Tavoite saavutettu - koirahiihdon SM 2016

Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten, kun päätös saksanseisojan pennusta lyötiin lukkoon, asetin itselleni tavoitteen. Tavoitteena oli että nyt kun siihen koiraan panostetaan, niin panostetaan sitten täysillä. Heti kisa-iän täyttyessä kisataan. Ja kisataan tosissaan! Ja niinhän me tehtiin!

Alusta asti oli selvää että se olisi juurikin Bolt!

Bolt täytti kaikki odotukset, ja ylittikin ne, tänä viikonloppuna Tervolassa käydyissä koirahiihdon Suomenmestaruus kilpailuissa! Useamman päivän vääntämisen jälkeen olimme saaneet kasaan junioreille virallisen SM arvon, joten tavoitteena oli tietenkin virallinen SM-mitali. Tottakai haaveiltiin kirkkaimmasta mutta realistiset tavoitteet olivat hopeisessa. Kilpailtiinhan samassa luokassa poikien kanssa.

Kilpailu päivästä ei jännitystä puuttunut! Erehdyksessä hiukan ylijuottoa koiralle - pissaa tuli litra tolkulla. Pieni äksidentti, kun innokas vetokoira söi autosta luvattomia asioita juuri ennen starttia - otti päähän. Kauhun hetkiä kun super innokas vetokoira nykäisee pannan pois päästä ja ampaisee ladulle minuutin edelle lähteneen perään - luoksetulokäskyn testausta tositilanteessa. Luojan kiitos tuli takaisin, kuitenkin niin viimetipassa että lähtö oli hyvinkin lentävä - koira vyöhön, viivalle ja menoks! Itsellä pulssi noin tuhat ensimmäiseen mäkeen saapuessa.

Toiselle kierrokselle kääntyminen

Toisessa mäessä, siinä kisan isoimmassa nähtiin jo vilaus Hennasta ja Vitosta! Innoissaan painettiin tuhatta ja sataa mäki ylös, joka hiukan kadutti mäen päällä. Happi oli kohtalaisen vähissä. Radan tasaisempia osuuksia mentiin aika pitkälti Boltin tahdilla, minä tulin jalkavoimilla perässä itseäni samalla keräillen. Seuraava vilaus Hennasta saatiin ensimmäisen kierroksen loppupuolella. Tästä sai kivaa draivia omaan hiihtämiseen. Kolmas kohtaaminen oli ladun mennessä vastakkain, vain aita välissä. Boltin kanssa laskettelimme kohti "stadion kierrosta" ja Henna & Vito olivat juuri poistumasta sieltä. Ilme Hennan kasvoilla oli korvaamaton ja minunkin korviini kuului hämmästynyt lausahdus "mitäs hel*ettiä". Oltiin vissiin painettu aika kovaa !! Stadion kierros jännitti hiukan, vaikka Boltin kanssa oltiin paljon harjoiteltu toiselle kierrokselle lähtöä. Ja turhaan jännitin. Pieni mies lähti tykkinä uudelle kierrokselle! Hiukan mäessä jäi ihmettelemään vastaan tulevaa Tuomasta, ja siinä samalla ehti muutaman haukun luntakin napata. Isossa mäessä näin jälleen Hennan selän edessäni. Selvää oli, että oltiin saavutettu! Ja suhteellisen hyvinkin! Mäki kuitenkin oli rankka, ja vauhti meinasi tyssätä. Tuomas tuli kuitenkin vauhdilla perästä, joten pakkohan sitä oli jostain repiä sitä vauhtia. Viimeisen mäen päällä ennen maalia Tuomas sujahti ohi. Saatiin Boltin kanssa hyvä peesi maaliin, kun en kauhean pitkää etumatkaa uskaltanut Tuomakselle antaa, etten siinä samalla luovuttaisi mitaliani muille tytöille. Maaliin tultiin aivan perätysten, hyvällä vauhdilla! Ja Bolt oli kuin ei olisi koskaan juossutkaan, vaikkakin lumi tuntui maistuvan. Lindaa ei näkynyt missään. Nyt jännitti enää minkä värinen mitali olisi meidän!?

Tulokset saapuivat ja biletys alkoi! Superkoira kiidätti meidät SM-hopealle selvällä erolla kolmoseen!! Tuomas voitti minuutilla ja sekunnilla, me toisia ajalla 18min 17sek (matka 8km), Henna ja Vito kolmansina meistä 28sek perässä! Linda oli neljäs ja Vera sinnitteli lainakoiran (joka vaihtui vielä kisaa edeltävänä yönä) kanssa maaliin ja viidenneksi. Kisasta jäi loistavaakin loistavampi fiilis! Niin sanottu taistelu voitto! Tähän tulokseen päästiin taistelemalla nuori koira, nuoren kouluttajan käsissä kisavalmiiksi puolessatoista vuodessa, haalimalla tarpeeksi kisaajia SM-arvoon, maksamalla satoja euroja kisaan päästäkseen. Isoin taistelu kaikista oli kuitenkin syvästä motivaatio kuopasta kapuaminen. Jalan murtuminen reilu vuosi sitten ja siitä seurannut melkein 4kk liikkumattomuus ajoi minut säälittävän surkeaan kuntoon ja hävisi siinä samalla motivaatio treenata. Nyt ei ole enään sitä ongelmaa, ja toivottavasti ei tulekkaan!

Juniorteam!

Kisojen lisäksi viikonloppu koostui pyöreästi noin 1745 ajokilometristä erittäin vaihtelevassa säässä. Lunta tuli isoina rätteinä, tiheänä tuiskuna, aurinko paistoi ja vettä satoi. Luojan kiitos ei tarvinnut yksin selviytyä tästä urakasta! Ihanaakin ihanampi apukuski taisi ajaa lopulta suurimman osan. Kotimatkaksi saatiin oma puheradio takapenkille papattamaan, kun Vera matkasi kotiinpäin junan sijaan meidän kyydillä. Yöpymispaikatkin löytyi useampien sukulaisten ja tuttujen kautta. Roskaruokaa tuli syötyä koko vuoden tarpeiksi, mutta myös erinomaista ravintolaruokaa Rovaniemen Scandic hotellissa! Ja ehdittiin me käväistä katsastamassa myös pulkkaluokkien SM-kilpailut Ounasvaaralla. Perjantai iltana klo 18.30 oli startti ja seikkailu päättyi tänään maanantaina klo 15. Paljon sitä ehtii yhdessä viikonlopussa :)

Haluan vielä kiittää tavoitteeseeni pääsystä Samppa Nissistä jälleen tästä uskomattomasta koirasta!, Heliä Boltin eläinlääkäri toimista, Hyvinkään Stadiumin poikia täydellisestä suksihuollosta, omaa rakasta työpaikkaani Robert's Coffeeta joustavuudesta ja kaikesta siitä teestä jota olen juonut flunssan karkoituksena ennen kisoja, SiMPeKiä ja UVUa sekä JuniorSleddogsport from Finland teamia,  Väinöä pitkistä hermoista kun jaksoi mun ja hullun kanssa matkata sekä kaikista eniten Veraa! Siskoani joka lähti kolmen päivän varoitusajalla toiselle puolelle Suomea kisaamaan (matkusti junalla, nukkuen sen lattialla la-su yönä), jotta Suomen juniorit saisivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahiihto luokkaan virallisen SM-arvon. On tää hienoa !!