Puppies Expected!

Niin se aika liitää. Vain kaksi vuotta sitten Bolt oli pienenpieni ruttunahkainen pentu. Nyt aikuinen, menestynyt kisakoira, joka osoittanut olevansa kaiken hehkutuksen arvoinen! Alusta asti on ollut tunne että Boltista voisi tulla jotain suurta. Oletin että jonain päivänä muutkin huomaavat koiran upeuden ja ehkä voisi olla mahdollista haaveilla pikku-Bolteista. Tämä päivä tulikin aiemmin kuin ikinä olisin arvannut!

Viime talvena SM.-kilpailuiden jälkeen sain kyselyä Boltin käytöstä jalostukseen! Koira oli osoittanut suurta lahjakkuutta vetohommiin kuluneella kaudella. Pystyi kilpailemaan jo ensimmäisissä kilpailuissa SM-mitaleista, kykeni vetokilpailuun parivaljakossa ilman sekunninkaan harjoittelua, ei häiriintynyt vaikka perässä hiihtäjä olikin täysin vieras ihminen. Vetopää muutenkin aivan huippuluokkaa, eikä mitään terveydellisiä ongelmia näkynyt tiiviin kauden aikana. Kiinnostus tottakai heräsi, ja päätös jätettiin hautumaan.

Kevään aikana käytin Boltin luustokuvissa, ja niiden puolesta kaikki olisikin mahdollista! Lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja selkä terve! Sitten jäätiinkin odottelemaan juoksujen alkamista. Juhannuksena vihdoinkin alkoi merkkejä näkyä, joten Bolt suuntasi Kouvolaan kyläilemään. Itselläni oli tuolloin kesäloma ja viikot täynnä ohjelmaa, joten tästä syystä Bolt vietti vajaat kolme viikkoa vaimokkeensa luona. Astumista jännitettiin kovasti, koska nuori uros kuitenkin kyseessä, mutta turhaan jännitettiin! Kaikki oli mennyt ilmeisen hyvin ja nyt onkin odotettavissa pentuvilinää syyskuulle! Ultrassa on käyty viime viikolla, ja niitä pentuja oikeasti tulee !! Superjännittävää!

Pientä yhteenvetoa tulevan pentueen vanhemmista:

Kirjoitettu täysin pentueen isän omistajan (minun) näkökulmasta :)
 
Rakenne:
Isä: Bolt on ollut pennusta asti erittäin siro uroskoiraksi. Pitkät raajat ja keveä rakenne antavat Boltille mahdollisuuden juosta aivan uskomatonta vauhtia! Tätä mahdollisuutta Bolt käyttää aina radalle päästessään. Askellus Boltilla on kevyttä, eteenpäin vievää. Ruumiinrakenne on aina ollut hoikka, vaikka ruoka maistuu ja imeytyy hyvin. Rakennetta on usein luonnehdittu jopa vinttikoiramaiseksi. Vaikka koira onkin kevyt, on se osoittanut olevansa myös hurja voimapesä niin halutessaan.

Emä: Lotta on ruumiinrakenteeltaan voimakas, mutta olematta kuitenkaan raskas. Erittäin iso narttu, jolta löytyy voimaa ja nopeutta kilpailla samalla viivalla uros seisojien kanssa. Kropaltaan Lotta on erittäin kaunis ja tasapainoinen koira.

Luonne:
Isä: Bolt on luonteeltaan erittäin vilkas sekä miellyttämisen haluinen. Koira on aina valmis toimintaan, oli se sitten kauppareissu hihnassa tai vetotreenit pakkassäässä. Vaikka Bolt onkin vilkas ja huomio kiinnittyy mitä pienimpiin asioihin ympärillä, on arjessa päästy tekemään tottelevaisuutta lupaavilla tuloksilla ja kuuliaisuus kaikissa tilanteissa on aivan ylivertainen. Vapaana ollessa ei lähde kauas seikkailemaan ja on jatkuvasti kuulolla, että minne seuraavaksi. Kotona rakastaa makoilla kainalossa ja mikään ei ole parempaa kuin kyläilevät kaverit. Bolt on asustellut koko elämänsä taajamassa. Rauhoittuu hyvin vilkkaassa ympäristössä ja viettää päivät yksin kerrostaloasunnossa ilman mitään ongelmia.
Emä: Lotta on luonteeltaan kova ja periksi antamaton. Kotona kuitenkin toimii hyvin yhteen perheen koirien kanssa. Lotta elää maalla lapsiperheessä useamman koiran laumassa.

Vetotaustaa:
Isä: Bolt on opetettu pienestä pitäen vetokoiraksi. Osasi jo 9viikkoisena oikean ja vasemman, puolivuotiaana tehtiin ensimmäiset vedot ja reilu vuotiaana voitti ensimmäisen SM-mitalinsa. Bolt on kilpaillut vasta yhden lisenssikauden ajan (elo-heinäkuu). Tässä ajassa koira on ehtinyt kilpailla canicrossissa (yksilömatkoilla sekä viestissä), koirahiihdossa, kahdenkoiran koirahiihdossa, yhdistetyssä (pulkka- & koirahiihto), koirapyöräilyssä sekä yhden koiran kärryluokassa. Bolt on osallistunut neljään SM-luokkaan ja saavuttanut neljä SM-mitalia, joista kaksi vieraan ohjaajan kanssa. Myös kaksi EM-kisastarttia on ehditty suorittaa upeasti. Bolt on lyhyen vetouransa aikana saavuttanut jo huimia tuloksia, ja lisää on varmasti tulossa. Vetointo on aivan omaa luokkaansa, eikä koira tiedä mitään parempaa kuin edetä radalla mahdollisimman kovaa! Koirasta löytyy vauhdin lisäksi vääntöä vetää raskaampaakin taakkaa. Kertaakaan ei ole Bolt sortunut raville kisasuorituksen aikana, edes canicrossissa. Boltin paras puoli radalla on kuitenkin täydellinen varmuus tekemisestä. Ohitukset, käännökset ja yllättävätkin tilanteet menevät sujuvasti yhdellä käskyllä, pitkällä liinalla.

Emä: Lotan kanssa on aloitettu vetoharjoittelut vasta 3-vuotiaana, mutta edistyminen on ollut hurjan nopeaa! Puolessa vuodessa koiralle on rakennettu mahtava kunto ja into juoksemiseen. Koira on luonnostaan todella nopea, ja onkin pystynyt haastamaan kisoissa urosseisojia! Tähän ei aivan jokainen narttu kykene.

Pennuista on odotettavissa suurikokoisia, mutta samalla kevytrakenteisia. Hyvä vetopää periytyy molemmilta vanhemmilta, samoin kuin nopeus! Molempien vanhempien sukulinjat ovat erittäin vaikuttavat! EM- ja MM-mitaleita on molemissa suvuissa, juuret johtavat Ruotsin ja Suomen parhaimpien koirien linjoihin, samoin kuin Norjan vaikutusvaltaisimpien vetoseisoja kasvattajien koiriin. Jännityksellä odotan mitä tulee!!

Treeniätreeniä, suuntana syksy!

Nyt ne sitten alkoivat! Tai no pari viikkoa sitten... Treenit nimittäin.

Kauden treenien aloitus on ollut erittäin laiska (myönnän). Hitaasti mutta varmasti ollaan saatu hommaa pyörimään. Nyt voi todeta kuitenkin virallisesti että kausi on korkattu, kun istun koneella kirjoittamassa tänne, ja samalla kiroan maailman kipeimpiä lihaksia. Pari viikkoa olen salilla käynyt, koiria (Pixeli on nyt vakiokuono meillä) on juoksuteltu irti, uitettu ja uitu yhdessä. Eilen kuitenkin lähdettiin ensimmäiseen vetotreeniin! Henna Lappi, Eka, Ykä, Minä, Bolt ja Pixeli suunnattiin Hyvinkään koiraladun pohjille juoksentelemaan. Tavoitteena oli ohjaajille tiukat canicross treenit.

Tiukat niistä tulikin (ainakin minulle...)! Aloitettiin hölkkäämällä suunniteltu lenkki läpi (vajaa 2km) Boltin, Ekan ja Ykän kanssa. Hennalla oli plääninä juosta Boltin kanssa, mutta otettiin lämpät varmanpäälle, joten juostiin ensimmäinen kierros "pikkukoirien'' kanssa. Henna starttasi Ekan kanssa edelle, minä Pixun kanssa perään. Bolt juoksi tämän kierroksen tuhatta ja sataa porukan edellä. Vähän oli kroppa vielä hakusessa, joten lyhennettiin lenkki noin 1,1km pituiseksi. Pixelin kanssa on tehty viimeisimmät vedot Jämillä kevätleirillä, mutta pikkuotus veti huikean hyvin! Pysyttiin melkein jopa Hennan ja Ekan perässä! Ensimmäisen kierroksen jälkeen pieni tauko ja koirien uudelleen järjestäminen. Eka sai jäädä Ykän seuraksi lähtöpaikalle, Henna nappasi Boltin veturiksi ja minä jatkoin Pixelin kanssa. Löytyi aivan uusia vaihteita kun paraskaveri lähti vetohommiin edelle. Bolt oli vetänyt Hennaa hurjaa kyytiä koko lenkin, sortumatta raville kertaakaan! Pixun kanssa ei menty ihan yhtä kovaa, mutta ihan riittävän kovaa meille! Jalat muusina jäähkättiin koirat ja suunnattiin autolle.

Tämän jälkeen piti jatkaa vielä suolle tarpomaan, mutta suo olikin erittäin umpeen kasvanut viidakko, joten päädyimmekin uimaan kaatosateessa. Yhteenvetona treenit olivat siis erittäin Hennan ja Tanjan tyyliset! Näitä tämmöisiä on suunnitelmissa erittäin paljon lisää!

Loppuun vielä kuvasatoa meijän kesän aktiviteeteistä :

© Jenni Pitkänen

© Jenni Pitkänen

© Jenni Pitkänen

© Jenni Pitkänen

© Jenni Pitkänen

Eikä me oikeasti olla ihan täysin laiskoteltu koko kesää! Pokemonmetsästystä koirien kanssa tullut parhaimmillaan 5h/päivä ja kickbike on todistetusti ainakin kerran kaivettu kaapista! Kerran ollaan myös piipahdettu Boltin kanssa VEPE treeneissä ja pyörähdettiin me pikaisaisesti myös Match showssa esiintymässä ja tukemassa omaa EM-kisamatkaa ;)

Pixelimössöä

Taas saa aloittaa postauksen pahoitteluilla vähäisestä päivittelystä... Hiljaista on ollut, kesäkausi kun on päällä. Ihanat kelit ovat houkutelleet kaikkialle muualle kuin koneen ääreen. Satunnaiset viileät kelit taas liikkumaan. Tällä hetkellä kumpikaan ei oikein onnistu. Vettä tulee kaatamalla, juurikin äsken iski valtava salama tuossa vieressä. Boltti nukkuu tyytyväisenä sohvallaan, joten minulle tarjoutui loistava sauma kirjoitella.

Viimeisen reilun kuukauden minun ja Boltin pikkuperhe on saanut nauttia siskoni Veran bordercollie Pixelin seurasta. Olemme kevään aikana vaihdelleet Veran kanssa ahkerasti koiria. Bolt on vieraillut Helsingissä muutamia päiviä, Pixu täällä satunnaisia pätkiä. Koirat ovat nauttineet suuresti, kun on kaveri seurana. Työpäivien aikana on joku jonka kainalossa loikoilla, lenkeillä joku jonka kanssa juosta kilpaa. Tosiaan Pixelin viimeisin vierailu venyi reiluksi kuukaudeksi.

Tämän kuukauden aikana olemme viettäneet aivan valtavasti aikaa uiden, juosten ja riehuen. Kaupunkikoira Pixeli sai vierailun aikana silminnähden lisää lihasmassaa, vaikka vetoja tehtiin huikeat kaksi kertaa. Uiminen ja kymmenet kilometrit vapaana juoksua tekivät tehtävänsä. Myös Boltissa on ollut havaittavissa muutosta, vaikka käytännössä treenin määrä on vähentynyt ainakin puoleen. Ruoka on tiputettu kesäksi hiukan kevyempään (Happy Dog Sport (28/16)), mutta täytyy varmaan palata vahvempaan, kun suunniteltu "lihotuskuuri" ei tunnu toimivan. Koira on edelleen solakka ja super lihaksikas oma itsensä.

© Jenni Pitkänen

© Jenni Pitkänen

© Jenni Pitkänen

Kevättalvella kuvatun Boltin terveystulokset saapuivat tässä jossain kohtaa alkukesää. Terve koirahan Bolttipoika on ! Lonkat olivat pienoinen pettymys, mutta muuten aivan odotettua tulosta!
Lonkat B/B, Kyynärät 0/0 ja selkäkin terve (LTV0)!

Jämin kevät - juniorleiri & kilpailut

Koko kevään projekti Jämin juniorleiri on nyt rämmitty läpi. Olo on onnellinen ja ylpeä, mutta samalla jäätävän helpottunut. Töitä leirin eteen tuli tehtyä niin paljon, että itku tuli siinä kohtaan kun kaikki oli ohi ja tajusi kuinka enää ei tarvitsisi stressata. Junioreilta tuli pelkkää hyvää palautetta, ja vanhemmatkin vaikuttivat tyytyväisiltä. Hetken palauttelua tämmöinen vaatii, mutta ehdottomasti on ensikeväänä sama urakka edessä.

Leiri alkoi keskiviikkona 4.5. Leiriläisiä valui paikalla pitkin iltapäivää ja iltaa. Minä pääsin starttaamaan vasta 8,5 tunnin aamun työvuoron jälkeen. Auto oli pakattuna valmiiksi, nappasin vain Jaden ja koirat kyytiin ja matka pääsi alkamaan. Tykitettiin täysillä Pirkkalaan asti, jossa syötiin. Ruokailun jälkeen, kun matkan piti jatkua reippaalla tahdilla, ei kaikki ollutkaan ihan okei. Auto ei kiihtynyt mihinkään, ja piti kammottavaa meteliä. Ajettiin hissukseen, mahdollisimman vähillä kiihdytyksillä Hämeenkyröön, missä pysähdyttiin kyselemään fiksummilta jeesiä. ST1 pihasta löytyi joukko autoasentajia kahvilta. Vika löytyi, uskalsi kuulemma ajaa. Matka jatkui siis, mutta edelleen hissukseen. Perille päästiin vasta lähempänä iltaa, joten edessä oli vain pikainen tutustumiskierros ja majoittuminen. Bolt ja Pixeli nukkuivat koko leirin autossa, minä leiriläisten kanssa sisällä lattiamajoituksessa.

Torstai aamuna lähes kaikki heräsivät reippaina jo tuntia ennen herätystä. Hirveä kuhina jo klo 6:30. Koiria lenkiteltiin, juotettiin, ruokittiin ja ihmiset pähkäilivät päivän asusteita. Edellisen illan nurina liian aikaisesta herätyksestä unohtui nopeasti. Päivä alkoi aamulenkillä, jonka jälkeen suunnattiin aamiaiselle. Lenkkeilyn vetäminen kaatui minun johdettavaksi, muiden vetäjien puolikuntoisuuden vuoksi. Oma kunto on ollut hiukan heikossa vedossa viimeaikoina, kun ilmarinnan jälkeinen liikuntakielto hiukan venähti. Onneksi leirillä oli useampi reipas leiriläis konkari, jotka innoissaan pitivät huolta lenkkiporukan kärjestä. Minä sitten siitä loppupäästä. Aamupala oli huikea kuten aina! Kenelläkään ei varmasti jäänyt nälkä!

Korkeiden lämpötilojen takia jouduimme vetämään koirien treenit jo heti aamusta. Suoraan aamupalalta valmistauduimme canicross ohitustreeneihin. Kahdessa eri porukassa, jokainen pääsi kokeilemaan useaan otteeseen ohittamista ja ohitetuksi tulemista. Molemmissa porukoissa oli nähtävissä hurjaa kehitystä! Ohitukset menivät loistavasti treenin loputtua! Itse en osallistunut treeniin kuin kameran takaa, mutta Bolt pääsi juoksemaan Jaden kanssa. Pojusta saa kyllä olla ylpeä kun juoksi täysin puhtaasti ohi, vaikka perässä oli vieras kuski ja viime ohitusharjoituksista on taas vierähtänyt tovi jos toinenkin.

Olimme jakaneet leirin canicross ja kickbike päivää, kisapäivään ja loppuhöntsäilyyn. Torstai siis painottui canicrossiin kokonaisuudessaan. Koira treeneistä lähes suoraan lähdimme juoksemaan Kaitsun vetämää canicross tekniikkatreeniä. Itse osallistuin jälleen kameran kanssa. Ensin hölkkäiltiin metsässä hyvä tovi, sitten tekniikkaa. Pakarajuoksut, polvennostoa, kuopaisua, rullausta, kiihdyttelyä jne. Treenin aikana huomasi kaikista junnuista valtavan kilpailuvietin (sekä itsessäni). Kiihdyttelyiden aikana homma meni ihan pelkäksi kisaamiseksi. Täysillä noin 100m vetoja pareittain. Koko metsä raikasi kun porukka kannusti suosikkejaan. Tuomaksen kanssa otettin kolme kovaa vetoa. Harmi ettei oma vauhti ihan riitä tuommoisten kisojen voittamiseen :D

Matka jatkui hölkällä, kunnes löysimme loivan alamäen, jossa oli hyvä ottaa vielä vähän pidempiä vetoja. Rennosti rullaillen, loppua kohti kiihtyen. Tässä treenissä otettiin viimeisetkin mehut irti. Jalat aivan soosina junnut painoivat juoksemaan. Kaikki tsemppasivat huikean hyvin, vaikka välillä meinasi usko itseen loppua. Loppurykäisynä kivuttiin vielä leiripaikan viereinen laskettelurinne ylös.

Terveellisellä väli-/iltapalalla

Välipalatauon jälkeen painuttiin pesiskentälle. Leiriporukka oli todella innokasta pesisporukkaa, joten saatiin huikean hienot pelit aikaiseksi. Mukana oli myös kaksi oikeasti pesiksen pelaajaa. Mirka ja Emppu jakoivat joukkueet ja toimivat johtajina. Tasainen ja tunteikas pelistä tuli. Kun laittaa noin kymmenen yksilöurheilijaa pelaamaan joukkuepeliä, on meteli taattu. Jokainen ajoi enemmän tai vähemmän omaa/joukkueensa etua, joten huutoa riitti. Hyvällä hengellä kuitenkin mentiin. Jokaisesta pienestäkin tilanteesta väännettiin, että kuka on oikeassa: kenen juoksu, palo tai väärä heitto. Tiukassa pelistä oli hyvä painua syömään. Ähky ei ollut monellakaan kaukana. Masut täynnä potkittiin takaisin majalle hoitamaan koiria. Ilta kului vapaa-ajan muodossa. Lenkiteltiin koiria, naurettiin, vaihdettiin kuulumisia ja tutustuttiin paremmin toisiimme. Illalla päästiin jälleen saunaan.

Hauskaa oli!

Perjantai aamu oli monen osalta erittäin hidas ja tahmea. Torstain treenit olivat tehneet tehtävänsä. Aamu kului samalla kaavalla kuin torstaina, nyt koiratreenit tehtiin vain kickbikeilla, jotta jokainen sai vähän tuntumaa siihen millaista on ajaa kickbikea koiran kanssa. Heti koiratreenien jälkeen minä lähdin Jaden kanssa huoltamaan autoa. Reissussa meni tovi, kun auton pakokaasunkierrätysputki oli hajonnut aivan tomuksi. Uutta osaa ei tähän hätään saatu, mutta Etelä-Pohjanmaalla osataan selvästi käyttää luovuutta kun auto saatiin ajokuntoiseksi palalla peltiä ja hiukan hitsaamalla.

Pääsimme mukaan kickbike treeniin hiukan myöhässä, mutta kuitenkin osaksi tärkeintä osaa treenistä. Tekniikkarataa kierrettiin ahkerasti, ja kaikilla alkoi homma kulkemaan vauhdikkaasti. Myös kokeneemmat kickbike kruisailijat saivat oppia paljon uusia juttuja. Tekniikkaradalla pujoteltiin, hypittiin, jarruteltiin, kaahailtiin kurveja ja kiihdyteltiin sekä juostiin kickbiken kanssa. Nyt kun tekniikka oli hallussa kovapohjaisella hiekkakentällä, oli hyvä lähteä potkimaan pehmeälle kisareitille. Katsoimme läpi kisaradan haasteelliset paikat seuraavan päivän kisaa varten. Moni tuntui saavan varmuutta ajamiseensa! Treenin aikana tuli monella niin kova hiki, että äänestyksessä seuraavasta ohjelmanumerosta kirkaan voiton vei uiminen. Lopulta kukaan muu kuin Miksu ei uskaltanut uida, mutta rannalla hengailtiin tovi. Napsittiin kuvia ja kahlailtiin jääkylmässä vedessä. Seuraavaksi olikin jo aika syödä taas.

Ruokailun jälkeen huollettiin Kaitsun johdolla kaikkien kickbiket. Nyt jokainen juniori osaisi huoltaa omansa kisakuntoon! Minun oma kickbike oli hiukan heikossa hapessa. Yksi jarrupiuha meni vaihtoon, adapterista puuttui pari osaa ja rengaspaineet olivat vähän mitä sattuu. Huolto oli siis ihan aiheellinen. Loppu ilta meni taas saunoessa, ja henkisessä valmistautumisessa seuraavan aamun kilpailuun.

Lauantai päivä vietetiin tehokkaasti kisapaikalla. Lähes kaikki nuoret osallistuivat kilpailuun, muut auttoivat, kannustivat ja tutustuivat kilpailuiden tunnelmaan. Itselläni meni koko aamupäivä oman kisan kanssa. Kilpailimme Boltin kanssa DS1, eli yhden koiran kärryluokassa. Lähtölistoilla oli monta kovaa nimeä. Tavoitteena oli olla paras Boltin sisaruksista, joita kisoissa oli paljon! Suurinosa vieläpä samassa luokassa Boltin kanssa. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Startit olivat puolenminuutin välein, joka hiukan jännitti. Bolt oli ennen kisaa hiukan jumissa, kisapaikalla oli kuuma ja omat jalat aivan tukossa. Ressi unohtui kuitenkin kun päästiin lähtöalueelle. Tiesin, että Bolt tekisi parhaansa, ja se saisi riittää. Radalla Bolt painoi kovaa! Ensimmäisen parin kilometrin aikana en nähnyt eteeni taaskaan. Vaikka päässä oli lasit, silmät vuosivat kun vauhti oli niin hurjaa. Kisan puolivälin jälkeen näimme edessämme eteenlähteneen selän. Kiinni oli otettu selvästi, mutta edessä oli vielä kisan pehmeä nousut. Bolt oli väsynyt, mulla ei jalka noussut enää yhtään mihinkään. Menetettiin kiinniotettua matkaa, mutta tultiin silti maaliin kovaa. Aliina nappasi koiran. Itsellä sumeni silmissä. Henki kyllä kulki, mutta jalat painoivat niin julmetusti, ettei kävelystä meinannut tulla mitään. Hetken päästä saatiin tuloksia. Olimme Boltin kanssa kolmansia!!! Voitimme kaikki sisarukset, mutta hävisimme Kaitsulle, joka olisi kuulemma pitänyt voittaa. Tämä ei kuitenkaan harmita tippaakaan. Jäimme ykkössijasta vaivaiset 3,4sekuntia! Muutama tiukempi potku tai ei jumittavat jalat, niin ero on kiritty kiinni. Aivan huikea suoritus tällä treenimäärällä! Syksyllä pitäisi pystyä vielä paljon parempiin suorituksiin, kun aletaan oikeasti treenaamaan.

Kuva: Tero Mäkinen

Maskottikoira Pixeli pääsi vielä kisaamaan Miksun kanssa lasten kärryluokkaan. Parivaljakko lähti hurjaa kyytiä! Kauhulla katseltiin menoa, mutta ei tainnut kuskia paljon pelottaa. Puolivälissä reittiä oli Pixu tehnyt perinteiset ja alkanut paimentamaan kickbikea. Kaitsu oli onneksi reitillä auttamassa, joten matka oli jatkunut. Loppuun tulivat oikein reippaasti Miksun potkiessa kovasti! Sitkeällä suorituksella Miksu ja Pixu olivat kolmansia luokassaan!

Kisojen jälkeen osa junioreista palasi mökille lepäilemään, osa meni kuuntelemaan L-SVU:n antidoping koulutusta. Itse olin antidopingkoulutus porukan mukana. Paljon oppi uusia asioita omaakin kisaamista varten. Erityisesti ulkomaille lähtiessä täytyy tästä edespäin tehdä paljon juttuja, jottei käy hassusti omien lääkitysten kanssa. Koulutuksen jälkeen oli ruokailun aika. Ruuan jälkeen loppuilta menikin pelaillessa. Ensin pesistä. Sitten kisoja leirin joukkueissa. Pesis meni tutun kaavan mukaan, hurjan huudon säestämänä. Samoin kisailut. Tulitikun heittoa, ilmapallon kuljetusta ja tölkin kaatoa. Lopulta ilta meni kokonaan kisailuksi, kun starttiviivalle asetuttiin eukonkannossa ja ilmapallon rikkomisessa. Vielä makkaranpaistoa, väsyneen hilpeä sekasauna ja nukkumaan.

Antidopingkoulutuksessa

Sunnuntai aamuna oltiin jo hiukan kotiinlähdön tunnelmissa. Siivoiltiin yhdessä Niinimaja ja käytiin noin tunnin kävelylenkillä koirien kanssa. Pikkuhiljaa kaikki lähtivät omiin suuntiinsa. Mun Fiatin kyydissä Etelään matkasi Jasmin ja Jade. Kotimatka oli väsynyt, mutta täynnä naurua sekä perinteisen noloja ja vauhdikkaita tilanteita. Hengissä selvittiin Hyvinkäälle asti, josta Jaden ja Jassun matkat jatkuivat. Minä kävin tankkaamassa auton, hukkasin lompakkoni sillä reissulla ja painuin juoksevan veden alle suihkuun. Bolt ja Pixu olivat molemmat aivan puhki, samoin minä. Leirin tavoite saavutettu.

Huikea tiimi tuli tästä porukasta leirin aikana!

Kiitos leiristä: Leiriläiset! Kaitsu ja Kurt! Kainpo, SiMPeK ja VUL! On nää hienoja <3
Kiitos hienoista kisoista ja kiinnostavasta antidoping koulutuksesta L-SVU!

Ohkolan kevätajot

Kaiken kaaoksen keskellä ehdin pyörähtää Ohkolan kevätajoissa starttaamassa. Kaksi luokkaa, kaikinpuolin onnistuneet suoritukset, väsynyt koira ja pahasti jumittava kuski. Starttailin Jenni Kreivin koirilla DS2 (kahden koiran kickbike) luokassa Jennin tilalla muutaman päivän varoitusajalla sekä tietysti Boltin kanssa DBM/W (koirapyöräily miehet/naiset) luokassa.

Kevätajot?

Boltin kanssa suoritettiin perinteiset kisarutiinit, ruokailut vuorokautta aiemmin, runsaat juotot illalla ja vielä aamulla. Nesteytys onnistui hyvin ja koira oli täysin valmis kilpailuun. Ohkola on meille ihan tuossa kivenheiton päässä, joten pitkästä aikaa sai ottaa rennon kisapäivän aamun ja lähteä rauhassa kotoa jopa ihmisten aikoihin. Boltin startti oli vasta 12:15, joten poju sai hengailla autossa hyvän tovin, kun itse viiletin auttamassa tuttuja ja valmistautumassa omiin startteihin.

DR8 Ville Halme starttiviivalla (kuva: Hinni Ruottu)

DS2 luokka alkoi kauniissa auringon paisteessa. Kisa ei edes pahemmin jännittänyt, vaikka eteen tuli täysin vieraat koirat. Fanta ja Boltin sisko Dori pääsivät radalle klo 11:12. Dori oli  kuin veljensä! Meteli ennen starttia oli korvia huumaava, etenkin kun Fanta säesti vieressä. Startti oli vauhdikas ja oma jalkakin tuntui nousevan hyvin, vaikka kickbike oli ensimmäistä kertaa alla tänä keväänä. Yhdessä mutkassa meinasivat koirat lähteä lukemaan väärää tienhaaraa, mutta muuten reitti meni loistavasti! Omat ajolinjat hiukan luistivat pehmeissä kohdissa ja yhteen hakekasaan meinattiin tyssätä komeasti. Maaliin asti tultiin kovaa, ja L-SVU:n näppärän online palvelun avulla tuli heti puhelimeen tieto kotona valvovalta Jasminilta, että kärkeen mentiin! Hieno fiilis! Upeita koiria! Kauaa ei kuitenkaan ehtinyt fiilistellä, kun piti lähteä valmistautumaan pyöräluokan starttiin.

Kuva: http://wintry.kuvat.fi

Jalka nousi vielä maalisuorallakin!

 Boltille pissatukset, omien vaatteiden vaihto. Aurinko paistoi, joten kiskaisin pyöräilyshortsit jalkaan. Noin viisiminuuttia ennen starttia alkoi kuitenkin tummat pilvet kerääntyä päälle. Enää ei kuitenkaan ehtinyt vaatteita alkaa vaihtamaan. Boltti oli intopiukeena lähdöstä, minäkin, mutta samalla hiukan kauhuissani, että mitähän sitä kävisi. Olin haalinut apukäsiä starttiviivalle, jotta pääsisin lähtemään radalle jo lukkopolkimet kiinni, mutta viimehetkellä muutin mieleni ja starttasin seisten. Pienen tasoituksen siinä antoi kanssakilpailijoille, kun sohlailin lukon kanssa hyvän tovin ennen kunnon vauhtiin pääsyä. Startin hetkellä myös taivas repesi täysin ja saatiin komea määrä rakeita niskaan. Kylmä ei ehtinyt tulla, kun kiskoi täysillä vauhtia pyörään. Paljaat reidet ja sääret olivat kuitenkin armottoman tulituksen kohteena koko 4,2km matkan. Bolt veti koko reitin upeasti! Täysin kuulolla, kääntyen juuri sinne minne pyysin. Ei vilkaissutkaan ihania lampia matkalla tai häiriintynyt yhtään mun sadatteluista perässä. Boltin osalta suoritus oli puhdas kymppi!

Kuva: Jenni Kreivi

 Lähdettiin radalle ensimmäisenä, saavuttiin maaliin ensimmäisenä. Yleisö oli innokkaana kellojen kanssa, ja heti kun Juha ja Ralli (Boltin velipoika) saapuivat maaliin saimme tietää hävinneemme vain 12,7sekunttia! Turhauttavan vähän, mutta jäipähän jotain tavoitetta seuraaviin kilpailuihin! Ensikerralla startti lukot kiinni, vaatteet sään mukaan ja "vähän" enempi treeniä ennen kisoja. Ilmarinnan aiheuttaman sairasloman jälkeiset treenit (minun ja Boltin) voi laskea yhden käden sormilla. Keskinopeus hurjassa kelissä oli huikea 32,093 eli hitusen vielä vauhdikkaampaa menoa kuin kahden koiran kärryluokassa. Täytyy siis olla jälleen super ylpeä!

Kotiin lähdettiin hyvillä mielin. Seuraavat kilpailut starttaillaan Jämillä juniorleirin yhteydessä. Silloin kilpaillaan Boltin kanssa yhden koiran kärryluokassa. Sielläkin tavoitteena voitto! Tai ainakin top 3!

Tässä muutaman viikon sisään on Ohkolan kisojen lisäksi mahtunut mm. muutto, iso pino leirinjärjestelyitä, synttärit (ihan vanhus jo 20v...), töitä,töitä,töitä sekä kaikki peruselämä siinä välissä.

Työn touhussa!

Palkkatyöt, treenit sekä leirin järjestely. Täyttä kokopäivä työtä joka näkyy mm. blogin hiljaiselona. Hiljaa ei kuitenkaan olla oltu! Kovaa ajetaan treenien lisäksi kokouksissa ja somessa, jotta saataisiin kasaan Nuorten Valjakkourheilijoiden leiri! Kovaa tekeminen on kannattanut, ja leiri toteutuu! Toivotan siis teidätkin kaikki rakkaat lukijani tervetulleiksi, tai ainakin levittämään tätä tapahtumaa, jotta kukaan innokas valjakkourheilija nuori ei tätä missaa. Saa jakaa, saa hoilottaa pitkin katuja, saa innostua! Minä ainakin olen innoissani vetäjän roolistani :)

Linkki leirin Facebook tapahtumaan!

Pneumothorax

Blogissa ollut viimeviikkoina kovin hiljaista. Hiljaista on ollut myös treeni- ja koira- rintamalla, sekä elämässä yleensä.

Norjan reissulta kotiuduttiin sunnuntai iltana 6.3. Maanantai meni nukkuessa ja tiistaina 8.3. oli aika palata töihin. Hyvällä fiiliksellä takaisin arkeen. Töissä ehdin huhkia huimat kolmisen tuntia, kun alkoi tuntumaan ikävältä. Paheneva kipu oikeassa keuhkossa. Kuvittelin että vähän kramppaa, mutta soitin pomolle varuiksi. Kipu paheni jatkuvasti ja olin töissä yksin. Pari tuntia meni tekohymyä hymyillessä asiakkaille. Pomo pääsi tuuraamaan loppu illaksi. Ajattelin mennä kotiin lepäämään, ottamaan torkut ja katsomaan jos kipu loppuisi lepäämällä. Luojan kiitos käsky kävi sairaalanmäelle. Heti kahvilasta ulos päästyä kipu oli jo niin kova, että itku tuli. Jääräpäisenä kävelin kuitenkin kilometrin matkan hakemaan autoa. Siskoni Vera puhui koko matkan ajan puhelimessa kanssani. Kolme tuntia kivun alkamisesta pääsin vihdoin sairaalan ovista sisään.

Ilmoittautuessa kyyneleet valuivat taukoomatta. Sairaanhoitaja oli kuitenkin vähättelevällä asenteella, veikkasi flunssaa. Päivystys jonossa meinasi usko loppua siihen että saisiko kipuun ikinä helpotusta. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen lääkäri otti vastaan. Tämän jälkeen mentiinkin jo aika vauhdilla. Oikeasta keuhkosta oli hengitysäänet lähes kokonaan poissa. Pikaisesti juoksutettiin röntgeniin keuhkokuviin. Keuhkokuvien jälkeen en saanutkaan ottaa askeltakaan itse. Onneksi nielin ylpeyteni ja menin sairaalaan. Keskiviikko aamuna olisi voinut olla jo henki poissa. Tie vei vauhdilla kirurgin veitsen alle. Oikeassa keuhkossa oli ilmarinta.

Ensimmäinen huoli oli, että koska pääsisin kotiin. Seuraava oli, että koska saisi taas hiihtää. Vastaus oli karua kuultavaa. Viikonlopun SM-kilpailut saisi unohtaa, hiihtäminen tuskin onnistuisi koko loppu talvena ja koiralle tulisi selvittää hoitopaikka ainakin loppuviikoksi, mielellään koko kuukaudeksi. Vera pelasti koiran kotoa, ja vei Pixelin kaveriksi Helsinkiin. Henna haki auton sakkopaikalta säilöön. Näiden ihanien ansiosta sain myös kasan vaatteita ja muuta hyödyllistä! Myöhään yöllä minut siirrettiin Kirurgian vuodeosastolle. Yksin, tietämättä mitä oikein tapahtuisi yritin nukkua pahaa oloa pois. Kylkiluiden välistä kulki putki ja vieressä porisi pumppu, joka piti rikkinäistä keuhkoa kasassa. Huoneessa kävi hirveä kuhina koko yön ja kovat kivut estivät nukkumisen. Väsyneenä heti aamusta aloin selvittämään Kuhmon SM-kisan kohtaloa. Veralle selvisi kyydit kisapaikalle, Boltille toinen hiihtäjä ja viesti joukkueeseenkin saatiin korvaaja. Itse haaveilin vielä yleisöksi pääsystä, mutta lopulta senkin haaveen sai haudata. Tiistai illasta perjantai iltapäivään makoilin sairaalassa noin kolmen metrin liikkumasäteellä.

Roope tuurasi Bolttia, ettei ihan ilman koiraa tarvinnut elää.

Lauantai aamun jännäilin Boltin kilpailuja, mutta turhaan! Reipas pieni mies kiskoi Kirsi Immosen kanssa tulokseksi SM pronssia, vaikka koiran koko maailma oli myllätty ympäri muutaman päivän sisään. Suoritus oli kuuleman mukaan Boltille tyypillinen, eli oikein loistava! Kisajännittelyiden jälkeen, alkoi itsellä taas olo huonontumaan hurjasti. Ajattelin käväistä pikaisesti päivystyksessä, mutta reissu venyi sunnuntai aamuun asti. Ilmarinta oli uusiutunut lievänä. Enää ei tarvinnut leikata uudestaan, mutta sängystä ei pahemmin saanut liikkua ja kontrollikuvia napsittiin keuhkosta tiuhaan. Koko seuraava viikko kuluikin pitkälti sängystä käsin. Noin joka toinen päivä piti ravata kuvattavana. Muutaman päivän vietin Veran ja Boltin kanssa Helsingissä. Pikku mies oli niin onnellinen kun pääsi kainaloon nukkumaan! Otettiin Helsingin vierailut hyötykäyttöön ja käytiin Boltin kanssa luustokuvissa. Kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä, nyt jännäillään vielä tuloksia. Bolt jäi Veran luokse vielä viikoksi, ja minä palasin Hyvinkäälle keräilemään vielä voimia.

Ylpeät mitalistit!

Suhteellisen saamaton olo on ollut kolmen viikon sairasloman aikana. Makoilua, netflixiä ja paljon ruokaa. Kelit huutavat juoksemaan. Kunto on kuitenkin romahtanut aikalailla, ja muutenkin treenit aloitetaan käytännössä alusta. Uusiutumisriski on suuri, mutta sitä ei nyt saa alkaa pelkäämään. Luvassa on jännääkin jännenpi kevät kisakausi, kun lähdetään Boltin kanssa kokeilemaan siipiämme pyöräilyssä sekä kickbikessa. Pitäisi tehdä päätös, kummasta tulisi se "meidän laji".

Tänään päästiin jo kolmen tunnin suoseikkailulle!

European championships 2016, Savalen Norway

Meidän kauden pääkisa. Ja jännitys sen mukainen.

Paljon olisi kerrottavaa kisapaikalle pääsystä ja kaikesta matkaamisesta, mutta jätetään ne nyt toiseen kertaan. Itse kilpailuhan tässä se kiinnostava osa on! Perjantaina 4.3. oli meidän ensimmäinen kilpailupäivä koirahiihdon naruluokissa.

Friday 4.3. Skijoring

Startti kello 10.03:30. Aamu aloitettiin kello seitsemältä juotolla, aamulenkillä ja aamupalalla (tämä vain minulle). Yö oli juostu pihalla ripaskalla kun Boltti päätti heittää mahan ympäri täydellisen loistavaan aikaan. Aamupalalla jännitti hurjasti, mutta väkisin tungin sapuskaa naamariin ettei kävisi kuin torstain lämppäkierroksilla, kun tajunnan lähtö oli lähellä ruuan ja unen puutteen vuoksi. Aamupalan jälkeen Boltin tassujen rasvaaminen ja itselle kaikki kisavälineet valmiiksi. Lähtöalueella lähpöä itselle ja koiralle sekä suksien testaus. Saara Loukkolan lainaamat kisasukset olivat huikean hyvät! Luisto täydellinen ja muutenkin tuntui ihan lentävän nuilla omiin verrattuna. Taitaa mennä omat sukset vaihtoon aika pian Suomeen pääsyn jälkeen. Lähtö läheni ja jännitys tiivistyi. Boltti oli kuitenkin elementissään ja leikki rauhallisen tyytyväisenä hangesta löytämällään lapasella!

Lähtöviivalla jännitys oli kadonnut ja tilalle ilmestyi jäätävä päättäväisyys! Tänne asti tultu niin nyt kiskotaan itsestämme kaikki. Lähtö oli hyvä ja kovaa mentiin heti alusta saakka. Alun jyrkät alamäet hirvitti, ettei poika juoksisi itseltään jalkoja alta. Kauniisti pinkoi kuitenkin ja suhteellisen suorilla suksilla sai itse perässä tulla. Kisan ensimmäiseen isoon mäkeen lähtiessä oli Sigve ladun varressa huutelemassa aikoja, ilmeisesti norjalaisille, mutta ehti siinä vinkata että ollaan saavutettu edelle lähtenyttä Eiraa. Kivaa draivia sai mäkeen. Hetken päästä nähtiinkin Eira jo edellä, ja pikkuhiljaa tuli selkä lähemmäs.

Toiselle kierrokselle kääntyminen oli kuin suoraan oppikirjasta! Vasen käskyn jälkeen ei edes vilkaissut maaliin vievälle baanalle. Takaa alkoi näkymään pikkuhiljaa myös perään lähtenyt Stine koirineen, ja yllättäen rinnalle pölähti poikien Alexei Burashov. Siisti ohitus isoimman alamäen päätteeksi, ja kiva veturi eteen ylämäkeen lähtiessä. Vetoapua ei kuitenkaan saanut mitenkään erityisen pitkään, kun jäätiin vauhdilla jälkeen. Isot mäet olivat suhteellisen tuskallisia, kun Bolt alkoi väsymään ja kipitti ravilla ylös. Hapotus jaloissa oli vielä siedettävissä, mutta keuhkot olivat revetä. En uskonut ennen kisoja että 700m korkeammalla sijaitseva kisapaikka vaikuttaisi hapen saantiin, mutta nyt uskon. Nousuista kuitenkin selvittiin, kuten myös hurjista s-mutkista vauhdikkaissa alamäissä. Lindan ja Isan ohi huitastiin siististi ja nopeasti. Eiran selkä oli lähempänä kuin olin ajatellutkaan! Reilu kilometri ennen maalia ohitettiin. Ohitukseen kului tuskallisen paljon aikaa, kun kapea latu esti kaiken hiihtämisen paitsi tasatyönnöt, eikä Eira hidastanut tippaakaan. Viimeisiin mäkiin päästiin kuitenkin irtoamaan hyvin. Vielä viimeiset vaikeudet ilmeni siinä kun Bolt olisi kovin mielellään kiertänyt kolmannen kierroksen. Maaliin kuitenkin päästiin, vaikka maalisuoralla Boltin kokemattomuus näkyi kevyenä himmailuna. Paljon ihmisiä ja meteliä, niin vähemmästäkin hämmentyy nuori koira.

©Per Roger Bekken

Maalissa oli loistava fiilis! Ainakin yksi norjalainen oli jäänyt taakse, eikä kukaan tullut ohi! Kuuluttaja pilasi kuitenkin fiiliksen ilmoittamalla sijoitukseksemme kuudennen sijan. Kuvittelin tuollaisella suorituksella parempaa. Paperilla nähtynä tulos oli kuitenkin oikein toivoa antava! Kärjestä jäätiin vain 56sekuntia ja ykköseksi sijoittunut Julie Thue Holte oli aivan ylivoimainen, joten hopea ja pronssi sijat jäivät todella vain 27 & 23 sekunnin päähän. Koira täysissä voimissa ja normaalilla hapen määrällä voisi tuosta muutama sekuntti kadota välistä. Tavoitteenani oli olla paras suomalainen luokassamme, tästä kuitenkin jäin harmittavat 9 sekunttia. Ronja Linna hiihti upean hiihdon vain hiukan Bolttia vanhemmalla Kähyllä ja sijoittui neljänneksi. Vaikka tavoitteeseeni en päässyt, olen tyytyväinen. Oma hiihtotekniikka ei ole vieläkään sillä tasolla kuin pitäisi. Etenkin wasperin kanssa oli ongelmia kisassa. Ronja on kuitenkin ihan kilpahiihtäjä itsekin.

Perjantain loppupäivä meni palautellessa ja muita suomalaisia kannustaessa! Upeita suorituksia, mahtavia koiria ja paljon hauskoja juttuja ihanien ihmisten kanssa. Suoritusten jälkeen piti punnita lauantain kisaa varten koira ja pulkka, kun kisasuorituksena olisi yhditetyn kisan vuoro. Boltin maha ei vieläkään toiminut kunnolla, ja se näkyi koiran painossa. 29,2 oli lopullinen tulos, ja se on kyllä hirvittävän vähän. Positiivisena juttuna siinä oli, että poika sai kevyen pulkan peräänsä. Vain 20,5 kiloa extra painoa mukaan. Minä ja pulkka painoimme kisassa yhteensä normaalipainoisen ihmisen verran.

Saturday 5.3. Combined

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja täynnä jännitystä. Koko perjantai illan olin vakuutellut kuinka ei jännittänyt yhtään. Ei ollut mahdollisuuksia sijoittua joten miksi jännittää. Jännitys kohdistuikin lähinnä hengissä selviytymiseen. Aikamoista ruuhkaa oli miesten ja naisten kisoissa. Junnu tyttöjä starttaisi onneksi vain yhdeksän, mutta kyllä siihenkin määrään kolareita mahtuisi. Suomalaiset pärjäsivät upeasti aikuisissa! Vesa-Pekka Jurvelin nappasi miehissä EM-pronssia ja Maija Nivala naisissa EM-kultaa. Boltin veli Spence starttasi ja pääsi hienolla suorituksella maaliin ja sijoittui kymmenenneksi.

© Kauko Ruokolainen

Lähtöpaikkani oli porukan keskellä. Viereisissä lähtökarsinoissa Nora Berglund Ruotsista ja Oda Foss Almqvist Norjasta. Suomen joukkueenjohtaja Eeva Äijälä tuli auttamaan lähdössä. Bolt oli aivan täpinöissään ja huuto sen mukainen. Itse olin todennäköisesti samanvärinen kuin ympäröivä lumi. Pelotti.

Porukan takana oikealla! Turvassa ruuhkilta :D © Per Sverre Simonsen

© Per Sverre Simonsen

Startin tullessa tuntui kuin olisin jäänyt seisomaan paikoilleni vaikka Boltti kiskoi minkä jaksoi. Lähtönopeus oli karmaiseva. Jäätiin suosiolla pois pahimmasta rysästä, ja ihan hyvä päätös oli. Heti ensimmäisessä mutkassa yksi kilpailija ajautui ulos radalta - juuri ja juuri onnistuttiin väistämään. Toisen mäen päällä meni nurin kaksi tyttöä - nämäkin vältettiin. Isoon nousuun lähtiessä olimme kivunneet vahingossa jo viidensiksi. Ruuhkaa oli edelleen ympärillä, ja yksi kilpakumppaneista tuli ohi niin iholta, että huitaisi meiltä pulkan nurin ja kaksi muuta tyttöä toiselta puolelta hankeen kumoon. Kun radan pisin nousu alkoi, huomasi selvästi että pulkka kokemuksia Boltilla oli aivan liian vähän kilpailuun. Ihmetteli kovasti että mikähän sielä tulee perässä kun joutuu näin kovasti tekemään töitä. Ahtaassa tilassa kivuttiin ravitahtia ylöspäin. Taakse jäänyt ruotsalainen sai meidät kiinni ja lähti kovaa ohi. Tämän Noran koira syöksyi kuitenkin suoraan kohti Bolttia. Mitään jälkiä ei koirassa näkynyt, mutta tilanne säikäytti niin pahasti että kiljaisuni kuului varmasti stadionille asti. Järkyttyneenä painettiin kuitenkin Boltin kanssa perään. Pitkään päästiin peesissä, mutta siinä kohtaan kun saimme Oda Foss Almqvistin kiinni ja lähdimme ohi, tapahtui meidän kisan kuolinisku. Oda antoi hyvin tietä, pääsimme rinnalle jolloin Odan koira juoksi pulkan kanssa suoraan minun suksien päälle. Ilmalento ojaan ei varmasti ollut kaunista katseltavaa. Naama metrisessä hangessa, jokainen suksi ja sauva eri suuntaan sojottaen. Ylös kipuaminen oli vaikeaa ja ihmettelen edelleen että miten sen tein. Matka jatkui. Lohduttauduin ajatuksella, että kohta päästäisiin pulkasta eroon. Stadionille tullessa onnistuin kaatumaan suoraan mahalleni. Epäuskoinen tunne omasta toilailun määrästä voimistui vahvasti, kun tajusin Boltin jatkavan matkaa yksinään pelkkä pulkka perässä. Onneksi tätä oli harjoiteltu, ja ipana pysähtyi nätisti odottomaan. Aivan puhki päästiin vaihtoon, jossa meinasin sotkeutua vetonarun kanssa oikein kunnolla. Matkaan kuitenkin lähdettiin ja hyvällä fiiliksellä. Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Viimeinen mäki stadionille! ©Per Roger Bekken

Heti alussa saavutimme yhtä norjalaista tyttöä. Lähes koko naru osuus hiihdeltiin kimpassa. Tuhoisassa s-mutkassa jäin kuitenkin pahasti, kun jalat eivät enää kääntyneet ja kävin hangen kautta, taas. Saavutimme parin jälleen ja menimme ohi. Ylämäkeen painoivat kuitenkin taas ohi. Alamäkeen oli meidän vuoro. Stadionille vievään mäkeen jäin kuitenkin aivan täysin. Bolt ei enää jaksanut, ja oli omatkin jalat sen verran raskaat, ettei oiken iskutusta löytynyt. Maalisuoralla päätin tyytyä jumbosijaan ja hiihdeltiin itsemme voittajina maaliin. Heti ensimmäisenä tuomarin juttusille ladun tapahtumista. Erityisesti mitä Boltin ja Noran koiran välillä tapahtui. Virallista protestia ei kuitenkaan lähdetty tekemään. Tämän samaisen tytön kanssa meillä on ollut Saksan EM-kilpailuista asti jatkunut viha-rakkaus suhde ja en jaksanut ylläpitää sitä taas uudella protestilla välillämme. Eikä se olisi omaa sijoitustani mitenkään kohentanut.

Paljon kannustavaa palautetta tuli kanssakilpailijoilta, kun olin tuohon hullunmyllyyn uskaltanut! Ja täytyy sanoa että tuota tapahtumien listaa kun lukee niin hirvittää että miten uskalsin. Mutta toisaalta kaikki se jännitys ja adrenaliini teki hommasta niin kivaa, että varmasti tulee olemaan osa meidän lajivalikoimaa tulevaisuudessa.

© Kauko Ruokolainen

© Kauko Ruokolainen

Tämän vaihdonhan voisi siis tehdä tyylilläkin... © Kauko Ruokolainen

 Kokonaisuutena kisareissu oli hurjan rankka. Liian tiukan aikataulun olin kasannut meille reissuun. Missään välissä ei oikein ehtinyt lepäämään kunnolla. Keskiviikko aamusta sunnuntai iltaan kaksi kisaa, menomatka 24h , paluumatka 31h ja lähes kaikki ajaminen yöllä. Reissu oli rankka, mutta myös antoisa. Vaikka mitalit jäivät tällä kertaan Norjaan ja Ruotsiin, on meillä toivoa. Boltilla on vielä niin vähän ikää, ja minullakin kehityttävää hiihtäjänä sekä kisaajana, että kyllä voin luottavaisin mielin sanoa, että kyllä tässä blogissa pääsen vielä hehkuttamaan niitä isojen kisojen menestyksiä! Ensi vuonna odottaa siirtyminen aikuisten sarjoihin. Nuorten taso on tällä hetkellä niin kova, että ero ei ole niin iso mitä voisi kuvitella (esimerkkinä tästä, sunnuntain viesti kisan voitti Norjan kolmosjoukkue, joka sisälsi pelkkiä junioreita). Töitä saa silti tehdä valtavasti!

Ensivuoteen täytyy treenien lisäksi alkaa etsimään myös yhteistyökumppaneita. Opiskelujen jatkaminen olisi taas suunnitelmissa, ja opiskelijalla ei tämmöisiin kisareissuihin ole varaa, hyvä kun nyt riittää vaikka töissä käy.

Kotimatkan maisemat kohdillaan

EM-kisat meidän osalta mahdollisti useampi taho! Kiitos:
Samppa Nissinen Boltista!
Saara Loukkola suksista!
Ari Rastas pulkan ja valjaiden lainasta!
Väinö matkaseurasta <3
Vera psyykkisestä valmentamisesta
JSF team kaikesta pöllöilystä
VUL kisamaksuista
SiMPeK ja UVU treeneistä ja seuran kannustuksesta
Koko Suomen maajoukkue mahtavasta kisahengestä!
Nonstop, HappyDog, koiraurheilu.fi, DrTrSam, Teach-Hau sekä Powerline kisa- ja lämmittelyasuista!
Hyvinkään kaupunki hyvin huolletuista treeniladuista!

Kausi tavallaan paketissa, mutta ei kuitenkaan. SPKL:n Suomen mestaruuskilpailut käväistään hiihtämässä vielä EM-palautuksena. Lauantaina yksilömatkalla ja sunnuntaina SiMPeKin miehet A viestijoukkueessa. Mitalia tai mitaleita tuoltakin lähdetään hakemaa :)