Jämin kevät - juniorleiri & kilpailut

Koko kevään projekti Jämin juniorleiri on nyt rämmitty läpi. Olo on onnellinen ja ylpeä, mutta samalla jäätävän helpottunut. Töitä leirin eteen tuli tehtyä niin paljon, että itku tuli siinä kohtaan kun kaikki oli ohi ja tajusi kuinka enää ei tarvitsisi stressata. Junioreilta tuli pelkkää hyvää palautetta, ja vanhemmatkin vaikuttivat tyytyväisiltä. Hetken palauttelua tämmöinen vaatii, mutta ehdottomasti on ensikeväänä sama urakka edessä.

Leiri alkoi keskiviikkona 4.5. Leiriläisiä valui paikalla pitkin iltapäivää ja iltaa. Minä pääsin starttaamaan vasta 8,5 tunnin aamun työvuoron jälkeen. Auto oli pakattuna valmiiksi, nappasin vain Jaden ja koirat kyytiin ja matka pääsi alkamaan. Tykitettiin täysillä Pirkkalaan asti, jossa syötiin. Ruokailun jälkeen, kun matkan piti jatkua reippaalla tahdilla, ei kaikki ollutkaan ihan okei. Auto ei kiihtynyt mihinkään, ja piti kammottavaa meteliä. Ajettiin hissukseen, mahdollisimman vähillä kiihdytyksillä Hämeenkyröön, missä pysähdyttiin kyselemään fiksummilta jeesiä. ST1 pihasta löytyi joukko autoasentajia kahvilta. Vika löytyi, uskalsi kuulemma ajaa. Matka jatkui siis, mutta edelleen hissukseen. Perille päästiin vasta lähempänä iltaa, joten edessä oli vain pikainen tutustumiskierros ja majoittuminen. Bolt ja Pixeli nukkuivat koko leirin autossa, minä leiriläisten kanssa sisällä lattiamajoituksessa.

Torstai aamuna lähes kaikki heräsivät reippaina jo tuntia ennen herätystä. Hirveä kuhina jo klo 6:30. Koiria lenkiteltiin, juotettiin, ruokittiin ja ihmiset pähkäilivät päivän asusteita. Edellisen illan nurina liian aikaisesta herätyksestä unohtui nopeasti. Päivä alkoi aamulenkillä, jonka jälkeen suunnattiin aamiaiselle. Lenkkeilyn vetäminen kaatui minun johdettavaksi, muiden vetäjien puolikuntoisuuden vuoksi. Oma kunto on ollut hiukan heikossa vedossa viimeaikoina, kun ilmarinnan jälkeinen liikuntakielto hiukan venähti. Onneksi leirillä oli useampi reipas leiriläis konkari, jotka innoissaan pitivät huolta lenkkiporukan kärjestä. Minä sitten siitä loppupäästä. Aamupala oli huikea kuten aina! Kenelläkään ei varmasti jäänyt nälkä!

Korkeiden lämpötilojen takia jouduimme vetämään koirien treenit jo heti aamusta. Suoraan aamupalalta valmistauduimme canicross ohitustreeneihin. Kahdessa eri porukassa, jokainen pääsi kokeilemaan useaan otteeseen ohittamista ja ohitetuksi tulemista. Molemmissa porukoissa oli nähtävissä hurjaa kehitystä! Ohitukset menivät loistavasti treenin loputtua! Itse en osallistunut treeniin kuin kameran takaa, mutta Bolt pääsi juoksemaan Jaden kanssa. Pojusta saa kyllä olla ylpeä kun juoksi täysin puhtaasti ohi, vaikka perässä oli vieras kuski ja viime ohitusharjoituksista on taas vierähtänyt tovi jos toinenkin.

Olimme jakaneet leirin canicross ja kickbike päivää, kisapäivään ja loppuhöntsäilyyn. Torstai siis painottui canicrossiin kokonaisuudessaan. Koira treeneistä lähes suoraan lähdimme juoksemaan Kaitsun vetämää canicross tekniikkatreeniä. Itse osallistuin jälleen kameran kanssa. Ensin hölkkäiltiin metsässä hyvä tovi, sitten tekniikkaa. Pakarajuoksut, polvennostoa, kuopaisua, rullausta, kiihdyttelyä jne. Treenin aikana huomasi kaikista junnuista valtavan kilpailuvietin (sekä itsessäni). Kiihdyttelyiden aikana homma meni ihan pelkäksi kisaamiseksi. Täysillä noin 100m vetoja pareittain. Koko metsä raikasi kun porukka kannusti suosikkejaan. Tuomaksen kanssa otettin kolme kovaa vetoa. Harmi ettei oma vauhti ihan riitä tuommoisten kisojen voittamiseen :D

Matka jatkui hölkällä, kunnes löysimme loivan alamäen, jossa oli hyvä ottaa vielä vähän pidempiä vetoja. Rennosti rullaillen, loppua kohti kiihtyen. Tässä treenissä otettiin viimeisetkin mehut irti. Jalat aivan soosina junnut painoivat juoksemaan. Kaikki tsemppasivat huikean hyvin, vaikka välillä meinasi usko itseen loppua. Loppurykäisynä kivuttiin vielä leiripaikan viereinen laskettelurinne ylös.

Terveellisellä väli-/iltapalalla

Välipalatauon jälkeen painuttiin pesiskentälle. Leiriporukka oli todella innokasta pesisporukkaa, joten saatiin huikean hienot pelit aikaiseksi. Mukana oli myös kaksi oikeasti pesiksen pelaajaa. Mirka ja Emppu jakoivat joukkueet ja toimivat johtajina. Tasainen ja tunteikas pelistä tuli. Kun laittaa noin kymmenen yksilöurheilijaa pelaamaan joukkuepeliä, on meteli taattu. Jokainen ajoi enemmän tai vähemmän omaa/joukkueensa etua, joten huutoa riitti. Hyvällä hengellä kuitenkin mentiin. Jokaisesta pienestäkin tilanteesta väännettiin, että kuka on oikeassa: kenen juoksu, palo tai väärä heitto. Tiukassa pelistä oli hyvä painua syömään. Ähky ei ollut monellakaan kaukana. Masut täynnä potkittiin takaisin majalle hoitamaan koiria. Ilta kului vapaa-ajan muodossa. Lenkiteltiin koiria, naurettiin, vaihdettiin kuulumisia ja tutustuttiin paremmin toisiimme. Illalla päästiin jälleen saunaan.

Hauskaa oli!

Perjantai aamu oli monen osalta erittäin hidas ja tahmea. Torstain treenit olivat tehneet tehtävänsä. Aamu kului samalla kaavalla kuin torstaina, nyt koiratreenit tehtiin vain kickbikeilla, jotta jokainen sai vähän tuntumaa siihen millaista on ajaa kickbikea koiran kanssa. Heti koiratreenien jälkeen minä lähdin Jaden kanssa huoltamaan autoa. Reissussa meni tovi, kun auton pakokaasunkierrätysputki oli hajonnut aivan tomuksi. Uutta osaa ei tähän hätään saatu, mutta Etelä-Pohjanmaalla osataan selvästi käyttää luovuutta kun auto saatiin ajokuntoiseksi palalla peltiä ja hiukan hitsaamalla.

Pääsimme mukaan kickbike treeniin hiukan myöhässä, mutta kuitenkin osaksi tärkeintä osaa treenistä. Tekniikkarataa kierrettiin ahkerasti, ja kaikilla alkoi homma kulkemaan vauhdikkaasti. Myös kokeneemmat kickbike kruisailijat saivat oppia paljon uusia juttuja. Tekniikkaradalla pujoteltiin, hypittiin, jarruteltiin, kaahailtiin kurveja ja kiihdyteltiin sekä juostiin kickbiken kanssa. Nyt kun tekniikka oli hallussa kovapohjaisella hiekkakentällä, oli hyvä lähteä potkimaan pehmeälle kisareitille. Katsoimme läpi kisaradan haasteelliset paikat seuraavan päivän kisaa varten. Moni tuntui saavan varmuutta ajamiseensa! Treenin aikana tuli monella niin kova hiki, että äänestyksessä seuraavasta ohjelmanumerosta kirkaan voiton vei uiminen. Lopulta kukaan muu kuin Miksu ei uskaltanut uida, mutta rannalla hengailtiin tovi. Napsittiin kuvia ja kahlailtiin jääkylmässä vedessä. Seuraavaksi olikin jo aika syödä taas.

Ruokailun jälkeen huollettiin Kaitsun johdolla kaikkien kickbiket. Nyt jokainen juniori osaisi huoltaa omansa kisakuntoon! Minun oma kickbike oli hiukan heikossa hapessa. Yksi jarrupiuha meni vaihtoon, adapterista puuttui pari osaa ja rengaspaineet olivat vähän mitä sattuu. Huolto oli siis ihan aiheellinen. Loppu ilta meni taas saunoessa, ja henkisessä valmistautumisessa seuraavan aamun kilpailuun.

Lauantai päivä vietetiin tehokkaasti kisapaikalla. Lähes kaikki nuoret osallistuivat kilpailuun, muut auttoivat, kannustivat ja tutustuivat kilpailuiden tunnelmaan. Itselläni meni koko aamupäivä oman kisan kanssa. Kilpailimme Boltin kanssa DS1, eli yhden koiran kärryluokassa. Lähtölistoilla oli monta kovaa nimeä. Tavoitteena oli olla paras Boltin sisaruksista, joita kisoissa oli paljon! Suurinosa vieläpä samassa luokassa Boltin kanssa. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Startit olivat puolenminuutin välein, joka hiukan jännitti. Bolt oli ennen kisaa hiukan jumissa, kisapaikalla oli kuuma ja omat jalat aivan tukossa. Ressi unohtui kuitenkin kun päästiin lähtöalueelle. Tiesin, että Bolt tekisi parhaansa, ja se saisi riittää. Radalla Bolt painoi kovaa! Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt eteeni taaskaan. Vaikka päässä oli lasit, silmät vuosivat kun vauhti oli niin hurjaa. Kisan puolivälin jälkeen näimme edessämme eteenlähteneen selän. Kiinni oli otettu selvästi, mutta edessä oli vielä kisan pehmeä nousut. Bolt oli väsynyt, mulla ei jalka noussut enää yhtään mihinkään. Menetettiin kiinniotettua matkaa, mutta tultiin silti maaliin kovaa. Aliina nappasi koiran. Itsellä sumeni silmissä. Henki kyllä kulki, mutta jalat painoivat niin julmetusti, ettei kävelystä meinannut tulla mitään. Hetken päästä saatiin tuloksia. Olimme Boltin kanssa kolmansia!!! Voitimme kaikki sisarukset, mutta hävisimme Kaitsulle, joka olisi kuulemma pitänyt voittaa. Tämä ei kuitenkaan harmita tippaakaan. Jäimme ykkössijasta vaivaiset 3,4sekuntia! Muutama tiukempi potku tai ei jumittavat jalat, niin ero on kiritty kiinni. Aivan huikea suoritus tällä treenimäärällä! Syksyllä pitäisi pystyä vielä paljon parempiin suorituksiin, kun aletaan oikeasti treenaamaan.

Kuva: Tero Mäkinen

Maskottikoira Pixeli pääsi vielä kisaamaan Miksun kanssa lasten kärryluokkaan. Parivaljakko lähti hurjaa kyytiä! Kauhulla katseltiin menoa, mutta ei tainnut kuskia paljon pelottaa. Puolivälissä reittiä oli Pixu tehnyt perinteiset ja alkanut paimentamaan kickbikea. Kaitsu oli onneksi reitillä auttamassa, joten matka oli jatkunut. Loppuun tulivat oikein reippaasti Miksun potkiessa kovasti! Sitkeällä suorituksella Miksu ja Pixu olivat kolmansia luokassaan!

Kisojen jälkeen osa junioreista palasi mökille lepäilemään, osa meni kuuntelemaan L-SVU:n antidoping koulutusta. Itse olin antidopingkoulutus porukan mukana. Paljon oppi uusia asioita omaakin kisaamista varten. Erityisesti ulkomaille lähtiessä täytyy tästä edespäin tehdä paljon juttuja, jottei käy hassusti omien lääkitysten kanssa. Koulutuksen jälkeen oli ruokailun aika. Ruuan jälkeen loppuilta menikin pelaillessa. Ensin pesistä. Sitten kisoja leirin joukkueissa. Pesis meni tutun kaavan mukaan, hurjan huudon säestämänä. Samoin kisailut. Tulitikun heittoa, ilmapallon kuljetusta ja tölkin kaatoa. Lopulta ilta meni kokonaan kisailuksi, kun starttiviivalle asetuttiin eukonkannossa ja ilmapallon rikkomisessa. Vielä makkaranpaistoa, väsyneen hilpeä sekasauna ja nukkumaan.

Antidopingkoulutuksessa

Sunnuntai aamuna oltiin jo hiukan kotiinlähdön tunnelmissa. Siivoiltiin yhdessä Niinimaja ja käytiin noin tunnin kävelylenkillä koirien kanssa. Pikkuhiljaa kaikki lähtivät omiin suuntiinsa. Mun Fiatin kyydissä Etelään matkasi Jasmin ja Jade. Kotimatka oli väsynyt, mutta täynnä naurua sekä perinteisen noloja ja vauhdikkaita tilanteita. Hengissä selvittiin Hyvinkäälle asti, josta Jaden ja Jassun matkat jatkuivat. Minä kävin tankkaamassa auton, hukkasin lompakkoni sillä reissulla ja painuin juoksevan veden alle suihkuun. Bolt ja Pixu olivat molemmat aivan puhki, samoin minä. Leirin tavoite saavutettu.

Huikea tiimi tuli tästä porukasta leirin aikana!

Kiitos leiristä: Leiriläiset! Kaitsu ja Kurt! Kainpo, SiMPeK ja VUL! On nää hienoja <3
Kiitos hienoista kisoista ja kiinnostavasta antidoping koulutuksesta L-SVU!

Ohkolan kevätajot

Kaiken kaaoksen keskellä ehdin pyörähtää Ohkolan kevätajoissa starttaamassa. Kaksi luokkaa, kaikinpuolin onnistuneet suoritukset, väsynyt koira ja pahasti jumittava kuski. Starttailin Jenni Kreivin koirilla DS2 (kahden koiran kickbike) luokassa Jennin tilalla muutaman päivän varoitusajalla sekä tietysti Boltin kanssa DBM/W (koirapyöräily miehet/naiset) luokassa.

Kevätajot?

Boltin kanssa suoritettiin perinteiset kisarutiinit, ruokailut vuorokautta aiemmin, runsaat juotot illalla ja vielä aamulla. Nesteytys onnistui hyvin ja koira oli täysin valmis kilpailuun. Ohkola on meille ihan tuossa kivenheiton päässä, joten pitkästä aikaa sai ottaa rennon kisapäivän aamun ja lähteä rauhassa kotoa jopa ihmisten aikoihin. Boltin startti oli vasta 12:15, joten poju sai hengailla autossa hyvän tovin, kun itse viiletin auttamassa tuttuja ja valmistautumassa omiin startteihin.

DR8 Ville Halme starttiviivalla (kuva: Hinni Ruottu)

DS2 luokka alkoi kauniissa auringon paisteessa. Kisa ei edes pahemmin jännittänyt, vaikka eteen tuli täysin vieraat koirat. Fanta ja Boltin sisko Dori pääsivät radalle klo 11:12. Dori oli  kuin veljensä! Meteli ennen starttia oli korvia huumaava, etenkin kun Fanta säesti vieressä. Startti oli vauhdikas ja oma jalkakin tuntui nousevan hyvin, vaikka kickbike oli ensimmäistä kertaa alla tänä keväänä. Yhdessä mutkassa meinasivat koirat lähteä lukemaan väärää tienhaaraa, mutta muuten reitti meni loistavasti! Omat ajolinjat hiukan luistivat pehmeissä kohdissa ja yhteen hakekasaan meinattiin tyssätä komeasti. Maaliin asti tultiin kovaa, ja L-SVU:n näppärän online palvelun avulla tuli heti puhelimeen tieto kotona valvovalta Jasminilta, että kärkeen mentiin! Hieno fiilis! Upeita koiria! Kauaa ei kuitenkaan ehtinyt fiilistellä, kun piti lähteä valmistautumaan pyöräluokan starttiin.

Kuva: http://wintry.kuvat.fi

Jalka nousi vielä maalisuorallakin!

 Boltille pissatukset, omien vaatteiden vaihto. Aurinko paistoi, joten kiskaisin pyöräilyshortsit jalkaan. Noin viisiminuuttia ennen starttia alkoi kuitenkin tummat pilvet kerääntyä päälle. Enää ei kuitenkaan ehtinyt vaatteita alkaa vaihtamaan. Boltti oli intopiukeena lähdöstä, minäkin, mutta samalla hiukan kauhuissani, että mitähän sitä kävisi. Olin haalinut apukäsiä starttiviivalle, jotta pääsisin lähtemään radalle jo lukkopolkimet kiinni, mutta viimehetkellä muutin mieleni ja starttasin seisten. Pienen tasoituksen siinä antoi kanssakilpailijoille, kun sohlailin lukon kanssa hyvän tovin ennen kunnon vauhtiin pääsyä. Startin hetkellä myös taivas repesi täysin ja saatiin komea määrä rakeita niskaan. Kylmä ei ehtinyt tulla, kun kiskoi täysillä vauhtia pyörään. Paljaat reidet ja sääret olivat kuitenkin armottoman tulituksen kohteena koko 4,2km matkan. Bolt veti koko reitin upeasti! Täysin kuulolla, kääntyen juuri sinne minne pyysin. Ei vilkaissutkaan ihania lampia matkalla tai häiriintynyt yhtään mun sadatteluista perässä. Boltin osalta suoritus oli puhdas kymppi!

Kuva: Jenni Kreivi

 Lähdettiin radalle ensimmäisenä, saavuttiin maaliin ensimmäisenä. Yleisö oli innokkaana kellojen kanssa, ja heti kun Juha ja Ralli (Boltin velipoika) saapuivat maaliin saimme tietää hävinneemme vain 12,7sekunttia! Turhauttavan vähän, mutta jäipähän jotain tavoitetta seuraaviin kilpailuihin! Ensikerralla startti lukot kiinni, vaatteet sään mukaan ja "vähän" enempi treeniä ennen kisoja. Ilmarinnan aiheuttaman sairasloman jälkeiset treenit (minun ja Boltin) voi laskea yhden käden sormilla. Keskinopeus hurjassa kelissä oli huikea 32,093 eli hitusen vielä vauhdikkaampaa menoa kuin kahden koiran kärryluokassa. Täytyy siis olla jälleen super ylpeä!

Kotiin lähdettiin hyvillä mielin. Seuraavat kilpailut starttaillaan Jämillä juniorleirin yhteydessä. Silloin kilpaillaan Boltin kanssa yhden koiran kärryluokassa. Sielläkin tavoitteena voitto! Tai ainakin top 3!

Tässä muutaman viikon sisään on Ohkolan kisojen lisäksi mahtunut mm. muutto, iso pino leirinjärjestelyitä, synttärit (ihan vanhus jo 20v...), töitä,töitä,töitä sekä kaikki peruselämä siinä välissä.

Työn touhussa!

Palkkatyöt, treenit sekä leirin järjestely. Täyttä kokopäivä työtä joka näkyy mm. blogin hiljaiselona. Hiljaa ei kuitenkaan olla oltu! Kovaa ajetaan treenien lisäksi kokouksissa ja somessa, jotta saataisiin kasaan Nuorten Valjakkourheilijoiden leiri! Kovaa tekeminen on kannattanut, ja leiri toteutuu! Toivotan siis teidätkin kaikki rakkaat lukijani tervetulleiksi, tai ainakin levittämään tätä tapahtumaa, jotta kukaan innokas valjakkourheilija nuori ei tätä missaa. Saa jakaa, saa hoilottaa pitkin katuja, saa innostua! Minä ainakin olen innoissani vetäjän roolistani :)

Linkki leirin Facebook tapahtumaan!

Pneumothorax

Blogissa ollut viimeviikkoina kovin hiljaista. Hiljaista on ollut myös treeni- ja koira- rintamalla, sekä elämässä yleensä.

Norjan reissulta kotiuduttiin sunnuntai iltana 6.3. Maanantai meni nukkuessa ja tiistaina 8.3. oli aika palata töihin. Hyvällä fiiliksellä takaisin arkeen. Töissä ehdin huhkia huimat kolmisen tuntia, kun alkoi tuntumaan ikävältä. Paheneva kipu oikeassa keuhkossa. Kuvittelin että vähän kramppaa, mutta soitin pomolle varuiksi. Kipu paheni jatkuvasti ja olin töissä yksin. Pari tuntia meni tekohymyä hymyillessä asiakkaille. Pomo pääsi tuuraamaan loppu illaksi. Ajattelin mennä kotiin lepäämään, ottamaan torkut ja katsomaan jos kipu loppuisi lepäämällä. Luojan kiitos käsky kävi sairaalanmäelle. Heti kahvilasta ulos päästyä kipu oli jo niin kova, että itku tuli. Jääräpäisenä kävelin kuitenkin kilometrin matkan hakemaan autoa. Siskoni Vera puhui koko matkan ajan puhelimessa kanssani. Kolme tuntia kivun alkamisesta pääsin vihdoin sairaalan ovista sisään.

Ilmoittautuessa kyyneleet valuivat taukoomatta. Sairaanhoitaja oli kuitenkin vähättelevällä asenteella, veikkasi flunssaa. Päivystys jonossa meinasi usko loppua siihen että saisiko kipuun ikinä helpotusta. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen lääkäri otti vastaan. Tämän jälkeen mentiinkin jo aika vauhdilla. Oikeasta keuhkosta oli hengitysäänet lähes kokonaan poissa. Pikaisesti juoksutettiin röntgeniin keuhkokuviin. Keuhkokuvien jälkeen en saanutkaan ottaa askeltakaan itse. Onneksi nielin ylpeyteni ja menin sairaalaan. Keskiviikko aamuna olisi voinut olla jo henki poissa. Tie vei vauhdilla kirurgin veitsen alle. Oikeassa keuhkossa oli ilmarinta.

Ensimmäinen huoli oli, että koska pääsisin kotiin. Seuraava oli, että koska saisi taas hiihtää. Vastaus oli karua kuultavaa. Viikonlopun SM-kilpailut saisi unohtaa, hiihtäminen tuskin onnistuisi koko loppu talvena ja koiralle tulisi selvittää hoitopaikka ainakin loppuviikoksi, mielellään koko kuukaudeksi. Vera pelasti koiran kotoa, ja vei Pixelin kaveriksi Helsinkiin. Henna haki auton sakkopaikalta säilöön. Näiden ihanien ansiosta sain myös kasan vaatteita ja muuta hyödyllistä! Myöhään yöllä minut siirrettiin Kirurgian vuodeosastolle. Yksin, tietämättä mitä oikein tapahtuisi yritin nukkua pahaa oloa pois. Kylkiluiden välistä kulki putki ja vieressä porisi pumppu, joka piti rikkinäistä keuhkoa kasassa. Huoneessa kävi hirveä kuhina koko yön ja kovat kivut estivät nukkumisen. Väsyneenä heti aamusta aloin selvittämään Kuhmon SM-kisan kohtaloa. Veralle selvisi kyydit kisapaikalle, Boltille toinen hiihtäjä ja viesti joukkueeseenkin saatiin korvaaja. Itse haaveilin vielä yleisöksi pääsystä, mutta lopulta senkin haaveen sai haudata. Tiistai illasta perjantai iltapäivään makoilin sairaalassa noin kolmen metrin liikkumasäteellä.

Roope tuurasi Bolttia, ettei ihan ilman koiraa tarvinnut elää.

Lauantai aamun jännäilin Boltin kilpailuja, mutta turhaan! Reipas pieni mies kiskoi Kirsi Immosen kanssa tulokseksi SM pronssia, vaikka koiran koko maailma oli myllätty ympäri muutaman päivän sisään. Suoritus oli kuuleman mukaan Boltille tyypillinen, eli oikein loistava! Kisajännittelyiden jälkeen, alkoi itsellä taas olo huonontumaan hurjasti. Ajattelin käväistä pikaisesti päivystyksessä, mutta reissu venyi sunnuntai aamuun asti. Ilmarinta oli uusiutunut lievänä. Enää ei tarvinnut leikata uudestaan, mutta sängystä ei pahemmin saanut liikkua ja kontrollikuvia napsittiin keuhkosta tiuhaan. Koko seuraava viikko kuluikin pitkälti sängystä käsin. Noin joka toinen päivä piti ravata kuvattavana. Muutaman päivän vietin Veran ja Boltin kanssa Helsingissä. Pikku mies oli niin onnellinen kun pääsi kainaloon nukkumaan! Otettiin Helsingin vierailut hyötykäyttöön ja käytiin Boltin kanssa luustokuvissa. Kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä, nyt jännäillään vielä tuloksia. Bolt jäi Veran luokse vielä viikoksi, ja minä palasin Hyvinkäälle keräilemään vielä voimia.

Ylpeät mitalistit!

Suhteellisen saamaton olo on ollut kolmen viikon sairasloman aikana. Makoilua, netflixiä ja paljon ruokaa. Kelit huutavat juoksemaan. Kunto on kuitenkin romahtanut aikalailla, ja muutenkin treenit aloitetaan käytännössä alusta. Uusiutumisriski on suuri, mutta sitä ei nyt saa alkaa pelkäämään. Luvassa on jännääkin jännenpi kevät kisakausi, kun lähdetään Boltin kanssa kokeilemaan siipiämme pyöräilyssä sekä kickbikessa. Pitäisi tehdä päätös, kummasta tulisi se "meidän laji".

Tänään päästiin jo kolmen tunnin suoseikkailulle!

European championships 2016, Savalen Norway

Meidän kauden pääkisa. Ja jännitys sen mukainen.

Paljon olisi kerrottavaa kisapaikalle pääsystä ja kaikesta matkaamisesta, mutta jätetään ne nyt toiseen kertaan. Itse kilpailuhan tässä se kiinnostava osa on! Perjantaina 4.3. oli meidän ensimmäinen kilpailupäivä koirahiihdon naruluokissa.

Friday 4.3. Skijoring

Startti kello 10.03:30. Aamu aloitettiin kello seitsemältä juotolla, aamulenkillä ja aamupalalla (tämä vain minulle). Yö oli juostu pihalla ripaskalla kun Boltti päätti heittää mahan ympäri täydellisen loistavaan aikaan. Aamupalalla jännitti hurjasti, mutta väkisin tungin sapuskaa naamariin ettei kävisi kuin torstain lämppäkierroksilla, kun tajunnan lähtö oli lähellä ruuan ja unen puutteen vuoksi. Aamupalan jälkeen Boltin tassujen rasvaaminen ja itselle kaikki kisavälineet valmiiksi. Lähtöalueella lähpöä itselle ja koiralle sekä suksien testaus. Saara Loukkolan lainaamat kisasukset olivat huikean hyvät! Luisto täydellinen ja muutenkin tuntui ihan lentävän nuilla omiin verrattuna. Taitaa mennä omat sukset vaihtoon aika pian Suomeen pääsyn jälkeen. Lähtö läheni ja jännitys tiivistyi. Boltti oli kuitenkin elementissään ja leikki rauhallisen tyytyväisenä hangesta löytämällään lapasella!

Lähtöviivalla jännitys oli kadonnut ja tilalle ilmestyi jäätävä päättäväisyys! Tänne asti tultu niin nyt kiskotaan itsestämme kaikki. Lähtö oli hyvä ja kovaa mentiin heti alusta saakka. Alun jyrkät alamäet hirvitti, ettei poika juoksisi itseltään jalkoja alta. Kauniisti pinkoi kuitenkin ja suhteellisen suorilla suksilla sai itse perässä tulla. Kisan ensimmäiseen isoon mäkeen lähtiessä oli Sigve ladun varressa huutelemassa aikoja, ilmeisesti norjalaisille, mutta ehti siinä vinkata että ollaan saavutettu edelle lähtenyttä Eiraa. Kivaa draivia sai mäkeen. Hetken päästä nähtiinkin Eira jo edellä, ja pikkuhiljaa tuli selkä lähemmäs.

Toiselle kierrokselle kääntyminen oli kuin suoraan oppikirjasta! Vasen käskyn jälkeen ei edes vilkaissut maaliin vievälle baanalle. Takaa alkoi näkymään pikkuhiljaa myös perään lähtenyt Stine koirineen, ja yllättäen rinnalle pölähti poikien Alexei Burashov. Siisti ohitus isoimman alamäen päätteeksi, ja kiva veturi eteen ylämäkeen lähtiessä. Vetoapua ei kuitenkaan saanut mitenkään erityisen pitkään, kun jäätiin vauhdilla jälkeen. Isot mäet olivat suhteellisen tuskallisia, kun Bolt alkoi väsymään ja kipitti ravilla ylös. Hapotus jaloissa oli vielä siedettävissä, mutta keuhkot olivat revetä. En uskonut ennen kisoja että 700m korkeammalla sijaitseva kisapaikka vaikuttaisi hapen saantiin, mutta nyt uskon. Nousuista kuitenkin selvittiin, kuten myös hurjista s-mutkista vauhdikkaissa alamäissä. Lindan ja Isan ohi huitastiin siististi ja nopeasti. Eiran selkä oli lähempänä kuin olin ajatellutkaan! Reilu kilometri ennen maalia ohitettiin. Ohitukseen kului tuskallisen paljon aikaa, kun kapea latu esti kaiken hiihtämisen paitsi tasatyönnöt, eikä Eira hidastanut tippaakaan. Viimeisiin mäkiin päästiin kuitenkin irtoamaan hyvin. Vielä viimeiset vaikeudet ilmeni siinä kun Bolt olisi kovin mielellään kiertänyt kolmannen kierroksen. Maaliin kuitenkin päästiin, vaikka maalisuoralla Boltin kokemattomuus näkyi kevyenä himmailuna. Paljon ihmisiä ja meteliä, niin vähemmästäkin hämmentyy nuori koira.

©Per Roger Bekken

Maalissa oli loistava fiilis! Ainakin yksi norjalainen oli jäänyt taakse, eikä kukaan tullut ohi! Kuuluttaja pilasi kuitenkin fiiliksen ilmoittamalla sijoitukseksemme kuudennen sijan. Kuvittelin tuollaisella suorituksella parempaa. Paperilla nähtynä tulos oli kuitenkin oikein toivoa antava! Kärjestä jäätiin vain 56sekuntia ja ykköseksi sijoittunut Julie Thue Holte oli aivan ylivoimainen, joten hopea ja pronssi sijat jäivät todella vain 27 & 23 sekunnin päähän. Koira täysissä voimissa ja normaalilla hapen määrällä voisi tuosta muutama sekuntti kadota välistä. Tavoitteenani oli olla paras suomalainen luokassamme, tästä kuitenkin jäin harmittavat 9 sekunttia. Ronja Linna hiihti upean hiihdon vain hiukan Bolttia vanhemmalla Kähyllä ja sijoittui neljänneksi. Vaikka tavoitteeseeni en päässyt, olen tyytyväinen. Oma hiihtotekniikka ei ole vieläkään sillä tasolla kuin pitäisi. Etenkin wasperin kanssa oli ongelmia kisassa. Ronja on kuitenkin ihan kilpahiihtäjä itsekin.

Perjantain loppupäivä meni palautellessa ja muita suomalaisia kannustaessa! Upeita suorituksia, mahtavia koiria ja paljon hauskoja juttuja ihanien ihmisten kanssa. Suoritusten jälkeen piti punnita lauantain kisaa varten koira ja pulkka, kun kisasuorituksena olisi yhditetyn kisan vuoro. Boltin maha ei vieläkään toiminut kunnolla, ja se näkyi koiran painossa. 29,2 oli lopullinen tulos, ja se on kyllä hirvittävän vähän. Positiivisena juttuna siinä oli, että poika sai kevyen pulkan peräänsä. Vain 20,5 kiloa extra painoa mukaan. Minä ja pulkka painoimme kisassa yhteensä normaalipainoisen ihmisen verran.

Saturday 5.3. Combined

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja täynnä jännitystä. Koko perjantai illan olin vakuutellut kuinka ei jännittänyt yhtään. Ei ollut mahdollisuuksia sijoittua joten miksi jännittää. Jännitys kohdistuikin lähinnä hengissä selviytymiseen. Aikamoista ruuhkaa oli miesten ja naisten kisoissa. Junnu tyttöjä starttaisi onneksi vain yhdeksän, mutta kyllä siihenkin määrään kolareita mahtuisi. Suomalaiset pärjäsivät upeasti aikuisissa! Vesa-Pekka Jurvelin nappasi miehissä EM-pronssia ja Maija Nivala naisissa EM-kultaa. Boltin veli Spence starttasi ja pääsi hienolla suorituksella maaliin ja sijoittui kymmenenneksi.

© Kauko Ruokolainen

Lähtöpaikkani oli porukan keskellä. Viereisissä lähtökarsinoissa Nora Berglund Ruotsista ja Oda Foss Almqvist Norjasta. Suomen joukkueenjohtaja Eeva Äijälä tuli auttamaan lähdössä. Bolt oli aivan täpinöissään ja huuto sen mukainen. Itse olin todennäköisesti samanvärinen kuin ympäröivä lumi. Pelotti.

Porukan takana oikealla! Turvassa ruuhkilta :D © Per Sverre Simonsen

© Per Sverre Simonsen

Startin tullessa tuntui kuin olisin jäänyt seisomaan paikoilleni vaikka Boltti kiskoi minkä jaksoi. Lähtönopeus oli karmaiseva. Jäätiin suosiolla pois pahimmasta rysästä, ja ihan hyvä päätös oli. Heti ensimmäisessä mutkassa yksi kilpailija ajautui ulos radalta - juuri ja juuri onnistuttiin väistämään. Toisen mäen päällä meni nurin kaksi tyttöä - nämäkin vältettiin. Isoon nousuun lähtiessä olimme kivunneet vahingossa jo viidensiksi. Ruuhkaa oli edelleen ympärillä, ja yksi kilpakumppaneista tuli ohi niin iholta, että huitaisi meiltä pulkan nurin ja kaksi muuta tyttöä toiselta puolelta hankeen kumoon. Kun radan pisin nousu alkoi, huomasi selvästi että pulkka kokemuksia Boltilla oli aivan liian vähän kilpailuun. Ihmetteli kovasti että mikähän sielä tulee perässä kun joutuu näin kovasti tekemään töitä. Ahtaassa tilassa kivuttiin ravitahtia ylöspäin. Taakse jäänyt ruotsalainen sai meidät kiinni ja lähti kovaa ohi. Tämän Noran koira syöksyi kuitenkin suoraan kohti Bolttia. Mitään jälkiä ei koirassa näkynyt, mutta tilanne säikäytti niin pahasti että kiljaisuni kuului varmasti stadionille asti. Järkyttyneenä painettiin kuitenkin Boltin kanssa perään. Pitkään päästiin peesissä, mutta siinä kohtaan kun saimme Oda Foss Almqvistin kiinni ja lähdimme ohi, tapahtui meidän kisan kuolinisku. Oda antoi hyvin tietä, pääsimme rinnalle jolloin Odan koira juoksi pulkan kanssa suoraan minun suksien päälle. Ilmalento ojaan ei varmasti ollut kaunista katseltavaa. Naama metrisessä hangessa, jokainen suksi ja sauva eri suuntaan sojottaen. Ylös kipuaminen oli vaikeaa ja ihmettelen edelleen että miten sen tein. Matka jatkui. Lohduttauduin ajatuksella, että kohta päästäisiin pulkasta eroon. Stadionille tullessa onnistuin kaatumaan suoraan mahalleni. Epäuskoinen tunne omasta toilailun määrästä voimistui vahvasti, kun tajusin Boltin jatkavan matkaa yksinään pelkkä pulkka perässä. Onneksi tätä oli harjoiteltu, ja ipana pysähtyi nätisti odottomaan. Aivan puhki päästiin vaihtoon, jossa meinasin sotkeutua vetonarun kanssa oikein kunnolla. Matkaan kuitenkin lähdettiin ja hyvällä fiiliksellä. Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Viimeinen mäki stadionille! ©Per Roger Bekken

Heti alussa saavutimme yhtä norjalaista tyttöä. Lähes koko naru osuus hiihdeltiin kimpassa. Tuhoisassa s-mutkassa jäin kuitenkin pahasti, kun jalat eivät enää kääntyneet ja kävin hangen kautta, taas. Saavutimme parin jälleen ja menimme ohi. Ylämäkeen painoivat kuitenkin taas ohi. Alamäkeen oli meidän vuoro. Stadionille vievään mäkeen jäin kuitenkin aivan täysin. Bolt ei enää jaksanut, ja oli omatkin jalat sen verran raskaat, ettei oiken iskutusta löytynyt. Maalisuoralla päätin tyytyä jumbosijaan ja hiihdeltiin itsemme voittajina maaliin. Heti ensimmäisenä tuomarin juttusille ladun tapahtumista. Erityisesti mitä Boltin ja Noran koiran välillä tapahtui. Virallista protestia ei kuitenkaan lähdetty tekemään. Tämän samaisen tytön kanssa meillä on ollut Saksan EM-kilpailuista asti jatkunut viha-rakkaus suhde ja en jaksanut ylläpitää sitä taas uudella protestilla välillämme. Eikä se olisi omaa sijoitustani mitenkään kohentanut.

Paljon kannustavaa palautetta tuli kanssakilpailijoilta, kun olin tuohon hullunmyllyyn uskaltanut! Ja täytyy sanoa että tuota tapahtumien listaa kun lukee niin hirvittää että miten uskalsin. Mutta toisaalta kaikki se jännitys ja adrenaliini teki hommasta niin kivaa, että varmasti tulee olemaan osa meidän lajivalikoimaa tulevaisuudessa.

© Kauko Ruokolainen

© Kauko Ruokolainen

Tämän vaihdonhan voisi siis tehdä tyylilläkin... © Kauko Ruokolainen

 Kokonaisuutena kisareissu oli hurjan rankka. Liian tiukan aikataulun olin kasannut meille reissuun. Missään välissä ei oikein ehtinyt lepäämään kunnolla. Keskiviikko aamusta sunnuntai iltaan kaksi kisaa, menomatka 24h , paluumatka 31h ja lähes kaikki ajaminen yöllä. Reissu oli rankka, mutta myös antoisa. Vaikka mitalit jäivät tällä kertaan Norjaan ja Ruotsiin, on meillä toivoa. Boltilla on vielä niin vähän ikää, ja minullakin kehityttävää hiihtäjänä sekä kisaajana, että kyllä voin luottavaisin mielin sanoa, että kyllä tässä blogissa pääsen vielä hehkuttamaan niitä isojen kisojen menestyksiä! Ensi vuonna odottaa siirtyminen aikuisten sarjoihin. Nuorten taso on tällä hetkellä niin kova, että ero ei ole niin iso mitä voisi kuvitella (esimerkkinä tästä, sunnuntain viesti kisan voitti Norjan kolmosjoukkue, joka sisälsi pelkkiä junioreita). Töitä saa silti tehdä valtavasti!

Ensivuoteen täytyy treenien lisäksi alkaa etsimään myös yhteistyökumppaneita. Opiskelujen jatkaminen olisi taas suunnitelmissa, ja opiskelijalla ei tämmöisiin kisareissuihin ole varaa, hyvä kun nyt riittää vaikka töissä käy.

Kotimatkan maisemat kohdillaan

EM-kisat meidän osalta mahdollisti useampi taho! Kiitos:
Samppa Nissinen Boltista!
Saara Loukkola suksista!
Ari Rastas pulkan ja valjaiden lainasta!
Väinö matkaseurasta <3
Vera psyykkisestä valmentamisesta
JSF team kaikesta pöllöilystä
VUL kisamaksuista
SiMPeK ja UVU treeneistä ja seuran kannustuksesta
Koko Suomen maajoukkue mahtavasta kisahengestä!
Nonstop, HappyDog, koiraurheilu.fi, DrTrSam, Teach-Hau sekä Powerline kisa- ja lämmittelyasuista!
Hyvinkään kaupunki hyvin huolletuista treeniladuista!

Kausi tavallaan paketissa, mutta ei kuitenkaan. SPKL:n Suomen mestaruuskilpailut käväistään hiihtämässä vielä EM-palautuksena. Lauantaina yksilömatkalla ja sunnuntaina SiMPeKin miehet A viestijoukkueessa. Mitalia tai mitaleita tuoltakin lähdetään hakemaa :)

Viikonloppu täynnä SM-kilpailuja - Happy Dog Race

Paljon on mahtunut venytettyyn viikonloppuun. Tampereen SM-viikot, Rautavaaran Happy Dog race kilpailijan sekä talkoolaisen silmin.

Viime torstaina töiden loppuessa starttailin juuri huollosta tulleen fiatin kohti Tamperetta. Boltin kanssa matkattiin esittelemään valjakkourheilua SM-viikoille. Majoituimme Nokian Edeniin, jossa Bolt pääsi nukkumaan huskien sekaan koiratraileriin, ja minä sain nauttia hotellin pehmoisesta sängystä. Kylpylä tuli testailtua ja aamupalalla syötyä ainakin viiden ihmisen edestä. Itse tapahtumapaikalla Tampereen messukeskuksessa oli ensivaikutelma suhteellisen kammottava. Paikka jossa piti hiihtää oli yksi lumikasa. Traktorilla levitettiin lumet pieneksi kentäksi parkkipaikalle. Aitasimme baanan ja sitten päästiinkin kokeilemaan. Ei siinä pitkää matkaa päässyt vetämään, mutta sen verran että vähän edes havainnollistaisi. Harmi vain että perjantaina kaikki yleisö koostui vain kolmesta innokkaasta koululaistytöstä sekä tapahtuman some vastaavista. Tapahtuma oli nopeasti taputeltu kasaan mun osalta. Matka kohti Rautavaaraa ja Happy Dog racea alkoi. Yhden pysähdyksen taktiikalla Suonenjoelle, mistä kyytiin Jasmin ja Patrik. Pitkän päivän päätteeksi pääsin kömpimään takapenkille Boltin kainaloon nukkumaan ja auto selviytyi Paten ohjastamana loppumatkan.

Lauantai aamu valkeni hurjan jännityksen kanssa. Oli aika kilpailla jälleen SM-mitaleista. Tällä kertaa kahden koiran hiihtoluokassa ja vieläpä aikuisissa naisissa. Kilpailin kisan Boltilla ja Boltin äidillä Merrillä. Lisäjännitystä kisaan toi Merrin juoksut ja tietysti se, että en ollut tätä kisaa ennen mennyt ikinä kahdella koiralla kilometriä pidempää matkaa. Tottakai jännitti omat pärjäämis mahdollisuudet aikuisten luokassa. Kovia nimiä oli ilmoittautunut, mutta mitalia lähdettiin hakemaan. Harmiksi kuitenkin neljä seitsemästä kilpailijasta jäi tulematta kilpailuun, ja jouduimme SM-arvon pelastamiseksi yhdistelemään jälleen luokkia. Lähtöviivalla ei ollut kaukana, ettei aamupala kivunnut ylös.

Merri ja Bolt maalilinjalla

Matkaan lähdettiin kovaa! Lunta tuli taivaan täydeltä ja hiihtolasit olivat jääneet matkasta. Ensimmäiseen kolmeen kilometriin en nähnyt yhtään mitään. Ehdin havaita hurjan montun ladussa, mihin melkein sukelsin komeasti. Latuvahti kuitenkin tsemppasi, että meni paremmin kuin monella muulla. Metsiksen hurjin nousu - ensin seinä jyrkkä, perään puolisen kilometriä ns normi nousua - meni ylös kokonaan wasperilla. Bolt hiukan ihmetteli aluksi että ootko tosissas, mutta Merri mamma näytti kokeneena mallia. Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli vastaan hölkkäilevä Kaitsu. Vikkelään pomppasi hankeen pois alta. Seuraavaksi alkoi suksi tökkimään, luistoi katosi kokonaan. Sitten katosi latu. Baana kapeni ja lunta alkoi ladun pinnassa olla riesaksi asti. Tasatyöntö oli ainoa keino koirien avustamiseksi. Useampaan otteeseen olin naama lähes ladussa. Mitä ihmeellisemmillä taidokkailla loikilla ja kropan vääntelyillä sain kuitenkin pidettyä itseni pystyssä. Loppulenkistä ohitettiin vielä Samppa, joka juoksi kohti maalia. Hyvin ohitti Merri isännän, vaikka väsykin alkoi jo painamaan. Molemmat koirat vetivät hyvällä temmolla, ainoastaan alamäissä piti hiukan jarrutella, ettei seisinki Boltin ja Merrin välillä kiristyisi. Lähes heti maaliin päästyämme Bolt tajusi että Merrihän tuoksuu hyvältä... Onneksi ei sen aiemmin! Omalta osalta hiukan alisuoriutuminen, koirien osalta oikein loistava suoritus! Näillä eväillä napattiin SM-pronssia. Sijoitus olisi voinut olla parempikin, mutta ratkaisevina osina pidän aikaa, keskinopeutta ja eroa kärkeen. 22.30min/11km on hyvä suoritus tuommoisessa uppolumessa. Keskinopeudeksi tuli noin 29km/h.

Palkintojen jaossa oli maskottina Boltin sisko Rilla <3

Kisojen jälkeen liityin talkoo porukkaan Jasminin ja Patrikin seuraksi. Ilta meni vilauksessa. Syötiin hyvin, saunottiin, rakenneltiin seuraavan päivän yhdistetyn vaihtoalueita ja tampattiin latupohjaa... Aina ei ihan yhtä tyylikkäästi, mutta pelkkiä kehuja taisi seuraavana päivänä tulla ;)

Sunnuntai aamuna kömmimme yhdeksäksi toimistolle. Naisten yhdistetystä oli jäänyt ikävästi SM-arvo pois yhden kisaajan kotiin jäätyä. Olin torstaista asti heittänyt läppää, että voisihan sitä kokeilla ja pelastaa SM-arvon. Harmi ettei ollut pulkkaa eikä koiraa ja vielä vähemmän kokemusta. Kummasti ne löytyivät sunnuntai aamuna. Tunti ja neljäkymmentä minuuttia ennen yhteislähtöä ilmottauduin leikkiin mukaan. Koiraksi Marika Tiiperin Timi, pulkaksi Olli Kolarin pulkka. Kokemusta ei pystynyt tuohon aikaan taikomaan. Konkarit heittivät parhaat vinkit juuri ennen starttia. Pulkan punnitukset ja painotukset sekä voitelut sain sohlailtua. Neljäkymmentä minuuttia starttiin. Kilpailunumero hukassa. Sukset vielä autossa ja startti viivalle matkaa paljon. Kaikki valmiina 10.20. Vain kaksikymmentä minuuttia ennen starttia. Pikaisesti kipitettiin Jaden ja Timin sekä pulkan kanssa stadion alueelle. Perhosia vatsassa miljoona. Vinkkejä lentelee joka suunnasta. "Tsemppiä" "Muista että kaatumalla häviää eniten". Starttiviivalle siirtyminen ja aika laittaa koira aisoihin. Jokin ei täsmää. "3minuuttia starttiin". Koiran valjaat ja pulkan aisat eivät sovi yhteen. Hups... 15sekunttia lähtöön. Muut lähtevät. Minä odotan apua joka on tulossa rautalangan muodossa. Aisa saatiin kiinni koiraan. Pulkka oikeaan suuntaan ja sauvat käteen. Koiran ympärillä pörrää lähemmäs kymmenen ihmistä. Pikainen lähtölasku ja takaa-ajoon. Annettiin naisille noin kolmen minuutin etumatka. Koko pulkka osuus hiihdeltiin yksiksemme näkemättä muita. Tein omaa suoritusta ja opettelin pulkan kanssa hiihtämistä. Hauskaahan se oli, eikä yhtään niin kammottavan vaikeaa kuin olin odottanut. Vaihtoalueella jätettiin pulkka matkasta ja jatkoimme vielä toiselle 7,5km lenkille. Väsynyttä oli meno jo tässä vaiheessa ja vaikka naruluokan kilpailijat menivät ohi, ei suurensuurta kiriä löytynyt oikein kummastakaan meistä. Tehtiin omaa suoritusta. Kisasta selvittiin vain yhdellä kaatumisella, ja muutenkin suhteellisen puhtaasti. Viidensiä/viimeisiä, hitaalla keskinopeudella, ja hurjalla erolla kärkeen, mutta kokemusta rikkaampana. En ole ikinä kyennyt kuvittelemaan itseäni hiihtämään pulkan kanssa. Nyt voin! Hyvä kokemus kokeneen koiran kanssa loi uskoa, että kyllä me Boltin kanssa vielä. Ja nyt itseasiassa aika pian.

Väsyneenä lähdettiin naruosuudelle

 Kotimatkalla ensin nukuin pahimmat univelat pois. Suonenjoelta kahvia ja hiukan ruokaa. Yksin ajaessa harrastin puhelin terroria vähän sinne sun tänne. Yksi näistä oli VULlin kilpailutoimikunta. Vielä ehdin ilmoittamaan itseni yhdistettyyn Norjan EM-kilpailuihin. Nyt alkaa armoton treenaaminen Boltin kanssa pulkan kanssa vetämisestä. Vähän alkaa jo jännittämään!

Kokonaisuutena viikonloppu oli rankka. Ihania ystäviä taas pitkästä aikaa! Paljon uusia juttuja! Paljon tuli juteltua ihmisten kanssa lajin nykytilanteesta (joka on muuten aivan perseellään...) sekä omista tähtäyksistä tulevaisuudessa. Mihin haluan panostaa ja mitkä tulee oikeasti olemaan ne "omat lajit". Saapi nähdä. Huikea viikonloppu, jonka paras osa oli kuitenkin kun pääsi ystävänpäivän iltana omaan sänkyyn oman kullan kainaloon.



Hyvät kisat takana! Kiitos järjestäjille ja super reippaille talkoolaisille! Kiitos Sampalle ja Marikalle koirien lainasta ja kiitos Ollille pulkan lainasta. Kiitos Jaana ja Terhi kisakuvista! Kiitos Patelle, Jasminille ja Jadelle! Hyvän kisaviikonlopun jälkeen on hyvällä mielellä jatkanut treenejä!

Tavoite saavutettu - koirahiihdon SM 2016

Aika tarkalleen puolitoista vuotta sitten, kun päätös saksanseisojan pennusta lyötiin lukkoon, asetin itselleni tavoitteen. Tavoitteena oli että nyt kun siihen koiraan panostetaan, niin panostetaan sitten täysillä. Heti kisa-iän täyttyessä kisataan. Ja kisataan tosissaan! Ja niinhän me tehtiin!

Alusta asti oli selvää että se olisi juurikin Bolt!

Bolt täytti kaikki odotukset, ja ylittikin ne, tänä viikonloppuna Tervolassa käydyissä koirahiihdon Suomenmestaruus kilpailuissa! Useamman päivän vääntämisen jälkeen olimme saaneet kasaan junioreille virallisen SM arvon, joten tavoitteena oli tietenkin virallinen SM-mitali. Tottakai haaveiltiin kirkkaimmasta mutta realistiset tavoitteet olivat hopeisessa. Kilpailtiinhan samassa luokassa poikien kanssa.

Kilpailu päivästä ei jännitystä puuttunut! Erehdyksessä hiukan ylijuottoa koiralle - pissaa tuli litra tolkulla. Pieni äksidentti, kun innokas vetokoira söi autosta luvattomia asioita juuri ennen starttia - otti päähän. Kauhun hetkiä kun super innokas vetokoira nykäisee pannan pois päästä ja ampaisee ladulle minuutin edelle lähteneen perään - luoksetulokäskyn testausta tositilanteessa. Luojan kiitos tuli takaisin, kuitenkin niin viimetipassa että lähtö oli hyvinkin lentävä - koira vyöhön, viivalle ja menoks! Itsellä pulssi noin tuhat ensimmäiseen mäkeen saapuessa.

Toiselle kierrokselle kääntyminen

Toisessa mäessä, siinä kisan isoimmassa nähtiin jo vilaus Hennasta ja Vitosta! Innoissaan painettiin tuhatta ja sataa mäki ylös, joka hiukan kadutti mäen päällä. Happi oli kohtalaisen vähissä. Radan tasaisempia osuuksia mentiin aika pitkälti Boltin tahdilla, minä tulin jalkavoimilla perässä itseäni samalla keräillen. Seuraava vilaus Hennasta saatiin ensimmäisen kierroksen loppupuolella. Tästä sai kivaa draivia omaan hiihtämiseen. Kolmas kohtaaminen oli ladun mennessä vastakkain, vain aita välissä. Boltin kanssa laskettelimme kohti "stadion kierrosta" ja Henna & Vito olivat juuri poistumasta sieltä. Ilme Hennan kasvoilla oli korvaamaton ja minunkin korviini kuului hämmästynyt lausahdus "mitäs hel*ettiä". Oltiin vissiin painettu aika kovaa !! Stadion kierros jännitti hiukan, vaikka Boltin kanssa oltiin paljon harjoiteltu toiselle kierrokselle lähtöä. Ja turhaan jännitin. Pieni mies lähti tykkinä uudelle kierrokselle! Hiukan mäessä jäi ihmettelemään vastaan tulevaa Tuomasta, ja siinä samalla ehti muutaman haukun luntakin napata. Isossa mäessä näin jälleen Hennan selän edessäni. Selvää oli, että oltiin saavutettu! Ja suhteellisen hyvinkin! Mäki kuitenkin oli rankka, ja vauhti meinasi tyssätä. Tuomas tuli kuitenkin vauhdilla perästä, joten pakkohan sitä oli jostain repiä sitä vauhtia. Viimeisen mäen päällä ennen maalia Tuomas sujahti ohi. Saatiin Boltin kanssa hyvä peesi maaliin, kun en kauhean pitkää etumatkaa uskaltanut Tuomakselle antaa, etten siinä samalla luovuttaisi mitaliani muille tytöille. Maaliin tultiin aivan perätysten, hyvällä vauhdilla! Ja Bolt oli kuin ei olisi koskaan juossutkaan, vaikkakin lumi tuntui maistuvan. Lindaa ei näkynyt missään. Nyt jännitti enää minkä värinen mitali olisi meidän!?

Tulokset saapuivat ja biletys alkoi! Superkoira kiidätti meidät SM-hopealle selvällä erolla kolmoseen!! Tuomas voitti minuutilla ja sekunnilla, me toisia ajalla 18min 17sek (matka 8km), Henna ja Vito kolmansina meistä 28sek perässä! Linda oli neljäs ja Vera sinnitteli lainakoiran (joka vaihtui vielä kisaa edeltävänä yönä) kanssa maaliin ja viidenneksi. Kisasta jäi loistavaakin loistavampi fiilis! Niin sanottu taistelu voitto! Tähän tulokseen päästiin taistelemalla nuori koira, nuoren kouluttajan käsissä kisavalmiiksi puolessatoista vuodessa, haalimalla tarpeeksi kisaajia SM-arvoon, maksamalla satoja euroja kisaan päästäkseen. Isoin taistelu kaikista oli kuitenkin syvästä motivaatio kuopasta kapuaminen. Jalan murtuminen reilu vuosi sitten ja siitä seurannut melkein 4kk liikkumattomuus ajoi minut säälittävän surkeaan kuntoon ja hävisi siinä samalla motivaatio treenata. Nyt ei ole enään sitä ongelmaa, ja toivottavasti ei tulekkaan!

Juniorteam!

Kisojen lisäksi viikonloppu koostui pyöreästi noin 1745 ajokilometristä erittäin vaihtelevassa säässä. Lunta tuli isoina rätteinä, tiheänä tuiskuna, aurinko paistoi ja vettä satoi. Luojan kiitos ei tarvinnut yksin selviytyä tästä urakasta! Ihanaakin ihanampi apukuski taisi ajaa lopulta suurimman osan. Kotimatkaksi saatiin oma puheradio takapenkille papattamaan, kun Vera matkasi kotiinpäin junan sijaan meidän kyydillä. Yöpymispaikatkin löytyi useampien sukulaisten ja tuttujen kautta. Roskaruokaa tuli syötyä koko vuoden tarpeiksi, mutta myös erinomaista ravintolaruokaa Rovaniemen Scandic hotellissa! Ja ehdittiin me käväistä katsastamassa myös pulkkaluokkien SM-kilpailut Ounasvaaralla. Perjantai iltana klo 18.30 oli startti ja seikkailu päättyi tänään maanantaina klo 15. Paljon sitä ehtii yhdessä viikonlopussa :)

Haluan vielä kiittää tavoitteeseeni pääsystä Samppa Nissistä jälleen tästä uskomattomasta koirasta!, Heliä Boltin eläinlääkäri toimista, Hyvinkään Stadiumin poikia täydellisestä suksihuollosta, omaa rakasta työpaikkaani Robert's Coffeeta joustavuudesta ja kaikesta siitä teestä jota olen juonut flunssan karkoituksena ennen kisoja, SiMPeKiä ja UVUa sekä JuniorSleddogsport from Finland teamia,  Väinöä pitkistä hermoista kun jaksoi mun ja hullun kanssa matkata sekä kaikista eniten Veraa! Siskoani joka lähti kolmen päivän varoitusajalla toiselle puolelle Suomea kisaamaan (matkusti junalla, nukkuen sen lattialla la-su yönä), jotta Suomen juniorit saisivat ensimmäistä kertaa ikinä koirahiihto luokkaan virallisen SM-arvon. On tää hienoa !!

Nimensä veroinen

Steele - Bolt - Superkoira Bolt - Usain Bolt. Rakkaan pikkupentuni nimen innoittajat! Poju on kyllä tässä viimeaikoina todistanut olevansa nimensä veroinen!

Joulukuun onnettomuudet selätettiin hyvin ja miltein heti toipumisajan jälkeen päästiinkin treenaamaan lumelle! Ja täytyy todeta ettei mikään ole parempaa kuin Bolt, latu, auringonpaiste ja hyvät treenikaverit! Näistä elementeistä oli meidän kulunut viikonloppu kasattu <3

VUL juniorleiri jouduttiin perumaan lumenpuutteen vuoksi, mutta muutaman junnun kanssa kokoonnuimme tänne Hyvinkäälle treenailemaan omatoimisesti. Torstaista sunnuntaihin hurjan hauskaa seuraa, tehokkaita treenejä ja suhteellisen kaaottista menoa. Torstai päivällä oli minun aika muuttaa jälleen omaan kotiin takaisin Hyvinkäälle. Torstai iltana noudin Jonnan ja Boltin veljen Rallin Pasilan juna-asemalta. Pojat tapasivat ensimmäistä kertaa pikkupentu ajan jälkeen, ja olivat parhaita kavereita välittömästi. Perjantaina päästiinkin jo treenailemaan yhdessä! Tuusulanjärven jäällä pikaiset ajelut hangessa (ei oltu vielä löydetty hyviä baanoja). Auringon paistaessa risteilimme pitkin järveä vailla päämäärää. 3km vedot ja perään hurjaa juoksentelua pitkin hankea!

Lauantai aamuna saapui tiimin vahvistukseksi Jade Lahdesta. Jadella ei ollut mukana omaa koiraa, mutta kanssamme treenailemaan oli eksynyt liuta Uudenmaanvetokoira urheilijoita, joista muutaman koiran kanssa pääsi Jadekin suksille. Lauantai oli jäätävän kylmä päivä, mutta treeni kulki hyvin lanatulla baanalla satojen muiden hiihtelijöiden seassa. Ruuhkaa oli, mutta onneksi ohitukset ovat pomminvarmoja! 6km täyskierros ja pari kappaletta 1km pyrähdyksiä. Viimeisen kilsan pääsin hiihtämään Boltin ja Rallin kanssa yhdessä! Ja nyt ei voi kuin todeta että ihan oikeasti tarvitsen toisen seisojan! Sukset, kaksi innokasta seisojaa edessä, parempaa en ole vielä kokenut! Lauantai ilta meni nauraessa hulluna, syöden vähemmän urheilijamaisesti ja kaikesta mahdollisesta höpötellen.

Shoppailtiin juniorteam asuissa Hyvinkään kauppakeskus Willassa! Päitä kääntyi perään jatkuvasti :D

Sunnuntai aamuna vielä viikonlopun viimeisiin treeneihin! Ensimmäinen 5,4km kierros ilman sauvoja perässä seisten. Toinen 5,4km kierros itsekkin hiihtäen. Kolmas 1km pyrähdys taas Boltin tahtiin. Aina mennään laukalla. Lunta haukkaillaan vasta maalissa. Uudelle kierrokselle lähtövalmiina vaikka heti edellisen päätyttyä, vaikka kilsoja olisi takana jo se 10,8. Ylpeä tässä on pakko olla. Lapsi täytti eilen kisaiän ja on kyllä niin valmis kisoihin <3

Uteliaimmat ja kärsivällisimmät pääsevät näkemään Boltin ja veljet tositoimissa! Go Pron testiajelu :)