perjantai 30. lokakuuta 2015

Iso musta on poissa.

Tämän postauksen ei pitänyt tulla vielä moneen vuoteen. Ei kenenkään meidän koirista osalta. Eikä etenkään elämänsä kunnossa olleen viisivuotiaan kohdalta.

Meidän perheen ihana nallekarhu nukkui pois keskiviikkona 28.10.2015. Aivan liian nuorena, aivan liian yllättävästi. Suurempaa diagnoosia siitä mikä Falconin vei, en ala tekemään. Sairaus, joka romautti kaiken alle viikossa.


 Vielä alle vuosi sitten voitimme SM-hopeaa junioreiden kickbike luokassa. Vielä alle kuukausi sitten Falcon starttasi SM-kisoissa ja teki loisto aikoja. Vain viikko sitten suunnittelimme tulevan talven kilpailuita, joihin Falconin piti lähteä kanssani. Kaksi päivää sitten halasin rakastani viimeisen kerran.

Falcon oli vanhempieni koira, mutta siinä samalla koko perheen koira. Falcon oli laumamme kiistaton pomo, joka piti lauman ruodussa. Falcon oli muisto perheemme ensimmäisestä yhteisestä koirasta Rommista. Falcon oli se koira joka opetti minulle ja Veralle millaista on, kun talossa on pentu. Falcon opetti minut rakastamaan vauhtia ylikaiken. Falconin ansiosta rakastuin valjakkourheiluun! Ilman Falconia en olisi koskaan päässyt maajoukkueeseen. Falconin myötä tavoitteet kasvoivat isoimmiksi kuin mitä olisin koskaan Kodan kanssa voinut edes haaveilla. Falconin kanssa olen oppinut iloitsemaan voitosta ja kestämään häviön. On ollut suuri etuoikeus päästä kilpailemaan Falconin kanssa monta vuotta ahkerasti. Yhdessä olemme yllättäneet ihmisiä ja ylittäneet itsemme.

Falcon ja meidän yhteinen rakkaus valjakkourheiluun on syy miksi ylipäätään perustin tämän blogin.

Blogin banneri talvi 2014
Blogin banneri kesä 2014
Blogin banneri talvi 2015
 Tuntuu pahalta lisätä Falconin oman sivun syntymäpäivän alle kuolinpäivä. Etenkin kun syntymäpäivä on vieläkin hyvässä muistissa. Muistan ikuisesti sen kuinka tiesin alusta asti kuinka juurikin tämä olisi se meidän pentu. Meidän Falcon!


Huomenna on pyhäinpäivä. Huomenna sytytän kynttilän ihanalle Topille, rakkaalle Rommille ja ennen kaikkea Falconille, joka teki kaiken suurella sydämellä.

2 kommenttia: