torstai 24. elokuuta 2017

Pohjalta on hyvä ponnistaa !

Kesä on ohi. Tai kesä jota ei oikein ollutkaan. Lomailla ehdin neljä viikkoa, joista kolme meni keuhkoputken tulehduksessa netflixin ja antibioottien kanssa, neljäs Espanjassa rannalla lojuen.

Vaihtelua elämään, kun lomailee välillä ilman koiraakin :)

Loma alkoi sairastumisen lisäksi pyörän katoamisella. Lähes kaksi kuukautta sain uutta ihanuuttani pitää, ennen kuin joku kiero vei ihanan aarteeni taloyhtiön pyöräkellarista - jälleen. Taas väännän vakuutusyhtiön kanssa aiheesta maastopyörä, tosin ensimmäisestäkään varastetusta en ole vielä rahoja saanut, joten uuteen pyörään ei ole varaa ja kisakausi on aivan nurkan takana. Mutta keskitytään positiiviseen! Flunssa on nyt kaadettu, ja koiran tassu todettiin toissapäivänä treenikuntoiseksi (tikkien poiston jälkeen siis Boltin tassun haava repesi uudelleen ja parantuminen aloitettiin alusta...).


Jälleen kerran siis treenikausi alkoi erittäin rikkonaisesti, mutta tästä viikosta alkaen ollaan päästy arkeen ja treeneihin kiinni. Syksy tulee olemaan erittäin tiukasti aikataulutettu. Uusi koulu alkoi tämän viikon tiistaina, työt jatkuu edelleen tässä ohessa, asuntoa etsitään pääkaupunkiseudulta erittäin tiiviisti, joten muuttokin on jälleen edessä. Kaiken tämän rinnalle pitäisi mahduttaa koiran treenit ja omat treenit, joissa tavoite kuitenkin siintää Puolan MM-kilpailuissa. Peruskuntopohja on tälle kaudelle hyvä, parempi kuin koskaan ennen. Sairastelusta huolimatta jaksan vielä tällä hetkellä uskoa omaan jaksamiseen selviytyä syksyn urakasta. Saa nähdä miten mieli muuttuu tässä ajan kuluessa :D

Boltin liikuntakiellon aikana harrastettiin erilaista viihdettä, kuten kahvilassa käyntiä

Syksyn aikana tarkoitus aktivoitua aikataulujen sallimissa rajoissa myös blogin päivittelyssä. Kuulumisia, treenien sujumisesta sekä tietysti kisojen analyyseja lukijoiden iloksi.
Kiitos kun kuljette mukana meidän harrastuksessa !

2 kommenttia:

  1. voisitko joskus kirjoittaa siitä, miten saat yhdistettyä koulun, koiran, harrastukset ja kaiken muun? Usein sanotaan, että älä ota koiraa opiskeluaikana yms yms, mitä mieltä olet tästä? Kiva postaus (taas)! teidän kuulumisia on kiva lukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla että tekstit miellyttävät! Täytyy laittaa tämä teksti työnalle :) kiitos toiveesta!

      Poista