Vauhdikas viikonloppu koirahiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailuissa Kontiolahden ampumahiihtoladuilla. Suomen (ja samalla maailman) terävin kärki oli kerääntynyt nauttimaan urheilun tunnelmasta huikeille laduille ja samalla taistelemaan Suomenmestaruus mitaleista. Minä ja Bolt ei tällä kaudella päästä lähellekään näiden huippujen suorituksia, joten tyydyimme kilpailemaan harrastussarjassa. Ja päätös oli kyllä täysin oikea.
Minun ja Boltin kilpailumatka alkoi jälleen aikamoisella jonglöörauksella julkisilla kulkuvälineillä. Meidän rakas punto on korjaamolla edelleen, joten suksipussi, matkalaukku ja koira kainalossa urheiltiin itsemme perjantai iltana Hyvinkäälle. Bussi - Metro - Juna yhdistelmä kaikkine vaihtoineen kävi hyvin lämmittelykierroksesta. Metrossa Bolt tyynen rauhallisesti istui toisen matkustajan syliin sen enempää lupia kyselemättä, ei kuulemma haitannut, vaikka minua saattoi hiukan nolottaa. Junassa herra keräsi kehuja ja huomiota, kun ruuhkajunan hiukan erilainen matkustaja keräsi sympatiat. Henna poimi meidät Hyvinkään juna-asemalta, jonka jälkeen juoksutettiin Bolt ja Ykä, käytiin saunomassa ja siitä sitten nukkumaan ajoissa, jotta neljältä soivaan herätyskelloon heräisi mahdollisimman pirteänä.
Lauantai aamuna klo 5:03 starttasimme kohti kilpailupaikkaa. 10:07 oltiin perillä, joten hyvin ehdittiin vielä rataselostukseen, sekä kiertämään kisalatua. Tosin itsehän laiskottelin ja kiersin vain alkukilometrit, jotta ehdin varmasti ajoissa auttamaan Tuomas Notkoa oman starttinsa kanssa. Tuntui hassulta olla katsomassa ja jännittämässä kaikkien kaverien kilpailuita, kun itsellä ei ollut tämän kilpailureissun suhteen oikein mitään tavoitteita. Autoin Tuomaksen ajoissa startti viivalle, lämppäilin Liekkiä ja lähetin pojat matkaan. Sitten vain jänniteltiin maalissa kaikkien tuloksia ja ihasteltiin vauhdikkaita lähtöjä. Kontiolahden ampumahiihtostadion oli todella hieno kilpailupaikka erityisesti yleisölle. Maalialueen katsomosta pääsi näkemään niin lähdöt kuin maaliin tulot, sekä kierrokselle kääntymiset ja pitkän pätkän stadionia lähestyvistä hiihtäjistä. Ihan oli ison urheilujuhlan tunnelmaa. Tuomas ja Liekki ottivat miesten sarjasta ylivoimaisen Suomenmestaruuden, myös naisissa Maija Nivala vei mestaruuden lähes minuutin erolla seuraavaan.
 |
| Kisan isointa mäkeä kiipeämässä © Outi Pisto |
 |
| © Outi Pisto |
 |
| © Outi Pisto |
Kun kilpailuluokat oli jännitetty oli aika alkaa keskittymään omaan höntsä kisaan. Tietysti kaikki alkurutiinit suoritettiin Boltille kuin oltaisiin MM-kisoihin valmistauduttu. Koirahan ei tiedä eroa mikä kisa on kyseessä. Into reitille on aina samaa tasoa. Bolt lämmitteli Aliina Mäkisen avustuksella sillävälin kun minä sekoilin etsiessä kaikkia mahdollisia puuttuvia tavaroita. Hanskat olivat hukassa ja vetoliina sai Tuomakselta huonot arvostelut. Meidän 5 vuotta vanha zero DC vetoliina ei kuulemma enää jousta tarpeeksi. Tuomas lainasi kisaan oma tekemänsä liinan, ja kyllähän eron joustossa huomasi välittömästi. Hanskatkin löytyi, mutta lasit olivat jääneet kotiin. Starttiviivalle kuitenkin päästiin ajoissa ja Tuomaksen avustuksella päästiin tekemään oikein lentävä lähtö. Suksi tuntui toimivan, vaikka keli olosuhteet olivat muuttuneet aivan täysin päivän aikana. Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt ladulla yhtään mitään. Lunta tuiskusi taivaalta sekä Boltin tassuista suoraan minua silmiin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin hurjat laskuosuudet, ja minuutilla eteenlähtenyt saatiin kiinni jo ennen isoja nousuja. Ohitus oli oikein nätti, vaikka Bolttia hiukan turhautti juosta ulkokaarteessa ohi.
 |
| Kohti maalialuetta © Outi Pisto |
Radan ylämäet olivat aivan kammottavan pitkiä ja raskaita sekä minulle että koiralle. Kotona meillä Espoossa ei ole tietoakaan ylämäistä (eikä siitä lumestakaan...) joten ylämäkiin hiihtäminen oli aivan kauheaa räpeltämistä. Tasaisella sain wasperin kulkemaan yllättävän hyvin ja suksi pysyi nätisti kropan alla. Alamäkien jälkeen taas säärissä pakotti aivan kauheasti, mutta sekin johtuu vain tekemisen puutteesta. Kisa meni kaikesta huolimatta todella hyvin aina maalisuoralle asti. Stadionille kääntyessä ohjeistin Bolttia oikealle hiukan liian vahvasti ja poika olisi lähtenyt toiselle kierrokselle. Huomasin Boltin ajatuksen ajoissa, joten sivuttaisnykäisy ei ollut paha, mutta kuitenkin aivan riittävä kaatamaan surkean hiihtäjän. Pyllähdin maalisuoran päätyyn ja Bolt jatkoi kiskomista. Liu'uin kyykyssä Boltin perässä ja yritin päästä pystyyn. Väsyneet jalat eivät kuitenkaan saaneet väännettyä kroppaa pystyyn joten pyllähdin uudestaan ja Bolt oli pakko pysäyttää. Könysin pystyyn ja jatkettiin maaliin. Aikaa meni hävyttömästi hukkaan, mutta maalilinjan ylittäessä menimme silti kärkeen. Eemeli Mäkinen jäi vain sekunnin meidän taakse. Iloinen yllätys kuitenkin lieveni hiukan kun Henna ja Ykä tulivat hurjaa kyytiä maaliin vieden meidät yhdeksällä sekunnilla. Kilpailussa oli mukana monta muutakin kovaa hiihtäjää hyvillä koirilla, mutta kukaan ei mahtunut tiputtamaan meitä enempää. Saimme olla tyytyväisiä toiseen sijaan. Sunnuntaina pitäisi pysyä vain pystyssä.
 |
| Arin ja Spencen lähtöä auttamassa © SporttiRakki/Tiina Jurvakainen |
Sunnuntaina oli vuorossa oma suosikki lajini eli yhdistetty. Yhdistetyssä koirakko hiihtää ensimmäisen kierroksen pulkan kanssa, joka tuo suoritukseen lisäpainoa koiran koon mukaan. Puolessa välissä pulkka jätetään pois ja hiihdetään naru osuus maaliin. Tämä kilpailu tapahtuu aina yhteislähtönä, joten jännitystä ei radalta puutu. Miesten kilpailussa pääsin lähettämään Boltin veljen Spencen matkaan. Mahtava tunne kun yli puolet omasta painosta painava koira kiskoo raivopäänä, kun haluaisi jo juosta. Naisten startin pääsin katselemaan katsomon puolelle ja siitä kilpailusta ei jännitystä puuttunut, kun kolareita oli useampia ja ladulla muutenkin ruuhkaa kun kilpailijoita alkaa näissäkin luokissa olla todella paljon.
Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi.
Oli todella turhautunut, mutta Bolt oli super innoissaan lähdössä uudelle kierrokselle. Joten lähdettiin purkamaan kuskin ärsytys ylämäkiin. Kierrettiin treenin kannalta neljän kilometrin lenkki ja Bolt veti hyvin. Itsellä hapotti jo pahasti, mutta selviydytiin kuitenkin. Toisen kerran maalialueelle saapuessa ei ärsyttänyt juuri ollenkaan. Bolt olisi halunnut lähteä vielä kolmannelle kierrokselle, ja koiran innon nähtyäni myötä katosi loputkin ärsytykset. Koira on huikein ja nauttii tuosta hommasta aivan mielettömästi. Se vain juoksisi aina vaan <3
 |
| © Outi Pisto |
Viikonloppu oli oikein hauska. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä siinä samalla kisafiilikseenkin. Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja kiitokset järjestäjille hienosta kilpailusta! Kotona oltiin Boltin kanssa eilen hiukan ennen yhtätoista illalla, ja samantien laitoin menemään seuraavat ilmoittautumiset. Ensiviikonloppuna kilpaillaan Hämeenlinnassa SPKL:n kilpailussa A-naiset sarjassa, jonka jälkeen matka jatkuu Vaajakoskelle VUL:n kilpailuihin, jossa osallistutaan jälleen harrastussarjaan.
 |
| Yksi väsynyt matkustaja kotimatkalla metrossa <3 |
Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti