torstai 9. heinäkuuta 2015

Sommerhundekjørerskolen 2015

Elämäni ylivoimaisesti ikimuistoisin viikko takana! Näin isosta kokemusten vyyhdistä kirjoittaminen järkevän kokoiseksi tekstiksi on vaikeaa, joten päätin tehdä sen päiväkirja tyyliin.

Lauantai 27.6.2015

Byebye Finland, Hello Norway!
Ready to go!

 Kello 2.30 herätyskello soimassa ja parin tunnin yöunien jälkeen superpirteänä ylös sängystä. Puolitoista tuntia tiukkaa ravaamista ympäri kämppää, matkatavaroiden tarkastus, aamupalaa, Boltin väsyttämistä frisbeellä ja järjetöntä stressaamista reissuun lähtemisestä. Kello 4.00 Jasmin ja Kurre kaarsivat pihaan ja armoton autoon sulloutuminen pääsi alkamaan. Koirille oli varattu matkalle häkki auton takakonttiin jossa molemmilla oli omat tilat. Etukäteen oltiin hiukan jännitetty poikien toimeen tulemista, mutta ne huolet voitiin unohtaa heti kun pojat kohtasivat. Ongelmia ei ollut ja jo Turun satamassa oli armoton riehumisleikki käynnissä! Laiva starttasi Turusta määränpäänä Tukholma. Koirat oleskelivat matkan autossa nukkuen, eikä kummallakaan ensikertalaisella ollut mitään ongelmia! Me ihmiset lepäilimme (nukuimme samperin sikeästi), söimme buffet aamiaisen ja nautimme viimehetken wifi yhteyksistä. Tukholman satamaan pääsimme iltasella, jossa vuorossa oli ensimmäisenä koirien kävelytys ja ruokinta. Tästä matka jatkui Ruotsin läpi aina Norjan puolelle. Kurre ajoi, minä ja Jasmin ehdimme intoilla koko leirin läpi ja popitimme musiikkia. Kerran matkan aikana oli suhteellisen hurja hetki. Oikeastaan yön pimeinpään aikaan edessä seisoi valtavan kokoinen uroshirvi. Muutama sydämenlyönti jäi väliin, mutta luojan kiitos Kurt oli hereillä ja refleksit toimivat nopeasti. Hirvestä selvittiin ja Norjan puolella päästiinkin jo nukkumaan.

Finnishgirls
Journey started!


Sunnuntai 28.6.2015

Skeikampen and new peoples!

Joskus aamuviiden aikaan starttasimme parkkipaikaltamme jostain Ruotsin ja Norjan rajalta. Aamutuimaan kohtasimme vielä kolmen naarashirven lauman, jotka onneksi olivat liian nopeita ja fiksuja jäämään auton alle. Jasminin kanssa nukuimme sujuvasti kaikkien kiinnostavien (ja mulle tuttujen!!) maisemien ohi. Lillehammer jäi näkemättä, ja moni muukin hieno näkymä. Gausdalin kohdalla heräsimme keskelle superkuumaa auringon paistetta. Jokusen aikaa pyörittiin Gausdalin keskustassa etsimässä mc donaldsia (joka oli ihan varmasti siellä vielä kaksi vuotta sitten). Terveellinen aamupala jäi kuitenkin syömättä, mutta kartta Skeikamppeniin löytyi!! Pientä ja kiemuraista tietä n. 10 km jatkuvasti nousten. Mäen päällä maisemat olivat kerrassaan upeat, ja parasta siinä olikin se että juurikin noissa maisemissa viettäisimme seuraavat 7 päivää.

 Leiripaikalle Skeikampeniin oli tässä vaiheessa ehtinyt paikalle vain Briteistä saapunut Rowan äitinsä kanssa. Aikaa leirin alkuun oli vielä 6 tuntia joten tekemistä oli keksittävä. Jasminin kanssa vedettiin vaelluskamat päälle ja lähdettiin valloittamaan vieressä ollutta mäennyppylää. Valitettavasti matka tyssäsi sähköaitaan (joka ei näyttänyt sähköaidalta). Maisemat olivat kuitenkin huimat jo tässä rinteen puolivälissä, joten kipuaminen ei ollut turhaa. Kello neljä iltapäivällä pääsimme majoittumaan huoneisiimme ja viideltä kokoonnuimme meeting roomiin katselemaan ketä meitä leirillä oikein oli. Tämän jälkeen ruokailua (tätä oli odotettu ja ylitti kyllä kaikki odotukset!!). Illan päätteeksi vielä aivan hullua nimienmuistamis leikkiä (ei ole helppoa lausua, saati muistaa lähes kuuttakymmentä norjalaista nimeä) sekä leikkiä nimeltä karhut ja sudet. Naurettua tuli paljon jo heti alkuun! Ja uni maistua illalla erittäin hyvin!

Our training jackets.

Maanantai 29.6.2015

Day one - this really is training camp!

Ensimmäinen treenipäivä! Aamu aloitettiin aamupalalla, joka oli ainakin mulle aivan täysi unelma! Joka makuun löytyi jotain! Itse suosin vastaleivottua tummaa leipää, jugurttia ja tuoreita hedelmiä. Aamupalasta lähdimme treenaamaan koirat. Kickbikeilla ja pyörillä ajelimme rauhalliseen tahtiin noin parinkymmenen koirakon porukassa. Ohituksissa ei ollut kenelläkään ongelmia ja lenkki oli mukavan rauhallinen. Pysähtelimme juottamaan koiria ja vuorenhuipulle päästessämme koirat pääsivät myös uimaan järveen. Takaisin tullessa pysähdykset vielä hiukan useammin. Jossain kohtaa treeniä aloin miettimään, että onkohan liian pitkä matka Boltille kun tuntui useammalta kilometriltä. Boltissa ei kuitenkaan näkynyt mitään väsymisen merkkejä, vauhdin pidin rauhallisena (vaikka poju olisi halunnut kovasti rynniä kärkeen) ja pysähtelimme usein. Kertaakaan ei otus sortunut raville ja muutenkin juoksu näytti sulavalta sekä palautuminen taukojen aikana nopeammalta kuin monella muulla.

Our backyard!
So clean room...
 Koiratreenien jälkeen oli aamiainen sulanut sopivasti, jotta pystyimme lähtemään omien treenien kimppuun. Vuorossa oli intervalli treeni vuorenrinnettä ylös. 2min juosten niin kovaa kuin jalat kantoivat ylöspäin. Tämän jälkeen minuutin tauko ja uusiksi. Loppujenlopuksi viiteen kertaan. Treeni lähti omalta osalta hyvin käyntiin, mutta jo ensimmäisen etapin loppuosassa alkoi tuntua että happi loppuu aivan totaalisesti. Useampi vuosi sitten diagnosoitu äänihuulten toiminnallinen häiriö ilmoitteli jälleen itsestään. Tauon aikana sain itseni kasaan ja hapen kulkemaan, mutta jo seuraavalla etapilla kohtaus tuli jo paljon aiemmin. Neljännellä etapilla lähti jalat alta. Ja viidennen aikana keräilin itseäni rinteessä, kun muut pinkoivat mäkeä. Viimeisimmästä kohtauksesta on kulunut vajaa kolme vuotta ja täytyy sanoa ettei ole ollut ikävä sitä tunnetta. Nyt suuri vaikutus oli varmasti sijainnilla. Skeikampen sijaitsee noin 800 metrin korkeudessa ja vuori jolle kiipesimme treenin aikana nousi sinne noin tuhanteen metriin. Ilma oli siis reilusti ohuempaa kuin mihin olen täällä koti Hyvinkäällä tottunut. Heti intervallin perään tehtin vielä pikaiset lihaskunto treenit ja venyttelyt musiikin soidessa. Rankkojen treenien jälkeen pääsimme onneksi suhteellisen pian jo syömään! Lounas oli aivan yhtä hyvää kuin kaikki muu ruoka Skeikampenissa! Lounaan jälkeen oli vuorossa teoriaa ja esitelmä yhden Norjalaisen tytön rohkeasta kisasta Femundlopetissa.

Jälleen oli aika vetää treenikamat päälle. Iso osa porukasta suuntasi rullahiihtämään. Minulla ja Jasminilla ei kuitenkaan tuommoisia hienouksia ollut, joten liityimme kickbike porukkaan. Ajoimme pikeillä viisi kilometriä alas vuorelta asfaltti tietä pitkin ja vauhti oli aivan mahtavaa!! Vetäjämme Sigve ei ollut tarpeeksi nopea joten hiukan joutui matkan aikana jarruttelemaan, muuten vauhdit olisivat olleet jotain mieletöntä! Noin viidenkilometrin päästä Skeikampenista vaihdoimme suunnan ja lähdimme hissukseen potkuttelemaan kohti huippua. Suhteellisen pian kyllästyimme Jasun kanssa vauhtiin ja kysäisimme luvan lähteä edeltä. Vastaukseksi tuli, että kun ollaan tämmöisiä ammattilaisia niin voidaan kyllä mennä :D Vieläkin suhteellisen rauhallisella tahdilla potkuttelimme mäkiä ylöspäin ja pian olimmekin perillä. Seuraavat kikkaroitsijat saapuivat viisitoista minuuttia meidän jälkeen!!! Tästä syystä Lena tulikin pian kysymään meiltä jos haluaisimme seuraavana päivänä pitää pientä kickbike koulutusta muille leiriläisille. Tottakai suostuimme! Ja jälleen oli aika syödä :)
Ruuan jälkeen harjoittelimme ensiapua, eli meille suomalaisille aivan tuttuja asioita. Elvytystä, kylkiasentoa ja muuta hyödyllistä. USAsta saapunut tyttö Lily kertoi ettei ollut koskaan ikinä tehnyt mitään vastaavaa ja järkyttyi kun kerroimme, että Suomessa harjoittelemme ensiapua jo peruskoulussa. Kaikkea sitä oppii eri kulttuureista!

Nukkumaan meno tuntui hurjan hyvältä! Päivä tuntui viikolta!


Tiistai 30.6.2015

Day two - kickbikes and pretty views!

Aamu toimi edellisen tavoin. Koirien treenit tänä aamuna vain ennen aamupalaa. Tällä kertaa ilma oli jo suhteellisen kuuma koirien treenaamiseen, joten menimme erisuuntaan, kohti toista vuorenhuippua. Samassa porukassa, jälleen kimpassa ajaen ohittelimme koirakoita Boltin kanssa. Jätimme treenin kesken ennen muita, kun sattui löytymään sopiva joki koiran kastelemiseen. Kastelun jälkeen kotimatka oli taas samaa vauhtia kuin mennessä.


 Aamupalan jälkeen vuorossa jälleen teoriaa ja keskustelua siitä miten tulisi käyttäytyä kisaradoilla, treenatessa, ja oikeastaan kaikkialla missä liikkuu koirien kanssa. Teorian lisäksi jatkui esitelmä Ellan Femundslopetista. Teorian jälkeen lähti yksi porukka maastopyöräilylenkille vuorille (itse olisin hirvittävästi halunnut tuonne mukaan mutta kickbikella ei olisi ehkä ihan pysynyt porukan perässä). Loppuporukka jakautui jälleen rullahiihtäjiin ja kickbike ryhmään. Kickbike osallistujat kiersivät kolmen pisteen rataa, joista yksi oli Tanjan ja Jasminin potkutekniikkakurssi. Lähtökohdat norjalaisten potkutyylissä olivat kammottavat. Jalat nousivat pahimmillaan päänkorkeudelle, lantio vispasi edestakaisin potkujen mukana ja jalkaa ei vaihdettu ollenkaan. Muutamalla pikkuvinkillä saimme porukan näyttämään siltä, että jopa Kaitsu olisi voinut pystyä katsoa menoa. Tärkeimmät kikat potkutehojen maksimoimiseen säästimme kuitenkin suomalaisille. Täytyyhän meillä jokin etu olla tässä hommassa. Muut pisteet olivat mm. pujottelua ja tekninen crossirata. Itse tykästyin crossirataan!! Meno oli hauskaa vaikka tässä pienessä ei kunnon vauhteja saanutkaan (Skeikampenissa oli isompikin, joka oli mun ehdoton suosikki!!). Treenien jälkeen lähdimmekin jo syömään.

Ruokailun jälkeen aloimme ihmetellä kun maastopyöräilijöitä ei näkynyt eikä kuulunut. Useampi tunti meni ihmetellessä ja iltapäivän ohjelmakin kärsi tästä. Vajaalla porukalla kuuntelimme Ruotsalaisten tyttöjen esitelmän valjakkourheilusta ruotsista. Esitelmän aikana maastopyöräilijöitä alkoi ilmaantumaan keskuuteemme. Porukka oli hajaantunut ja eksynyt. Pikkuhiljaa kuitenkin kaikki löysivät tiensä takaisin Skeikamppeniin. Kaikki olivat erittäin väsyneitä ja nälkäisiä, joten ruokailu osui hyvään kohtaan!

Ruokailun jälkeen lähdimme yhdessä kävelylle koirien kanssa. Jasminin kanssa päätimme kuitenkin erkaantua porukasta ja kiipesimme katselemaan maisemia ylös rinteeseen. Lenkin jälkeen katselimme videoita youtubesta (valjakkourheiluaiheisia, mm. minun video Puolan kaatumisesta :D ) ja samaan aikaan valmistimme seisinkejä ja hihnat koirille. Puuha oli hauskaa ja rentouttavaa. Uni maistui jälleen!
Just love this pic!

Keskiviikko 1.7.2015

Day three - hiking and burning!

Yksi omista suosikkipäivistäni! Aamulla syötiin mahat jälleen täyteen aamupalalla ja pakkasimme eväät mukaan päivän reissua varten. Kello yhdeksän jakauduimme kolmeen ryhmään ja lähdimme vaeltamaan. Koirat hihnoissa seikkailimme vuoristossa kuusi tuntia! Kiipesimme ainakin kahdelle oikeasti isolle huipulle, josta näki Länsi-Norjan lumihuippuisille vuorille asti! Olen aina pitänyt vaeltamisesta ja tämäkin oli oikeasti hauskaa! Erityisen mukavaa oli kun kannettavaa ei ollut paljoa, seura oli hyvää ja ilma loistava (tosin ehkä jopa liian loistava). Ainoa huonopuoli oli hurjasti vetävä Bolt. Kuljimme ilman valjaita ja vetokamoja, mutta Bolt piti tätä reissua aivan selvästi nopeuskilpailuna. Poju oli jatkuvasti rynnimässä keulille. Taistelun kautta ipana väsähti vetämiseen jossain kohtaa ja sain lepotauon käsille. Loppuvaiheessa vaellusta törmäsimme pieneen järveen, jonne Bolt nykäisi mut perässään. Uitin sitten kolme koiraa, kun vaatteet oli jo kastunut. Loppumatka meni veden litistessä kengissä, ja olo oli mitä mahtavin kun sai ottaa ne pois!



Vaellukselta tarttui mukaan pahasti kärventynyt iho. Rinta, hartiat, naama, selkä, pohkeet, reidet ja korvat paloivat auringossa aivan tulipunaisiksi. Aurinkorasva olisi ollut hyvä pakata mukaan toppa- ja sadetakin tilalle.

Torstai 2.7.2015

Day four - fun time!

Jälleen päivä jonka aloitimme saman kaavan mukaan. Koirien juotto, aamupissat, kuntotarkastus ja aamupalalle. Aamupalan jälkeen kokoonnuimme jälleen meeting roomiin ja jakauduimme kahteen ryhmään. Ryhmissä aloimme pohtimaan treeniohjelman tekoa. Kävimme läpi tapoja tehdä ja toteuttaa suunnitelma, jonka avulla toivottavasti saavuttaa tavoitteet. Toteutimme myös pienemmissä ryhmissä laaja-alaisen treeniohjelman lajin aloituksesta päätavoitteen saavuttamiseen. Ryhmämme (Minä, Jasmin, Laura & Lily) suunnitteli ohjelman, jonka avulla pystyisi polkemaan yksipyöräisellä läpi Euroopan. Toteutimme suunnitelman huumorilla, mutta harjoituksesta oli oikeasti hyötyä!

Red like a lobster...
Seuraavana oli vuorossa canicross-viesti sponsori ryhmien välillä. Juoksimme kilpaa yhdeksän etapin viestin ylös vuoren huipulle. Ryhmämme (kickbike) voitti koko viestin ylivoimaisesti, ja ainakaan mulla ei ole koskaan ollut noin kivaa canicrossatessa!! Jaoimme viestin etapit tason ja iän mukaan. Itse olin seitsemännellä etapilla, eli melkein jo huipulla. Oma pätkäni oli liukasta liuskekiveä ja suhteellisen tiukkaa nousua (vuori jyrkkeni aina ylöspäin mennessä). Jännitin alkuun että mitenköhän tulee menemään, etenkin siinä kohtaa kun tajusin, että joudumme Boltin kanssa lähtemään tyhjiin (koska johdimme jo tässä vaiheessa). Bolt oli kuitenkin intoa täynnä ja lähti kuin raketti. Mullakin jalka nousi keveästi ja päästiin juoksemaan lähes koko etappi täysillä. Vasta aivan viimeisessä jyrkemmässä Bolt siirtyi raville. Ja olin kyllä helskutin ylpeä pojusta, ja tottakai koko meidän joukkueesta (ja ehkä vähän itsestänikin)

Lounaan jälkeen sai jälleen valita lähtisikö rullasuksimaan vai kikkaroimaan, ja koska suomalaisia ollaan niin vaikea arvata kumpi Jasun kanssa valittiin. Kickbikailimme ylös vuorella olevalle järvelle, kerran järven ympäri ja siitä pääsimmekin uimaan. Vesi oli mukavan viileää (silti lämpöisempää kuin suomessa) ja polskuttelu teki terää! Uinti tuokion jälkeen potkuttelimme kilpaa vuorenrinnettä alas. Skeikamppeniin palattuamme lähdimme kickbikejen kanssa isolle crossiradalle. Rata oli aivan huikea! Etenkin ensimmäinen puolikas oli pelkkää rakkautta (jälkimmäinen puolikas ylämäkeä...) Otimme radalla aikoja kaikille halukkaille ja kilpailimme keskenään. Torstain ajoista minun oli kolmanneksi paras kaikista kickbikella menneistä!! Päivän parhaan ajan Brittiläinen Rowan juoksi!
Kickbike riehumisten jälkeen oli vuorossa dressuria eli tottelevaisuutta. Tätä hetkeä olin pelännyt useasti viikon aikana. Boltti ei ole vielä ihan päässyt tuohon tokoilun makuun. Me kuitenkin pärjättiin oikein hyvin!! Isoin ongelma oli ympärillä oleva hälinä, mutta kyllä poika teki kaiken mitä pyysin! Ja sitten saatiinkin taas ruokaa :D

Jasmin
Sigve
Me!! :D
Rowan
Tessa
Ruuan jälkeen tehtiin jotain mikä olisi saanut kenet tahansa Kaitsun oppeja kuunnelleen kauhistumaan. Ohjelmassa oli kickbike/pyörä ensiapua. Eli suomeksi purimme pyöriä ja kickbikeja osiin ja kasasimme toiseten purkamat. Omani onneksi purettiin nätisti ja itse sen osasin kasata helposti, mutta esim Julien kickbikesta irroitettiin aivan kaikki, levyjarruja myöten... Nukkumaan pääsy oli jälleen hieno hetki !

Perjantai 3.7.2015

Day five - my favorite!

Ensimmäinen erilainen aamu. Heti aamupalan jälkeen pakkasimme Jasun kanssa koirat autoon ja lähdimme etsimään Gausdalin eläinlääkäriä. Koirien madotus oli pakko hoitaa alta pois, jotta päästäisiin vielä takaisin Suomeen. Eläinlääkärireissulta palailimme supervauhdilla takaisin leirikeskukselle, viidessä minuutissa vaatteiden vaihto ja menoksi. Kickaroimme kahdeksan kilometrin päähän vuorille, jossa oli ohjelmassa muta/suojalkapalloa. En ole ikinä koko elämäni aikana kokeillut mitään niin hauskaa! Ihmisiä lenteli, mutaa lenteli ja jossain kohtaa pallo unohtui aivan kokonaan. Kenelläkään ei ole hajuakaan kuka voitti tai hävisi. Mutaisina ja hymyillen reilut kuusikymmentä nuorta ja ohjaajaa pulahti järveen uimaan ja putsaamaan pahimmat mudat vaatteistaan. Kotimatka sujui märkinä. Osa porukasta oli tullut suolle juosten, ja alamäkeen moni näistä yritti saada kyytiä pyöräilijöiltä ja kikkaroitsijoilta. Yksi vetäjistämme Micke nappasi mun piken mäkeen, juuri ja juuri pääsin kyytiin ja laskettiin hirvittävää vauhtia mäki alas. Pelotti. Vauhti oli karmaiseva ja mun ainoa tuki oli Micken hartiat. Mäen alla luovutin ja hyppäsin Jasun kyytiin. Yhdessä potkittiin takaisin leirikeskukselle. Suihku tuntui tämän jälkeen maailman parhaalta idealta! Ja ruoka!

Loppupäivä kului rentoutuessa. Kuuntelimme esitelmiä, kävimme uimassa (uima-altaassa) ja pidimme hauskaa. Illalla olin jälleen aivan poikki. Jasmin jäi juttelemaan huonekaveriemme kanssa olohuoneeseen ja minä menin nukkumaan. Meni ehkä kaksi sekuntia ja olin aivan umpiunessa. Unta ei kestänyt kuin 30min ja sitten Sigve pölähti toppatakissa huoneeseen. Käsky kävi pukea lämpöiset vaatteet päälle, ottaa ylimääräinen t-paita, koiran hihna, kypärä, ja aurinkolasit mukaan ja tulla ulos. Siis keskellä yötä!! T-paita puettiin päähän, samoin kuin kypärä ja aurinkolasit. Kipusimme Kristofferin pakettiautoon ja meidät ajettiin silmät sidottuina vuorille. Autosta ulos, ohje lappunen käteen ja toimintaa. Käsky oli selviytyä takaisin leiriin jäämättä kiinni vetäjille, jotka partioivat teitä pitkin autoilla. Reilun kymmenen ihmisen porukkamme lähti loikkimaan pitkin jänkää auton valokeiloja vältellen ja suhteellisen pitkälle pääsimmekin, kunnes ryhmämme jäi kiinni väijytykseen. Alkuperäinen ajatus oli että meidät palautettaisiin takaisin lähtöpaikkaan, mutta onneksi saimme jatkaa matkaa samasta kohtaa hetken seisoskelun jälkeen. Tässä vaiheessa jakauduimme pienempiin ryhmiin. Minä, Jasmin, Laura (Saksa) ja Lily (USA) kuljimme omassa porukassamme ja matka kulki joutuisasti. Jossain kohtaan norjalainen Henrik liittyi seuraamme, joten meitä oli viisi. Kuljimme järjettömissä pusikoissa, umpikorvessa, ylitimme joen kävelemällä läpi, seikkailimme poluilla ja bongailimme lampaita. Vetäjiä ei enää näkynyt, joten viimeiset 500m juoksimme täysillä tietä pitkin. Suhteellisen ensimmäisten joukossa takaisin leirissä ja nukkumaan kello 4.00. Herätykseen 3 tuntia.
We just LOVED IT :D
True norwegian fashion!

Lauantai 4.7.2015

Day six - silly silly relay...

Viimeinen päivä, ihmiset muistuttivat zombeja, mutta meno oli silti loistava joskin jo hiukan haikea. Ennen aamupalaa lähdimme treenaamaan koiria, mutta keli oli jo aamusta niin kuuma, että käännyimme jo melkein heti takaisin Jasun kanssa. Aamupalan jälkeen oli vapaamuotoista treenaamista toiveiden mukaan. Minä ja Jasmin pyysimme Tessaa treenaamaan meidän kanssa portaita. Vedimme kolmistaan oikein tehokkaan rappustreenin lihaskuntoineen.

Our lovely Lily <3 love u !
Me, Stine, Laura, Lily & Jasmin
Finnishgirls and germangirl
 Lounaan jälkeen oli vuorossa maailman hulluin viesti. Etappeihin kuului canicrossia, pieni crossirata kickbikella, oudon mönjän juomista, ison crossiradan ajamista kickbikella (minun osuus!), rullahiihtoa, ampumista, ilmapallojen puhaltamista, pulloon pissaamista, pyöräilyä pienimmällä vaihteella, salaattikastikkeen juomista ja viimeisenä osuutena juoksua mäkeä ylös ja alas. Meidän joukkue kuului porukan keskitasoon, mutta viesti oli järjettömän hauska, joten eipä tuolla niin väliä! Oma etappini meni mitä loistavimmin! Sain reilusti eteeni lähteneen pojan melkein kiinni! Huippu kivaa! Ilta meni rennolla meiningillä. Liitouduin Sigven (yksi vetäjistä) kanssa tiimiksi ja menimme vesisotaa nuorempia junnuja vastaan, teimme jekkuja muille ja pidimme hauskaa. Illalla lenkitimme vielä koirat pitkällä lenkillä ja juttelimme. Viikon aikana minulle oli herännyt haave olla ensivuonna yksi ledereistä. Ja tämä haave ei kuulemma olisi ihan mahdoton edes! Jännityksellä jään odottelemaan!! Hengailimme pitkälle yöhön ulkona höpötellen ja koirien kanssa touhuten. Pian kuitenkin meidät käskettiin jälleen autoihin ja meidät ajettiin vuorille. Tällä kertaa eri suuntaan, mutta muuten suunnitelma sama. Mun matka tyssäsi noin puoliväliin kun ampiainen (tai joku) pisti nilkkaan ja kävelystä tuli kivuliasta. Pääsin kuitenkin seuraamaan ajojahtia huippupaikalta autosta, ja ottamaan osaa vetäjien järjestämään kauhutaloon.

Team Kickbike !

Sunnuntai 5.7.2015

Day seven - I don't want go home

Itku tuli. Pakkaamisten, aamupalan ja lounaan jälkeen oli aika sanoa heipat. Tuntuu järjettömältä, että osaa näistä ihmisistä ei välttämättä näe enää ikinä... Aivan mielettömiä ihmisiä! Aivan mieletön ikävä! Koko matkan Tukholmaan mietin päässäni että miten pääsen takaisin, milloin näen näitä ihmisiä taas. Päätös lähteä tulevana talvena Lillehammeriin kilpailemaan EM-kilpailuihin vahvistui jokaisen kilometrin myötä.
Team kickbike <3
Miss u so much ...
Specially u Lily :3


Maanantai 6.7.2015

Back home...

Laivalla. Haikeissa tunnelmissa. Nukkuen univajetta pois. Illalla kotona. Edelleen haikeissa tunnelmissa...

Perfect week !!

I am so sorry cause I can't write this in English (eller Norsk ). I just want to say to you guys that you are amazing and I really hope we will see on future. Maybe next year in Sommerhundekjørerskolen!! Or EC-2016 in Lillehammer! Love u <3




8 kommenttia:

  1. OOOO! Ihan mielettömän kuuloinen leiri ja sairaan ihana postaus. :) Toivottavasti pääset leiriohjaajaksi fiilistelemään uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi!! Ja toivotaan täällä vuoden jokainen päivä sormet ja varpaat ristissä ;)

      Poista
  2. On varmasti ollut mahtava leiri! Onneksi pääsit sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ikimuistoinen <3 Ja on kyllä maailman onnekkain olo !! :)

      Poista
  3. Kuulostaa ihan mahtavalta! Pidetään peukkuja, et pääset leiriohjaajaks ;)

    VastaaPoista
  4. Onpa mahtavan kuuloinen leiri ollut, on teillä varmasti ollut huippua!
    Missähän järjestettäisiin tällaisille "vanhemmille junnuille" vastaavia leirejä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää alkaa selvästi itse suunnittelemaan tuommoista vanhojen junnujen treenileiriä :D

      Poista