Suosukellusta

Tänään oli vuorossa hiukan extremeä elämään tyyppinen lenkki Hennan kanssa. Heitettiin maastopyörät auton perään ja huristeltiin Hyvinkään Usmiin seikkailemaan.

Kulkupelit ensimmäisen suon jälkeen :)

 Liikkeelle lähdettiin hyvissä ajoin valoisalla Usmin uimarannan parkkipaikalta. Lähdettiin etsimään metsään valmiiksi katsottua reittiä, tavoitteena selviytyä Suolijärvelle ja takaisin. Alkumatka oli mukavaa metsähiekkatietä ja edettiin suhteellisen vauhdilla. Piilolammin jälkeen reitti muuttui poluksi, joka osoittautui _todella_ liukkaaksi kostean ilman ja märkien lehtien takia. Jokaisen kiven ja juuren kohdalla pyörä luisteli komeasti vähän joka suuntaan. Jossain kohtaa polku hävisi kokonaan ja löydettiin ittemme suolta! Hitaasti mutta varmasti taisteltiin eteenpäin sukat nilkkaa myöten suossa uiden. Löydettiin taas tie ja olo oli mahtava!

Hulluilla on halvat huvit!

Karttana meillä toimi sport tracker ja molempien olematon suuntavaisto. Yhdessä risteyksessä kaikki kyltit ohjasivat suoraan, mutta me päätimme harrastaa hiukan extremeä ja lähteä kokeilemaan kartassa näkymätöntä polkua. No ei sitä polkua paljoa edes ollut. Ensimmäinen polkuvaihtoehto oli ajamista kaislikossa (siis ihan oikeita järvikaisloja keskellä metsää), ja toisella yrittämällä löydettiin inhinmillinen polku, joka kuitenkin kapeni jatkuvasti ja päättyi sopivasti keskelle metsää. Hetki haahuiltiin keskellä pusikkoa ja löydettiin oikea tie. Seuraavan risteyksen kohdalla harkittiin auton suuntaan, mutta sport trackerin tietoja kurkatessa oli vasta 10km takana, joten päätettiin ottaa treenin kannalta ja suunta 3.3km päässä olevalle suolijärvelle. Ajettiin vahingossa ohi ja päädyttiin Suolijärven etelä päätyyn, josta lähdettiin etsimään reittiä autolle pilkkopimeässä metsässä. Tässä vaiheessa lenkki oli pääosin metsätietä (onneksi!), mutta pienen epätoivon hetken ja pusikkoon eksymisen jälkeen jouduttiin palaamaan alkupätkän suolle. Kasteltiin kengät uudestaan, tällä kertaa pimeässä. Pusikossa kapealla polulla ainoa pelastus oli Hennan puhelin ja taskulamppu toiminto (oli meillä oikea taskulamppukin mukana, mutta nätisti tallessa autossa).

Turvallisuussyistä iso osa lenkkiä meni kävelyksi, tai melkeinpä uimiseksi. 27km oli lopullinen matkan pituus ja aikaa kului valtavasti. Hitaasti mutta varmasti taisteltiin reissusta, ja kyllä se taisi suhteellisen tehokas treenikin olla, ainakin tällä hetkellä on kovin vetelä olo. Hauskaa oli jäätyneistä varpaista, kramppaavista reisistä ja pimeydestä huolimatta. Ilman seuraa olisi tuokin kokemus ollut suhteellisen karmaiseva. Nytkin jo pyöri päässä kaiken maailman hirvet, karhut ja suohirviöt. Näin turvallisesti kotona omassa sängyssä voi sanoa että koska vaan lähden uudestaan, mutta ensikerralla hiukan paremmin varustautuneena! :)

Autolle kun selvittin niin pakollisen onnistumis selfien aika!