maanantai 26. syyskuuta 2016

Pennut 3 viikkoa

Sunnuntaina oli aika jälleen suunnata tapaamaan jälkikasvua ja samalla huoltamaan syksyn kisavälineistöä! Kickbike on nyt kuin uusi, ja pikku Lotat ja Boltit pääsivät ensimmäistä kertaa kunnolla kameran eteen.

Nyt on lupa ihastella ja rakastua! Vielä on loistavia vetokoiran alkuja vailla sitä omaa kotia!

Narttu 1 
Pieni, mutta pippurinen. Pentueen pienin, mutta omaan silmään ehdottomasti vilkkain. Kehon hallinta ja liikkuminen muutenkin sulavinta koko pentueesta. Väritykseltään selkeästi muita tummempi.

Narttu 2
Isin tyttö! Väritykseltään erottuu porukasta. Valkopohjainen kirjava pentu, jonka kuviointi on kuitenkin muita tummempi. Muistuttaa kovasti Boltin väritystä saman ikäisenä! Pentueen isoin narttu. Lähes urosten kokoinen jättiläinen.

Narttu 3
ADHD tyttö! Mahdottoman vauhdikas tapaus, joka ei meinannut kuvaus pöydällä pysyä paikallaan sitten millään. Keskimmäinen tytöistä kokonsa puolesta.

Uros 1
Vauhtihirmu! Ensimmäisenä omin tassuin liikkeelle lähtenyt pentu. Lähes täysin valkoinen, päätä ja hännän tyveä lukuunottamatta. Iso ja rauhallinen pentu, jolla kuitenkin hyvä kehonhallinta.

Uros 2
Ahmattipossu! Ruoka-ajan koittaessa oli nisässä kiinni kuin takiainen! Kuvattaessa "helppo" ja jaksoi hyvin hallita omaa kroppaansa ilman tukea.

Uros 3
ADHD poju! Vauhtia riitti kuvaus sessiossa ja ääntä lähti pentulaatikossa. Persoonallinen tapaus. Tässä vaiheessa pienin uros.

Uros 4
Jättiläinen! Pennuista rotevin. Uroksista ruskein. Hiukan meinasi uni olla silmässä kun kuvia napsittiin :)

Semmoisia pennun palleroita ne nyt on ! Ikää mittarissa 3vkoa ja vauhtia tulee joka päivä lisää! Pennuista voi rohkeasti kysellä lisää, ja katsomaankin pääsee! Jos isän tapaaminen kiinnostaa niin syksyn kilpailuita kierretään aktiivisesti, jossa Bolttia pääsee rapsuttelemaan!



2 kommenttia: