Jämin nuortenleiri 8.-10.5.2015

Jalat vetelinä on hyvä istuskella omassa sängyssä ja alkaa purkamaan kuluneen viikonlopun tapahtumia.

Leirille lähtijoiden selfie :)

Vauhdikas viikonloppu Jämillä valjakkourheilujunioreiden kanssa alkoi aikaisin perjantai aamuna pakkauksella ja proteiinipommi smoothiella (ostin blenderin ja nykyään olen totaalisen koukussa smoothiesiin!! ) Täyteen ahdettu laukku ahdettiin Hennan täyteen ahdettuun autoon, ja minä suuntasin koirien kanssa koirapuistoon Hyvinkään keskustaan odottelemaan oikean junan saapumista. Klo 13.00 noustiin junaan, jossa paikkaa meille pitivät Vera ja Pixeli. Ahtaissa tunnelmissa, kuuden paikan verran tilaa vieden matkustimme Tampereelle, josta reittimme erkanivat hetkeksi. Vera jatkoi matkaa Jämille Hannan kyydissä, ja minä hyppäsin Köchereiden takapenkille.

 Jämin nuortenleiri 2015 oli SIMPeKin järjestämä leiri kaikille nuorille valjakkourheilijoille ympäri Suomen, tasoon tai seuraan katsomatta. Ikähaarukka oli 11-19 ja urheilijoita löytyi aina Espoosta Rovaniemelle. Leiri oli järjestetty VULlin kanssa yhteistyössä ja olikin kaikille meille nuorille täysin ilmainen.

Junnut tervetulias pakettien kimpussa!

Heti leirille saapuessamme majoituimme Jämin Niinimajalle lattiamajoitukseen ja saimme pienet yllätyspaketit SIMPeKin sponsoreilta! Koirille leluja, nameja ja ruokanäytteitä, meille urheilijoille putkihuiveja, jotka pääsivätkin suoraan käyttöön. Iso kiitos Kuopion eläinlääkärikeskus, Kickbike, Kainpo, BestFriend ja Best in! Lattian valtauksen jälkeen oli aika kaivaa laukuista ne reissun käytetyimmät vaatteet, eli urheiluvaatteet. Jakauduimme kahteen ryhmään, seuraavan päivän kilpailuluokkien, sekä omien kiinnostusten mukaan. Canicross ryhmällä oli omat herkistelytreenit, ja meillä kickbike/pyörä porukalla omat. Aloitimme oman ryhmäni kanssa n. 15-20 min lämmittely lenkillä, joka kuitenkin oli suhteellisen vauhdikas (kilpailuvietti on välillä asioita mutkistava asia treenatessa ;) Tämän jälkeen 10x edestakaisin pehmeää suoran pätkää, toiseen suuntaan kevyesti potkutellen, toiseen täysillä. Potkutellessa tuli kokeiltua yhteensä neljänlaista kickbike mallia. Race Max (kapearenkainen maantiemalli) upposi pehmeään maahan paljon, eikä selvästikkään ollut tarkoitettu maasto-olosuhteisiin. Sport G4, eli teräs runkoinen, suhteellisen kapearenkainen maantiemalli ei myöskään ollut aivan omimmillaan pehmeässä hiekassa. Perinteinen Cross Max toimi maastossa aivan yhtä hyvin kuin aina! Cross Maxin isorenkainen versio (eturenkaan lisäksi takarengas selvästi isompi) rullaili maastossa oikein kevyesti ja juuria tuskin huomasi. Isorenkaisen kickbiken kohdalla ongelma oli kuskissa. Kovin matalalle ei sietänyt kyykistellä pyörän kyydissä tai muuten oli reikä housuissa lähellä!

Kickbike ja canicross treenien päätteeksi innostuimme vielä treenaamaan koirilla. Muutaman sadanmetrin pätkällä testailimme oikeastaan jokaiselle koiralle ohitukset kuntoon. Pääasissa juosten pingoimme kilpaa koirien kanssa. Myös Bolt pääsi kokeilemaan ohittamista ensimmäistä kertaa! Juoksin itse Boltin perässä kun kokeilimme ohittaa Nean ja Jekun. Bolt ei edes vilkaissut viereen jäänyttä koiraa, vaan painoi täyttä häkää eteenpäin. Myös Jade juoksi Boltin kanssa muutaman pätkän porukan mukana, kun minä säästelin koipiani lauantain kisaan. Koda pääsi myös juoksemaan ohitteluissa. Papparainen kun on ehkä yksi maailman parhaista ohittajista, oli se hyvä koira myös sellaisten koirien pariksi, jotka eivät olleet ennen oikein ohituksia tehneet. Koirien treenaamisten jälkeen oli jäljellä vain ruokailu, pesis pelit ja nukkumaan meno. Yhdessä kokkailimme tortilloja ruuaksi, jonka jälkeen suunta pesiskentälle, jossa hienot peli suhteellisen tasaisilla joukkueilla (meidän tiimi voitti 27-10! :D ). Ruuan ja kaiken tekemisen jälkeen oli hyvä kellahtaa patjalle nukkumaan.

Mitä useampi kokki, sitä... eikun hyvää oli !! :D

Itselläni yö meni koirien itkuja kuunnellessa, joten aamulla olo hiukan jyrän alle jäänyt. Ensimmäisen kerran viideltä ylös lenkittämään omat koirat, jonka jälkeen vielä tunniksi nukkumaan. Kuuden jälkeen alkoi porukka kaivautumaan makuupusseista, ja valmistautuminen kilpailuun alkoi. Koirien juottamista, pissatusta ja uudenlaisen kisalookin luomista. Tämän vuoden kilpailuun järjestäjät olivat vinkanneet pukukoodista! Ajatuksena oli pukeutua kisaradoille jotenkin hassun hauskasti! Me junnu porukalla olimme päättäneet kilpailla Suomen väreissä oikein kunnolla ja muuntautua Smurffeiksi. Aamu kului tehokkaasti kasvoja maalaillessa, ja aamupalalla astellessa kääntyi useampi katse! SuurSmurffin (Kurt Köcher) johdolla pienet smurffit, smurffiina (minä!) ja velho marssivat syömään mahat niin täyteen kuin mahdollista ennen kilpailua. Aamupalan jälkeen joukkoomme liittyi vielä Velhon kissa Jonna. Kilpailupaikalla tunnisti kyllä missä junioriurheilijat menivät.

Bolt elämänsä ensimmäistä kertaa stake outissa ja hyvin meni :)

Team smurffit!

Minä ja Jasmin

Minä ja Jonna (c) Stefan Vehkoja

 Kilpailupäivä oli suhteellisen tavanomainen (jos ei erikoisen näköisiä kilpailijoita oteta laskuun!). Olin ilmoittautunut pyörä- ja kickbikeluokkiin, mutta muutaman eriävän mielipiteen vuoksi en pyörääni saanut kilpailuihin. Nea lainasi pyöräänsä Veralle, joka starttasi minun paikallani Pixelin kanssa. Minulle jäi siis vain kickbike luokka jäljelle, jossa starttasin Terolta lainaan saadulla kickbikella. Viimehetken muutoksena vaihtui vielä koira. Ajatuksena oli ollut startata syksyn kisakoira Royalilla, mutta Satu päättikin itse mennä Rollolla, joten sain Isan - toisen dopperin. Isa on oikein kuuliainen narttu ja nopeasti päästiinkin samalle aaltopituudelle siitä, että kumpi antaa käskyjä.

Isan kanssa meistä tuli nopeasti kavereita :)

Starttiviivalla jännitti, mutta radalla ei - niinkuin ei yleensäkkään! Kovaa mentiin, potkin aivan täysillä alusta asti. Heikko treenaaminen kuluneen kevään aikana ja edellisen päivän treenit iskivät jalkoihin reitin puolivälissä. Molemmat pohkeet olivat kuin kiveä ja jokainen potku tuntui kuin koko lihas napsahtaisi katki. Järjettömien kramppien hidastaessa kiidimme Isan kanssa Jaden ohi täysin puhtaasti ja taistelimme reitin ainoan, noin kilometrin pituisen ylämäen päälle ja maaliin. Maalissa Satu nappasi kopin Isa-neitosesta ja itse pomppasin pois kikkarin päältä. Heti ensimmäisenä petti jalat alta. Krampit oli niin pahat, että jalat ei ihan tosissaan kantanut. Hetken keräilyä ja tukijoukkojen raahamana liikkeelle. Loppupäivä menikin erittäin tönkösti kävellen. Hiukan vilu ehti loppupäivän aikana tulla sukkahousuissa ja mekossa (smurffiina ei luopunut asustaan ennen kisojen päättymistä). Kaikki smurffit selvisivät ehjinä maaliin, vaikka vaikeuksia oli ollut erityisesti koirien vetohalukkuuden kanssa.

Vera starttasi paikallani pyöräluokassa Pixelin kanssa

Ensimmäistä kertaa eläissäni mekko päällä kilpailuissa :D

Kilpailuiden tuloksesta en oikein tiedä mitä mieltä olla. Tiedän tehneeni aivan kaikkeni radalla, mutta aika oli omaan tasoon nähden heikko. Tietysti, suuri vaikutus on omalla treenaamattomuudellani. Ennen tätä viikonloppua olin ollut kickbiken astinlaudalla Ranskassa marraskuussa.... Kisapyöräkin on ollut vanhempien autotallissa Ranskan reissusta asti, joten vähäisellä hölkkäilyllä/hiihdolla/kävelyllä/mummopyöräilyllä on menty.

Toiseksi taistelimme tyttö tiimillä :)

Lauantai ilta kului jälleen pesiksen parissa, nyt vielä perjantain joukkueita tasaisemmin (11-11). Pesisksen jälkeen grillailtiin mahat täytteen hyvä laatuista ja jumalaisen hyvää lihaa! Savo-Karjalan liha oy oli sponsoroinut leiriämme tarjoamalla grillattavaa illaksi. Avotulella, kodassa paistetut pihvit upposivat väsyneisiin ja nälkäisiin leiriläisiin kuin häkä! Jälkkäriksi mahtui vielä paistetut vaahtokarkit, joita osa teki ensimmäistä kertaa elämässään. Vielä saunaan toisen kerran samana päivänä, ja puolen yön jälkeen Niinimajassa alkoi väki väsähtää.

Sunnuntai aamuna jouduin jopa heräämään, kun tällä kertaa olin ehtinyt nukahtamaan yöllä hetkeksi. Ensimmäisenä pystyssä lenkittelin ja juotin Kodan, Boltin ja Pixelin. Tämän jälkeen vielä torkuille josta ravisteltiin ylös juuri ennen aamupalalle lähtöä. Jokaiseen ruokailuun piti matkata noin kahden kilometrin matka ja tällä kertaa hölkkäilimme. Koko kroppa oli kuin kiveä ja minkään lihaksen liikuttaminen ei tuntunut hyvältä. Kevyttä hölkkää, ja jalat tuntui hiukan paremmilta, mutta aamupalan aikainen istuminen palautti aiemman tilan.

Aamupalan jälkeen oli vuorossa vielä viimeinen treeni ennen kotiinlähtöä. Kuskasimme treenailuvälineet ja koirat lauantain kisapaikalle ja suuntasimme Suomen parhaille reiteille treenaamaan. Aloitimme potkuttelemalla/hölkkäämällä kisareiteistä lyhimmän (n. 2km) läpi, jotta eksymisiltä vältyttäisiin. Sitten oli koirien vuoro päästä radalle. Lyhyillä lähtöväleillä iso osa meistä ampaisi radalle. Itse jäin ensimmäisen porukan kohdalla vain kuvaamaan ja palkkaamaan koiria. Toiseen settiin starttasin Kodan kanssa kickbikella nollakoiraksi. Hissukseen potkittiin vanhuksen kanssa ja kyllähän tuo otus nautti! Vera ja Pixeli tuli ohi, samoin kuin Hanna ja Ruska. Juoksijat kuitenkin pidimme takanamme, vaikka vauhti ei päätä huimannut. Vielä aivan viimeisenä radalle lähti mun oma Bolt. Jade juoksi canicrossia Boltin kanssa tuon lenkin kolmessa osassa. Poljimme Eemelin kanssa Boltin edellä, minä hoidin palkkaamisen ja Eemeli lähettämiset aina kun lähdettiin uudelleen liikkeelle. Bolt veti hurjan hyvin! Tasaisesti, eikä ollenkaan riuhtomalla. Huomasi kyllä että palkkaus ja pienet tauot väliin olivat hyvä juttu, kun vähän meinasi vauhti hiipua välillä. Iso kiitos Jadelle, että suostui pinkomaan pölhön perässä!

Lämmittelylenkillä

Bolt matkalla lähtöön

Poju vetää koko sydämmellään ja kaikilla voimillaan!

Treenien jälkeen siivosimme tiimityöllä Niinimajan, pakkasimme autot ja starttasimme kotia kohti. Minä ja Vera saimme Nealta kyydin Tampereelle, josta junalla matkustimme Hyvinkäälle jättimäisenä karavaanina. Kolme koiraa, Veran jättimäinen rinkka ja me kaksi. Onneksi saimme Hennan kyydillä Hyvinkäälle Veran kickbiken ja minun laukkuni, sekä palkintona saamani Powerlinen 15kg koiranruokasäkin. Juna-asemalta kolmen kilometrin kävely meille kotiin vei viimeisetkin mehut, ja kotiin päästessä kolme kerrosta rappusia tuntui ylitsepääsemättömältä suoritukselta.

Leirin väki ilman sinisiä kasvoja :)

Väsynyt koira = onnellinen koira, ja sama pätee omistajaan! Koda ja Bolt ovat molemmat nukkuneet tyytyväisinä eilisestä kotiin pääsystä asti. Mun aamun työvuoron aikanakaan Bolt ei ollut muuta kuin napannut yhden pöydälle jääneet housut unikaverikseen. Itsekkin töistä palatessa olin niin väsynyt, että kolmen tunnin päikkärit meni ihan huomaamatta.

Ihan loistava leiri jälleen kerran! Kaikessa yksinkertaisuudessaan iso kiitos SIMPek ja VUL, sekä kaikki yhteistyökumppanit! Ja tottakai suurimman kunnian leiristä ansaitsee kouluttajat Kurt Köcher ja Tero Mäkinen! :)

Iso kiitos vielä Katja Juntuselle hienoista kuvista! Lisää löytyy täältä :)
Videoiden (c) Vera Ignatius