Murhaa lekua - sprintti viikonloppu

Pitkästä aikaa kisaamassa! Ja kisattiin sitten ihan kunnolla: kahtena päivänä, kahdella eri koiralla yhteensä kuusi starttia. Vuorossa oli siis yhdistetty Suomen Palveluskoiraliiton ja Valjakkourheilijaliiton SM-kisaviikonloppu. Lauantaina kilpailtiin SPKL:n sprint matkoilla ja sunnuntaina VUL:lin kisat. Boltin kanssa kilpailtiin molempina päivinä ja lauantaina lisäksi starttasin lainakoira Sasulla.

Tämän talven kisareissuja on rajoittanut auton puute. Punto jäi eläkkeelle viime syksynä, joten kisareissut ovat "liftailun" varassa. Tällä kertaa kyyti kisapaikalle järjestyi Tuulin kyydissä. Tuulin koira Sasu kaipasi hiihtäjää ja minä kyytiä, joten molemmat hyötyivät tästä ratkaisusta. Lähdimme kisapaikalle Mäntyharjulle aikaisin aamulla kyydissä kolme koiraa. Kisapaikalla ilmot ja sitten pitikin alkaa valmistautumaan tiukkaan suoritustahtiin. Kilpailin kahdessa luokassa, joten pahimmillaan taisi olla 20min sisällä kaksi lähtöä.

"Pysyt vaan pystyssä niin kyl mä hoidan" - Bolt
© Timo Waltari

Hyvin saatiin organisoitua koirien vaihdot, lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Tuuli hoiti Sasun ja moni ihana jälleen auttoi Boltin kanssa. Sprint kilpailut toimivat siten, että ensimmäinen kierros on ns aika-ajo, jolloin koirakot hiihtävät väliaikalähdöillä ladun läpi. Tästä saadun ajan perusteella määräytyy paikka välierien yhteislähdössä jossa hiihdetään sama latu uudelleen. Boltin kanssa aika-ajo oli hiukan vaisu. Lähdettiin luokan ensimmäisenä tyhjiin, enkä ollut itse ehtinyt käydä tutustumassa latuun. Sokkona hiihdettiin oma suoritus, Bolt kaatui mutkassa ja näin ollen saatiin sijoitukseksi yhdeksäs eli toisiksi viimeinen. Sasun kanssa latu oli jo tuttu ja lihakset lämpimät. Myös kevyemmin vetävän koiran kanssa hiihtäminen jäisellä ladulla oli huomattavasti helpompaa itselleni.

Välieriin lähdettiin ensin Sasun kanssa. Jouduimme kovimpaan väliaikaryhmään ja starttasimme kolmannelta ladulta. Lähtö onnistui hyvin kun koira eteni kauniisti suoraan eteenpäin. Sasun työskentely yhteislähdössä oli oikein esimerkillistä. Luottavaisena sai päästää koiran pitkälle liinalle ja syöksyä nopeimpien perään. Hiukan jäätiin kärjestä, mutta Sasun motivaatio vetää oli suorastaan loistava kun oli toisia koiria jahdattavana koko matka. Suoritus oli erittäin hyvä, mutta todella paljon kovempaa tuntui kärki menevän ja tässä vaiheessa kaksi ensimmäistä menee suoraan semifinaaleihin. Olikin mukava yllätys huomata, että lunastimme kuitenkin paikan jatkosta aikavertailun perusteella.

Sasun kanssa vauhdissa ! © Markku Sohlman

Seuraavana olikin taas Boltin vuoro. Lähtö jännitti aivan älyttömästi, koska Bolt on niin vahva ettei mulla ole paljon sanottavaa, jos poika päättää lähteä juoksemaan esim mun suksien päällä (tämä tapahtui kolme vuotta sitten samoissa kisoissa). Starttasimme lähtöerämme viimeisenä, mutta lähtösuoran päädyssä olimme jo kolmantena. Bolt juoksi täydellisesti suoraan ja sain itse lykittyä vauhtia todella hyvin! Suoran päädyssä kun vapautin Boltin pitkälle liinalle, kävi pieni vahinko ja hihna päätyi Boltin takajalkojen väliin. Pahimmassa tapauksessa solmu olisi vaatinut pysähtymään, mutta nyt sain vauhdissa oikaistua hihnan. Putosimme sotkun takia yhden sijan, mutta heti seuraavassa alamäessä nousimme kaksi sijaa. Kärjessä ollut Krista kaatui mäessä ja muutenkin alamäet ovat Boltin erikoisalaa kun vauhtia löytyy kivasti. Seuraavaksi sitten ylämäessä tiputtiin pari sijaa kun kovemmat hiihtäjät painoivat ohi kovaa vauhtia. Viimeisenä oli hyvä hiihdellä. Roikuttiin pääjoukon perällä ja napsittiin sijoituksia ylöspäin muiden kaatuillessa. Bolt luki rataa todella hyvin ja juoksi ruuhkaisissakin kohdissa aina omaa linjaansa häiriintymättä toisista. Olimme lähtömme ainoa koirakko, joka ei kaatunut kertaakaan! Ja aivan varmasti olen itse heikoin hiihtäjä koko jengistä, joten tämä oli meille aivan valtava työvoitto. Maaliin saavuimme kolmantena ja kyllä taisin hiukan tuuletella maalissa kun olin niin järjettömän ylpeä Boltista. Tälläiset kisat on sellaisia mitä ei pysty oikein harjoittelemaan, ja siitä huolimatta tuo eläin toimii kuin kello! Ei tarvinnut ohjailla koiraa ollenkaan, kun se vain menee ja menee. Suoritus oli meiltä aivan loistava, mutta ei aivan riittänyt finaalipaikkaan. Oltiin kaksi sekuntia liian hitaita... Päivän lopulliseksi sijoitukseksi jäi siis Boltin kanssa SM-7. Tyytyväinen olin.

Sasun kanssa jatkettiiin vielä semifinaaleihin (C-sarjassa kisataan myös semifinaalit ennen finaalia, koska osallistujia enemmän kuin A-sarjassa). Meininki oli suurinpiirtein sama kuin aiemmissa starteissa, mutta nyt painoi jo lähdöt alla meillä molemmilla. Jäätiin kärjestä taas ja loppulenkistä tuntui jo hiukan väsyneeltä sekä koira että hiihtäjä. Tyytyväisenä saavuttiin maaliin ja jälleen hävittiin finaalipaikka muutamalla sekunnilla. Eli sijoitus sopivasti taas seitsemäs. Ensimmäinen yhteinen kisa Sasun kanssa, joten erittäin tyytyväisiä ollaan! Hieno koira, jonka kanssa kisataan uudestaan vielä tänä talvena Kuhmon SPKL normimatkojen SM-kilpailuissa!

Rankan päivän jälkeen suuntasimme Boltin ja Bambin kanssa yöksi Nooran ja Timon mökille. Koirat saivat verrytellä jäällä juosten ja me nautimme mökki tunnelmasta. Myös Tuomas saapui pitämään meille seuraa illaksi. Valmistauduimme sunnuntain koitoksiin syömällä karkkia ja saunomalla.

Sunnuntaina oli vuorossa VUL SM kilpailut, joihin olisin erittäin mielelläni osallistunut. Matka näissä kisoissa oli kuitenkin 12km, joka on meille tähän kauteen aivan liikaa. Oma hiihtokunto ei olisi kestänyt noin pitkää kisaa ja olisi tuntunut pahalta laittaa Bolt kiskomaan huonoa hiihtäjää ylipitkää matkaa. Tästä syystä starttasimme sunnuntaina "harrastesarjassa", jossa kilpailijat olivat suurinosa kuitenkin aivan kisatasoisia, joilla suurinpiirtein samat syyt jäädä pois SM-luokasta.

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

Tähän päivään asetin meille tavoitteeksi voittaa luokkamme. Jossain kohtaa ajattelin, että tuskin siinä niin käy, mutta lähdetään yrittämään. Tavoitteeseen päästiin ja yllättävänkin helposti. Sain Tuomaksen kisasukset käyttöön, joten kerrankin suksi oikeasti luisti. Hiihtäminen oli hauskaa ja tällä kertaa latu ei ollut ollenkaan jäinen. Bolt juoksi todella hyvin, ja vaikka mulla painoi lauantain kilometrit alla edettiin kivaa vauhtia. Eteenlähtenyt Noora ja Piina nähtiin jo lenkin alkupuolella. Pikkuhiljaa saavutettiin ja viimeisen kilometrin aikana ohitettiin vauhdikkaassa alamäkimutkassa. Samalla alkoi näkyä Nooran eteen lähteneen Katrin selkä ja kisavietti heräsi aivan todella. Väsytti ja hapotti lihaksissa, mutta silti jaksettiin vielä vääntää Katrin ohi viimeisessä mäessä ja tultiin maaliin hyvin ja aivan ylivoimaiseen voittoon! Meinasi aivan itkettää onnesta. Tuntui hyvältä kisata ja tottakai vielä extra hyvältä, kun saatiin täysin puhdas suoritus pitkästä aikaa.

Viimeinen ylämäki ennen maalia. Takana kaksi ohitettua. © Timo Waltari

Koska kisastarttien jälkeen autossa odotti vielä yksi ylienerginen pennun pallero, piti sitä suunnata vielä kerran ladulle. Bambin kanssa vedettiin treenit velipoikien kanssa. Isoveljet Uuno ja Kurko lähtivät kahden kilometrin lenkille meidän eteen. Könyttiin pikkulikan kanssa perässä. Uuno päästiin kerran ohittamaan onnistuneesti. Matka jatkui kovaa, eikä Bambi häiriintynyt vaikka veli jäikin taakse. Toisinpäin ohitus ei sujunut aivan yhtä sulavasti. Uuno oli liian pitkään takana meidän peesissä, joten Bambi laittoi leikiksi ladulla. Päästettiin Uuno ohi ja hiihdettiin loppupätkä jälleen aivan täysillä.

Viikonlopusta jäi käteen hyvä fiilis! Vaikka oma taso ei ole sitä mitä toivoisi, niin silti saa olla todella tyytyväinen koiraan. Sitä oppii tässä harrastusvuosien karttuessa arvostamaan koiran varmuutta ja sellaista tietynlaista älykkyyttä radalla. Tämän viikonlopun kisat ja kisaradat vaativat koiralta todella paljon taitoa. Tiukkoja mutkia, vastaantulevia koirakoita, yhteislähtöjä ja paljon ohituksia. Täysin ilman ongelmia Bolt selviytyi hommasta keskittyen 120% vain omaan suoritukseen ja mahdollisimman nopeaan etenemiseen ladulla. Mikään ei ole mahtavampaa kuin se tunne kun tiedät tasan mitä se koira siinä edellä meinaa tehdä ja saat keskittyä vain omaan tekemiseen, millä teet koiran hommasta kevyempää. Rakastan! Niin järjettömän paljon tätä lajia sekä tuota mun pientä kultakimpaletta nimeltä Bolt. Se vain paranee päivä päivältä.

"onks pakko olla noin nolo?" - Bolt
© Timo Waltari

Kiitos kaikille asianomaisille upeasta viikonlopusta maailman parhaan lajin parissa. Onnittelut upeista hiihdoista ja hyvin ansaituista mitaleista! Upeat oli kisat ja siitä kiitos KVKS! Hienot kisat oli ja radat oli todella kivat! Lisäksi spessu kiitos Tuuli, Noora ja Timo autottoman kuskaamisesta (ja majoittamisesta) ja Timolle vielä vähän extra kiitosta loistavista kisakuvista!! Tuomakselle kiitos suksista ja onnea SM-hopeasta!! Ja pakko on kiittää vielä jälleen kerran Samppaa ja Terhiä tästä koirasta. Se on aivan uskomaton ja samalla mun paras kaveri koko maailmassa.

Näin kivaa meillä oli!! © Timo Waltari

© Timo Waltari

Wattbike treeniviikonloppu

Hiljaiseloa, hiljaiseloa. Niin vain on iso osa blogin sisällöstä siirtynyt tuonne instagramin puolelle, erityisesti näin treenikaudella. Kisoista tykkäisin edelleen kirjoittaa pidempiä tekstejä, jotka eivät tuonne someen aivan sovi. Tästä syystä vaikka hiljaisempaa onkin, ei blogia ole tarkoitus unohtaa. Toivottavasti ette te kaikki lukijatkaan unohda!

Laiskat tissinvälikoirat nukkuu nykyään sängyssä... hups!

Nyt pitkästä aikaa päätin kaivaa läppärin esiin ja raapustella jotakin luettavaa myös tänne, vaikka kilpailuissa ei ollakaan pahemmin käyty. Ohkolassa startattiin alkutalvesta epävirallisissa kisoissa, joista kotiin lähti mukana aivotärähdys ja kolmas sija. Epäonnistunut reissu, josta ei pahemmin huvittanut kirjoitella sen enempää. Vaikka selkeästi hiljaisempi kausi meillä on meneillään, ollaan me kuitenkin treenattu. Etelän talvi yllätti positiivisesti, joten ollaan Boltin ja Bambin kanssa hiihdelty ahkerasti pitkin lumisia kävelyteitä ja joskus jopa lähdetty koiraladuille treenailemaan Nooran, Piinan ja Tuskan kanssa. Voisi jopa sanoa, että meidän hiihtokunto tälle kaudelle on ihan hyvä. Tai oli kunnes kaikki lumi suli pois sillävälin kun lomailin itse Teneriffalla viikon. Yksi treeni ehdittiin tehdä palattuani, jonka seurauksena Bolt alkoi ontumaan toista takajalkaa. Ontuminen korjautui levolla ja koirahieronnalla (kiitos Haupair ja Kaisa!!), mutta lunta ei olla saatu enempää. Edes muuttamalla pohjoisemmas.

Hämeenlinnan kodin paras asia on sauna!!

Tällä hetkellä siis asustellaan jälleen työharjoitteluni vuoksi poissa kotoa. Arpaonni osui nyt Hämeenlinnaan. Ihan mukavaa vaihtelua on ollut päästä takaisin landelle! Koirat saa juosta paljon vapaana pelloilla, jäällä ja metsässä. Ikävää vain on, ettei hiihtämään olla oikein päästy ja ne ainoat kisat jonne sunnittelin meidän lähtevän lähestyvät kovaa kyytiä.

Mutta sitten siihen asiaan miksi tätä postausta aloin oikeastaan kirjoittamaan. Hiihdosta on kiva puhua ja sitä on kiva tehdä, mutta faktahan on se että meidän fokus on tuolla sulanmaankaudessa ja koirapyöräilyssä! Viime syksy jäi väliin onnettomuuden vuoksi, joten seuraavaan syksyyn pitäisi satsata tuplasti kovempaa! Ja meidän panostuksen tulee ehdottomasti painottua pyöräilijän treeniin! Koirat on hyviä, niiden kuntoa aletaan rakentamaan sitten kesällä. Nyt on pyöräilijän aika, joten aivan loistavaan saumaan sattui Boltin kasvattajan Sampan järjestämä wattbike treeniviikonloppu, joka oli suunnattu nimenomaan meille koirapyöräilijöille (ja triathlonisteille). Ja mikä parasta treenit järjestettiin täällä Hämeenlinnassa!

Viikonlopun aikana tehtiin kolme kovaa pyörätreeniä keskittyen eri ominaisuuksiin. Aloitimme lauantai aamusta vauhtikestävyystreenillä, jossa haimme tuntumaan sykealueisiin (jotka oli muilla hyvin tiedossa paitsi minulla, jolla ei ole koskaan ollut edes sykemittaria...). Poljimme kovaa ja palauttelimme, perään teimme vielä salitreenit painottaen pyöräilijän tarvitsemia lihasryhmiä. Jos jotain tästä oppi, niin sen etten enää skippaa salilla käsi/selkäpäivää... Polkeminen jatkui taas illalla, mutta nyt entistäkin kovempaa. Haettiin maksimeita sekä kadenssista että voimassa. Päivän päätteeksi tuntui kropassa, että töitä oli tullut tehtyä. Ja sunnuntai aamuna jatkettiin virkeinä ja hyvin levänneinä. Tämän viimeisen treenin piti olla pk sykkeillä polkemista, mutta itselläni ainakin maksimit huiteli 180 paikkeilla. Tällä kertaa sai todella pusertaa itsestään kaiken tehon irti, jotta jaksoi pyöritellä kaikki toistot läpi.

Jos jotain viikonloppu oli niin tehokas. Kilometrejä kertyi reilusti yli sata, kaloreita paloi varmasti yli pari tuhatta ja takapuoli on edelleen kipeä pyöränsatulan jäljiltä. Tehokkaiden treenien lisäksi matkaan tarttui monta hyvää vinkkiä omaan treenaamiseen. Ensimmäisenä hankintalistalle hyppäsi sykemittari, jotta treeneistä saisi ehkä jotain tulosta jatkossakin. Pyörän selkään pääsen seuraavan kerran neljän viikon kuluttua kun työharjoittelu on saatu läpi, mutta siinä vaiheessa Helsingissä taitaakin olla jo täysi kevätkeli! Hiihtämään piti mennä tänään eilisen lepopäivän jälkeen, mutta talven toinen aivotärähdys vielä muistuttelee itsestään. Koko selkä, niska, kaula alue aivan jumissa kun lensin komeassa kaaressa tonttiin eilen illalla. Eikä pää ole aivan toiminut koko päivänä. Huomenna sitten kaivetaan sukset ja katsotaan miten kauheaan kuntoon on ladut sulaneet näissä vesisateissa...

2019

Niin kauan ehti kulua viimeisimmästä päivittelystä täällä blogin puolella, että vaihtui vuosikin välissä. Kirjoiteltavaa ei pahemmin ole ollut, kun elämä keskittynyt aivan kaikkeen muuhun kuin treenaamiseen tai koirajuttuihin.

Mökkeilyä uutenavuotena.

2018 vuosi oli kirkkaasti elämäni vaikeimpia vuosia lähinnä henkilökohtaisten vastoinkäymisten vuoksi. Vaikka helpolla ei ole tullut päästyä aiemminkaan oli tuo vuosi vain liikaa. Urheilu, kilpailut ja Boltin kanssa yhdessä tekeminen on pitänyt elämää tietyllä tapaa uomassaan. Syksyllä 2018 Boltin onnettomuus ja meidän kilpailukauden päättyminen sysäsi elämän aivan sivuraiteilleen. Etsin itseäni ja mietin asioita aivan uusista näkökulmista. Viimeiset kuukaudet ovat olleet aikaa omalle henkiselle kasvamiselle. Pikkuhiljaa löysin jälleen myös treenaamisen ilot ja sain asioita kulkemaan toivomaani suuntaan. Järkyttävä stressikuorma purkautui joulun aikoihin, joten sairastellessa on menty nyt muutamat viikot.

Koska vuosi 2018 oli yksinkertaisesti surkea, on odotukset tälle vuodelle korkealla! Viimevuotta parempi tästä tulee väkisinkin. Tässä kun katselee lähtökohtia tälle vuodelle niin oikeastaan kaikki on mahdollista. Tätä tekstiä kirjoittaessa makaa kaksi lahjakasta ja tervettä koiraa jalkojen päällä. Kilpapyörällä on paikka uuden kodin olohuoneessa, aivan spinning pyörän vieressä. Salille on matkaa alle kilometri. Treenireittejä lähtee puolen kilometrin päästä. Treenikaverit löytyvät taas samasta kaupungista. Ainoa isompi puute on auto, joka simahti syksyn aikana. Koirien vapaajuoksutukset ovat siis jääneet vähemmälle, mutta ehkäpä rakas punto saa seuraajan vielä tämän vuoden aikana.

Tavoitteet tälle vuodelle painottuvat ehdottomasti Latvian MM-kilpailuihin. Talvi täällä etelässä ei vieläkään ole riittävän hyvä, että pystyisi tosissaan treenaamaan hiihtoa. Ja onhan pyöräily kuitenkin enemmän oma lajini. Tarkempia tavoitteita en itselleni vielä aseta MM-kilpailuihin, mutta SM-mitali pitäisi käydä hakemassa kotiin vuoden tauon jälkeen ja tätä myöten maajoukkuepaikka Latviaan. Vuosi näyttää miten oma nuppi kestää kaiken mitä elämä eteen heittää. Paljon riippuu myös koirista, mutta uskoisin, että tulevana syksynä on koira tilanne paras moneen vuoteen. Bolt on kokenut 5-vuotias ja Bambi lupaava 1-vuotias. Saa nähdä kumpi on ensisyksyn ykköskisatykki ja kumman kanssa höntsäillään kickbike luokissa.

Tänä vuonna olemme treenanneet vasta kerran. Viime viikonloppuna lähdimme Nooran matkassa Hyvinkäälle treenaamaan isommalla porukalla. Boltin kanssa hiihdin 5km tehden ohituksia muiden kanssa. Tämän jälkeen poju pääsi vielä Piinan kanssa juoksemaan parina kiskoen minua perässään. 7,5km oli aivan riittävästi Boltille, jonka treenit ovat olleet lähinnä 3km loskassa 20km/h tahtia...

Boltin jälkeen treenasin vielä Bambin. Veto oli Bambin kolmas ikinä ja hyvin likka vetää!! Toki tällä kertaa näki kaksi valjakollista sukulaisiaan lähtemässä edelle. Startattiin siis valjakoiden perään, joskin Noora oli palkkaamassa pennun jo muutaman sadan metrin päässä. Palkalta annettiin Nooralle etumatkaa ja hiihdettiin uudestaan palkalle. Kolmas pätkä mentiinkin jo ilman jänistä täysillä maaliin. Bambin tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä! Jos treenit menee kivasti Bambin ja myös minun osalta niin saatetaan kokeilla canicrossia keväällä. Syksyllä pääsee sitten tositoimiin pyörän edessä.

niin iso tyttö jo ! En malta odottaa millainen kisakaveri tästä oikein tulee!

Ja vielä loppuun muistakaa laittaa myös instgramissa seuraukseen @vedonvoimaa!! Sinne tulee postauksia paaaljon tiuhemmin kuin tänne :) Instagramissa nähtävissä myös huomattavasti enemmän liikkuvaa kuvaa treeneistä, koirien arkitouhuista tms.

Sohvamusherin syksy

Dopingkarenssi. Tuo ikävä, mutta vakavasti otettava asia, jonka takia tälläkin hetkellä kirjotan jostain muusta kuin päivän Suomen mestaruuskilpailuista. Tosiaan syksyn Janakkala cross kilpailuissa toinen koira kävi Boltin päälle, jonka seurauksena Bolt jouduttiin parsimaan kokoon ja lääkitsemään kilpailuissa kielletyillä aineilla. Dopingin vuoksi olemme siis sivussa 28 päivää, jonka sisälle sattuu juurikin osumaan syksyn molemmat SM- kisat sekä Ruotsissa ajettavat Euroopan mestaruuskilpailut. Harmittaa, mutta taistelutahto ensi vuoden kilpailuita ajatellen on tässä muutaman viikon aikana kasvanut aivan älyttömästi.

Boltin kylkihaava lähti hyvin parantumaan ja tikit saatiin ajallaan pois, eikä haavassa näkynyt mitään tulehduksen merkkejä. Vielä ei olla valjaita uskallettu laittaa päälle, koska ihon vetolujuus ei vielä ole aivan normaalia tasoa. Boltin toipilasaika on ollut raastavaa. Heti kun kivut alkoivat helpottamaan, on Bolt ollut aivan kaheli. Hihnalenkeillä ei paljoa tuollaista eläintä väsytetä. Eikä me olla koskaan oltu suuria aivotyöskentelyn ystäviä... Nyt menoa hidastaa vielä raju flunssa sekä yskä minkä sain pohjoisen reissulta tuliaisena.

Vaikka ollaan oltu kilpailuista sivussa itse, lähdimme viikko sitten kuitenkin kisaturisteiksi Ouluun canicrossin ja yhden koiran kärryluokkien SM-kilpailuihin. Ajoimme Nooran ja Piinan seurana perjantaina Ouluun, jossa tytöt starttaisivat lauantai aamuna ensimmäiset SM-kilpailunsa.

Boltin viikonloppu sisälsi paljon auton häkissä istuimista, mutta Bambi pääsi tutustumaan kisatunnelmiin oikein kunnolla. Hirveästi tyttöä kiinnosti startissa kovaan ääneen huutavat lajitoverit. Katselimme lähtöjä, maaliintuloja ja välillä kävimme juoksentelemassa metsässä Bambin veljien kanssa. Kaiken touhuamisen välillä autoin Nooraa ja muitakin kilpailijoita starteissa. Vaikka oma kisaamattomuus harmitti kauheasti, niin oli huikeaa olla osana kisafiilistä ja päästä höpöttelemään pitkästä aikaa tuttujen kanssa. Itseni hiukan jopa yllätti kuinka innoissaan ja liikuttunut voi olla toisen menestyksestä! Noora ja Piina tekivät aivan mielettömän suorituksen raskaalla radalla ollen kolmanneksi nopeimmat naiset koko kilpailussa!!

Kun parhaita ystäviä näkee lähinnä kisoissa, ei niitä tee mieli kauhean helposti jättää väliin.
Jasminin kanssa meillä tuli 6 vuotta yhteistä harrastusta täyteen. Juhlittiin sitä yhdessä Oulun kilpailuissa.

Oulun reissu oli huikea, ja erityisen mielelläni olisin lähtenyt myös tämän viikonlopun Jämin SM kilpailuihin katsomaan koirapyöräilyn mitalitaistoja. Piti kuitenkin hyödyntää vapaaksi jäänyt viikonloppu ja mennä töihin. Katselin sitten kisoja etänä L-SVU:n livestream lähetyksestä. Pompittiin innostuksesta Boltin ja Bambin kanssa kotona, etenkin silloin kun Jonna nappasi ensimmäisen aikuisten luokan SM-mitalinsa. Myös rakkaan pikku Piinan huikea suoritus isompien koirien seassa aiheutti pienen hepulin täällä ruudun toisella puolella.

Tämän syksyn SM-kilpailuiden tuloksia katsellessa saa kyllä olla aivan mielettömän onnellinen ja ylpeä myös noista Boltin tuotoksista. Reilu kaksi vuotta sitten Boltista tuli isä seitsemälle pienelle pötkylälle. Oulussa ja Jämillä näistä pötkylöistä kilpaili viisi, joista kolme nappasi jo SM-mitalitkin mukaan. Etenkin Boltin tytöt ovat osoittaneet järjetöntä juoksuintoa ja taistelutahtoa! Isla nappasi Aliinan kanssa Oulusta yhdenkoiran kärryn nuorten SM-kultaa ja Acca juoksi itsensä ja Heidin tänään upeasti koirapyöräilyn naisten hopealle!! Myös Väke kiskoi Kaitsun kanssa tänään miesten koirapyöräilyn pronssipaikalle!! Nuoria koiria, joilla on mielettömän lupaava tulevaisuus kaikilla. Olen ylpeä ja Bolttikin olisi jos tajuaisi asiasta yhtään mitään. Onnittelut kaikille pentujen omistajille hienoista suorituksista ja tsemppiä Ruotsin EM-radoille!

Meidän tulevaisuus näyttää nyt treenin täyteiseltä. Erityisesti kuskille. Ostin pitkästä aikaa itselleni kuntosalille kortin ja hankin kotiin spinning pyörän, myös boulderointikaveri palaa reissusta pian, joten sekin harrastus saa taas uutta vauhtia. Lisäksi tietysti edessäpäin on Bambin ensimmäisten vetojen aika. Kunhan löydetään sopivat valjaat, on aika pistää pikkutyttö kokeilemaan vetopuuhia. Bolt pääsee takaisin treeniin heti kun uskallan vain poitsun päästää. Todennäköisesti treenaillaan vetoja nyt harvakseltaan siihen saakka että pakkaset saapuu. Sitten siirrytään odottamaan lunta ja keskitytään vapaanajuoksuun. Tosin nyt ihan ensimmäisenä parannellaan kuskin kärsimä raju flunssa pois. Blogia pyrin päivittelemään kisojenkin ulkopuolelta aina kun kirjoitettavaa kehittyy. Aktiivisemmin tulee päiviteltyä tuota instagramin puolta. Eli laittakaahan seuraukseen @vedonvoimaa

Kyllähän se juoksijalta näyttää! Ei osaa seisoa nätisti sitten ollenkaan :D

Janakkala cross ja yllättävä kauden päätös

Vielä tänään aamulla lähdin hyvillä mielin kilpailuihin Janakkalaan. Ajatuksena käydä kisailemassa huvin ja kunnon vuoksi näissä pikkukisoissa, samalla saaden kovavauhtista treeniä SM-kilpailuita ajatellen. Molemmilla meillä on ollut hiukan kunto hakusessa tänä syksynä, mutta veri vetää kisaradoille vahvasti.

Rakkain pieni ystävä <3

Pääsimme koirien kanssa Nooran ja Timon kyydillä Janakkalaan, jossa meitä kaikkia odotti kilpastartit. Minä kilpailisin tuttuun tapaan pyöräilyssä, Noora potkisi kickbikella ja Timo polkisi lainakoira Väsyllä harrasteluokassa. Lisäksi olin pitkästä aikaa saanut siskoni Veran ylipuhuttua kilpailuihin mukaan, joten Bolt pääsisi starttaamaan vielä canicross luokassa. 

Kilpailupaikalla vuorossa oli vanhan ja tutun radan kiertäminen. Vaikka rata on tuttu, ei siihen tutustumisesta koskaan ole haittaa. Muutoksia reitillä ei ollut. Hirveästi vain ulkopuolisia lenkkeilijöitä. Onneksi tämä ei meitä haittaa, kun lenkkeilijöiden seassa me treenataankin. Lämppä kierroksen jälkeen olikin aika jo lähes juosta omaan starttiin. Välissä piti toki vielä lämmitellä koira, sekä pumpata uudelleen täyteen kilpapyörän rengas, joka ei meinaa aivan pysyä täynnä. 

Melkein on Boltin paita jo sopiva Bambille, joka vielä toimittaa varikkoviihteen roolia.

Starttiviivalla Bolt puhkui intoa tuttuun tapaan. Timo handlasi Boltin ja Stefan tuli avustamaan minua lähdössä. Startti oli jälleen räjähtävä ja yllätyin oikein kuinka hyvältä oma polkeminen tuntui, vaikka kisoja edeltävä yö oli jäänyt todella lyhyeksi. Rata vilisi silmissä, lenkkeilijöitä pujoteltiin vähän väliä. Välillä kurkistelin olan yli, että milloin perään lähtenyt Jonna saa kiinni. Tällä kertaa ei saanut, vaikka viimeinen kilometri tuntui aivan järjettömän hitaalta. Bolt jaksoi ensimmäiset neljä kilometriä juosta todella kovaa ja vauhti tuntui kaikinpuolin hyvältä. Lopun mutkissa kuitenkin hihna jäi useammin löysälle ja pidemmän treenin puute näkyi koirassa. 

Maaliin saavuttiin kaatumatta ja hyvällä tahdilla Veran kannustaessa kovaan ääneen. Koiralle super kehut ja autolle hakemaan palauttavaa juotavaa. Pian perästä saapui Noora ja Piina maaliin, jonka jälkeen oli hyvä suunnata jäähdyttely lenkille, jotta Bolt olisi pian valmis seuraavaan starttiin.

Siskoni Vera on kilpaillut aikanaan erittäin aktiivisesti canicrossissa, mutta välivuosia on nyt kertynyt useampi. Tänään kuitenkin päätti lähteä kokeilemaan Boltin kanssa ensimmäistä kertaa juoksemista. Janakkala cross kisassa järjestettiin perinteinen canicross sprint jossa matkaa vain yksi kilometri. Vera ja Bolt starttasivat ylämäkeen hurjaa vauhtia, ohittivat minuutin edelle lähteneen ja kiitivät hyvää tahtia maaliin. Vera sai Boltilta hyvät kyydit kun tyttö rojahti puskaan keräilemään itseään maaliin saapuessa.  Minä nappasin Boltin ja kehuin reippaan pojan maasta taivaisiin. Kaksi starttia ja molemmat hienosti! Lähdettiin kävelemään autolle päin ja siitä alkoi sitten meidän kisakauden lopun alku.

Haava ennen tikkausta

Bolt käveli rauhakseen vieressäni, kun täysin yllättäen aiemmin maaliin saapunut lapinkoira hyökkäsi pojun päälle. Tuli suoraan sivulta niskaan ja kylkeen kiinni. Omistajan nopeat reagtiot saivat koiran heti kyllä pois Boltin kimpusta ja hetken luulinkin että säästyttiin säikähdyksellä. Kuitenkin vasemman lavan takaa kyljestä löytyi komea reikä. Vaikka harva asia saa minut itseni järkyttymään on Bolt aina ollut heikko kohta. Pieni paniikki iski päälle ja itkuhan siinä tuli. Onneksi paikalla oli luotto ystäviä joiden tuella tilanne saatiin hallintaan. Stefan putsasi haavan ja todettiin kimpassa, että varmasti muutaman tikin tarvitsee. Ei muuta kuin soittelua lähialueen päivystäville eläinlääkäreille. Iloinen yllätys oli, kun kuulimme että lähimmän päivystävän klinikan eläinlääkärinä on samainen ihminen joka on ollut Boltin elämässä mukana aivan ensimmäisistä tunneista asti. 

Bolt hässäkän aikana oli tulokset saatu laskettua ja pääsimme reikäisen sankarini kanssa pyörähtämään palkintopallillakin. Olimme polkeneet Boltin kanssa kolmanneksi luokassamme. Tänään olin myös päivän nopein naiskuski. Taakse jäi kolme loistavaa pyöräilijää. Vauhditkin alkoivat olla jo mukavat, vaikkakin kovempaakin saisi noin helpolla radalla polkea. Päivän keskinopeus meillä oli 32km/h. Boltin loistavan pyöräsuorituksen lisäksi poika nappasi Veran kanssa myös kolmannen sijan 1km canicrossista. Tehokas lapsi teki super suoritukset kauden viimeisen kisan kunniaksi. Tosin tätähän emme tienneet ennenkuin eläinlääkäriin pääsimme. 

Kyllä sieltä pieni hymy irtosi kun puhdas suoritus toi päivän kolmannen sijan !!

Kun palkinnot oli käyty keräilemässä, oli aika kääntää auton keula etelän sijasta pohjoiseen ja ajaa Hattulan evidensiaan. Eläinlääkärissä meidät otti vastaan Terhi. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli yrittää hoitaa Bolt ilman nukutusta, ei se ollut tilanteen huomioon ottaen mahdollista. Bolt oli kipeä ja haava ilmeisimmin ainakin lihaksen pintaan saakka. Poika nukutettiin ja kipulääkittiin, jotta haava pystyttiin hoitamaan kunnolla. Matkaan saatiin neljät tikit, antibioottikuuri ja 28päivää kestävä doping karenssi.  Tosissaan tämähän oli sitten meidän viimeinen kilpailu tälle kaudelle. Kaikki tärkeät kilpailut osuvat tuon 28 päivän sisään, joten mietitään sitten kisoja uudelleen taas keväällä (tai jos saadaan lunta niin jo talvella). 

 Bolt on varsin edustava valokuvattava, erityisesti ollessaan tainutettuna...

Ihan tosissaan ja koko sydämestäni toivon, että jokainen joka ei voi olla vähintään 99% varma koiransa käytöksestä kilpailutilanteissa tai varikolla ei tuo koiraansa siihen kilpailuun. Tai jos tuo, niin sitten sille koiralle ei anneta pienintäkään mahdollisuutta vahingoittaa muita. Agressiiviset tai agressiivisesti käyttäytyvät koirat eivät kuulu valjakkourheiluun. Vetokoiran ei tarvitse rakastaa kaikkia koiria, mutta hyökkäävyys on ehdoton ei. Tämä ikävä huolimattomuus toisen koiran omistajalta pilasi meiltä yhden Boltin parhaista vuosista. Koiran parhaat kilpailuvuodet ovat ne muutamat siinä kahden ja seitsemän ikävuoden välillä. Bolt on nyt neljä vuotias, eli koira parhaassa iässä. Emmekä me tänävuonna pääse hyödyntämään tätä koiran oppimaa kypsyyttä kilpailuissa. Yhden kauden ehkä vielä kestän, mutta kyllähän tässä väkisinkin miettii että millaisia traumoja koira tälläisestä saa. Tai jos ei koira niin minä. Ohitustreenejä saadaan aloittaa tekemään alusta asti, kunhan tästä nyt toivutaan ensin fyysisesti. 

Tällä hetkellä Bolt on niin puhki, ettei jaksanut nousta sänkyyn itse. Oli nukahtanut seisaalleen nojaten sänkyyn. Nostaen sain pojan kainaloon nukkumaan. Rauhakseen mennään kohti kautta 2019.

Valtavat kiitokset kuluneesta kaudesta. Erityisesti tänään kiitos avusta ja tuesta Noora ja Timo, Lipposet, Stefan ja Tuire! Sekä tietysti Terhi Boltin hoivaamisesta <3

Season start - #ohkola2018

Niin vain se kilpailukausi lähti käyntiin, vaikka kovasti lupailemaani ryhdistäytymistä treenien suhteen ei ole näkynyt. Laiskottelu mood on jäänyt pahasti päälle, vaikka oma fiilis on pikkuhiljaa kohonnut syvimmistä hetkistä. Elämä on heitellyt viime kuukausina sen verran rajusti, ettei treenaamiseen keskittymisestä ole tullut yhtään mitään. Pikkuhiljaa lähdetään keräilemään kuntoa paremmaksi ja suunnataan ajatuksia kisakauteen.

Ohkolaan lähdimme puhtaasti katsastamaan, että mitä jaksaa kuski pelkällä pk-treenillä ja koira metsälenkkien ja uimisen voimalla. Ja kyllähän me maaliin päästiin, joten tavoite saavutettiin. Ohkolassa naisten koirapyöräilyssä oli tänävuonna ilmoittautuneita hurjat 12. Ajatuksena oli lähinnä, että maaliin pitää päästä ja ei saa olla viimeisiä. Ja kyllähän Bolt teki kaikkensa, jotta tavoite täyttyisi. Kuskilla olisi vielä parantamisen varaa, jotta päästäisiin todelliseen kisafiilikseen.

Ohkolan radat oli uusittu edellisistä vuosista, ja nyt täytyy kyllä hiukan kehua! Oikeasti mielenkiintoinen reitti, jossa hiukan jopa korkeuserojakin. Paljon mutkaa erityisesti alkumatkasta, ja vieläpä sellaisia mutkia joissa oikeasti pitää osata ajaa todella hyvin, jottei vauhti putoa aivan älyttömästi. Nyt oli sellainen rata, missä voisi helposti ja ylpeänä järjestää kansainvälisiäkin kisoja (jopa isompia kuin nyt kilpailtu ifss worldcup osakilpailu). Toki stakeout alueelle pitäisi vielä tehdä hiukan kehitystyötä.

© Timo Waltari

Hymystä päätellen se nauttii hommasta ! © Timo Waltari

Meidän oma kilpailu starttasi klo 10:34. Lähtöavuksi saimme tällä kertaa kisaturistiksi saapuneen Jaden ja pyörää piteli Stefan -- Kiitos!! Kunnollista kisafiilistä ei minulla ollut oikein missään vaiheessa. Lähinnä olin täysin varma, että kaaduttaisiin johonkin mutkaan. Tästä huolimatta startattiin mielestäni ihan hyvällä tahdilla samalla kun taivaat aukesivat ja saimme järkyttävän kaatosateen matkamme viihdykkeeksi. Jo heti lähtö suoran päädyssä alkoi hengittäminen tuntua vaivalloiselta, vaikka matkaa takana muutama sata metriä (flunssaisena on aina mukava kisata). Tasoitin omaa hengittämistäni hiukan ja keskityin tasaiseen polkemiseen. Homma eteni aika kivasti, vaikkakin ne mutkat tuottivat meille päänvaivaa. En ole koskaan ollut erityisen taitava mutka ajaja, mutta nyt on kyllä treenin puute tehnyt tehtävänsä ja mentiin mutkat aivan matelemalla. Rata oli myös koiralle haastava. Bolt ei aivan hahmottanut minne kääntyä vaikka yleensä herra on todella taitava lukemaan rataa. Pahimmillaan koira luki reitin kääntyväksi, vaikka suoraan olisi pitänyt mennä. Silloin huuto raikasi ja lähes otettiin osumaan oranssiin reuna-aitaan. Osumilta vältyttiin, mutta vauhti tyssäsi aivan pysähdyksiin sopivasti radan jyrkimpään ja pisimpään ylämäkeen. Raskasta oli erityisesti Boltille.

© Timo Waltari

Loppureitti oli jo helpompaa sekä alamäkivoittoista. Ennen kisaa uskalsin väittää että Bolt juoksee täysillä 2km ja sen jälkeen vauhti hiipuu, ja näinhän siinä hiukan meinasi käydä. Treenin puute näkyi koirassa ja edettiin radalla niin kovaa kuin Bolt suinkin jaksoi juosta alta pois. Loppureitistä oli vielä muutamat tiukat mutkat ja jyrkkä alamäki. Alamäen Bolt vielä tsemppasi hyvin, mutta maaliin tultiin kyllä todella löysästi. Maalissa fiilikset olivat about noh tässäkö tää oli?! Se jokin puuttui nyt suorituksesta, ja eiköhän se ollut se kilpailufiilis. Tyytyväinen kuitenkin pystyi olla, kun tuloksen näki.

Kyllä se meno oli välillä oikein lennokasta! © Auvo Kuusinen

Naisten taso koirapyöräilyssä on viime vuosina noussut todella paljon, ja ei mitenkään ollut ihme että kauas kärjestä jäätiin tällä suorituksella. Bolt jäi tyttärelleen Accalle, joka kiskoi Heidi Liimataisen komeaan voittoon, hurjat 55 sekuntia. Meidän aika 4,2km reitillä oli 8min 34s, joka on kyllä turhan paljon, kun keskinopeudeksikin saatiin vain 29,42km/h. Toisaalta nyt on suunta vain ylöspäin. Tämä suoritus oli huomattavasti parempi kuin mitä osasin tällä treenimäärällä odottaa! Jos sitä seuraaviin kisoihin saisi vaikka jo muutaman vetotreeninkin alle.

Kilpailusta Bolt palautui nopeasti, sai takin päälle ja pääsi nukkumaan Bambin kainaloon punton takapenkille. Minä toimitin kuuluttajan virkaa loppupäivän ja seurasin aktiivisesti online tuloksia. Kaiken tapahtuman keskellä ehdimme kuitenkin käydä juoksuttamassa paikalle päässeet pennut pellolla. Bolt juoksutti Bambia, Kurkoa ja tsekkipentu Topekia ympäriinsä. Ipanoilla oli hauskaa ja Boltillakin vielä kun pääsee juosten karkuun piraijoita. Mukava oli nähdä tuttuja, olla apuna kisajärjestelyissä ja olihan se kiva käydä vähän polkemassakin. Seuraaviin kisoihin kaivetaan hurja kisainto minullekin mukaan. Näillä näkymin seuraava startti tapahtuu Oulussa Alma of snow -kilpailuissa.

Mikä kesä!

Kuumaa, kuivaa ja aivan liikaa laiskottelua. Hävettää oikein myöntää miten vähän sitä on tullut treenattua. Ja vaikka Boltin kohdalla voikin vedota kahdenviikon tikkien paranteluun ja kolmen viikon tulehtuneen hännän hoitoon, ei oman treenin puutteeseen taida löytyä riittävän päteviä syitä. Tietysti pentuarki on vienyt voimia tavalla jota en edes muistanut ja Bolt-the-personaltrainerin ollessa liikuntakiellossa ei ole tullut lähdettyä yhdellekään juoksu tai pyörälenkille.

Bambi on oikein rohkea pentu, joka on uskaltautunut jo uimaankin. © Timo Waltari

Aivan täysin en ole laiskotellut, vaikka lajinomaiset treenit ovat täysin jääneetkin. Rahatilanne kesän aikana on ollut tiukka, joten säästösyistä kuljin useamman viikon töihin 13,5km/suunta polkupyörällä. Ikivanha mummokonkeli kuljetti sopivan rauhallisella tahdilla töihin ja kyllä siinä lämmin tuli, kun ilman vaihteita polki menemään säässä kuin säässä. Hiukan siinä polkiessa alkoi kiinnostamaan maantiepyörän ostaminen. Tosin vilkaisu pankkitilille palautti arvostamaan mummopyörää jonka renkaissa pysyy ilmat edes toiseen suuntaan mennessä. 

Oheisharjoitteluna kesän aikana olen käynyt boulderoimassa. Boulderointi tarkoittaa siis seinäkiipeilyä matalilla seinillä ilman turvavaljaita. Radat vaihtelevat teknisesti paljon toisistaan, ja kesän aikana olen kehittynyt valtavasti hommassa. Samalla laji on vienyt täysin mukanaan! Täysin erilainen laji omiin vauhtilajeihini verrattuna, mutta mukavaa vaihtelua, joka tekee pääkopalle todella hyvää. Ainoa miinuspuoli on ettei koiria saa mukaan touhuun, ainakaan ennenkuin uskaltaa lähteä luontoon kiipeilemään. Siihen tosin taitaa mennä kauan. 

 Bambi ensimmäistä kertaa Töölössä. © Vera Ignatius

Vähäiset treenit olemme korvanneet runsaalla kaupunkimatkailulla erityisesti Bambin kanssa. Tässä kuluneiden viikkojen aikana on Bambi päässyt useampaan paikkaan yökyläilemään ja neiti on kulkenut jo varsin mallikkaasti junassa, metrossa, ratikassa ja bussissa. Ja tänään ipana lähtee ensimmäistä kertaa hoitoon ilman minua tai Boltia. Eikä ole epäilystäkään etteikö tämä siitä selviäisi. Järjettömän rohkea pentu, joka on luonteellaan hurmannut kaikki tapaamansa ihmiset. 

Kesät ovat yleensä aikaa, jolloin tulee treenailtua koirien kanssa vähän ja nähtyä koirakavereita vielä vähemmän. Tänä kesänä olemme tässä asiassa kuitenkin hiukan ryhdistäytyneet. Bambi on päässyt pentutreffeilemään ystäväni Linnean bortsun pennun kanssa ja myös päiväkodista asti tuttu Hanna oli ottanut kelpienpennun, jota käytiin myöskin moikkaamassa. Näiden treffien lisäksi ollaan Nooran ja Timon Tuska-pentua käyty ihastelemassa! Bambi tajusi selkeästi paremmin pentutreffien idean kun toinen pentu oli myöskin tälläistä samanlaista lookia. Tuska on myöskin lintukoiraristeytys, joten meno oli aivan erilaista kuin muun rotuisten kanssa. 

Uusi paraskamu Tuska. Nukkuu tälläkin hetkellä tuossa Bambin kainalossa. © Timo Waltari

Isoveli Kurko saa kyytiä pikkulikalta.  © Timo Waltari

 Kesän mielenkiintoisin meeting koettiin viime viikonloppuna, kun suuntasimme Bambin kasvattajan Jennin mökille. Paikalla oli Jenni ja Bambin sisko Rhonda, Noora, Timo, Wilma ja Tuska, Kiisken perhe sekä heidän Topek-pentu (Tuskan veli) sekä Immoset, joilla on Bambin veli Kurko. Myös Matti, Justus ja Noomi saapuivat pyörähtämään paikalla, vaikka Bambin puoli-isoveli Riemu ei aivan pentu olekaan.  Viisi pentua sai aikaan mukavat ja välillä hiukan hurjemmatkin painit. Pennut saivat touhuilla vapaana Jennin mökin pihalla, ja samaan aikaan Bolt juoksenteli ympyrää ihastellen kaikkia pentuja. Bolt-setä on kyllä aivan huikeaksi osoittautunut pentujen kanssa. Uskomattoman kärsivällinen otus, jolla tuntuu riittävän huumorintajua jopa tälläisen piraijalauman keskellä.

Bambi 14vk. © Timo Waltari

Myös Bolt nautti pentutreffeistä suuresti. Tosin otus taisi viettää eniten aikaa laiturilta hyppien. © Timo Waltari

Koirien touhuillessa me ihmiset höpöttelimme, saunoimme, grillailimme, uimme ja meloimme/suppailimme vanhoilla purjelaudoilla. Suppailu oli tämän kesän toinen uusi innostus! Purjelaudalla meno oli mukavan kiikkerää. Huterasta menosta huolimatta olihan sitä pakko kokeilla myös koirien kanssa. Bambi oli todella taitava suppailija kaveri, vaikka muutamaan otteeseen kävi sukeltamassa. Tämän pennun hermot on kuitenkin rautaa, joten ipana tyynen rauhallisesti (kauheasti pärskien ) ui rantaan. Toki itse sukelsin perään ja uin mukana varmistamassa turvallisen rantaan pääsyn. Boltin kanssa suppailu olikin sitten astetta mielenkiintoisempaa... Ei poika suostunut rannasta laudalle, mutta vedestä sain nostettua pojan kyytiin. Ei me pitkästi päästy ennenkuin kohelolta loppui tasapaino. Hauskaa se oli silti kokeilla. Ehkä oikealla sup-laudalla voisi onnistua paremmin kummankin koiran kanssa. Alla hirmuinen kasa suppailu kuvia. Iso kiitos Timolle joka jaksoi katsella meidän sähelllystä kameran linssin lävitse.

Rauhallinen aloitus. © Timo Waltari

Seuraavana aamuna seistiin jo! © Timo Waltari

Bolt lähti mukaan retkelle © Timo Waltari (myös kuvat alla)

Kesää on vielä jäljellä, ja perjantaina alkaa virallisesti kesäloma. Helteet näyttäisivät jatkuvan, joten Bolt hoitaa treenit uimalla. Minä yritän löytää täydellisesti kadonneen motivaationi. Tällä hetkellä näyttää todella heikolta syksyn kisakauden suhteen. Oma henkinen hyvinvointi on ollut vaakalaudalla pahasti, joka heijastuu fyysiseen hyvinvointiin ja sitä kautta motivaatioon. Päivä kerrallaan mennään kohti parempaa huomista. Bolt ja Bambi ovat viimeaikoina olleet suurin syy nousta sängystä aamulla.

Pieni pulahdus, ja homma jatkuu. Bolt tuli tarkistamaan, että pikkukaveri on ok. © Timo Waltari

Jostain syystä Bolt joutuu jatkossakin uimaan... © Timo Waltari

Pentuhuumaa ja tikkejä

Koko kesäkuu on mennyt enemmän tai vähemmän älyttömässä pentuhuumassa. Toukokuun puolelta asti on ollut tiedossa, että yllättävää kyllä perheemme kasvaisi yhdellä pienellä nelijalkaisella. Toisen koiran hankkiminen ei ole missään nimessä ollut suunnitelmissa ainakaan vielä vuoteen tai kahteen, mutta niin vain tuommoinen pentulauma saa mielen muuttumaan. Kävin "olosuhteiden pakosta" Jenni Kreivin luona useampaan kertaan tässä keväällä, jossa asustelivat 11 täydellistä pientä greysterin alkua. Ajattelin pentujen pallottelun olevan turvallista koska vapaita uroksia ei ollut yhtäkään, mutta niinhän siinä sitten kävi että meille muutti pieni ja sitkeä narttu.

© Vera Ignatius

© Vera Ignatius

Viime sunnuntaina oli vihdoin ja viimein aika hakea Bambi - meidän pieni prinsessa - kotiin. Tätä hetkeä oli odotettu ja jännitetty suunnattoman paljon. Pennun valinta oli aivan järjettömän vaikeaa kolmesta hyvinkin tasaisesta nartusta. Suurimmat erot tuntuivat liittyvän korvien kokoon ja varpaiden väriin, joten lopullista päätöstä jahkailtiin useampi tunti. Lopulta valinnan teki Bolt. Kaikki kolme pentua esiteltiin vuorotellen Boltille pihalla, ja tämä pentueen pienin narttu tiesi heti mitä tehdä. Siinä missä muut alkuun väistivät vierasta isoa koiraa, niin Bambi loikkari suoraan päin ja alkoi leikkimään. Ei siis ollut epäilystäkään kuka meidän mukaan lähtisi.

Jo heti ensi minuuteista saakka Bambi on ollut aivan huikea pentu. Koti matkalla ei itkettänyt yhtään. Istui etupenkillä ja ihmetteli maailmaa. Kotona tuli oikea kulttuurishokki välittömästi vastaan, kun maaseudulla kasvanut pentu raahattiin Espoon asfalttiviidakkoon. Heti joutui opettelemaan niinkin hirveän asian kuin kaulapannan ja hihnan käytön. Seuraavaksi vietiin hissiin!! Kotona oli kuitenkin mukava käpertyä ison ja turvallisen Boltin kainaloon.

Yleensä Bambi valtaa koko pedin ja Bolt nukkuu lattialla... Pitää ostaa prinsessalle oma sänky.

Maanantaina lähdettiin heti ensimmäiselle pienelle roadtripille, kun suunnattiin äidin pihalla touhuamaan päiväksi. Bolt sai pitää seuraa Kodalle ja Popolle, kun Bambin kanssa opeteltiin pysymään pihassa, käytiin hihna kävelyillä ja tavattiin sukulaisia. Päivän aikana pentu oppi pitämään autoa omana turvapaikkanaan, ja aina päiväunien aikaan ipana suuntasikin Puntoon nukkumaan.

"How u doing up there?"

Kotiin lähdön aikaan lähdimme vielä isojen koirien kanssa metsään, jolloin Bolt paineli menemään omia reittejään. Juuri ennen pihaan paluuta huomasin Boltin reidessä jotain ylimääräistä. Pojalla oli noin 5 cm pitkä viiltohaava sisäreidessä! Vuotoa ei pahemmin ollut, mutta haavasta näki välittömästi, että tikattavaksi olisi lähdettävä. Ilmeisesti Bolt oli juossut piikkilankaan, jota vielä löytyy satunnaisesti tuosta metsästä (tätä en ennen lenkkiä vielä tiennyt).  Heti päästiin eläinlääkäriasema Askeleeseen, jossa Bolt rauhoitettiin ja reiteen neulottiin viisi tikkiä. Haava oli iso, mutta kohtalaisen siisti. Itsekin olisin sen osannut tikata, jos tarvikkeet löytyisivät... Noh Boltin kanssa ollaan jo huomattu, että noin kerran vuoteen joutuu hakemaan lekurista johonkin raajaan paikkausta. Ja yleensä päivystysaikaan, jotta minun lompakko kevenisi mahdollisimman paljon.

Väinö ja Bambi

Nyt poju joutuu kulkemaan pari viikkoa tötterö päässä, eikä juokseminen ole ok ollenkaan. Ajoitus ei voisi paljoa huonompi olla, kun pennun kanssa ei nyt voi valvomatta jättää ja lenkkeilykin on kovin tylsää. Raukka on aivan masentunut, kun mitään ei saa tehdä ja kaikki vain huomioivat ihanaa ipanaa. Vaikkakin todellisuudessa työnjako tuntuu olevan se, että minä pussailen Bolttia ja Väinö peuhaa pennun kanssa. Tämä järjestely varmaan kestää siihen asti että uhmaikä alkaa :D

Pentuna Bambi on yllättävän helppo. Tai vaihtoehtoisesti Bolt oli aikanaan poikkeuksellisen kamala. Tyttö lähtisi kenen tahansa matkaan, ja kaikki ihmiset on todella ihania. Bambi oppii nopeasti ja tykkää touhuilla myös itsekseen. Tarvittaessa kuitenkin ääntä lähtee runsaasti, jota naapurit varmasti arvostaa. Yöt onneksi mennyt jo alusta asti todella hyvin. Antaa nukkua noin 23-07 välin, jonka jälkeen alkaa ihana pentuääninen herätyssireeni soimaan. Nyt ollaan jo opittu oma nimi, käsky pois ja istu, sekä osataan matkustaa hississä todella taitavasti, eikä taloyhtiön useat ulko-ovet tuota enää vaikeuksia. Ja jottei nyt luoda kenellekkään liian ruusuista kuvaa pentuelämästä, niin kyllä on lapsi ehtinyt maistaa minun kenkää, kakkia jopa kerran sisälle, ja pissinyt sohvatyynylle. Myös päin hyppiminen tuntuu suosikki puuhalta, joka ei ehkä ole hyvä juttu kun paino tuosta noin kolminkertaistuu.

Bambin kasvua ja Boltin elämää siinä sivussa pääsee seuraamaan instagramista minun ja koirien omasta profiilista: @vedonvoimaa. Päivittelen tiliä mahdollisimman tiheään, ja vaikka kesällä kuvat ovat lähinnä arki painotteisia, tulee treenijutut lisääntymään kilpailukauden lähestyessä. Tälläkin hetkellä pitäisi treenien olla kovassa vauhdissa, mutta oma loukkaantumiseni kaksi viikkoa sitten jarrutti treenejä ja vei motivaatiota kovasti. Nyt alkaa jalka kestää pikkuhiljaa iskuja, joten juoksutreenit jatkuvat ja pyörän selkäänkin olisi taas tarkoitus hypätä. Kadonnut motivaatio pitäisi taas löytää, eikä Boltin loukkaantuminen ainakaan edistänyt sitä.