IFSS World Championships 2017 Poland

Unohtumaton roadtrip, mutakaaoksella kuorrutetut MM-kilpailut, rakkaita ystäviä, kansainvälisiä uusia ja vanhoja tuttavia sekä suunnaton ylpeys Suomen menestyksekästä maajoukkuetta kohtaan. Asiaa on taas kokonaisen viikon verran. Omaa suoritusta kohtaan on ristiriitaiset tuntemukset, jotka toivottavasti selkiävät vähän tässä samalla itsellenikin.

© Katja Juntunen

Reissuun lähdimme tosiaan tyttöporukalla Jasmin Köcherin ja Noora Waltarin kanssa. Olimme Suomen joukkueesta viimeiset lähtijät, mutta koska Nooran kanssa luotettiin omaan jaksamiseen auton ratissa otettiin matkan aikana kiinni meitä 12tuntia aiemmin startanneet Suomalaiset. Neljä tuntia nukuimme hotellissa Latvian Bauskassa, mutta muuten ajoimme koirien pissataukoja ja muutamaa Lidl ja Mäkkäri kierrosta lukuunottamatta suoraan Puolan Kozleen. Tarkoituksena oli Nooran kanssa nukkua vuorotellen matkan aikana, mutta mennessä innostus kilpailuista piti kaikki hereillä joten höpöttelyksihän se meni. Koirille meillä oli varattu hyvät tilat ja lopulta saatiin Helsingin satamassa pakattua pyörätkin auton sisään vaikka tarkoitus oli kuskata niitä auton perässä. Tilaa riitti kaikille hyvin ja matkustaminen oli mukavaa. Yllättävän nopeasti hujahti lähes 24h autossa. Puolassa majoituimme hotel Kama Parkissa noin 30min ajomatkan päässä kilpailupaikalta. 

Meidän reissuteam <3

Torstai 23.11. Avajaiset

Kilpailuiden avajaispäivä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella ja kilpailupaikkaan tutustumisella. Hurjia huhuja oli kantautunut jo matkalle meidän korviin, mutta todellisuus iski vasten kasvoja kun saavuimme kilpailupaikan liejuun. Stake out oli rakennettu maissipellolle ja viimeisen kuukauden hurjat sateet Puolassa olivat yllättäneet kilpailujärjestäjät. Mutaa oli pahimmillaan puoleen väliin säärtä, joten kumisaappaita tuli ikävä. Myös pellot olivat veden peitossa, joten lähtö ja maalialueet menivät uusiksi. Rata lyheni noin 700metriä. Kauhulla odotettiin lupaa lähteä kiertämään itse kilpailureittiä.

Tältä näytti meidän MM-kisarata 2017 © P.S Photo

Iso osa suomalaisista kierrättivät koiransa kävellen kilpailureitin läpi. Itse tein päätöksen luottaa koiraan. Koskaan ennen en ole Bolttia kierrättänyt kisareitillä etukäteen, eikä ongelmia ole ilmennyt. Bolt olisi vain turhaan kuumunut radalla ja turhautunut kävelyvauhtiin. Nappasin siis pyörän ja Nooran toiseksi silmäpariksi tutustumaan reittiin. Alku vaikutti kaikkien kuvailemaan reilusti paremmalta. Hiukan möykkyinen hiekkatiepohja, jossa kuitenkin vauhtien pitäisi päästä nousemaan todella koviksi. Kauan ei kuitenkaan tätä kestänyt. Mutaa löytyi muutaman suoranpätkän jälkeen. Ja sitä mutaa oli paljon ja se oli liukasta. Hitaassa vauhdissa tuntui että pyörä vain sutii paikallaan ja suoraa ajolinjaa oli mahdoton löytää. Kovempaa kun yritti ajaa oli fiilis kuin venäläistä rulettia pelatessa; joko sitä kaatuu tai ei, itsellä ei ollut mitään kontrollia pyörän toimintaan. Ja reitin loppua kohti mutakohdat vain pitenivät ja pahenivat. Olosuhteet olivat vähintäänkin haastavat. Nooran kanssa kierrettiin vielä 3km lenkki ihan treenin kannalta ja lopulta lähdin vielä Tuiren mukaan kiertämään meidän oman kisareitin toiseen kertaan. Ajolinjat tuli painettua hyvin mieleen, vaikka hyvin sitä tiesi, ettei niiden noudattaminen tulisi olemaan mitenkään helppoa.

Pitkä päivä meni hujauksessa ja illalla käväistiin vielä edustamassa kilpailuiden avajaisissa. Kävin pyörähtämässä Suomen edustajana MM-lavalla yhdessä Jonna Lipposen ja Teemu Lojamon kanssa. Illalla hotelilla uni maistui hyvin, eikä perjantain kisapäivä edes jännittänyt. Vielä.

Perjantai 24.11. Ensimmäinen kilpailupäivä

Melkein ihmetytti herätessä kuinka vähän jännittää. Aamupuuro maistui, en sählännyt pahemmin ja kaikki tarvittava tuli pakattua mukaan. Rauhallisin mielin lähdettiin kohti kilpailupaikkaa, missä odotti elämäni ensimmäinen arvokisastartti aikuisten koirapyöräilysarjassa. Noin puolessa välissä matkaa kilpailupaikalle bongasimme Jasminin kanssa maissipellon ja flashback kilpailupaikasta jysäytti kisajännityksen jokapuolelle kroppaa. Aamupuuro yritti kiivetä takaisin ja mieli vajosi omaan kuplaan. Edellisen päivän ratatsekkauksen perusteella tiesin tasantarkkaan ettei rata ollut meille hyvä. Oma ajotekniikka on vieläkin ruosteessa, joten mutavellissä ei saataisi meidän parasta tulosta mitenkään aikaiseksi. Haaveilin ennen radan näkemistä hiukan korkeammista sijoituksista (top 10 oli alkuperäinen tavoite), mutta perjantai aamun mietteet olivat lähinnä hengissä selviämisessä. Tavoitteeksi asetettiin pystyssä pysyminen ja oman tason ajosuoritus.

Tästä linkistä näkee meidän startin perjantain kilpailuun :)

Starttiviivalla ei jännittänyt enää pahemmin. Yhdeksän vuoden kisaamisen ansiosta mieli on alkanut oppimaan jo hiukan hermojen hallitsemista. Luotto Bolttiin oli kova ja halu mennä kovaa sitäkin kovempi. Lähdettiin mielestäni hyvin. Painettiin täysillä, mutta ensimmäisessä mutakossa vauhdin tyssätessä muuttui kilpailu huomattavasti raskaammaksi. Muta oli erittäin imuttavaa ja tahmeaa, joten sekä Boltilta että minulta vaadittiin valtavasti voimaa, jotta ylipäätänsä edettiin radalla. Nopeissa kohdissa mentiin hyvää kyytiä, mutta mutaiset kohdat tiputtivat vauhdin aivan olemattomaksi. Valmiiksi mietityt ajolinjat eivät toimineet, joten välillä oltiin hyvin syvällä mudassa. Kerran taakse lähtenyt yritti tulla ohi meistä (ainakin siltä kuulosti, ja juurikin siinä pahimmassa mutakossa), jolloin väistin asianmukaisesti ja tietysti siihen kaikkein syvimpään railoon, josta ei sitten noustu ennen seuraavaa mutkaa. Ohi eivät kuitenkaan päässeet koska ilmeisimmin samalla hetkellä oli heille sattunut jotakin, koska mutkaan päästessämme oli tämä ruotsalainen taas kaukana takana. Jatkettiin omaa suoritusta, jota kuitenkin ilmestyi haittaamaan jumiutuneet vaihteet. Mutaa oli tässä kohden lentänyt jo niin paljon, ettei vaihteet suostuneet ensin vaihtumaan ja sen jälkeen jumiutuivat aavistuksen liian pienelle vaihteelle. Aina välillä pyörähdettiin myös puolisen kierrosta tyhjää ennenkuin nappasivat kiinni.

Puhtaudesta päätellen tässä ollaan menossa alkumatkasta. © Izabela Gettel

Maaliin! © Yuliya Belyanina

Hyvin turhauttavaa ajoa, mutta selvittiin maaliin. Maalilinjaa ylittäessä olo oli hyvä. Ja tämä ei ollut millään tasolla hyvä juttu. Maahan lysähdin perinteisesti, mutta ei oksettanut, ei sumentunut silmissä eikä jalat olleet aivan letkut, joten kaikkea ei oltu annettu. Voimien jako oli mennyt kilpailusuorituksen aikana siis pieleen. Tuloksia odotellessa ei odotukset olleet kovin korkealla, joten tieto sijasta 17. ei tuottanut oikein minkäänlaisia tunteita. Sunnuntaina jatkettaisiin sitten toivottavasti puhtaammalla suorituksella (mieluusti myös kirjaimellisesti... mutaa oli aivan joka puolella...)

© P.S. Photo

Myöhemmin tuloksia tutkiessa kuitenkin heräsi pieniä hyviä viboja kun huomasin jättäneeni kauas taakse muutaman minun kanssani juniorluokissa useamman vuoden kilpailleen urheilijan. Junnuluokissa olin aina hävinnyt ainakin tälle eräälle norjalaiselle, ja nyt oli minun vuoroni olla johdossa! Tuloksista ilmeni myös radan hitaus. Meillä Boltin kanssa vauhti oli säälittävän surkea 29.52, mutta silti oltiin tasantarkkaan naisten sarjan puolivälissä (34 osallistujaa). Ja tästä sarjasta puuttui vielä kaikki puhdasrotuisten rekikoirien (huskyt, malamuutit ja samojedit jne.) kanssa kilpailijat sekä tänä vuonna oli myös veteraani naisille oma sarja koirapyöräilyyn. Ihan ok oltiin siis menty, vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin mennä hurjasti kovempaa.

Loppupäivä meni lähtö ja maalialueella juostessa ja muita suomalaisia kannustaessa. Suomella oli todella hyvät asetelmat seuraavien päivien startteihin. Muutama johtoasema sekä monta hyvää sijoitusta iskuetäisyydellä mitaleista!

Lauantai 25.11. Toinen kilpailupäivä

Tänään meillä ei ollut Boltin kanssa startteja ollenkaan. Hiukan erikoisempi ratkaisu tälläinen välipäivä, mutta sopi meille mitä parhaiten. Keskityin koko lauantain handlaamaan muiden suomalaisten koiria sekä kuvaamaan kaikkea mahdollista mitä eteen sattui. Kilpailupaikalla nähtiin ilmiömäisiä suorituksia suomalaisilta ja ääni tuli kannustettua täysin käheäksi. Myös ensimmäiset maailmanmestaruuden päästiin ratkomaan ja nämä ratkaisut olivat aikamoista juhlaa suomalaisille! Kahdeksan koiran kärryluokassa Vesa-Pekka Lehtomäki voitti maailmanmestaruus kultaa ja samaisen luokan pronssin nappasi Ville Halme! Myös kuuden koiran kärryluokassa mentiin suomalaisten dominoidessa kun Antti Mäkiaho voitti ylivoimaisesti MM-kultaa!

Tuomas Notko maaliin kahden koiran kärryssä! Dory antoi handlerille aikamoisen kielarin ;) © C A M

Niin tärkeitä <3

Lauantaina saatiin iloita myös erityisesti suomalaisten juniorurheilijoiden loistavista suorituksista. Jo perjantaina oli Jonna Lipponen kiitänyt tyttöjen pyöräluokassa itsensä kiinni MM-kultaan ja lauantai loi suurta luottoa suomen valjakkourheilun tulevaisuuteen. Patrik Siekkinen juoksi Boltin veljen Riskin kanssa poikien canicrossissa kiinni hopeamitaliin, ja samassa luokassa Eemeli Mäkinen tavoitteli mitalia juoksemalla neljänneksi. Tyttöjen puolella niin ikään Aliina Mäkinen oli kiinni mitalin kannassa juoksemalla neljänneksi, ja Jonna Lipponen ja Lotta Ahlström pitivät sijoituksia 6. ja 9. Aliina kilpaili myös yhden koiran kickbike luokassa, jossa hätyytteli myöskin mitalisijoja tiukassa kilpailussa. Tälläinen ex junnu tunsi suurta ylpeyttä näitä katsellessa <3


Päivä oli jälleen pitkä ja jatkui aina vaan. Illalla päästiin herkuttelemaan paikallisella ruualla Musher Dinnerissä. Väsymys oli vahvasti läsnä ja se näkyi ja kuului kauas. Kun näkee parhaita ystäviään harvoin, niin silloin ei pahemmin välitetä ympäristöstä vaan nautitaan täysillä toisten seurasta! Kuulemma suomalaiset ovat äänekkäitä, terkuin joku Norjan maajoukkueesta. Uni maistui jälleen. Boltin kainalossa extra hyvin <3

Minusta ja Boltista löytyy varmaan enemmän nukkumiskuvia kuin kisakuvia tältä reissulta :)

Sunnuntai 26.11. Kolmas ja viimeinen kisapäivä

Super aikainen herätys, auton pakkaus ja vielä kerran kilpailupaikalle. Olo oli ihan hyvä, vaikka vähän jännitti radan kunto yön sateiden jälkeen. Ja ihan syystä jännittikin. Ennen omaa starttiani klo 8:33 oli korviin kantautunut jo useita kaatumisia. Todella moni oli mennyt nurin erittäin liukkaaksi muuttuneella radalla. Lähdettiin siis jälleen selviytymään hengissä maaliin asti. Kisakärpänen onneksi puraisi jo heti ensimmäisellä pidemmällä suoralla. Meidän eteenlähteneen selkä läheni hyvää vauhtia ja lähdettiin Boltin kanssa siis nostamaan sijoitustamme aivan tosissaan. Ohi mentiin jo toisella suoralla kun tämä tsekkiläinen ajoi suorallakin mutaiset kohdat vähintään toinen jalka maassa.

Ohitus meni Boltilta täydellisesti, vaikka tilaa oli hyvin vähän. Hyviä ajouria ei ollut ja ohitettava ajoi keskilinjaa  parhaalla pohjalla. Bolt valitsi reitin itselleen kuitenkin erinomaisesti vasemmanlaidan vesilammikoista, joista ei siis yleensä suostu juoksemaan. Vesilammikon pohja oli tasainen, joten ohitus saatiin menemään nopeasti ja turvallisesti. Hetken roikkui tsekki peesissä, mutta onneksi Bolt ei välittänyt vaan jatkoi juoksua maalin kuva silmissä. Rapa kohdissa saatiin kiskottua hyvin eroa ja vaikka ajaminen oli reilusti haasteellisempaa kuin perjantaina, tuntui kisaaminen paremmalta. Omasta kropasta sai paljon paremmin irti tehoja ja liukkaalla ajaminen oli jännittävyyden lisäksi yllättävän hauskaa. Pystyssä pysyttiin yllättävän hyvin kun mutkat otettiin supervarovaisesti ja suorilla koitin keskittyä tasaiseen pyöritykseen ja pyörän hallintaan. Kertaakaan en napannut lukkopolkimia irti ja päässä soi vahvasti Matti Laaksosen toteamus kevät leiriltä, että vauhti korjaa ajovirheet. Ei aivan pitänyt paikkansa kun kerran luiskahti pyörä suoralla alta. Koira jatkoi muutaman metrin, mutta pysähtyi kuitenkin mudassa raahautuvan pyörän painon ansiosta. Mudasta kivutessa vähän jo huippasi, mutta matka jatkui suoraan ilman solmuja. Tälläisissä yllättävissä tilanteissa adapterin merkitys kasvaa ja sai taas olla tyytyväinen tuohon antenniin! Kunnon solmu tässä kohtaa olisikin puuttunut tästä fiaskosta.

Aivan upeita kuvia Paulius Stravinskas saanut napattua meistä! Kuskia tosin ei paljoa näy kurakuorrutuksen alta...

Kaatumisen jälkeen saatiin paketti takaisin kasaan ja reitin viimeiseen loivaan pitkään ylämäkeen, missä mutaa oli kaikkein eniten koko reitillä, saatiin tällä kertaa valittua mitä parhain ajolinja. Aivan mutkan sisäkurvista lähti radan reunalla etenevä polku jonne yritin jo perjantaina käskyttää koiraa siinä kuitenkaan silloin onnistumatta. Nyt sunnuntaina sitten onnistuttiin ja varmasti säästi meiltä kymmeniä sekunteja sekä pari kaatumista. Loppukiri tultiin taas pienellä vaihteella, kun mutaa ja heinää oli jokaisen rattaan ympärillä tehden vaihteista täysin käyttökelvottomat.

Maali fiilikset olivat huikeat. Ensin pökrättiin pyörän kanssa vet-checkiin, josta Jasmin raahasi väkisin sivuun. Seuraavaksi tuli aamupuurot ylös, jonka jälkeen oli EA-henkilöstö jo kyselemässä että tarviiko apua. Onneksi joukkueen johtaja Maku oli tilanteen tasalla ja tiesi, ettei oikeasti hätää ollut. Muutaman kerran saanut selittää huonolla englannilla ambulanssissa, että tälläinen on minulle aivan normaalia.

Bolt <3 © C A M

Kun paha olo helpotti saatiin kuulla vihdoin tyydyttäviä uutisia. Noustiin tällä raparallilla neljä sijaa ylöspäin. Näin ollen lopullinen sijoitus 13./34. Kärki oli tullut molempina päivinä radan olosuhteista huolimatta todella kovaa. Eli treenattavaa riittää, etenkin kuskilla. Boltin suoritus oli molempina päivinä käytännössä virheetön. Maaliin saisi juosta edelleen kovempaa, mutta on se silti uskomaton! Pienintäkään epäilyä ei ollut missään kohtaan suunnissa tai ohituksissa tai edes siinä kaatumisessa mitä ei olla Boltin kanssa varmaan kokeiltu ikinä, ainakaan kilpailuissa.

Outfit of the day! © Pippuri Leinonen

Seuraavan tunnin kilpailun jälkeen vietin auton takakontissa pesulappujen kanssa putsaamassa noin sentin kerrosta mutaa pois kropasta. Pahin virhe oli startata kilpailuun shortseissa, jolloin muta liimautui ihoon tiukasti. Suihku oli tarjolla kuitenkin seuraavan kerran Suomessa, joten pesulappuja kului paljon. Pesun jälkeen oli aika palata raparalliin handlerin muodossa. Jasmin ja Rayek starttasivat toiseen kilpailupäiväänsä myöskin. Kuten myös monta muuta suomalaista. Ääni tuli huudettua käheäksi vaikka aina tuli pahaa katsetta tuomaristolta kun yritin joukkuekavereita kannustaa. Suomalaisten menestys oli aivan liikuttavaa. Erityisesti Jonna Lipposen komea voitto tyttöjen koirapyöräilyluokassa sai lähes tipan linssiin. Junioreissa myös Patrik Siekkinen piti sijoituksensa ja nappasi Boltin velipoika Riskin kanssa poikien canicrossin MM-hopeaa.

Radan kunto oli päivän mittaan mennyt yhä huonommaksi, joten turvallisuussyistä päätuomari peruutti kilpailun viestin. Viestissä olisi startannut 32 joukkuetta, joka olisi ollut ennätyksellisen suuri viesti kilpailu. Olisihan se ollut aikamoinen spektaakkeli päästä näkemään, mutta kyllä siellä olisi ollut aika hurja meininki radalla, joten ehkäpä hyvä näin.

Illan palkintojenjaossa saatiin laulaa kolmesti Maamme-laulua ja muutenkin kannustaa useita kertoja palkintopallille nousevia Suomalaisia! Aina yhtä hienoja hetkiä! Suomella oli muutenkin mielestäni aivan upea maajoukkue! Yhteishenki pelasi, kaikki kannustivat toisiaan ja muutenkin tunnelma oli korkealla suomalaisten keskuudessa, vaikka välillä radan kunto vähän harmitti. Suomessa ollaan totuttu aivan liian hyviin ratoihin.

Suurinosa Suomen maajoukkueesta 2017 <3 © Anu Mäkinen

Kotimatkalle lähdettiin heti kun kaikki suomalaiset olivat saaneet mitalit kaulaansa. Tunteikkaat ja jopa hiukan itkuiset hyvästit kavereille, ja takaisin reissun päälle. Tavoitteena oli ajaa maanantai illaksi Tallinnaan josta laiva Suomeen klo 22:30. Noora päätti kuitenkin olla extra reipas kuski, joten suunnitelmat muuttuivat lennosta ja pääsimme laivaan jo 16:30. Itsekin pääsin ajamaan, kun ensin olin ladannut akkuja noin 6h Boltin pedissä auton takapenkillä. Kahvia ja energiajuomia kului runsaasti, mutta hengissä selvittiin. Ehdittiin jopa hiukan shoppailla Pärnussa, sekä käydä ottamassa pakolliset edustuskuvat komeissa maisemissa meren rannalla.

Kotona ensimmäisenä odotti iso pino älyttömän kuraisia vaatteita, seuraavaksi suihku ja sitten univajeen helpotusta omassa sängyssä. Jasmin ja Rayek jäivät vielä yökylään ennen lopullista kotimatkaa. Aamulla piti valitettavasti raahautua kouluun, mutta iltapäivällä ehdittiin käsitellä koko reissu Jasminin kanssa vielä kertaalleen läpi.
Päädyttiin tulokseen että oli meillä aivan huikea MM-reissu!! <3

Rayek, Jasmin, Minä ja Bolt <3 © Noora Waltari

Nyt on sulanmaankausi 2017 ohi. Aika levätä ja keskittyä vielä muutama viikko koulun käyntiin. Reilun kahden viikon kuluttua kuski lentää jouluksi Kanadaan, Bolt lomailee Suomen maalla. Talvikaudesta ei olla vielä otettu stressiä, eihän täällä ole vielä luntakaan. Nyt palaudutaan rauhassa ja mietititään seuraavia vetoja lähempänä talvea. 

Meillä oli kaikista hidasteista huolimatta aika loistava syyskausi! Iso kiitos lähtee yhteistyökumppaneille, joita ilman moni saavutuksista olisi jäänyt haaveeksi. DocTrSam, HappyDog, Kainpo ja HauPair <3 Kiitos! Te teitte tämän reissun mahdolliseksi! Ensivuonna kilpaillaan sitten Euroopan mestaruuksista Ruotsin Nybrossa, toivottavasti kuljette silloinkin meidän tiimin mukana.

Yritettiin olla edustavia! © Noora Waltari