sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Eläinrääkkääjäkö?

Mua on haukuttu useasti ja mitä mielikuvituksellisimmilla nimillä, mutta kukaan ei ole onnistunut satuttamaan mua samalla tavalla kuin eräs naapurustomme asukas tässä muutama päivä sitten. Vein roskia tavalliseen tapaan molempien koirien kanssa, kuljin asuinrakennukseni parvekkeiden alta joista muutamalla parvekkeella oli asukkaat tupakalla. 

Bolt kävi tarpeillaan ja jouduin hieman soveltamaan, jotta sain roskat pidettyä kasassa ja noukittua papanat. Bolt kiersi tämän taituroinnin aikana mun väärälle puolelle ja alkoi kiskomaan. Ärjäisin pojulle käskyn lopettaa ja saattoi siinä muutama ärräpää lentää kun hihna poltti kylkeä enkä asialle voinut mitään tehdä. Bolt kuitenkin oli selvästi päättänyt reittinsä, joten alkoi taistelu siitä kumpi on oikeassa. Jalalla ohjaten sain koiran kiertämään mun toiselta puolelta (kierrä käsky on Boltille tuttu ja yleensä hyvin hallussa). Sotkuamme avatessa tuli ensimmäinen isku yläilmoista. "Älä potki sitä koiraa!" Kommentti tuli täytenä yllätyksenä ja hämmennyinkin tästä suhteellisen pahasti. Koetin kuitenkin selittää toimintani, että kuinka ilman käsiä ohjasin koiraa täysin rauhallisesti kulkemaan toiselta puoleltani. Huutelija kuitenkin innostui vain lisää ja sitten alkoikin piikittelyä ja nimittelyitä lentelemään. Koirani kuulemma eivät voi hyvin jos kiroilen niille, pahoilla sanoilla pilaan niiden koulutuksen, lenkitän koiriani liian myöhään yöllä jos lähden hiljaisuuden jälkeen (klo 22) ulos jne. Seuraavaksi iski toinen naapuri (omasta rapustani, monesti rapsutellut ja ihastellut Bolttia) haukkumalla minua eläinrääkkääjäksi. Itku silmässä koetin vielä kyseenalaistaa näiden naisten näkemykset, mutta toinen koki rakentavaksi ratkaisuksi näyttää keskisormea ja kolistella takaisin sisälle. Taustatukensa menettäneenä toinen ei pahemmin jaksanut enää jatkaa. Totesi vain kuinka on niin komea koira ja todella sääli kun menee pilalle minunlaisen ihmisen kanssa, kun en sitä osaa edes hallita.

Suututtaa.


Harmittaa että tuntemattomat ihmiset kokevat tarpeelliseksi arvostella mun elämäni tärkeintä asiaa tuollaisilla väitteillä. Itse en koe olevani eläinrääkkääjä. 

Mun koirat saavat ruokaa. Ja vieläpä hyvää ja laadukasta ruokaa, sopivat määrät. 
Mun koirilla on raikasta vettä tarjolla.
Mun koirat saavat hoitoa (esim eläinlääkärin) kun ne sitä tarvitsevat, vaikka rahatilanne ei maailman loistavin olekkaan.
Mun koirat saavat lenkin vähintään kolmesti päivässä.
Lisäksi treenataan.
Treenien jälkeen jäähdytellään, ennen treeniä lämmitellään.
Tarvittaessa venytellään ja hierotaan paikat kuntoon.
Mun koirilla on omat pedit (ja iso sohva missä ne eivät saisi nukkua, mutta nukkuvat kuitenkin...)
Mun koirilla on leluja. Leluja joilla saa leikkiä. Leluja joilla leikitään yhdessä. 
Mun koirilla on tilaa ja valoa. Niitä ei häkitetä ja ne saavat olla vapaasti kämpässä.
Mun koirat saavat rapsutteluja.
Mun koirat on sosialistettuja, ja ne pääsevät mukaan reissuihin.
Mun koirat osaavat käyttäytyä (halutessaan...) ja ne eivät ole agressiivisia tai vaaraksi ympäristölleen.

Mun koirilla on kaikki hyvin, vaikka saatan niille kiroilla.
Vaikka ne viettävät työpäivät keskenään.
Vaikka mä olenkin lauman pomo, enkä anna niiden pelleillä ihan miten vain. (vaikka satunnaisesti mua saatetaan vetää kuin pässiä narussa pitkin pihaa...(oravat, siilit ja jänikset suurimpana syynä tähän))

Minä koen vielä olevani hyvä koiranomistaja. 


Tosin mielipiteensä kullakin... Ne voisi välillä vain tuoda julki asiallisesti.


Ja sitten hiukka iloisempaa asiaa :) Bolt ja siskot ja veljet täyttivät eilen vuoden <3 Onnea kaikille näille ihanille karvapalloille, jotka eivät enää niin palloja olekkaan. Hurja vuosi takana, monta samanmoista edessä!

5 kommenttia:

  1. Voi hyvä luoja... Harmittavaahan tuollasta on kuulla :-( Minäkin olen tuollaista shittiä saanut, mutta en kyllä noin pahasti koskaan. Koita pärjäillä, kyllä Boltista näkee, että ainakaan liikunnatta se ei oo jäänyt :P

    VastaaPoista
  2. Teidät on myös haastettu meidän blogissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on haasteeseen vastattu oikein pitkän kaavan mukaan :) kiitos vielä hauskoista kysymyksistä !!

      Poista
  3. Saitte myös meiltä Liebster Award haasteen!

    http://mainiomanta.blogspot.fi/2015/07/28-liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino myös sulle haasteesta! En ollut ehtinyt huomata tätä kommenttia, niin teen sun haasteelle erillisen päivityksen viikonlopun aikana :)
      P.S Ihana blogi sulla!!

      Poista