Pneumothorax

Blogissa ollut viimeviikkoina kovin hiljaista. Hiljaista on ollut myös treeni- ja koira- rintamalla, sekä elämässä yleensä.

Norjan reissulta kotiuduttiin sunnuntai iltana 6.3. Maanantai meni nukkuessa ja tiistaina 8.3. oli aika palata töihin. Hyvällä fiiliksellä takaisin arkeen. Töissä ehdin huhkia huimat kolmisen tuntia, kun alkoi tuntumaan ikävältä. Paheneva kipu oikeassa keuhkossa. Kuvittelin että vähän kramppaa, mutta soitin pomolle varuiksi. Kipu paheni jatkuvasti ja olin töissä yksin. Pari tuntia meni tekohymyä hymyillessä asiakkaille. Pomo pääsi tuuraamaan loppu illaksi. Ajattelin mennä kotiin lepäämään, ottamaan torkut ja katsomaan jos kipu loppuisi lepäämällä. Luojan kiitos käsky kävi sairaalanmäelle. Heti kahvilasta ulos päästyä kipu oli jo niin kova, että itku tuli. Jääräpäisenä kävelin kuitenkin kilometrin matkan hakemaan autoa. Siskoni Vera puhui koko matkan ajan puhelimessa kanssani. Kolme tuntia kivun alkamisesta pääsin vihdoin sairaalan ovista sisään.

Ilmoittautuessa kyyneleet valuivat taukoomatta. Sairaanhoitaja oli kuitenkin vähättelevällä asenteella, veikkasi flunssaa. Päivystys jonossa meinasi usko loppua siihen että saisiko kipuun ikinä helpotusta. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen lääkäri otti vastaan. Tämän jälkeen mentiinkin jo aika vauhdilla. Oikeasta keuhkosta oli hengitysäänet lähes kokonaan poissa. Pikaisesti juoksutettiin röntgeniin keuhkokuviin. Keuhkokuvien jälkeen en saanutkaan ottaa askeltakaan itse. Onneksi nielin ylpeyteni ja menin sairaalaan. Keskiviikko aamuna olisi voinut olla jo henki poissa. Tie vei vauhdilla kirurgin veitsen alle. Oikeassa keuhkossa oli ilmarinta.

Ensimmäinen huoli oli, että koska pääsisin kotiin. Seuraava oli, että koska saisi taas hiihtää. Vastaus oli karua kuultavaa. Viikonlopun SM-kilpailut saisi unohtaa, hiihtäminen tuskin onnistuisi koko loppu talvena ja koiralle tulisi selvittää hoitopaikka ainakin loppuviikoksi, mielellään koko kuukaudeksi. Vera pelasti koiran kotoa, ja vei Pixelin kaveriksi Helsinkiin. Henna haki auton sakkopaikalta säilöön. Näiden ihanien ansiosta sain myös kasan vaatteita ja muuta hyödyllistä! Myöhään yöllä minut siirrettiin Kirurgian vuodeosastolle. Yksin, tietämättä mitä oikein tapahtuisi yritin nukkua pahaa oloa pois. Kylkiluiden välistä kulki putki ja vieressä porisi pumppu, joka piti rikkinäistä keuhkoa kasassa. Huoneessa kävi hirveä kuhina koko yön ja kovat kivut estivät nukkumisen. Väsyneenä heti aamusta aloin selvittämään Kuhmon SM-kisan kohtaloa. Veralle selvisi kyydit kisapaikalle, Boltille toinen hiihtäjä ja viesti joukkueeseenkin saatiin korvaaja. Itse haaveilin vielä yleisöksi pääsystä, mutta lopulta senkin haaveen sai haudata. Tiistai illasta perjantai iltapäivään makoilin sairaalassa noin kolmen metrin liikkumasäteellä.

Roope tuurasi Bolttia, ettei ihan ilman koiraa tarvinnut elää.

Lauantai aamun jännäilin Boltin kilpailuja, mutta turhaan! Reipas pieni mies kiskoi Kirsi Immosen kanssa tulokseksi SM pronssia, vaikka koiran koko maailma oli myllätty ympäri muutaman päivän sisään. Suoritus oli kuuleman mukaan Boltille tyypillinen, eli oikein loistava! Kisajännittelyiden jälkeen, alkoi itsellä taas olo huonontumaan hurjasti. Ajattelin käväistä pikaisesti päivystyksessä, mutta reissu venyi sunnuntai aamuun asti. Ilmarinta oli uusiutunut lievänä. Enää ei tarvinnut leikata uudestaan, mutta sängystä ei pahemmin saanut liikkua ja kontrollikuvia napsittiin keuhkosta tiuhaan. Koko seuraava viikko kuluikin pitkälti sängystä käsin. Noin joka toinen päivä piti ravata kuvattavana. Muutaman päivän vietin Veran ja Boltin kanssa Helsingissä. Pikku mies oli niin onnellinen kun pääsi kainaloon nukkumaan! Otettiin Helsingin vierailut hyötykäyttöön ja käytiin Boltin kanssa luustokuvissa. Kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä, nyt jännäillään vielä tuloksia. Bolt jäi Veran luokse vielä viikoksi, ja minä palasin Hyvinkäälle keräilemään vielä voimia.

Ylpeät mitalistit!

Suhteellisen saamaton olo on ollut kolmen viikon sairasloman aikana. Makoilua, netflixiä ja paljon ruokaa. Kelit huutavat juoksemaan. Kunto on kuitenkin romahtanut aikalailla, ja muutenkin treenit aloitetaan käytännössä alusta. Uusiutumisriski on suuri, mutta sitä ei nyt saa alkaa pelkäämään. Luvassa on jännääkin jännenpi kevät kisakausi, kun lähdetään Boltin kanssa kokeilemaan siipiämme pyöräilyssä sekä kickbikessa. Pitäisi tehdä päätös, kummasta tulisi se "meidän laji".

Tänään päästiin jo kolmen tunnin suoseikkailulle!