Jämin SM menestys

Jos edellinen SM oli fiasko, niin tämän kertainen hiukan lohdutti! Jämille suunnattiin lauantai aamuna neljän tunnin yöunilla ja erittäin viimetingassa. Aamupalan juoksin Pirkkalan ABCltä noin seitsemässä minuutissa. Vielä jäi kuitenkin huimat kolme minuuttia pelivaraa ennen ajajien kokousta.  Todella tyylikäs saapuminen siis... Kaiken kruunasi vielä Bolt joka päätti tyhjentää suolensa toimisto teltan eteen kesken rataselostuksen... Noooh eipä tuo mitään. Muuten oli kaikinpuolin rauhallinen olo (not....). Bolttia juoksuteltiin ja tikutettiin oikein urakalla, jotta jaksaisi poika juosta edellisen päivän ruokintamokasta huolimatta. Ahmattipossu oli syönyt tyytyväisenä kahdesti täydet ateriat kun kotiväki oli niitä tarjonnut tietämättä, että koira oli jo ruokittu.

Startti läheni ja todettiin että lainapyörään ei olekkaan lukkopolkimia. Tasoitus kilpakumppaneille olisi ollut aikamoinen ilman niitä, joten ei muuta kuin uuden pyörän metsästykseen. Onneksi Jonna Lipponen saapui pelastamaan meidän kisan! Upouudella (superhienolla!!!) pyörällä päästiin starttaamaan. Lisäluksusta loi Kainpon uusi Race Pro adapteri! Lähtöönkin löytyi kaksi händleriä kun Patrik ja Jasmin Köcher tulivat molemmat auttamaan! Pate tutulla paikalla pyörän pitelijänä ja Jasmin roikkui Boltissa.  Lähtö oli lähes tyylikäs!

© Kimmo Virkki

Kisan ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pimeästi. Vauhti oli hirmuinen ja näkyvyys nolla. Pelkät ajolasit eivät paljoa suojanneet Boltin tassuista lentäneeltä hiekalta. Kutosen lenkille kääntyessä oli vauhti rauhoittunut sen verran että uskalsin alkaa availemaan silmiä. Tiukkoihin mutkiin menin turhan varovaisesti ja aivan surkeilla ajolinjoilla. Tämä vei suoritukselta ikävästi tehoja, kun jokaisen mutkan jälkeen joutui kiihdyttämään hurjasti. Kutosen lenkki tuntui muutenkin hurjan pitkältä. Ensimmäinen kisani tuolla matkalla, ja tajusin siinä polkiessani, että olisihan sen radan voinut käydä kiertämässä ennen kisaa. Voimien jakaminen koko matkalle epäonnistui totaalisesti ja viimeiset puolitoista kilometriä olivat yhtä tuskaa. Ääni takaraivossa kuitenkin ruoski jatkamaan. Tässä kisassa mentäisiin täysillä jokainen metri. Jämin pitkä ja loiva (ja pehmeä) loppuylämäki meni sumussa. Viimeiset mutkat meni käytännössä ilman happea tai näkökykyä. Maaliin tullessa näin vain paljon ihmisiä ja seuraavaksi maata :D Jalat eivät kantaneet ollenkaan pariin minuuttiin ja senkin jälkeen erittäin huterasti. Onnea on kuitenkin ystävät jotka pakottavat liikkumaan, muuten olisi sunnuntain startti voinut olla suhteelllisen heikko esitys.

© Kimmo Virkki

Ajat tulivat hiukan viiveellä, ja tämä tuotti suurta jännitys tuskaa. Kolmanneksi kuitenkin itsemme taistelimme!! Kärki viiletti omia menojaan (48s edellä) eikä neloseksi polkenut Tuire ollut kaukana (12s) Boltin veljen Rallin kanssa. Mitali ylipäätään vaatisi sunnuntailta hurjaa polkemista, kirkkaampi mitali olisi vaatinut ihmeen. Tavoitteeksi sunnuntaille asetin polkea niin kovaa kuin jaloista lähtisi, jotta ei päästettäisi tätä SM-mitalia karkuun. Lisätavoitteena tottakai parantaa aikaa. Omat ajolinjat joutuivat ankaraan syyniin, samoin voimien jakaminen koko matkalle. Sopivan kokoisten vaihteiden käyttäminen oli myös to-do listalla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi oli vuorossa sauna, venyttelyt sekä hieronta (tämä vain Boltille...).

Sunnuntai aamuna herätys oli aavistuksen pirteämpi. 9h yöunet, kunnollinen aamupala ja hiukan enempi aikaa ennen starttia tuntuivat hyvältä. Kroppa tuntui hyvältä ja koirakin oli täysin rento, ainoastaan takapuoli oli sökönä kun pyörän selkään taas hyppäsi. Olihan kyseessä jo toinen kerta pyörän selässä koko syksynä.

Kisa meni juuri niinkuin pitikin! Bolt toimi kuin kello (as always!). Itse sain parannettua omaa ajoa huomattavasti! Ajolinjat menivät juurikin sieltä mistä pitikin. Pienellä riskillä mutkiin, mäkiin täysillä  ja muuten tasaista pyöritystä. Kerran meinasin kaatua, muuten ajo oli puhdasta (ei kyllä ihan kirjaimellisesti... hiekkaa on hiuksissa vieläkin :D ). Maaliin tullessa ensimmäinen huolenaihe oli sekunttikello ja pelko siitä kuinka kovaa Tuire tulisi perästä. Sekuntteja kului ja kului juurikin tarpeeksi! SM-pronssi olisi meidän!! Jalat eivät kantaneet taaskaan, mutta nyt pysyin hiukan kauempana tajuttomuudesta. Kuusi kilometriä tuntui taas pidemmältä kuin mitä muistelin.

© Kimmo Virkki

Onnellinen. Ylpeä. Väsynyt. SM-3. 

Maailman mahtavin fiilis oli päästä seisomaan samalle palkintopallille niiden ihmisten kanssa joita olen pienestä tytöstä asti katsonut ylöspäin. Neljä vuotta sitten kilpailin ensimmäiset kilpailut juurikin koirapyöräilyssä. Siitä asti se on ollut se oma juttuni. En edes muistanut miten kivaa se olikaan! Nyt on pakko löytää uusi pyörä varastetun tilalle ja päästä takaisin tositoimiin. Ensivuonna kirkastetaan mitali?!?

Alunperin koko kauden päätavoite on ollut EM-kilpailut Briteissä. Eilisestä asti olen asiaa miettinyt ja tänään jouduin tuosta haaveesta luopumaan. Tai ei se oikeastaan ole luopumista vaan järkipäätös. Ero Suomen kärkeen oli nyt Jämillä vielä 1,28sekuntti 12km matkalla, ja mielestäni se on tässä vaiheessa aivan liikaa. Kolmessa viikossa en saa meidän nopeuksia tuolle tasolle sitten millään. Reissu Britteihin olisi myös taloudellisesti raskas, vaikka tukibudjettia olikin kerättynä jo mukavasti. Investoin nyt säästyvät rahat uusiin suksiin ja alan treenaamaan talven kisoja ajatellen. Sielläkin kilpaillaan nyt aikuisten sarjoissa, joten treenattavaa on. Sarjakortti hiihtoputkeen on jo hankittuna, sukset saapuvat ensiviikolla ja siitä lähtee. Kahden viikon päästä kilpaillaan vielä "kotikisoissa" Ohkolassa, mutta sitten saa syyskausi meidän osalta olla siinä.

Jämin viikonloppu oli jälleen kerran aivan huikea! Jo pelkästään kisapaikan tunnelma, maailman luokan radat ja pettämätön taito järjestää kilpailut tekivät reissusta sen arvoisen. Jämin kilpailut ovat joka vuosi sellaiset joita voin suositella aivan kaikille! Hyvät radat aloittaa harrastus turvallisesti, asiantuntevat järjestäjät, jotka varmasti opastavat aloittelijatkin mukaan lajiin sekä hieno fiilis kisapaikalla jos vaikka tulisi vain katselemaankin. Kiitos L-SVU jälleen kerran! Kiitosten lisäksi on ehkäpä syytä onnitella kaikkia mitalisteja! Jälleen huikea taso (niin kuin Suomessa tuppaa olemaan nykyään kaikissa kisoissa)! Eritys onnittelut tottakai Boltin kasvattajalle Samuli Nissiselle DBM luokan voitosta!

© Kimmo Virkki

Vanhus koira Koda pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa kilpailemaan <3 Ei enää minun kanssani, vaan innokkaan pikkuveljeni Niklaksen kanssa. Parivaljakko teki hurjasti töitä, ja vaikka ei pikkukoiran vauhti riitä seisojia vastaan oli kokemus ilmeisen hyvä molemmille! Taas on Koda opettanut yhdelle nuorelle lisää mitä on olla koukussa valjakkourheiluun !