Urheilija ei tervettä päivää näe

Tällä kertaa minä olen ehjä. Koira ei.

Viime viikon perjantaina, iltalenkiltä, juuri kotiovella Koda oli livahtanut karkuun lenkillä olleelta iskältäni. Boltin paras kamu lähti karkuun, joten ipana syöksyi perään. Itse olin sisällä, kuulin iskän huudon, ja automaattisena reaktiona syöksyin ulos. Heti ovelta huusin Bolttia. Vilahdus pimeässä, tien suunnalta. Ensin Bolt pinkaisee pirteänä takaisin, Koda kipittää perässä häpeilevän näköisenä. Kodan olemus säikäytti pahasti. Koira joka ei ikinä tule kutsusta, jos vapaaksi pääsee, tuli luokse. Heti sisään päästyä tutkin Kodan jokaista karvaa myöten. Mitään ei näkynyt, koira kunnossa. HUH! Siirryin rapsuttelemaan Bolttia. Ja pian olikin kädet veressä.

Boltin toinen kylki oli aivan mudassa. Toinen kyynerpää auki. Syvä, iso ja repaleinen haava vuosi reippaasti. Oli selvää, että eläinlääkärireissu tulisi. Suihkuttelin Boltin puhtaaksi mudasta, ja koko koiran oikea kylki oli täynnä pieniä naarmuja siellä täällä. Kauhukuvat kolarista auton kanssa tulvi mieleen. Itse olin elämäni ehkä toiseksi pahimmassa shokissa, joka tarttui nopeasti koiraan. Takki niskaan koiralle ja suunta lekuriin. Onneksi päivystävä eläinlääkäri löytyi 3km päästä!

Pieni potilas <3

Uskottava paketti :D

 Bolt punnittiin (30,8kg ennen ruokailua) ja rauhoitettiin (olisi ollut suunnattoman hupaisaa, jos ei olisi pelottanut mitä löytyy). Nukkuvaa Bolttia oli helppo tutkia, ja haavan pääsi näkemään nyt hyvässä valossa. Luu näkyi, luussa näkyi naarmu (tms). Ell yritti puhdistaa haavaa kaikesta savesta, mutta turhaan. Haava oli niin likainen ja repaleinen, ettei uskallettu tikata. Mahdollisimman tarkka puhdistus ja antibiootti kuuri olivat ratkaisu. Ja ne jatkuvat edelleen päivittäin.

Bolt on esimerkillinen potilas. Haavan puhdistus on helppoa ja potilas nauttii sängyssä makoilusta. Kauluri ei ole kiva kaveri kun pieni ei mahdu sen kanssa sängyn alle ja häkistäkin ulos pääsy on vaikeaa. Sivuoireina haavalle on alkanut tulla valtaisaa ylienergisyyttä. Bolt on aivan sekoamispisteessä, kun ei pääse liikkumaan. Muutama lyhyt lenkki päivässä, jolloin saa juosta, mutta muuten sisällä eristyksissä kavereista. Eilen käväistiin hiukan seikkailemassa 5km suolenkillä, jolloin pääsi purkamaan pahimmat virrat, mutta täytyy kyllä toivoa, että haava paranisi nopeasti, ettei koira ehdi menettää viimeisiäkin järjen rippeitä...

Sukkahousut jalassa, ettei pääsis haavaan käsiksi...

Ja olisihan se kiva päästä tästä takaiskusta huolimatta vielä sinne SM-kilpailuihin, jotka edelleen lähestyvät kovaa kyytiä. Ja myös treenata ennen sitä :) Tosin itsehän olen löytänyt kadonneen motivaationi viimein ja hitsi että tuntuu hyvältä treenata taas kovaa!!

Uusin villitys on salilla käynti! Nautin!!