perjantai 5. tammikuuta 2018

2018

Niin sitä hujahti taas yksi vuosi minun ja Bolttisen elämästä. 2017 alkoi rikkonaisesti jälleen huonolla talvikaudella ilman kunnollisia treenimahdollisuuksia, mutta jatkui kuitenkin mukavana nousukiitona kohti vuoden päätöstä. Takaiskuista huolimatta treenasimme tiemme ensin Suomen top kolmen porukkaan, ja siitä vielä hätyyttelemään sitä Maailman terävintä kärkeä. 

Vuoden 2018 tavoitteet tulevat lähentelemään samankaltaisia tavoitteita kuin nyt jo menneenä vuonna. Focus on tällä kertaa EM-kilpailuissa syksyllä 2018. 

Rankka vuosi 2017 opetti kuitenkin muutaman seikan, joihin täytyy kiinnittää huomiota vuonna 2018. Vaikka kilpaileminen Suomen ja Maailman huipulla on ollut aina unelmani ja tavoitteeni, on nyt tänä vuonna otettava rennommin. 2017 oli erittäin stressaava, ja jatkuva keskittyminen vain treenien suunnitteluun ja toteuttamiseen, sekä kisamatkojen rahoittamiseen vei liian paljon aikaa ja energiaa koulu töiltä ja sosiaaliselta elämältä. Ensi vuonna en aio lopettaa elämistä kilpailemisen takia. Tämän päätöksen tein erityisesti nyt alkavan hiihtokauden osalta. Koirahiihto on ollut suosikki kaikista maailman lajeista jo vuodesta 2011, mutta etelän olematon talvi on vienyt meiltä harrastamisen ilon. Talvikaudella tavoitteena Boltin kanssa siis ei todellakaan ole mitalit. Lähdemme kyllä kilpailemaan muutamat kilpailut, mutta lähinnä vain moikkaamaan tuttuja, pitämään yllä kilpailurutiinia sekä pitämään hauskaa. Muutenkin kevään aikana on tarkoitus tsempata koulun suhteen, joka jäi aivan liian vähälle huomiolle viime syksynä. 

Hiihtämään me jo haluttaisiin... Robur Sprint 2017

Joulun aikana olemme Boltin kanssa latailleet akkuja kaikessa rauhassa. Tällä kertaa vietimme joulun eri mantereilla. Bolt erittäin hyvässä hoidossa Nooran ja Timon luona, minä niin ikään huikeissa puitteissa Kanadan Montrealissa. Kroppa ja pää olivat syksyn koulu-treenit-työt rumbasta niin hajalla, että kahden viikon löhöily kaukana kaikesta stressattavasta tuli erittäin tarpeeseen. Poikaystäväni Väinön perheen luona vietetty joulu osui täydelliseen kohtaan, vaikka menomatkasta ei meinannutkaan tulla mitään peruuntuneen lennon takia. Joulun viettoon pääsin matkustettuani yksin 49 tuntia Suomesta. Lennot kulkivat lopulta Helsinki - Tukholma - Lontoo - Miami - Montreal. Näin jälkikäteen ajateltuna, aika huikea kokemus tuommoinen pikkuseikkailu. Kaksi viikkoa Montrealissa sisälsi paljon upeita säitä, ulkoilua kanadalaisen karvakamuni Roopen kanssa,  hyvin vähäsen urheilua mm. seinäkiipeilyn ja kotikuntosalin muodossa, loistavaa ruokaa aivan liikaa sekä paljon hyvää seuraa. Nyt kaksi kertaa Montrealissa käyneenä, on tuo kaupunki saanut minut aika addiktoituneeksi. Miljoona kaupunki, joka ei tunnu siltä. Latuja kulkee paljon, ulkoilijoita on joka puolella ja tekeminen ei lopu, kunhan jaksaa itsensä nostaa sohvalta ja lähteä pakkaseen. Vaikka reissu olikin huikea, olin kotiinpaluusta super innoissani. Bolttia ehti tulla todella kova ikävä kahden viikon eron aikana. Kotimatka sujui onneksi menomatkaa kivuttomammin. Finnair kuljetti nopeasti ja turvallisesti kotiin. Iso osa tästä tekstistä syntyi juurikin vaihtokentällä John F. Kennedyllä New Yorkissa.




Minun seikkaillessa pitkin maailmaa, Bolt nautti elostaan täysin rinnoin Piinan, Maisan ja Puppen kanssa. Säät eivät ole Helsingissä oikein suosineet treenaamista, mutta onneksi Bolt viihtyy hyvin myös kainalossa sohvalla. Bolt on päässyt vierailunsa aikana muutaman vetotreenin lisäksi touhuamaan mm. agilityä. Nooran kanssa ollaan joka päivä viestitelty hömpän kuulumisista, ja kuulemma istuu laumaan niin hyvin että voisi vaikka jäädäkin. Heti Suomeen päästyäni hain kuitenkin  rakkaan pikku elukan takaisin kotiin, jonka jälkeen ollaan epätoivoisesti yritetty nukkua jetlag pois. Karu paluu arkeen oli jo kuitenkin heti 2.1. töiden muodossa.  Koulu jatkuukin vasta ensiviikolla.

Boltin joulu oli erittäin onnistunut (huomaa ehkä vähän nuista kuvistakin :)) ja siitä valtava kiitos kuuluu Nooralle ja Timolle <3 

Tästä linkistä Boltin ja Piinan eloa ja lisäksi Boltin taidonnäyte agilitystä. Ei aina ihan tuo into ja äly kohtaa Boltissa :D


© Timo Waltari
© Timo Waltari
© Timo Waltari

Meillä kotona Espoossa ei ole tällä hetkellä ollenkaan lunta, joten treenit toteutetaan nyt kickbikella. Onneksi on myös niin lämmin, ettei maa ole edes jäässä, joten tassut eivät kärsi. Huomenna starttaa monen muun kilpailukausi Törmis-Sprintissä, mutta me vielä haaveillaan lumesta. Ensimmäinen kilpailumme tälle kaudelle piti olla SM-kilpailut Joensuussa Tammikuun lopussa, mutta Henna Lapin innostamana lähdemme kahden viikon päästä pyörähtämään Ruotsiin kilpailuihin. Mikäs siinä kun kilpailumatka Ruotsiin on suurinpiirtein samanverran kuin meiltä esimerkiksi Rovaniemelle. Kilpailuihin tähtääviä treenejä ei olla ajettu/ hiihdetty vielä yhtäkään, eikä kuskilla ole vielä edes monoja. Mutta kaikki aikanaan, eikä nyt jakseta stressata pikkuasioista ;)


Vaikka tällä menolla ei etelässä päästä kertaakaan hiihtämään talven aikana, on minulla ja Boltilla suunnitelmissa muutto Rovaniemelle kevättalvella. Koulun harjoittelujakso innosti minut hakemaan harjoittelu paikkaa kehä kolmosen ulkopuolelta, ja tästä syystä muutamme Boltin kanssa Rovaniemelle maaliskuussa. Pääsemme nauttimaan hiihtokauden upeimmista säistä kuudeksi viikoksi. Kilpailut ovat jo tuossa vaiheessa enemmän ja vähemmän ohi, joten talven menestykseen tämä operaatio ei pääse vaikuttamaan, mutta lähdetään pitämään hauskaa.


2 kommenttia:

  1. Tervetuloa Roihin maaliskuussa, pääsette sitten meidän kanssa vetotreenaileen :)
    t. Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huikeeta olis päästä huippujen perässä räpiköimään :D Tsemppiä talven kilpailuihin!

      Poista