Joka kerta kun puen Kodalle valjaita on Bolt tunkemassa väliin, hänkin haluaisi jo niin kovasti! Ja niin haluaisin minäkin, tosin nyt pitää hetki vielä odotella ja sitten mennään :)

Seuraavat viikot kuluvat tiukasti opiskellessa, työnhaussa ja perus elämän pyörittämisessä. Talven kisat jäävät minun osalta kokonaan väliin, ohkolassa saatan piipahtaa katsomassa. Keväällä startataan Kodan kanssa taas uudella innolla, ja syksyllä on Boltin vuoro!

Sylikokoa vieläkin <3

Totuuden hetki ja nuoruuden riemua!

Heipsan taas!

Jälleen on ollut aika palailla arkeen kisailureissun jäljiltä. Arkeemme on kuulunut paljon kävelylenkkejä Etelä-Suomeen yllättäen saapuneen talven ansiosta sekä paljon loikoilua kotona, myös koulukiireet painavat päälle hurjaa tahtia. Puolassa saadun polvivamman tilanteen selvittely on vienyt myös runsaasti tunteja vuorokaudesta. Keskiviikkona olinkin vihdoin ja viimein magneettikuvauksessa, ja tulos yllätti vähän kaikki, pahiten ehkä itseni.

Helsingin Munkkivuoren Dextrassa kömmin kuvausputkeen luottavaisin mielin: jalka oli tuntunut jo päiviä hyvältä, vain liukkaan kelin epätasapainoilu oli aiheuttanut turhia vääntyilyitä jotka tuntuivat ikävältä. Kävely oli jo normaalia ja portaissakin uskalsi jo mennä ns. normaalilla tyylillä. Kuvauksen jälkeen suoraan yhdelle Suomen olympiajoukkueen ortopedeistä tuloksia kuulemaan. Siteet kaikki ehjät! Kierukassa vain pieni repeämä, joka tulee paranemaan helposti, ei vaadi erityisempää hoitoa. Mutta sitten... Sääriluun päädyssä on murtuma! Puolalaisten lääkäreiden vahvasta vakuuttelusta huolimatta oli pieni lohkeamamurtuma päässyt täräyksessä syntymään. Näin myös itse kuvan polvesta ja näytti kuin luusta olisi leikattu pieni palanen pois, ja jätetty se omalle paikalleen odottelemaan. Hoidoksi rauhallista elämää vähintään tammikuun puoleenväliin saakka jolloin tt-kuvaus sekä kontrollikäynti. Saan kävellä! Ja hiihtää perinteistä sekä polkea kuntopyörää ja käydä salilla. Enkä pahemmin muuta. Taitaa tämän talven kisaamiset jäädä aika vähälle.

Ja vielä näin hilpeän päivityksen lopuksi ottakaa muutama talvinen kuva vauhtihirviöistä!

Valmistautukaa törmäykseen, maailman nopein Bolt tulee!

Dinosaurus

Komeissa maisemissa saa pojat peuhata.

Ihan ei kuvaaja ehtinyt tarkentamaan :P

Mitäköhän lie oli puussa ;)

Kuvat kahdelta eri viikonlopulta meidän omalta talviselta leikkikentältä :)
Jokainen kuva on myös ihan minun itseni ottama!