European championships 2016, Savalen Norway

Meidän kauden pääkisa. Ja jännitys sen mukainen.

Paljon olisi kerrottavaa kisapaikalle pääsystä ja kaikesta matkaamisesta, mutta jätetään ne nyt toiseen kertaan. Itse kilpailuhan tässä se kiinnostava osa on! Perjantaina 4.3. oli meidän ensimmäinen kilpailupäivä koirahiihdon naruluokissa.

Friday 4.3. Skijoring

Startti kello 10.03:30. Aamu aloitettiin kello seitsemältä juotolla, aamulenkillä ja aamupalalla (tämä vain minulle). Yö oli juostu pihalla ripaskalla kun Boltti päätti heittää mahan ympäri täydellisen loistavaan aikaan. Aamupalalla jännitti hurjasti, mutta väkisin tungin sapuskaa naamariin ettei kävisi kuin torstain lämppäkierroksilla, kun tajunnan lähtö oli lähellä ruuan ja unen puutteen vuoksi. Aamupalan jälkeen Boltin tassujen rasvaaminen ja itselle kaikki kisavälineet valmiiksi. Lähtöalueella lähpöä itselle ja koiralle sekä suksien testaus. Saara Loukkolan lainaamat kisasukset olivat huikean hyvät! Luisto täydellinen ja muutenkin tuntui ihan lentävän nuilla omiin verrattuna. Taitaa mennä omat sukset vaihtoon aika pian Suomeen pääsyn jälkeen. Lähtö läheni ja jännitys tiivistyi. Boltti oli kuitenkin elementissään ja leikki rauhallisen tyytyväisenä hangesta löytämällään lapasella!

Lähtöviivalla jännitys oli kadonnut ja tilalle ilmestyi jäätävä päättäväisyys! Tänne asti tultu niin nyt kiskotaan itsestämme kaikki. Lähtö oli hyvä ja kovaa mentiin heti alusta saakka. Alun jyrkät alamäet hirvitti, ettei poika juoksisi itseltään jalkoja alta. Kauniisti pinkoi kuitenkin ja suhteellisen suorilla suksilla sai itse perässä tulla. Kisan ensimmäiseen isoon mäkeen lähtiessä oli Sigve ladun varressa huutelemassa aikoja, ilmeisesti norjalaisille, mutta ehti siinä vinkata että ollaan saavutettu edelle lähtenyttä Eiraa. Kivaa draivia sai mäkeen. Hetken päästä nähtiinkin Eira jo edellä, ja pikkuhiljaa tuli selkä lähemmäs.

Toiselle kierrokselle kääntyminen oli kuin suoraan oppikirjasta! Vasen käskyn jälkeen ei edes vilkaissut maaliin vievälle baanalle. Takaa alkoi näkymään pikkuhiljaa myös perään lähtenyt Stine koirineen, ja yllättäen rinnalle pölähti poikien Alexei Burashov. Siisti ohitus isoimman alamäen päätteeksi, ja kiva veturi eteen ylämäkeen lähtiessä. Vetoapua ei kuitenkaan saanut mitenkään erityisen pitkään, kun jäätiin vauhdilla jälkeen. Isot mäet olivat suhteellisen tuskallisia, kun Bolt alkoi väsymään ja kipitti ravilla ylös. Hapotus jaloissa oli vielä siedettävissä, mutta keuhkot olivat revetä. En uskonut ennen kisoja että 700m korkeammalla sijaitseva kisapaikka vaikuttaisi hapen saantiin, mutta nyt uskon. Nousuista kuitenkin selvittiin, kuten myös hurjista s-mutkista vauhdikkaissa alamäissä. Lindan ja Isan ohi huitastiin siististi ja nopeasti. Eiran selkä oli lähempänä kuin olin ajatellutkaan! Reilu kilometri ennen maalia ohitettiin. Ohitukseen kului tuskallisen paljon aikaa, kun kapea latu esti kaiken hiihtämisen paitsi tasatyönnöt, eikä Eira hidastanut tippaakaan. Viimeisiin mäkiin päästiin kuitenkin irtoamaan hyvin. Vielä viimeiset vaikeudet ilmeni siinä kun Bolt olisi kovin mielellään kiertänyt kolmannen kierroksen. Maaliin kuitenkin päästiin, vaikka maalisuoralla Boltin kokemattomuus näkyi kevyenä himmailuna. Paljon ihmisiä ja meteliä, niin vähemmästäkin hämmentyy nuori koira.

©Per Roger Bekken

Maalissa oli loistava fiilis! Ainakin yksi norjalainen oli jäänyt taakse, eikä kukaan tullut ohi! Kuuluttaja pilasi kuitenkin fiiliksen ilmoittamalla sijoitukseksemme kuudennen sijan. Kuvittelin tuollaisella suorituksella parempaa. Paperilla nähtynä tulos oli kuitenkin oikein toivoa antava! Kärjestä jäätiin vain 56sekuntia ja ykköseksi sijoittunut Julie Thue Holte oli aivan ylivoimainen, joten hopea ja pronssi sijat jäivät todella vain 27 & 23 sekunnin päähän. Koira täysissä voimissa ja normaalilla hapen määrällä voisi tuosta muutama sekuntti kadota välistä. Tavoitteenani oli olla paras suomalainen luokassamme, tästä kuitenkin jäin harmittavat 9 sekunttia. Ronja Linna hiihti upean hiihdon vain hiukan Bolttia vanhemmalla Kähyllä ja sijoittui neljänneksi. Vaikka tavoitteeseeni en päässyt, olen tyytyväinen. Oma hiihtotekniikka ei ole vieläkään sillä tasolla kuin pitäisi. Etenkin wasperin kanssa oli ongelmia kisassa. Ronja on kuitenkin ihan kilpahiihtäjä itsekin.

Perjantain loppupäivä meni palautellessa ja muita suomalaisia kannustaessa! Upeita suorituksia, mahtavia koiria ja paljon hauskoja juttuja ihanien ihmisten kanssa. Suoritusten jälkeen piti punnita lauantain kisaa varten koira ja pulkka, kun kisasuorituksena olisi yhditetyn kisan vuoro. Boltin maha ei vieläkään toiminut kunnolla, ja se näkyi koiran painossa. 29,2 oli lopullinen tulos, ja se on kyllä hirvittävän vähän. Positiivisena juttuna siinä oli, että poika sai kevyen pulkan peräänsä. Vain 20,5 kiloa extra painoa mukaan. Minä ja pulkka painoimme kisassa yhteensä normaalipainoisen ihmisen verran.

Saturday 5.3. Combined

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja täynnä jännitystä. Koko perjantai illan olin vakuutellut kuinka ei jännittänyt yhtään. Ei ollut mahdollisuuksia sijoittua joten miksi jännittää. Jännitys kohdistuikin lähinnä hengissä selviytymiseen. Aikamoista ruuhkaa oli miesten ja naisten kisoissa. Junnu tyttöjä starttaisi onneksi vain yhdeksän, mutta kyllä siihenkin määrään kolareita mahtuisi. Suomalaiset pärjäsivät upeasti aikuisissa! Vesa-Pekka Jurvelin nappasi miehissä EM-pronssia ja Maija Nivala naisissa EM-kultaa. Boltin veli Spence starttasi ja pääsi hienolla suorituksella maaliin ja sijoittui kymmenenneksi.

© Kauko Ruokolainen

Lähtöpaikkani oli porukan keskellä. Viereisissä lähtökarsinoissa Nora Berglund Ruotsista ja Oda Foss Almqvist Norjasta. Suomen joukkueenjohtaja Eeva Äijälä tuli auttamaan lähdössä. Bolt oli aivan täpinöissään ja huuto sen mukainen. Itse olin todennäköisesti samanvärinen kuin ympäröivä lumi. Pelotti.

Porukan takana oikealla! Turvassa ruuhkilta :D © Per Sverre Simonsen

© Per Sverre Simonsen

Startin tullessa tuntui kuin olisin jäänyt seisomaan paikoilleni vaikka Boltti kiskoi minkä jaksoi. Lähtönopeus oli karmaiseva. Jäätiin suosiolla pois pahimmasta rysästä, ja ihan hyvä päätös oli. Heti ensimmäisessä mutkassa yksi kilpailija ajautui ulos radalta - juuri ja juuri onnistuttiin väistämään. Toisen mäen päällä meni nurin kaksi tyttöä - nämäkin vältettiin. Isoon nousuun lähtiessä olimme kivunneet vahingossa jo viidensiksi. Ruuhkaa oli edelleen ympärillä, ja yksi kilpakumppaneista tuli ohi niin iholta, että huitaisi meiltä pulkan nurin ja kaksi muuta tyttöä toiselta puolelta hankeen kumoon. Kun radan pisin nousu alkoi, huomasi selvästi että pulkka kokemuksia Boltilla oli aivan liian vähän kilpailuun. Ihmetteli kovasti että mikähän sielä tulee perässä kun joutuu näin kovasti tekemään töitä. Ahtaassa tilassa kivuttiin ravitahtia ylöspäin. Taakse jäänyt ruotsalainen sai meidät kiinni ja lähti kovaa ohi. Tämän Noran koira syöksyi kuitenkin suoraan kohti Bolttia. Mitään jälkiä ei koirassa näkynyt, mutta tilanne säikäytti niin pahasti että kiljaisuni kuului varmasti stadionille asti. Järkyttyneenä painettiin kuitenkin Boltin kanssa perään. Pitkään päästiin peesissä, mutta siinä kohtaan kun saimme Oda Foss Almqvistin kiinni ja lähdimme ohi, tapahtui meidän kisan kuolinisku. Oda antoi hyvin tietä, pääsimme rinnalle jolloin Odan koira juoksi pulkan kanssa suoraan minun suksien päälle. Ilmalento ojaan ei varmasti ollut kaunista katseltavaa. Naama metrisessä hangessa, jokainen suksi ja sauva eri suuntaan sojottaen. Ylös kipuaminen oli vaikeaa ja ihmettelen edelleen että miten sen tein. Matka jatkui. Lohduttauduin ajatuksella, että kohta päästäisiin pulkasta eroon. Stadionille tullessa onnistuin kaatumaan suoraan mahalleni. Epäuskoinen tunne omasta toilailun määrästä voimistui vahvasti, kun tajusin Boltin jatkavan matkaa yksinään pelkkä pulkka perässä. Onneksi tätä oli harjoiteltu, ja ipana pysähtyi nätisti odottomaan. Aivan puhki päästiin vaihtoon, jossa meinasin sotkeutua vetonarun kanssa oikein kunnolla. Matkaan kuitenkin lähdettiin ja hyvällä fiiliksellä. Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Viimeinen mäki stadionille! ©Per Roger Bekken

Heti alussa saavutimme yhtä norjalaista tyttöä. Lähes koko naru osuus hiihdeltiin kimpassa. Tuhoisassa s-mutkassa jäin kuitenkin pahasti, kun jalat eivät enää kääntyneet ja kävin hangen kautta, taas. Saavutimme parin jälleen ja menimme ohi. Ylämäkeen painoivat kuitenkin taas ohi. Alamäkeen oli meidän vuoro. Stadionille vievään mäkeen jäin kuitenkin aivan täysin. Bolt ei enää jaksanut, ja oli omatkin jalat sen verran raskaat, ettei oiken iskutusta löytynyt. Maalisuoralla päätin tyytyä jumbosijaan ja hiihdeltiin itsemme voittajina maaliin. Heti ensimmäisenä tuomarin juttusille ladun tapahtumista. Erityisesti mitä Boltin ja Noran koiran välillä tapahtui. Virallista protestia ei kuitenkaan lähdetty tekemään. Tämän samaisen tytön kanssa meillä on ollut Saksan EM-kilpailuista asti jatkunut viha-rakkaus suhde ja en jaksanut ylläpitää sitä taas uudella protestilla välillämme. Eikä se olisi omaa sijoitustani mitenkään kohentanut.

Paljon kannustavaa palautetta tuli kanssakilpailijoilta, kun olin tuohon hullunmyllyyn uskaltanut! Ja täytyy sanoa että tuota tapahtumien listaa kun lukee niin hirvittää että miten uskalsin. Mutta toisaalta kaikki se jännitys ja adrenaliini teki hommasta niin kivaa, että varmasti tulee olemaan osa meidän lajivalikoimaa tulevaisuudessa.

© Kauko Ruokolainen

© Kauko Ruokolainen

Tämän vaihdonhan voisi siis tehdä tyylilläkin... © Kauko Ruokolainen

 Kokonaisuutena kisareissu oli hurjan rankka. Liian tiukan aikataulun olin kasannut meille reissuun. Missään välissä ei oikein ehtinyt lepäämään kunnolla. Keskiviikko aamusta sunnuntai iltaan kaksi kisaa, menomatka 24h , paluumatka 31h ja lähes kaikki ajaminen yöllä. Reissu oli rankka, mutta myös antoisa. Vaikka mitalit jäivät tällä kertaan Norjaan ja Ruotsiin, on meillä toivoa. Boltilla on vielä niin vähän ikää, ja minullakin kehityttävää hiihtäjänä sekä kisaajana, että kyllä voin luottavaisin mielin sanoa, että kyllä tässä blogissa pääsen vielä hehkuttamaan niitä isojen kisojen menestyksiä! Ensi vuonna odottaa siirtyminen aikuisten sarjoihin. Nuorten taso on tällä hetkellä niin kova, että ero ei ole niin iso mitä voisi kuvitella (esimerkkinä tästä, sunnuntain viesti kisan voitti Norjan kolmosjoukkue, joka sisälsi pelkkiä junioreita). Töitä saa silti tehdä valtavasti!

Ensivuoteen täytyy treenien lisäksi alkaa etsimään myös yhteistyökumppaneita. Opiskelujen jatkaminen olisi taas suunnitelmissa, ja opiskelijalla ei tämmöisiin kisareissuihin ole varaa, hyvä kun nyt riittää vaikka töissä käy.

Kotimatkan maisemat kohdillaan

EM-kisat meidän osalta mahdollisti useampi taho! Kiitos:
Samppa Nissinen Boltista!
Saara Loukkola suksista!
Ari Rastas pulkan ja valjaiden lainasta!
Väinö matkaseurasta <3
Vera psyykkisestä valmentamisesta
JSF team kaikesta pöllöilystä
VUL kisamaksuista
SiMPeK ja UVU treeneistä ja seuran kannustuksesta
Koko Suomen maajoukkue mahtavasta kisahengestä!
Nonstop, HappyDog, koiraurheilu.fi, DrTrSam, Teach-Hau sekä Powerline kisa- ja lämmittelyasuista!
Hyvinkään kaupunki hyvin huolletuista treeniladuista!

Kausi tavallaan paketissa, mutta ei kuitenkaan. SPKL:n Suomen mestaruuskilpailut käväistään hiihtämässä vielä EM-palautuksena. Lauantaina yksilömatkalla ja sunnuntaina SiMPeKin miehet A viestijoukkueessa. Mitalia tai mitaleita tuoltakin lähdetään hakemaa :)