Jatkoaika talveen

Monella Etelän valjakkourheilijalla on viimevuosina ollut talvikausien treenaaminen jäänyt hyvin vähäiseksi. Kilpailuihin on tullut lähdetty helposti vain muutaman vedon treeneillä. Meillä ainakin on ollut tapana käydä "treenaamassa" lumitreenit kisoissa, ja muuten ollaankin sitten kiskottu kickbikella. Tänä vuonna tämä tapa alkoi todella tympiä, eikä kisaaminen ollut yhtä mukavaa kuin mitä pitäisi. Varmasti vuoden paras päätös oli kuitenkin ottaa täydellinen irtiotto arkeen ja muuttaa lumen perässä kevättalveksi Lappiin. Työharjoittelu Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä loi tähän ajatukseen hyvät puitteet, ja vaikka kahden kämpän maksaminen ja palkkatyön keskeyttäminen vaativat uhrauksia en kadu päätöstäni hetkeäkään. 

Bolt Kaunispään huipulla

Pikkuveljet ja Bolt, Popo sekä Koda

Kuuden viikon työharjoittelu Lapin keskussairaalassa tuli eilen täyteen. Kuusi viikkoa Rovaniemellä riitti kevyen Lappi-kuumeen syntyyn. Erittäin onnistunut harjoittelu huikealla osastolla, jossa sai oppia järjettömän paljon uusia asioita, sekä elämää lumisessa ympäristössä, joka loi mahdollisuudet vaikka minkälaiseen aktiviteettiin. Harjoitteluni oli kaikin puolin onnistunut, ja ohjaajien osalta kävi kyllä hillitön tuuri! Kaikki hiljaiset hetket osastolla käytimme hiihdosta, treeneistä, ruokavalioista, koirista ja suksista puhumiseen. Tylsää hetkeä ei päässyt tulemaan ja sisätauti tietämyksen lisäksi tiedän nyt paljon enemmän treenaamisestakin.
Töissä kävin tiiviisti, jopa hiukan yli vaadittujen tuntimäärien ja vapaa-ajalla vietimme Boltin kanssa aikaa ladulla tai hangilla hiihdellen. Uni maistui iltaisin eikä tullut tylsää vaikka lähes koko elämä jäikin etelään. Muutama rakkaista ihmisistä tuli etelästä asti ihan vain meitä katselemaan, joten ihan pelkän Boltin kanssa ei tarvinnut keskustella kaikkia iltoja. 

Rovaniemellä on erittäin toimiva ja aktiivinen kimppatreeni järjestelmä ja koirahiihtovuoroja löytyi jokaiselle illalle. Iso kiitos tästä kuuluu RPKK:lle joka otti meidät avosylin vastaan ja mukaan treeneihin! Useita kertoja viikossa kävimme Boltin kanssa hiihtämässä hiihtovuoroilla. Ounasvaaran stadionilla saatiin useita loistavia ohitustreenejä, kierrokselle lähtöä ja vastaan tulevien ohittelua. Lisäksi hiihtäjää rääkättiin reippaasti mäkisemmässä maastossa kuin mihin on tullut totuttua. Oukun latujen lisäksi hiihdeltiin välillä Pöyliövaaran hiukan helpommalla ladulla ja vapaat aamut vietimme pitkälti jäällä hiihdellen Bolt vapaana juosten. Kimppatreenit olivat meidän viikkojen kohokohtia kun pääsi hiukan olemaan sosiaalinen ja tekemään porukassa, jotain semmoista mistä kaikki varmasti nauttivat täysillä. Ja ei ne treenit muutenkaan pahaa tehnyt meidän kunnolle saati hiihtotekniikalle. 

Paras kamu kympin hiihtelyn jälkeen <3

Lähes koko kuusi viikkoa meni Rovaniemen rajojen sisällä, mutta muutama pakollinen poistuminen kauemmaksi oli koettava. Kävimme pääsiäisenä pyörähtämässä Törmis-Cupissa Törmävaaralla. Koirahiihtokisa jossa hiihdeltiin 5km kahtena päivänä. Tulokset ei nyt mitään sen ihmeempiä olleet, mutta meillä oli hauskaa. Hiihtäminen tuolla oli lähinnä selviytymistaistelu kun ei suksi toiminut alla ollenkaan, mutta koira kulki erityisesti sunnuntain startissa todella hyvin. Maanantaina oltiin vähän vaisumpia, tosin vaikutusta saattaa olla autossa nukutulla yöllä.

Lauantain starttia © Mari Moisala

© Mari Moisala

Viime viikonloppuna lähdimme päiväreissuksi pohjoiseen. Tuomaksella oli työkeikkaa Ivaloon, joten hyödynsin kyydin tuntureille. Saariselällä kävimme huiputtumassa kaksi tunturia. Kaunispään ihan vain maisemien katselu tarkoituksessa ja autolla, mutta Kiilopään huippua lähdimme tavoittamaan suksilla. Latu ylös ei ollut pitkä, mutta nousua riitti. Pari kilometriä kiivettiin latupohjaa, jonka jälkeen könyttiin haarakäyntiä vajaa kilometri hangessa. Maisemat olivat kuitenkin täysin sen arvoiset! Aivan upea paikka tuo Saariselkä! Alaspäin tultiin kovaa ja taidettiin molemmat Tuomaksen kanssa heittää komeasti nurin kun yritettiin selvitä hangessa lasketellen normaaleilla luisteluhiihtosuksilla.

Matkalla ylöspäin. © Tuomas Notko

Huipulla! © Tuomas Notko

Rovaniemi ja Lappi yleensäkin valloitti meidän sydämet sen verran hyvin, että eiköhän tännepäin tule suunnattua toistekin. Vaikka ihan töihinkin. Ison osan viihtymisestä tekivät loistavan harkkapaikan ja vielä parempien säiden lisäksi nämä Rovaniemen ystävät! Kiitos erityisesti Tuomas, Kati, Vesku ja Anu kivoista kimppatreeeneistä ja kaikesta muustakin :) Tänään suuntamme takaisin Etelään, jossa vastassa jo täysi kevät. 

© Tuomas Notko

Maaliskymppi ja muutto lumen perässä

Eilen kilpailtiin kauden viimeinen virallinen startti. Tällä kertaa lähdettiin niinkin kauas kuin Ylikiiminkiin. Tosin suunta oli vieläkin kauemmas eli Rovaniemelle. Huomenna alkaa työharjoittelu Lapin keskussairaalassa, joten yhdistettiin matka pohjoiseen samalla kisareissuksi.

Koiran hyvä vetofiilis tarttui myös hiihtäjään © Mari Moisala

Matkaan lähdettiin jo perjantai aamuna ja suunnattiin ensimmäisenä Kokkolaan sukuloimaan. Tosin meinasi matka tyssätä jo Alavuuden kohdalla, kun Italialainen päätti ettei luminen keli ole sitä varten (lupaa hyvää kun rovaniemellä tätä lunta riittää). Punto siis sammuili kesken ajon koska lumipöllyä oli päässyt moottoritilaan. Onneksi pohjanmaalla ovat jo tottuneet pelastamaan meikäläistä erinäisten Fiatien ongelmien kanssa. Käsky kävi olla ajamatta rekkojen perässä, ja matka sai jatkua. Lauantai aamuna sitten starttasimme Kokkolasta kohti Oulun seutua. Suuntana tosiaan OPKY:n järjestämät koirahiihtokilpailut. Tavoitteena näille kisoille oli saavuttaa Boltille viimeinen vetovalion arvoon vaadittava serti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pitäisi hiihtää 10% sisään voittajan ajasta. Ei mahdoton tavoite, mutta kisassa kuitenkin mukana sen verran kovia nimiä, joten kovaa pitäisi tehdä töitä.

Etukäteen tiedettiin että latu on helpohko, joka oli pelastus meille. Minulla oli taustalla parin viikon flunssajakso, joista yhden viikon olin oikeasti niin huonossa hapessa ettei sängystä ollut poistumista. Bolt ei siis ollut päässyt oikein treenaamaan ja minäkään en ollut kuin yhden hiihtotreenin tehnyt muutaman viikon aikana. Boltin vähäisissä vedoissa meno oli kuitenkin tuntunut paljon paremmalta kuin alkukaudesta, joten luotto koiraan oli kova (niinkuin aina).

Kisapaikalla kävin hiihtämässä Katri Loukusan kanssa kisareitin lämmittelyksi ja kyllä teki jo se viisi kilometriä järjettömän pahaa. Tuttuun tapaan suksi ei oikein luistanut ja oma kroppa tuntui aivan vetelältä. Positiivisena puolena latu oli hyvän tuntuinen ja hiihtotekniikka ei tuntunut aivan kamalalta.

© Mari Moisala

© Mari Moisala

© Mari Moisala

Kisaan starttattiin kolmantena kaikista päivän osallistujista. Bolt oli aivan lentoon lähdössä ja ensimmäiset pari kilometriä tuntuikin jotenkin poikkeuksellisen vauhdikkailta. Jo ensimmäisellä pitkällä suoralla näimme edessä hiihtävän Katrin selän (kaukana edessä). Pikkuhiljaa hivuttauduimme lähemmäs ja kierrokselle lähdettäessä hiihdettiin jo aivan peräkkäin. Ohitus meni nätisti, vaikka kisalatu oli hiukan kapea. Toisen kierroksen ensimmäiseen mäkeen alkoi tuntua pahalta. Vielä pystyi wassuttamaan, mutta oma kunto loppui kyllä aivan täysin. Samaan aikaan takaa tuli B-luokan koirakko ensimmäisellä kierroksellaan meidän kantaan kiinni. He pyysivät latua ja minä kiltisti keräsin Bolttia lyhyemmälle ja hiihdin sauvoitta loivaan alamäkeen. Tämä koirakko ei kuitenkaan päässyt ohi oikealta vaan pyysivät päästä vasemmalta. Siinä sitten väisteltiin Boltin kanssa, jotta toiset pääsisivät ohi. Eivät vaan koskaan päässeet vaikka sama kuvio toistui vielä seuraavassa alamäessä. Lopulta luovutin ja jatkoin omaan hiihtoon keskittymistä. Nopeasti tämä koirakko sitten jäikin taakse. Ja pian näkyi seuraava selkä jo edessä. Hiukan kirosin kun saatiin V-P Pyörälä kiinni ja jouduttiin menemään ohi. Oma jalka ei noussut enää yhtään ja keuhkot olivat halkeamassa. Varmasti ollut tyylikäs show katsella kun räpiköin voimattomana Boltin perässä. Ohitus meni hyvin ja pitkällä liinalla ja vaikka hiukan jännitin, että vieläkö Bolt jaksaa jatkaa matkaa ohituksen jälkeen näin loppuvaiheessa reittiä. Turhaa hermoilin, kun otus jatkoi kuin juna. Viimeisessä mäessä alkoi jo pyörryttää ja maalisuora oli kuulemma suhteellisen kaameeta esitystä meikäläisen hiihtämisestä.

Bolt kierrokselle lähdössä © Mari Moisala

Maalissa olo oli kaikkensa antanut, mutta Bolt oli pirteä ja olisi voinut jatkaakin vielä. Vaikka oli vetänyt koko matkan todella hyvin. Aivan erilaisella asenteella kuin alkukauden kisoissa! Olin koirasta aivan järjettömän ylpeä!! Ja samalla myös hirvittävän huojentunut, että koira kulkee jälleen! Nyt näki oikeasti eron siinä miten paljon heikommin jumissa ollut Bolt on kulkenut. Niin vain se lihashuollon tärkeys korostuu.

Super suorituksella Bolt kiskoi meidät kisan kolmanneksi, ja juurikin se serti mitä lähdettiin hakemaan saatiin kasaan ! Nyt on Boltilla kaikki sertit kasassa, joten seuraavaksi pitäisi hommata pojalle H näyttelyistä (kerran on poika käynyt kehässä ja pahin moka ikinä oli laittaa tämmöinen ylikorkea laiheliini näyttelyyn, joten enskerralla lihotetaan ensin kunnolla :)). Näyttelytuloksen lisäksi pitäisi myös vääntää BH-koe läpi. Harjoittelu alkaa kyllä pikkuhiljaa, mutta ehkä realistisesti meidät nähdään kokeessa kun Bolt on vanha ja väsynyt ja neljä tassua pysyy maassa kaikki yhtäaikaa.

Miska Ignatiuksen ensimmäiset koirahiihtokisat :) © Mari Moisala

© Mari Moisala

Oman kisan jälkeen piti jäädä vielä odottelemaan harrastussarjoja, joissa starttaisi pikkuveljeni Miska rakkaalla Koda palleroisella. Miska 12v oli kisan nuorin ja Koda 11v varmasti kisan vanhin. Pari lähti starttisuoran kovaa ja Miska kaatui jo ensimmäisessä mutkassa. Ylös vain ja matka jatkuu. Tämä taisi tapahtua ladulla noin 50 metrin välein, mutta aina poika jatkoi matkaa. Ensimmäisellä kerralla kun Miska hiihti stadion alueen ohi, huomasin ettei Koda nyt oikein ollut hommassa messissä. Pomppasin ladulle kannustamaan koiraa ja tsemppaamaan Miskaa. Pikaisesti uusi lähtölaskenta ja taas olivat matkalla. Matkaa tässä kohtaa oli parivaljakolla varmasti reilu kolme kilometriä, joten heitin itselleni sukset jalkaan ja hiihdin poikia vastaan. Koda oli jo vähän retkeilyfiiliksillä ja Miska tarvitsee vetoavun, jotta matka etenisi. Hyvin saatiin vanhuskoiraan vauhtia kun hiihdin parivaljakon edellä ja tsemppasin Kodaa. Maaliin päästessä tunsi hiihtäneensä. Miska oli tyytyväinen ensimmäiseen kisasuoritukseensa ja Koda onnellinen herkuista, joten kyllä kannatti käydä vähän tsemppaamassa.

Kisapaikalla saatiin Kössi poika ja Bolt iskä samaan kuvaan. Niin ovat erilaiset, mutta vetopää molemmilla yhtä kultaa <3 © Mari Moisala

Bolt ja Merri-Mamma <3

Kisan jälkeen käytiin Boltin kanssa moikkaamassa Merri mammaa naapurissa ja kyllä sitä vaan huomaa niin paljon samoja juttuja äidissä ja pojassa <3 Merrin ja Siro-siskon kanssa peuhaamisen jälkeen oli hyvä lähteä urakoimaan viimeinen etappi Rovaniemelle. Lumipyryssä ajettiin rauhakseen ja kauhisteltiin oletettavasti paikallisten ajokulttuuria. Aivan säkkipimeällä mutkaisella ja jäisellä tiellä pitää ohittaa, vaikka meilläkin vauhtia ihan rajoitusten mukaan. Kyllä hirvitti. Mutta perille päästiin, purettiin tavarat ja painuttiin nukkumaan. Aamulla herättiin täydelliseen lumiparatiisiin. Lunta on täällä valehtelematta puoleen reiteen saakka. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä käydä aamulla järven jäällä ennenkuin hiki virtasi. Koirakin väsähti ihmeen helposti :D Ja tästä tilanteesta saadaan todella nauttia huhtikuun loppupuolelle asti! Siinä ajassa saadaan ehkä hiihtäjänkin kuntoa lähemmäs koiran tasoa...

Tämän rakkaan hullun kanssa vietetään koko kevät Rovaniemellä! © Mari Moisala

Uusia aluevaltauksia!

Viikon loma koulusta, ja muutama päivä myös töistä. Paljon parempaa suunnitelmaa ei oltaisi Boltin kanssa voitu tehdä kuin pienimuotoinen roadtrip erilaisten treeniolosuhteiden perässä.

Tämä meidän "hiihtoloma" alkoi viikko sitten perjantaina, kun suuntasimme Boltin kanssa ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ensin Järvenpäähän hiihtämään. Kiersimme 5km lenkin kahdesti. Osan matkasta Bolt juoksi vapaana, koska veto ei ollut vieläkään aivan toivomaani. Bolt oli vaisu ja toisen kierroksen aikana alkoi pälyilemään ympärilleen kesken vedon. Onneksi olimme jo matkalla hakemaan helpotusta pienen miehen elämään. Suuntana siis HauPair ja Kaisan käsittely. Riihimäelle päästyämme käytiin Boltin kuulumisia läpi ja todettiin että edellinen hieronta oli auttanut tilannetta, mutta vielä jäi tehoja puuttumaan. Poikkeuksellisesti päädyttiin käsittelemään Boltin faskiat varsinaisen lihashieronnan sijaan.

Faskiat ovat lihaskalvojärjestelmä, joka ympäröi lihaksia, luita ja muita elimiä. Ne muodostavat yhtenäisen verkoston päästä varpaisiin ja toimivat kehon tukiverkkona.  Faskioiden tehtävänä on liikkeen ja kehon hallinta, koordinaatio, proprioseptiikka sekä voimantuotto ja voimanvälitys. Lihassupistuksessa 30 % voimansiirrosta tapahtuu faskioiden kautta. Jos faskiakudos ei ole kunnossa, osa lihassupistuksen voimasta jää käyttämättä. Jos faskiakalvot kiristävät jatkuvasti, lihakset tulevat kipeiksi ja niihin muodostuu krooninen jännitystila.

-Kaisa Valto / Haupair

Faskia käsittely tuntui Boltista todella epämukavalta, mutta kyllä vaikutti eläin ymmärtävän että avuksi tässä yritetään olla. Kipu pisteitä löytyi ympäri kroppaa, joten varmasti on poika ollut aika kokonaisvaltaisesti jumissa. Pieni mies "itki" käsittelyn aikana, mutta siitä huolimatta pysyi yllättävän hyvin paikallaan. Tämän meille uuden käsittelyn tulokset jännittivät todella, ja niitä päästäisiin arvioimaan kunnolla seuraavan kerran kun puettaisiin valjaat niskaan.

Lauantai aamuksi täytyi palata vielä töihin Helsinkiin, mutta heti työvuoron jälkeen starttailtiin Boltin kanssa tienpäälle. Ensimmäisenä suunnattiin Jyväskylään Scandiciin Suomen valjakkourheilu liiton pöytäkokoukseen. Pitkä ajomatka taittui hitaasti pikku punton räpiköidessä jäisellä tiellä ilman kunnollisia talvirenkaita. Muutama sydäri saatiin matkan aikana, mutta hengissä ja ehjänä päästiin perille. Scandic olikin jo Boltille tuttupaikka ja herra hyvin tietää että kun ollaan kahdestaan reissussa on kainalopaikka hänelle varattu. Onnellinen pieni poika rötkötti pehmeässä sängyssä ensin koko yön ja vielä seuraavan päivän kokouksen ajan. Rankan faskiakäsittelyn jälkeen tämmöinen sängyssä pötköttely luksus teki oikein hyvää.

Kokouksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suonenjokea hyvän ystäväni Jasminin luokse. Jasminin kanssa olemme reissanneet kilpailuita harrastukseni alkuajoista asti. Tapana on ollut aina välillä kokoontua myös treenailemaan yhdessä. Nyt sopivasti ajoitettu reissu olympialaisten aikaan takasi urheilullista tekemistä joka hetkelle. Jos ei juoksutettu koiria ulkona, tehty vetotreenejä tai syöty, niin katselimme olympialaisia. Bolt sulautui nopeasti osaksi Jasminin laumaa, vaikka syksyn reissukaveri Rayek ei tuntunut enää niin mukavalta kaverilta. Juoksutettiin koiria kahdessa tiimissä, joten Bolt sai pitkästä aikaa juoksukavereita myös irtolenkeille.

Tarkoituksena oli treenailla koiria hiihtämällä, mutta koiraladun huolto ei ollut oikein pelannut. Myöskin pikkuinen punto ei olisi välttämättä vetänyt viittä koiraa sisäänsä. Päädyttiin siis treenailemaan järven jäällä koiravaljakon muodossa. Vaikka valjakkourheilua olen harrastanut vuodesta 2011 en ole koskaan päässyt valjakon kyytiin. Nyt tarjoutui siis ihan huikea tilaisuus tutustua tähänkin harrastusmuotoon. Maanantaina valjastimme Jasminin koirat reen eteen (ensimmäistä kertaa koko talvena) ja lähdimme ajelulle. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta hauskaa oli ja vauhti pysyi maltillisena kun neljälle koiralle kun kaksi ihmistä roikkui jalaksilla. Jasmin hoiti ohjaamisen ja minä nautin upeista maisemista.

Viisi koiraa ja innostunut musheri <3

Tiistaille suunniteltiin jo toinen treeni valjakolla. Tällä kertaa iskettäisiin pieni Bolttinen osaksi tiimiä. Bolt on kerran tai kaksi juossut pari valjakossa, mutta ei koskaan sen isommassa tiimissä. Hiukan myös jännitti Boltin ja Rayekin välit, mutta huoli katosi kun nähtiin poikien into kulkea eteenpäin. Ei pahemmin ollut kiinnostusta siihen ketä siinä tiimissä oikein juoksee. Aloitimme kokeilun siten että Bolt juoksi erittäin kokeneen Sisun kanssa kärkikoirana. Epävarmin koira Terä juoksi yksin vauhtiparissa ja Rayek ja tiimin ainoa tyttönen Jirda toimivat pyöräkoirina. Kovaa ja tasapainoisesti veti koko valjakko ja Bolt kiskoi keulilla loistavasti! Intoa riitti ja veto näytti tehokkaalta. Koko koira tuntui olevan täynnä voimaa ja räjähtävyyttä. Vähän eri meininki kuin muutamaa päivää aiemmin. Tällä kokoonpanolla ajettiin reipas kolme kilometriä, jonka jälkeen vaihdettiin Terän ja Jirdan paikkoja. Matka jatkui kunnes päätettiin kääntyä takaisin päin. Samalla Sisun vauhti hiukan hiipui, joka väkisinkin jarrutti Bolttia. Hetken aikaa mietittiin kuka uskalletaan laittaa keulaan, mutta oltiin rohkeita ja laitettiin Rayek keulille. Ja ihan turhaan jännitettiin koirien kemioita työskentelytilanteessa. Molemmat nuoret urokset ovat loistavia vetopäältään, joten aivan se ja sama kuka siinä vieressä juoksisi.

Meillä oli suunnitelmana ajella maksimissaan viiden kilometrin lenkki, koska Jasminin koirilla ei vetokilometrejä ollut pahemmin alla. Hienosta valjakostamme innostuneena oli matkaa vahingossa kertynyt hiukan enemmän. Vielä viimeinen paussi pidettiin muutamaa sataa metriä ennen pihaan saapumista. Samalla vaihdettiin Rayek takaisin vauhtipariin ja jätettiin Bolt yksi keulille. Kiihdytys ja siinä kohtaan kun täysi vauhti päällä, tajuttiin edessä olevan matkan ainoa mutka. Mutkaan täysillä ja reen toinen jalas nappasi hyppyriin, joten eihän siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin kaatua komeasti. Se ainoa asia mikä minullekin on jäänyt mieleen valjakolla ajosta on se ettei reestä päästetä irti vaikka mikä olisi. Helpommin sanottu kuin tehty. Minä ja Jasmin jäätiin molemmat tonttiin ja koirat jatkoivat omatoimisesti matkaa. Jasminin kanssa onneksi molemmilla hyvät refleksit, joten ei muuta kuin pystyyn mars ja spurtti koirien perään. Onneksi pojat olivat menneet solmuun ja matka tyssännyt siihen. Loppumatkaksi Jasmin jätti minut yksin reen jalaksille, jotta tiimi jaksaisi vetää mäen ylös takaisin pihaan. Ihan itse ohjasin viiden koiran valjakon muutaman sadan metrin matkan ylämäkeen! Pihassa päästettiin koirat irti, ja nyt olivat koko jengi ihan fine toistensa kanssa. Niin vain se yhteistyö yhdistää näitä meidän poikiakin <3 Loistavan treenin päätteeksi innostuttiin jo suunnittelemaan kisakuvioitakin! Aika varmasti Bolt nähdään joskus vielä Jasminin valjakon vahvikkeena! Meille hiihtokausi on kuitenkin aina se toissijainen, joten oikein mielellään lainaisin Boltin tälläisen valjakon jatkeeksi. Tiimin ensimmäinen veto yhdessä, yhdeksän kilometriä mentiin ja keskinopeus nousi yllättävänkin korkealle vaikka naperot joutuivat kiskomaan noin 135kiloa perässään kovassa pakkasessa.

Supertiimi vasemmalta oikealle: Rayek, Terä, Jirda, Bolt ja Sisu <3

Illalla tehtiin vielä intervallitreenit spinningpyörällä ja keskiviikko aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa (kunhan ensin käynnisteltiin puntoa työntämällä, vetämällä ja piuhoilla...).

Mukava pieni lomareissu jolta saatiin tuliaisena älytön flunssa. Sunnuntaina piti kilpailla Kangasalalla, mutta nyt jää väliin kun eivät keuhkot oikein ole kympin hiihtokunnossa. Nyt on ainakin aikaa leikkiä sohvamusheria peiton alla kuumeessa ja seurata IFSS:n Euroopan mestaruuskilpailuita Italiassa. Facebookin puolella on Suomen joukkueenjohtaja huolehtinut erinomaisesta live kuvasta, ja vaikka tuloksia odotellaan pitkään ja hartaasti on näiden kisojen seuraaminen aina yhtä kutkuttavaa :)

Mikä motivaatio?

Ehkä kilpailu-urani vaikeimmat viikot takana. Kaikki into treenaamiseen on kadonnut. Edes viime viikonlopun kaksi kilpailua eivät jaksaneet innostaa pahemmin. Paha mieli on näkynyt kaikessa arjessa, eikä ulos ole tehnyt mieli lähteä ollenkaan. Vetotreeneihin lähteminen on ollut kaikkein vaikeinta, eikä niistä vähäisistä treeneistä ole pystynyt oikein nauttimaan.

© Auvo Kuusinen

Nyt jo muutama viikko sitten saatiin lunta tänne Etelään. Fiilis oli loistava ja lenkille tuli lähdettyä pitkänkin päivän päätteeksi. Alkuviikosta kickbikella ja muutaman lumisade päivän jälkeen suksilla. Latuja ei täältä meiltä päin löydy, mutta Espoon rantaraittia ei hiekoteta, joten kakkos suksilla menoksi vaan. Nämä muutama treeni vain päättyi meiltä aina hiukan huonoihin tunnelmiin.

Kickbiken kanssa väistettiin irtokoiraa, jonka vuoksi tehty äkkijarrutus heitti meidät nurin komeasti. Mustien polvien lisäksi sain elämäni kovimman ryöpytyksen vieraalta ihmiseltä. Bolt hätääntyneenä koetti lohduttaa minua, kun itkin kesken treenien kipeitä polvia sekä saamiani haukkuja koirani kohtelusta. Kuulemma kaltaiseni ihminen pitäisi lukita sisälle koska en hallitse koiraani (koska kaaduin) ja pakotan sen kiskomaan itseäni. Kickbikella koiran juoksuttaminen oli tämän täysin lajista tietämättömän ihmisen mielestä aivan täyttä eläinrääkkäystä. Ainoa oikea liikuntamuoto Boltille olisi kuulemma metsässä samoilu. Vaikka tiedän ettei tälläisestä tulisi ottaa itseensä, oli tämän miehen koko olemus niin halveksuva meitä kohtaan että kyllä jäi syvät traumat itselle ihmisten kylmyydestä. Tämä kohtaaminen sai koko treenin menemään täydellisen pilalle.

Pari päivää keräsin rohkeutta lähteä taas vetolenkille. Lumen ansiosta kuitenkin laitettiin sukset jalkaan ja lähdettiin taas rantaraitille. Lunta oli tullut oikein mukavasti, joten aikamoiseksi kahlaamiseksi touhu meni. Olin jättänyt sauvat kotiin, joten vauhti ei treenissä päätä huimannut. Meillä on treenimahdollisuudet olleet aina pitkälti ihmisten ilmoilla yleisillä pururadoilla ja hiekkateillä, joten olen ottanut tavakseni aina ilmoittaa hyvissä ajoin ennen ohitusta ja vielä huikata kiitokset ohituksen jälkeen. Ohitustilanteet ovat nopeasti ohi ja Bolt juoksee aina omaa laitaansa kovaa ohi piittaamatta ohitettavasta. Tästä mielestäni erittäin siististä tavasta huolimatta saatiin jälleen yksi äkäinen espoolainen kimppuumme. Ohitimme koiranulkoiluttajan heti alkulenkistä, kiitimme ja jatkoimme matkaa. Takaisinpäin tullessa oli tämä rouva koiransa kanssa vastassa meitä kädet levällään estäen kulun. Ja taas meille huudettiin. Nyt oltiin jo soittamassa poliisit perään kun rikotaan kuulemma vähän kaikkia lakeja. Kuulemma ainakin ylinopeutta kuljetaan, jonka vuoksi aiheutamme suurta vaaraa koko yhteisölle (ihan mielelläni maksan ylinopeussakot, jos joskus Boltin kanssa tutkaan ajetaan ;)). Tällä kertaa tilanne oli jo hiukan koominen koska naisen argumentit olivat hiukan ylidramaattisia. Nätisti kuitenkin pyrin selittämään toimintatapamme ja lopulta myönnyin että siinähän soittaa poliisit. Ei kuitenkaan soittanut. Tällä kertaa ei tilanne ollut niin kammottava kuin muutamaa päivää aikasemmin, mutta silti tuli fiilis että emme me tänne mahdu. Jos lähes joka treeni päätyy siihen että joku raivoaa meille. Onneksi aina silloin tällöin joku ihana ihminen on aidon innoissaan, kannustava tai muutenvain ei huuda meille. En halua näitä kokemuksia yleistää kaikkiin espoolaisiin, mutta turhan paljon on tullut omalle kohdalle näitä negatiivisia kokemuksia, kun tässäkin kerroin vain nämä kaksi radikaaleinta. Näiden episodien jälkeen otin itse yhteyttä poliisiin ja varmistin harrastuksemme laillisuuden. Kuulemma kaikki ok niin kauan kun ei ajeta kenenkään yli. Eikä sitä riskiä onneksi hirmuisesti ole, paitsi näiden irtokoirien suhteen mitä tulee vastaa lähes joka lenkillä.

Bolt ja Ykä valmistautuvat kilpailuun <3

© Auvo Kuusinen

Tälläisten treenien jälkimainingeissa oli hiukan ahdistava lähteä kilpailuihin, mutta onneksi saimme hiihdellä rauhassa ilman raivoavia sivullisia. SPKL:n kilpailu Ahveniston moottoriradalla oli ihan mukava kisa, mutta vähän tuntui puuttuvan särmää sekä Boltilta että minulta. Bolt veti tasaisen vahvasti koko 10km matkan, vaikka kiersimme hurjat neljä kierrosta!! Enemmän ne samat ylämäet ottivat hiihtäjää päähän. Vauhti oli ok, mutta semmoinen viimeinen vauhti tuntui koiralta puuttuvan, ja itseltäni en löydä uskallusta laskea alamäkeen samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Sijoitus neljäs eli viimeinen. Vähän harmitti, mutta Boltin toinen vetoserti saavutettiin kuitenkin ihan kilpailukykyisellä ajalla. Sunnuntaiksi ajoimme Jyväskylään VULlin kilpailuun hiihtämään harrastesarjaan. Jälleen kovilla nimillä täytetyssä kilpailussa ihan ok suoritus. Tuomaksen lainaamien suksien ansiosta meillä oli aivan mielettömän kivaa ladulla. Omat sukset olivat lämppäkierroksella niin tahmeat ettei varmasti koskaan ole luistanut niin huonosti. Onneksi Tuomaksen lainaama suksi luisti ja viiden kilometrin kisamatka oli juuri sopivan lyhyt meille. Päädyttiin kilpailussa jälleen neljänneksi, mutta tällä kertaa jätettiin taaksekin oikein mukavasti porukkaa!

© Auvo Kuusinen

© Auvo Kuusinen

Jarru päällä, vaikka ei pitäisi... © Auvo Kuusinen

 Molempien starttien jälkeen vähän jäi Boltin juoksu pyörimään mielessä. Tuntui ettei koira oikein antanut kaikkeaan. Jyväskylästä kotimatkalla Hennan kanssa mietittiin jo kaikki skeanaariot, että miten saan Boltin taas kulkemaan. Päätin pitää useamman päivän tauon kaikista vedoista ja aloittaa taas lyhyemmillä matkoilla. Onneksi heti tiistaina päästiin jo Kaisan hierontaan HauPairiin. Iso kivi vierähti sydämmeltä, koska kävi ilmi että Bolt on ollut todella jumissa etukropasta. Ei kivaa tietenkään, mutta huomattavasti helpompi hoitaa kuntoon kuin motivaatio ongelmat! Viimeisimmästä hieronnasta oli vierähtänyt normaalia pidempi aika, ja kyllä sen huomasi koiran kropasta. Boltilla on tapana vetää vasemmassa laidassa, joka hiukan vetää koiraa jumiin. Erityisesti sen takia säännöllinen kehonhuolto tekee pojalle todella hyvää. Nyt hieronnan jälkeen Bolt on ollut todella rennon oloinen ja tuntuu juoksevan oikein letkeästi. Ollaan käyty seikkailemassa meren jäällä, jossa ollaan vältytty äkäisiltä espoolaisilta, eikä olla edes vielä tiputtu jäästä läpi. Minä hiihtelen rauhakseen ja Bolt juoksee vapaana. Vedetään vain silloin kun siltä sattuu tuntumaan.

Positiivista on että koira saadaan kyllä kuntoon, koska tukijoukot ovat niin huikeat! Kuski vaan on aavistuksen rampa jo toista viikkoa, kun molemmat polvet ottivat sen verran ikävästi osumaa kaatumisissa. Vasemman polven vanha vamma kipuilee ja oikeassa polvessa lievää turvotusta sekä nyt jo kovin vihertävä tennispallon kokoinen mustelma. Ja ettei päästäisi liian helpolla niin suksilla kaatuilut (ihan joka treeni mennään ainakin yhdessä mutkassa nurin...) ovat kiusanneet oikeaa olkapäätä. Ja äiti aina väitti että koirapyöräily on vaarallista. Enemmin tässä hiihtämisessä tarvitsisin sen kuplamuovin ympärilleni. Tai sitten voisi oikeasti opetella hiihtämään...

Ehkä pitäisi itsekin tehdä jotain siellä koiran perässä.... :D Kiitos Auvo Kuusinen jälleen upeista kuvista!

Kollaa kestää ja koirat juoksee - VUL SM 2018

Vauhdikas viikonloppu koirahiihdon ja yhdistetyn SM-kilpailuissa Kontiolahden ampumahiihtoladuilla. Suomen (ja samalla maailman) terävin kärki oli kerääntynyt nauttimaan urheilun tunnelmasta huikeille laduille ja samalla taistelemaan Suomenmestaruus mitaleista. Minä ja Bolt ei tällä kaudella päästä lähellekään näiden huippujen suorituksia, joten tyydyimme kilpailemaan harrastussarjassa. Ja päätös oli kyllä täysin oikea.

Minun ja Boltin kilpailumatka alkoi jälleen aikamoisella jonglöörauksella julkisilla kulkuvälineillä. Meidän rakas punto on korjaamolla edelleen, joten suksipussi, matkalaukku ja koira kainalossa urheiltiin itsemme perjantai iltana Hyvinkäälle. Bussi - Metro - Juna yhdistelmä kaikkine vaihtoineen kävi hyvin lämmittelykierroksesta. Metrossa Bolt tyynen rauhallisesti istui toisen matkustajan syliin sen enempää lupia kyselemättä, ei kuulemma haitannut, vaikka minua saattoi hiukan nolottaa. Junassa herra keräsi kehuja ja huomiota, kun ruuhkajunan hiukan erilainen matkustaja keräsi sympatiat. Henna poimi meidät Hyvinkään juna-asemalta, jonka jälkeen juoksutettiin Bolt ja Ykä, käytiin saunomassa ja siitä sitten nukkumaan ajoissa, jotta neljältä soivaan herätyskelloon heräisi mahdollisimman pirteänä.

Lauantai aamuna klo 5:03 starttasimme kohti kilpailupaikkaa. 10:07 oltiin perillä, joten hyvin ehdittiin vielä rataselostukseen, sekä kiertämään kisalatua. Tosin itsehän laiskottelin ja kiersin vain alkukilometrit, jotta ehdin varmasti ajoissa auttamaan Tuomas Notkoa oman starttinsa kanssa. Tuntui hassulta olla katsomassa ja jännittämässä kaikkien kaverien kilpailuita, kun itsellä ei ollut tämän kilpailureissun suhteen oikein mitään tavoitteita. Autoin Tuomaksen ajoissa startti viivalle, lämppäilin Liekkiä ja lähetin pojat matkaan. Sitten vain jänniteltiin maalissa kaikkien tuloksia ja ihasteltiin vauhdikkaita lähtöjä. Kontiolahden ampumahiihtostadion oli todella hieno kilpailupaikka erityisesti yleisölle. Maalialueen katsomosta pääsi näkemään niin lähdöt kuin maaliin tulot, sekä kierrokselle kääntymiset ja pitkän pätkän stadionia lähestyvistä hiihtäjistä. Ihan oli ison urheilujuhlan tunnelmaa. Tuomas ja Liekki ottivat miesten sarjasta ylivoimaisen Suomenmestaruuden, myös naisissa Maija Nivala vei mestaruuden lähes minuutin erolla seuraavaan. 

Kisan isointa mäkeä kiipeämässä © Outi Pisto

© Outi Pisto

© Outi Pisto

Kun kilpailuluokat oli jännitetty oli aika alkaa keskittymään omaan höntsä kisaan. Tietysti kaikki alkurutiinit suoritettiin Boltille kuin oltaisiin MM-kisoihin valmistauduttu. Koirahan ei tiedä eroa mikä kisa on kyseessä. Into reitille on aina samaa tasoa. Bolt lämmitteli Aliina Mäkisen avustuksella sillävälin kun minä sekoilin etsiessä kaikkia mahdollisia puuttuvia tavaroita. Hanskat olivat hukassa ja vetoliina sai Tuomakselta huonot arvostelut. Meidän 5 vuotta vanha zero DC vetoliina ei kuulemma enää jousta tarpeeksi. Tuomas lainasi kisaan oma tekemänsä liinan, ja kyllähän eron joustossa huomasi välittömästi. Hanskatkin löytyi, mutta lasit olivat jääneet kotiin. Starttiviivalle kuitenkin päästiin ajoissa ja Tuomaksen avustuksella päästiin tekemään oikein lentävä lähtö. Suksi tuntui toimivan, vaikka keli olosuhteet olivat muuttuneet aivan täysin päivän aikana. Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt ladulla yhtään mitään. Lunta tuiskusi taivaalta sekä Boltin tassuista suoraan minua silmiin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin hurjat laskuosuudet, ja minuutilla eteenlähtenyt saatiin kiinni jo ennen isoja nousuja. Ohitus oli oikein nätti, vaikka Bolttia hiukan turhautti juosta ulkokaarteessa ohi. 

Kohti maalialuetta  © Outi Pisto

Radan ylämäet olivat aivan kammottavan pitkiä ja raskaita sekä minulle että koiralle. Kotona meillä Espoossa ei ole tietoakaan ylämäistä (eikä siitä lumestakaan...) joten ylämäkiin hiihtäminen oli aivan kauheaa räpeltämistä. Tasaisella sain wasperin kulkemaan yllättävän hyvin ja suksi pysyi nätisti kropan alla. Alamäkien jälkeen taas säärissä pakotti aivan kauheasti, mutta sekin johtuu vain tekemisen puutteesta. Kisa meni kaikesta huolimatta todella hyvin aina maalisuoralle asti. Stadionille kääntyessä ohjeistin Bolttia oikealle hiukan liian vahvasti ja poika olisi lähtenyt toiselle kierrokselle. Huomasin Boltin ajatuksen ajoissa, joten sivuttaisnykäisy ei ollut paha, mutta kuitenkin aivan riittävä kaatamaan surkean hiihtäjän. Pyllähdin maalisuoran päätyyn ja Bolt jatkoi kiskomista. Liu'uin kyykyssä Boltin perässä ja yritin päästä pystyyn. Väsyneet jalat eivät kuitenkaan saaneet väännettyä kroppaa pystyyn joten pyllähdin uudestaan ja Bolt oli pakko pysäyttää. Könysin pystyyn ja jatkettiin maaliin. Aikaa meni hävyttömästi hukkaan, mutta maalilinjan ylittäessä menimme silti kärkeen. Eemeli Mäkinen jäi vain sekunnin meidän taakse. Iloinen yllätys kuitenkin lieveni hiukan kun Henna ja Ykä tulivat hurjaa kyytiä maaliin vieden meidät yhdeksällä sekunnilla. Kilpailussa oli mukana monta muutakin kovaa hiihtäjää hyvillä koirilla, mutta kukaan ei mahtunut tiputtamaan meitä enempää. Saimme olla tyytyväisiä toiseen sijaan. Sunnuntaina pitäisi pysyä vain pystyssä. 

Arin ja Spencen lähtöä auttamassa © SporttiRakki/Tiina Jurvakainen

Sunnuntaina oli vuorossa oma suosikki lajini eli yhdistetty. Yhdistetyssä koirakko hiihtää ensimmäisen kierroksen pulkan kanssa, joka tuo suoritukseen lisäpainoa koiran koon mukaan. Puolessa välissä pulkka jätetään pois ja hiihdetään naru osuus maaliin. Tämä kilpailu tapahtuu aina yhteislähtönä, joten jännitystä ei radalta puutu. Miesten kilpailussa pääsin lähettämään Boltin veljen Spencen matkaan. Mahtava tunne kun yli puolet omasta painosta painava koira kiskoo raivopäänä, kun haluaisi jo juosta. Naisten startin pääsin katselemaan katsomon puolelle ja siitä kilpailusta ei jännitystä puuttunut, kun kolareita oli useampia ja ladulla muutenkin ruuhkaa kun kilpailijoita alkaa näissäkin luokissa olla todella paljon. 

Meidän sunnuntain startti oli tismalleen sama kuin lauantaina. Eli matkana 5,3km ja väliaikalähdöillä mentiin. Keli oli reilusti rapeampi ja jopa liukas. Hiukan jännitti vauhdikkaat alamäet että miten saan jarrutettua tarpeeksi ettei Bolt juokse itseltään jalkoja alta. Viimeisin kovavauhtinen vetotreeni oli kuitenkin tehty jo ennen Puolan MM kisoja. Hyvin ipana kuitenkin juoksi. Sporttrackerin mukaan huippunopeus oli 43km/h joten kovaahan tuo ipana juoksee. Alamäet siis meni auraten, tasaisella yritin kovasti hiihtää, mutta aikalailla yrittämiseksi se jäi. Suksi luisti alta joka suuntaan, enkä saanut mitenkään hallintaa hommaan. Jatkuvasti huojuin joka suuntaan ja läheltäpiti kaatumisia oli paljon. Ylämäkiin pääsin hiihtämään, jo vähän paremmin. Välillä jopa wassulla. Pitkissä mäissä jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, joten kiipeämiseksihän se meni lopulta. Loppulenkin tasaisemmilla osuuksilla hiihtäminen meni aivan tasatyönnöksi. Halusin vain pysyä pystyssä. Oma suoritus ärsytti jo ennen maalialuetta, mutta erityisesti sillä hetkellä kun tuloksen näin. Hävittiin Hennalle vaivaiset kaksi sekuntia vaikka Henna oli kaatunut. Myös muutama muu oli noussut lauantailta reippaasti parempiin aikoihin, joten jäimme ärsyttävästi neljänneksi. 

Oli todella turhautunut, mutta Bolt oli super innoissaan lähdössä uudelle kierrokselle. Joten lähdettiin purkamaan kuskin ärsytys ylämäkiin. Kierrettiin treenin kannalta neljän kilometrin lenkki ja Bolt veti hyvin. Itsellä hapotti jo pahasti, mutta selviydytiin kuitenkin. Toisen kerran maalialueelle saapuessa ei ärsyttänyt juuri ollenkaan. Bolt olisi halunnut lähteä vielä kolmannelle kierrokselle, ja koiran innon nähtyäni myötä katosi loputkin ärsytykset. Koira on huikein ja nauttii tuosta hommasta aivan mielettömästi. Se vain juoksisi aina vaan <3

© Outi Pisto

Viikonloppu oli oikein hauska. Tuntui hyvältä nähdä tuttuja pitkästä aikaa ja päästä siinä samalla kisafiilikseenkin. Isot onnittelut kaikille mitalisteille ja kiitokset järjestäjille hienosta kilpailusta! Kotona oltiin Boltin kanssa eilen hiukan ennen yhtätoista illalla, ja samantien laitoin menemään seuraavat ilmoittautumiset. Ensiviikonloppuna kilpaillaan Hämeenlinnassa SPKL:n kilpailussa A-naiset sarjassa, jonka jälkeen matka jatkuu Vaajakoskelle VUL:n kilpailuihin, jossa osallistutaan jälleen harrastussarjaan. 

Yksi väsynyt matkustaja kotimatkalla metrossa <3

SPKL Imatra 20.1.2018

Talvikausi aloitettiin Boltin kanssa viime viikonloppuna Imatralla. Ensimmäistä kertaa hiihtouramme aikana tuli lähdettyä Vuoksenniskan laduille hiihtämään, ja näin kilpailun jälkeen voin todeta, ettei kauhean herkästi toista kertaa mennä. Latu oli huippukuntoinen, järjestelyt toimivat virheettömästi, mutta ladun profiili oli tappava. Ylä- ja alamäkiä tauotta. Ei meidän hiihtotaidolla tai -kunnolla tuollaisista selvitä millään.

Starttikiihdytys!  © Roosa Heikura

© Roosa Heikura

Lähdimme kilpailuun pitämään hauskaa, ja hauskaahan meillä oli kaikkialla muualla paitsi ladulla. Tai ensimmäisen 3km meni vielä hurmoksessa, mutta huonosti luistava suksi ja olematon hiihtorutiini latisti tunnelmaa. Bolt veti kilpailussa todella hyvin, mutta kuntoa ei ole vielä noin pitkälle ladulle. Kymmenen kilometriä raskaalla ladulla, hurja taakka perässä laski vauhtia erityisesti kilpailun toisella kierroksella. Omat jalat alkoivat painaa jo ensimmäisten kilometrien aikana, jonka takia mutkat muuttuivat hitaammiksi ja ylämäkien kiipeäminen oli kammottavaa sähellystä. Bolt antoi kuitenkin vahvaa tukea kiipeämiseen, joskin mäkien jyrkkyydestä johtuen vauhti tippui välillä aivan kävelyksi. Alamäet olivat ainoita, joissa meno tuntui hyvältä ja vauhti oikealta.

Toiselle kierrokselle matkalla! © Roosa Heikura

Kilpailun viimeisen kilometrin aikana, kisan jyrkimmässä ala- ylämäki yhdistelmässä Bolt irtosi minulta vyöstä ja jatkoi matkaa itsekseen. Bolt juoksi mäen päälle syömään lunta, eikä suostunut maanittelusta huolimatta palaamaan minun avuksi. Jouduin siis kiipeilemään tuon kammottavan mäen aivan ilman vetoapua. Kroppa ihan väsyksissä iskin Boltin kiinni vyöhön ja jatkoimme viimeiset mutkat maaliin. Hapotti koko kropassa.

yli 9km takana ja koira vetää silti hyvin <3 © Roosa Heikura

Ero kärkeen oli suhteellisen kammottava. Vaikka kovimpia aikoja hiihtivät muutamat Suomen huippukoirakoista, oli ero silti aika iso. Kolme minuuttia nopeammin tulivat nämä itseäni reilusti taitavammat hiihtäjät. Hiihtokoulu alkaa heti tänään, ja huomennakin vielä hiihdetään, mutta sen jälkeen, jos on säätiedotuksiin uskominen, niin menetämme  nyt jo viikon kestäneen talven. Tavoite olisi  saada ensiviikonlopun kilpailu startteihin jo ainakin 20 hiihtokilometriä pohjalle. Imatralla startattiin uusilla monoilla, joilla ei oltu edes lumessa kävelty, saati sitten hiihdetty, koko talvena.

Tämä surkea säätilanne on ajanut suunnittelemaan erittäin tiiviin kilpailukalenterin, jotta päästäisiin suksille edes noin kerran viikossa. Kierrämme kilpailuita treenin kannalta, jotta edes maaliskuussa Kallinkankaan SM-kilpailuissa voisimme kilpailla jonkinlaisten tavoitteiden kanssa. Vaikka tarkoitus oli jättää VUL SM kokonaan väliin, päätimme kuitenkin starttailla harrastussarjassa huvin ja kunnon vuoksi. Harrastussarjan taso on kuitenkin aika huikea, joten eiköhän sielläkin päästä kilpailemaan ihan "tosissaan".

Kauden startti oli suhteellisen kaaoottinen mutta eiköhän tästä vielä nousta. Vaikka meidän kilpailukauden avaus ei mennyt aivan kovin hyvin, on Boltin rakkaat pentuset korkanneet myöskin hiihtouransa. Väke ja Kirsi hiihtivät myöskin 10km lenkin ja voittivat minut ja Boltin komeasti. Isla tyttönen pääsi juoksemaan 5km, mutta olisi kuulemma mieluusti jatkanut vielä toiselle kierrokselle. Uskon että Boltin pikkuisista kuullaan vielä!

Ensiviikolla kirjoitellaan sitten seuraavaa kilpailuraporttia. Nyt pitäisi kuulemma keskittyä sähköturvallisuuden luentoon vähän enemmän :)

2018

Niin sitä hujahti taas yksi vuosi minun ja Bolttisen elämästä. 2017 alkoi rikkonaisesti jälleen huonolla talvikaudella ilman kunnollisia treenimahdollisuuksia, mutta jatkui kuitenkin mukavana nousukiitona kohti vuoden päätöstä. Takaiskuista huolimatta treenasimme tiemme ensin Suomen top kolmen porukkaan, ja siitä vielä hätyyttelemään sitä Maailman terävintä kärkeä. 

Vuoden 2018 tavoitteet tulevat lähentelemään samankaltaisia tavoitteita kuin nyt jo menneenä vuonna. Focus on tällä kertaa EM-kilpailuissa syksyllä 2018. 

Rankka vuosi 2017 opetti kuitenkin muutaman seikan, joihin täytyy kiinnittää huomiota vuonna 2018. Vaikka kilpaileminen Suomen ja Maailman huipulla on ollut aina unelmani ja tavoitteeni, on nyt tänä vuonna otettava rennommin. 2017 oli erittäin stressaava, ja jatkuva keskittyminen vain treenien suunnitteluun ja toteuttamiseen, sekä kisamatkojen rahoittamiseen vei liian paljon aikaa ja energiaa koulu töiltä ja sosiaaliselta elämältä. Ensi vuonna en aio lopettaa elämistä kilpailemisen takia. Tämän päätöksen tein erityisesti nyt alkavan hiihtokauden osalta. Koirahiihto on ollut suosikki kaikista maailman lajeista jo vuodesta 2011, mutta etelän olematon talvi on vienyt meiltä harrastamisen ilon. Talvikaudella tavoitteena Boltin kanssa siis ei todellakaan ole mitalit. Lähdemme kyllä kilpailemaan muutamat kilpailut, mutta lähinnä vain moikkaamaan tuttuja, pitämään yllä kilpailurutiinia sekä pitämään hauskaa. Muutenkin kevään aikana on tarkoitus tsempata koulun suhteen, joka jäi aivan liian vähälle huomiolle viime syksynä. 

Hiihtämään me jo haluttaisiin... Robur Sprint 2017

Joulun aikana olemme Boltin kanssa latailleet akkuja kaikessa rauhassa. Tällä kertaa vietimme joulun eri mantereilla. Bolt erittäin hyvässä hoidossa Nooran ja Timon luona, minä niin ikään huikeissa puitteissa Kanadan Montrealissa. Kroppa ja pää olivat syksyn koulu-treenit-työt rumbasta niin hajalla, että kahden viikon löhöily kaukana kaikesta stressattavasta tuli erittäin tarpeeseen. Poikaystäväni Väinön perheen luona vietetty joulu osui täydelliseen kohtaan, vaikka menomatkasta ei meinannutkaan tulla mitään peruuntuneen lennon takia. Joulun viettoon pääsin matkustettuani yksin 49 tuntia Suomesta. Lennot kulkivat lopulta Helsinki - Tukholma - Lontoo - Miami - Montreal. Näin jälkikäteen ajateltuna, aika huikea kokemus tuommoinen pikkuseikkailu. Kaksi viikkoa Montrealissa sisälsi paljon upeita säitä, ulkoilua kanadalaisen karvakamuni Roopen kanssa,  hyvin vähäsen urheilua mm. seinäkiipeilyn ja kotikuntosalin muodossa, loistavaa ruokaa aivan liikaa sekä paljon hyvää seuraa. Nyt kaksi kertaa Montrealissa käyneenä, on tuo kaupunki saanut minut aika addiktoituneeksi. Miljoona kaupunki, joka ei tunnu siltä. Latuja kulkee paljon, ulkoilijoita on joka puolella ja tekeminen ei lopu, kunhan jaksaa itsensä nostaa sohvalta ja lähteä pakkaseen. Vaikka reissu olikin huikea, olin kotiinpaluusta super innoissani. Bolttia ehti tulla todella kova ikävä kahden viikon eron aikana. Kotimatka sujui onneksi menomatkaa kivuttomammin. Finnair kuljetti nopeasti ja turvallisesti kotiin. Iso osa tästä tekstistä syntyi juurikin vaihtokentällä John F. Kennedyllä New Yorkissa.

Minun seikkaillessa pitkin maailmaa, Bolt nautti elostaan täysin rinnoin Piinan, Maisan ja Puppen kanssa. Säät eivät ole Helsingissä oikein suosineet treenaamista, mutta onneksi Bolt viihtyy hyvin myös kainalossa sohvalla. Bolt on päässyt vierailunsa aikana muutaman vetotreenin lisäksi touhuamaan mm. agilityä. Nooran kanssa ollaan joka päivä viestitelty hömpän kuulumisista, ja kuulemma istuu laumaan niin hyvin että voisi vaikka jäädäkin. Heti Suomeen päästyäni hain kuitenkin  rakkaan pikku elukan takaisin kotiin, jonka jälkeen ollaan epätoivoisesti yritetty nukkua jetlag pois. Karu paluu arkeen oli jo kuitenkin heti 2.1. töiden muodossa.  Koulu jatkuukin vasta ensiviikolla.

Boltin joulu oli erittäin onnistunut (huomaa ehkä vähän nuista kuvistakin :)) ja siitä valtava kiitos kuuluu Nooralle ja Timolle <3 

Tästä linkistä Boltin ja Piinan eloa ja lisäksi Boltin taidonnäyte agilitystä. Ei aina ihan tuo into ja äly kohtaa Boltissa :D

© Timo Waltari

© Timo Waltari

© Timo Waltari

Meillä kotona Espoossa ei ole tällä hetkellä ollenkaan lunta, joten treenit toteutetaan nyt kickbikella. Onneksi on myös niin lämmin, ettei maa ole edes jäässä, joten tassut eivät kärsi. Huomenna starttaa monen muun kilpailukausi Törmis-Sprintissä, mutta me vielä haaveillaan lumesta. Ensimmäinen kilpailumme tälle kaudelle piti olla SM-kilpailut Joensuussa Tammikuun lopussa, mutta Henna Lapin innostamana lähdemme kahden viikon päästä pyörähtämään Ruotsiin kilpailuihin. Mikäs siinä kun kilpailumatka Ruotsiin on suurinpiirtein samanverran kuin meiltä esimerkiksi Rovaniemelle. Kilpailuihin tähtääviä treenejä ei olla ajettu/ hiihdetty vielä yhtäkään, eikä kuskilla ole vielä edes monoja. Mutta kaikki aikanaan, eikä nyt jakseta stressata pikkuasioista ;)

Vaikka tällä menolla ei etelässä päästä kertaakaan hiihtämään talven aikana, on minulla ja Boltilla suunnitelmissa muutto Rovaniemelle kevättalvella. Koulun harjoittelujakso innosti minut hakemaan harjoittelu paikkaa kehä kolmosen ulkopuolelta, ja tästä syystä muutamme Boltin kanssa Rovaniemelle maaliskuussa. Pääsemme nauttimaan hiihtokauden upeimmista säistä kuudeksi viikoksi. Kilpailut ovat jo tuossa vaiheessa enemmän ja vähemmän ohi, joten talven menestykseen tämä operaatio ei pääse vaikuttamaan, mutta lähdetään pitämään hauskaa.