sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sain haasteen! Kuvahaasteen :)

Uusi valjakkourheilija junnu Jenna haastoi minut blogissaan kuvahaasteeseen :)

Minulle siis annettiin kategorioita joihin tulee laittaa jokaiseen muutama kuva lemmikistään, joten ryhdyin tuumasta toimeen!

Itselläni kun kuvaamisen lahjaa ei ole pahemmin suotu (toisin kuin rakkaille ystävilleni), niin käytän törkeästi hyödykseni näitä suhteita, joten kaikki kuvat eivät ole omia ottamiani :) Jokaisen kuvan alla kuitenkin lukee copyright jotta taitavat kuvaajat saavat todella ansaitsemansa huomion!

Paras yhteiskuva:
© Jenni Pitkänen
© Sari Ignatius
Valitsin nää ryhmäkuvat koska yksinkertaisesti pidän niistä! Ensimmäinen kuvaa tän hetken nykyarkea miltein täydellisesti. Aina solmussa ja menossa erisuuntiin. Toinen kuva on vuodelta 2009, ennen Falconia. Meillä oli vain kaksi koiraa Rommi ja Koda. Rommi oli meijän perheen nallekarhu joka piti aina huolta, erityisesti pikkusiskostani Verasta. Rommi oli tajuttoman rakas koira, ja vaikka se on nyt jo kuollu, elää siitä osa edelleen Falconissa.

Treenaamassa:
©hipsu.com2011
©hipsu.com2011
Nämä kolme kuvaa valitsin ihan hyvien treenien muistona. Falconin kanssa agility on yhtä kilpajuoksua. Treeneissä on nähty verta, hikeä ja kyyneliä, mutta hauskaa se on ihan joka kerta. Pakko laittaa itsensä täysillä likoon ja juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee kun poju on sen verta nopea. Kodan veto kuva taas kuvaa täydellisesti Kodan täydellistä treeni intoa. Aina menossa, koko sydämellään!

Kisaamassa:
©Vera Ignatius
©Janne Viinikainen
©koirakuvat.kuvat.fi
Lemppari kisakuvani kautta aikojen! Samalla myös lemppari lajini kuvissa!

Paras kesäkuva:
Koda nauttimassa kesällä 2010 ja 2014. Onnellinen koira!

Paras talvikuva:
©Vera Ignatius
©Vera Ignatius
©Vera Ignatius
©Vera Ignatius

Talvella 2012, kun oli lunta, myllättiin Veran ja koirien kanssa kotipelto täysin. Kivaa oli, myös Kodalla! Veran bordercollie Pixeli oli tuolloin vielä aivan pieni, mutta jo aivan valmis suksien eteen, ainakin omasta mielestään ;)

Tunnelmallisin kuva:
©Jenni Pitkänen
Boltin ensimmäinen päivä kotona oli paitsi hermojaraastava kaiken pissan takia, myös oikein liikuttava ja tunnelmallinen hetki. Pieni oli päässyt suureen maailmaan turvallisen pentueen suojista. Kotona ainoa tuki ja turva oli täysin oudoissa tyypeissä.

Hassuin ilme:
©Jenni Pitkänen
Koda näyttää sanovan että hyi mitä sä oikein kotiin toit... vie se pois, en tykkää ;)

Lomalla:
©Vera Ignatius
Viime syksyn MM-kilpailuihin matkustaessa lomailtiin koko perheen voimin eripuolilla Eurooppaa. Tässä kuvassa olen Falconin ja Frigen kanssa Puolalaisessa metsässä.

Työssä:
Ahkera etsijäkoira Koda löysi kaikki raunioradan ukkelit!

Tihutöissä:
Nyt jo edesmennyt kissani (tai perheen kissa virallisesti) Battery piti hauskaa jouluna :)

Toinen identiteetti:
Kodan toinen identiteetti herttaisen perhekoiran lisäksi on hurja peto joka lähtee minkä vain liikkuvan perään. Tässä poju pinkoo liina perässään tottelevaisuus treeneistä suoraan metsään hajujen perään. Jäi treenit treenaamatta sillä kertaa, mutta metsässä juoksua tuli molempien harjoiteltua, Koda edeltä minä perässä.

Kuvahaasteeseen kuului myös haastaa jokin/jotkin muut blogit tähän samaiseen tehtävään. Päätin haastaa siskoni Veran, koska tiedän että sieltä on luvassa suhteellisen huikeita kuvia ;)
Työn iloa :


 Loppuun vielä pakollinen hehkutus tulevasta! Tämän syksyn suurin tavoite/haave/unelma/motivaattori eli Ranskan EM-kilpailut ovat minun kohdallani toteutumassa! Onnistuneella SM-kilpailuiden suorituksella sain kahmaistua itselleni paikan Suomen A-maajoukkueessa, joten marraskuun lopussa on suunta kohti Ranskaa! Treenien jatkaminen Jämin jäljiltä on jäänyt tältä viikolta armottoman sitkeän flunssan takia. Kuumaa juotavaa, mynthoneita, unta ja reippaita kävely lenkkejä.

Maajoukkue paikasta olen  hyvin hyvin onnellinen, kiitollinen ja sanoin kuvaamattoman ylpeä !

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Paitsi mut olis voinu leikata pois tosta yhdestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopi tilannekuvaan niin hyvin niin en viitsiny ;) Ja kiitos! :)

      Poista